TT 2023:75

Kysymys siitä, tuliko kanteessa tarkoitettu yliopistotutkijan tehtävä sijoittaa yliopistojen yleisen työehtosopimuksen palkkausjärjestelmän mukaiselle vaativuustasolle 7 vai 8. Välituomiosta tarkemmin ilmenevin perustein katsottiin, että tehtävä oli kehittynyt vähitellen vaativammaksi siten, että sen vaativuustaso oli tullut korottaa tasolle 8. Kanteessa esitetty vahvistusvaatimus hyväksyttiin. (Ään.)

Asia

Palkkaus

Kantaja

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry

Vastaaja

Sivistystyönantajat ry

Kuultava

Helsingin yliopisto

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 19.10.2022

Suullinen valmistelu 8.5.2023

Pääkäsittely 13.9.2023

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Yliopistojen yleinen työehtosopimus 1.4.2020–31.3.2022 on sisältänyt seuraavat määräykset, jotka ovat olleet myös edellisessä työehtosopimuksessa samansisältöiset. Määräykset ovat asiallisesti samansisältöiset ajalla 8.4.2022–31.3.2023 voimassa olleessa ja 1.4.2023–31.3.2025 voimassa olevassa työehtosopimuksessa.

6 LUKU YLIOPISTOJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

1 § Palkkausjärjestelmän tavoitteet

Yliopistojen palkkausjärjestelmän (YPJ) tavoitteena on edistää palkkauksen oikeudenmukaisuutta, parantaa yliopistojen palkkakilpailukykyä työnantajana sekä tukea henkilöstön osaamisen kehittymistä ja entistä vaativampiin tehtäviin hakeutumista, kannustaa henkilöstöä parempiin työsuorituksiin sekä kehittää ja parantaa esimiestyötä ja johtamista.

[- -]

3 § Arviointijärjestelmät

Yliopistoissa on käytössä kaksi arviointijärjestelmää, opetus- ja tutkimushenkilöstöön sovellettava arviointijärjestelmä sekä muuhun henkilöstöön sovellettava arviointijärjestelmä.

[- -]

4 § Palkkatekijät

Järjestelmän mukainen palkka muodostuu tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta, henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta sekä 31.12.2009 voimassa olleeseen virka- tai työsuhteeseen liittyvästä, silloin voimassa olleeseen virka- ja työehtosopimukseen perustuvasta palkan takuuosuudesta.

5 § Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytyminen

5.1 Tehtäväkohtainen palkanosa

Tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy tehtävän vaativuustason perusteella.

Tehtävien vaativuusarviointi perustuu työnantajan määrittelemään tehtävään, tehtävänkuvaukseen ja tehtävään sovellettavaan arviointijärjestelmään.

[- -]

5.2 Tehtävien vaativuustekijät

Tehtävien vaativuuden arvioinnissa käytettävät päävaativuustekijät ovat opetus- ja tutkimushenkilöstön järjestelmässä työn luonne ja vastuu, tehtävän edellyttämät vuorovaikutustaidot sekä tehtävän edellyttämät tiedolliset ja taidolliset valmiudet.

5.3 Arviointiryhmä

Jokaisessa yliopistossa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten muodostamaa arviointiryhmää, toinen opetus- ja tutkimushenkilöstölle ja toinen muulle henkilöstölle.

Ryhmien koon päättää kukin yliopisto.

Yliopisto nimeää arviointiryhmiin työnantajan edustajat ja näille varaedustajat. Henkilöstöä edustavat työehtosopimusosapuolet nimeävät omat edustajansa ja näille varaedustajat.

Järjestöjen nimeämiä edustajia tulee olla vähintään yhtä monta kuin työnantajan nimeämiä edustajia. Arviointiryhmien kokoonpanossa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon tasa-arvonäkökulma.

Ryhmien puheenjohtajana toimii yliopiston nimeämä työnantajan edustaja. Arviointiryhmän jäsenenä voi olla vain kyseiseen yliopistoon palvelussuhteessa oleva työntekijä tai yliopiston rehtori.

5.4 Tehtävän vaativuuden arviointimenettely

Arviointimenettelyssä arvioidaan uusi tai muuttunut tehtävä. Tehtävien vaativuutta ja vaativuustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä arviointikeskusteluissa.

Arviointiryhmät käsittelevät uusien ja muuttuneiden tehtävien vaativuusarvioinnit seuraavassa arviointiryhmän kokouksessa ja määrittelevät kantansa niihin. Työnantaja vahvistaa vaativuustasot esimiesten ja arviointiryhmien ehdotukset saatuaan. Työnantaja voi perustellusta syystä poiketa arviointiryhmän esityksestä.

Opetus- ja tutkimushenkilöstön järjestelmässä käytännön arviointimenettelyt voivat poiketa yliopistokohtaisesti järjestelmän puitteissa. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna myös useamman henkilön muodostamaa asiantuntijaryhmää.

[- -]

5.4.2 Tehtävän vaativuuden arviointi aiemmin arvioidussa tehtävässä

Tehtävässä, jossa tehtävien vaativuus tai joita vastaavien tehtävien vaativuus on määritelty arviointiryhmässä, esimies määrittelee tehtävään aiemmin vahvistetun vaativuustason. Vaativuustaso tulee määritellä työsopimusta solmittaessa. Työnantaja voi nostaa esimiehen määrittelemää vaativuustasoa. Työnantaja vahvistaa vaativuustason.

5.4.3 Tehtävän vaativuuden arviointi muuttuneessa tehtävässä

Tehtävän vaativuus otetaan uudelleen arvioitavaksi, jos esimies katsoo tehtävän muuttuneen niin, että uusi arviointi on tarpeen sen selvittämiseksi, tuleeko vaativuustasoa muuttaa. Tehtävän vaativuus otetaan uudelleen arvioitavaksi myös, kun henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies sitä pyytää.

Muuttuneena käsitellään myös tehtävää, joka on nykyisen vaativuustason vahvistamisen jälkeen vähitellen kehittynyt vaativammaksi.

Arvioinnin käynnistämistä tulee pyytää kirjallisesti. Pyynnössä on yksilöitävä, millä tavalla tehtävä on muuttunut sen jälkeen, kun nykyinen vaativuustaso on ensimmäisen kerran vahvistettu ja millä perusteella muutos nostaa tehtävän vaativuutta.

Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella kirjallisen ehdotuksen vaativuustasosta mahdollisimman pian työntekijän tai luottamusmiehen esittämän pyynnön jälkeen, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä.

Muuttuneen tehtävän osalta esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella kirjallisen ehdotuksen vaativuustasosta.

[- -]

7 § Palkan maksaminen ja muutosten voimaantulo

Vaativuustason muuttuessa palkka maksetaan työnantajan vahvistaman vaativuusarvioinnin perusteella esimiehen tekemää kirjallista ehdotusta seuraavan kuukauden alusta lukien, ellei työnantaja osoita muuta ajankohtaa tehtävämuutokselle.

7a § Vaativuuslisä

Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi työnantaja voi maksaa vaativuuslisää, joka on 50 % henkilön tehtävän vaativuustason ja sitä seuraavan ylemmän vaativuustason välisestä palkkaerosta, ottaen huomioon myös henkilökohtainen palkanosa. Vaativuuslisä voi olla määräaikainen.

Pöytäkirjamerkintä: Vaativuuslisän käyttöönottamisella palkkausjärjestelmässä ei ole vaikutusta vaativuustasokarttojen tai vaativuuskehikon sisältöön tai tulkintaan. Tehtävät määritellään edelleenkin tietylle vaativuustasolle palkkausjärjestelmän mukaisesti.

Koska päätös vaativuuslisän maksamisesta ei muuta tehtävän vaativuustasoa, henkilökohtaista suoriutumista ja suoritusprosenttia ei arvioida uudelleen tässä yhteydessä sopimuksen 6.3.2 kohdan tarkoittamalla tavalla.

[- -]

14 § Liitteet

Tämän palkkausjärjestelmän toteuttamiseksi ja käytännön soveltamiseksi on työehtosopimusosapuolten kesken yhteisesti hyväksytty tehtävänvaativuuden arviointiin liittyvät vaativuuskartta (opetus- ja tutkimushenkilöstö) ja vaativuuskartta (muu henkilöstö), jotka ovat tämän työehtosopimuksen liitteenä.

[--]

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Liite 1 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN VAATIVUUSKARTTA

Taso 7

Työn luonne ja vastuu Tiedeyhteisön arvostama tutkimustyö ja opetustyö

Vuorovaikutustaidot Yhteistyöverkoston luominen ja ylläpitäminen tieteen ja opetuksen alalla
Tutkimushankkeiden suunnittelu ja organisointi Vastuu resurssien käytöstä
Vastuuta koulutusohjelmasta
Jatkokoulutusvastuu / hyvin laaja koulutusvastuu Akateemiset ja yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät
Laaja vastuu kliinisestä työstä

Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Monipuolinen opetuskokemus sekä perus- että jatkokoulutukseen liittyen
Valmiudet vastuuseen tieteenalasta

Keskeinen ero edelliseen: opetus- ja tutkimustehtävät samassa kuvauksessa, mutta tehtävä voi olla tutkimus- tai opetuspainotteinen. Vastuun merkitys korostuu toiminnassa, monipuolisuus joko tieteellisessä työssä tai opetuskokemuksessa, yhteistyötarpeen ja ulkoisen toiminnan lisääntyminen.

Taso 8

Työn luonne ja vastuu Tiedeyhteisön korkealle arvostama tutkimus- ja opetustyö

Vuorovaikutustaidot Tieteellisen yhteistyöverkoston luominen ja ylläpitäminen, myös kansainvälisesti
Laaja vastuu tieteenalasta ja sen kehittämisestä
Tutkimushankkeiden ja verkostojen suunnittelu, organisointi ja koordinointi
Vastuu tutkimusresurssien käytöstä
Laaja koulutusohjelmavastuu tai vastuu tutkimuksen johtamisesta ja kehittämisestä
Laaja jatkokoulutusvastuu
Laajat akateemiset ja yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät

Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Professorin kelpoisuus
Monipuolinen opetuskokemus sekä perus- että jatkokoulutukseen liittyen

Keskeinen ero edelliseen: tehtävien monipuolisuus, tehtävien ja vastuun laaja-alaisuus, syvällinen osaaminen ja tieteellisen arvostuksen korostuminen, kansainvälinen ulottuvuus, professorin kelpoisuus

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa joulukuusta 1998 lukien aluksi tutkijan nimikkeellä ja myöhemmin vuodesta 2015 lukien yliopistoissa tapahtuneiden nimikkeiden yhtenäistämisen myötä yliopistotutkijana. A on väitellyt vuonna 2005. Hän kuuluu opetus- ja tutkimushenkilöstöön.

Yliopistojen palkkausjärjestelmän mukainen arviointiryhmä on vuonna 2013 arvioinut A:n tehtävän vaativuuden. Työnantaja on maaliskuussa 2013 vahvistanut A:n tehtävän vaativuustasoksi tason 7.

A on 17.11.2020 tehnyt lähiesihenkilönsä välityksellä esityksen tehtäväkohtaisen vaativuuden uudelleen arvioinniksi tasolta 7 tasolle 8. Arviointiryhmä on 23.3.2021 arvioinut A:n tehtävän vaativuuden yksimielisesti tasolle 7.

A on kesäkuussa 2021 jättänyt erimielisyysilmoituksen arviointiryhmän päätöksestä. Arviointiryhmä on 26.8.2021 käsitellyt erimielisyysilmoituksen ja katsonut edelleen, että A:n hoitaman tehtävän vaativuus on vaativuustasolla 7. Arviointiryhmä on päätynyt kuitenkin suosittelemaan vaativuuslisän maksamista A:lle. Vaativuuslisää on ryhdytty maksamaan 1.9.2021 lukien.

Luottamusmies esitti 19.10.2021 paikallisneuvottelupyynnön. Paikallisneuvottelut käytiin 8.11.2021. JUKO pyysi liittotason neuvotteluita 21.12.2021. Neuvottelut päättyivät erimielisinä.

Välituomiolla ratkaistaan ensin kysymys siitä, onko A:n tehtävä tullut sijoittaa vaativuustasolle 7 vai 8.

KANNE

Vaatimukset

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että Helsingin yliopiston palveluksessa työskentelevän A:n yliopistojen yleisen työehtosopimuksen tarkoitetun tehtäväkohtaisen palkanosan tuli 1.12.2020 lukien määräytyä liitteessä 1 tarkoitetun tason 8 mukaisesti

2. velvoittaa Helsingin yliopiston maksamaan A:lle vaatimuskohtaan 1 perustuen palkkasaatavia ajalta 1.12.2020–30.9.2022 yhteensä 18.481,81 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

1.184,67 eurolle 15.12.2020 lukien

1.184,67 eurolle 15.1.2021 lukien

1.184,67 eurolle 15.2.2021 lukien

1.184,67 eurolle 15.3.2021 lukien

1.184,67 eurolle 15.4.2021 lukien

1.184,67 eurolle 15.5.2021 lukien

1.184,67 eurolle 15.6.2021 lukien

1.184,67 eurolle 15.7.2021 lukien

1.184,67 eurolle 15.8.2021 lukien

598,85 eurolle 15.9.2021 lukien

598,85 eurolle 15.10.2021 lukien

598,85 eurolle 15.11.2021 lukien

598,85 eurolle 15.12.2021 lukien

598,85 eurolle 15.1.2022 lukien

598,85 eurolle 15.2.2022 lukien

598,85 eurolle 15.3.2022 lukien

598,85 eurolle 15.4.2022 lukien

598,85 eurolle 15.5.2022 lukien

607,53 eurolle 15.6.2022 lukien

607,53 eurolle 15.7.2022 lukien

607,53 eurolle 15.8.2022 lukien

607,53 eurolle 15.9.2022 lukien

3. velvoittaa Sivistystyönantajat ry:n ja Helsingin yliopiston yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

A:n tehtävän oikea vaativuustaso on taso 8. Vuoden 2013 jälkeen A:n tehtävien vaativuustaso on vähitellen kehittynyt vaativammaksi.

