TT 2023:19

Työntekijälle oli sattunut tapaturma vuosilomansa aikana. Työehtosopimuksessa ei ollut määräystä vuosiloman siirrosta työkyvyttömyyden johdosta. Vuosilomaa koskevassa työehtosopimuksen määräyksessä oli sovittu loman antamisesta siten, että työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Työehtosopimus sisälsi myös määräykset sairausajan palkasta. Vastaajien väitteen johdosta ratkaistiin ensin kysymys siitä, oliko kysymys työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Tuomiossa katsottiin, että siitä riippumatta, että asiaa ratkaistaessa oli esikysymyksenä ensin otettava kantaa myös vuosilomalain soveltamiseen ja tulkintaan, kanteessa esitettyjen sellaisten vaatimusten käsitteleminen, jotka oli perustettu työehtosopimuksen määräyksiin ja työehtosopimuslakiin, kuului työtuomioistuimen toimivaltaan.

Työntekijä oli vuosilomansa aikana sattuneen tapaturman johdosta hakeutunut terveyskeskukseen. Lääkäri oli todennut hänet työkyvyttömäksi. Työntekijä oli ilmoittanut työnantajalleen työkyvyttömyydestään ja halustaan siirtää vuosilomaa. Työnantaja oli tästä tiedon saatuaan kehottanut työntekijää menemään työterveyshuoltoon nimetylle työterveyslääkärille uuden lääkärintodistuksen saamiseksi. Lääkärintodistuksissa oli katsottu työntekijän kykenevän työehtosopimuksessa tarkoitettuun muokattuun tai kevennettyyn työhön. Työnantaja oli kieltäytynyt vuosiloman siirrosta vedoten siihen, että työntekijä ei ollut työkyvytön.

Ottaen huomioon asiassa esitetty selvitys työntekijän vammasta, vuosiloman tarkoitus ja se, että työntekijä ei vammansa vuoksi ollut voinut täysimääräisesti viettää lomaansa vaan hän oli joutunut käyttämään sen osin vammastaan toipumiseen, tuomiossa katsottiin, että työnantaja ei ollut voinut kieltäytyä vuosiloman siirrosta ilman että se oli ensin tarjonnut työntekijälle työehtosopimuksessa tarkoitettuja, työntekijälle soveltuvia ja työterveyslääkärin suosittelemia muokattuja tai kevennettyjä työtehtäviä loman siirtämisen edellytyksenä. Kun työnantajan ei ollut väitettykään tarjonneen työntekijälle tällaista työtä, työntekijällä katsottiin olleen oikeus saada vuosilomapäiviä siirretyksi myöhempään ajankohtaan ja työehtosopimuksen nojalla oikeus saada vastaavalta ajalta sairausajan palkka.

Työnantaja tuomittiin työehtosopimuksen rikkomisesta ja vastaajaliitto valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon. Kanteessa oli vaadittu ensisijaisesti, että työnantaja velvoitetaan maksamaan hyvityssakko työntekijälle. Tuomiossa todettiin, että työntekijälle oli syntynyt taloudellista vahinkoa siitä, ettei hänelle ollut maksettu sairausajan palkkaa kanteessa mainitulta ajalta. Tuomiossa työnantaja kuitenkin velvoitettiin maksamaan työntekijälle tuo maksamatta jäänyt sairausajan palkka. Ottaen huomioon asiassa annettavan ratkaisun lopputulos tältä osin sekä hyvityssakon tarkoitus, oli asiassa tuomittava hyvityssakko määrättävä maksettavaksi kantajaliitolle.

Ks. myös TT 2022:58 ja TT 2023:18.

Asia

Vuosilomaa ym. koskeva riita

Kantaja

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

Vastaajat

Kaupan liitto ry
Osuuskauppa X

ASIAN KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 29.6.2021

Suullinen valmistelu 31.3.2022

Jatkettu suullinen valmistelu 15.9.2022

Pääkäsittely 3.11.2022

Asiat 20057/2021 ja 20058/2021 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n ja Kaupan Liitto ry:n välillä solmitussa kaupan työehtosopimuksessa (01.02.2018–31.01.2020) on ollut muun ohella seuraavat määräykset:

16 § Sairastuminen

Palkanmaksun edellytykset

1. Palkka maksetaan, jos:

työntekijä on sairastumisen tai tapaturman johdosta estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä ja
työntekijä ei ole aiheuttanut työkyvyttömyyttä tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

Ilmoitusvelvollisuus ja lääkärintodistus

2. Työntekijän on viipymättä ilmoitettava poissaolosta ja jos mahdollista sen kestosta.

Työntekijän laiminlyödessä välittömän ilmoittamisen tahallaan tai huolimattomuudesta palkanmaksuvelvollisuus alkaa ilmoittamisesta. Työntekijän on vaadittaessa esitettävä viipymättä lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksymä selvitys työkyvyttömyydestä.

Lääkärintodistus on haettava ensisijaisesti työterveyslääkäriltä tai muulta työnantajan nimeämältä lääkäriltä.

Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan todistus katsotaan hyväksyttäväksi todistukseksi enintään 3 kalenteripäivää kestävän sairaustapauksen osalta jos:

• työnantaja ei ole järjestänyt lakisääteistä laajempaa ja lääkäripalvelut kattavaa työterveyshuoltoa,

• työntekijä ei ole pyynnöstä huolimatta saanut vastaanottoaikaa julkisenterveydenhuollon piiriin kuuluvalta lääkäriltä ja työntekijä on toimittanut tästä selvityksen työnantajalle ja

• kyseessä on tavanomainen infektiosairaus (esim. flunssa tai vatsatauti).

• Jos kyseessä on epidemiaksi todettu sairaus (esim. influenssa), sama terveydenhoitaja tai sairaanhoitaja voi tutkimuksensa perusteella antaa tarvittaessa uuden todistuksen enintään 3 kalenteripäiväksi kerrallaan.

Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana, työnantajalla on oikeus vaatia lääkärintodistus työkyvyttömyydestä edellisen kappaleen estämättä.

Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, työnantaja voi pyytää työntekijää hankkimaan palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä uuden lääkärinlausunnon nimeämältään lääkäriltä.

Työnantajan nimetessä lääkärin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

[- -]

Työskentely osittaisella työkyvyllä

5. Jos työntekijä ei ole sairauden tai tapaturman vuoksi täysin työkyvytön, voidaan hänen omaa tavanomaista työtään muokata tai keventää tai hän voi osallistua koulutukseen niin, että työskentely ei haittaa paranemista.

Työn keventämistä ja muokkaamista koskevat yleiset periaatteet ja ohjeistus tulee käsitellä työsuojelun yhteistoiminnassa (Työsuojelun yhteistoimintasopimus 2 §).

Työntekijä voi sairausloman sijaan tehdä myös muuta kuin tavanomaista työtään eli korvaavaa työtä. Korvaavan työn teettäminen edellyttää työntekijän suostumusta.

Korvaavan työn käyttöönottamisesta, ohjeistuksesta ja tiedottamisesta sovitaan työpaikkakohtaisesti (23 §:n mukaisesti). Jos työpaikalla on luottamusmies taitoissijaisesti työsuojeluvaltuutettu, tästä sovitaan hänen kanssaan.

Työskentely tai osallistuminen työnantajan järjestämään koulutukseen sairausloman sijaan tulee aina perustua lääkärin arvioon jäljellä olevasta työkyvystä.

Ennen kevennetyn tai korvaavan työn käyttöönottoa asia on käsiteltävä työpaikalla työsuojeluyhteistoiminnassa työntekijän turvallisuutta ja terveyttä koskevana aiheena. Käsiteltäviä aiheita ovat mm.:

• ns. tavanomaiset sairaudet (tyypillisesti esim. kuume, flunssa tai vatsataudit), joiden aikana työskentely ei ole mahdollista

• esimerkkitehtävät tai tehtävien muokkaukset, jotka mahdollistavat työskentelyn erityyppisistä terveysrajoituksista huolimatta.

Suunniteltaessa kevennettyä tai korvaavaa työtä työntekijällä on mahdollisuus käyttää avustajanaan työsuojeluvaltuutettua tai luottamusmiestä.

Työsuojeluvaltuutetulla on oikeus pyynnöstä saada tiedot kevennetyn ja korvaavan työn käytöstä yrityksessä.

[- -]

Palkanmaksu

6. Palkka maksetaan kunkin työkyvyttömyystapauksen yhteydessä seuraavasti:

Työsuhteen kesto sairastumishetkellä
3 vuotta – alle 5 vuotta

Palkallisen jakson pituus
5 viikkoa

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

20 § Vuosiloma

1. Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan.

Loman pituus
2. Lomaa ansaitaan täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta työsuhteen kestettyä lomanmääräytymisvuoden (1.4.–31.3.) loppuun mennessä:

alle vuoden: 2 arkipäivää
vähintään vuoden: 2,5 arkipäivää.

Loman antaminen
3. Työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti.

