TT 2024:20

Kysymys palkkasaatavien vanhentumisesta. Ratkaisussa katsottiin, että viranhaltijoiden palkkasaatavavaatimuksia ei ollut erimielisyysneuvottelujen jälkeen uudistettu kolmessa vuodessa, joten palkkasaatavat olivat vanhentuneet. Suoritusvaatimukset hylättiin.

KANTAJAT

Julkisen alan unioni JAU ry
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry

VASTAAJA

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KUULTAVA

Ylivieskan kaupunki

ASIA

Varallaolo

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 31.12.2018

Päätös lepäämään jättämisestä 8.3.2019

Suullinen valmistelu 26.5.2023

Käsittelyratkaisu 2.6.2023

Jatkettu suullinen valmistelu 6.9.2023

Jatkettu suullinen valmistelu 25.10.2023

Pääkäsittely 22.–23.11.2023

Välituomio 31.1.2024

Jatkettu suullinen valmistelu 12.2.2024

Pääkäsittely 7.3.2024

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Työtuomioistuin on tässä asiassa 31.1.2024 antamallaan välituomiolla numero 1 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ajalla 1.9.2015–11.9.2016 ja B:n ajalla 1.9.2015–18.9.2016 Ylivieskan kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kyse on ollut yksikönjohtajavarallaolosta. Päällystövarallaoloa koskevat vaatimukset on edellä mainitulla välituomiolla hylätty.

A ja B ovat olleet virkasuhteessa kaupunkiin.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n ja B:n oikeudesta kanteessa vaadittuihin palkkasaataviin. Osatuomiolla ratkaistaan ensin kysymys siitä, ovatko yksikönjohtajavarallaoloon 1.9.2015 lukien perustuneet saatavat vanhentuneet.

KANNE

Vaatimukset

Julkisen alan unioni JAU ry sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ovat vaatineet, että työtuomioistuin

- velvoittaa Ylivieskan kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja

työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

A:lle ajalta 1.1.2012–11.9.2016 yhteensä 300.000 euroa ja

B:lle ajalta 1.1.2012–18.9.2016 yhteensä 380.000 euroa

- vahvistaa, että A:lla ja B:llä on oikeus saada korkolain 4 §:n 1 momentin mukainen viivästyskorko sellaiselle palkkasaatavalle, joka on erääntynyt 1.4.2016 tai sen jälkeen ja

- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Ylivieskan kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Vaatimuksenesittäjillä on oikeus saada palkkansa työaikakorvauksineen virka- ja työehtosopimuksen mukaan laskettuna siten, että varallaolo katsotaan työajaksi. Kannevaatimuksissa mainitut määrät ovat osittain arviopohjaisia.

Vastaaja on väittänyt, että 1.9.2015 lukien erääntyneet palkkasaatavat ovat vanhentuneet. Saatavat eivät ole vanhentuneet.

Kunnallisen viranhaltijalain 55 §:n mukaisesti riittävää vanhentumisen katkaisemiseksi on esittää virkasuhteesta johtuvaa palkkaa koskeva vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Kun kyse on työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta asiasta, riittävää on esittää vaatimus paikallis- ja/tai keskusneuvotteluissa taikka haastehakemuksessa tai myöhemmin oikeudenkäynnin kuluessa. Näin on tapahtunut tässä asiassa.

Asiassa on ollut kyse varallaolon lukemisesta työajaksi ja sen johdosta vaadittavista KVTES:n mukaisista palkkasaatavista. Asiasta on käyty JAU:n osalta 20.9.2016 päättyneet paikallisneuvottelut ja JUKO:n osalta 4.2.2016 päättyneet paikallisneuvottelut. KT ja järjestöt ovat neuvotelleet asiasta JAU ry:n kanssa seitsemän kertaa aikavälillä 8.11.2017–10.12.2018 ja JUKO ry:n kanssa 11 kertaa aikavälillä 24.11.2017–10.12.2018. Paikallisneuvotteluissa ja keskusneuvotteluissa on esitetty vaatimukset A:n ja B:n osalta KVTES:n mukaisten palkkasaatavien maksamisesta 1.9.2015 jälkeen erääntyneidenkin palkkasaatavien osalta. Työnantaja on myös tiennyt, mitä työtä/varallaoloa A ja B ovat tehneet 1.9.2015 jälkeen. Paikallis- että keskusneuvotteluissa on siten esitetty kunnallisen viranhaltijalain 55 §:n kannalta riittävä vaatimus tässä asiassa vanhentuneeksi väitettyjen saatavien vanhentumisen katkaisemiseksi.

Toisin kuin KT väittää, työtuomioistuin ei ole ottanut kantaa eikä ole voinutkaan ottaa kantaa siihen, onko A:n ja B:n 1.9.2015 lukien erääntyneistä saatavista käyty paikallis- ja keskusneuvottelut tai miten yksikönjohtajavarallaolo on ollut tai ei ole ollut esillä. Työtuomioistuin on kuitenkin asiaa koskevan epäselvyyden vuoksi kehottanut neuvottelut käymään.