Kyseessä on tiedeyhteisön korkealle arvostama tutkimus- ja opetustyö. A:n tehtävään kuuluu tieteellisen yhteistyöverkoston luomista ja ylläpitämistä, myös kansainvälisesti, sekä tutkimushankkeiden ja verkostojen suunnittelua, organisointia ja koordinointia. Tehtävään kuuluvat myös laajat akateemiset ja yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät. A:lla on laaja vastuu tieteenalasta ja sen kehittämisestä, vastuu tutkimusresurssien käytöstä, laaja koulutusohjelmavastuu ja/tai vastuu tutkimuksen johtamisesta ja kehittämisestä sekä laaja jatkokoulutusvastuu. A:lla on professorin kelpoisuus. Hänellä on myös monipuolinen opetuskokemus sekä perus- että jatkokoulutukseen liittyen.

Työnantaja on katsonut, että A:n nimike ei oikeuta tasoon 8 ja/tai että taso 8 A:n kohdalla olisi muutoin ongelmallinen suhteessa muihin vaativuuden arviointeihin. Nämä eivät ole työehtosopimuksen mukaisia perusteita olla arvioimatta tehtävää tasolle 8. Henkilön ei tarvitse olla professori/tutkimusjohtaja/yli-intendentti ollakseen tasolla 8. Korkeamman vaativuustason edellytys yliopistoissa ei myöskään ole se, että työnantaja nimenomaisesti edellyttäisi tai osoittaisi esimerkiksi vaativuustason 8 mukaisia töitä. Työnantajapuoli on lisäksi esittänyt, että tehtävän vaativuustaso määräytyy kokonaisarvioinnin perusteella. Työehtosopimuksessa ei ole kuitenkaan tällaisesta sovittu. Työehtosopimuksessa on sovittu vain siitä, että opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluvan henkilökohtainen työstä suoriutuminen arvioidaan kokonaisarviointina suhteessa työsuunnitelmaan. Tällaista vastaavaa mainintaan ei ole vaativuuden arvioinnin osalta.

Työnantaja ei ole esittänyt varsinaisia tehtävän sisältöön tai vaativuudenarviointiin liittyviä perusteita lukuun ottamatta hajanaisia ja sisällöltään virheellisiä kommentteja koskien A:n julkaisutoimintaa. Nämä kommentit eivät anna aihetta arvioida tehtävän vaativuustasoa vain tasolle 7.

Sivista ei suostunut JUKO:n pyynnöistä huolimatta kirjaamaan kantaansa pöytäkirjaan sen tarkemmin kuin erimielisyyspöytäkirjasta ilmenee.

VASTAUS

Vaatimukset

Sivistystyönantajat ry ja Helsingin yliopisto ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut 11.600 eurolla korkoineen.

Perusteet

A:n hoitama tehtävä ei ole koskaan ollut vaativuustason 8 mukainen tehtävä, eikä työnantaja ole myöskään edellyttänyt A:n tekevän vaativuustason 8 mukaisia tehtäviä, joten tehtävän vaativuus ei ole voinut myöskään muuttua vaativuustason 8 mukaiseksi tehtäväksi. Kantaja ei ole esittänyt perusteita sille, millä tavalla A:n tehtävä on muuttunut vaativammaksi sen jälkeen, kun hänen tehtävänsä vaativuustaso on ensimmäisen kerran vahvistettu, eikä myöskään sitä, millä perusteella väitetty muutos nostaa tehtävän vaativuutta.

Arviointiryhmä on arvioinut A:n hoitaman tehtävän vaativuutta työtehtävistä esitetyn selvityksen perusteella. Arviointiryhmä on huomioinut arvioinnissaan myös muun ohella sen, että Helsingin yliopistossa tehtävien vaativuustasot pysyvät oikeudenmukaisessa suhteessa toisiinsa nähden.

Tehtävien vaativuudenarviointi on läpi palkkausjärjestelmän kokonaisarviointia. Näin ollen myös vaativuustason 8 tehtävän osalta arviointi suoritetaan kokonaisarviolla. Vaativuustason 8 tehtävä on ”tiedeyhteisön korkealle arvostama tutkimus- ja opetustyö”. Helsingin yliopistossa arviointiryhmä on katsonut, että esimerkiksi professorin tehtävä täyttää kokonaisarvion perusteella vaativuuskartan vaativuustason 8 kriteerit. Professorilla on vastuu kehittää koko tieteenalaa. Professori tarkastelee myös kansainvälisellä tasolla koko tieteenalan kehittämistä. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että professorilla on usein vastuullaan seurata Helsingin yliopiston asemaa kansainvälisellä tasolla siten, että yliopisto pysyy relevanttina ja edistyksellisenä toimijana tieteenalalla. Professori myös johtaa oman alansa keskustelua ja arviointia. Vaativuustason 8 tehtävässä voidaan tehdä päätöksiä tieteenalan kehityssuunnista sekä siitä mihin suuntaan opetusta ja tutkimusta yleisellä tasolla kehitetään. Professori voi myös tehtävässään vaikuttaa tieteenalan opetuksen suuntaamiseen ja useiden tutkimusryhmien työhön. Professorille kuuluva laaja vastuu tieteenalasta ja sen kehittämisestä tarkoittaa muun muassa sitä, että professorilla on vastuu tieteenalan kehittymisestä myös omien tutkimushankkeiden ulkopuolella. Vaativuustason 7 tehtävässä puolestaan voidaan päättää oman tutkimuksen ja tutkimusryhmän suunnasta, mutta ei koko tieteenalan suunnasta.

Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa ”laaja vastuu tieteenalasta ja sen kehittämisestä” tarkoittaa muun muassa sitä, että tehtävään kuuluu vastuu laajasti myös opetuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tehtävässä on vastuuta siitä, miten opetusta kehitetään ja miten tieteenalan kursseja uudistetaan. Opetuksessa ei siis keskitytä vain omaan tutkimukseen perustuvaan opetukseen, vaan tehtävässä on vastuuta myös siitä, mihin suuntaan muita kursseja kehitetään. Käytännössä tähän kuuluu opintojaksojen kehittämistä ja koulutusohjelmavastuuta, mikä edellyttää pitkää osallistumista koulutuksen kehittämiseen. Kehittämiseen kuuluu kandi-, maisteri- ja jatko-opintojen suuntaaminen. Kun koulutuksen suuntaamisesta päätetään, ohjaa se myös sitä, mihin suuntaan uudet tutkijat suuntautuvat.

Vaativuustason 8 tehtävässä olennaista on myös monipuolisen tutkimusrahoituksen hankkiminen. Itse hankitulla laajalla rahoituksella saadaan mukaan muita tutkijoita. Käytännössä tyypillistä on, että 8 tason tehtävässä henkilöllä on laajoja tutkimushankkeita, joiden rahoituksella hankkeeseen saadaan mukaan myös muita tutkijoita.

A:n tehtävä on yliopistotutkijan tehtävä. Helsingin yliopistossa yliopistotutkijan tehtävän vaativuus on arvioitu arviointiryhmässä vaativuustasoille 67. Vaativuustaso voi olla myös poikkeuksellisesti 5. Tätä linjaa on sovellettu johdonmukaisesti. A:n hoitaman tehtävän vaativuus arvioitu kaksi kertaa arviointiryhmässä tasolle 7.

A:n esihenkilö B on katsonut A:n tehtävän vaativuuden olevan tasolla 8. Esihenkilön näkemyksessä mainitut seikat ovat kuitenkin tyypillisiä vaativuustason 7 tehtävään kuuluvia asioita. Esihenkilön näkemyksessä asiat on lisäksi esitetty siten, että asiat ja tehtävät olisivat vaativampia kuin ne todellisuudessa ovat. Esihenkilön näkemyksessä ei ole myöskään yksilöity sitä, millä tavalla A:n tehtävä on muuttunut sen jälkeen, kun nykyinen vaativuustaso on ensimmäisen kerran vahvistettu, eikä myöskään sitä, millä perusteella muutos nostaisi tehtävän vaativuutta.

Vastuu tutkimusresurssien käytöstä ja tutkimushankkeiden ja verkostojen suunnittelu, organisointi sekä koordinointi

Tutkimusrahoituksen hankkiminen kuuluu jo vaativuustason 6 tehtävään ja kuuluu näin ollen myös vaativuustason 7 tehtävään. Myös tutkimushankkeiden suunnittelu ja organisointi sekä projektien johtaminen kuuluvat vaativuustason 7 tehtävään. Tutkimusryhmän johtaminen kuuluu jo vaativuustason 6 tehtävään.

Tutkimusryhmään rekrytoitavien opiskelijoiden mahdollisuus vierailla eri yliopistoissa tai A:n tutkimusvierailut eivät nosta tehtävän vaativuutta. Yhteistyöverkoston luominen ja ylläpitäminen kuuluu vaativuustason 7 tehtävään, kansainvälisiä verkostoja voi olla myös vaativuustasolla 7.

Kansainvälisyys, tieteellisen yhteistyöverkoston ylläpitäminen ja luominen

Vaativuustason 7 tehtävään kuuluu yhteistyöverkostojen luomista ja ylläpitämistä. Kansainvälisiä verkostoja, yhteistyötä ja vierailuja voi olla myös vaativuustasolla 7, ja vaativuustasolla 7 oleva tutkija voi toimia Suomen edustajana tutkimusverkostossa. Tutkimusmenetelmiin opin hakeminen ulkomailta tai Nature climate change -lehdessä artikkelin julkaiseminen eivät ole vaativuusarviointikriteerejä. Vaativuustasolla 7 oleva voi julkaista edellä mainitussa lehdessä. Kansainvälisen tutkimusyhteistyön tuloksena syntynyt artikkeli ei ole vaativuuden arviointikriteeri, ja vaativuustason 7 tehtävässä oleva tutkija voi olla mukana tällaisen artikkelin tekemisessä.

Nature-perheen julkaisujen osalta on huomattava lisäksi se, että niissä julkaisijoita on tyypillisesti paljon, mutta usein vain muutama ensimmäiseksi mainittu nimi sekä viimeinen nimi julkaisuluettelossa ovat sellaisia, jotka ovat tehneet todellisen työn. Ensimmäisenä ja viimeisenä mainitaan ne, joilla on ollut käytännössä merkittävin panos julkaisuun. Pääsääntöisesti kolme ensimmäistä kirjoittajaa ovat tehneet suurimman osan työstä ja viimeisenä mainittu on johtanut tutkimusta. Ensimmäisten ja viimeisen nimen välissä mainituilla henkilöillä on huomattavasti pienempi panos julkaisuun, ja he ovat saattaneet esimerkiksi toimittaa materiaalia julkaisuun.

Monipuolinen opetus- ja ohjaustoiminta sekä laaja vastuu jatko-opinnoista

Vaativuustason 7 tehtävään kuuluu jatkokoulutusvastuuta / hyvin laajaa koulutusvastuuta. Hankerahoitus tai tohtoriopiskelijan rekrytointi eivät ole vaativuuskriteereitä. Tohtoriohjelman johtokunnan jäsenyys ei nosta tehtävää vaativuustasolle 8. Johtokunnissa toimitaan myös vaativuustasolla 7.

Lisäksi on huomattava, että post doc -tehtävä on eri tehtävä kuin yliopistotutkijan tehtävä.

Laajat akateemiset ja yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät

Akateemiset ja yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät kuuluvat vaativuustason 7 tehtävään. Arviointiryhmä on katsonut, että A:n akateemiset ja yhteiskunnalliset tehtävät eivät ole niin laajat, että ne täyttäisivät vaativuustason 8 kriteerin ”laajat akateemiset ja yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät”.

Vaativuustason 7 tehtävän luonne on ”tiedeyhteisön arvostama tutkimustyö ja opetustyö”. A:n tutkimustyötä arvostetaan tiedeyhteisössä, mutta yksittäiset esiintymiset kansainvälisissä tai kotimaisissa tilaisuuksissa eivät kuitenkaan nosta tehtävän vaativuutta vaativuustasolle 8.

Tiedeyhteisön korkealle arvostama tutkimus- ja opetustyö sekä laaja vastuu tieteenalasta ja sen kehittämisestä

Tieteenalan ja tutkimusmenetelmien kehittäminen sekä tutkimusosaamisen lisääntyminen kuuluvat kaikkeen tutkimukseen. Tieteenalan kehittäminen on siis osa tutkimusta. Tällaisen toiminnan katsotaan kuuluvan vaativuustason 7 tehtävään. A on tehnyt tiedeyhteisön arvostamaa tutkimustyötä, joka vaativuustason 7 mukainen kriteeri. A ei ole vastuussa tieteenalasta ja sen kehittämisestä.

Kansainväliset vierailut, kansainvälinen yhteistyö ja julkaisut kansainvälisissä lehdissä kuuluvat vaativuustason 7 tehtäviin. A1-julkaisujen lukumäärä kertoo siitä, että tutkija tekee paljon omaa itsenäistä tutkimusta ja on onnistunut omalla alallaan omassa tutkimuksessaan. Tämä kuvastaa sitä, että henkilöllä on tiedeyhteisön arvostusta, jolla on merkitystä erityisesti vaativuustasojen 6 ja 7 välisessä arvioinnissa. Julkaisujen lukumäärä ei kuitenkaan tee tehtävästä vaativuustason 8 mukaista tehtävää.

Professorin kelpoisuus

Ottamatta kantaa siihen, onko A:lla todettu olevan professorin kelpoisuus vai ei, todetaan asiasta seuraavaa. Tehtävässä, jota A tällä hetkellä hoitaa, ei ole koskaan edellytetty eikä tälläkään hetkellä edellytetä professorin kelpoisuutta. Professorin kelpoisuudella ei ole merkitystä, jos henkilön tehtävässä ei edellytetä professorin kelpoisuutta.

