TT 2025:18

Työtaistelun syynä oli ollut työnantajan ilmoitus muutosneuvotteluista sekä suunnitelmasta keskittää toimintaa muihin yksiköihin, millä olisi ollut henkilöstövaikutuksia. Työtaistelu oli siten kohdistunut voimassa olleen työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan määräykseen sekä määräykseen työntekijän velvollisuudesta noudattaa työnantajan antamia määräyksiä ja ohjeita. Ammattiosasto oli myöntänyt rikkoneensa työrauhavelvollisuutensa, ja se tuomittiin hyvityssakkoon.

Ammattiliiton toimenpiteet työrauhan säilyttämiseksi, työtaistelun kesto ja olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen ammattiliiton ei katsottu laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan. Ammattiliittoon kohdistettu hyvityssakkovaatimus hylättiin.

Lisäksi asiassa oli kysymys oikeudenkäyntikuluista.


Asia

Työrauha

Kantaja

Elintarviketeollisuusliitto ry

Vastaaja

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry

Kuultava

Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 8.4.2025

Pääkäsittely 10.6.2025

TYÖTAISTELUTOIMENPITEET

Elintarviketeollisuusliitto ry:n jäsenyrityksen X Oy:n Euran tehtaalla järjestettiin ulosmarssi, joka alkoi torstaina 11.1.2024 kello 13.30. Kyseisen viikon viikonlopulle ei ollut suunniteltu työvuoroja. Lakkoon osallistui 17 työntekijää tehtaan 20 työntekijästä.

Lakon syynä oli työnantajan ilmoitus muutosneuvotteluista sekä suunnitelmastaan keskittää siipikarjapakkaamotoiminta Rauman ja Forssan yksiköihin, millä olisi ollut henkilöstövaikutuksia Euran yksikön henkilöstöön.

Työnantaja oli antanut 11.1.2024 aamupäivällä neuvotteluesityksen, ja samana päivänä oli järjestetty asiasta myös tiedotustilaisuus työntekijöille noin kello 12.30–13.00. Tiedotustilaisuuden jälkeen työntekijät olivat jääneet keskustelemaan asiasta keskenään, ja keskustelun jälkeen oli tapahtunut ulosmarssi. Tämän jälkeen pääluottamusmies oli mennyt noin kello 13.30 kertomaan työnantajalle ulosmarssista. Pääluottamusmies oli ilmoittanut, että työntekijät eivät tulisi töihin seuraavanakaan päivänä 12.1.2024 lukuun ottamatta lähettämön työntekijöitä. Pääluottamusmies ei ollut itse osallistunut ulosmarssiin, mutta osaston luottamusmies oli osallistunut.

Työnantajan edustaja oli ilmoittanut lakon olevan laiton ja vaatinut luottamusmiehiä ryhtymään välittömästi toimiin työrauhan palauttamiseksi. Elintarviketeollisuusliitto ry oli tiedottanut lakosta SEL ry:n palkkasihteeriä A:ta puhelimitse 12.1.2024 kello 10 sekä kello 13.10 lähetetyllä valvontakirjeellä. Palkkasihteeri oli soittanut samana päivänä kello 11.48 pääluottamusmiehelle ja kehottanut työntekijöitä palauttamaan työrauhan.

Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry:ssä on 1.025 maksavaa jäsentä.

Elintarviketeollisuusliitto ry:n ja SEL ry:n välinen liha-alan työehtosopimus on ollut voimassa 13.2.2023–31.1.2025.

KANNE

Vaatimukset

Elintarviketeollisuusliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. tuomitsee Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry:n ensisijaisesti työehtosopimuslain 8 §:n 1 momentin mukaisen työrauhavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon,

2. tuomitsee Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n työehtosopimuslain 8 §:n 1 momentin mukaisen valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon, ja

3. velvoittaa vastaajan ja kuultavan yhteisvastuullisesti korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 4.495 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Perusteet

Tapahtumien kulku

Lakko oli päättynyt maanantaina 15.1.2024 aamulla kello 7.