31.12.2018 vireille saatetussa kanteessa esitetyt KVTES:iin perustuvat palkkavaatimukset ovat koskeneet A:n ja B:n osalta myös ajanjaksoa 1.9.2015–31.12.2016 ja siten vanhentuneeksi väitettyjä palkkasaatavia. Arvioinnin kannalta ei ole merkitystä sillä, mitä yksityiskohtaisia seikkoja palkkavaatimuksen tueksi on esitetty kannekirjelmässä 31.12.2018. Kannetta ei ollut rajoitettu yksittäiseen varallaolomuotoon. Tuohon aikaan ei ollut annettu yhtään varallaolotuomiota eikä ollut olemassa mitään sittemmin syntynyttä temaattista, ei siis edes oikeudellista, jakoa yksikönjohtaja- ja päällystövarallaoloon. Tällainen jako olisi muutoinkin täysin merkityksetön saatavien vanhentumisen kannalta. Joka tapauksessa tällainen mahdollinen varallaolomuotoon liittyvä epäselvyys olisi ollut kysymys, joka olisi tullut selvittäväksi prosessinjohdollisin keinoin eikä se voi tarkoittaa saatavien vanhentumista.

Vaikka katsottaisiin, että 31.12.2018 vireille saatetussa kanteessa esitetyt KVTES:iin perustuvat palkkavaatimukset eivät olisi koskeneet A:n ja B:n osalta myös ajanjaksoa 1.9.2015–31.12.2016, on kanteen täsmennyksiä 23.12.2022 arvioitava vanhentumisen kannalta samoin kuin jos ko. täsmennykset olisivat olleet kannekirjelmässä 31.12.2018. Yleisesti hyväksytty käsitys oikeuskirjallisuudessa on se, että jos kanne on nostettu määräajassa (josta määräajasta tosin tässä asiassa ei ole kyse), kantaja saa kanteen käsittelyn aikana vedota uusiin oikeusseikkoihin ja esittää uutta todistelua normaalien prekluusiosäännösten rajoissa (ks. OK 6:9 ja 25:17) vanhentumissääntelyn estämättä ja ilman, että saatava katsottaisiin uusien seikkojen johdosta vanhentuneeksi.

Asiassa ei ole vanhentumisen kannalta merkitystä sillä, miten työtuomioistuin on päätöksessään 2.6.2023 arvoinut oikeutta kanteenmuutokseen oikeudenkäymiskaaren nojalla ja onko työtuomioistuin mahdollisesti pitänyt yksikönjohtajavarallaoloon liittyviä vaatimuksia oikeudenkäymiskaaren perusteella arvioituna uusina vaatimuksina.

Edellä sanotuin perustein saatavat eivät ole vanhentuneita.

Mikäli työtuomioistuin katsoisi, että vastoin kantajan väitettä vaatimusta vanhentuneiksi väitetyistä saatavista ei ollut esitetty paikallis- eikä keskusneuvotteluissa, on se vaatimus joka tapauksessa esitetty oikeudenkäynnissä, joka on saatettu vireille 31.12.2018 eli kolmen vuoden määräajassa suhteessa vuonna 2015 ja 2016 erääntyneisiin saataviin.

Mikäli työtuomioistuin katsoisi, että vaatimus vanhentuneiksi väitetyistä saatavista on esitetty jo paikallis- ja/tai keskusneuvotteluissa, mutta kanteessa 31.12.2018 ei ole esitetty palkkavaatimuksia vanhentuneiksi väitettyjen 1.9.2015 lukien erääntyneiden saatavien osalta (tai että vanhentumisen katkaisemiseksi olisi esimerkiksi pitänyt mainita sana ”yksikönjohtaja” kanteessa 31.12.2018), vaaditut saatavat eivät siltikään ole vanhentuneita. Kun viranhaltijalain 55 §:n mukainen vaatimus vanhentuneiksi väitetyistä saatavista on esitetty jo paikallis- ja/tai keskusneuvotteluissa, ei vaatimusta ole tarpeen uudistaa vanhentumislaissa tarkoitetulla tavalla. Viranhaltijalain 55 §:ssä ei ole myöskään säädetty siitä, missä ajassa työtuomioistuinkanne on nostettava 50 §:n 2 momentin tarkoittamassa tilanteessa. Riittävää siten on, että viranhaltijalain 50 §:n 2 momentissa tarkoitetussa paikallis- ja keskusneuvotteluita seuraavassa työtuomioistuinprosessissa lopulta esitetään vaatimus siten, että työtuomioistuin voi vaatimuksen ratkaista tuomiota antaessaan. Täten huomioon voidaan ottaa myös 23.12.2022 esitetyt täsmennykset.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Ylivieskan kaupunki ovat vaatineet, että kanne hylätään ja kantajat velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut korkoineen.

Perusteet

Yksikönjohtajavarallaolosta on esitetty ensimmäisen kerran vaatimuksia 22.12.2022 työtuomioistuimeen jätetyssä kanteen täydennyksessä. B ja A ovat kuuden muun viranhaltijan kanssa laittaneet työtuomioistuimessa kanteen vireille 31.12.2018 koskien päällystövarallaoloa. Päällystövarallaolosta on käyty tätä ennen keskusneuvottelut, jotka ovat päättyneet 10.12.2018 erimielisenä. Tätä ennen asiasta on käyty paikallisneuvottelut, joissa on käsitelty pelkästään päällystövarallaoloa. KVTES:n Kunta- ja hyvinvointialan pääsopimuksen 9 §:n 1 mom. mukaan ”ellei paikallisneuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, voi sopimukseen osallinen saattaa asian käsiteltäväksi keskusneuvotteluissa, jotka käydään Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja ao. pääsopijajärjestön kesken”. Keskusneuvotteluissa käsitellään siten asia, joka on jäänyt paikallisneuvotteluissa erimieliseksi.