Vaativuuden arviointi on tehty oikein

A:n tehtävän vaativuuden arviointi on tehty oikein ja se on työehtosopimuksen mukainen. Myös JUKO ry on katsonut, että vaativuuden arviointi on tehty oikein ja se on työehtosopimuksen mukainen. Sivistystyönantajat ry:n on esittänyt kantansa asiaan erimielisyyspöytäkirjassa. JUKO ry:n nimeämät edustajat ovat olleet arviointiryhmässä arvioimassa A:n tehtävän vaativuutta, joten JUKO ry on ollut tietoinen arviointiryhmän perusteluista. Työehtosopimuksen 10 luvun 4 ja 6 §:ssä todetaan muun ohella, että ”luottamusmiehen tehtävänä on myös välittää tietoja ja ilmoituksia työnantajan, järjestöjen ja henkilöstön välillä.”

Koska JUKO ry on katsonut, että vaativuuden arviointi on tehty oikein ja se on työehtosopimuksen mukainen, ja huomioiden se, että JUKO ry:llä on ollut arviointiryhmän perustelut, ei JUKO ry:llä ole ollut perusteltua syytä oikeudenkäyntiin. JUKO ry on aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Esimiehen esitys 17.11.2020
2. Työnantajan edustajien kannanotot joulukuussa 2020
3. Dekaanin kannanotto maaliskuussa 2021
4. A:n CV 4.5.2023
5. A:n julkaisuluettelo
6. A:n itsensä kirjoittama tehtävänkuvaus (V4)
7. JUKO ry:n neuvottelupyyntö 21.12.2021
8. JUKO:n ja Sivistan välinen sähköpostikeskustelu 1.20.6.2022
9. Liittotason erimielisyyspöytäkirja 1.6.2022
10. A:sta annetut kaksi asiantuntijalausuntoa professorin tehtävää varten vuonna 2019
11. A:ta koskeva ote Google Scholar -sivustolta

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Edellytykset tehtäviin eri uraportailla
2. Vaativuuslisäesitys 3.9.2021
3. A:n julkaisuluettelo (luettelo koottu 24.4.2023)
4. A:n itsensä kirjoittama tehtävänkuvaus 20.2.2021
5. Ote Helsingin yliopiston opetusalan paikallisyhdistys HYL ry:n verkkosivuilta vuodelta 2022

Kantajan henkilötodistelu

1. A, todistelutarkoituksessa
2. B, professori
3. C, Itä-Suomen yliopiston pääluottamusmies

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. D, henkilöstöjohtaja, arviointiryhmän puheenjohtaja
2. E, yliopistonlehtori
3. F, dekaani

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja arvioinnin lähtökohdat

Asiassa on kysymys siitä, onko Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan palveluksessa työskentelevän yliopistotutkija A:n tehtävä tullut 1.12.2020 lukien sijoittaa palkkausjärjestelmän mukaiselle vaativuustasolle 7 vai 8.

Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen yliopistojen palkkausjärjestelmää koskevan 6 luvun 5.1 §:n mukaan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy tehtävän vaativuustason perusteella. Tehtävien vaativuusarviointi perustuu työnantajan määrittelemään tehtävään, tehtävänkuvaukseen ja tehtävään sovellettavaan arviointijärjestelmään.

Palkkausjärjestelmää koskevan luvun 5.2 §:n mukaan tehtävien vaativuuden arvioinnissa käytettävät päävaativuustekijät ovat opetus- ja tutkimushenkilöstön järjestelmässä työn luonne ja vastuu, tehtävän edellyttämät vuorovaikutustaidot sekä tehtävän edellyttämät tiedolliset ja taidolliset valmiudet.

Edelleen luvun 14 §:n mukaan palkkausjärjestelmän toteuttamiseksi ja käytännön soveltamiseksi on työehtosopimusosapuolten kesken yhteisesti hyväksytty tehtävänvaativuuden arviointiin liittyvä opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuuskartta. Vaativuuskartassa on tarkemmin määritelty päävaativuustekijöiden sisältöä eri vaativuustasoilla sekä vaativuustasojen väliset keskeiset erot. Vaativuuskartan mukaan keskeinen ero vaativuustason 8 tehtävässä verrattuna vaativuustason 7 tehtävään on tehtävien monipuolisuus, tehtävien ja vastuun laaja-alaisuus, syvällinen osaaminen ja tieteellisen arvostuksen korostuminen, kansainvälinen ulottuvuus ja professorin kelpoisuus.

Palkkausjärjestelmää koskevan luvun 5.4.3 §:n mukaan tehtävän vaativuus otetaan uudelleen arvioitavaksi, jos esimies katsoo tehtävän muuttuneen niin, että uusi arviointi on tarpeen sen selvittämiseksi, tuleeko vaativuustasoa muuttaa. Tehtävän vaativuus otetaan uudelleen arvioitavaksi myös, kun henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies sitä pyytää. Muuttuneena käsitellään myös tehtävää, joka on nykyisen vaativuustason vahvistamisen jälkeen vähitellen kehittynyt vaativammaksi.

A:n tehtävä on vuonna 2013 arvioitu vaativuustasolle 7. A on vuonna 2020 tehnyt lähiesihenkilönsä välityksellä esityksen tehtävän vaativuuden uudelleen arvioinniksi tasolta 7 tasolle 8. Arviointiryhmä on vuonna 2001 arvioinut A:n tehtävän vaativuuden yksimielisesti tasolle 7. Arviointiryhmä on kuitenkin suositellut vaativuuslisän maksamista A:lle. Vaativuuslisää on ryhdytty maksamaan 1.9.2021 lukien.

Henkilötodistelu

Asiassa on kuultu A:ta todistelutarkoituksessa sekä kantajan nimeäminä todistajina professori B:tä ja Itä-Suomen yliopiston pääluottamusmiestä C:tä. Vastaajan ja kuultavan nimeäminä todistajina on kuultu yliopistonlehtori E:tä, dekaani F:ää ja henkilöstöjohtaja D:tä.

A on kertonut olevansa luonnontieteiden tohtori ja toimivansa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden tiedekunnassa ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelmassa. Hänen tieteenalansa oli paleoekologia ja hän toimi B:n perustamassa ECRU-tutkimusryhmässä, joka oli perustettu tutkimaan ilmastonmuutosta. A oli väitellyt vuonna 2005 ja sen jälkeen työskennellyt tutkijan nimikkeellä eri projekteissa (K4). Hän oli saanut omaa tutkimusrahoitusta pian väittelyn jälkeen ja oli johtanut vuodesta 2010 lukien perustamaansa tutkimusryhmää. A oli mukana myös ympäristötieteiden kandidaatti-, ja maisteriohjelmien ja jatkokoulutettavien koulutusohjelmien toteutuksessa. A:n työn keskeiset osa-alueet olivat opetus, tutkimus, tutkimusrahoituksen hakeminen sekä tutkimusryhmän toiminnan johtaminen. Työ oli itsenäistä ja tehtävät muuttuivat oma-aloitteisesti kokemuksen myötä.

Tutkimushankkeissa, joihin A oli hankkinut itse rahoituksen esimerkiksi Suomen Akatemialta, hän oli toiminut projektin johtajana, mihin tehtävään kuului työntekijöiden rekrytointi, muun ohella maastotöihin osallistuminen ja niiden koordinointi sekä aineiston analysointi ja julkaiseminen. A:ta oli pyydetty myös mukaan muiden johtamiin akatemiahankkeisiin sekä kansainvälisiin tutkimushankkeisiin, joissa A:lla oli ollut tärkeä rooli ja joihin saattoi myös kuulua projektin koordinointitehtäviä. A oli myös toiminut ulkopuolisena arvioitsijana eri rahoitushakemuksissa.

Julkaisuluettelosta (K5) ilmenevistä julkaisuistaan A on kertonut muun ohella, että hän oli julkaissut paljon alan parhaassa lehdessä (Quaternary Science Reviews) ja myös muissa alan arvostetuissa lehdissä. Nature Communications -lehdessä vuonna 2015 julkaistussa artikkelissa A oli omien tutkimusaineistojensa avulla muuttanut tieteenalansa paradigmaa määrittelemällä uudestaan jääkauden jälkeiset ilmastovaiheet. Tutkimusta tehtiin yhteistyössä, ja julkaisuissa kirjoittajat listattiin usein siten, että ensimmäisenä mainittiin väitöskirjatyöntekijä ja toisena tai viimeisenä tutkimuksen johtaja. Kaikkien mainittujen työpanos oli julkaisun kannalta tärkeä. A:n mukaan dekaani oli kannanotossaan (K3) arvioinut A:n julkaisujen merkitystä väärin. A on esimerkiksi ollut monessa julkaisussa listattuna toiseksi kirjoittajaksi väitöskirjatutkijan jälkeen. H-indeksi tarkoitti sitä, kuinka moneen juttuun oli viitattu yli 40 kertaa. A:lla indeksi oli kasvanut jatkuvasti.

Tieteellisistä yhteistyöverkostoista A on kertonut, että hän oli kansainvälisesti todella laajasti verkottautunut ja toiminut aktiivisesti esimerkiksi niin sanotussa INTIMATE-tutkimusverkostossa sekä C-Peat-verkostossa, joka kokosi yhteen maailman paleosuotutkijat. Hän oli aiemmin toiminut myös verkoston johtoryhmässä. Lisäksi A oli kutsuttu mukaan myös erilaisiin muihin tutkimusyhteistyöverkostoihin, ja hän oli toiminut yhteistyössä esimerkiksi Tukholman ja Exeterin yliopistojen kanssa. A:n tutkimustyön ja osaamisen vuoksi hänen luokseen oli tullut paljon tutkijoita oppiin myös ulkomailta. Häntä oli kutsuttu kansainvälisiin kokouksiin niin sanotuksi key note -puhujaksi ja kotimaassa puhujaksi esimerkiksi aikuisopistoihin. Hän oli ollut myös median haastateltavana. Tieteenalan kehittämisestä A on kertonut, että hän oli tutkimuksessaan kehittänyt uusia sovellusmenetelmiä ja tieteiden välistä yhteistyötä.

Opetusvastuistaan A on kertonut, että hän oli yksin vastuussa kanditasolla kahdesta pakollisesta opetuskurssista (kandiseminaari ja tieteellisen kirjoittamisen kurssi), joihin osallistui vuosittain yli 60 opiskelijaa. A opetti yksittäisillä luennoilla kandi- ja maisteritasolla oman tiedekunnan lisäksi geotieteissä ja metsätieteissä. Opinnäytetöitä A oli ohjannut kaikilla tasoilla. A ohjasi kanditasolla vuosittain neljästä viiteen opiskelijaa ja maisteritasolla tällä hetkellä kuutta opiskelijaa. Jatko-opiskelijoita oli A:n omassa akatemiaprojektissa tällä hetkellä yksi ja Tukholmassa yksi sekä lisäksi muissa yliopistoissa oli neljä muuta osa-ohjattavaa. Väitöskirjaohjattavia A:lla oli ollut vuodesta 2015 jatkuvasti ja muihin verrattuna niitä oli paljon.

Tiedeyhteisön arvostusta mitattiin julkaisujen, tutkimustoiminnan, rahoituksen saamisen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta. Myös kansainvälisellä toiminnalla oli merkitystä. A:sta annettujen lausuntojen (K10) mukaan A:lla oli professorin kelpoisuus (”strongly recommended for the position of full professor”). Vastaavaa arviointia tehtiin kansainvälisesti säännöllisin väliajoin. A:n arvostuksesta kertoi myös se, että hänet oli kahteen otteeseen rekrytoitu Tukholman yliopistoon kahdelle eri laitokselle erityisosaamisensa vuoksi. Hän oli toiminut myös vastaväittäjänä.

B on kertonut olleensa bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ympäristömuutoksen professorina Helsingin yliopistolla vuodesta 2008 lukien. B oli toiminut varadekaanina vuodesta 2016 lukien sekä muun ohella yhden tiedekunnan tutkimusohjelman ja myös koko tiedekunnan johtoryhmän jäsenenä. Tiedekunnassa oli kolme tutkimusohjelmaa: ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelma, ekologian tutkimusohjelma sekä molekulaaribiologian tutkimusohjelma. Tutkimusohjelmien alla oli lukuisia tutkimusryhmiä. Ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelman alla toimi 12 tutkimusryhmää. B:llä oli oma tutkimusryhmänsä, joka toimi B:n johtaman tutkimusryhmän sisällä. Tiedekunnassa oli kandidaattitason koulutusohjelma sekä yhdeksän maisteriohjelmaa.

B oli ollut A:n esihenkilö vuosina 2010–2020. B:llä oli ollut myös yhdeksän muuta alaista ja hän oli toiminut tutkimusasemilla toimivan henkilöstön esihenkilönä. Tällöin hän oli tehnyt useampiakin vaativuuden arviointeja. A:n tapausta vastaavaa sellaista tilannetta ei ollut B:lle aiemmin tullut vastaan, jossa olisi vaadittu tason 7 tehtävää nostettavaksi tasolle 8. B:llä oli kokemusta vain siitä, että tutkijoita oli nostettu tasolta 6 tasolle 7 tehtävänkuvan laajentuessa. Näin oli toimittu erään yliopistonlehtorin tapauksessa. Tiedekunnan johtokunnassa keskusteltiin yleisesti vaativuustasoista, joille henkilöstöhallinto antoi raamit. Tämä oli kuitenkin yleensä koskenut henkilökohtaista suoriutumista eikä niinkään tehtävän vaativuutta.

