TT 2023:18

Työntekijä oli ollut työkyvytön vuosilomansa alkaessa. Työehtosopimuksessa ei ollut määräystä vuosiloman siirrosta työkyvyttömyyden johdosta. Vuosilomaa koskevassa työehtosopimuksen määräyksessä oli sovittu loman antamisesta siten, että työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Työehtosopimus sisälsi myös määräykset sairausajan palkasta. Vastaajien väitteen johdosta ratkaistiin ensin kysymys siitä, oliko kysymys työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Tuomiossa katsottiin, että siitä riippumatta, että asiaa ratkaistaessa oli esikysymyksenä ensin otettava kantaa myös vuosilomalain soveltamiseen ja tulkintaan, kanteessa esitettyjen sellaisten vaatimusten käsitteleminen, jotka oli perustettu työehtosopimuksen määräyksiin ja työehtosopimuslakiin, kuului työtuomioistuimen toimivaltaan.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella työntekijä oli ennen vuosilomansa alkua toimittanut sairauslomatodistuksensa työnantajalle ja tässä yhteydessä tuonut esiin halunsa siirtää vuosilomaansa. Siltä osin kuin asia oli työnantajalle mahdollisesti jäänyt epäselväksi, sen olisi tullut tarkemmin selvittää, oliko työntekijän ollut tarkoitus pyytää vuosilomansa siirtoa. Työntekijällä katsottiin olleen oikeus saada vuosilomansa siirretyksi myöhempään ajankohtaan. Työnantaja velvoitettiin maksamaan työntekijälle työehtosopimuksessa tarkoitettua sairausajan palkkaa.

Työnantaja tuomittiin työehtosopimuksen rikkomisesta ja vastaajaliitto valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon. Kanteessa oli vaadittu ensisijaisesti, että työnantaja velvoitetaan maksamaan hyvityssakko työntekijälle. Tuomiossa todettiin, että työntekijälle oli syntynyt taloudellista vahinkoa siitä, ettei hänelle ollut maksettu sairausajan palkkaa kanteessa mainitulta ajalta. Tuomiossa työnantaja kuitenkin velvoitettiin maksamaan työntekijälle tuo maksamatta jäänyt sairausajan palkka. Ottaen huomioon asiassa annettavan ratkaisun lopputulos tältä osin sekä hyvityssakon tarkoitus, oli asiassa tuomittava hyvityssakko määrättävä maksettavaksi kantajaliitolle.

Ks. myös TT 2022:58 ja TT 2023:19.

(Ään.)

Asia

Vuosilomaa ym. koskeva riita

Kantaja

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

Vastaajat

Kaupan liitto ry
X Oy

ASIAN KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 29.6.2021

Suullinen valmistelu 31.3.2022

Jatkettu suullinen valmistelu 15.9.2022

Pääkäsittely 3.11.2022

Asiat 20057/2021 ja 20058/2021 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n ja Kaupan Liitto ry:n välillä solmitussa kaupan työehtosopimuksessa (1.2.2020–31.1.2022) on ollut muun ohella seuraavat määräykset:

16 § Sairastuminen

Palkanmaksun edellytykset

1. Palkka maksetaan, jos:

työntekijä on sairastumisen tai tapaturman johdosta estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä ja
työntekijä ei ole aiheuttanut työkyvyttömyyttä tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

[- -]

Palkanmaksu

6. Palkka maksetaan kunkin työkyvyttömyystapauksen yhteydessä seuraavasti:

Työsuhteen kesto sairastumishetkellä
3 vuotta – alle 5 vuotta

Palkallisen jakson pituus
5 viikkoa

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

20 § Vuosiloma

1. Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaan.

Loman pituus

2. Lomaa ansaitaan täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta työsuhteen kestettyä lomanmääräytymisvuoden (1.4.–31.3.) loppuun mennessä:

alle vuoden: 2 arkipäivää
vähintään vuoden: 2,5 arkipäivää.

[- -]

Loman antaminen

3. Työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt 26.9.2016 lukien X Oy:n palveluksessa K-Supermarket myymälässä herkkutorimyyjänä.

Työnantaja oli määrännyt A:lle vuosiloman ajalle 4.–30.5.2020 (24 vuosilomapäivää) ja tämä oli merkitty vuosilomakalenteriin.

Lääkäri oli todennut A:n työkyvyttömäksi ajalla 30.4.–6.5.2020.

Kantajan mukaan A oli antanut A-todistuksen 30.4.2020 myymäläpäällikölle (B) ja pyytänyt samalla vuosilomansa siirtoa, koska hän ei ollut halunnut pitää vuosilomaansa sairausloman kanssa päällekkäin. Vastaajien mukaan A oli jättänyt A-todistuksen konttoristin pöydälle eikä ollut pyytänyt vuosiloman siirtoa.

Työnantaja oli maksanut sairausajan palkan ajalta 30.4.–3.5.2020 ja 3.6. sekä 5.6.2020.

Työkyvyttömyys oli jatkunut lääkärintodistuksin 6.5.2020 jälkeen 7.10.2020 asti samasta sairaudesta johtuen. A oli palannut töihin 8.10.2020.

A oli 14.10.2020 kysynyt työnantajan edustaja C:ltä loman pitämisestä. Työnantaja oli ilmoittanut, että A oli jo pitänyt kesälomansa. Keskustelussa oli ilmennyt, että työnantajan mukaan A ei olisi pyytänyt lomansa siirtoa 30.4.2020, minkä vuoksi loma oli työnantajan mukaan jo pidetty ajalla 4.–30.5.2020.

Paikalliset osapuolet ja liitot ovat erimielisyysneuvotteluissa jääneet erimielisiksi siitä, oliko A:lla oikeus siirtää loma myöhempään ajankohtaan ja myös A:n oikeudesta sairausajan palkkaan.

PAM ry ja Kaupan liitto ry ovat tässä riita-asiassa eri mieltä myös siitä, kuuluuko asia työtuomioistuimen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi, sekä siitä, onko kantajalla asiassa riittävä oikeudellinen intressi.

Työehtosopimuksessa ei ole sovittu, että vuosilomalakia noudatetaan kokonaisuudessaan osana työehtosopimusta. Siltä osin kuin vuosilomaa koskevat määräykset on kirjoitettu auki työehtosopimukseen, tulevat ne noudatettavaksi osana työehtosopimusta. Työehtosopimuksessa ei ole määräystä vuosiloman siirtämisestä.

Prosessin vireillä ollessa X Oy on luovuttanut liiketoimintansa Z Oy:lle ja A on siirtynyt 1.9.2021 lukien liikkeen luovutuksella Z Oy:n palvelukseen.

