TT 2023:7
Osa Helsingin kaupungin työntekijöistä ja viranhaltijoista oli jäänyt kokonaan tai osittain ilman palkkaansa lokakuun ja marraskuun 2022 palkanmaksupäivinä. Työtuomioistuin katsoi, että kaupungin oli perustellusti pitänyt tietää rikkovansa tuolloin työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä. Asiassa ei ollut esitetty sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella hyvityssakko olisi voitu jättää kokonaan tuomitsematta. Asiassa ei myöskään ollut tullut esille seikkoja, jotka olisivat antaneet aihetta arvioida hyvityssakon määrää tavallisesta menettelystä poiketen.
Asia
Palkkaus
Kantaja
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry
Vastaaja
KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA
Vireille 17.11.2022
TYÖ- JA VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja muiden ohella Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n välisessä 1.5.2022 – 30.4.2025 voimassa olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:
II LUKU PALKKAUS
---
5 § Varsinainen palkka
Viranhaltijan/työntekijän varsinaiseen palkkaan kuuluvat seuraavat palkanosat:
1. tehtäväkohtainen palkka tai vastaavanluonteinen palkka (lukuun ottamatta luontoisetua)
2. henkilökohtainen lisä
3. työkokemuslisä ja määrävuosilisä
4. syrjäseutulisä (31.12.2011 mennessä myönnetty KVTES 2010–2011 palkkausluvun 10 §:n mukainen)
5. kielilisä
6. rekrytointilisä
7. luottamusmieskorvaus ja
8. työsuojeluvaltuutetun korvaus.
---
18 § Palkanmaksu
1 mom. Viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan palkka tai palkkio kultakin kalenterikuukaudelta viimeistään sen 16. päivänä, jollei tässä sopimuksessa ole toisin määrätty tai palkan suoritusperusteista muuta johdu taikka toimivaltainen viranomainen työntekijän palkanmaksun osalta toisin määrää.
Jos rahapalkka erääntyy maksettavaksi pyhäpäivänä tai arkilauantaina taikka arkipäivänä, jona pankkien yleisesti keskinäisissä maksuissaan käyttämät maksujärjestelmät eivät säädöskokoelmassa julkaistavan Suomen Pankin ilmoituksen mukaan ole Euroopan keskuspankin tai Suomen Pankin tekemän päätöksen vuoksi käytössä, pidetään lähinnä edellistä muuta arkipäivää erääntymispäivänä.
Määräaikaiselle viranhaltijalle voidaan maksaa palkka tai palkkio kultakin kalenterikuukaudelta viimeistään sen viimeisenä arkipäivänä, ei kuitenkaan lauantaina.
Jos palkkion maksaminen edellyttää laskulla esitettävää selvitystä suoritetuista toimenpiteistä, palkkio maksetaan viimeistään laskutusta seuraavan kalenterikuukauden aikana.
2 mom. Viranhaltijan/työntekijän palkka maksetaan hänen osoittamalleen rahalaitoksen tilille. Palkka voidaan maksaa käteisenä vain työsopimuslain 2 luvun 16 §:ssä tarkoitetusta pakottavasta syystä (viittausmääräys).
3 mom. Työnantajan on annettava viranhaltijalle/työntekijälle palkanmaksun yhteydessä laskelma ja tarvittaessa tämän pyynnöstä muulloinkin viipymättä palkkatodistus. Laskelmasta ja palkkatodistuksesta pitää käydä ilmi viranhaltijalle/työntekijälle maksetun palkan suuruus, palkan määräytymisen perusteet ja palkanpidätys eri tarkoituksiin.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
ASIAN TAUSTA
Helsingin kaupunki on Suomen suurin kunnallinen työnantaja, ja sillä on lähes 40.000 palkansaajaa.
Helsingin kaupungin palkanmaksupäiväksi on määrätty kuun 14. päivä. Lokakuun ja marraskuun 2022 palkanmaksupäivänä Helsingin kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden palkanmaksussa oli ollut ongelmia muun muassa siten, että osa heistä oli jäänyt kokonaan tai osittain ilman työ- ja virkaehtosopimuksen mukaista palkkaansa.
Työ- ja virkaehtosopimuksen palkanmaksua koskevan määräyksen sisältö on käsillä olevan asian kannalta riidaton.
KANNE
Vaatimukset
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin
1. vahvistaa Helsingin kaupungin rikkoneen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen II luvun 18 §:n määräystä jättämällä maksamatta työntekijöiden ja viranhaltijoiden palkkoja kokonaan tai osittain lokakuun ja marraskuun 2022 palkanmaksupäivinä,
2. tuomitsee Helsingin kaupungin maksamaan hyvityssakkoa työ- ja virkaehtosopimusmääräyksen rikkomisesta ja
3. velvoittaa Helsingin kaupungin korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut 3.260 eurolla korkoineen.