A:sta B on todennut, että tämä oli poikkeuksellisen menestynyt tutkija, jonka työnkuva oli laajentunut huomattavasti. A oli saanut Suomen Akatemialta vapaasti ja vaikeasti kilpailtua tutkimusrahoitusta säännöllisesti vuodesta 2008 lähtien, mihin harva oli pystynyt koko tiedekunnassa. Lisäksi hän oli saanut ulkomaisten tiedeakatemioiden rahoitusta ja ollut mukana myös kansainvälisissä hankkeissa. Hän oli kansainvälisesti erittäin hyvin verkottunut, työskennellyt useissa maissa (Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Pohjoismaat, Kiina, Thaimaa) ja saanut näistä maista myös vierailijoita oppiin luokseen asiantuntijamaineensa vuoksi. A:n julkaisutoiminta oli laajaa ja arvostettua. A oli tehnyt useita tutkimuksia, joita oli siteerattu monikymmenkertaisesti. Hänellä oli paljon huippututkijoiden kanssa tehtyjä yhteistyöjulkaisuja erinomaisissa julkaisusarjoissa. B oli ollut monessa professuurin valmisteluryhmässä mukana ja piti A:n pätevyyttä huomattavana kaikilla tutkimuksen osa-alueilla. Julkaisuissa oli monesti usea kirjoittaja ja A oli usein mainittu viimeisenä kirjoittajana, mikä tarkoitti koko hankkeesta vastaamista. Ensimmäinen kirjoittaja oli yleensä se, joka tarvitsi julkaisua omaa esimerkiksi väitöskirjatyötään varten. A oli mainittu usein myös kärkijoukon kirjoittajana ja antanut vahvan panoksensa kyseiseen tutkimukseen.

A:lla oli oma tutkimusryhmä, johon kuului tutkijoita kansainvälisesti sekä eri yliopistoista Suomessa. A oli suunnitellut, organisoinut, koordinoinut, rekrytoinut tutkijat ja raportoinut omat hankkeensa, jotka olivat tuottaneet paljon tieteellistä tulosta. Jo tutkimusrahoituksen saaminen edellytti johtamistaitoja samoin kuin tutkimushankkeiden läpivieminen. Tutkimusresursseista tärkeimpiä olivat henkilöstöresurssit. A:lla oli useita oppilaita ja post doc-tutkijoita, ja hän ohjasi väitöskirjan tekijöitä myös muualla maailmassa. Joka toinen vuosi väitteli hänen ohjauksessaan ollut henkilö. A:n resurssit olivat laaja-alaisia kenttätöihin ja tutkimusarsenaaliin liittyen ottaen myös huomioon kansainvälisten hankkeiden määrä ja siihen yhdistyvä toiminta. A:lla oli laajat kokoelmat fossiiliarkistoja, jotka vetivät ihmisiä Suomeen ja hänen luokseen saamaan oppia. Hän käytti maailman parhaita laboratorioita analytiikkaan, mikä ei vain Suomessa toimien olisi ollut mahdollista. A:n tieteelliset ansiot tutkijana olivat B:n mukaan kärkiluokkaa, myös professorikuntaan verrattuna, ja yliopistotutkijoiden ja -lehtoreiden kategoriassa ehkä vain yksi muu henkilö saattoi olla samaa tasoa. Tiedekunnassa oli noin 35–40 lehtoria. A oli ollut aika paljon näkyvillä myös mediassa sekä akateemisissa yhteyksissä merkittävissä rooleissa.

B:n julkaisuluettelosta (K5) ilmeni muun ohella Nature Communications -lehdessä julkaistu artikkeli, jossa A oli ensimmäinen kirjoittaja muiden huippututkijoiden joukossa. Tutkimusta oli siteerattu huomattavasti. Useassa muussakin tieteenalan johtavassa sarjassa oli julkaistu sellaisia artikkeleita, joissa A oli vastannut koko tutkimuksesta ja jossa mukana oli ollut maailman kärkiluokkaan kuuluvia alan tutkijoita. Julkaisuluettelossa oli joitakin kokoomatyyppisiä artikkeleita, mutta jo se, että alan huiput olivat halunneet A:n näihin mukaan, oli iso meriitti.

A:n tehtävänkuva oli jatkuvasti kehittynyt, laajentunut ja syventynyt sekä tullut kansainvälisemmäksi. Hän oli mukana useissa verkostoissa, joista osa oli maailmanlaajuisia. A oli usean vuoden ajan toiminut erään kansainvälisen verkoston johtoryhmässä, ja hänen asiantuntemustaan arvostettiin maailmanlaajuisesti. Verkostot veivät tieteenalaa eteenpäin ja niissä arvioitiin, mihin suuntaan alaa tuli kehittää. Lisäksi verkostot tuottivat korkeatasoisia julkaisuja. A oli arvioinut muiden rahoitushakemuksia, kuului muun ohella Puolan tiedeakatemian evaluaatiopooliin ja oli tehnyt vertaisarviointia lukuisiin julkaisusarjoihin sekä arvioinut myös Helsingin yliopiston hankkeita.

A:lla oli vastuu tieteenalan kehittämisestä. Noin 20–30 vuotta sitten paleoekologia oli ollut näkyvä ala, joka oli jossain vaiheessa hiipunut, mutta nykyisin A oli tieteenalalla johtava tekijä vieden sitä eteenpäin. Koska kyseessä oli ympäristötieteen osa-alue, toiminta edisti myös koko ympäristötieteen kehittymistä. A:lla oli oppilaita muistakin yliopistoista ja hänen luonaan kävi säännöllisesti henkilöitä ympäri maailman saamassa oppia.

Tiedekunnassa lähtökohtaisesti kaikki opettajat tutkivat ja kaikki tutkijat opettivat. A opetti laajoja kursseja ympäristötieteen kandikoulutusohjelmassa sekä veti seminaareja ja osallistui maisteriopetukseen, jonka koulutusohjelmassa hän oli luennoinut useissa sarjoissa sekä vetänyt kenttäkursseja.

B oli ollut monessa valmisteluryhmässä valitsemassa professoreita. A oli B:n arvion mukaan ja ennen muuta hänestä annettujen lausuntojen (K10) perusteella kelpoinen professoriksi. Professorin haut olivat ainoa tilanne, jossa professorin kelpoisuus voitiin ja tarvitsi mitata ulkopuolisen vertaisarvioinnin kautta.

C on kertonut työskennelleensä nykyisessä työpaikassaan Itä-Suomen yliopistolla (entinen Joensuun yliopisto) vuodesta 1998 lähtien yhteiskuntapolitiikan assistenttina, yliassistenttina ja yliopistonlehtorina. Vuodesta 1999 lukien hän oli toiminut luottamusmiehenä ja 2000-luvun alussa muun ohella Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajana ja ollut sitä kautta laatimassa nykyisen sopimuksen kirjauksia.

Vuonna 2005 kaikki yliopistojen henkilöt oli arvioitu siten, että C oli tehnyt tämän työn Joensuun yliopiston osalta käymällä läpi tutkimus- ja opetushenkilöstöä sekä muuta henkilöstöä koskevat lähes 2000 lomaketta. Tämän pohjalta oli tehty alkuperäinen vaativuustasojen luokittelu, jota oli neuvotteluvaiheessa viilattu. Vuonna 2006 oli laskettu vaativuustason hintaa ja työnantaja oli laskelmien perusteella tehnyt erilaisia tarjouksia. C:llä oli tätä työtä varten ollut käytössään 32 000 henkilön palkka-aineisto, joka oli käsittänyt kaikkien henkilöiden sijoittelun, ja hän oli sen perusteella laskenut palkkamuutosten kustannusvaikutuksia. Sen jälkeen, kun palkkausjärjestelmä oli vuonna 2006 tullut voimaan, C oli tehnyt Juko ry:lle seurannan, jossa käytössä ollut palkka-aineisto oli käsittänyt sijoittelut vuoteen 2008 asti. C oli havainnut palkka-aineistojen pohjalta, että eri nimikkeillä toimivien osalta myös erikoistutkijoita ja tutkijoita oli sijoittunut tasoille 8–10, lehtoreita tasoille 8–9 ja yliassistentteja tasolle 8. Tämä oli ollut sitä, mitä järjestelmällä oli haluttukin, koska järjestelmä ei ollut nimikepohjainen. Tasolla 7 oli myös henkilöitä, joilla oli professorin kelpoisuus, koska kelpoisuus itsessään yksittäisenä asiana ei nostanut vaativuustasoa, vaan tasolle sovituista kriteereistä yli puolet tuli täyttyä. C oli ollut myös käytännössä soveltamassa järjestelmää Joensuun ja Itä-Suomen yliopistoissa arviointiryhmän jäsenenä.

Tehtävien vaativuuden kehittymisessä oli eroa opetus- ja tutkimushenkilöstön sekä muun henkilöstön välillä. Muun henkilöstön osalta työnantajalla oli direktiovalta siten, että työnantaja määritti tehtävänkuvan. Sen sijaan opetus- ja tutkimushenkilöstön puolella tehtävän vaativuuden kasvua ja pätevöitymistä ei voinut erottaa henkilöstä itsestään vaan tehtävän vaativuus kasvoi henkilön mukana. Paljon oli tehtäviä, joita työnantaja ei voinut määrätä, vaan ulkopuolinen taho määritteli sen, oliko henkilö riittävän pätevä hoitamaan tarjolla olevia, esimerkiksi esitarkastajan tai arvioitsijan tehtäviä, henkilön omien julkaisujen, rahoituksen, kansainvälisten verkostojen ja niin edelleen perusteella. Tämä oli huomioitu myös työehtosopimuksessa.

Vaativuuden arviointi ei ollut kokonaisarviointia. Opetus- ja tutkimushenkilöstön osalta kokonaisarviointia tehtiin vain henkilökohtaisen suoriutumisen osalta, jota ei tarvinnut ryhtyä pisteyttämään. Työehtosopimuksen mukaisesti tehtävää arvioitiin sopimuksessa mainituilla kriteereillä, joiden kaikkien ei tarvinnut täyttyä, vaan valtaosan täyttyessä tehtävä sijoittui kyseiselle tasolle. Esimerkiksi tasolle 8 saattoi sijoittua, vaikka opetusta ei olisi erityisen paljon vaan henkilö keskittyi tutkimukseen, tai toisinpäin. Tämä vaihteli myös tieteenaloittain.

Tason 8 mukaista tiedeyhteisön korkealle arvostamaa tutkimus- ja opetustyötä osoitti esimerkiksi se, että henkilö sai toistuvasti Suomen Akatemialta rahoitusta tai ulkomainen rahoittajaorganisaatio pyysi henkilön osallistumaan tutkimuksiin tai rahanjakoprosessiin. Myös julkaisujen suuri määrä korkeatasoisissa julkaisuissa osoitti arvostusta samoin kuin professorin haun yhteydessä annetut lausunnot, joissa todettiin professorin kelpoisuus.

Yhteistyöverkoston luomiseen ja ylläpitämiseen liittyen tasolla 8 verrattuna tasoon 7 edellytettiin myös kansainvälisyyttä. Kansainvälisen aspektin mukaantulo oli selkeä ero, kun noustiin tasolta 7 tasolle 8. Tasolla 7 yhteistyöverkoston ei tarvinnut olla tieteelliseen tutkimukseen liittyvää toisin kuin tasolla 8. Tutkimushankkeiden ja verkostojen suunnittelu ja organisointi liittyi siihen, että yhteistyön tekemistä muiden yliopistojen, tutkimuslaitosten ja liikelaitosten kanssa haluttiin laajentaa rahoituksen saamiseksi. Erona tasoon 7 nähden oli se, että tasolla 8 tuli mukaan myös koordinointi eli vetovastuu tutkimushankkeesta. Tasolla 8 painotettiin tasoa 7 enemmän vastuuta tutkimuksen ja tieteellisen puolen resurssien käytöstä, mikä oli vaativampaa kuin vain vastuu esimerkiksi koulutuksen resursseista. Laaja vastuu tieteenalasta ja sen kehittämisestä tarkoitti sitä, että vei omaa tieteenalaansa eteenpäin. Laaja vastuu jatkokoulutuksesta tuli useampien jatkokoulutettavien myötä.

C:n arvion mukaan A:n tehtävä sijoittui selvästi tasolle 8. A:n kelpoisuus professoriksi oli todettu tehtävänhaussa, ja se osoitti toisaalta myös tiedeyhteisön korkeaa arvostusta. A oli kutsuttu Suomen edustajaksi EU:n rahoittamaan verkostoon ja hän kuului puolalaiseen Suomen Akatemiaa vastaavaan rahoitusorganisaatioon ja lisäksi hän oli monessa muussa verkostossa myös kansainvälisesti mukana. A oli myös vaikuttanut paradigman muutokseen omalla tieteenalallaan, mikä osoitti laajaa vastuuta tieteenalasta ja sen kehittämisestä. Lisäksi hänellä oli ollut useita peräkkäisiä akatemiaprojekteja ja katkeamaton rahoitusketju. A:lla oli väitöskirja- sekä muita johdettavia. Hän toimi arvioitsijana ja julkaisi korkeimmin arvostetuissa luonnontieteiden alan julkaisuissa. C:n mielestä kaikki edellytykset tason 8 osalta täyttyivät. Kansainvälisyys, joka oli keskeinen ero tason 7 ja 8 välillä, näkyi tehtävässä kiistatta.

Vaikka arviointiryhmä oli ollut A:n tehtävän arvioinnissa yksimielinen, ei tämä estänyt asian riitauttamista liittotasolla ja viime kädessä tuomioistuimessa.

E on kertonut olleensa Helsingin yliopiston palveluksessa vuodesta 2001 lukien ja toimineensa vuodesta 2018 bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnassa ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelman johtajana. E oli yksikönjohtajana vastannut hallintoasioista. Esihenkilötehtävät oli jaettu hänen ja varajohtajan kesken siten, että E vastasi professorien esihenkilötehtävistä ja varajohtaja yliopistonlehtorien sekä yliopistotutkijoiden. E vastasi professorien rekrytointiprosesseista, valmisteli tehtäväkuvaukset ja teki esitykset, joka menivät dekaanin kautta rehtorille. Kaikki tietyn suuruiset tutkimushankkeet kulkivat E:n kautta, suurimmat menivät dekaanin hyväksyttäviksi.