KANNE

Vaatimukset

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa ensisijaisesti, että A:lla oli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan nojalla oikeus saada ajalle 4.5.–30.5.2020 määrätyt 24 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan tai

vahvistaa toissijaisesti, että X Oy menetteli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään loman alkamaan 4.5.2020;

2. vahvistaa, että A:lla on työehtosopimuksen 20 §:n perusteella yhä käyttämättä lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2019–31.3.2020 ansaitut 24 vuosilomapäivää;

3. vahvistaa, että X Oy oli velvollinen työehtosopimuksen 20 §:n perusteella antamaan A:lle vaatimuskohdassa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät viimeistään vuoden 2021 päättymiseen mennessä;

4. vahvistaa, että A:lla oli ajalta 30.4.–3.6.2020 (5 viikkoa) oikeus saada X Oy:ltä työehtosopimuksen 16 §:n tarkoittamaa sairausajan palkkaa;

5. velvoittaa X Oy:n maksamaan A:lle ajalta 4.5.–30.5.2020 sairausajan palkkaa 1.454,68 euroa;

6. toissijaisesti vaatimuskohtiin 1–5 nähden

(a) vahvistaa, että A:lla oli ajalta 31.5.–30.6.2020 oikeus saada X Oy:ltä työehtosopimuksen 16 §:n tarkoittamaa sairausajan palkkaa;

(b) velvoittaa X Oy:n maksamaan A:lle ajalta 31.5.–30.6.2020 sairausajan palkkaa 1.454,68 euroa;

7. velvoittaa X Oy:n maksamaan työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoa ensisijaisesti A:lle ja toissijaisesti kantajalle;

8. velvoittaa Kaupan liitto ry:n maksamaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoa kantajalle ja

9. velvoittaa vastaajat korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 12.011,29 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Perusteet

Kanne tulee tutkia

Tutkimatta jättämistä koskeva kysymys on ratkaistava kannevaatimuksittain.

Kannevaatimusten 1–3 tutkiminen kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan siitä huolimatta, että vuosilomalakia ei ole otettu kokonaisuudessaan osaksi kaupan työehtosopimusta eikä vuosiloman siirtoa koskevaa vuosilomalain säännöstä ole otettu osaksi työehtosopimusta. Vuosiloman antamista koskevaa 20 §:n 3 kohdan määräystä noudatetaan työehtosopimuksen osana.

Kannevaatimukset 2–3 tulee tutkia, koska työehtosopimuksessa on määräykset loman ansainnasta ja antamisesta. Eri asia on, että arvioitaessa kannevaatimusten hyväksymistä tai hylkäämistä on työtuomioistuimen otettava ensin kantaa siihen, oliko työntekijällä oikeutta siirtää vuosilomaansa eli otettava kantaa vuosilomalain tulkintaan tältä osin. Tämän esikysymyksen selvittäminen tässä asiassa ei edellytä, että työehtosopimuksessa olisi nimenomaiset määräykset loman siirtämisestä.

Kannevaatimukset 4–6 tulee tutkia, koska kysymys on oikeudesta sairausajan palkkaan työehtosopimuksen perusteella ja sen maksamisesta. Tätä koskevat määräykset löytyvät työehtosopimuksesta.

Kannevaatimukset 7–8 tulee tutkia jo yksin sen vuoksi, että hyvityssakkovaatimukset on perustettu myös sairausajan palkan maksamatta jättämiseen.

Yleinen tuomioistuin ei voisi tutkia ainakaan työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan, joten kanteen tutkimatta jättäminen kokonaisuudessaan työtuomioistuimessa heikentäisi työntekijän oikeusturvaa. Asiassa on käyty liittotason erimielisyysneuvottelut eikä siinä yhteydessä ole tullut esiin, etteikö asiaa voitaisi käsitellä työtuomioistuimessa.

Oikeudellinen intressi tai sen puuttuminen tulee niin ikään tutkia vaatimuskohdittain (KKO 2019:42 kohta 12). Työtuomioistuimessa vahvistusvaatimuksilla on erityinen asema. Vahvistusvaatimusten oikeudelliset intressit liittyvät kantajan intresseihin, eivät suinkaan vain A:n intresseihin. Kantajalle on erittäin tärkeää selvittää, onko nyt käsillä olevan kaltaisessa olosuhteessa työntekijällä oikeutta sairausajan palkkaan. Tähän liittyy erottamattomana esikysymyksenä EU-oikeuden oikeaan soveltamiseen liittyvä kysymys. Asia koskettaa potentiaalisesti kaikkia kaupan alan työehtosopimuksen soveltamisalan piiriin kuuluvia työntekijöitä. Suoritusvaatimuksen maksaminen tai myöntäminen ei siten muuta kantajan oikeudellista intressiä asiassa vahvistusvaatimusten osalta.

Kantajan tiedossa ei ole, että A olisi sopinut asiaa ainakaan vastaajien kanssa. Hän ei voisi myöskään sopia vireillä olevaa kanneasiaa eikä siinä esitettäviä kannevaatimuksia, koska hän ei käytä siinä puhevaltaa. Vaikka A olisi saanut tai sai suorituksen esimerkiksi Z Oy:ltä ei tämäkään voi johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen tai oikeudellisen intressin puuttumiseen (KKO 2019:42 kohdat 12–14). Sillä, että väitetysti A olisi jotakin sopinut suoritusten osalta, ei ole mitään tekemistä hyvityssakkovaatimusten tai niitä koskevan oikeudellisen intressin (puuttumisen) kanssa.

Kannevaatimukset 1–3

Sairauslomatodistuksen toimittaminen

Ensisijaisesti A:lla oli oikeus saada työehtosopimuksen 20 §:n perusteella vuosilomansa siirretyksi sen johdosta, että hän toimitti sairauslomatodistuksen työnantajalle ennen vuosiloman alkua. Tämä tuli tulkita vuosilomalain 25 §:n 4 momentin mukaiseksi pyynnöksi siirtää vuosiloma.

Hallituksen esityksen HE 238/2004 mukaan loman siirron edellytyksenä olevaa työntekijän pyyntöä ei tulkittaisi ankarasti. Jos työntekijä ennen loman alkamista toimittaa työnantajalle lääkärintodistuksen tai muun luotettavan selvityksen työkyvyttömyydestään, olisi tämä katsottava pyynnöksi siirtää loma myöhäisempään ajankohtaan. Ilman mainitun laista selvitystä tai työntekijän ilmaisemaa pyyntöä loma ei sen sijaan tulisi siirrettäväksi.

Vastapuoli on viitannut erimielisyysneuvotteluissa siihen, että lain sisältöä olisi tältä osin muutettu 1.4.2016 lukien (18.3.2016/182). Kantajan mielestä lain oikea tulkinta on edelleen se, että pelkkä sairauslomatodistuksen toimittaminenkin tulkitaan pyynnöksi siirtää vuosiloma.

Työehtosopimuksen määräystä vuosiloman antamisesta ja vuosilomalain 25 §:ää tulee joka tapauksessa tulkita direktiivin 2003/88/EY (erityisesti 7 artikla) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tulkinnassa tulee ensinnäkin ottaa huomioon EU-oikeuden tehokas toteutuminen ja heikomman osapuolen suojelu.

Lainsäädäntö, joka säätää sellaisesta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen kohdistuvasta edellytyksestä ja joka estää kyseisen oikeuden syntymisen tiettyjen työntekijöiden osalta, on ristiriidassa direktiivissä myönnetyn yksilöllisen oikeuden ja direktiivin tarkoituksen kanssa (BECTU, C-173/99).

Merkitystä tulee antaa vuosilomaoikeuden suppean tulkinnan poissuljennalle (esim. ANGED, C-78/11, kohta 18 ja Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols C‑486/08, kohta 29, Bollacke, C-118/13, 22 kohta ja Max-Planck, C 684/16, kohta 31). Oikeudella palkalliseen vuosilomaan on unionin sosiaalioikeuden periaatteena erityinen merkitys (ANGED, C-78/11, kohta 18 ja Neidel, C‑337/10, kohta 40) ja siitä on myös määrätty nimenomaisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jolla on SEU 6 artiklan 1 kohdan mukaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, 31 artiklan 2 kohdassa (Max-Planck, C-684/16, kohta 20). Vuosilomaoikeus ja sairauslomaoikeus ovat toisistaan erillisiä ja niiden tarkoitukset eroavat toisistaan (ANGED C-78/11, kohta 19 ja Vicente Pereda, C-277/08, kohta 21).