KT ja järjestöt ovat neuvotelleet asiasta JAU ry:n kanssa seitsemän kertaa aikavälillä 8.11.2017–10.12.2018 ja JUKO ry:n kanssa 11 kertaa aikavälillä 24.11.2017–10.12.2018. Keskusneuvottelut ovat koskeneet ja niissä on käsitelty pelkästään päällystövarallaoloa.

Keskusneuvottelupöytäkirjassa 10.12.2018 on riidattomana seikkana (s. 5) todettu kaikkia viranhaltijoita koskien, että ”kaikki edellä mainitut henkilöt ovat olleet kokoaikaisia vakituisia virkasuhteisia palomestareita ja he ovat varalla ollessaan toimineet päällystöviranhaltijoina.” Lisäksi riidattomana seikkana on todettu, että ”päällystövarallaoloa suorittaneet ovat voineet liikkua varallaoloaikana varallaoloalueellaan pelastuslaitoksen ajoneuvolla.”

Keskusneuvottelupöytäkirjassa 10.12.2018 kantajan kannan perusteena (s. 6) on todettu, että ”edellä mainitut henkilöt olivat olleet päällystövarallaolossa (P 31 varallaolo).” Molemmat osapuolet ovat perustelleet kantojaan päällystön varallaolo-ohjeella sekä kuvailemalla sitä, mitä velvoitteita päällystövarallaolijalta on edellytetty varallaolon aikana (s. 7–12).

Edellä viitatulla tavalla keskusneuvottelupöytäkirjasta käy selvästi ilmi, että ennen oikeudenkäyntiä erimielisyyden kohteena on ollut vain päällystövarallaolo ja sen ajalta suoritetut korvaukset. Erimielisyys on koskenut vain päällystövarallaoloa.

Kantajan 31.12.2018 vireille saattamassa haastehakemuksessa on otsikon ”Asian tausta ja erimielisyys alla” todettu jokaisen viranhaltijan kohdalla erikseen, että henkilö on varalla ollessaan toiminut päällystöviranhaltijana. Haastehakemuksessa kuvattujen tietojen perusteella erimielisyyttä ei voi katsoa olleen muusta kuin siitä, onko päällystövarallaoloa pidettävä työaikana ja onko viranhaltijoilla oikeus vaatimiinsa korvauksiin sillä perusteella, että päällystövarallaolo on luettava työajaksi.

Koska yksikönjohtajavarallaoloon liittyviä vaatimuksia on esitetty ensimmäisen kerran 22.12.2022 jätetyssä kanteen täydennyksessä, on vaatimukset tätä varallaolomuotoa koskien katsottava joka tapauksessa vanhentuneiksi kokonaisuudessaan ennen vuotta 2019.

Kanteen täydennyksessä 22.12.2022 esitetyt vaatimukset ovat vastaajan ja kuultavan käsityksen mukaan uusia vaatimuksia siltä osin, kun vaatimuksen perusteena on jokin muu kuin päällystövarallaolo. Kyse on uudesta erimielisyydestä alkuperäiseen haastehakemukseen nähden.

Myös työtuomioistuin on tätä asiaa R 129/18 koskevassa päätöksessään 2.6.2023 todennut, että kanne on laajennettu yksikönjohtajavarallaoloon ja että tähän varallaolomuotoon liittyviä saatavia on työtuomioistuimen käsityksen mukaan pidettävä uusina vaatimuksina. Työtuomioistuin on palauttanut A:n ja B:n yksikönjohtajavarallaoloa koskevan vaatimuksen paikallis- ja keskusneuvoteltavaksi, koska asiasta ei ole aiemmin käyty paikallis- eikä keskusneuvotteluja. JUKO ry on esittänyt keskusneuvottelupyynnön KT:lle 7.6.2023 ja JAU ry on esittänyt keskusneuvottelupyynnön KT:lle 7.6.2023.

Mikäli vastoin vastaajan ja kuultavan kantaa katsottaisiin, että JUKO ry ja JAU ry ovat esittäneet myös yksikönjohtajavarallaoloon liittyviä vaatimuksia paikallis- ja/tai keskusneuvottelupyynnössä tai -neuvotteluissa vuosina 2017–2018, joka tapauksessa 31.12.2018 vireille laitetussa kanteessa vaatimukset on rajattu päällystövarallaoloon ja kanne yksikönjohtajavarallaoloon liittyvistä vaatimuksista on laitettu vireille vasta 22.12.2022. Yksikönjohtajavarallaoloon liittyviä vaatimuksia ei tässä tapauksessa ole uudistettu velan vanhentumisesta annetun lain 8 §:n 2 momentin mukaisessa kolmessa vuodessa, ja yksikönjohtajavarallaoloon liittyvät saatavavaatimukset on silläkin perusteella vanhentuneet.

Kanteessa mainittujen viranhaltijoiden mahdolliset saatavat yksikönjohtajavarallaolosta eivät ole olleet perimiskelpoisia 22.12.2022, kun kantaja esitti kanteen täydennyksen. Kantajalla ei voi olla mahdollisuutta täydentää tai muuttaa kanteen perusteita sellaisella tavalla, että saatavat, jotka ovat ehtineet vanhentua, muuttuisivat kannetta täydentämällä tai muuttamalla perimiskelpoisiksi.