A:n tehtävässä keskeistä oli tutkimus ja hän teki E:n mukaan tasoille 6 ja 7 tyypillisesti kuuluvia yliopistontutkijan tehtäviä. A:lla oli opetustehtäviä vähemmän kuin esimerkiksi yliopistonlehtoreilla. A:lla ei ollut samanlaisia laajoja tutkimukseen ja opetukseen liittyviä vastuita kuin professoreilla. A oli professori B:n tutkimusryhmän jäsen eikä hänellä ollut omaa ryhmää. Jo apulaisprofessoreilla oli omat tutkimusryhmänsä. Tutkimusohjelmassa oli kolme painopistealaa: kaupunkitutkimus, Itämereen ja järviin liittyvä tutkimus sekä arktinen tutkimus. A edusti arktisen ympäristönmuutoksen tutkimuksen tieteenalan kapeaa sektoria liittyen soiden paleoekologiaan. Suurin vastuu arktisen tutkimuksen tieteenalan kehittämisestä oli professori B:llä. Laajoja professoreille kuuluvia kehittämisvastuita A:lle ei ollut annettu tehtäväksi.

A:n opetuksesta E on kertonut, että kuluvan vuoden työsuunnitelmassa hänen vastuukurssinaan oli kandiseminaari ja tähän liittyvä tieteellisen kirjoittamisen kurssi. Kyse oli yleisistä kursseista, joita oli pidetty vuosikymmeniä ja jotka kaikki kandiopiskelijat suorittivat. A:n omaan erikoisalaan liittyen hänellä oli yksittäisiä luentoja muutamilla kursseilla. E:n arvion mukaan tämä ei tarkoittanut laajaa vastuuta opetuksen kehittämisestä.

A ei myöskään ollut johtava henkilö, joka olisi vastuussa tieteenalan kansainvälisestä kehittämisestä. Tällainen vastuu ympäristötutkimuksen osalta oli B:llä. Jo väitöskirjatutkijat pyrkivät verkostoitumaan kansainvälisesti eikä A:n CV:ssä tai esimiehen esityksessä tämän tehtäviin liittyen (K1) ollut mitään poikkeuksellista muihin yliopistotutkijoihin nähden. Yliopistotutkijan tehtävä ei edellyttänyt professorin kelpoisuutta. A:n tehtävä ei ollut muuttunut professorin tehtäväksi eikä häneltä ollut sellaisia tehtäviä edellytetty. A:n tehtävät vastasivat työtehtäviä tasolla 7 ja osittain myös alemmilla tasoilla.

Tieteenalan käsitteestä E on kertonut, että aiemmin alalla oli puhuttu sellaisista perinteisistä tieteenaloista kuin esimerkiksi ekologia, mutta nyttemmin käytettiin tieteenaloista mieluummin esimerkiksi sellaisia termejä kuin ympäristönmuutos tai arktinen tutkimus.

F on kertonut työskennelleensä Helsingin yliopiston palveluksessa vuodesta 1997. Professorina hän oli toiminut noin 20 vuoden ajan ja dekaanina bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 2018. Dekaani johti tiedekuntaa toimien yliopiston ylimmän johdon ja tiedekunnan työntekijöiden välissä. Hänellä oli täysi vastuu tiedekunnan taloudesta ja hän oli koko tiedekunnan henkilöstön ylin esihenkilö. Tiedekunnassa oli hieman yli 400 työntekijää.

Vaativuustasojen osalta F:n vastuulla oli huolehtia, että tiedekunnassa noudatettiin tasapuolisuutta ja yliopiston yleistä linjaa. F esitti oman perustellun kantansa yksikönjohtajan ja esihenkilön tekemiin arviointeihin, jos oli näistä eri mieltä, ja tämän jälkeen esitys meni yliopiston yhteiseen lautakuntaan, joka teki lopullisen päätöksen.

Tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävät sijoittuivat tasoille 1–4 siten, että tasolla 1 eli vaativuustasoilla 2–4 olivat jatko-opiskelijat, tasolla 2 eli vaativuustasolla 5 olivat tutkijatohtorit, tasolla 3 eli vaativuustasoilla 6 ja 7 olivat kliiniset opettajat, yliopistonlehtorit ja yliopistotutkijat ja tasolla 4 eli vaativuustasoilla 8–11 olivat professorit. Vaativuustason 11 käytöstä päätti rehtori ja siihen sijoittui vain muutama yliopiston huippuprofessori.

Yliopistotutkijoita oli vakinaisina neljä, joista yhden tehtävää oltiin muuttamassa yliopistonlehtoriksi, koska kyseessä oli koulutusohjelman johtaja. Jäljelle jääneistä kolmesta kaksi oli vaativuustasolla 7. Kaikki muut tason 3 vakinaiset olivat lehtoreita. Lehtoreita ja tutkijoita arvioitiin samalla tavalla, koska kaikki yliopistonlehtorit tekivät myös tutkimusta. Yliopistotutkijoiden tehtävästä puuttuivat opetusvelvollisuudet. Vaativuustasolla 6 toimittiin tyypillisesti jonkin professorin tutkimusryhmän jäsenenä. Vaativuustasolla 7 tehtiin dosentin pätevyydellä itsenäistä, kansainvälisen tiedeyhteisön arvostamaa tutkimusta, eli henkilöllä oli oma tutkimusryhmä ja -rahoitusta. Lisäksi edellytettiin kansainvälistä ja aktiivista julkaisutoimintaa. Vaativuustasolla 7 ohjattiin myös väitöskirjan tekijöitä ja post doceja. Tutkimus oli oman tutkimusryhmän ohjaamista ja sen eteenpäin viemistä. Vaativuustasolla 8 olivat Helsingin yliopiston linjan mukaan professorit, joille tehtävään tuli mukaan huomattavan laaja tieteenalan kehittämisvastuu, eli professori kehitti myös muiden tutkimusta ja tieteenalaa kokonaisuudessaan. Lisäksi tehtävään kuuluivat laajat opetusvastuut, koulutusohjelmien johtaminen sekä laajojen kurssikokonaisuuksien ja opetusohjelman suunnittelu.

Vuonna 2010 oli käynnistetty professorin urapolkujärjestelmä eli tenure track -järjestelmä. Apulaisprofessorit nimitettiin viisivuotiseen määräaikaiseen tehtävään ja tämän jälkeen etenemisen arvioinnin perusteella edettiin joko seuraavalle tasolle tai vakinaistamiseen. Myös nämä olivat vaativuustason 7 tehtäviä. Tenure track -apulaisprofessorin tehtävänkuvaus oli lähellä professorin tehtävää, ja siihen rekrytoitaessa käytettiin samaa professorin tehtäväntäyttömenettelyä kuin täysillä professoreilla. Yliopistonlehtorin ja yliopistotutkijan tehtäviä täytettäessä täyttömenettely olisi merkittävästi kevyempi.

Professori vastasi laajasti tieteenalansa ja opetuksen kehittämisestä omalla tieteenalallaan. Professorille kuuluivat lisäksi yliopiston hallinnolliset ja johtamistehtävät sekä komiteat ja työryhmät, joita vaativuustason 6 ja 7 tehtäviin ei tyypillisesti kuulunut, kuten esimerkiksi opiskelijavalintaan liittyen. Yliopistotutkija teki tutkimusta eikä kyseessä ollut opetustehtävä, vaikka kaikilta sinänsä edellytettiin jossain määrin opetukseen osallistumista. Jos opetusmääriä ei ollut määritelty, oli sitä edellytetty 5–10 prosenttia työajasta. Käytännössä tällöin käytiin pitämässä omalta erityisalalta luentoja, jotka eivät edellyttäneet erityistä valmistautumista eikä opintojaksojen kehittämistä. A:n tehtävät eivät eronneet kolmen muun yliopistotutkijan taikka 30 yliopistonlehtorin tehtävistä muutoin kuin että jälkimmäiset lisäksi opettivat paljon. Yliopisto oli itseohjautuva akateeminen työpaikka, jossa työn määrä, sisältö ja vaativuus vaihteli paljon riippuen siitä, kuinka paljon kukin työhönsä aikaansa laittoi ja siihen panosti.

Tieteen ja tutkimuksen johtaminen sisälsi tieteen kehittymisen seuraamista maailmanlaajuisesti sekä teknisten uusien tutkimusmenetelmien ja teorioiden seuraamista ja käyttöönottoa. Omaa tutkimusta piti tuoda esille tieteellisissä kokouksissa, joissa luotiin yhteyksiä muualle. Oman tutkimuksen osalta yliopistotutkijan ja professorin välillä ei tämän kannalta ollut eroa.

Professorien tutkimustoiminta oli huomattavasti laajempaa, rahoitus suurempaa ja tehtävä saattoi sisältää huippuyksikön vetämistä, akatemiaprofessuurien hakemista sekä suurempien konsortioiden luomista. Yliopistotutkijat olivat näissä jäseninä tehden omaan erikoisalaansa liittyvää osatutkimusta. Tähän kuului taloudellinen vastuu myös toisten hakemasta rahoituksesta. Koulutuksessa näkökulma oli omaa tutkimusta paljon laajempi. Myös tiedon piti olla omaa alaa laajempaa ja siihen liittyvää tietämystä tuli tuoda ajantasaisesti opetukseen mukaan.

A:n julkaisuista F on todennut, että yliopisto oli allekirjoittanut vuonna 2020 Dora-julistuksen, jonka mukaan arvioitaessa yksittäisten tutkijoiden tieteellisiä pätevyyksiä se, millä julkaisufoorumilla artikkeli oli ilmestynyt, ei saanut merkitä, kuten ei julkaisun impaktifaktori tai mainekaan. Artikkelikohtaisesti tai valikoitujen artikkelien perusteella tuli arvioida merkitys tieteenalan kannalta ja henkilön kontribuutio artikkelissa. F:n mukaan A:n julkaisuluettelon perusteella ei voitu perustella tehtävän vaativuutta ilman että tarkasteltiin myös henkilön kontribuutiota julkaisuihin. Julkaisuluettelossa useimmissa artikkeleista oli laaja tekijäryhmä, jolloin tyypillisesti viimeinen tekijä oli koko projektia eteenpäin vienyt henkilö ja ensimmäinen tai toinen olivat tavanomaisesti varsinaisen työn tehneitä. Muut kirjoittajat olivat tehneet pienen osan artikkelista tai antaneet siihen aineistoa. A:n nimi oli usein mainittu jossain keskellä. Sen sijaan artikkelit, joissa A:n nimi oli ollut toisena tai viimeisenä tekijänä, tarkoitti tämän selkeää kontribuutiota julkaisuun. Julkaisujen arvioinnissa Google Scholar ei ollut luotettava ja sitä oli ohjeistettu olemaan käyttämättä. Sen indeksit ja muut numeeriset arvot olivat huomattavasti korkeampia kuin tieteellisesti luotettavalla tavalla laaditut. A:n CV (K4) ei ollut F:n mukaan erityisen poikkeuksellinen muutoin kuin että se oli kovin yksityiskohtainen. F ei ole tiennyt tarkemmin A:n tutkimushankkeista, joskin B oli usein omilla sivuillaan listannut A:n oman tutkimusryhmänsä jäseneksi. Osa A:n CV:ssään listaamista hankkeista oli B:n hankkeita.

Arktisen ympäristötutkimuksen professuurin haussa oli ollut 40 hakijaa, joista A oli ollut yksi. Valmisteluryhmä oli valinnut hakijoista kymmenen, joista kaikista oli pyydetty kansainvälisiltä asiantuntijoilta lausunnot (K10). Ulkopuoliset arvioitsijat arvioivat hakijoiden tieteellisen pätevyyden kirjallisten dokumenttien perusteella. ”Qualified for professor” -kirjaus tarkoitti, että jos valmisteluryhmä, dekaani ja rehtori näin katsoi, henkilöä voitiin ajatella täyden professorin tehtävään.

D on kertonut toimineensa Helsingin yliopistolla nykyisessä asemassaan henkilöstöjohtajana vuodesta 2017 ja sitä ennen Aalto-yliopistossa ja sen edeltäjässä Teknillisessä korkeakoulussa vuodesta 2004 lukien erilaisissa henkilöstötehtävissä.

D oli kuuden vuoden ajan toiminut yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmän puheenjohtajana. Arviointiryhmässä jäseniä oli kahdeksan, joista palkansaajapuoli oli nimennyt edustajakseen kolme henkilöä. He olivat JUKO ry:n pääluottamusmiehiä. Vaativuuden arviointia koskevat asiat dokumentoitiin sähköiseen järjestelmään, jossa olivat myös tehtävänkuvaus sekä yksikönjohtajan, dekaanin ja arviointiryhmän kannanotot vaativuustasoon sekä mahdolliset kommentit. Kun asiasta oli tehty työnantajapäätös, työntekijä näki arviointiketjuun liittyvät asiakirjat järjestelmästä. D vahvisti työnantajan edustajana tehtävän vaativuuden. Päätös ei juuri koskaan poikennut arviointiryhmän tekemästä arvioinnista, vaikka periaatteessa tästä poikkeaminen oli mahdollista. Arviointi perustui tehtävänkuvaukseen ja jos kyse oli muuttuneesta tehtävästä, muutoksen kuvaukseen. Arviointiryhmän jäsenillä oli pitkä kokemus vastaavista tehtävistä koko yliopiston tasolla. Joskus pyydettiin myös lisäselvityksiä. Dekaanin kommentit esimerkiksi palkkauksen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta pyydettiin arviointiprosessin aikana. D oli toiminut aiemmin Aalto-yliopiston arviointiryhmässä. Eri yliopistoissa linjaukset sekä tehtävien ja vastuiden painotukset olivat erilaisia. Yliopiston ulkopuolisen henkilön oli vaikea arvioida tehtävien vaativuutta.

Läpinäkyvyyden edistämiseksi edellytyksistä tehtäviin eri uraportailla oli laadittu asiakirja (V1), jonka pohjana oli neliportainen tutkijanuramalli. Nimikkeet oli määritelty yliopiston johtosäännössä. Asiakirjasta ilmenivät vaatimukset eri tehtäviin sekä tehtävien vaativuustasot, jotka olivat muodostuneet arviointiryhmän linjaksi vuosien varrella.