Perusteet
Asiassa sovellettavan työ- ja virkaehtosopimuksen II luvun 18 §:n mukaan työntekijän palkan tulee olla hänen osoittamansa rahalaitoksen tililtä nostettavissa Helsingin kaupungin määrittämänä palkanmaksupäivänä eli kuun 14. päivänä. Helsingin kaupunki ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry sopivat työ- ja virkaehtosopimuksen niiden välillä sitovaksi 3.10.2022 tietoisina palkanmaksussa olevista ongelmista, jotka olivat tuolloin jatkuneet noin puoli vuotta. Kaupunki ei ehdottanut sopimukseen mitään muutosta mainitun määräyksen ja sen rikkomisen osalta. Kaupungin on tullut vähintään perustellusti tietää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä, mikäli se ei saisi palkanmaksua kuntoon ennen lokakuussa 2022 solmittua sosiaali- ja terveysalan työehtosopimusta.
Määräyksen palkalla tarkoitetaan sopimuksen II luvun 5 §:n mukaista työntekijän varsinaista palkkaa, joka pitää sisällään työntekijän tehtäväkohtaisen palkan, henkilökohtaisen lisän, työkokemuslisän sekä määrävuosilisän, mahdollisen syrjäseutulisän, kielilisän, rekrytointilisän sekä luottamusmieskorvauksen ja työsuojeluvaltuutetun korvauksen.
Palkan tulee siis olla selvän ja riidattoman työehtosopimusmääräyksen mukaisesti työntekijän rahalaitoksen tililtä nostettavissa oikea-aikaisesti ja -määräisesti (TT 2016:48).
Ei ole olemassa mitään erityisiä syitä jättää Helsingin kaupunki tuomitsematta hyvityssakkoon. Palkanmaksun ongelmat ovat käytännössä johtuneet perehdytyksen, osaamisen ja resurssoinnin puutteista. Ongelmat eivät ole olleet ennalta-arvaamattomia. Kaupunki ei ollut varautunut palkanmaksuohjelman uusimiseen riittävän huolellisesti. Kaupungin vetoamalla mahdollisuudella nostaa palkka kaupungin käteiskassasta ei ole asiassa merkitystä. Joka tapauksessa palkka on työehtosopimusmääräyksen mukaan maksettava työntekijän ilmoittamalle tilille.
Oikea-aikainen ja -määräinen palkanmaksu on työnantajan päävelvoite. Palkanmaksun virheiden aiheuttama vahinko työntekijöille ja mahdollisille viranhaltijoille on mittava. Kaupungin maksettavaksi tuomittavan hyvityssakon tulee siten olla tuntuva. Hyvityssakon määrässä tulee ottaa huomioon myös kaupungin koko työnantajana ja ilmiselvät puutteet palkanmaksujärjestelmän uusimisessa.
VASTAUS
Vastaus kannevaatimuksiin
Helsingin kaupunki on myöntänyt kanteen oikeaksi siltä osin, että osaa kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden palkoista ei ole hetkellisesti joko osittain tai kokonaan pystytty maksamaan työ- ja virkaehtosopimuksen määräysten mukaisesti loka- ja marraskuussa 2022.
Helsingin kaupunki on kiistänyt rikkoneensa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä tieten tai törkeän tuottamuksellisesti. Kaupunki on vaatinut kanteen hylkäämistä siltä osin kuin siinä on vaadittu kaupungin tuomitsemista hyvityssakkoon. Helsingin kaupunki on lisäksi vaatinut, että asianosaiset velvoitetaan pitämään oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan.
Perusteet
Taustaa
Palkanmaksu on osa laajaa, koko Helsingin kaupungin kattavaa HR-prosessia, joka pitää sisällään tietojärjestelmän omistajuuden, tietojen alkulähteen ja varsinaisen palkanmaksun aina prosessin loppupäähän kuten tietojen siirtämiseen palkkakirjanpitoon ja tulorekisteriin saakka.
Helsingin kaupungin aiemmin käyttämä henkilöstötieto- ja palkanlaskentajärjestelmä (Hijat) oli ollut käytössä vuodesta 1984 lähtien. Järjestelmä oli teknisesti vanhentunut, minkä lisäksi sen ylläpito oli päättymässä. Uuden, korvaavan palkkajärjestelmän hankinta oli välttämätöntä palkanmaksun jatkuvuuden varmistamiseksi. Helsingin kaupunki siirtyi huhtikuussa 2022 käyttämään palkanmaksussa uutta Sarastia365 HR -järjestelmää.