Palkallisen vuosiloman tarkoituksena on mahdollistaa se, että työntekijä voi levätä ja että hänellä on lepo- ja vapaa-aikaa. Tämä tarkoitus eroaa tältä osin sairauslomaoikeuden tarkoituksesta. Viimeksi mainittu myönnetään työntekijälle, jotta tämä voisi tervehtyä sairaudesta (Schultz-Hoff, C-350/06, kohta 25). Vuosilomaoikeudella pyritään sen mahdollistamiseen yhtäältä, että työntekijä voi levätä työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamisesta, ja toisaalta, että hänellä on aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan (Maschek, C-341/15, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Asianosainen työntekijä ei ole saanut vammansa vuoksi viettää lepo- ja vapaa-aikaa vuosilomallaan sellaisena kuin se on direktiivissä tarkoitettu.

Kansallisen oikeuden tulkinta, jonka mukaan sairastuminen ja ennen vuosiloman alkua toimitettu lääkärintodistus on katsottava pyynnöksi siirtää vuosiloma, on linjassa EU-oikeuden kanssa paremmin kuin tulkinta, jonka mukaan oikeus siirtää vuosiloma voisi olla lääkärintodistuksen toimittamisesta huolimatta riippuvainen siitä, onko työntekijä myös osannut oikealla tavalla pyytää lomansa siirtämistä. Jälkimmäisen tulkinnan hyväksyminen tarkoittaisi tosiasiassa sitä, että kansallisessa laissa säädettäisiin sellaisesta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen kohdistuvasta edellytyksestä, joka estää tai voi estää kyseisen oikeuden syntymisen tämän työntekijän osalta ja on näin ollen ristiriidassa direktiivissä myönnetyn yksilöllisen oikeuden ja direktiivin tarkoituksen kanssa.

Työhön paluun jälkeen esitetty pyyntö

Joka tapauksessa A:lla oli oikeus saada vuosilomansa siirretyksi työehtosopimuksen 20 §:n perusteella sen johdosta, että hän sairauslomatodistusten toimittamisen lisäksi pyysi loman siirtämistä 14.10.2020 palattuaan sairauslomalta töihin.

Vuosilomalain 25 §:n 4 momentissa on säädetty, että työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa.

Kuitenkin direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisille säännöksille tai työehtosopimuksille, joiden mukaan työntekijällä, joka on sairauslomalla hänen työnantajanaan olevan yrityksen lomakalenterissa vahvistetun vuosilomajakson aikana, ei ole töihin palattuaan oikeutta pitää vuosilomaa muuna kuin alun perin vahvistettuna ajanjaksona ja tarvittaessa lomaa vastaavan lomakauden ulkopuolella, vaikka hän olisikin esittänyt siirtoa koskevan pyynnön vasta töihin palattuaan eikä ennen vahvistetun vuosiloman alkua tai edes pian sen alkamisen jälkeen, ellei asiassa ilmene, että kyseinen työntekijä on halunnut ottaa vuosilomaa sairauslomansa aikana (Vicente Pereda, C-277/08, kohdat 22, 25, ja 27).

Kansallisen oikeudelle ei voida antaa sellaista tulkintaa, jonka mukaan siirtoa koskeva pyyntö esitettynä vasta töihin paluun jälkeen olosuhteissa, joissa työnantajalla on ollut ennen vuosiloman alkua tietoa työntekijän työkyvyttömyydestä, johtaisi siihen, ettei työntekijälle myönnetä palkallista vuosilomaa myöhemmin. Tällaisen tulkinnan hyväksyminen tarkoittaisi tosiasiassa sitä, että kansallisessa laissa säädettäisiin sellaisesta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen kohdistuvasta edellytyksestä, joka estää tai voi estää kyseisen oikeuden syntymisen tämän työntekijän osalta ja on näin ollen ristiriidassa direktiivissä myönnetyn yksilöllisen oikeuden ja direktiivin tarkoituksen kanssa.

Pyyntö 30.4.2020

Viimesijaisesti A:lla oli oikeus saada vuosilomansa siirretyksi työehtosopimuksen 20 §:n perusteella, koska hän pyysi loman siirtoa 30.4.2020.

Yhteenveto

Kaikesta edellä sanotusta johtuu, että A:lla oli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan nojalla oikeus nojalla saada ajalle 4.5.–30.5.2020 määrätyt 24 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan.

Vaatimuskohdan 1 hyväksymisestä seuraa, että A:lla on yhä kyseiset vuosilomapäivät pitämättä ja työnantaja on velvollinen työehtosopimuksen 20 §:n perusteella antamaan nämä vuosilomapäivät myöhemmin siten kuin vuosilomalain 26 §:ssä säädetään. Vaatimuskohdat 2 ja 3 tulee hyväksyä.

Kannevaatimukset 4–5

A:lla oli työehtosopimuksen 16 §:n perusteella oikeus 5 viikon palkallisen sairauslomaan.

A:lla oli oikeus siirtää vuosiloma myöhempään ajankohtaan. Hänellä oli näin ollen oikeus työehtosopimuksen 16 §:n mukaiseen sairausajan palkkaan ajalta 30.4.–3.6.2020 (5 viikkoa). Vaatimuskohta 4 tulee hyväksyä.

Työnantaja maksoi palkan ajalta 30.4.–3.5.2020. Suoritusvaatimus ei koske kyseistä ajanjaksoa. Lisäksi työnantaja maksoi sairausajan palkan 3.6.2020. Sairausajan palkkaa koskeva suoritusvaatimus ajalta 4.5.–2.6.2020 on näin ollen määrältään 1.454,68 euroa. Z Oy:n A:lle maksamalla korvauksella ei ole asiassa merkitystä. Vaatimuskohta 5 tulee hyväksyä.

Kannevaatimus 6

Työnantaja maksoi edellä kerrotuin tavoin sairausajan palkkaa 4 päivän ajanjaksolta 30.4.–3.5.2020. Työnantajan tulkinnan mukaan A oli vuosilomalla 4.–30.5.2020. Tältä ajalta työnantaja ei maksanut sairausajan palkkaa. Työnantajan tulkinnan mukaan palkallinen sairausajan jakso kului samaan aikaan vuosiloman kanssa. Työnantaja maksoi sairausajan palkan 3.6. ja 5.6.2020.

Sen varalta, että kannevaatimukset 1–5 tulevat hylätyiksi, vaatii kantaja vahvistettavaksi, että työnantaja oli velvollinen maksamaan A:lle työehtosopimuksen mukaista sairausajan palkkaa 31.5.2020 lukien 31 päivältä (5 viikkoa = 35 päivää ja tästä vähennetään jo aiemmin maksetut 4 päivää) eli ajalta 31.5.–30.6.2020.

Työnantajan tulkinta tarkoittaisi, että A sai palkallista sairauslomaa vain 4 päivää ja palkallinen sairausloma ja palkallinen vuosiloma kuluivat yhtä aikaa. Tämä ei ole työehtosopimuksen 16 §:n oikea tulkinta. Vaatimuskohta 6a tulee hyväksyä.