Professorilla oli tyypillisesti vastuu koko tieteenalasta ja hän oli mukana koko tiedekunnan tutkimuksen kehittämisessä sekä tyypillisesti myös koulutuksen kehittämisessä koulutusohjelmavastuineen. Tavallista oli, että professori oli mukana oman tieteenalan verkostoissa vastuuroolissa ja hänellä oli myös yliopiston johtamisvastuita. Myös yli-intendentillä ja tutkimusjohtajalla oli vastuu tieteenalasta ja heiltä edellytettiin vastaavia ansioita kuin professorin tehtävässä. Johtosäännössä oli määritelty tehtävien kelpoisuusedellytykset kuten suoritettu tohtorin tutkinto, korkeatasoinen tieteellinen pätevyys ja opetustaito. Professorin kelpoisuudesta puhuttiin terminä harvoin. Työnantaja määritti sen, kuinka paljon tiedekunnassa oli professoreita ja muita tehtäviä. Tehtävän vaativuutta arvioitaessa tarkasteltiin tehtävänkuvausta, mutta itselleen ei voinut määrittää esimerkiksi yliopistotason vastuita tai vastuuta koko tieteenalasta.

Professorin rekrytointi oli oma tarkasti määritelty prosessinsa. Tähän liittyi ulkopuolisten asiantuntijoiden arviointi ja sisäinen valmisteluryhmä, jonka kaikki jäsenet olivat professoreita. Henkilön tultua valituksi vaativuustaso tuli määriteltäväksi vastuiden ja ansioiden perusteella. A:sta oli laadittu professorin tehtävän hakuun liittyvät ulkopuolisten asiantuntijoiden lausunnot (K10), mutta käsillä olevat asiakirjat eivät liittyneet siihen, miten A:n nykyiseen tehtävään liittyvät vastuut määriteltiin.

Tehtävän vaativuudesta tehtiin kokonaisarviointi eikä vaativuustasokartan kaikkia kriteerejä välttämättä käyty arviointiryhmässä yksitellen kohta kohdalta läpi. Pääosan kriteereistä tuli kuitenkin täyttyä. Vaativuustasokartan kriteerit antoivat raamit, joiden puitteissa tutkimusta, opetusta sekä muita akateemisen työn vastuita ja ansioita arvioitiin. Varsinkin kahden vaativuustason välillä sijoittumista punnitessa katsottiin erityisesti sitä, mikä oli keskeinen ero tasojen välillä. Tätä arviointiryhmä usein hyödynsi punninnassaan kahden eri vaativuustason välillä. Vaativuustason 8 tehtävään liittyi laajoja vastuurooleja, jotka olivat enemmän kuin vain omaan tutkimushankkeeseen ja -ryhmään liittyvät vastuut. Yliopistotutkijalla painopiste oli enemmän omassa tutkimushankkeessa ja -ryhmässä, kun taas professorilla oli vastuuta tiedekunnassa ja yliopistotasoisessa toiminnassa. Tieteellisen arvostuksen korostuminen näkyi vaativuustasolla 8 esimerkiksi siinä, että henkilöä kutsuttiin vastaväittäjäksi tai vertaisarvioijaksi tieteellisiin julkaisuihin.

A:n osalta arviointiryhmä oli käynyt asian kokonaisuutena läpi ja käynyt normaalin keskustelun kyseisen tehtävän vaativuudesta aiemman linjansa mukaisesti kiinnittäen huomiota yliopiston muihin tehtäviin ja niiden vaativuuteen. D:n mukaan arviointiryhmä oli katsonut, että kyseessä oli tyypillinen yliopistotutkijan eli vaativuustason 7 tehtävä, jossa A oli sinänsä ansioitunut, mutta jossa vastuut liittyivät A:n omiin tutkimushankkeisiin ja -ryhmään. Arviointiryhmä ei ollut erikseen kirjannut perusteluja, koska ne olivat ilmenneet muuten asiakirjoista ja koska ryhmä oli ollut dekaanin kanssa samaa mieltä. Arviointiryhmä kirjasi omat perustelut tyypillisesti vain, jos perusteet eivät tällä tavalla ilmenneet.

Vaativuuslisää voitiin maksaa työnantajapäätöksellä. Arviointiryhmä suositteli sitä, jos henkilö oli erityisen ansioitunut jollain tehtävän vaativuustason osa-alueella, kuten A oli tutkimustyönsä osalta ollut (V2).

Arviointi tässä asiassa

A:n esihenkilönä toiminut professori B on 17.11.2020 tehnyt A:n tehtävän vaativuustason korottamiseksi tasolta 7 tasolle 8 esityksen (K1), jonka mukaan A:n tehtävä oli vaativuustason vahvistamisen jälkeen vähitellen kehittynyt yhä vaativammaksi eikä aiemmin vahvistettu vaativuustaso enää vastannut tehtävän vaativuutta. Esityksessä on todettu tiivistetysti seuraavaa.

A:lla on vuodesta 2008 asti ollut katkeamattomasti itsensä hankkimaa ulkopuolista rahoitusta tutkimustoiminnalleen, ja hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien esihenkilöasemassa. Hän on toiminut oman tutkimusryhmänsä johtajana vastaten tutkimushankkeiden suunnittelusta, organisoinnista ja koordinoinnista. A on johtamiensa, erityisesti Suomen Akatemian rahoittamien, projektien ohella toiminut useassa kansainvälisessä ja kotimaisessa projektissa, ja viime vuosina tällaisia on ollut käynnissä useampi päällekkäin. Niihin liittyvien tehtävien ja opiskelijoiden töiden etenemisen koordinointi on vaatinut erittäin määrätietoista organisointikykyä.

A:n kansainvälinen tutkimusyhteistyöverkosto on erittäin laaja ja tämä yhteistyö on tuottanut lukuisia runsaasti siteerattuja julkaisuja, joista useisiin, varsinkin aineistoja yhteen vetäviin julkaisuihin, A on henkilökohtaisesti kutsuttu omien laajojen tutkimusaineistojensa perusteella ja tieteelliseen osaamiseensa nojaten kanssakirjoittajaksi. A on kutsuttu Suomen edustajaksi EU:n rahoittamaan erääseen tutkimusverkostoon, ja tämän kansainvälisen toiminnan tuloksena on syntynyt myös A:n koordinoima julkaisu vuonna 2015, jossa on esitelty hänen tieteenalansa paradigman muutos ja johon on ahkerasti viitattu. A:n kansainväliseen yhteistyöhön on kuulunut lisäksi lukuisia kutsuttuja ja rahoitettuja tutkijavierailuja ulkomaisissa yliopistoissa ja myös vastavierailuja Suomeen. Laajan kansainvälisen yhteistyöverkostonsa lisäksi A:lla on mittava kansallinen yhteistyöverkosto, johon kuuluu tutkijoita Helsingin yliopiston eri laitoksilta, Suomen eri yliopistoista sekä sektoritutkimuslaitoksilta. Näiden tahojen kanssa A on kehittänyt uusia tutkimusmenetelmiä ja lähestymistapoja, jotka täydentävät hänen omaa osaamistaan. A:n opiskelijat ovat hyötyneet näistä verkostoista, sillä tästä tutkijapoolista on tullut opinnäytetöihin ohjaajia ja artikkeleihin kanssakirjoittajia.

Edelleen esihenkilön esityksessä tuodaan esiin, että A on ohjannut opinnäytteitä sekä jatkotutkintojen, maisterin- että kanditutkintojen tasolla. Vuodesta 2015 lukien hänen ohjauksestaan on väitellyt uusi tohtori noin joka toinen vuosi. A:n opetus on koostunut runko-opetukseen kuuluvista kandiseminaarista ja tieteellisen kirjoittamisen kurssista, joissa A on ollut vastuuopettajana ja joita molempia kursseja hän on uudistanut aiempiin käytäntöihin nähden opiskelijoiden näkökulma paremmin huomioiden. Näiden lisäksi hän on antanut lukuisia luentoja säännöllisesti useiden kandiohjelman ja maisterimoduulien luentosarjoissa. Tämän lisäksi A on opettanut säännöllisesti erityisesti metodikursseja ja yksittäisiä luentoja myös muilla laitoksilla.

Esihenkilön mukaan A:lla on myös laajoja akateemisia ja yhteiskunnallisia asiantuntijatehtäviä. Hän on toiminut muun muassa Luonto-Suomi lähetyksessä asiantuntijana, kutsuttuna vieraana Lähi-radiossa, antanut useita haastatteluja medialle liittyen tutkimusjulkaisuihinsa sekä tehnyt YLE:n kanssa dokumenttiohjelmaa Lapissa käynnissä oleviin ikiroutatutkimuksiin liittyen. Häntä on usein kutsuttu pitämään esitelmiä kansainvälisiin kokouksiin, ja lisäksi hän on käynyt vuosittain pitämässä erilaisia kutsuluentoja monenlaisissa aikuisopetus- tai yleisötapahtumissa.

Edelleen esihenkilö on korostanut muun ohella sitä, että vuonna 2015 A oli kutsuttu erään kansainvälisen tutkimusyhteistyöverkoston johtoryhmän jäseneksi, ja kun jäsenistö 2018 vaihtui, hän on jatkanut verkoston aktiivisena jäsenenä. Hän on osallistunut säännöllisesti myös tieteellisten julkaisujen arvioinnin ohella myös kansainvälisten tutkimushankkeiden arviointiin. A:n osaamiselle onkin esihenkilön mukaan valtavasti kysyntää, sillä hänen erityisosaamisensa on erittäin tärkeässä roolissa nykyisten isoimpien yhteiskunnallisten ongelmien, erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvien kysymysten, ratkaisemisessa. A on tuonut Helsingin yliopistoon Suomen tieteelle uutta tutkimusosaamista, kuten uudet paleoekologiset tutkimusmenetelmät ja edistänyt niiden kvantitatiivista soveltamista, esimerkkinä edellä mainittu tieteellisen paradigman muutos. Hän on kehittänyt oman tutkimusmetodinsa rinnalle uusia tieteenalojen rajoja ylittäviä lähestymistapoja ja hänen luoksensa on toistuvasti hakeuduttu menetelmäoppiin myös ulkomailta.

Vielä esihenkilö on kiinnittänyt huomiota siihen, että työehtosopimuksen vaativuuskartan mukaan tasolle 8 ja siitä eteenpäin vaaditaan professorin kelpoisuus. A:n akateeminen taso on arvioitu viimeksi Helsingin yliopistossa, bio- ja ympäristötieteiden tiedekunnassa syyskuussa vuonna 2019 auki tulleeseen professorin hakuun liittyen. Arvioinnissa todettiin, että A:lla on professorin kelpoisuus.

Työtuomioistuin toteaa, että B ja A ovat työtuomioistuimessa kuultuna korostaneet edellä selostettuja, B:n esityksestä ilmeneviä seikkoja. A on vaativuusarviointia varten kirjoittamassaan tehtävänkuvauksessa (K6, V4) tuonut esiin niin ikään näitä samoja seikkoja. Vastaajapuolen mukaan esihenkilön esiin tuomat sinänsä riidattomat seikat eivät kuitenkaan johda siihen, että tehtävän vaativuus tulisi nostaa tasolle 8.

Kantajan esittämästä kirjallisesta todistelusta ilmenee, että henkilöstöpäällikkö G on joulukuussa 2020 ilmoittanut A:n tehtävän vaativuustason nostoa esittäneelle esihenkilö B:lle seuraavasti: ”Vastaus on valitettavan yksiselitteinen. TES:n ja HY:n nykyisten linjausten mukaan vain professorin/tutkimusjohtajan/yli-intendentin tehtävissä toimivat ovat vaati8 ja siitä eteenpäin. Pelkkä pätevyys ei vielä riitä. Mahdollisesti jatkossa hyvin ansioituneet yo-lehtorit uuden, vanhemman yo-lehtorin nimikkeen myötä voisivat työskennellä vaati8 tehtävissä – toivottavasti näin.” Dekaani taas on vastannut sähköpostiketjuun seuraavasti: ”Minun vastaukseni on kyllä sama kuin G:n, eli vaatitaso 8 vaatii virkaan/tehtävään nimitetyn professorin pestin.” Asiassa on lisäksi riidatonta, että B:n uudistettua esityksensä tammikuussa 2021 yksikönjohtaja E on kirjannut järjestelmään seuraavasti: ”En puolla nostamista, koska niin kauan kuin apulaisprofessorit ovat vaati tasolla 7. Tämä on tasapuolisuus ja periaatekysymys. Dekaanikaan ei tule puoltamaan.”

Dekaani on kannanotossaan maaliskuussa 2021 (K3) todennut muun ohella, että ”yliopistossa on juuri hyväksytty 3-portaan henkilöstön urakehitysmalli, jonka soveltamiskriteereitä ollaan juuri määrittämässä. A:n pyyntö Vaati-tason tarkistuksen kautta ei mielestäni ole myöskään juuri nyt ajallisesti sopiva, sillä nämä kysymykset pitäisi tarkastella yhdessä muiden vastaavien kanssa 3-portaan henkilöstön urakehitysohjelman kautta - myös tasaveroisen kohtelun vuoksi. En siis voi tasaveroisen kohtelun ja palkkauksen määräytymisen vuoksi puoltaa A:n ja hänen esimiehensä esitystä.” Dekaani on lopuksi todennut, että ”YPJssä on nyt tultu tilanteeseen, jossa Vaati 7 ja 8 tasojen välille on tullut tulppa, apulaisprofessorit on sijoitettu tulpan väärälle puolelle ja lehtoreiden ja yliopistotutkijoiden palkkakehityksessä on todellisia ongelmia.”