Saatavan vanhentumisen katkaiseminen viranhaltijalain 55 §:n mukaisesti ei tarkoita, että saatava pysyy perimiskelpoisena toistaiseksi. Mikäli vastoin vastaajan ja kuultavan kantaa katsottaisiin, että JUKO ry ja JAU ry ovat esittäneet myös yksikönjohtajavarallaoloon liittyviä vaatimuksia paikallis- ja/tai keskusneuvottelupyynnössä tai -neuvotteluissa, joka tapauksessa 31.12.2018 vireille laitetussa kanteessa vaatimukset on rajattu päällystövarallaoloon, eikä haastehakemuksen nostaminen ole katkaissut yksikönjohtajavarallaoloon perustuvien saatavien vanhentumista. Kanne yksikönjohtajavarallaoloon liittyvistä vaatimuksista on laitettu vireille vasta 22.12.2022. Yksikönjohtajavarallaoloon liittyviä vaatimuksia ei tässä tapauksessa ole uudistettu lain velan vanhentumisesta 8 §:n 2 momentin mukaisessa kolmessa vuodessa, ja yksikönjohtajavarallaoloon liittyvät saatavavaatimukset on silläkin perusteella vanhentuneet.

Mikäli vastoin vastaajan ja kuultavan käsitystä yksikönjohtajavarallaoloa koskevia saatavia ei olisi pidettävä kokonaisuudessaan vanhentuneena, on joka tapauksessa kaikkia ennen 1.1.2016 erääntyneitä saatavia pidettävä vanhentuneina sillä perusteella, että kyse on työaikakorvauksista tai niihin rinnastuvista korvauksista eikä kannetta ole nostettu näiltä osin työaikalain (605/1996) 38 §:ssä säädetyn kanneajan kuluessa.

TODISTELU

Kantajien kirjalliset todisteet

1. JUKO paikallisneuvottelupöytäkirja 4.2.2016

2. JUKO keskusneuvottelupyyntö 28.8.2017

3. JAU paikallisneuvottelupöytäkirja 20.9.2016

4. JAU keskusneuvottelupyyntö 22.5.2017

5. JAU ja JUKO keskusneuvottelupöytäkirja

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. JUKO keskusneuvottelupyyntö liitteineen

2. JAU keskusneuvottelupyyntö liitteineen

3. Keskusneuvottelupöytäkirja 10.12.2018

4. JHL neuvottelupyyntö 23.6.2016

5. JHL neuvottelupyyntö 4.7.2016

6. R 129/18 päätös ja haastehakemus

7. R 129/18 kanteen täydennys, vireille 22.12.2022

Kantajien henkilötodistelu

1. C, JUKOn neuvottelija keskusneuvotteluissa

2. D, JAUn neuvottelija keskusneuvotteluissa

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. E, KT:n johtava työmarkkina-asiamies

2. F, entinen pelastusjohtaja

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Työtuomioistuin on 13.1.2024 antamallaan välituomiolla taltionumero 1 katsonut, että A:n ajalla 1.9.2015–11.9.2016 sekä B:n ajalla 1.9.2015–18.9.2016 varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta ja ylityökorvauksesta.

Työtuomioistuin arvioi tässä osatuomiossa kysymystä, onko kyseisille ajanjaksoille kohdistuvat vaatimukset hylättävä vanhentuneina.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu kantajan nimeäminä todistajina JUKO ry:n neuvottelijana tämän riita-asian keskusneuvotteluissa ollutta C:tä ja JAU ry:n neuvottelijana toiminutta D:tä sekä vastaajapuolen nimeäminä todistajina Jokilaakson pelastusjohtajana toiminutta F:ää ja KT:n johtavaa työmarkkina-asiamiestä E:tä.

C on kertonut, että korkeimman oikeuden vuonna 2015 antaman miehistövarallaoloa koskevan ratkaisun jälkeen järjestön edustamia päällystöviranhaltijoita oli ollut järjestöön yhteydessä. Jukolaisittain asia oli koskenut viittä aluepelastuslaitosta, joten käsittelyssä oli ollut isompi kokonaisuus. KT:n kanssa oli käyty pitkään epävirallisia sovintoneuvotteluja asiasta, mutta päällystön osalta parin vuoden neuvottelujen jälkeen yhteisymmärrykseen ei ollut päästy. C oli ollut alusta lähtien mukana ja laatinut käsillä olevaa asiaa koskevan keskusneuvottelupyynnön. Keskusneuvottelut oli aloitettu kaikkia viittä Jukoa koskevaa aluepelastuslaitosta koskien. Samantyyppisiä neuvotteluja oli käyty samaan aikaan kymmenittäin.

Käytetyt käsitteet olivat tuohon aikaan olleet vakiintumattomia yksikönjohtaja- ja päällystövarallaolon osalta, ja osin oli käytetty myös sellaisia ilmaisuja kuin P3, P31 ja P4. Tässä yhteydessä oli käyty läpi sidottuisuutta, josta oli työnantajan kanssa ollut erilaisia näkemyksiä. Palkansaajapuoli oli halunnut saada päällystön osalta ratkaisun siitä, miten arvioitiin tilannetta, jossa varallaolijan käytössä oli ollut johtoauto. Neuvotteluissa oli siis haluttu saada linjaus päällystövarallaolon P3 osalta, mutta kyse oli ollut myös siitä, että varallaoloa oli tehty samassa lähtöajassa kuin miehistövarallaoloa. Päällystövarallaoloon oli haettu ennakkopäätöstä ja tämä tavoite oli ollut pääroolissa. Myös KT oli painottanut sitä, että miehistöä koskevia linjauksia oli jo tehty ja että keskityttäisiin enemmän P3:een.