[- -]

Lomapalkan ja lomakorvauksen maksaminen
5. Lomapalkka maksetaan ennen loman alkamista, ellei työpaikkakohtaisesti (23 §:n mukaisesti) sovita sen maksamisesta yrityksen normaalina palkanmaksupäivänä. Jos yrityksessä on luottamusmies, asiasta sovitaan hänen kanssaan.

Enintään 6 päivän lomapalkka voidaan maksaa yrityksen normaalina palkanmaksupäivänä.

Lomakorvaus työsuhteen päättyessä maksetaan vuosilomalain mukaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt Osuuskauppa X:ssä palveluksessa myyjän tehtävissä toistaiseksi voimassa olevassa 12.5.2008 alkaneessa työsuhteessa.

Työnantaja oli määrännyt A:lle vuosilomaa ajalle 15.7.–3.8.2019.

A:lle oli sattunut vuosiloman aikana tapaturma vapaa-aikana (sormen murtuma), jonka johdosta hän oli hakeutunut H:n kaupungin terveyskeskukseen. Lääkäri oli 18.7.2019 todennut hänet työkyvyttömäksi ajalle 18.–31.7.2019.

A oli ilmoittanut työnantajalleen työkyvyttömyydestään ja halustaan siirtää vuosilomaa samana päivänä. Työnantaja oli tästä tiedon saatuaan kehottanut A:ta menemään työterveyshuoltoon nimetylle työterveyslääkärille lääkärintodistuksen saamiseksi.

Nimetylle työterveyslääkärille ei ollut ollut mahdollista saada aikaa 18.7.2019. A oli saanut ajan päivämäärälle 22.7.2019. Työterveyslääkäri oli merkinnyt A-todistukseen työkykyä alentavana vammana sormen murtuman ja työkyvyttömyyden toteamispäiväksi 22.7.2019. Lääkäri oli kirjannut A-todistukseen lisätietoihin ”Soveltuu tilapäisiin työjärjestelyihin 22.7.–31.7.2019. Voi tehdä toimistotyyppisiä töitä. Työ ei saa sisältää nostelua.”

A oli käynyt vielä 1.8.2019 työterveyslääkärillä. Työterveyslääkäri oli merkinnyt A-todistukseen työkykyä alentavana vammana sormen murtuman ja työkyvyttömyyden toteamispäiväksi 1.8.2019. Lääkäri oli kirjannut todistukseen: ”Soveltuu tilapäisiin työjärjestelyihin ajalla 1.8.–11.8.2019. Ei kassaan eikä hyllytystä. Kevyt työ, joka ei kuormita oikeaa kättä, esim. saldojen tarkistus.”

Työnantaja ei ollut suostunut siirtämään vuosilomaa 24.7.2019 lukien ja vetosi kyseisiin lääkärintodistuksiin katsoen ettei A ollut vuosilomalaissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön.

Paikalliset osapuolet ja liitot ovat erimielisyysneuvotteluissa jääneet erimielisiksi siitä, oliko A:lla oikeus siirtää loma myöhempään ajankohtaan ja myös hänen oikeudestaan sairausajan palkkaan.

PAM ry ja Kaupan liitto ry ovat tässä riita-asiassa eri mieltä myös siitä, kuuluuko asia työtuomioistuimen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi.

Työehtosopimuksessa ei ole sovittu, että vuosilomalakia noudatetaan kokonaisuudessaan osana työehtosopimusta. Siltä osin kuin vuosilomaa koskevat määräykset on kirjoitettu auki työehtosopimukseen, tulevat ne noudatettavaksi osana työehtosopimusta. Työehtosopimuksessa ei ole määräystä vuosiloman siirtämisestä.

KANNE

Vaatimukset

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa ensisijaisesti, että A:lla oli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan nojalla oikeus saada ajalle 24.7.2019–3.8.2019 määrätyt 10 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan tai

vahvistaa toissijaisesti, että Osuuskauppa X menetteli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään loman antamisesta ajalle 24.7.2019–3.8.2019

2. vahvistaa, että A:lla on työehtosopimuksen 20 §:n perusteella yhä käyttämättä lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2018–31.3.2019 ansaitut 10 vuosilomapäivää

3. vahvistaa, että Osuuskauppa X on velvollinen työehtosopimuksen 20 §:n perusteella antamaan A:lle vaatimuskohdassa 1 tarkoitetut vuosilomapäivät

4. sen varalta, että vaatimuskohtia 2 ja 3 ei hyväksytä, vahvistaa, että Osuuskauppa X oli velvollinen työehtosopimuksen 20 §:n tai toissijaisesti vuosilomalain 17 ja 26 §:n perusteella maksamaan A:lle vuosilomakorvauksena 10 lomapäivän palkkaa vastaavan määrän 911,90 euroa viimeistään 31.12.2020 ja velvoittaa suorittamaan tämän määrän A:lle korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2020 lukien

5. vahvistaa, että A:lla oli ajalta 24.7.2019–3.8.2019 oikeus saada Osuuskauppa X:ltä työehtosopimuksen 16 §:n tarkoittamaa sairausajan palkkaa

6. velvoittaa Osuuskauppa X:n maksamaan A:lle ajalta 24.7.2019–3.8.2019 työehtosopimuksen 16 §:n mukaisena sairausajan palkkana 433,46 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 13.9.2019 lukien

7. velvoittaa Osuuskauppa X:n maksamaan työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoa ensisijaisesti A:lle ja toissijaisesti kantajalle

8. velvoittaa Kaupan liitto ry:n maksamaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoa kantajalle ja

9. velvoittaa vastaajan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 11.576,30 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Perusteet

Kanne tulee tutkia

Tutkimatta jättämistä koskeva kysymys on ratkaistava kannevaatimuksittain.

Kannevaatimusten 1–3 tutkiminen kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan siitä huolimatta, että vuosilomalakia ei ole otettu kokonaisuudessaan osaksi kaupan työehtosopimusta eikä vuosiloman siirtoa koskevaa vuosilomalain säännöstä ole otettu osaksi työehtosopimusta. Vuosiloman antamista koskevaa 20 §:n 3 kohdan määräystä noudatetaan työehtosopimuksen osana.

Kannevaatimukset 2–3 tulee tutkia, koska työehtosopimuksessa on määräykset loman ansainnasta ja antamisesta. Eri asia on, että arvioitaessa kannevaatimusten hyväksymistä tai hylkäämistä on työtuomioistuimen otettava ensin kantaa siihen, oliko työntekijällä oikeutta siirtää vuosilomaansa eli otettava kantaa vuosilomalain tulkintaan tältä osin. Tämän esikysymyksen selvittäminen tässä asiassa ei edellytä, että työehtosopimuksessa olisi nimenomaiset määräykset loman siirtämisestä.

Kannevaatimus 4 tulee tutkia, koska työehtosopimuksessa on määräykset lomakorvauksen maksamisesta.

Kannevaatimukset 5–6 tulee tutkia, koska kysymys on oikeudesta sairausajan palkkaan työehtosopimuksen perusteella ja sen maksamisesta. Tätä koskevat määräykset löytyvät työehtosopimuksesta.

Yleinen tuomioistuin ei voisi tutkia ainakaan työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan, joten kanteen tutkimatta jättäminen kokonaisuudessaan työtuomioistuimessa heikentäisi työntekijän oikeusturvaa. Asiassa on käyty liittotason erimielisyysneuvottelut eikä siinä yhteydessä ole tullut esiin, etteikö asiaa voitaisi käsitellä työtuomioistuimessa.

Hyvityssakkovaatimukseen liittyvät kannevaatimukset tulee tutkia työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvina.

Kannevaatimukset 1–3

Työnantaja ei voinut määrätä lomaa ajalle 24.7.–3.8.2019.

A oli lääkärintodistusten mukaan työkyvytön eikä vuosiloman tarkoitus voinut toteutua täysimääräisesti.

Vaikka katsottaisiin, että A ei ollut täysin työkyvytön, tällä ei ole oikeudellista merkitystä. Kaupan työehtosopimuksen 16 §:n määräyksillä ei ole tarkoitettu sopia mitään siitä, millä edellytyksin työntekijällä on oikeus siirtää vuosilomaansa. Tällainen sopiminen ei olisi myöskään mahdollista EU-oikeuden tulkintavaikutus huomioon ottaen.

Työehtosopimuksen määräystä vuosiloman antamisesta ja vuosilomalain 25 §:ää tulee joka tapauksessa tulkita direktiivin 2003/88/EY (erityisesti 7 artikla) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tulkinnassa tulee ensinnäkin ottaa huomioon EU-oikeuden tehokas toteutuminen ja heikomman osapuolen suojelu.

Lainsäädäntö, joka säätää sellaisesta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen kohdistuvasta edellytyksestä ja joka estää kyseisen oikeuden syntymisen tiettyjen työntekijöiden osalta, on ristiriidassa direktiivissä myönnetyn yksilöllisen oikeuden ja direktiivin tarkoituksen kanssa (BECTU, C-173/99).