Palkanmaksua ohjaavat useat eri määräykset ja ohjeet kuten lainsäädäntö, työehtosopimukset, kaupungin paikalliset sopimukset, kaupungin omat ohjeet sekä Sarastia-järjestelmän käyttöä koskevat ohjeet. Palkanmaksua koskevia ohjeita on merkittävä määrä.
Palkanmaksu-uudistuksen toteuttamisen myötä kaupungin palkanmaksussa ilmeni odottamattomia ongelmia. Palkanmaksupäivinä 14.10. ja 14.11.2022 osa palkoista on maksettu palkansaajille virheellisesti tai palkka on jäänyt hetkellisesti maksamatta osittain tai kokonaan.
Uuden palkkajärjestelmän käyttöönoton jälkeen ilmenneet palkanmaksun ongelmat ovat pääosin johtuneet järjestelmän tiedonsiirtoon liittyvistä haasteista, henkilövaihdoksista, toimintatapamuutoksen kokoluokasta, palkkahallinnon asiakkaiden (toimialat, virastot) haasteista sisäistää muutoksia ja järjestelmän käytettävyyteen liittyvistä ongelmista. Nämä ovat olleet sellaisia ennalta-arvaamattomia tai näkymättömissä olleita ongelmia, joita voitiin ryhtyä ratkaisemaan vasta niiden ilmetessä.
Toimet palkanmaksun vakauttamiseksi
Helsingin kaupunki on organisoinut palkanlaskennan tilanteen hallintaa varten laajamittaisen vakauttamishankkeen sekä hankkinut tuekseen konsulttipalvelua. Palkanlaskennan vakauttamishankkeen johtajaksi nimettiin kesäkuussa 2022 henkilöstöjohtaja. Hankkeelle nimettiin kokopäiväinen johtaja lokakuun 2022 alusta lukien. Vakauttamishankkeen kaksi päätavoitetta ovat palkanmaksun oikeellisuus ja palkanmaksua koskevien viranomaistietojen oikeellisuus.
Palkkavirheiden vähentämiseksi on tehty virhelähdeanalyysiä sen ymmärtämiseksi, missä prosessin vaiheissa ja mistä syistä virheitä tyypillisimmin syntyy. Tällä tavoin vakauttamisessa kyetään kohdentamaan vaikuttavia ratkaisuja korjaaviksi toimenpiteiksi. Virhelähdeanalyysien perusteella virheiden syntymisen taustalla on useita syitä, joiden ratkaisemiseksi myös tarvitaan useita toimenpiteitä. Hankkeen kolmelle osa-alueelle on organisoitu yli 20 projektia, joiden toteuttamisella jo kertyneitä palkkavirheitä korjataan ja estetään uusien virheiden syntymistä. Lisäksi hankkeessa tehdään töitä sen eteen, että palkkakirjanpito ja viranomaistiedot esimerkiksi tulorekisterissä ovat oikein.
Palkkavirheitä koskevan tilannekuvan (8.12.2022) mukaan uusien virheiden syntymisessä on laskeva trendi. Kun kesäkuussa palkkavirheitä suhteessa kaikkiin palkkalaskelmiin oli 8,6 prosenttia, oli virheiden määrä lokakuussa 4,8 prosenttia. Marraskuun virheosuus on 3,5 prosenttia, mutta se tarkentuu vielä, kun yhteydenotot saadaan purettua virhetiedoksi. Palkanmaksun virheiden määrät on saatu kaupungin korjaavien toimenpiteiden johdosta palkanmaksu-uudistusta edeltäneelle tasolle. Kaupunki toteaa, että edellisen järjestelmän aikana virhemarginaalin on arvioitu olleen noin 5 prosenttia, mutta virheitä koskeva tilastointi ei ole täysin yhteismitallista edellisen järjestelmän ja uuden järjestelmän osalta. Virheiden määrän odotetaan toimenpiteiden vuoksi edelleen laskevan.