Suoritusvaatimuksen määrä ajalta 31.5.–30.6.2020 on yhteensä 1.454,68 euroa ja siinä on otettu huomioon se, että työnantaja maksoi sairausajan palkkaa 3.6. ja 5.6.2020. Vaatimuskohta 6b tulee hyväksyä.

Tieten rikkominen

Työnantaja on tieten rikkonut työehtosopimusta, koska se on tiennyt, että A on pyytänyt vuosilomansa siirtoa 30.4.2020 eikä työnantaja siitä huolimatta suostunut loman siirtoon. Työnantaja on tieten rikkonut työehtosopimusta myös sillä perusteella, että se ei ole maksanut sairausajan palkkaa 31.5.2020 lukien. Työnantajan tuli ymmärtää, että sen olisi pitänyt sairausajan palkka maksaa nimenomaan sen vuoksi, ettei se hyväksynyt vuosiloman siirtoa ja sitä, että A olisi ollut sairauslomalla 4.5.2020 lukien. Työnantaja on tieten rikkonut työehtosopimusta myös jättäessään antamatta vuosiloman myöhemmin.

Toissijaisesti työnantaja on rikkonut työehtosopimusta jättäessään maksamatta sairausajan palkkaa 31 päivältä ajalla 31.5.–30.6.2020.

Hyvityssakko vaaditaan ensisijaisesti maksettavaksi A:lle, joka on työnantajan menettelyn vuoksi kärsinyt haittaa ja taloudellista vahinkoa. Toissijaisesti hyvityssakko vaaditaan maksettavaksi kantajaliitolle.

Valvontavelvollisuuden laiminlyöminen

Kaupan liitto on tukenut työnantajan tulkintaa siitä, ettei työnantaja ollut velvollinen siirtämään vuosilomaa. Sen vuoksi työnantajaliiton olisi tullut varmistua ja valvoa, että työnantaja maksaa sairausajan palkan 31.5.2020 lukien. Kun se ei ole näin menetellyt, se on rikkonut valvontavelvollisuuttaan. Kaupan liiton olisi tullut myös valvoa, että työnantaja antaa vuosiloman.

VASTAUS

Vaatimukset

Kaupan liitto ry ja X Oy ovat vaatineet, että kanne ensisijaisesti jätetään tutkimatta ja toissijaisesti hylätään. Lisäksi ne ovat vaatineet, että Palvelualojen ammattiliitto PAM ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 6.919,20 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Perusteet

Kanne on jätettävä tutkimatta

Asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan

Koska kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirrosta, ei kyse ole työehtosopimuksen sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta. Koska riita-asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan, tulisi pelkästään tällä perusteella kaikki vastaajan kannevaatimukset jättää tutkimatta. Riita-asia koskee työntekijän oikeutta siirtää vuosiloma työkyvyttömyyden vuoksi. Riitaista ei ole vuosiloman määräämiseen liittyvät seikat tai se, että työntekijällä olisi ollut oikeus sairausajan palkkaan loman siirtämistilanteessa. Koska osapuolet ovat riidattomasti yhtä mieltä siitä, ettei kaupan työehtosopimus sisällä määräyksiä vuosiloman siirrosta työkyvyttömyyden vuoksi, tulee kanne kokonaisuudessaan ratkaista yleisessä tuomioistuimessa.

Kannevaatimuksessa 1 kantaja väittää perusteettomasti, että yhtiö olisi toiminut kaupan työehtosopimuksen vastaisesti määrätessään vuosiloman alkamaan 4.5.2020. Kaupan työehtosopimuksen 20 § 3 kohta, johon kantaja perustaa väitteensä, kattaa sanamuodon mukaisesti ainoastaan vuosiloman alkamisajankohdan määräämiseen liittyvät säännökset. Määräys "työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaan" kattaa ainoastaan ne säännökset, joita työnantajan on vuosilomalain mukaan noudatettava vuosiloman antoprosessissa. Vuosiloman antoprosessi ei ole sama asia kuin jo vahvistetun vuosiloman siirtoprosessi tai siirtoperusteet ylipäätään. Kyseisen määräyksen ei ole tarkoitettu koskevan myös jo määrätyn vuosiloman siirtoa työkyvyttömyyden vuoksi tai vuosiloman siirtoperusteita.

Määräyksessä puhutaan sanamuodon mukaisesti vuosiloman alkamisajankohdan määräämisestä, ei esimerkiksi pelkästään vuosiloman antamisesta. Yhtiö toimi vuosilomalain ja työehtosopimuksen mukaisesti määrätessään vuosiloman alkamaan 4.5.2020. Vuosiloma ensinnäkin määrättiin vuosilomalain mukaiseen ajankohtaan kesälomakaudelle. Toiseksi vuosiloma määrättiin yhdenjaksoisena. Asiassa ei ole riitaista se, etteikö työnantaja olisi antanut työntekijälle mahdollisuutta esittää mielipidettään vuosiloman ajankohdasta. Työnantaja ei myöskään määrännyt vuosilomaa sellaisiksi päiviksi, joita ei työehtosopimuksen mukaan voitaisi laskea lomapäiviksi. Työnantaja on siten toiminut työehtosopimuksen mukaisesti määrätessään vuosiloman alkamisajankohdan.

Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan viittausta ei voida laajentaa kattamaan kaikkia vuosiloman antamiseen liittyviä vuosilomalain säännöksiä. Vuosilomalakikin lähtee siitä, että vuosiloman alkamisajankohdan määräämisestä on oma erillinen säännöksensä ja vuosiloman siirtoperusteista ja siirretyn vuosiloman antamisesta omat säännöksensä.

Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohtaa vastaava määräys otettiin ensimmäisen kerran kaupan työehtosopimukseen vuonna 1984. Määräyksellä viitattiin pelkästään vuosiloman alkamisajankohdan määräämiseen liittyviin vuosilomalain säännöksiin. Osapuolet eivät ole tarkoittaneet tulkita määräystä laajemmin kuin mitä sen sanamuoto osoittaa. Asia on ratkaistava sanamuodon mukaisella tulkinnalla.

Kaupan työehtosopimuksessa on sinänsä määräykset loman ansainnasta. Lisäksi työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohta viittaa vuosilomalakiin koskien loman alkamisajankohdan määräämistä. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa riitaista ei ole kuitenkaan loman ansainta tai loman alkamisajankohdan määrääminen, vaan vuosiloman siirtoperusteet työntekijän työkyvyttömyyden vuoksi. Koska riitaisa seikka koskee pelkästään vuosiloman siirto-oikeutta työkyvyttömyyden vuoksi, ei työtuomioistuin voi ainoastaan esikysymyksenä ottaa kantaa siirto-oikeuteen. Vuosiloman siirto-oikeus työkyvyttömyyden vuoksi on ainoa riitainen asia koko erimielisyysasiassa. Toisin sanoen "esikysymyksen" ratkaiseminen ratkaisisi riidan kokonaisuudessaan. Jos toimivaltainen tuomioistuin katsoisi, että vuosiloman siirto-oikeus olisi ollut olemassa, olisi työntekijällä siinä tapauksessa oikeus saada vuosilomapäivät myöhempänä ajankohtana sekä oikeus saada sairausajan palkkaa kanteessa vaaditun mukaisesti. Näitä seikkoja ei ole riitautettu. Kantaja siten virheellisesti esittää, että vuosiloman siirtoa koskeva kysymys olisi ainoastaan esikysymyksenä ratkaistava seikka. Riita-asiassa ei ole erimielisyyttä kaupan työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevasta 16 §:stä tai sen tulkinnasta. Vaikka näin olisikin, tulisi työtuomioistuimen joka tapauksessa jättää nimenomaan vuosiloman siirto-oikeuden arviointi työkyvyttömyyden vuoksi toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Oikeuskäytännön mukaan on tavallista, että työtuomioistuimen soveltamisalaan kuulumattomat riita-asiat jätetään yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, vaikka riita-asian joku osa ratkaistaisiinkin työtuomioistuimessa.