Kohdistuminen työehtosopimukseen

Lakon syynä olivat olleet työnantajan käynnistämät muutosneuvottelut. Työtaistelu on siten kohdistunut työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan 4 §:n määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen työntekijät, johtaa ja jakaa työt sekä irtisanoa ja erottaa työntekijät, sekä 5 §:n määräykseen työntekijän velvollisuudesta noudattaa työnantajan antamia määräyksiä ja ohjeita.

Ammattiosaston vastuu työtaistelusta

Ammattiosasto vastaa luottamusmiestensä toiminnasta, joten ammattiosasto on rikkonut työrauhavelvollisuutensa. Tehtaan työntekijöitä edustava pääluottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja oli ilmoittanut lakon aloittamisesta työnantajalle, ja tehtaan osastoluottamusmies oli osallistunut lakkoon.

Ammattiliiton vastuu työtaistelusta

SEL ry oli tullut tietoiseksi alkaneesta työtaistelusta viimeistään perjantaina 12.1.2024 kello 10, kun ETL ry:stä oli soitettu valvontasoitto SEL ry:n palkkasihteerille. Puhelun yhteydessä oli muistutettu työrauhavelvoitteen noudattamisesta sekä vaadittu nopeita ja tehokkaita toimia työrauhan palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Lisäksi ETL ry oli lähettänyt samana päivänä kello 13.10 SEL ry:lle valvontakirjeen.

Tehtaan tuotantoa olisi voitu jatkaa vielä 12.1.2024. Lakkoilmoituksen takia korvaavien vuorojen ja ylitöiden käyttäminen viikonlopun aikana ei ollut ollut mahdollista.

SEL ry ei ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi. Lisäksi toimenpiteiden aloittamisessa oli viivytelty. SEL ry:n on näin ollen katsottava laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry on myöntänyt rikkoneensa työrauhavelvollisuutensa.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry on vaatinut, että sitä kohtaan esitetty hyvityssakkovaatimus hylätään.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry ja Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry ovat vaatineet, että mikäli kanne hylätään SEL ry:n osalta, Elintarviketeollisuusliitto ry tulee velvoittaa korvaamaan puolet niiden yhteisistä oikeudenkäyntikuluista eli 1.968,72 euroa.

Perusteet

Tapahtumien kulku

Työvuoro perjantaina 12.1.2024 olisi alkanut kello 7 ja päättynyt kello 15.25, eikä viikonlopulle ollut suunniteltu yhtään työvuoroa. Näin ollen ulosmarssi oli tosiasiallisesti päättynyt perjantaina 12.1.2024 kello 15.25, koska työntekijät olivat palanneet työvuoroon normaalisti maanantaina 15.1.2024 kello 7.

Ammattiliiton vastuusta

SEL ry ei ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. Se oli ryhtynyt toimenpiteisiin asiassa saatuaan 12.1.2024 kello 10 tiedon edellisenä päivänä alkaneesta työtaistelusta. SEL ry:n palkkasihteeri A oli 12.1.2024 kello 11.48 soittanut pääluottamusmiehelle ja kehottanut palauttamaan työrauhan. Koska kyseiselle viikonlopulle ei ollut määrätty työvuoroja ja perjantain 12.1.2024 työvuoro , ja siten myös työtaistelu, olisi joka tapauksessa päättynyt kello 15.25, ei SEL ry:llä voida katsoa olleen tuossa vaiheessa velvollisuutta tai mahdollisuuttakaan ryhtyä enempiin toimiin.

Tehtaan tuotantoa ei olisi saatu perjantaina 12.1.2024 käyntiin siinäkään tapauksessa, että työntekijät olisivat palkkasihteerin puhelinsoiton jälkeen ryhtyneet palaamaan työpaikalle.

Hyvityssakon määrä

Ammattiosaston koko ja työtaistelun lyhyt kesto huomioon ottaen hyvityssakon määrä tulee olla vähäinen.