Lokakuussa palkkalaskelmia oli noin 66.000, ja näistä erisuuruisia palkkavirheitä oli 3.865 kappaleessa. Marraskuussa palkkalaskelmia oli noin 68.000, ja näistä erisuuruisia palkkavirheitä oli tämänhetkisen tiedon mukaan 2.968 kappaleessa. Arvio on, että näistä 80 prosenttia on palkkalaskelmia, joista osa palkasta puuttui, 18 prosentissa palkkaa on maksettu liikaa ja 0,14 prosentissa palkka on puuttunut kokonaan. Virheet ovat hyvin erilaisia ja erisuuruisia. Koko palkka puuttuu tai iso osa palkasta puuttuu -virheet priorisoidaan palkkavirheiden korjaamisessa. Taloushallintopalveluliikelaitoksen datan perusteella koko palkka puuttuu -virheet on pyritty korjaamaan kahdessa arkipäivässä ja iso osa palkasta puuttuu -virheet on pyritty korjaamaan viidessä arkipäivässä siitä, kun niistä on ilmoitettu palkkahallintoon.
Kertyneiden virheiden korjaaminen on hidasta siinä tilanteessa, kun palkkavirhe on jo toteutunut. Virheen korjaaminen jälkikäteen ja tietojen oikeellisuuden varmistaminen vaatii usein palkkasihteerin työn lisäksi yhteydenpitoa esihenkilön kanssa sekä mahdollisesti myös järjestelmätoimittajan toimenpiteitä. Palkkahallinnon toimintakykyä on kasvatettu tekemällä vakituisia ja määräaikaisia lisärekrytointeja sekä uudistamalla toimintatapoja ja tukemalla osaamisen kehittämistä. Myös palkkaprosessin palkanlaskennan kontrollit on kuvattu ja otettu käyttöön.
Uuden palkkajärjestelmän mukainen palkkaprosessi perustuu siihen, että palkkaan vaikuttavat tiedot syötetään järjestelmään siellä, missä tieto syntyy. Tämä on tarkoittanut mittavaa toimintatapamuutosta, kun aikaisemmin tietoja palkkajärjestelmään ovat syöttäneet ainoastaan HR:n ja palkanlaskennan ammattilaiset. Tällä hetkellä toimintatapamuutoksen tueksi valmistellaan uusia tukitoimenpiteitä. Nämä ovat esimerkiksi uusien työntekijöiden rekrytoiminen hoitamaan joitakin palkkaprosessin alkupään työvaiheita sekä joidenkin palkkaan vaikuttavien työsuhteen elinkaaren prosessien työvaiheiden keskittämistä. Lisäksi arvioidaan pidemmällä aikavälillä tarvittavia muutoksia sen suhteen, miten prosessien työvaiheiden työnjakoja tulee uudistaa.
Osa-alueella, joka koskee Sarastia365 HR -järjestelmää, tehdään tiivistä yhteistyötä järjestelmätoimittajan kanssa, jotta uusi palkkajärjestelmä sekä sen toiminnallisuudet, lomakkeet ja suorituskyky vastaisivat paremmin Helsingin kaupungin tarpeita. Tässä haasteena ovat järjestelmätoimittajan omat resurssit ja se, että Helsingin kaupunki ei ole vielä voinut hyväksyä käyttöönottoprojektia valmiiksi johtuen siitä, että tietyt toiminnot ovat toimittamatta.
Palkanmaksun tilanne on yhä haasteellinen, kun palkkaprosessin palkanlaskentavaiheeseen etenee yhä uusia virheitä digitalisoidun palkkaprosessin alkuvaiheilta eli tietojen syöttämisen vaiheilta, ja samaan aikaan palkkahallinnossa korjataan tähän mennessä kertyneitä palkka- ja muita virheitä. Kertyneen virhelähdetiedon ja vakauttamishankkeessa priorisoitujen projektien ja niiden sisällä toteutettavien toimenpiteiden avulla palkanlaskennan tilanne tulee vakautumaan, mutta toimenpiteiden vaikuttavuus ei ole täysin välitön.
Palkanmaksuongelmien vaikutusten vähentäminen
Kaupunki on toteuttanut useita toimenpiteitä, joilla palkanmaksuongelmien vaikutuksia kaupungin henkilöstöön on lievennetty ja hyvitetty.
Helsingin kaupunki on tarjonnut työntekijöilleen yhtenä vaihtoehtona palkanmaksun noutamisen käteisellä kaupungin yleisökassasta. Palvelussa on alkujaan varauduttu jopa 50-100 palkansaajan käyntiin päivässä. Käyttäjiä on kuitenkin ollut erittäin vähäinen määrä. Kyse on ollut alle kymmenestä henkilöstä päivätasolla. Kävijämäärän vähäisyyden vuoksi kassassa ei ole varauduttu enää suuriin kävijämääriin, mutta yhä edelleen työntekijöillä on mahdollisuus saada palkka käteisellä ottamalla yhteyttä palkkahallintoon.
Helsingin kaupunki on laatinut koko henkilöstön käyttöön ohjeistuksen tilanteita varten, joissa työntekijä vaatii vahingonkorvausta työnantajalta palkan virheellisyyden tai maksamattomuuden aiheuttaman vahingon takia.