Kaupan työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohta koskee sanamuotonsa mukaisesti loman alkamisajankohdan määräämistä. Kannetta ei voida perustaa siihen, että kaupan työehtosopimuksessa olisi määräykset loman "käyttämisestä".

Kanteen tutkimatta jättäminen kokonaisuudessaan ei myöskään heikentäisi työntekijän oikeusturvaa kantajan esittämällä tavalla. Mikäli käräjäoikeus katsoisi, että työntekijällä oli oikeus vuosiloman siirtoon, ei kysymystä sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta tarvitsisi sen enempää käsitellä. Sairausajan palkka maksettaisiin tällöin kaupan työehtosopimuksen 16 §:n mukaisesti kuten kanteessa on vaadittu.

Koska riita-asiassa ei ole kysymys kaupan työehtosopimuksen rikkomisesta, ei kantajalla ole perusteita vaatia X Oy:tä tai Kaupan liittoa maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen taikka valvontavelvollisuuden rikkomisesta. Kantaja perustaa vaatimuksensa virheellisesti Kaupan työehtosopimukseen. Työehtosopimusosapuolet ovat nimenomaisesti halunneet jättää vuosiloman siirto-oikeuden työkyvyttömyyden vuoksi vuosilomalain mukaan määräytyväksi ja siten kokonaan työehtosopimuksen ulkopuolelle. Hyvityssakko voidaan tuomita vain työehtosopimuksen rikkomisesta tai valvontavelvollisuuden rikkomisesta. Koska työehtosopimuksen määräystä ei ole rikottu, vaan riita-asia koskee vuosilomalain tulkintaa, ei hyvityssakkoa voida määrätä.

Puuttuva oikeudellinen intressi

Toissijaisesti kanne on jätettävä tutkimatta puuttuvan oikeudellisen intressin vuoksi. Oikeudellinen intressi A:n kannalta toteutui, kun hän hyväksyi työnantajan tekemän sovintoehdotuksen.

Erimielisen tilanteen ratkaisemisessa on tavallista, että osapuolen esittämään vaatimukseen suostutaan, mutta sen perusteeseen ei oteta kantaa. Esimerkiksi työtuomioistuimen ratkaisussa TT 2004:14 virkamiehellä ei ollut vahvistusintressiä saada pelkästään tiettyyn palkkaluokkaan sijoittumisesta eli palkkausperusteesta ratkaisua, kun hänelle joka tapauksessa maksettiin vaaditun suuruista palkkaa.

Vastaavasti voidaan yleisellä tasolla todeta, että jos minkä tahansa yksittäistapauksena sovinnon merkeissä maksetun saatavaa koskevan riidan saisi tuoda jälkeenpäin tuomioistuimen ratkaistavaksi, sovinnollisella ratkaisulla ei olisi enää minkäänlaista merkitystä. Tällöin esimerkiksi käsiteltävien asioiden (potentiaalinen) määrä kasvaisi räjähdysmäisesti.

Kantajalla tulee olla myös näyttötaakka siitä, että vahvistuskanteen tutkiminen olisi perusteltua (TT 1992:13). Tällaista näyttöä ei ole tässä tapauksessa esitetty.

Kannevaatimukset 1–3

Kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyydestä johtuen, joten vuosiloman siirtäminen ja siirtoedellytykset määräytyvät vuosilomalain mukaan. Kantaja ei siten voi perustaa väitetään kaupan työehtosopimuksen 20 §:n 3. kohtaan.

Vuosilomalain 25 §:n mukaan vuosiloman siirtyminen sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden johdosta edellyttää työntekijän nimenomaista pyyntöä. Pelkän lääkärintodistuksen toimittaminen ei riitä vuosiloman siirtoon. Vuosilomalaki ei ole työaikadirektiivin vastainen siinä merkityksessä, että se estäisi vuosiloman pitämisen työkyvyttömyystilanteissa. Vuosilomalaki ei estä loman käyttämistä ja siirtämistä, vaan asettaa työaikadirektiivin mukaisesti tietyt edellytykset vuosiloman siirrolle: työntekijän tulee pyytää vuosilomansa siirtoa.

A oli 30.4.2020 käynyt työpaikalla tuomassa sairauslomatodistuksen työkyvyttömyydestään. Kanteessa väitetään virheellisesti, että A olisi antanut sairauslomatodistuksensa henkilökohtaisesti myymäläpäällikkö B:lle ja samalla pyytänyt vuosilomansa siirtoa. A ei ollut tavannut myymäläpäällikköä lainkaan tuona päivänä, eli hän ei olisi edes voinut pyytää vuosilomansa siirtoa. A oli ainoastaan jättänyt sairauslomatodistuksen työpaikan konttoristin pöydälle.

A:n 14.10.2020 tekemää tiedustelua siitä, mitä lomalle tapahtuu, ei voida rinnastaa siirtopyyntöön. Vaikka A olisi lokakuussa 2020 pyytänyt vuosilomansa siirtoa, olisi siirtopyyntö esitetty joka tapauksessa yli viisi kuukautta työkyvyttömyyden ja vuosiloman alkamisen jälkeen. Vuosilomalain mukaan työntekijän on viivytyksettä sairastumisensa jälkeen pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa. A ei ole toiminut viivytyksettä. Hän ei ollut sairautensa vuoksi sellaisessa tilassa, etteikö hän olisi voinut pyytää vuosilomansa siirtoa heti sairastuttuaan tai viivytyksettä tämän jälkeen. A oli lääkärintodistuksen mukaan sairaana värttinäluun puikkolisäkkeen alueen jännetuppitulehduksen vuoksi (ICD-koodi M65.4). A:n työpaikalla oli lisäksi koko ajan töissä henkilöitä, joilta A olisi voinut pyytää lomansa siirtoa. Se, että siirtopyyntöä ei ole tehty, ei ole siten johtunut A:n sairauden laadusta tai toisaalta työnantajan olosuhteista. A:n olisi tullut pyytää vuosilomansa siirtoa heti esimerkiksi käydessään 30.4.2020 työpaikalla tai ainakin viivytyksettä tämän jälkeen soittamalla esimerkiksi työnantajalle, joka olisi ollut hyvin tavoitettavissa.

Vuosilomalaissa asetettu edellytys pyytää loman siirtoa viivytyksettä ei ole kanteessa väitetyin tavoin unionin oikeuden vastainen.