Jos SEL ry:n katsottaisiin vastoin sen käsitystä laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa , tulee hyvityssakon määrässä ottaa huomioon, että SEL ry:llä oli työtaistelusta tiedon saatuaan perjantaina 12.1.2024 käytännössä mitättömät mahdollisuudet palauttaa työrauha siten, että sillä olisi voinut olla reaalista vaikutusta työnantajan tuotantotoimintaan.

Oikeudenkäyntikulut

Mikäli kanne hylätään SEL ry:n osalta, Elintarviketeollisuusliitto ry tulee velvoittaa korvaamaan puolet vastaajan ja kuultavan yhteisistä oikeudenkäyntikuluista eli 1.968,72 euroa. Riitaisen vaatimuksen käsittelyyn pääkäsittelyineen on mennyt enemmän aikaa kuin myönnetyn vaatimuksen käsittelyyn. Vastaajan ja kuultavan yhteisten oikeudenkäyntikulujen kokonaismäärä on 3.937,44 euroa.

TODISTELU

Kantajan kirjallinen todiste

1. SEL ry:n uutinen ulosmarssista 12.1.2024

Kantajan henkilötodistelu

1. B, tehtaanjohtaja

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. C, pääluottamusmies

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työtaistelutoimenpiteet ja työtaistelun kesto

Elintarviketeollisuusliitto ry:n jäsenyrityksen X Oy:n Euran tehtaalla järjestettiin edellä kuvatuin tavoin ulosmarssi, johon osallistui 17 työntekijää tehtaan 20 työntekijästä, mukaan lukien osaston luottamusmies. Työtaistelu alkoi torstaina 11.1.2024 kello 13.30.

Asiassa on riitaista, päättyikö työtaistelu perjantaina 12.1.2024 työvuoron päätyttyä kello 15.25 vai maanantaina 15.1.2024 työntekijöiden palattua töihin kello 7.00.

Kantajan mukaan lakko päättyi maanantaina 15.1.2024, koska työntekijät olivat ilmoittaneet palaavansa töihin vasta maanantaina. Kantaja on vedonnut SEL ry:n uutiseen ulosmarssista 12.1.2024 (K1), jonka mukaan työntekijät olivat kertoneet pääluottamusmies C:lle torstaina 11.1.2024 pidetyn tiedotustilaisuuden jälkeen aloittavansa viikonlopun vieton marssimalla ulos työpaikalta ja palaavansa töihin maanantaina.

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajina pääluottamusmies C:tä ja tehtaanjohtajaa B:tä. Todistajien kertomusten perusteella tehdas oli ollut toiminnassa pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin, ja työntekijöiden työvuorot olivat alkaneet noin kello 7 ja päättyneet viimeistään kello 15.25. B:n kertomuksen mukaan ylitöitä oli teetetty viikonloppuisin tapauskohtaisesti sesonkeina tai kampanjatilanteissa. C:n mukaan viikonloppuisin ei ollut teetetty ylitöitä kuin ihan satunnaisesti.

Asiassa on riidatonta, ettei 13.-14.1.2024 viikonlopulle ollut suunniteltu työvuoroja. Työtuomioistuin toteaa, että ammattiosasto tai ammattiliitto eivät ole antaneet tiedotetta tai muutakaan ilmoitusta työtaistelun kestosta. Kirjallisena todisteena esitetystä SEL ry:n uutisesta ei voida tehdä johtopäätöstä siitä, että työtaistelutoimet olisivat jatkuneet myös viikonloppuna ottaen huomioon, että työntekijöille ei ollut sovittu töitä kyseiseksi viikonlopuksi, eikä viikonlopputöitä ollut teetetty Euran tehtaalla muutoin kuin ennalta sovitusti ja erityisestä syystä. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että työtaistelu olisi jatkunut kantajan väittämällä tavalla 15.1.2024 asti. Työtaistelun on siten katsottava päättyneen perjantaille 12.1.2024 suunnitellun viimeisen työvuoron päättymisajankohtaan kello 15.25 mennessä.