Kaupunki on maksanut työntekijöille korvausta tilanteissa, joissa palkan väärin maksusta tai maksamattomuudesta on aiheutunut vahinkoa.
Kaupunki maksaa joulukuusta 2022 alkaen takautuvasti viivästysmaksua viivästyskoron lisäksi kaikille, joiden palkka on ollut myöhässä. Viivästysmaksu on vähintään 50 euroa, mutta se on voinut olla suurempi, jos maksettavia viivästyskorkoja on kertynyt useita.
Helsingin kaupunki on käynnistänyt syksyllä 2022 aktiivisen yhteistyön Verohallinnon kanssa tulorekisteritietojen saamiseksi ajan tasalle ja verotukseen vaikuttavien epätarkkuuksien poistamiseksi.
Hyvityssakkovaatimus
Helsingin kaupunki ei ole tieten rikkonut sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä. Kaupungin menettely ei ole ollut piittaamatonta työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksistä eikä tahallista tai törkeän tuottamuksellista.
Kaupunki on pyrkinyt huolellisesti, aktiivisesti ja kaikin käytettävissä olevin keinoin toteuttamaan määräykset oikeasisältöisesti ja -aikaisesti loka- ja marraskuun palkanmaksupäivinä. Kaupunki on pyrkinyt estämään palkanmaksuongelmien syntymisen ja lievittämään niistä johtuvia ongelmia edellä esitetysti. Hyvityssakon määräämiselle ei näin ollen ole perusteita.
Lisäksi asian arvioinnissa on huomioitava, että esimerkiksi erilaisista inhimillisistä ja teknisistä virheistä johtuen palkanmaksussa ei voida saavuttaa täydellistä virheettömyyttä, eikä tällä tavoin syntyneitä virheitä voida katsoa työ- ja virkaehtosopimuksen tietensä rikkomiseksi. Virhemäärät ovat loka- ja marraskuussa 2022 määrällisesti olleet arvioidusti palkanmaksu-uudistusta edeltäneellä tai jopa alemmalla tasolla.
Ennen palkanmaksu-uudistusta virhemarginaali on ollut noin 5 prosenttia, eikä kaupungin ole tuolloin väitetty tieten rikkoneen työ- ja virkaehtosopimuksen määräystä palkanmaksusta. Lokakuussa esiintyneet palkanmaksuvirheet olivat 4,8 prosenttia ja marraskuussa 3,5 prosenttia kaikista palkkalaskelmista. Näin ollen luvut alittavat hyväksytyn virhemarginaalin, eikä työ- ja virkaehtosopimusta ole tieten rikottu.
Oikeusprosessin tarkoitus on pakottaa osapuoli toimimaan oikein sanktioimalla rikkomus. Kyse ei nyt kuitenkaan ole siitä, etteikö ongelmista johtuvaa virhettä palkanmaksussa olisi tunnistettu tai etteikö niitä olisi jo pidemmän aikaa pyritty korjaamaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Mahdollisella hyvityssakolla ei siten olisi määräysten noudattamista tehostavaa vaikutusta.
Mahdollisen hyvityssakon määrää arvioitaessa on otettava huomioon edellä selostetut palkanmaksu-uudistuksen jälkeen ilmenneiden palkanmaksuongelmien ennalta-arvaamattomuus ja odottamattomuus, kaupungista johtumattomat syyt palkanmaksun ongelmissa, kaupungin oma-aloitteiset kattavat toimenpiteet palkanmaksuvirheiden korjaamiseksi sekä virheistä aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseksi ja hyvittämiseksi työntekijöille. Toimiin on ryhdytty hyvissä ajoin ennen kanteen vireille tuloa työtuomioistuimessa.
Kaupungin menettelystä ei myöskään ole aiheutunut taloudellista menetystä Sote ry:lle.