Kannevaatimukset 4–5

Koska A:lla ei ollut oikeutta siirtää vuosilomaansa, tulee kantajan esittämä vaatimus koskien sairausajan palkan maksamista ajalla 4.5.–2.6.2020 hylätä perusteettomana. A oli kyseisen ajan vuosilomalla, jonka ajalta hänelle maksettiin vuosilomapalkkaa.

Mikäli tuomioistuin katsoisi, että A:lla kuitenkin oli oikeus siirtää vuosilomansa, on sairausajan palkan määrä asiassa riidaton.

Kannevaatimus 6

Kantajan toissijainen vaatimus sairausajan palkasta tulee hylätä perusteettomana. A:n sairastuttua 30.4.2020 viiden viikon mittaisen sairausajan palkanmaksujakson viimeinen päivä oli 3.6.2020. Palkanmaksujakso lasketaan kalenteriviikoissa siten, että viiden viikon palkalliseen jaksoon sisältyy 35 kalenteripäivää. Vaatimus maksaa sairausajan palkkaa 30.6.2020 asti on siten perusteeton.

Kantaja väittää, etteivät palkallinen sairauslomajakso ja palkallinen vuosiloma voisi kaupan työehtosopimuksen 16 §:n oikean tulkinnan mukaan kulua samanaikaisesti. Kaupan työehtosopimuksesta ei ole löydettävissä mitään rajoitusta sille, mikseivät poissaolojaksot voisi kulua samanaikaisesti. Myöskään vuosilomalaki ei aseta estettä sille, etteivätkö vuosiloma-aika ja sairausajan palkanmaksujakso voisi kulkea päällekkäin. Kysymys sairausloman ja vuosiloman päällekkäisyydestä täytyy ratkaista ennen kaikkea vuosilomalain perusteella.

Vuosiloma on lain mukaan mahdollista siirtää, jos työntekijä on loman alkaessa sairauslomalla. Jos työntekijä pyytää vuosilomalain mukaisesti loman siirtoa, siirtyy vuosiloma myöhempään ajankohtaan ja työntekijä on kyseisen ajanjakson loman sijaan sairauslomalla. Sairausajan palkanmaksujakso juoksee tällöin koko ajan katkeamatta. Sen sijaan jos työntekijä ei käytä vuosilomalain tarjoamaa mahdollisuutta siirtää vuosilomaansa sairausloman ajalta, on työntekijä kyseisen ajan vuosilomalla. Mistään ei ole tulkittavissa, että työntekijä tällä tavoin toimiessaan voisi siirtää sairausajan palkanmaksujaksoa ja sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta vuosiloman ajalta myöhempään ajankohtaan. Vuosilomalain nimenomainen säännös mahdollistaa vuosiloman siirtämisen, mutta vastaavaa säännöstä ei ole sairausajan palkanmaksujakson osalta. Laki toisin sanoen mahdollistaa vuosiloman ja sairausloman kulumisen samanaikaisesti. Työntekijä ei voi valita, siirtääkö hän vuosilomaansa vai sairauslomansa palkanmaksujaksoa. Jos työntekijä ei käytä vuosilomalain tarjoamaa siirtomahdollisuutta, hyväksyy hän samalla sen, että jo alkanut sairausajan palkanmaksujakso joka tapauksessa juoksee samaan aikaan vuosiloman kanssa. Muu tulkinta tekisi vuosiloman siirtopykälän osittain merkityksettömäksi. Koska A ei pyytänyt vuosilomalain mukaisesti vuosilomansa siirtoa sairauslomansa tieltä, on hän omalla valinnallaan käytännössä hyväksynyt sen, että sairastumishetkestä jo alkanut sairausloman palkanmaksujakso juoksee vuosiloman kanssa samanaikaisesti.

Myöskään kaupan työehtosopimus ei tunnista sairausajan palkanmaksujakson katkeamista toisen poissaolon osuessa päällekkäin sairastumisen kanssa. Kaupan työehtosopimus päinvastoin nojaa vahvasti siihen periaatteeseen, että ennalta sovitut poissaolot jäävät myöhemmin alkaneen sairausloman alle poissaolojen osuessa päällekkäin. Kaupan työehtosopimuksen 7 §:ssä todetaan esimerkiksi vuosivapaiden ja muiden vapaapäiväsäännösten osalta yksiselitteisesti, etteivät poissaolot muuta työvuoroluettelon mukaisia vuosivapaita tai vapaapäiviä. Näin ollen esimerkiksi ennalta sovitut palkalliset vuosivapaapäivät eivät katkaise ja siten pidennä sairausajan palkanmaksujaksoa.

Hyvityssakot

Koska riita-asiassa ei ole kysymys kaupan työehtosopimuksen rikkomisesta, ei kantajalla ole perusteita vaatia X Oy:tä tai Kaupan liittoa maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen taikka valvontavelvollisuuden rikkomisesta. Hyvityssakko voidaan tuomita vain työehtosopimuksen rikkomisesta tai valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä. Koska työehtosopimuksen määräystä ei ole rikottu, vaan riita-asia koskee yksinään vuosilomalain tulkintaa, ei hyvityssakkoa voida määrätä.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

Lääkärintodistukset ajalla 30.4.–7.10.2020 (30.4., 5.5., 11.5., 14.5., 25.5., 4.6., 15.6., 25.6., 6.7., 27.7., 10.9.)
A:n viesti työnantajalle 14.10.2020 ja tämän jälkeinen keskustelu

Vastaajien kirjalliset todisteet

Kaupan työehtosopimuksen 1.5.1984–31.3.1987 19 § 2. kohta Vuosiloma ja vapaapäivä vuosiloman alkamis- ja päättymisviikolla
Ote A:n ja työnantajan välisestä WhatsApp-keskustelusta (=K2)
Kaupan työehtosopimus 1.2.2020-31.1.2022 (7 §:n 5 ja 10 kohdat)

Kantajan henkilötodistelu

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Käsittelyratkaisu

Vastaajien mukaan tämä riita-asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan, koska kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirrosta.

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee muun ohella työ- ja virkaehtosopimuksia koskevat riita-asiat, kun kysymys on työ- tai virkaehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta; siitä, onko jokin menettely työ- tai virkaehtosopimuksen mukainen; tai työ- tai virkaehtosopimuksen vastaisen menettelyn seuraamuksesta. Jos velvollisuus suoritukseen riippuu edellä tarkoitetun riidan ratkaisusta, työtuomioistuin voi samalla käsitellä ja ratkaista myös sitä koskevan kanteen.

Riidatonta on, että vuosilomalakia ei kokonaisuudessaan noudateta osana kaupan työehtosopimusta. Ne vuosilomaa koskevat määräykset, jotka on kirjoitettu auki työehtosopimukseen, tulevat sen sijaan noudatettavaksi sen osana. Työehtosopimuksessa ei ole vuosilomalain 25 §:ää vastaavaa määräystä vuosiloman siirrosta työkyvyttömyyden johdosta. Vuosilomaa koskevassa työehtosopimuksen 20 §:ssä on kuitenkin sovittu loman antamisesta siten, että työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti (20 §:n 3 kohta).

Työtuomioistuin toteaa, että asiassa on esitetty useita kannevaatimuksia. Tutkimisen edellytyksiä koskeva kysymys on arvioitava jokaisen vaatimuksen osalta erikseen.

Ensimmäisessä kannevaatimuksessa on vaadittu vahvistettavaksi ensisijaisesti, että A:lla oli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan nojalla oikeus saada ajalle 4.–30.5.2020 määrätyt 24 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan, tai toissijaisesti, että X Oy menetteli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään loman alkamaan 4.5.2020.