Merkitystä tulee antaa vuosilomaoikeuden suppean tulkinnan poissuljennalle (esim. ANGED, C-78/11, kohta 18 ja Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols C‑486/08, kohta 29, Bollacke, C-118/13, 22 kohta ja Max-Planck, C 684/16, kohta 31). Oikeudella palkalliseen vuosilomaan on unionin sosiaalioikeuden periaatteena erityinen merkitys (ANGED, C-78/11, kohta 18 ja Neidel, C‑337/10, kohta 40) ja siitä on myös määrätty nimenomaisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jolla on SEU 6 artiklan 1 kohdan mukaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, 31 artiklan 2 kohdassa (Max-Planck, C-684/16, kohta 20). Vuosilomaoikeus ja sairauslomaoikeus ovat toisistaan erillisiä ja niiden tarkoitukset eroavat toisistaan (ANGED C-78/11, kohta 19 ja Vicente Pereda, C-277/08, kohta 21).

Palkallisen vuosiloman tarkoituksena on mahdollistaa se, että työntekijä voi levätä ja että hänellä on lepo- ja vapaa-aikaa. Tämä tarkoitus eroaa tältä osin sairauslomaoikeuden tarkoituksesta. Viimeksi mainittu myönnetään työntekijälle, jotta tämä voisi tervehtyä sairaudesta (Schultz-Hoff, C-350/06, kohta 25). Vuosilomaoikeudella pyritään sen mahdollistamiseen yhtäältä, että työntekijä voi levätä työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamisesta, ja toisaalta, että hänellä on aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan (Maschek, C-341/15, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Asianosainen työntekijä ei ole saanut vammansa vuoksi viettää lepo- ja vapaa-aikaa vuosilomallaan sellaisena kuin se on direktiivissä tarkoitettu.

Kansallisen oikeuden tulkinta, jonka mukaan työntekijän oikeuteen pitää vuosiloma muuna ajankohtana kuin sairausloman kanssa päällekkäisenä aikana vaikuttaisi se, millaisin edellytyksin kansallisen lain tai työehtosopimuksen mukaan maksetaan sairausajan palkkaa, tarkoittaisi tosiasiassa sitä, että kansallisessa laissa säädettäisiin sellaisesta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen kohdistuvasta edellytyksestä, joka estää kyseisen oikeuden syntymisen tämän työntekijän osalta ja on näin ollen ristiriidassa direktiivissä myönnetyn yksilöllisen oikeuden ja direktiivin tarkoituksen kanssa.

Tällainen tulkinta myös tarkoittaisi, että direktiivin tarkoittamia työntekijöitä saatettaisiin direktiivin tarkoittaman vuosiloman osalta kohdella eri tavoin yksinomaan sen johdosta, minkä työehtosopimuksen sovellutuspiirissä he ovat, vaikka sama vamma taikka sairaus objektiivisesti arvioiden vaikuttaisikin samalla tavoin heidän mahdollisuuksiinsa levätä ja viettää lepo- ja vapaa-aikaa vuosilomalla.

Työehtosopimuksen määräyksellä kevennetystä työstä ei ole eikä ole voitu kaventaa työntekijän oikeutta siirtää vuosilomaansa eikä soveltuvia tilapäisiä työjärjestelyitä ole edes ollut.

Kaikesta edellä sanotusta johtuu, että A:lla oli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan nojalla oikeus nojalla saada ajalle 24.7.–3.8.2019 määrätyt 10 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan.

Vaatimuskohdan 1 hyväksymisestä seuraa, että A:lla on yhä kyseiset vuosilomapäivät pitämättä ja työnantaja on velvollinen työehtosopimuksen 20 §:n perusteella antamaan nämä vuosilomapäivät myöhemmin vuosilomalain mukaisesti. Vuosilomalain 26 §:n mukaan alun perin työkyvyttömyyden vuoksi lomakaudella 2.5.–30.9.2019 siirretty loma olisi tullut antaa viimeistään 31.12.2020. Jos loman antaminen ei työkyvyttömyyden vuoksi ole mahdollista, saamatta jäänyt loma korvataan 17 §:ssä tarkoitetulla lomakorvauksella. A:n tapauksessa loma on edelleen jäänyt antamatta muusta syystä kuin työkyvyttömyydestä johtuen. Siksi työnantaja ei saa ensisijaisesti korvata saamatta jäänyttä lomaa rahassa, vaan työnantajan tulee antaa vuosiloma.

Kannevaatimus 4

Sen varalta, että vaatimuskohtia 2 ja 3 ei katsota voitavan hyväksyä, tulee työtuomioistuimen vahvistaa, että A:lla on oikeus 10 päivän vuosilomaa vastaavaan lomakorvaukseen. Määrä on 911,90 euroa ja se on erääntynyt viimeistään 31.12.2020.

Vuosilomakorvauksen maksaminen ei muodostaisi perusteetonta etua A:lle eikä saatavaa siten voi kuitata väitetyllä vastasaatavalla.

Vaatimus voidaan perustaa työehtosopimuksen 20 §:n 5 kohtaan. Määräyksessä oleva kohta ”lomakorvaus työsuhteen päättyessä maksetaan vuosilomalain mukaan” tarkoittaa vuosilomalain 17 §:ää. Vuosilomalain 26 §:ssä viitataan vuosilomalain 17 §:ään lomakorvauksen maksamisen osalta. Näin ollen on katsottava, että työehtosopimuksen määräys ulottuu myös niihin tilanteisiin, joissa oikeus työsuhteen päättyessä maksettavaa lomakorvausta vastaavaan lomakorvaukseen syntyy sen vuoksi, että henkilö ei ole voinut pitää vuosilomaa.

Joka tapauksessa kantaja toissijaisesti perustaa vaatimuksensa vuosilomalain 17 §:ään ja 26 §:ään. Tässä tapauksessa velvollisuus suoritukseen eli vuosilomakorvaukseen on riippunut oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun riidan ratkaisusta (tässä tapauksessa vaatimuskohdat 1, 2 ja 3), joten työtuomioistuin voi samalla käsitellä ja ratkaista myös suoritusta koskevan kannevaatimuksen.

Kannevaatimukset 5–6

A:lla oli työehtosopimuksen 16 §:n perusteella oikeus palkalliseen sairauslomaan. A:lla oli oikeus saada vuosiloma siirretyksi myöhempään ajankohtaan. Hänellä oli näin ollen oikeus työehtosopimuksen 16 §:n mukaiseen sairausajan palkkaan ajalta 24.7.–3.8.2019. Vaatimuskohta 5 tulee hyväksyä.

Sairausajan palkka ajalta 24.7.–3.8.2019 on määrältään 433,46 euroa. Vaatimuskohta 6 tulee hyväksyä.

Hyvityssakot

Työnantaja on tieten rikkonut työehtosopimusta, koska se ei ole suostunut loman siirtämiseen. Työnantaja on tieten rikkonut työehtosopimusta myös siten, ettei se ole maksanut sairausajan palkkaa. Työnantaja on tieten rikkonut työehtosopimusta myös jättäessään työehtosopimuksen mukaisen lomakorvauksen maksamatta.

Hyvityssakko vaaditaan ensisijaisesti maksettavaksi A:lle, joka on työnantajan menettelyn vuoksi kärsinyt haittaa ja taloudellista vahinkoa. Toissijaisesti hyvityssakko vaaditaan maksettavaksi kantajaliitolle.

Kaupan liitto on tukenut työnantajan tulkintaa siitä, ettei työnantaja ollut velvollinen siirtämään vuosilomaa. Työnantajaliiton olisi tullut myös varmistua ja valvoa, että työnantaja maksaa sairausajan palkan sekä vuosilomakorvauksen. Kun se ei ole näin menetellyt, se on rikkonut valvontavelvollisuuttaan.

VASTAUS

Vaatimukset

Kaupan liitto ry ja Osuuskauppa X ovat vaatineet, että ensisijaisesti jätetään tutkimatta ja toissijaisesti hylätään. Lisäksi ne ovat vaatineet, että Palvelualojen ammattiliitto PAM ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 8.134,40 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Perusteet

Kanne on jätettävä tutkimatta

Asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan.

Koska kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirrosta, ei kyse ole työehtosopimuksen sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta. Koska riita-asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan, tulisi pelkästään tällä perusteella kaikki vastaajan kannevaatimukset jättää tutkimatta. Riita-asia koskee työntekijän oikeutta siirtää vuosiloma työkyvyttömyyden vuoksi. Riitaista ei ole vuosiloman määräämiseen liittyvät seikat tai se, että työntekijällä olisi ollut oikeus sairausajan palkkaan loman siirtämistilanteessa. Koska osapuolet ovat riidattomasti yhtä mieltä siitä, ettei kaupan työehtosopimus sisällä määräyksiä vuosiloman siirrosta työkyvyttömyyden vuoksi, tulee kanne kokonaisuudessaan ratkaista yleisessä tuomioistuimessa.