TODISTELU
Kantajan kirjalliset todisteet
- Helsingin kaupungin henkilöstöinfo 9.11.2022 kaupungin palkanmaksutilanteesta, PowerPoint-esitys
- Yle-uutinen 9.11.2022: Verottaja rankaisi Helsinkiä, joka ei maksa palkkojaan vieläkään oikein
- Helsingin kaupungin henkilöstöinfo 23.11.2022 kaupungin palkanmaksutilanteesta, PowerPoint-esitys
Vastaajan kirjalliset todisteet
- Palkanlaskennan vakauttamisen tilannekuva, kaupunginhallitus 12.12.2022, PowerPoint-esityksen sivut 3, 4, 6 ja 7
- Helsinki kaupungin kansliapäällikön päätös 12.10.2022, 192 §
- Helsingin kaupungin kansliapäällikön päätös 6.7.2022, 148 §
- Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan päätös 12.10.2022, 22 §
- Helsingin kaupunginhallituksen päätös 9.1.2023 § 11
- Helsingin kaupungin henkilöstöinfo palkanmaksun vakauttamisesta 11.1.2023, PowerPoint-esitys
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja sovellettavat määräykset
Työehtosopimuslain 7 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimukseen sidottu työnantaja, joka tietensä rikkoo tai jonka olisi perustellusti pitänyt tietää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä, voidaan tuomita siitä maksamaan hyvityssakko. Kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan virkaehtosopimukseen sidotun, joka tietensä rikkoo tai jonka olisi perustellusti pitänyt tietää rikkovansa sopimuksen määräyksiä, työtuomioistuin voi tuomita maksamaan hyvityssakon.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n (KT) ja muiden ohella Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n (Sote ry) välisen 1.5.2022-30.4.2025 voimassa olevan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen II luvun 18 §:ssä on määrätty, että viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan palkka kultakin kalenterikuukaudelta viimeistään sen 16. päivänä.
Asiassa on riidatonta, että Helsingin kaupungin palkanmaksupäiväksi on määrätty kuun 14. päivä. Riidatonta on myös, että lokakuun ja marraskuun 2022 palkanmaksupäivinä osa Helsingin kaupungin työntekijöistä ja viranhaltijoista oli jäänyt kokonaan tai osittain ilman työ- ja virkaehtosopimuksen mukaista palkkaansa. Asiassa on siten riidatonta, että kaupunki ei ole työnantajana kaikilta osin noudattanut sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä palkanmaksusta loka- ja marraskuussa 2022.
Helsingin kaupunki on vedonnut kanteen kiistämisen perusteena muun muassa siihen, että kaupunki ei ollut tieten rikkonut työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä, eikä kaupungin menettely ollut ollut piittaamatonta työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksistä, tahallista eikä törkeän tuottamuksellista.
Riidattomat seikat sekä kantajan ja vastaajan vetoamat seikat huomioon ottaen asiassa on ratkaistava, onko loka- ja marraskuussa 2022 tapahtuneiden palkanmaksun virheellisyyksien johdosta katsottava, että kaupunki on rikkonut edellä mainittuja työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä tieten tai olisiko sen perustellusti pitänyt tietää rikkovansa määräyksiä. Mikäli työtuomioistuin katsoo näin tapahtuneen, ratkaistavaksi tulee, onko kaupunki tuomittava hyvityssakkoon ja mikä on mahdollisen hyvityssakon määrä. Asiassa on kysymys myös siitä, tuleeko asianosaiset määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan.
Työ- ja virkaehtosopimuksen rikkominen
Työ- ja virkaehtosopimusmääräysten nojalla Helsingin kaupunki on ollut velvollinen huolehtimaan siitä, että sen työntekijät ja viranhaltijat saavat palkkansa oikeamääräisinä ja oikea-aikaisesti.
Todisteena esitetystä uutisartikkelista 9.11.2022 ilmenee, että Helsingin kaupungin palkanlaskennan vakauttamishanke oli käynnistetty kesäkuussa. Palkanmaksun ongelmien korjaamiseksi kaupunki oli aloittanut yli 20 projektia yhteistyössä eri toimialojen, taloushallintopalveluliikelaitoksen ja henkilöstöosaston kanssa. Jatkossa kiinnitettäisiin korostetusti huomiota siihen, että tiedot syötetään palkkajärjestelmään alusta asti oikein, ja tähän tultaisiin tarjoamaan tukitoimenpiteitä.
Kirjallisena todisteena esitetystä henkilöstöinfosta 9.11.2022 ilmenee palkanmaksuvirheiden tilanne seurantajaksolta 20.10.-3.11.2022. Jakson aikana uusia palkkavirheitä oli kirjattu 1.301. Korjaamattomia palkkavirheitä oli ollut 3.11.2022 yhteensä 8.203, joista kokonaan puuttuvia palkkoja oli 62 ja osittain puuttuvia palkkoja 4.378. Palkkavirheiden osuus palkkalaskelmista oli laskenut kesäkuun 12 prosentista lokakuussa 4,6 prosenttiin. Henkilöstöinfossa on mainittu lukuisia toimenpiteitä palkanmaksussa tapahtuvien virheiden vähentämiseksi. Näitä ovat muun muassa palkanlaskentajärjestelmän käytettävyyden parantaminen, järjestelmän käyttöön liittyvän osaamisen kasvattaminen ja palkanlaskentaprosessin sujuvoittaminen, toimijoiden roolien täsmentäminen, lisäresursointitarpeiden ratkaiseminen sekä esihenkilöiden ja HR:n hallinnollisen työn selkeyttäminen.