Kyse on ollut tilanteesta, jossa työnantaja on määrännyt A:n vuosiloman antamisajankohdaksi 4.–30.5.2020. A on sairastunut ennen vuosiloman alkamista ja riidattomasti tuonut 30.4.2020 työkyvyttömyyttä osoittavan lääkärintodistuksen työpaikalle. Riitaa on muun ohella siitä, onko A tässä yhteydessä pyytänyt vuosilomansa siirtoa.

Edellä todetusti työehtosopimuksessa ei ole sovittu siitä, millä edellytyksillä vuosilomaa voidaan siirtää työkyvyttömyyden johdosta. Ensimmäisessä kannevaatimuksessa esitettyä ensisijaista vahvistusvaatimusta ei siten näin muotoiltuna voida työtuomioistuimessa tutkia. Toissijainen vahvistusvaatimus on sen sijaan perustettu siihen, että työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdassa on sovittu loman antamisesta ja siitä, että työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Kantaja on katsonut, että työnantaja ei ole voinut määrätä A:n lomaa alkamaan 4.5.2020, koska tällä on ollut oikeus siirtää vuosilomaansa työkyvyttömyyden vuoksi, minkä työnantaja on tiennyt jo 30.4.2020 ennen loman alkamista. Kantajan mukaan arvioitaessa sitä, onko työnantaja määrännyt loman alkamisajankohdasta työehtosopimuksessa edellytetyllä tavalla, on esikysymyksenä mahdollista ensin ratkaista se vuosilomalain tulkintaa koskeva kysymys, onko A:lla ollut oikeus vuosilomansa siirtämiseen.

Vastaajat ovat vedonneet siihen, että työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdassa on tarkoitettu vain niitä säännöksiä, joita työnantajan on vuosilomalain mukaan noudatettava vuosiloman antoprosessissa, eikä määräyksen ole tarkoitettu koskevan jo määrätyn vuosiloman siirtoa työkyvyttömyyden vuoksi tai vuosiloman siirtoperusteita. Vastaajat ovat myös katsoneet, että vuosiloman siirtämistä koskevaa kysymystä ei voida ratkaista työtuomioistuimessa esikysymyksenä vaan kyse on yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta asiasta.

Vakiintuneesti on katsottu, että työtuomioistuin voi toimivaltaansa kuuluvassa asiassa ratkaista niin sanottuna esikysymyksenä sellaisen kysymyksen, joka edellyttää kannanottoa laintulkintaan (Jorma Saloheimo, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2020, s. 144). Näin on katsottu esimerkiksi ratkaisussa
TT 1991:88. Tapauksessa Puolustusvoimien virkamiehen työaika oli kolmiviikkoisella työaikajaksolla vahvistettu työaikataulukossa siten, että siihen on sisältynyt 14 laskentapäivää. Jakson loppuaika oli merkitty hänen vuosilomakseen. Virkamies oli kyseisen työaikajakson aikana tehnyt ylityötä kesken jakson ilmenneestä syystä. Välttyäkseen ylityökorvauksen maksamiselta työnantaja oli siirtänyt työaikajakson lopulla alkaneen vuosiloman alkamisaikaa yhdellä päivällä merkiten tuon päivän viikkovapaapäiväksi. Laskentapäivien lisääntyessä ylityötuntien määrä oli vähentynyt seitsemällä tunnilla. Kanteessa vaadittiin vahvistettavaksi muun ohella, että virkamiehelle oli suoritettava ylityökorvaus mainitulta työaikajaksolta siten, että siihen kuului alun perin suunnittelut 14 laskentapäivää. Virkaehtosopimus sisälsi määräyksen ylityökorvauksen laskemisesta keskeytyneessä työjaksossa, mutta siinä ei ollut sovittu siitä, millä edellytyksin vuosiloman alkamisajankohtaa voitiin siirtää. Valtiovarainministeriön mukaan asia ei kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan, koska osapuolten välillä ei ollut erimielisyyttä virkaehtosopimuksen tulkinnasta vaan yksinomaan virkamiesten vuosilomasta annetun asetuksen tulkinnasta ja siitä, oliko vuosiloman siirto asetuksen nojalla mahdollista kyseisessä tilanteessa. Työtuomioistuin katsoi, että kanne koski, siten kuin se oli asiassa esitetty, virkamiehen oikeutta ylityökorvaukseen ja hänen työaikansa laskemista puheena olevalta kolmiviikkoisjaksolta. Näistä seikoista oli yleisesti sovittu virkaehtosopimuksessa. Siitä riippumatta, että asiaa ratkaistaessa saatettiin esikysymyksenä joutua ottamaan kantaa myös asetuksen säännösten soveltamiseen, kanteessa esitettyjen vaatimusten käsitteleminen, jotka oli perustettu mainitun virkaehtosopimuksen määräyksiin, kuului työtuomioistuimen toimivaltaan siitä annetun lain 1 §:n nojalla.

Ratkaisussa TT 1997:23 toimihenkilö ei ollut palannut vanhempainlomalta uuden raskauden vuoksi työhön ennen uuden äitiysloman alkamista. Kanteessa vaadittiin muun ohella vahvistettavaksi, että toimihenkilöllä oli oikeus työehtosopimuksen mukaiseen äitiysajan palkkaan. Vastaajat vaativat kanteen jättämistä tutkittavaksi ottamatta siltä osin kuin kysymys oli siitä, oliko toimihenkilöllä oikeus muuttaa vanhempainloman ajankohtaa, koska tämä kysymys perustui työsopimuslain tulkintaan. Työtuomioistuin totesi, että oikeutta työehtosopimuksen mukaiseen palkkaan koskevan kysymyksen ratkaiseminen kuului työtuomioistuimen toimivaltaan. Vaikka kysymyksen ratkaiseminen lisäksi edellytti myös sen selvittämistä, oliko toimihenkilöllä ollut työsopimuslain mukaan oikeus keskeyttää vanhempainlomansa, tätä kysymystä ei ollut estettä ottaa työtuomioistuimessa esikysymyksenä ratkaistavaksi.

Ratkaisussa TT 2005:73 taas oli kysymys siitä, oliko työnantaja työsopimuslain 1 luvun 5 §:n säännöksen ja sitä koskevien soveltamisohjeidensa mukaan voinut katsoa työntekijöiden peräkkäiset määräaikaiset työsopimukset yhdenjaksoiseksi yli 12 päivää kestäneeksi työsuhteeksi ja maksaa tämän johdosta palkan tuntipalkan sijasta päiväpalkkana. KVTES:n määräyksen mukaan enintään 12 päivää kestäneessä palvelussuhteessa palkka määräytyi tuntipalkan mukaan. Kanteessa oli vaadittu työtuomioistuinta vahvistamaan, että kaupunki oli velvollinen suorittamaan lastenhoitajille KVTES:n mukaisen tuntipalkan. Kaupunki oli perustellut lastenhoitajien palkkauksen laskentaperusteen muuttamista tuntipalkasta päiväpalkkaan työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamisella. Vastaajapuoli vaati kanteen tutkimatta jättämistä työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana, koska asiassa oli riitaa ainoastaan työsopimuslain säännöksen ja sen tarkoituksen tulkinnasta. Työtuomioistuin totesi, että kanteessa oli kysymys siitä, olivatko lastenhoitajien määräaikaiset työsuhteet olleet sellaisia KVTES:ssä tarkoitettuja enintään 12 päivää kestäneitä työsuhteita, joiden ajalta heidän palkkansa tuli laskea määräyksessä sovituin tavoin tuntipalkan mukaan. Kanteessa oli siten kysymys KVTES:n määräysten tulkinnasta. Kun tällainen työehtosopimuksen määräyksen oikeaa tulkintaa koskeva asia työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan kuului työtuomioistuimen toimivaltaan siinäkin tapauksessa, että esikysymyksenä jouduttiin ottamaan kantaa erillisenä kysymyksenä työtuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jäävään asiaan, työtuomioistuin hylkäsi kanteen tutkimista vastaan esitetyn väitteen.