Kannevaatimuksessa 1 kantaja väittää perusteettomasti, että Osuuskauppa X olisi toiminut kaupan työehtosopimuksen vastaisesti määrätessään A:n vuosiloman ajalle 24.7.–3.8.2019. Kaupan työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohta, johon kantaja perustaa väitteensä, kattaa sanamuodon mukaisesti ainoastaan vuosiloman alkamisajankohdan määräämiseen liittyvät säännökset. Määräys "työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaan" kattaa ainoastaan ne säännökset, joita työnantajan on vuosilomalain mukaan noudatettava vuosiloman antoprosessissa. Vuosiloman antoprosessi ei ole sama asia kuin jo vahvistetun vuosiloman siirtoprosessi tai siirtoperusteet ylipäätään. Kyseisen määräyksen ei ole tarkoitettu koskevan myös jo määrätyn vuosiloman siirtoa työkyvyttömyyden vuoksi tai vuosiloman siirtoperusteita.

Määräyksessä puhutaan sanamuodon mukaisesti vuosiloman alkamisajankohdan määräämisestä, ei esimerkiksi pelkästään vuosiloman antamisesta. Osuuskauppa X toimi vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaisesti määrätessään vuosiloman ajalle 24.7.–3.8.2019. Vuosiloma ensinnäkin määrättiin vuosilomalain mukaiseen ajankohtaan kesälomakaudelle. Toiseksi vuosiloma määrättiin yhdenjaksoisena. Asiassa ei ole riitaista se, etteikö työnantaja olisi antanut työntekijälle mahdollisuutta esittää mielipidettään vuosiloman ajankohdasta. Työnantaja ei myöskään määrännyt vuosilomaa sellaisiksi päiviksi, joita ei työehtosopimuksen mukaan voitaisi laskea lomapäiviksi. Työnantaja on siten toiminut työehtosopimuksen mukaisesti määrätessään vuosiloman alkamisajankohdan.

Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan viittausta ei voida laajentaa kattamaan kaikkia vuosiloman antamiseen liittyviä vuosilomalain säännöksiä. Vuosilomalakikin lähtee siitä, että vuosiloman alkamisajankohdan määräämisestä on oma erillinen säännöksensä ja vuosiloman siirtoperusteista ja siirretyn vuosiloman antamisesta omat säännöksensä.

Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohtaa vastaava määräys otettiin ensimmäisen kerran kaupan työehtosopimukseen vuonna 1984. Määräyksellä viitattiin pelkästään vuosiloman alkamisajankohdan määräämiseen liittyviin vuosilomalain säännöksiin. Osapuolet eivät ole tarkoittaneet tulkita määräystä laajemmin kuin mitä sen sanamuoto osoittaa. Asia on ratkaistava sanamuodon mukaisella tulkinnalla.

Kaupan työehtosopimuksessa on sinänsä määräykset loman ansainnasta. Lisäksi työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohta viittaa vuosilomalakiin koskien loman alkamisajankohdan määräämistä. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa riitaista ei ole kuitenkaan loman ansainta tai loman alkamisajankohdan määrääminen, vaan vuosiloman siirtoperusteet työntekijän työkyvyttömyyden vuoksi. Koska riitaisa seikka koskee pelkästään vuosiloman siirto-oikeutta työkyvyttömyyden vuoksi, ei työtuomioistuin voi ainoastaan esikysymyksenä ottaa kantaa siirto-oikeuteen. Vuosiloman siirto-oikeus työkyvyttömyyden vuoksi on ainoa riitainen asia koko erimielisyysasiassa. Toisin sanoen "esikysymyksen" ratkaiseminen ratkaisisi riidan kokonaisuudessaan. Jos toimivaltainen tuomioistuin katsoisi, että vuosiloman siirto-oikeus olisi ollut olemassa, olisi työntekijällä siinä tapauksessa oikeus saada vuosilomapäivät myöhempänä ajankohtana, oikeus saada sairausajan palkkaa ja lomakorvaus kanteessa vaaditun mukaisesti. Näitä seikkoja ei ole riitautettu. Kantaja siten virheellisesti esittää, että vuosiloman siirtoa koskeva kysymys olisi ainoastaan esikysymyksenä ratkaistava seikka. Riita-asiassa ei ole erimielisyyttä kaupan työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevasta 16 §:stä tai lomakorvauksen maksamista koskevasta 20 §:n 5 kohdasta taikka niiden tulkinnasta. Vaikka näin olisikin, tulisi työtuomioistuimen joka tapauksessa jättää nimenomaan vuosiloman siirto-oikeuden arviointi työkyvyttömyyden vuoksi toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Oikeuskäytännön mukaan on tavallista, että työtuomioistuimen soveltamisalaan kuulumattomat riita-asiat jätetään yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, vaikka riita-asian joku osa ratkaistaisiinkin työtuomioistuimessa.

Kaupan työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohta koskee sanamuotonsa mukaisesti loman alkamisajankohdan määräämistä. Kannetta ei voida perustaa siihen, että kaupan työehtosopimuksessa olisi määräykset loman "käyttämisestä".

Kanteen tutkimatta jättäminen kokonaisuudessaan ei myöskään heikentäisi työntekijän oikeusturvaa kantajan esittämällä tavalla. Mikäli käräjäoikeus katsoisi, että työntekijällä oli oikeus vuosiloman siirtoon, ei kysymystä sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta tarvitsisi sen enempää käsitellä. Sairausajan palkka maksettaisiin tällöin kaupan työehtosopimuksen 16 §:n mukaisesti kuten kanteessa on vaadittu.

Vaikka lomakorvausta ja sairausajan palkkaa koskevat vaatimukset perustuvat kaupan työehtosopimukseen, ovat työehtosopimusosapuolet halunneet jättää vuosiloman siirto-oikeuden työkyvyttömyyden vuoksi työehtosopimuksen ulkopuolelle. Koska kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirto-oikeudesta työkyvyttömyyden vuoksi, ei työtuomioistuin ole toimivaltainen käsittelemään vuosiloman siirto-oikeutta. Ainoa riitainen asia tässä erimielisyydessä on vuosiloman siirtoperusteet, joten riita-asia tulee kokonaisuudessaan jättää yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Kannevaatimukset 1–3

Koska kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyydestä johtuen, määräytyvät vuosiloman siirtäminen ja siirtoedellytykset vuosilomalain mukaan. Kantaja ei siten voi perustaa väitetään kaupan työehtosopimuksen 20 §:n 3. kohtaan. Kaupan työehtosopimuksen 16 §:n määräyksillä ei ole tarkoitettu sopia mitään siitä, millä edellytyksin työntekijällä on oikeus siirtää vuosilomansa. Vuosiloman siirtoa koskeva kysymys tulee ratkaista vuosilomalain perusteella.

Vuosilomalain 25 §:n mukaan mikä tahansa sairaus tai tapaturma ei anna oikeutta loman siirtämiseen, vaan merkitystä on sillä, onko työntekijä sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön. Työkyvyttömyyttä harkitessa tulee huomioida kaikki ne työtehtävät, joihin työntekijä voitaisiin hänen työsuhteensa ehtojen mukaan osoittaa. Loman siirto-oikeus ei voi perustua siihen, että ylipäätään diagnosoidaan sairaus, vaan ratkaisevassa asemassa on nimenomaan työkyvyttömyysarvio, joka tehdään lääketieteellisin perustein.

Työnantaja oli ohjannut A:n työterveyteen oman ohjeistuksensa mukaisesti tämän käytyä ensin terveyskeskuksessa. A oli tietoinen työnantajan ohjeistuksesta, joten hänen olisi tullut hakeutua itsenäisesti työterveyteen. Sekä terveyskeskus että työnantajan työterveyshuolto sijaitsivat H:n kaupungissa, joten lomamatka tai muu vastaava syy ei voinut olla syynä sille, miksi A kävi ensin terveyskeskuksessa työnantajan ohjeiden vastaisesti.

Sekä terveyskeskuslääkäri että työterveyslääkärit olivat kirjanneet työkykyä alentavaksi vammaksi sormen murtuman (ICD-koodi S 62.6). Terveyskeskuslääkäri oli arvioinut A:n työkyvyttömäksi ajalla 18.– 31.7.2019. Työterveyslääkärit taas eivät olleet pitäneet A:ta työkyvyttömänä eivätkä kirjoittaneet tälle sairauslomaa, vaan olivat arvioineet hänet soveltuvaksi tilapäisiin työjärjestelyihin ensin ajalle 22.–31.7.2019 ja lopuksi ajalle 1.–11.8.2019. Työkyvyn arviointi tulee perustaa nimenomaan työterveyslääkärien kirjoittamiin lääkärintodistuksiin (TT 2010:119).

Työterveyshuollossa kirjoitettujen lääkärintodistusten mukaan A ei ollut vuosilomalaissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön. Työnantaja ei siirtänyt A:n vuosilomaa 24.7.2019 lukien, sillä vuosiloman siirrolle ei ollut perusteita.