Henkilöstöinfon 23.11.2022 kirjallisesta materiaalista ilmenee, että palkanmaksun tilanne ei ollut olennaisesti muuttunut edeltäneen kahden viikon aikana. Osa palkasta puuttuu -virheiden kertymä oli yhä suuri, mutta kokonaan puuttuvien palkkojen lukumäärä oli pysynyt alhaisena. Uusien virheiden määrä näytti edelleen olevan laskussa.
Palkanlaskennan vakauttamisen tilannekuvan 12.12.2022 mukaan virheiden osuus palkkalaskelmista näytti olevan laskusuunnassa. Seurantajaksolle 21.11.-7.12.2022 oli kirjattu 997 uutta palkkavirhettä. Seurantajakson kumulatiivisista virheistä valtaosa oli osittain puuttuvia palkkoja, joita oli 5.009. Kokonaan puuttuvia palkkoja oli 89. Esityksessä on todettu, että uusissa virheissä oli saavutettu uuden palkkajärjestelmän käyttöönottamista edeltävä taso, mutta palkkavirheiden osuus oli kuitenkin edelleen korkealla tasolla. Esityksessä on kuvattu lukuisia palkanmaksun kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä, joista osa oli jo toteutettu, osa käynnissä ja osa vielä aloittamatta.
Edellä mainitut kirjalliset todisteet osoittavat kaupungin palkanmaksussa eräiden loka- ja marraskuun 2022 seurantajaksojen aikana tapahtuneiden ja tuolloin korjaamatta olleiden virheiden määrän. Työtuomioistuin katsoo, että varsinkin edelleen korjaamatta olleiden virheiden määrä on ollut tuolloin merkittävä.
Kirjallisina todisteina esitetyistä Helsingin kaupungin kansliapäällikön päätöksistä ilmenee, että kaupunki on 6.7.2022 päättänyt ostaa lähes kahdella miljoonalla eurolla konsulttipalveluja palkkahallinnon vakauttamiseksi ja 12.10.2022 osoittanut määrärahan palkanmaksu-uudistuksesta johtuvien vahingonkorvausten suorittamiseen työntekijöille. Taloushallintopalveluliikelaitos on 12.10.2022 päättänyt hankkia lisää henkilöstöresursseja palkkahallinnon asiakaspalveluun ja avustaviin tehtäviin.
Työtuomioistuin katsoo, että kirjalliset todisteet Helsingin kaupungin toimenpiteistä tammikuussa 2023 eivät vaikuta sen arviointiin, onko kaupungin katsottava rikkoneen työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä loka- ja marraskuussa 2022.
Helsingin kaupunki on lausunut palkanmaksussa loka- ja marraskuussa 2022 tapahtuneiden virheiden olevan seurausta uuden palkanlaskentajärjestelmän käyttöönotosta huhtikuussa 2022. Työtuomioistuin toteaa, että käytettävän palkanlaskentajärjestelmän valitseminen on ollut kaupungin oikeus. Kaupungin mukaan uuden järjestelmän käyttöönoton jälkeen oli ilmennyt odottamattomia ongelmia, jotka olivat johtuneet useista eri seikoista. Kaupunki oli pyrkinyt kaikin käytettävissä olevin keinoin maksamaan palkat oikea-aikaisesti lokakuun ja marraskuun palkanmaksupäivinä. Kaupunki oli aloittanut mittavat toimet palkanmaksun virheiden vähentämiseksi. Kaupunki oli myös lieventänyt ja hyvittänyt palkanmaksuongelmien vaikutuksia henkilöstöön useilla toimenpiteillä.
Kunnan ja hyvinvointialueen työehtosopimuksista annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT tekee työehtosopimuksen muun muassa kunnan puolesta. Samoin kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista annetun lain 1 ja 3 §:n nojalla neuvottelu- ja sopimusosapuolena muun muassa kuntien viranhaltijoiden virkaehtosopimusten osalta on Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.
KT on solminut voimassa olevan työ- ja virkaehtosopimuksen Sote ry:n kanssa 3.10.2022. Helsingin kaupungin lausuman mukaan ongelmat palkanmaksussa olivat olleet tiedossa huhtikuusta 2022 lähtien. KT:n on siten katsottava sitoutuneen vuonna 2022 työehtosopimukseen ja sen osana palkanmaksua koskeviin määräyksiin tietoisena Helsingin kaupungin palkanmaksussa jo ilmenneistä ongelmista.