Keskusneuvotteluissa ei ollut ollut puhetta siitä, että kyse olisi ollut tietynlaisesta varallaolosta eikä mitään rajauksia tältä osin ollut tehty. C ei ollut ollut paikallisneuvotteluissa mukana, mutta neuvottelupyyntöjen ja pöytäkirjojen perusteella oli selvää, että riitautuksen kohteena oli ollut varallaolo ilman rajauksia tiettyyn varallaolomuotoon. Myös keskusneuvotteluissa vaatimukset olivat kohdistuneet ajanjaksoon, jolloin oli tehty sekä päällystövarallaoloa että päällystölle kuuluvaa yksikönjohtajavarallaoloa. Keskusneuvottelupyynnössäkin oli riitautuksen kohteena vain varallaolo ilman rajauksia. Ajanjakso oli sittemmin hieman laajentunut paikallisneuvotteluihin nähden.

C oli ollut laatimassa keskusneuvottelupöytäkirjaa (K5), ja siitä ilmeni kirjaus päällystövarallaolosta. Selvänä oli pidetty, että korkeimman oikeuden tehtyä miehistövarallaoloa koskevan linjauksensa ei päällystön tehdessä yksikönjohtajavarallaoloa vastaavissa olosuhteissa tätä asiaa ollut tarvinnut käydä erikseen läpi, ja kirjaukset pöytäkirjaan oli tästä syystä tehty lähinnä P31-varallaolon osalta.

D on kertonut olleensa mukana varallaoloasioissa vuodesta 2015 lukien, kun korkeimman oikeuden ratkaisujen jälkeen jäsenistöltä oli tullut yhteydenottoja. Varallaolon oikeudellista viitekehystä oli käyty läpi tätä varten erikseen muodostetussa kokoonpanossa ja tämän perusteella oli tehty paikallisneuvottelupyyntöjä pelastuslaitoksissa. Ensin oli käyty läpi palvelussuhteen laatua ja päätetty jaotella virkasuhteiset 17 eri ryhmään sidonnaisuuksittain aikamääreen, paikan ja varusteiden perusteella.

D oli osallistunut Ylivieskan osalta keskusneuvotteluihin ja vastannut niistä JHL:n puolesta. Pohjakysymyksenä oli ollut se, oliko henkilö ollut vapaa-ajalla vai työajalla, kuten järjestö oli esittänyt. Jaottelua ei ollut tehty virka-aseman perusteella vaan puhtaasti sidonnaisuuden perusteella, ja neuvottelut oli käyty näiden periaatteiden mukaisesti. Merkitystä ei ollut ollut sillä, oliko kyse ollut yksikönjohtaja- vai päällystövarallaolosta. Neuvotteluissa oli ollut kyse kaikista varallaolomuodoista sekä näissä neuvotteluissa että kaikissa muissakin.

Tapana oli, että KT kirjoitti pöytäkirjat, minkä jälkeen ne tulivat neuvotteluosapuolille luettavaksi. Asiakirjoissa eroteltiin yksimieliset ja erimieliset asiat. Pöytäkirjan mukaan yhtä mieltä oli oltu henkilöpiirin rajauksesta, asuinpaikasta sekä varallaoloalueesta. Henkilöt olivat olleet palomestareita ja päällystöviranhaltijoita. Tässä yhteydessä varallaolon suhteen merkitystä ei ollut termillä ”päällystö”. Ennen varsinaisia keskusneuvotteluita asiaa oli käyty läpi useissa neuvotteluissa, ja KT oli tuonut esiin sen, että kyse olisi ollut erilaisista varallaolomuodoista. Työntekijäpuoli oli kuitenkin pitäytynyt omassa edellä kerrotussa jaottelussaan. Kaikki viranhaltijat olivat olleet varallaolon suhteen samassa asemassa.

F on kertonut, että A:ta ja B:tä koskevat yksikönjohtajavarallaoloa koskevat vaatimukset oli esitetty ensimmäistä kertaa, kun vuonna 2018 vireille pantua päällystövarallaoloa koskevaa kannetta oli vuonna 2022 lavennettu koskemaan myös yksikönjohtajavarallaoloa. Ennen ensimmäistä kannetta oli käyty paikallisneuvottelut vuonna 2016. Molemmat neuvottelut olivat koskeneet päällystövarallaoloa. JHL:n neuvottelupyynnön (V4) oli tulkittu koskevan päällystövarallaoloa, ja vaatimuksentekijät olivat olleet päällystöä. Jokilaaksossa SPAL oli tehnyt vaatimuksia usean paloesimiehen ja miehistöviranhaltijan puolesta koskien yksikönjohtaja- ja miehistövarallaoloa, ja tämä oli omana prosessinaan lähtenyt liikkeelle pian tämän jälkeen. Missään vaiheessa ei ollut tullut esille, että nyt käsillä olevassa asiassa kyse olisi ollut yksikönjohtajavarallaolosta vaan kaikki keskustelut oli käyty päällystövarallaolosta.

B oli ollut palomestarina päällystövirassa ja hänen osaltaan oli käyty keskustelua päällystövarallaoloon liittyvästä vaatimuksesta (V1). Paikallisneuvottelut oli käsittänyt yhden tapaamisen. Keskustelut olivat koskeneet päällystövarallaoloa. Ilmi ei ollut tullut, että kyse olisi ollut myös yksikönjohtajavarallaolosta. F ei ole ollut varma, oliko laskelmia koskeva liite (V1) esitetty paikallisneuvotteluissa vai vasta keskusneuvotteluissa.

JHL:n osalta oli käyty paikallisneuvottelut kesäkuun lopussa 2016. Keskustelut oli näissäkin neuvotteluissa käyty päällystövarallaolosta eikä yksikönjohtajavarallaolo ollut noussut esiin. Vaatimukset olivat koskeneet seitsemää henkilöä eikä F ollut tarkistanut, mitä varallaoloa kukin oli tehnyt, koska oletuksena oli koko ajan ollut, että keskustelut koskivat vain päällystövarallaoloa.