Jos A:lla ei olisi ollut vuosilomaa, ei hän olisi kyseisten lääkärintodistusten nojalla ollut oikeutettu sairausajan palkkaankaan. A:n olisi tällöin tullut palata töihin tekemään kevennettyä työtä. Kevennetty työ olisi edelleen ollut A:n työsopimuksen mukaista työtä. Työterveyslääkärin kirjoittamasta lääkärintodistuksesta ei ylipäätään ilmene työkyvyttömyysaikaa, joka osoittaisi, miltä ajalta työntekijä mahdollisesti voisi olla oikeutettu siirtämään vuosilomaansa taikka miltä ajalta sairausajan palkkaa voitaisiin mahdollisesti edes vaatia.

Kyseessä ei ole ollut laista tai työehtosopimuksesta johtuva este unionin oikeudessa tunnustetulle vuosilomaoikeudelle.

Mikäli työtuomioistuin katsoisi, että A:lla kaikesta huolimatta oli oikeus siirtää vuosilomansa, on kantajan vaatimus siitä, että A:lla olisi oikeus saada ajalle 24.7.–3.8.2019 määrätyt 10 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan joka tapauksessa perusteeton. Vuosilomalain mukaan lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2018–31.3.2019 kertyneet vuosilomapäivät olisi tullut antaa viimeistään kalenterivuoden 2020 loppuun mennessä. Lomapäiviä ei ole enää mahdollista antaa A:lle.

Kannevaatimus 4

Kanteessa on toissijaisesti vaadittu, että vuosilomapäivät maksetaan lomakorvauksena, jonka suuruus on 911,90 euroa. Lomakorvauksen laskentaperuste ja suuruus on riidaton. A:lle kuitenkin maksettiin vastaava summa vuosilomapalkkana hänen pitäessään vuosilomansa 24.7. ja 3.8.2019 välisenä aikana. Vuosilomapalkka maksettiin kaupan työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan mukaan yrityksen normaaleina palkanmaksupäivinä 15.8.2019 ja 13.9.2019. Mikäli työtuomioistuin määräisi Osuuskauppa X:n maksamaan vuosilomakorvauksena vastaavan summan, joka A:lle on jo maksettu, olisi kyseessä perusteeton etu.

Tästä johtuen Kaupan liitto on esittänyt kantajan asiamiehelle kuittausilmoituksen kyseisestä summasta. Kyseiseen kuittausilmoitukseen perustuen Kaupan liitto vaatii, että vaadittu lomakorvaus jätettäisiin tuomitsematta, jos työtuomioistuin toteaisi, että A:lla oli oikeus siirtää loma. Kaupan liiton tekemän kuittausilmoituksen mukaisesti samansuuruiset saatavat, lomakorvaus ja lomapalkka, kuittaavat toisensa.

Työehtosopimuksen 20 §:n 5 kohta, johon kantaja on vaatimuksensa perustanut, koskee lomakorvauksen maksamista työsuhteen päättyessä. Koska riita-asiassa on kyse lomakorvauksen maksamisesta työsuhteen aikana, ei vaatimusta voida perustaa tähän kohtaan tai mihinkään muuhunkaan kaupan työehtosopimuksen kohtaan.

Kannevaatimukset 5–6

Koska A:lla ei ollut oikeutta siirtää vuosilomaansa, tulee kantajan esittämä vaatimus koskien sairausajan palkan maksamista ajalla 24.7.2019–3.8.2019 hylätä perusteettomana. A oli kyseisen ajan vuosilomalla, jonka ajalta hänelle maksettiin vuosilomapalkkaa.

Mikäli tuomioistuin katsoisi, että A:lla kuitenkin oli oikeus siirtää vuosilomansa, on sairausajan palkan määrä asiassa riidaton.

Hyvityssakot

Asiassa ei ole kyse kaupan työehtosopimuksen rikkomisesta. Kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi. A:ta ei ole myöskään todettu työkyvyttömäksi eikä hänelle ole kirjoitettu sairauslomaa. Näin ollen työnantaja ei ole myöskään rikkonut kaupan työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevia määräyksiä.

Koska riita-asiassa ei ole kysymys kaupan työehtosopimuksen rikkomisesta, ei kantajalla ole perusteita vaatia Osuuskauppa X:ää tai Kaupan liittoa maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen taikka valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä. Koska työehtosopimuksen määräystä ei ole rikottu, vaan riita-asia koskee yksinomaan vuosilomalain tulkintaa, ei hyvityssakkoa voida määrätä.

TODISTELU

Kantajan kirjallinen todiste

Lääkärintodistus 18.7.2020, lääkärintodistus 22.7.2019 ja lääkärintodistus 1.8.2019

Vastaajien kirjalliset todisteet

Kaupan työehtosopimuksen 1.5.1984–31.3.1987 19 § 2. kohta Vuosiloma ja vapaapäivä vuosiloman alkamis- ja päättymisviikolla
Työterveyslääkärin lääkärintodistus 22.7.2019 (=K1)
Työterveyslääkärin lääkärintodistus 1.8.2019 (=K1)
Työsopimus

Kantajan henkilötodistelu

Vastaajien henkilötodistelu

B, työsuhdeasiantuntija
C, myyntipäällikkö

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Käsittelyratkaisu

Vastaajien mukaan tämä riita-asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan, koska kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirrosta.

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee muun ohella työ- ja virkaehtosopimuksia koskevat riita-asiat, kun kysymys on työ- tai virkaehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta; siitä, onko jokin menettely työ- tai virkaehtosopimuksen mukainen; tai työ- tai virkaehtosopimuksen vastaisen menettelyn seuraamuksesta. Jos velvollisuus suoritukseen riippuu edellä tarkoitetun riidan ratkaisusta, työtuomioistuin voi samalla käsitellä ja ratkaista myös sitä koskevan kanteen.

Riidatonta on, että vuosilomalakia ei kokonaisuudessaan noudateta osana kaupan työehtosopimusta. Ne vuosilomaa koskevat määräykset, jotka on kirjoitettu auki työehtosopimukseen, tulevat sen sijaan noudatettavaksi sen osana. Työehtosopimuksessa ei ole vuosilomalain 25 §:ää vastaavaa määräystä vuosiloman siirrosta työkyvyttömyyden johdosta. Vuosilomaa koskevassa työehtosopimuksen 20 §:ssä on kuitenkin sovittu loman antamisesta siten, että työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti (20 §:n 3 kohta).

Työtuomioistuin toteaa, että asiassa on esitetty useita kannevaatimuksia. Tutkimisen edellytyksiä koskeva kysymys on arvioitava jokaisen vaatimuksen osalta erikseen.

Ensimmäisessä kannevaatimuksessa on vaadittu vahvistettavaksi ensisijaisesti, että A:lla oli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan nojalla oikeus saada ajalle 24.7.–3.8.2019 määrätyt 10 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan, tai toissijaisesti, että Osuuskauppa X menetteli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään loman antamisesta mainitulle ajalle.

Kyse on ollut tilanteesta, jossa työnantaja on määrännyt A:lle vuosilomaa ajalle 15.7.–3.8.2019. A:lle on sattunut vuosiloman aikana tapaturma. Terveyskeskuslääkäri on todennut A:n työkyvyttömäksi ajalle 18.31.7.2019. A on 18.7.2019 ilmoittanut työnantajalle työkyvyttömyydestään ja halustaan siirtää vuosilomaa. Työnantajan kehotuksesta A on käynyt työterveyslääkärillä, joka on lääkärintodistuksiin kirjannut A:n soveltuvan tilapäisiin työjärjestelyihin 22.7.2019 ja 11.8.2019 välisenä aikana. Riidatonta on, että työnantaja ei ollut suostunut siirtämään vuosilomaa, koska katsoi, että A ei ollut vuosilomalaissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön.

Edellä todetusti työehtosopimuksessa ei ole sovittu siitä, millä edellytyksillä vuosilomaa voidaan siirtää työkyvyttömyyden johdosta. Ensimmäisessä kannevaatimuksessa esitettyä ensisijaista vahvistusvaatimusta ei siten näin muotoiltuna voida työtuomioistuimessa tutkia. Toissijainen vahvistusvaatimus on perustettu siihen, että työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdassa on sovittu loman antamisesta. Kanteessa on katsottu, että työnantaja ei ole voinut määrätä A:n lomaa ajalle 24.7.3.8.2019, koska tällä on ollut oikeus siirtää vuosilomaansa työkyvyttömyyden vuoksi.

Työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan sanamuodon mukaan työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Tässä asiassa A:n vuosiloma on kuitenkin määrätty alkamaan 15.7.2019, ja työkyvyttömyys on edellä todetusti alkanut 18.7. vuosiloman jo alettua. Työnantaja ei siten ole menetellyt työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään vuosiloman alkamaan 15.7.2019, eikä kantaja ole näin väittänytkään. Toinen asia on, onko A:lla ollut vuosilomalain 25 §:n nojalla oikeus siirtää vuosilomapäiviä ajalta 24.7.3.8.2019 myöhempään ajankohtaan. Riidanalaisen työehtosopimusmääräyksen sanamuotoa ei voida kuitenkaan tulkita laajentavasti siten, että se kattaisi myös nyt käsillä olevan kaltaisen tilanteen.

Edellä lausutuin perustein kannevaatimukset 1–3 on jätettävä tutkimatta työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomina.

Kannevaatimuksen 4 osalta työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimuksen 20 §:ssä sinänsä on määräyksiä lomakorvauksen maksamisesta, ei kuitenkaan vastaavaa määräystä kuin vuosilomalain 26 §:ssä, jossa säädetään työkyvyttömyyden vuoksi saamatta jääneen loman korvaamisesta lomakorvauksella. Koska kannevaatimukset 1–3 on jätettävä tutkimatta, lomakorvausta koskevaa vaatimusta ei voida tutkia myöskään niiden liitännäisvaatimuksena. Kannevaatimus 4 on siten niin ikään jätettävä tutkimatta työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana.

Kannevaatimuksessa 5 on vaadittu vahvistettavaksi, että A:lla oli ajalta 24.7.3.8.2019 oikeus saada Osuuskauppa X:ltä työehtosopimuksen 16 §:ssä tarkoitettua sairausajan palkkaa, ja kannevaatimuksessa 6, että Osuuskauppa X velvoitetaan maksamaan A:lle tuo sairausajan palkka. Edelleen kannevaatimuksissa 7 ja 8 on vaadittu, että Osuuskauppa X ja Kaupan liito ry tuomitaan hyvityssakkoon.

Työtuomioistuin toteaa, että kannevaatimukset 5 ja 6 perustuvat työehtosopimukseen ja hyvityssakkovaatimukset työehtosopimuslakiin. Kysymys on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla ensinnäkin siitä, onko työnantajan menettely ollut työehtosopimuksen mukaista, ja toiseksi työehtosopimuksen vastaisen menettelyn seuraamuksesta. Näiden kannevaatimusten ratkaiseminen edellyttää kuitenkin ensin kannanottoa siihen, onko A:lla ollut vuosilomalain 25 §:n nojalla oikeus siirtää vuosilomapäiviä. Kantaja on katsonut, että arvioitaessa kannevaatimusten hyväksymistä tai hylkäämistä työtuomioistuimen on esikysymyksenä mahdollista ensin ratkaista tämä vuosilomalain tulkintaa koskeva kysymys. Vastaajat taas ovat katsoneet, että vuosiloman siirtämistä koskevaa kysymystä ei voida ratkaista työtuomioistuimessa esikysymyksenä vaan kyse on yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta asiasta.

Vakiintuneesti on katsottu, että työtuomioistuin voi toimivaltaansa kuuluvassa asiassa ratkaista niin sanottuna esikysymyksenä sellaisen kysymyksen, joka edellyttää kannanottoa laintulkintaan (Jorma Saloheimo, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2020, s. 144). Näin on katsottu esimerkiksi ratkaisussa
TT 1991:88. Tapauksessa Puolustusvoimien virkamiehen työaika oli kolmiviikkoisella työaikajaksolla vahvistettu työaikataulukossa siten, että siihen on sisältynyt 14 laskentapäivää. Jakson loppuaika oli merkitty hänen vuosilomakseen. Virkamies oli kyseisen työaikajakson aikana tehnyt ylityötä kesken jakson ilmenneestä syystä. Välttyäkseen ylityökorvauksen maksamiselta työnantaja oli siirtänyt työaikajakson lopulla alkaneen vuosiloman alkamisaikaa yhdellä päivällä merkiten tuon päivän viikkovapaapäiväksi. Laskentapäivien lisääntyessä ylityötuntien määrä oli vähentynyt seitsemällä tunnilla. Kanteessa vaadittiin vahvistettavaksi muun ohella, että virkamiehelle oli suoritettava ylityökorvaus mainitulta työaikajaksolta siten, että siihen kuului alun perin suunnittelut 14 laskentapäivää. Virkaehtosopimus sisälsi määräyksen ylityökorvauksen laskemisesta keskeytyneessä työjaksossa, mutta siinä ei ollut sovittu siitä, millä edellytyksin vuosiloman alkamisajankohtaa voitiin siirtää. Valtiovarainministeriön mukaan asia ei kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan, koska osapuolten välillä ei ollut erimielisyyttä virkaehtosopimuksen tulkinnasta vaan yksinomaan virkamiesten vuosilomasta annetun asetuksen tulkinnasta ja siitä, oliko vuosiloman siirto asetuksen nojalla mahdollista kyseisessä tilanteessa. Työtuomioistuin katsoi, että kanne koski, siten kuin se oli asiassa esitetty, virkamiehen oikeutta ylityökorvaukseen ja hänen työaikansa laskemista puheena olevalta kolmiviikkoisjaksolta. Näistä seikoista oli yleisesti sovittu virkaehtosopimuksessa. Siitä riippumatta, että asiaa ratkaistaessa saatettiin esikysymyksenä joutua ottamaan kantaa myös asetuksen säännösten soveltamiseen, kanteessa esitettyjen vaatimusten käsitteleminen, jotka oli perustettu mainitun virkaehtosopimuksen määräyksiin, kuului työtuomioistuimen toimivaltaan siitä annetun lain 1 §:n nojalla.

Ratkaisussa TT 1997:23 toimihenkilö ei ollut palannut vanhempainlomalta uuden raskauden vuoksi työhön ennen uuden äitiysloman alkamista. Kanteessa vaadittiin muun ohella vahvistettavaksi, että toimihenkilöllä oli oikeus työehtosopimuksen mukaiseen äitiysajan palkkaan. Vastaajat vaativat kanteen jättämistä tutkittavaksi ottamatta siltä osin kuin kysymys oli siitä, oliko toimihenkilöllä oikeus muuttaa vanhempainloman ajankohtaa, koska tämä kysymys perustui työsopimuslain tulkintaan. Työtuomioistuin totesi, että oikeutta työehtosopimuksen mukaiseen palkkaan koskevan kysymyksen ratkaiseminen kuului työtuomioistuimen toimivaltaan. Vaikka kysymyksen ratkaiseminen lisäksi edellytti myös sen selvittämistä, oliko toimihenkilöllä ollut työsopimuslain mukaan oikeus keskeyttää vanhempainlomansa, tätä kysymystä ei ollut estettä ottaa työtuomioistuimessa esikysymyksenä ratkaistavaksi.

Ratkaisussa TT 2005:73 taas oli kysymys siitä, oliko työnantaja työsopimuslain 1 luvun 5 §:n säännöksen ja sitä koskevien soveltamisohjeidensa mukaan voinut katsoa työntekijöiden peräkkäiset määräaikaiset työsopimukset yhdenjaksoiseksi yli 12 päivää kestäneeksi työsuhteeksi ja maksaa tämän johdosta palkan tuntipalkan sijasta päiväpalkkana. KVTES:n määräyksen mukaan enintään 12 päivää kestäneessä palvelussuhteessa palkka määräytyi tuntipalkan mukaan. Kanteessa oli vaadittu työtuomioistuinta vahvistamaan, että kaupunki oli velvollinen suorittamaan lastenhoitajille KVTES:n mukaisen tuntipalkan. Kaupunki oli perustellut lastenhoitajien palkkauksen laskentaperusteen muuttamista tuntipalkasta päiväpalkkaan työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamisella. Vastaajapuoli vaati kanteen tutkimatta jättämistä työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana, koska asiassa oli riitaa ainoastaan työsopimuslain säännöksen ja sen tarkoituksen tulkinnasta. Työtuomioistuin totesi, että kanteessa oli kysymys siitä, olivatko lastenhoitajien määräaikaiset työsuhteet olleet sellaisia KVTES:ssä tarkoitettuja enintään 12 päivää kestäneitä työsuhteita, joiden ajalta heidän palkkansa tuli laskea määräyksessä sovituin tavoin tuntipalkan mukaan. Kanteessa oli siten kysymys KVTES:n määräysten tulkinnasta. Kun tällainen työehtosopimuksen määräyksen oikeaa tulkintaa koskeva asia työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan kuului työtuomioistuimen toimivaltaan siinäkin tapauksessa, että esikysymyksenä jouduttiin ottamaan kantaa erillisenä kysymyksenä työtuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jäävään asiaan, työtuomioistuin hylkäsi kanteen tutkimista vastaan esitetyn väitteen.

Työtuomioistuin toteaa, että vastaavasti yleisen tuomioistuimen on katsottu olevan toimivaltainen ratkaisemaan työehtosopimuksen tulkintaa koskevan esikysymyksen, mistä se tarvittaessa voi hankkia työtuomioistuimen lausunnon (KKO 1983 II 75).