Edellä mainituilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että Helsingin kaupungin on perustellusti pitänyt tietää rikkovansa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen määräyksiä työehtosopimuslain 7 §:n 1 momentissa ja kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista annetun lain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, kun se sopimukseen sidottuna ei ole maksanut palkkoja sopimusmääräysten mukaisesti loka- ja marraskuussa 2022. (ks. TT 2002:39)
Hyvityssakko
Työehtosopimuslain 10 §:n 1 momentin mukaan hyvityssakkoon tuomittaessa on otettava huomioon kaikki esiin tulleet asianhaarat, kuten vahingon suuruus, syyllisyyden määrä, toisen osapuolen rikkomukseen mahdollisesti antama aihe ja yhdistyksen tai yrityksen koko. Erityisestä syystä voidaan hyvityssakko jättää tuomitsematta.
Kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista annetun lain 21 §:n 1 momentin mukaan hyvityssakkoon tuomittaessa on otettava huomioon vahingon ja syyllisyyden määrä, toisen osapuolen rikkomukseen mahdollisesti antama aihe ja yhdistyksen, kunnan, kuntayhtymän, hyvinvointialueen tai hyvinvointiyhtymän koko. Erityisestä syystä voidaan hyvityssakko jättää tuomitsematta.
Työtuomioistuin toteaa, että hyvityssakon tarkoituksena on korvata toiselle osapuolelle loukkaus, jonka työehtosopimuksen vastainen toiminta on aiheuttanut, ja tehostaa työehtosopimuksen noudattamista jatkossa. Hyvityssakko on näin ollen korvausta muusta kuin laiminlyönnin mahdollisesti aiheuttamasta taloudellisesta vahingosta. Hyvityssakon tuomitsematta jättäminen työehtosopimusmääräyksen rikkomisasiassa on poikkeuksellista. Se on tullut kysymykseen esimerkiksi tilanteissa, joissa laiminlyönti on ollut kokonaisuutena vähäinen (TT 2002:39) tai laiminlyönnin vähäisyyden lisäksi työnantajayritys on ollut pieni eikä laiminlyönnistä ole aiheutunut vahinkoa (TT 2015:133).
Työnantajan päävelvoite työntekijään nähden on palkan maksaminen. Työtuomioistuin katsoo palkan maksamisella oikeamääräisenä ja oikea-aikaisesti olevan suuri merkitys palkansaajalle. Ottaen tämän lisäksi huomioon edellä kuvattujen Helsingin kaupungin palkanmaksun ongelmien laajuus ja kesto työehtosopimusmääräyksen rikkomista ei voida pitää kokonaisuutena arvioiden vähäisenä. Työtuomioistuin katsoo, ettei asiassa siten ole esitetty sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella hyvityssakko voitaisiin jättää kokonaan tuomitsematta. Asiassa ei myöskään ole tullut esille seikkoja, jotka antaisivat aihetta arvioida hyvityssakon määrää tavallisesta menettelystä poiketen.
Oikeudenkäyntikulut
Helsingin kaupunki on vaatinut, että asianosaiset velvoitetaan pitämään oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan.
Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi. Milloin asian epäselvyyden vuoksi asianosaisilla on ollut perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin, voidaan määrätä, että he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Työtuomioistuin katsoo, että huomioon ottaen käsillä olevassa asiassa riidattomiksi todetut seikat asiaa ei ole pidettävä edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla epäselvänä. Asiassa ei siten ole perustetta poiketa pääsäännöstä, jonka mukaan asian hävinnyt asianosainen korvaa vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Helsingin kaupungilla ei ole ollut huomauttamista Sote ry:n kulujen korvaamista koskevan vaatimuksen määrään.
Tuomiolauselma
Työtuomioistuin
- vahvistaa Helsingin kaupungin rikkoneen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen II luvun 18 §:n määräystä jättämällä maksamatta työntekijöiden ja viranhaltijoiden palkkoja kokonaan tai osittain lokakuun ja marraskuun 2022 palkanmaksupäivinä,
- tuomitsee Helsingin kaupungin maksamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:lle 6.000 euroa hyvityssakkoa edellä mainitun sopimusmääräyksen rikkomisesta ja
- velvoittaa Helsingin kaupungin suorittamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 3.260 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Risto Niemiluoto puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Risto Lerssi, Juha Teerimäki, Anu-Tuija Lehto ja Erkki Mustonen jäseninä. Puheenjohtaja on esitellyt asian.
Tuomio on yksimielinen.