Paikallisneuvotteluiden jälkeen asiasta oli lähtenyt tieto KT:lle, ja palkansaajajärjestöt olivat vaatineet keskusneuvotteluita. F oli toimittanut KT:lle taustatietoja ja niihin liittyviä asiakirjoja sekä kuvannut päällystövarallaolon käytäntöjä. Hän oli eri vaiheissa myös kommentoinut pöytäkirjaluonnosta. Keskusneuvotteluiden kuluessa ei ollut puhuttu siitä, että kyse olisi ollut yksikönjohtajavarallaolosta. Keskusteluissa ja neuvotteluissa oli käyty läpi vain päällystövarallaoloon liittyviä vaatimuksia ja sen sitovuutta.

E on kertonut olleensa mukana kaikissa korkeimman oikeuden antaman varallaoloratkaisun jälkeisissä varallaoloa koskevissa keskusneuvotteluissa. Käsillä olevat yksikönjohtajavarallaoloa koskevat vaatimukset oli E:n näkemyksen mukaan esitetty ensimmäistä kertaa kanteen täydennyksessä vuoden 2022 joulukuussa.

Keskusneuvotteluja oli JAU:n ja JUKO:n osalta käyty ensin erikseen, ja järjestöjen pyynnöstä ne oli sittemmin yhdistetty. Paikallisneuvotteluissa kyse oli ollut varallaolosta mutta keskusneuvotteluissa riita oli rajattu päällystövarallaoloon eikä toinen varallaolomuoto ollut tullut millään lailla esille. Tilannetta oli pyritty selvittämään laajasti, koska tuolloin ei ollut vielä tietoa siitä, mihin työtuomioistuin tulisi asiassa kiinnittämään huomiota. Myös varallaolomuotoa oli pyritty selvittämään. JAU:n kanssa oli kokoonnuttu 2–4 kertaa, JUKO:n kanssa 4–6 kertaa ja vielä molempien kanssa yhdessä 3–5 kertaa. E oli ollut mukana kaikissa neuvotteluissa. Niissä oli käyty läpi keskusneuvottelupyyntöä ja paikallisneuvotteluita sekä pyritty selvittämään riidattomia asioita. Monessa kohtaa pöytäkirjassa oli todettu, että kyse oli ollut päällystövarallaolosta. Jo siihen aikaan eri varallaolomuodot oli keskusneuvotteluissakin aina eroteltu. Jos nyt käsillä olevassa asiassa olisi tullut esiin, että kyse oli ollut myös yksikönjohtajavarallaolosta, ei pöytäkirjaan olisi merkitty riidattomiin seikkoihin, että kyse oli ollut päällystövarallaolosta eikä järjestö tai KT olisi kirjannut tätä omaksi kannakseen. Keskusneuvottelupöytäkirja (V3) oli laadittu KT:ssa, mutta riidattomia seikkoja oli käyty yhdessä läpi ja riitaiset seikat siirretty KT:n kannaksi. Eri henkilöiden asioita oli selvitetty erikseen ja järjestöt olivat ottaneet kaikkien asioihin osaltaan kantaa. Osapuolten kannat oli liitetty osaksi pöytäkirjaa, ja osapuolet olivat tarkastaneet ja hyväksyneet pöytäkirjan. Neuvottelut olivat päättyneet erimielisinä ja järjestöt olivat tämän jälkeen nostaneet kanteen.

Asian arviointi

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (jäljempänä viranhaltijalaki, nimike nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta) 55 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty.

Esitetyn selvityksen perusteella JUKO:n pääluottamusmies on 30.12.2015 pyytänyt paikallisneuvottelua ”varallaoloajan lukemisesta työajaksi aiheutuneista palkkasaatavista” (K1). Neuvottelupyyntö on koskenut B:n palkkasaatavia, ja Ylivieskan kaupunkia on pyydetty suorittamaan takautuvasti varallaoloajoilta kertyneet palkkasaatavat, mukaan lukien lisä- ja ylityökorvaukset sekä ilta-, yö- ja sunnuntailisät 1.1.2010 ja 30.11.2015 väliseltä ajalta korkoineen enintään viiden minuutin lähtövalmiudessa olleille. Paikallisneuvottelut on käyty 4.2.2016 kello 14.00–14.10.

JAU:n osalta JHL:n aluetoimitsija on 23.6.2016 pyytänyt paikallisneuvottelua ”varallaoloajan lukemisesta työajaksi aiheutuneista palkkasaatavista” (K3). Asia on koskenut JHL:n seitsemää jäsentä, mukaan lukien A:ta. Ylivieskan kaupunkia on pyydetty suorittamaan takautuvasti varallaoloajoilta kertyneet palkkasaatavat mukaan lukien em. asioihin liittyvät korvaukset 23.6.2011 ja 23.6.2016 väliseltä ajalta. Paikallisneuvottelut on käyty 20.9.2016 kello 14.30–15.00.

Työtuomioistuin toteaa, että paikallisneuvotteluissa on edellä kuvatusti esitetty viranhaltijalain 55 §:n 1 momentissa tarkoitettu virkasuhteesta johtuva palkkaa koskeva kirjallinen vaatimus, josta ei ilmene, että se olisi ollut tarkoitus rajata vain P3x-päällystövarallaoloon. A ja B ovat tehneet myös yksikönjohtajavarallaoloa, mikä on toki ollut työnantajankin tiedossa. Työnantaja on tiennyt senkin, että P3x-varallaolo on päättynyt 1.9.2015 lukien, jolloin A ja B ovat alkaneet tehdä yksinomaan yksikönjohtajavarallaoloa. Työtuomioistuin katsoo, että velan vanhentuminen on vapaamuotoisesti katkaistu paikallisneuvotteluissa (ks. myös TT 2015:58).