Työtuomioistuin katsoo, että se ei voi tässä asiassa jättää oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n nojalla sen toimivaltaan kuuluvia työehtosopimukseen ja työehtosopimuslakiin perustuvia vaatimuksia tutkimatta. Näin siitä huolimatta, että asiaa ratkaistaessa joudutaan esikysymyksenä ottamaan kantaa myös työtuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jäävään vuosilomalain 25 §:n soveltamiseen ja tulkintaan.

Vastaajien esittämä oikeudenkäyntiväite on siten hylättävä kannevaatimusten 5–8 osalta.

Pääasian perustelut

Kysymyksenasettelu

A:lle on edellä kuvatuin tavoin määrätty vuosilomaa ajalle 15.7.–3.8.2019. A:lle on sattunut vuosiloman aikana tapaturma. Terveyskeskuslääkäri on todennut A:n työkyvyttömäksi ajalla 18.31.7.2019. A on 18.7.2019 ilmoittanut työnantajalle työkyvyttömyydestään ja halustaan siirtää vuosilomaa. Työnantajan kehotuksesta A on käynyt työterveyslääkärillä, joka on lääkärintodistuksiin kirjannut A:n soveltuvan tilapäisiin työjärjestelyihin 22.7.2019 ja 11.8.2019 välisenä aikana. Riidatonta on, että työnantaja ei ole suostunut siirtämään vuosilomaa, koska se on katsonut, että A ei ole ollut vuosilomalaissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön.

Asiassa on kysymys siitä, onko A:lla ollut ajalta 24.7.3.8.2019 oikeus työehtosopimuksen 16 §:ssä tarkoitettuun sairausajan palkkaan ja onko työnantaja tuomittava hyvityssakkoon kyseisen sopimusmääräyksen tieten rikkomisesta ja työnantajaliitto valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä. Mainitun 16 §:n mukaan sairausajan palkka maksetaan, jos työntekijä on sairastumisen tai tapaturman johdosta estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä eikä työntekijä ole aiheuttanut työkyvyttömyyttä tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Esikysymyksenä arvioitavaksi tulee kysymys siitä, onko A:lla ollut oikeus loman siirtoon vuosilomalain 25 §:n nojalla.

Esikysymyksen oikeudelliset lähtökohdat

Vuosilomalain 25 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos työntekijä on vuosilomansa tai sen osan alkaessa muun ohella sairauden vuoksi työkyvytön, loma on työntekijän pyynnöstä siirrettävä myöhempään ajankohtaan. Pykälän 4 momentin mukaan työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa sekä työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. (Lain esitöistä ks. tarkemmin TT 2022:58.)

Vuosilomalain säännöksillä on osaltaan pantu täytäntöön tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (jatkossa työaikadirektiivi). Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työaikadirektiivin 7 artiklassa vahvistettua oikeutta palkalliseen vuosilomaan on pidettävä erityisen tärkeänä unionin sosiaalioikeuden periaatteena. Siitä on myös määräys perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa. Oikeutta palkalliseen vuosilomaan ei näin ollen voida tulkita suppeasti. Edelleen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällä oikeudella on kaksi tarkoitusta, eli yhtäältä sen mahdollistaminen, että työntekijä voi levätä työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamisesta, ja toisaalta se, että hänellä on aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan. Tämä tarkoitus eroaa tältä osin sairauslomaoikeuden tarkoituksesta. Viimeksi mainittu myönnetään työntekijälle, jotta tämä voisi toipua sairaudesta, joka on johtanut tilapäiseen työkyvyttömyyteen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu myös, että palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tarkoituksesta seuraa, että työntekijällä, joka on sairauslomalla ennakolta määritetyn vuosilomajakson aikana, on pyynnöstä – ja jotta hän voi tosiasiallisesti pitää vuosilomansa – oikeus pitää tämä loma muuna ajankohtana kuin sairausloman kanssa päällekkäisenä aikana. (Ks. esim. tuomio 10.9.2009, Vicente Pereda, C- 277/08, EU:C:2009:542 ja tuomio 21.6.2012, ANGED, C-78/11, EU:C:2012:372.)

Edellä selostetuin tavoin unionin tuomioistuin on korostanut ratkaisukäytännössään vuosiloman ja sairausloman erilaisia tavoitteita. Jos vuosiloma kuluu sairastettaessa, vuosiloman tarkoitus ei toteudu: työntekijä ei palaudu työn rasituksista vaan työ kuormittaa aikaisempaa enemmän. (TyVM 1/2013 vp s. 3.)

Kuten työaikadirektiivin 7 artiklan sanamuodosta ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, jäsenvaltioiden tehtävänä on kansallisessa lainsäädännössään määrittää palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen ja toteuttamiseen liittyvät edellytykset täsmentämällä ne konkreettiset olosuhteet, joissa työntekijät voivat käyttää mainittua oikeutta. Unionin tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt muun muassa, ettei direktiivin 7 artiklan 1 kohta lähtökohtaisesti ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jolla annetaan vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen liittyvät yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaan kyseinen oikeus jopa menetetään lomavuoden tai loman siirtämiselle varatun ajanjakson päättyessä, kuitenkin sillä edellytyksellä, että oikeutensa palkalliseen vuosilomaan menettäneellä työntekijällä on tosiasiallisesti ollut mahdollisuus käyttää hänelle direktiivillä annettua oikeutta. On toisin sanoen varmistettava, ettei tällaisten kansallisten sääntöjen soveltaminen voi johtaa siihen, että työntekijän saavuttamat palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet raukeavat, vaikka työntekijällä ei ole tosiasiallisesti ollut mahdollisuutta käyttää näitä oikeuksia. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että työnantajan on palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden pakottavuuden johdosta ja työaikadirektiivin 7 artiklan tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi huolehdittava konkreettisesti siitä, että työntekijällä on tosiasiallisesti mahdollisuus pitää palkallinen vuosilomansa kannustamalla häntä tekemään näin. Todistustaakka tältä osin kuuluu lisäksi työnantajalle. (Ks. tuomio 6.11.2018, Max-Planck-Gesellschaft zur Förderung der Wissenschaften, C-684/16, EU:C:2018:874 ja tuomio 22.9.2022, LB, C-120/21, EU:C:2022:718. Ks. myös TT 2022:58.)

Merkitystä tämä asian arvioinnissa on myös kaupan työehtosopimuksen 16 §:n 5 kohdalla, jonka mukaan jos työntekijä ei ole sairauden tai tapaturman vuoksi täysin työkyvytön, voidaan hänen omaa tavanomaista työtään muokata tai keventää tai hän voi osallistua koulutukseen niin, että työskentely ei haittaa paranemista.

Arviointi tässä asiassa

A on työtuomioistuimessa kuultuna kertonut, että heinäkuussa 2019 hänelle oli sattunut vuosiloman aikana tapaturma, jonka johdosta hänen oikean käden pikkusormeensa oli tullut murtuma. Koska hän oli ollut kesälomalla, hän oli käynyt ensin lääkärissä terveyskeskuksessa, jossa sormi oli kuvattu ja käteen oli laitettu tuki sekä side päälle. A oli vienyt sairauslomatodistuksen työpaikalleen. Esihenkilö oli soittanut jälkeenpäin A:lle ja määrännyt tämän käymään vielä työterveyslääkärillä. Työterveyslääkäri ei ollut tutkinut kättä enää uudestaan mutta käsi oli vielä uudemman kerran sidottu. A oli vienyt työterveyslääkärin kirjoittaman lääkärintodistuksen työpaikalleen, jolloin esihenkilö C oli todennut, että A:n vuosiloma ei vamman vuoksi tulisi siirtymään. Vielä A on kertonut, että vamma oli käytännössä vaikeuttanut hänen mahdollisuuksiaan viettää lomaa, joka oli hänelle tärkeä perhe- ja työelämän aiheuttaman kuormituksen vuoksi. Sittemmin töihin palattuaan A oli tehnyt jonkin aikaa kevennettyjä työtehtäviä, koska hänen kätensä oli ollut edelleen lastoitettuna.

A:n tavanomaisiin työtehtäviin H:n kaupungin Prisman päivittäistavaraosastolla on hänen oman kertomuksensa ja hänen esihenkilönsä C:n kertomuksen perusteella kuulunut muun ohella elintarvikkeiden purkamista ja hyllyttämistä, hävikin kirjaamista, saldon tarkistusta, tuotteiden alentamista ja asiakaspalvelua. C:n ja työsuhdeasiantuntija B:n kertomuksista on ilmennyt, että työpaikalla oli käytössä paljon tilapäisiä työjärjestelyitä. Näihin kuuluvia kevennettyjä työtehtäviä olivat esimerkiksi hyllyjen siivous, saldotarkistusten, alennusten ja hävikkikirjaamisten tekeminen sekä muiden työntekijöiden perehdyttäminen. Tehtäviä tarjottiin pääsääntöisesti aina oman työn tekemisen rajoitteesta ja toimipaikan tilanteesta riippuen. Käytäntö oli yleinen ja se oli ollut käytössä jo vuosia. Työterveyslääkäri antoi viikoittain useita kevennettyä työtä koskevia suosituksia. Myös A:lle olisi ollut tarjolla kevennettyä työtä heinä-elokuussa 2019.