Kohdistuminen työehtosopimukseen

Työtaistelun syynä oli ollut työnantajan ilmoitus muutosneuvotteluista sekä suunnitelmasta keskittää siipikarjapakkaamotoiminta Rauman ja Forssan yksiköihin, millä olisi ollut henkilöstövaikutuksia Euran yksikön henkilöstöön. Työtaistelu kohdistui siten voimassa olevan liha-alan työehtosopimuksen työnjohto-oikeutta koskevaan 4 §:n määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen työntekijät, johtaa ja jakaa työt sekä irtisanoa ja erottaa työntekijät sekä 5 §:n määräykseen työntekijän velvollisuudesta noudattaa työnantajan antamia määräyksiä ja ohjeita.

Ammattiosaston vastuu

Vastauksessa on myönnetty, että Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry on rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Ammattiliiton vastuu

Vastauksessa on kiistetty, että SEL ry olisi laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Työtuomioistuin toteaa, että työntekijäliitolta edellytettävät käytännön valvontatoimet vaihtelevat tilanteen ja työtaistelun keston mukaan (ks. TT 2023:81 ja siinä mainitut tapaukset). Työtuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että tilanteissa, joissa työtaistelun lyhyt kesto huomioon ottaen ammattiliitolla ei ole ollut käytännössä mahdollisuutta tehokkaisiin valvontatoimiin, sen ei voida katsoa laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan.

Esimerkiksi ratkaisussa TT 2017:105 oli kyse tilanteesta, jossa ammattiliitto oli saanut tietää edellisenä päivänä alkaneesta lakosta kello 8.49, jolloin liitto oli lähettänyt ammattiosastolle kehotuksen palauttaa työrauha. Lakko oli päättynyt samana päivänä iltapäivällä. Tuomiossa katsottiin, että työtaistelun lyhyt kesto huomioon ottaen ammattiliitolla ei ollut ollut käytännössä mahdollisuutta muihin tehokkaisiin valvontatoimiin, eikä sen katsottu laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan.

Ratkaisussa TT 2022:38 lakko oli alkanut kello 8 ja jatkunut kahden työvuoron ajan kello 23 asti. Ammattiliitto oli saanut tiedon alkaneesta työtaistelusta kello 10.40 ja ollut tämän jälkeen yhteydessä työpaikalle. Vaikka lakko oli päättynyt vielä saman vuorokauden puolella, se oli jatkunut kuitenkin vielä niin, että myös iltavuoron työntekijät olivat jättäneet tulematta töihin. Ammattiliiton ei katsottu ryhtyneen riittäviin toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi, ja se tuomittiin hyvityssakkoon valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä.

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että työtaistelu on päättynyt perjantaina 12.1.2024 kello 15.25 mennessä. Asiassa on riidatonta, että Elintarviketeollisuusliitto ry oli tiedottanut SEL ry:tä torstaina 11.1.2024 kello 13.30 alkaneesta lakosta vasta seuraavana päivänä 12.1.2024 kello 10. Elintarviketeollisuusliitto ry oli lisäksi lähettänyt SEL ry:lle valvontakirjeen 12.1.2024 kello 13.10. SEL ry oli ryhtynyt valvontatoimenpiteisiin soittamalla samana päivänä kello 11.48 pääluottamusmiehelle ja kehottamalla tätä palauttamaan työrauhan. Ottaen huomioon, että työnantajaliitto on tiedottanut SEL ry:tä työtaistelusta vasta melkein vuorokausi sen alkamisen jälkeen ja että SEL ry on tämän jälkeen alle kahden tunnin sisällä, ja jo ennen kirjallisen valvontakirjeen saamista, ollut yhteydessä pääluottamusmieheen työrauhan palauttamiseksi, SEL ry:n ei voida katsoa viivytelleen toimenpiteiden aloittamisessa.

Asiassa on esitetty todistelua siitä, olisiko tehtaan toimintaa voitu jatkaa vielä perjantaina 12.1.2024. B on kertonut, että tehtaan tuotanto olisi voitu käynnistää vielä perjantaina iltapäivän aikana, jos työntekijöitä olisi tullut paikalle. C:n mukaan on vaikea arvioida, olisiko tuotantoa ehditty saada enää käyntiin perjantaina. C ei ole osannut arvioida, kuinka nopeasti hän olisi saanut työntekijät tavoitettua. Todistajat ovat kertoneet yhdenmukaisesti, että tehtaan tuotannon käynnistys kestää noin 30 minuuttia.