JUKO on 28.8.2017 (K2, V1) ja JAU 22.5.2017 (K4, V2) tehnyt asiassa keskusneuvottelupyynnön. Keskusneuvottelut on käyty 8.11.2017 ja 10.12.2018 välisenä aikana. Keskusneuvottelupöytäkirjasta (K5, V3) ilmenee muun ohella, että erimielisyyden kohteena olevat vaatimukset ovat kohdistuneet ajanjaksoon 1.1.2012–30.6.2016 ja että palkansaajajärjestöt ovat katsoneet, että työnantajan varallaoloksi tulkitsemat ajat tällä ajanjaksolla tulee tulkita työajaksi. Edellä mainittu ajanjakso ulottuu myös aikaan, jolloin P3x-varallaolo on jo päättynyt (1.9.2015 lukien) ja jolloin A ja B ovat tehneet vain yksikönjohtajavarallaoloa. Pöytäkirjan kirjauksista voi sinänsä muilta osin päätellä, että neuvottelujen kohteena on ollut nimenomaan P3x-päällystövarallaolo. Tämä on käynyt ilmi myös E:n kertomuksesta. JUKO:n neuvottelijana ollut C on todennut, että linjausta on neuvotteluissa haettu päällystövarallaoloon, koska tältä osin varallaolon lukeminen työajaksi oli jäänyt epäselväksi korkeimman oikeuden antaman ennakkopäätöksen jälkeen. Työtuomioistuimen näkemyksen mukaan, ottaen huomioon pöytäkirjaan erimielisyyden kohteeksi kirjatut, edellä selostetut seikat ja esitetyt vaatimukset, velan vanhentumisen voidaan katsoa vapaamuotoisesti katkaistun myös keskusneuvotteluissa.

Työtuomioistuimen käsityksen mukaan työ- ja virkaehtosopimuksissa sovittua neuvottelumenettelyä (paikallis- ja keskusneuvottelut) ei voida rinnastaa velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin oikeudellisiin katkaisutoimiin, jotka johtavat pykälän 2 momentin nojalla vanhentumisen keskeytymiseen menettelyn ajaksi. Näin siitä huolimatta, että järjestäytynyt viranhaltija ei ole saanut valittamalla hakea muutosta viranomaisen päätökseen, koska hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on ollut oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa ja asiasta on tullut ensin neuvotella kunnallisessa pääsopimuksessa sovitussa neuvottelumenettelyn mukaisessa järjestyksessä. Työtuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että erimielisyysneuvotteluissa on kyse vanhentumislain 10 §:ssä tarkoitetusta vapaamuotoisesta katkaisutoimesta (TT 2015:58, ks. myös TT 2021:56).

Nyt kysymyksessä olevaan velkaan sovellettavaksi tulee edellä todetusti viranhaltijalain mukainen vanhentumisaika. Viranhaltijalain 55 §:ssä tai sitä koskevissa esitöissä ei ole säädetty vanhentumisen katkaisun vaikutuksista ja uudesta vanhentumisajasta. Työtuomioistuimen käsityksen mukaan velan vanhentumisesta annettu laki voi kuitenkin yleislakina tulla tältä osin täydentävästi sovellettavaksi. Vanhentumislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 187/2002 vp) on todettu, että virkasuhteista johtuvat velat kuuluvat yleissääntelyn piiriin (s. 26), ja lisäksi, että kutakin velkaa koskee vain yksi katkaistavissa oleva vanhentumisaika, joka voi määräytyä erityissäännöksin, mutta yleislaki tulee kuitenkin muilta osin täydentävästi sovellettavaksi (s. 27). Vanhentumislain 13 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika. Pykälän perusteluissa on todettu, että jos vanhentumisaika määräytyy muussa laissa olevan erityissäännöksen perusteella, on myös uusi vanhentumisaika entisen pituinen (HE 187/2002 vp s. 63). Tässä asiassa erimielisyysneuvotteluista 10.12.2018 on siten alkanut kulua uusi, entisen pituinen viranhaltijalain 55 §:n mukainen vanhentumisaika.

Asiassa on riitaa siitä, onko kanteessa vaadittujen saatavien vanhentuminen katkaistu 31.12.2018, jolloin JUKO ja JAU ovat nostaneet kanteen KT:tä ja Ylivieskan kaupunkia vastaan. Työtuomioistuin toteaa, että tuolloin vireille pannussa kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset ovat koskeneet A:n ja B:n osalta palkkasaatavia ajanjaksolta 1.1.2012–31.12.2016. Mainittu ajanjakso on siten koskenut myös aikaa, jolloin A ja B ovat tehneet ainoastaan yksikönjohtajavarallaoloa. Kanteen asiallinen sisällys muodostuu kuitenkin sekä kannevaatimuksesta että kanteen perusteesta. Kanteen vaatimusosassa on ilmoitettava oikeusseuraamus, johon kantaja asiassaan pyrkii (vaatimistaakka), ja kanteen perusteissa puolestaan on esitettävä se konkreettinen tapahtumien kulku (oikeustosiseikasto), johon kantaja perustaa vaatimuksensa (väittämistaakka). Työtuomioistuin toteaa, että tässä asiassa 31.12.2018 vireille pannun kanteen palkkavaatimukset on perustettu sellaiseen oikeustosiseikastoon, joka on koskenut varallaolijoita heidän suorittaessaan Jokilaaksojen pelastuslaitoksella päällystövarallaoloa. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska keskusneuvotteluissa vain päällystövarallaolo on edellä kuvatuin tavoin ollut keskustelujen kohteena eikä erimielisyysneuvottelujen pöytäkirjoista suoraan ilmene, että A ja B ovat suorittaneet myös yksikönjohtajavarallaoloa. Varallaoloa on kuitenkin tosiasiassa suoritettu kanteessa tarkoitettuna aikana eri varallaolomuodoissa siten, että miehistöllä, yksikönjohtajilla ja päällystöllä on ollut varalla ollessaan osin toisistaan poikkeavia velvoitteita, mikä on esitetyn henkilötodistelun perusteella huomioitu myös lukuisissa vuosina 2017–2018 käydyissä erimielisyysneuvotteluissa.