Edellä todetun lisäksi F:n ja D:n kertomuksista sekä kirjallisesta todisteesta V1 ilmenevästi opetus- ja tutkimushenkilöstön nimikkeet sijoittuvat neliportaisen mallin mukaisesti eri uraportaille, jolloin neljännelle uraportaalle kuuluvien professoreiden, tutkimusjohtajien ja yli-intendenttien palkkaus on linjattu määräytyvän vaativuustasojen 8–11 mukaan ja kolmannelle uraportaalle kuuluvien yliopistonlehtoreiden ja yliopistotutkijoiden taas vaativuustasojen 5–7 mukaan.

Työtuomioistuin on kuitenkin yliopistojen palkkausjärjestelmää koskevassa oikeuskäytännössään (TT 2009:71, TT 2017:94 ja TT 2017:111) katsonut, että tehtävien vaativuuden arviointia ei voi perustaa pelkästään tehtävänimikkeeseen, vaan tehtävän vaativuutta on arvioitava tapauskohtaisesti tosiasiallisten työtehtävien sisällöstä esitetyn selvityksen perusteella. Arvioinnissa on sinänsä otettava huomioon yliopiston ja kyseisen tiedekunnan muut tehtävät sekä niiden vaativuus siten, että tehtävien vaativuustasot ovat oikeudenmukaisessa suhteessa toisiinsa. Työntekijöiden tasapuolista kohtelua edellyttää myös pakottava lainsäädäntö, kuten työtuomioistuin on oikeuskäytännössään korostanut (ks. esim. TT 2022:82, TT 2023:26 ja TT 2023:69). Tehtävänkuvaukseen ja tosiasiallisten työtehtävien sisältöön perustuvaa vaativuuden arviointia ei voida kuitenkaan sivuuttaa palkkausjärjestelmässä, jossa ei ole sovittu palkkauksen perustuvan nimikekohtaiseen hierarkiaan ja jossa ei ole määritelty, miten yksittäiset tehtävänimikkeet sijoittuvat eri vaativuustasoille.

Asiassa on siten arvioitava, täyttyvätkö A:n tehtävässä vaativuustason 8 vaativuustekijät kanteessa väitetyin tavoin. Riidatonta on, että tehtävän tietylle vaativuustasolle sijoittamisen edellytyksenä ei ole kaikkien tasokuvauksissa yksilöityjen kriteerien täyttyminen, vaan tehtävän tulee täyttää pääosin ne edellytykset, jotka vaativuuskartassa on kullekin tasolle asetettu
(TT 2017:111).

Työn luonne

Vaativuuskartan mukaan tasolla 7 kyse on tiedeyhteisön arvostamasta tutkimustyöstä ja opetustyöstä, kun taas tasolla 8 tiedeyhteisön korkealle arvostamasta tutkimus- ja opetustyöstä. Asiassa on selvitetty muun ohella, että A on saanut toistuvasti muun ohessa Suomen Akatemialta rahoitusta ja hänen asiantuntemustaan on arvostettu myös kansainvälisesti. Tämä on näkynyt muun ohella siinä, että hänen luokseen on hakeuduttu oppiin myös ulkomailta, sekä siinä, että hänet on kutsuttu erilaisiin kansainvälisiin tutkimusverkostoihin. A on vaikuttanut paradigman muutokseen omalla tieteenalallaan, johtanut useita kansallisia ja kansainvälisiä tutkimushankkeita ja hänet on kutsuttu myös muun ohella kirjoittajaksi, puhujaksi, arvioitsijaksi ja vastaväittäjäksi. Professorin haun yhteydessä A:sta on annettu lausunnot, joissa on todettu professorin kelpoisuus. (K1, K4, K5, V4, K10, A, B.)

A:lla on lisäksi suuri määrä julkaisuja korkeatasoisissa julkaisuissa. Työtuomioistuin toteaa, että pääkäsittelyssä on käyty varsin seikkaperäisesti läpi A:n julkaisuluetteloa (K5), josta ilmenee muun ohella se, että 99:stä A:n vertaisarvioidusta tieteellisestä julkaisusta 18 on sellaisia, joissa hänen nimensä on mainittu kirjoittajalistauksessa ensimmäisenä ja 43 taas sellaisia, joissa hänen nimensä on mainittu toisena tai viimeisenä. Esitetyn selvityksen perusteella näillä seikoilla on merkitystä arvioitaessa henkilön kontribuutiota kyseiseen julkaisuun. Kyse ei siten ole siitä, että A olisi ”merkittävässä paikassa” tekijälistalla vain yhdessä julkisuista, kuten dekaani on maaliskuussa 2021 antamassaan kannanotossa katsonut (K3).

Edellä todetut seikat osaltaan puhuvat A:n, B:n ja C:n kertomusten perusteella sen puolesta, että kyse on tiedeyhteisön korkealle arvostamasta tutkimus- ja opetustyöstä.

Vastaajapuoli on sen sijaan katsonut, että esimerkiksi professorin tehtävä vastaa tämän kriteerin osalta tason 8 tehtävää. Tarkempaa selvitystä siitä, mistä syystä A:n tehtävässä ei täyttyisi tason 8 edellyttämä tiedeyhteisön korkea arvostus, ei ole esitetty.

Työtuomioistuin katsoo, että kantaja on esittänyt asiassa uskottavan näytön siitä, että A:n tehtävässä on työn luonteen osalta kyse tiedeyhteisön korkealle arvostamasta tutkimus- ja opetustyöstä.

Vuorovaikutustaidot ja vastuu

Tasolla 7 edellytetään, että tehtävään sisältyy yhteistyöverkoston luomista ja ylläpitämistä tieteen ja opetuksen alalla. Tasolla 8 edellytetään, että tehtävään sisältyy tieteellisten yhteistyöverkoston luomista ja ylläpitämistä tieteen ja opetuksen alalla, myös kansainvälisesti. Työtuomioistuin katsoo, että A:n kansallinen ja kansainvälinen tieteellisen yhteistyöverkoston on selvitetty olleen erittäin laaja (K1, K4, V4, A, B), mikä puhuu sen puolesta, että tehtävä sijoittuu tasolle 8.

Tasolla 7 edellytetään, että tehtävä sisältää tutkimushankkeiden suunnittelua ja organisointia sekä vastuuta resurssien käytöstä. Tasolla 8 edellytetään, että tehtävään sisältyy tutkimushankkeiden ja verkostojen suunnittelua, organisointia ja koordinointia sekä vastuuta tutkimusresurssien käytöstä. Työtuomioistuin katsoo, että A:n tehtävään on selvitetty kuuluneen tason 8 mukaisesti tutkimushankkeiden ja verkostojen suunnittelua, organisointia ja koordinointia sekä vastuuta tutkimusresurssien käytöstä (K1, K4, V4, A, B).

Tasolla 7 edellytetään, että tehtävä sisältää akateemisia ja yhteiskunnallisia asiantuntijatehtäviä. Tasolla 8 edellytetään, että tehtävään sisältyy laajoja akateemisia ja yhteiskunnallisia asiantuntijatehtäviä. Työtuomioistuin katsoo, että riittävänä selvityksenä tason 8 mukaisista laajoista tehtävistä voidaan pitää B:n esityksessä (K1) mainittuja, edellä jo selostettuja asiantuntijatehtäviä.

Tasolla 7 edellytetään, että tehtävä sisältää vastuuta koulutusohjelmasta ja että siihen sisältyy jatkokoulutusvastuu/hyvin laaja koulutusvastuu. Tasolla 8 edellytetään, että tehtävään sisältyy laaja koulutusohjelmavastuu tai vastuu tutkimuksen johtamisesta ja kehittämisestä sekä laaja jatkokoulutusvastuu. Edelleen tasolla 8 edellytetään, että tehtävään sisältyy laaja vastuu tieteenalasta ja sen kehittämisestä. A on edellä todetuin tavoin ohjannut opinnäytteitä sekä jatkotutkintojen, maisterin- että kanditutkintojen tasolla ja vuodesta 2015 lukien hänen ohjauksestaan on väitellyt uusi tohtori noin joka toinen vuosi. A:n opetus on koostunut muun ohella runko-opetukseen kuuluvista kandiseminaarista ja tieteellisen kirjoittamisen kurssista, joissa A on ollut vastuuopettajana. Työtuomioistuin katsoo, että A:lla on väitöskirjaohjattaviensa perusteella selvitetty olleen laaja jatkokoulutusvastuu mutta ei sen sijaan laajaa koulutusohjelmavastuuta.

Asiassa on ollut laajalti riitaa siitä, mitä tarkoitetaan vastuulla tutkimuksen johtamisesta ja kehittämisestä sekä vastuulla tieteenalasta ja sen kehittämisestä. Vastaajapuoli on katsonut, että tällaista vastuuta voi olla vain professorilla. F, E ja D ovat korostaneet sitä, että professorit vastaavat laajasti tieteenalansa ja opetuksen kehittämisestä omalla tieteenalallaan, ja heidän tutkimustoimintansa sekä vastuu tieteenalan ja koulutuksen kehittämisestä on laajempaa kuin vain omaan tutkimusalaan liittyvää. E:n mukaan suurin vastuu arktisen tutkimuksen tieteenalan kehittämisestä on ollut professori B:llä, ja A on edustanut arktisen ympäristönmuutoksen tutkimuksen tieteenalan kapeaa sektoria liittyen soiden paleoekologiaan. B on sitä vastoin katsonut, että A:n tehtävä sisältää vastuuta tieteenalan kehittämisestä. Hänen mukaansa A on paleoekologian alalla johtava tekijä, joka vie tieteenalaa eteenpäin.

Työtuomioistuin toteaa, että sillä ei ole edellytyksiä arvioida tieteenalojen ja niiden eri osa-alueiden tieteellistä merkittävyyttä. Sinänsä professorin tehtävässä on sellaisia vastaajapuolen todistelusta ilmeneviä laajoja esimerkiksi koko yliopistotason tai kattavammin koko tieteenalan ja koulutuksen kehittämiseen liittyviä vastuita, että tehtävää voidaan lähtökohtaisesti pitää vaativampana kuin esimerkiksi yliopistotutkijan tehtävää. Kuitenkin vaativuustason 8 yläpuolella on palkkausjärjestelmässä vielä kolme ylempää tasoa, ja epäselväksi on jäänyt, miksi vaativuustasolle 8 on vastaajapuolen näkemyksen mukaan sijoitettavissa vain tehtävä, johon sisältyy suurin vastuu tässä tapauksessa arktisen tutkimuksen tieteenalan kehittämisestä. Vaativuuskartan perusteella osapuolet eivät myöskään ole sopineet, että tasolla 8 edellytettäisiin sellaisia koko yliopistotason vastuutehtäviä kuin vastaajapuoli on väittänyt. A:lla on selvitetty olleen laaja vastuu ainakin paleoekologian alasta ja sen kehittämisestä sekä vastuu tämän tieteenalan tutkimuksen johtamisesta ja kehittämisestä (K1, K4, K5, V4, K10, A, B, C).

Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Tasoilla 7 ja 8 edellytetään monipuolista opetuskokemusta sekä perus- että jatkokoulutukseen liittyen. Tasolla 7 edellytetään lisäksi valmiuksia vastuuseen tieteenalasta ja tasolla 8 professorin kelpoisuutta.

A:sta on edellä todetusti vuonna 2019 annettu professorin (Arctic ecosystems research professor) haun yhteydessä kaksi asiantuntijalausuntoa, joista toisessa on todettu seuraavasti: ”From a research perspective, her fit for the position as advertised is outstanding and, overall, I would rate her as strongly recommended for the position of full professor.” Toisessa taas on todettu seuraavasti: “She is recommended for the full professor position in Arctic Ecosystem Research.” Lausuntojen perusteella A on kelpoinen professoriksi (B, A, C).

Vastaajapuoli on vedonnut siihen, että työnantajan A:lle määräämä tehtävä on yliopistotutkijan tehtävä, eikä tässä tehtävässä edellytetä professorin kelpoisuutta. Tämän väitteen osalta työtuomioistuin kiinnittää huomiota siihen, että ”professorin kelpoisuus” on D:n kertomuksesta ilmenevästi terminä harvoin käytetty eikä asiassa ole esitetty selvitystä siitä, että se olisi määritelty johtosäännössä kelpoisuusedellytykseksi johonkin tiettyyn tehtävään. Ylipäätään ”professorin kelpoisuus” voidaan B:n kertoman mukaan selvittää vain professorin haun yhteydessä, kun hakijoista annetaan ulkopuolisten asiantuntijoiden arviot. Sellaistakaan selvitystä ei ole esitetty, että työehtosopimusosapuolet olisivat sopineet vain professorin tehtävän sijoittuvan vaativuustasolle 8. D on kertonut, että yli-intendentin ja tutkimusjohtajan tehtävässä edellytetään vastaavia ansioita kuin professorin tehtävässä, ja tehtävät on sen vuoksi linjattu kuuluvaksi samoille vaativuustasoille.

A:n tehtävä on nimikkeeltään yliopistotutkijan tehtävä. Työehtosopimuksen palkkausjärjestelmää koskevan 6 luvun 5.4.3 §:n mukaan tehtävä voi kuitenkin muuttua vähitellen vaativammaksi, jolloin myös vaativuustasoa voi olla velvollisuus muuttaa. A:sta annetut lausunnot (K10) ja B:n kertomuksesta sekä hänen esityksestään (K1) ilmenevät seikat puhuvat sen puolesta, että A:n tehtävä on vähitellen kehittynyt vaativammaksi siten, että se on edellyttänyt sitä hoitavalta henkilöltä vastaavia tiedollisia ja taidollisia valmiuksia kuin professorin tehtävään kelpoiselta.

Keskeiset erot tasojen 7 ja 8 välillä

Vaativuuskartan mukaan keskeiset tason 8 erot edelliseen tasoon verrattuna ovat seuraavat: tehtävien monipuolisuus, tehtävien ja vastuun laaja-alaisuus, syvällinen osaaminen ja tieteellisen arvostuksen korostuminen, kansainvälinen ulottuvuus ja professorin kelpoisuus.