Työtuomioistuin toteaa, että työtaistelu on päättynyt noin viisi ja puoli tuntia sen jälkeen, kun SEL ry on saanut siitä tiedon. Ottaen huomioon työnantajaliiton viivästyneen toiminnan työtaistelusta tiedottamisessa sekä sen, että työtaistelu oli kestänyt suhteellisen lyhyen ajan SEL ry:n tultua siitä tietoiseksi, työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että SEL ry olisi laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Näin ollen SEL ry:een kohdistettu hyvityssakkovaatimus on hylättävä.

Hyvityssakko

Asiassa ei ole tullut esille seikkoja, jotka antaisivat aihetta arvioida ammattiosastolle tuomittavan hyvityssakon määrää tavallisesta menettelystä poiketen. Hyvityssakon määrää arvioitaessa on otettu huomioon työtaistelutoimenpiteen kesto, siihen osallistuneiden määrä, ammattiosaston koko ja muut työehtosopimuslain 10 §:ssä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.

Hallituksen esityksen 191/1993 vp (s. 11–12) mukaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin pääsääntönä on, että asianosaiset pitävät oikeudenkäyntikulut vahinkonaan silloin, kun samassa asiassa esitetään puolin ja toisin useita vaatimuksia. Pääsäännöstä on syytä poiketa ja velvoittaa asianosainen korvaamaan osaksi vastapuolen kulut esimerkiksi silloin, kun vastaaja oikeudenkäynnin alussa myöntää kantajan toisen vaatimuksen, mutta kantajan toinen vaatimus, jonka käsitteleminen on aiheuttanut suurimman osan oikeudenkäyntikuluista, hylätään. Tällöin kantaja tulisi velvoittaa korvaamaan vastaajan ne oikeudenkäyntikulut, jotka kantajan hylätyn vaatimuksen käsittelystä ovat aiheutuneet.

SEL ry:tä vastaan esitetty hyvityssakkovaatimus on hylätty, joten sitä ei tule velvoittaa korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikuluja.

Ammattiosaston on sen sijaan katsottu myöntämisen perusteella rikkoneen työrauhavelvollisuutensa asiassa. Se on syytä velvoittaa korvaamaan osa Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikuluista. Kulujen määräksi on ilmoitettu 4.495 euroa, sisältäen oikeudenkäyntimaksun 2.120 euroa ja työn osuuden 2.375 euroa. Työtuomioistuin katsoo kohtuulliseksi velvoittaa ammattiosasto korvaamaan kuluista 3.120 euroa, mikä määrä sisältää myös oikeudenkäyntimaksun.

Elintarviketeollisuusliitto ry:n kanne on hylätty SEL ry:n osalta ja hyväksytty ammattiosaston osalta. Kantajan SEL ry:een kohdistaman vaatimuksen käsitteleminen on aiheuttanut merkittävän osan oikeudenkäyntikuluista. Työtuomioistuin katsoo kohtuulliseksi velvoittaa Elintarviketeollisuusliitto ry korvaamaan SEL ry:n ja ammattiosaston yhteisistä oikeudenkäyntikuluista SEL ry:n osuutena puolet eli 1.968,72 euroa.

Muilta osin asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n (864/2001) nojalla Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry:n maksamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 2.000 euroa.

Elintarviketyöläisten Ala-Satakunnan ammattiosasto ry velvoitetaan korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 3.120 eurolla, mille määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:tä vastaan esitetyt vaatimukset hylätään.

Elintarviketeollisuusliitto ry velvoitetaan korvaamaan Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n oikeudenkäyntikulut 1.968,72 eurolla.

Muilta osin asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Lotta Brander puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Markus Äimälä, Tuomas Aarto, Kari Tiainen ja Hannele Fremer jäseninä. Valmistelija on ollut Jaana Väisänen.