Asia on jäänyt lepäämään, ja kantajat ovat toimittaneet täydennetyn kanteen 22.12.2022. Täydennetyssä kanteessa on todettu, että A ja B ovat tehneet myös yksikönjohtajavarallaoloa ja että kanne koskee myös tätä varallaolomuotoa. Työtuomioistuin on 2.6.2023 antamallaan päätöksellä katsonut, että kyse ei ole ollut kielletystä kanteenmuutoksesta. Päätöksessään työtuomioistuin on todennut, että eri varallaolomuodoissa, yhtäältä päällystövarallaolossa ja toisaalta yksikönjohtajavarallaolossa, varallaolijan velvoitteet ovat osin erilaiset ja työhön sidonnaisuutta arvioidaan toisistaan osin poikkeavien tosiseikastojen perusteella. Kanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen tueksi oli siten esitetty uusia oikeustosiseikkoja, mutta vaadittu oikeusseuraamus eli sen vahvistaminen, että kaupungin palveluksessa suoritettu varallaolo luettaisiin työajaksi, oli kuitenkin säilynyt samana. Uusien seikkojen esittäminen vahvistusvaatimuksen tueksi ei siten ollut muuttanut asiaa toiseksi eikä kyse tältä osin ollut kanteen muuttamisesta. Suoritusvaatimuksen osalta työtuomioistuin totesi, että vaatimuksia oli muutettu määrän osalta ja edelleenkin ne perustuivat osin arvioon. Vaaditun määrän tarkistamista ei sinänsä voitu pitää kanteen muuttamisena, mutta koska kanne oli laajennettu myös yksikönjohtajavarallaoloon, tähän varallaolomuotoon liittyviä saatavia oli työtuomioistuimen käsityksen mukaan pidettävä uusina vaatimuksina. Työtuomioistuimella ei ole syytä arvioida asiaa nyt toisin. Yksikönjohtajavarallaoloa koskevien saatavien vanhentumisen ei siten voida katsoa keskeytyneen, kun asia on 31.12.2018 tullut vireille työtuomioistuimessa.

Kantajien mukaan on joka tapauksessa ollut riittävää, että yksikönjohtajavarallaoloon liittyvät palkkasaatavat on esitetty oikeudenkäynnissä, jossa kanne on pantu vireille 31.12.2018. Tämän väitteen osalta työtuomioistuin toteaa seuraavaa.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2003:81 todennut, että saattaa olla perusteltua, että kannetta voidaan muuttaa oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:ssä sallitulla tavalla myös sen jälkeen, kun kanteen nostamisen määräaika on kulunut umpeen. Jos kyse ei kuitenkaan ole tällaisesta määräajasta vaan saatavan vanhentumisajasta, joka edellyttää vaatimuksen esittämistä vanhentumisajan kuluessa, prosessuaalinen lisävaatimuksen esittämisen mahdollisuus ei pidennä vanhentumisaikaa. Vanhentumisen katkaiseminen on tällöin tehtävä ennen vaatimuksen vanhentumista. Oikeuskirjallisuudessa on tältä osin todettu, että jos kyseessä on materiaalinen saatavan vanhentumisaika, tärkein lähtökohta on, että velallista tulee muistuttaa saatavasta joko vapaamuotoisesti tai oikeudellisena katkaisutoimena ennen kuin vanhentumisaika on kulunut umpeen. Tämä voi käydä päinsä oikeudenkäynnissä joko vapaamuotoisesti tai oikeudellisena katkaisutoimena kanteen muuttamisen muodossa. Mahdollisuus muuttaa kannetta tai prekluusiosäännökset eivät kuitenkaan pidennä vanhentumisaikaa. (Tuula Linna ja Ari Saarnilehto, Velan vanhentuminen, Alma Talent 2016, s. 111–115.)

Tässä oikeudenkäynnissä A:n ja B:n yksikönjohtajavarallaoloon liittyviä palkkasaatavia koskevat vaatimukset on esitetty kanteen täydennyksessä 22.12.2022.

Kun näitä vaatimuksia ei siten ole edellä kerrottujen erimielisyysneuvottelujen jälkeen uudistettu kolmessa vuodessa, on palkkasaatavat katsottava vanhentuneiksi.

Tuomiolauselma

Vaatimukset koskien A:n palkkasaatavia ajalla 1.9.2015–11.9.2016 ja B:n palkkasaatavia ajalla 1.9.2015–18.9.2016 hylätään.

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Markus Äimälä, Risto Lerssi, Ari Komulainen ja Arja Pohjola jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.