Keskeisiksi tasojen välisiksi eroiksi määritellyt seikat sekä edellä A:n tosiasiallisista työtehtävistä lausuttu puhuvat työtuomioistuimen käsityksen mukaan sen puolesta, että A:n tehtävä on vähitellen kehittynyt vaativammaksi ja on vaativuudeltaan tason 8 tehtävä.

Tasapuolinen kohtelu

Vastaajapuoli on vedonnut siihen, että yliopistotutkijan tehtävä on Helsingin yliopistossa arvioitu vaativuustasoille 6–7 ja että A:n tehtävän arvioinnissa on huomioitu se, että tehtävien vaativuustasot pysyvät oikeudenmukaisessa suhteessa toisiinsa nähden. Edellä jo selostetuin tavoin työnantajan edustajat ovat vedonneet prosessin eri vaiheissa ja myös työtuomioistuimessa kuultuna työntekijöiden tasapuoliseen kohteluun. Tältä osin on viitattu linjauksiin, joita on tehty yliopistotutkijoiden, apulaisprofessoreiden ja professoreiden sijoittumisesta eri vaativuustasoille.

Työtuomioistuin on jo edellä katsonut, että työehtosopimuksen mukaista tehtävänkuvaukseen ja tosiasiallisten työtehtävien sisältöön perustuvaa vaativuuden arviointia ei voida sivuuttaa palkkausjärjestelmässä, jossa ei ole sovittu palkkauksen perustuvan nimikekohtaiseen hierarkiaan ja jossa ei ole määritelty, miten yksittäiset tehtävänimikkeet sijoittuvat eri vaativuustasoille.

E ja F ovat kertoneet, että A:n tehtävä ei ole eronnut muiden tiedekunnassa työskentelevien yliopistotutkijoiden tehtävästä. D on kertonut arviointiryhmän katsoneen, että A:n tehtävä on tyypillinen yliopistotutkijan eli vaativuustason 7 tehtävä. Työtuomioistuin toteaa, että kertomukset ovat olleet yleispiirteisiä eikä konkreettista selvitystä muiden yliopistotutkijoiden tai muidenkaan tehtävien, kuten apulaisprofessoreiden, tehtävänkuvista ole esitetty. Työtuomioistuin on jo edellä katsonut, että A:n tosiasiallisista työtehtävistä esitetty selvitys on puoltanut tehtävän sijoittumista tasolle 8. Edellä on lisäksi todettu, että professorin tehtävä sinänsä lähtökohtaisesti sisältää laajempia vastuita kuin yliopistotutkijan tehtävä. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä osoitus siitä, että A:n tehtävä ei voisi sijoittua vaativuustasolle 8.

Vastaaja on vielä vedonnut siihen, että työnantaja ei ole määrännyt A:lle tai edellyttänyt hänen tekevän vaativampia tehtäviä kuin yliopistotutkijan vaativuustason 7 tehtäviä. Tämän väitteen osalta työtuomioistuin toteaa, että dekaani F:nkin kertomuksesta ilmenevin tavoin akateemisessa työssä yliopiston opetus- ja tutkimustehtävissä työn määrä, sisältö ja vaativuus vaihtelevat paljolti henkilön omasta panoksesta ja kyvykkyydestä riippuen. Kuten C on tuonut esiin, osa akateemisista tehtävistä on lisäksi sellaisia, joihin työnantaja ei voi määrätä, vaan joita hoidetaan ulkopuolisen tahon pyynnön tai päätöksen, kuten Suomen Akatemian rahoituspäätöksen, perusteella. Nämäkin tehtävät ovat kuitenkin osa henkilön tosiasiallisia työtehtäviä, jotka on otettava huomioon tehtävän vaativuuden arvioinnissa. Edellä on jo todettu, että työehtosopimuksessa tunnistetaan tilanne, jossa tehtävä on vähitellen kehittynyt vaativammaksi ja jossa tästä syystä vaativuustasoa on korotettava.

Työtuomioistuimen johtopäätökset

Edellä selostetut seikat huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo johtopäätöksenään, että A:n tehtävässä ovat ainakin pääosin täyttyneet ne edellytykset, jotka työehtosopimuksen osana noudatettavassa vaativuuskartassa on tasolle 8 asetettu.

Mitä tulee siihen, että arviointiryhmä on arvioinut A:n tehtävän yksimielisesti tasolle 7, työtuomioistuin lausuu vielä seuraavaa. JUKO ry:n pääluottamusmiehet ovat olleet A:n asiaa käsiteltäessä arviointiryhmän jäseninä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että JUKO ry ei olisi voinut muodostaa lopullista kantaansa asiaan erimielisyysneuvottelujen kuluessa ja nostaa viime kädessä kannetta työtuomioistuimessa. Kuten työtuomioistuin on tuomiossa TT 2023:26 katsonut, toisenlainen tulkinta olisi vastoin Suomen perustuslain 21 §:ää, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Asiassa ei ole väitettykään, että erimielisyysprosessissa olisi toimittu työehtosopimuksen neuvottelumenettelyä koskevien määräysten vastaisesti.

Arviointiryhmän jäsenillä on D:n kertomuksesta ilmenevin tavoin ollut sinänsä pitkä kokemus tehtävien vaativuudesta koko yliopiston tasolla. Myös eri yliopistoissa linjaukset sekä tehtävien ja vastuiden painotukset voivat D:n mukaan olla erilaisia (ks. myös TT 2010:93). Työtuomioistuin toteaa, että tästä huolimatta vaativuuden arvioinnissa on noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja muun ohella sitä työtuomioistuimen aiemmasta oikeuskäytännöstä ilmenevää periaatetta, jonka mukaan tehtävän vaativuutta on arvioitava tosiasiallisista työtehtävistä esitetyn selvityksen eikä pelkästään tehtävänimikkeen perusteella (TT 2009:71, TT 2017:94 ja TT 2017:111). D:n mukaan arviointiryhmä on arvioinut A:n tehtävän vaativuuden aiemman linjansa mukaisesti kiinnittäen huomiota yliopiston muihin tehtäviin ja niiden vaativuuteen. Selvitys arviointiryhmän tekemästä arvioinnista on jäänyt kovin yleispiirteiseksi. Tässä oikeudenkäynnissä kantaja on esittänyt uskottavan näytön siitä, että A:n tehtävä on kehittynyt vähitellen vaativammaksi siten, että sen vaativuustaso on tullut korottaa tasolle 8. Merkitystä ei ole sillä, että tehtävän kasvanut vaativuus on huomioitu maksamalla A:lle vaativuuslisää.

Edellä lausutuin perustein kanteessa esitetty vahvistusvaatimus on hyväksyttävä.

Oikeudenkäyntikulut

Asian käsittelyn jatkuessa oikeudenkäyntikuluista ei ole tarpeen lausua tässä vaiheessa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Helsingin yliopiston palveluksessa työskentelevän A:n yliopistojen yleisen työehtosopimuksen tarkoitetun tehtäväkohtaisen palkanosan tuli 1.12.2020 lukien määräytyä liitteessä 1 tarkoitetun tason 8 mukaisesti.

Jatkokäsittely

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Juha Teerimäki, Tuomas Mänttäri, Anu-Tuija Lehto ja Timo Koskinen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Mänttäri, jonka lausuntoon jäsen Teerimäki yhtyi, lausui:

Kanteessa on vaadittu A:n palkkauksen nostamista työehtosopimuksen vaativuuskartan tasolle 8 tilanteessa, jossa Helsingin yliopiston työnantaja- ja työntekijäpuolen edustajista koostuva arviointiryhmä on yksimielisesti vahvistanut kantajan oikeaksi vaativuusryhmäksi tason 7. A:n valitettua arviointiryhmän ratkaisusta on arviointiryhmä edelleen yksimielisesti vahvistanut uudelleen vaativuusryhmäksi tason 7.

Tällaisessa tilanteessa tulee kantajalla olla näyttötaakka siitä, miksi Helsingin yliopiston vaativuusarviointiin parhaiten perehtyneen arviointiryhmän johtopäätös on sovellettavan työehtosopimuksen vaativuusarvioinnin vastainen. Katson, että tällaista riittävää näyttöä ei ole esitetty, vaan sen sijaan useat vastaajapuolen todistajat sekä vaativuuskartan ilmaisut puoltavat vastaajan käsitystä siitä, että kantajan oikea vaativuuskartan taso on 7 eikä 8.

Vaativuuskartan tason 8 keskeinen ero edelliseen tasoon 7 on seuraava: tehtävien monipuolisuus, tehtävien ja vastuun laaja-alaisuus, syvällinen osaaminen ja tieteellisen arvostuksen korostuminen, kansainvälinen ulottuvuus, professorin kelpoisuus.

Arviointiryhmä on katsonut, että A:n akateemiset ja yhteiskunnalliset tehtävät eivät ole niin laajat, että ne täyttäisivät vaativuustason 8 kriteerit.

Todistaja E oli yksikönjohtajana vastannut hallintoasioista. E:n mukaan A:lla ei ollut samanlaisia laajoja tutkimukseen ja opetukseen liittyviä vastuita kuin professoreilla. A oli professori B:n tutkimusryhmän jäsen eikä hänellä ollut omaa ryhmää. Jo apulaisprofessoreilla oli omat tutkimusryhmänsä. A edusti arktisen ympäristönmuutoksen tutkimuksen tieteenalan kapeaa sektoria liittyen soiden paleoekologiaan. Laajoja professoreille kuuluvia kehittämisvastuita A:lle ei ollut annettu tehtäväksi.

A:n opetuksesta E on kertonut, että kuluvan vuoden työsuunnitelmassa hänen vastuukurssinaan oli kandiseminaari ja tähän liittyvä tieteellisen kirjoittamisen kurssi. Kyse oli yleisistä kursseista, joita oli pidetty vuosikymmeniä ja jotka kaikki kandiopiskelijat suorittivat. A:n omaan erikoisalaan liittyen hänellä oli yksittäisiä luentoja muutamilla kursseilla. E:n arvion mukaan tämä ei tarkoittanut laajaa vastuuta opetuksen kehittämisestä. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A ei myöskään ollut johtava henkilö, joka olisi vastuussa tieteenalan kansainvälisestä kehittämisestä.

Todistaja D on kertonut toimineensa Helsingin yliopistolla nykyisessä asemassaan henkilöstöjohtajana vuodesta 2017 ja sitä ennen hän oli toiminut Aalto-yliopistossa ja sen edeltäjässä Teknillisessä korkeakoulussa vuodesta 2004 lukien erilaisissa henkilöstötehtävissä. D oli kuuden vuoden ajan toiminut yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmän puheenjohtajana. Arviointiryhmässä jäseniä oli kahdeksan, joista palkansaajapuoli oli nimennyt edustajakseen kolme henkilöä. He olivat JUKO ry:n pääluottamusmiehiä.

D:n mukaan yliopiston ulkopuolisen henkilön oli vaikea arvioida tehtävien vaativuutta. Läpinäkyvyyden edistämiseksi edellytyksistä tehtäviin eri uraportailla oli laadittu asiakirja (V1), jonka pohjana oli neliportainen tutkijanuramalli. Nimikkeet oli määritelty yliopiston johtosäännössä. Asiakirjasta ilmenivät vaatimukset eri tehtäviin sekä tehtävien vaativuustasot, jotka olivat muodostuneet arviointiryhmän linjaksi vuosien varrella. Professorilla oli tyypillisesti vastuu koko tieteenalasta ja hän oli mukana koko tiedekunnan tutkimuksen kehittämisessä sekä tyypillisesti myös koulutuksen kehittämisessä koulutusohjelmavastuineen. Tavallista oli, että professori oli mukana oman tieteen alan verkostoissa vastuuroolissa ja hänellä oli myös yliopiston johtamisvastuita.

Vaativuustasokartan kriteerit antoivat raamit, joiden puitteissa tutkimusta, opetusta sekä muita akateemisen työn vastuita ja ansioita arvioitiin. Varsinkin kahden vaativuustason välillä sijoittumista punnitessa katsottiin erityisesti sitä, mikä oli keskeinen ero tasojen välillä. Tätä arviointiryhmä usein hyödynsi punninnassaan kahden eri vaativuustason välillä. Vaativuustason 8 tehtävään liittyi laajoja vastuurooleja, jotka olivat enemmän kuin vain omaan tutkimushankkeeseen ja -ryhmään liittyvät vastuut. Yliopistotutkijalla painopiste oli enemmän omassa tutkimushankkeessa ja -ryhmässä, kun taas professorilla oli vastuuta tiedekunnassa ja yliopistotasoisessa toiminnassa. Tieteellisen arvostuksen korostuminen näkyi vaativuustasolla 8 esimerkiksi siinä, että henkilöä kutsuttiin vastaväittäjäksi tai vertaisarvioijaksi tieteellisiin julkaisuihin. A:n osalta arviointiryhmä oli käynyt asian kokonaisuutena läpi ja käynyt normaalin keskustelun kyseisen tehtävän vaativuudesta aiemman linjansa mukaisesti kiinnittäen huomiota yliopiston muihin tehtäviin ja niiden vaativuuteen. D:n mukaan arviointiryhmä oli katsonut, että kyseessä oli tyypillinen yliopistotutkijan eli vaativuustason 7 tehtävä, jossa A oli sinänsä ansioitunut, mutta jossa vastuut liittyivät A:n omiin tutkimushankkeisiin ja -ryhmään.

Vastoin työtuomioistuimen enemmistön kantaa katson, että asiassa esitetty näyttö painottuu vastaajan kannan mukaisesti vaativuustason 7 puolelle. A:n oma käsitys hänen työnsä poikkeavasta vaativuudesta, jota hänen lähiesimiehensä on tukenut, ei anna riittäviä perusteluita poiketa Helsingin yliopiston arviointiryhmän johdonmukaisesti soveltamasta työehtosopimuksen mukaisesta soveltamiskäytännöstä.

Hylkään kanteen ja velvoitan kantajan korvaamaan vastaajan ja kuultavan oikeudenkäyntikulut vaaditulla määrällä.