Asiassa todisteina esitetyistä lääkärintodistuksista ilmenee, että terveyskeskuslääkäri on 18.7.2019 todennut A:n työkyvyttömäksi ajalla 18.–31.7.2019 (K1). Työterveyslääkäri on 22.7.2019 kirjannut lääkärintodistukseen (K1, V2) puolestaan seuraavasti: ”Soveltuu tilapäisiin työjärjestelyihin 22.7.–31.7.2019. Voi tehdä toimistotyyppisiä töitä. Työ ei saa sisältää nostelua.” Vielä 1.8.2019 työterveyslääkäri on kirjannut seuraavasti: ”Soveltuu tilapäisiin työjärjestelyihin ajalla 1.8.–11.8.2019. Ei kassaan eikä hyllytystä. Kevyt työ, joka ei kuormita oikeaa kättä, esim. saldojen tarkistus.”

Työtuomioistuin toteaa asiassa olevan riidatonta, että A on pyytänyt vuosiloman siirtoa samana päivänä, kun oikean käden sormeen kohdistunut vamma on aiheutunut. Niin ikään riidatonta on, että työnantaja ei ole suostunut siirtämään vuosilomaa vedoten siihen, että A ei ole ollut työkyvytön. Asiassa ei ole vedottu siihen, että A:lle olisi tarjottu muokattua tai kevennettyä työtä, tai siihen, että hän olisi tästä ja loman siirrosta kieltäytynyt.

Nyt arvioitavana on siten tältä osin kysymys siitä, onko työnantaja voinut kieltäytyä siirtämästä A:n vuosilomaa sillä perusteella, että hänen on lääkärintodistuksessa katsottu kykenevän työehtosopimuksessa tarkoitettuun muokattuun tai kevennettyyn työhön.

Vuosilomalain 25 §:n 4 momentissa säädetyllä tavalla työntekijän on saadakseen vuosilomansa siirretyksi esitettävä työnantajan pyynnöstä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. Lainkohdan perustelujen mukaan luotettavalla selvityksellä tarkoitetaan samaa kuin työsopimuslain 2 luvun 11 §:n sairausajan palkkaa koskevassa säännöksessä. Asianmukaisena selvityksenä pidetään lääkärintodistusta tai muuta luotettavaa terveydenhuoltohenkilökunnan antamaa todistusta. (HE 238/2004 vp s. 71.) Tällaisena selvityksenä tulee ensisijassa kysymykseen asianomaisessa työehtosopimuksessa sovittu todistus tai muu selvitys (HE 203/2012 vp s. 5).

Edellä todetuin tavoin terveyskeskuslääkäri on katsonut A:n olleen työkyvytön ajalla 18.–31.7.2019. Työehtosopimuksen 16 §:n 2 kohdan mukaan lääkärintodistus on kuitenkin haettava ensisijaisesti työterveyslääkäriltä, minne A onkin ohjattu. Työterveyslääkäri on puolestaan katsonut, että A ei ole ollut tapaturman vuoksi täysin työkyvytön, vaan hänen tavanomaista työtään on ajalla 22.7.11.8.2019 voitu muokata tai keventää niin, että työskentely ei haittaa paranemista.

Työtuomioistuin toteaa olevan selvää, että mikä tahansa loman viettämistä sinänsä rajoittava sairaus tai tapaturma ei anna oikeutta loman siirtämiseen. Ottaen kuitenkin huomioon asiassa esitetty selvitys A:n vammasta, vuosiloman edellä selostettu tarkoitus ja se, että A ei ole vammansa vuoksi voinut täysimääräisesti viettää lomaansa vaan hän on joutunut käyttämään sen osin vammastaan toipumiseen, työtuomioistuin katsoo, että työnantaja ei ole voinut kieltäytyä vuosiloman siirrosta ilman että se on ensin tarjonnut A:lle työehtosopimuksessa tarkoitettuja, A:lle soveltuvia ja työterveyslääkärin suosittelemia muokattuja tai kevennettyjä työtehtäviä loman siirtämisen edellytyksenä.

Kun työnantajan ei ole väitettykään tarjonneen A:lle työehtosopimuksessa tarkoitettua ja työterveyslääkärin lääkärintodistuksissa suosittelemaa muokattua tai kevennettyä työtä, A:lla on katsottava olleen vuosilomalain 25 §:n nojalla oikeus saada vuosilomapäivät ajalta 24.7.–3.8.2019 siirretyksi myöhempään ajankohtaan, ja työehtosopimuksen 16 §:n nojalla oikeus saada vastaavalta ajalta sairausajan palkka. Kannevaatimus 5 on näin ollen hyväksyttävä.

Sairausajan palkka ajalta 24.7.3.8.2019 on riidattomasti ollut 433,46 euroa. Kannevaatimus 6 on siten myös hyväksyttävä.

Hyvityssakot

Työnantajan on katsottava tieten rikkoneen työehtosopimuksen 16 §:ää, kun se ei ole maksanut A:lle määräyksessä tarkoitettua sairausajan palkkaa.

Kantaja on vaatinut, että vastaajayhtiö velvoitetaan maksamaan työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoa ensisijaisesti A:lle ja toissijaisesti kantajalle.

Työehtosopimuslain 10 §:n 2 momentin mukaan tuomittu hyvityssakko menee, jollei työehtosopimuksessa ole toisin määrätty, vahinkoa kärsineelle, milloin omaisuusvahinkoa on syntynyt, mutta muuten sille asianosaiselle, jonka vaatimuksesta tuomio on annettu.

Hyvityssakko on työehtosopimuksen rikkomiseen liitetty seuraamus, joka tuomitaan ennen muuta sen johdosta, että rikkomuksella on loukattu toisen osapuolen intressiä kollektiivisopimuksen oikeasta soveltamisesta. Samalla tehostetaan sopimuksen noudattamista vastaisuudessa. Kuten oikeuskirjallisuudessa on todettu, käytäntönä on, että hyvityssakko tuomitaan maksettavaksi kantajalle, vaikka lain mukaan olisi mahdollista tuomita se myös esimerkiksi varallisuusvahinkoa kärsineen työntekijän hyväksi. (Jorma Saloheimo: Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2020, s. 151 ja 153.)

Nyt käsillä olevassa tapauksessa A:lle on syntynyt taloudellista vahinkoa siitä, ettei hänelle ole maksettu sairausajan palkkaa kanteessa mainitulta ajalta. Edellä työtuomioistuin on katsonut, että vastaajayhtiö on velvoitettava maksamaan A:lle tuo maksamatta jäänyt sairausajan palkka. Ottaen huomioon asiassa annettavan ratkaisun lopputulos tältä osin sekä hyvityssakon edellä selostettu tarkoitus, on tässä asiassa tuomittavat hyvityssakot määrättävä maksettavaksi kantajana olevalle PAM ry:lle.

Hyvityssakon määrää harkittaessa on otettu huomioon kaikki esiin tulleet asianhaarat, kuten vahingon suuruus, syyllisyyden määrä ja muut työehtosopimuslain 10 §:n 1 momentissa mainitut seikat.

Kun vastaajaliitto ei ole pyrkinyt oikaisemaan yhtiön työehtosopimuksen vastaista menettelyä, se on tuomittava valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi. Milloin asian epäselvyyden vuoksi asianosaisilla on ollut perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin, voidaan määrätä, että he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Työtuomioistuimessa noudatetaan lisäksi soveltuvin osin myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta oikeudenkäymiskaarta, jonka 21 luvun 3 §:n mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.

Kaupan liitto ry:hyn ja Osuuskauppa X:ään kohdistuneista kannevaatimuksista osa on jätetty tutkimatta ja osa hyväksytty. Koska asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa on siten ratkaistu kantajan ja osa vastaajien hyväksi, työtuomioistuin harkitsee oikeaksi määrätä, että osapuolet saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- vahvistaa, että A:lla oli ajalta 24.7.–3.8.2019 oikeus saada Osuuskauppa X:ltä kaupan työehtosopimuksen 16 §:ssä tarkoitettua sairausajan palkkaa

- velvoittaa Osuuskauppa X:n maksamaan A:lle ajalta 24.7.–3.8.2019 kaupan työehtosopimuksen 16 §:n mukaisena sairausajan palkkana 433,46 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 13.9.2019 lukien

- velvoittaa Osuuskauppa X:n maksamaan Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoa 2.500 euroa ja

- velvoittaa Kaupan liitto ry:n maksamaan Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoa 3.000 euroa.

Muilta osin kanne jätetään tutkimatta.

Osapuolet saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Tuomas Aarto, Juha Teerimäki, Anu-Tuija Lehto ja Satu Tähkäpää jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.