Työtuomioistuin toteaa, että vastaavasti yleisen tuomioistuimen on katsottu olevan toimivaltainen ratkaisemaan työehtosopimuksen tulkintaa koskevan esikysymyksen, mistä se tarvittaessa voi hankkia työtuomioistuimen lausunnon (KKO 1983 II 75).

Kanteessa on edellä todetusti vaadittu vahvistettavaksi, että työnantaja menetteli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään A:n loman alkamaan 4.5.2020, vaikka se tiesi A:n työkyvyttömyydestä jo 30.4.2020. Työtuomioistuin toteaa, että sen seikan tutkiminen, onko työnantaja määrännyt loman alkamisajankohdasta vuosilomalain mukaisesti, kuuluu työehtosopimuksen tulkintakysymyksenä työtuomioistuimen toimivaltaan. Siitä riippumatta, että asiaa ratkaistaessa joudutaan esikysymyksenä ottamaan kantaa myös työtuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jäävään vuosilomalain 25 §:n soveltamiseen ja tulkintaan, kanteessa esitetyn, työehtosopimuksen määräykseen perustuvan vaatimuksen käsitteleminen kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n nojalla. Ensimmäisessä kannevaatimuksessa esitetty toissijainen vahvistusvaatimus ja toinen kannevaatimus on siten työtuomioistuimessa tutkittava.

Kolmannessa kannevaatimuksessa on vaadittu vahvistettavaksi, että vuosilomapäivät olisi tullut antaa työehtosopimuksen 20 §:n nojalla sovellettavan vuosilomalain 26 §:n mukaisesti viimeistään vuoden 2021 päättymiseen mennessä. Sopijapuolet ovat eri mieltä siitä, onko työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdalla tarkoitettu myös loman alkamisajankohdan määräämistä vuosilomalain 26 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa, toisin sanoen silloin, kun vuosilomaa on siirretty vuosilomalain 25 §:ssä säädetyllä perusteella.

Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan mukaan työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Vuosilomalain 26 §:ssä säädetään siitä, milloin työkyvyttömyyden vuoksi siirretty vuosiloma on annettava ja milloin työnantajan on ilmoitettava siirretyn loman ajankohdasta. Työtuomioistuin katsoo, että työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan sanamuodosta ei voida päätellä, että sopimuskohta ei koskisi myös tilanteita, joissa loman alkamisajankohdasta määrätään sen jälkeen, kun työntekijä on käyttänyt vuosilomalain 25 §:ssä säädettyä siirto-oikeuttaan. Osallisten tällaisesta tarkoituksestakaan ei ole asiassa esitetty selvitystä. Kirjallisena todisteena esitetystä kaupan työehtosopimuksesta 1.5.1984–31.3.1987 (V1) ilmenee vain, että työehtosopimusmääräys on alusta lukien ollut samansisältöinen siltä osin kuin siinä on sovittu, että työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan sanamuodon perusteella määräystä on siten tulkittava niin, että se kattaa myös tilanteet, joissa loman alkamisajankohdasta määrätään sen jälkeen, kun työntekijä on käyttänyt vuosilomalain 25 §:ssä säädettyä siirto-oikeuttaan.

Edellä lausutuin perustein myös kolmas kannevaatimus kuuluu työtuomioistuimen käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi. Työehtosopimuksessa on määräykset sairausajan palkasta, joten myös kannevaatimukset 4–6 ovat työtuomioistuimessa tutkittavissa. Kannevaatimukset 7 ja 8 (hyvityssakot) taas perustuvat työehtosopimuslakiin ja ne on tutkittava oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella.

Siltä osin kuin vastaajat ovat vedonneet oikeudellisen intressin puuttumiseen työtuomioistuin toteaa vielä seuraavaa.

Vastaajat ovat vedonneet siihen, että A:n ja Z Oy:n välisen sovintosopimuksen mukaisesti Z Oy on riidattomasti maksanut A:lle kertakorvauksena 750 euroa.

Työtuomioistuin toteaa, että kantajan oikeussuojan tarvetta arvioidaan niin ikään kannevaatimuksittain. Kuten kantaja on tuonut esiin, vahvistusvaatimusten oikeudellinen intressi liittyy ennen muuta sen omiin intresseihin työntekijöiden etuja valvovana yhdistyksenä (ks. myös esim. TT 2021:101). Asiassa solmitulla sovintosopimuksella ei ole vaikutusta oikeudelliseen intressiin vaatia myöskään hyvityssakkoa. Suoritusvaatimusten osalta työtuomioistuin viittaa ratkaisuun KKO 2019:42, jossa on todettu seuraavaa (tuomion kohta 12): Kun kantaja vaatii, että vastaaja velvoitetaan tiettyyn suoritukseen, kantajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada tuomioistuimen ratkaistavaksi, onko vastaajalla kyseinen velvollisuus. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa ei vielä ratkaista kysymystä siitä, onko kantajalla oikeus vaatimaansa suoritukseen. Sellaiset seikat, joiden vuoksi kantajalla ei vielä tai enää ole väittämäänsä oikeutta, eivät muodosta estettä kanteen tutkimiselle, vaan ovat perusteita sen hylkäämiselle.

Edellä esitetyillä perusteilla asiassa ei ole sellaista ehdottoman prosessinedellytyksen puutetta, jonka vuoksi kannevaatimukset olisi jätettävä tutkimatta. Vastaajien esittämä oikeudenkäyntiväite on siten hylättävä muutoin paitsi ensimmäisessä kannevaatimuksessa esitetyn ensisijaisen vahvistusvaatimuksen osalta.

Kannevaatimukset 1–3

Kysymyksenasettelu

A:lle on edellä kuvatuin tavoin määrätty vuosilomaa ajalle 4.–30.5.2020. A on ennen vuosilomansa alkamista sairastunut ja ollut sairauden vuoksi työkyvytön ensin ajalla 30.4.–6.5.2020 sekä tämän jälkeen 7.10.2020 asti samasta sairaudesta johtuen. A on riidattomasti tuonut 30.4.2020 työkyvyttömyyttä osoittavan lääkärintodistuksen työpaikalle. Riitaa on muun ohella siitä, onko A tässä yhteydessä pyytänyt vuosilomansa siirtoa.

Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan mukaan työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Kanteessa esitetyn ensimmäisen vahvistusvaatimuksen perusteella ratkaistavana on ensin kysymys, onko työnantaja menetellyt määräyksen vastaisesti määrätessään loman alkamisajankohdaksi 4.5.2020. Asiaa ratkaistaessa joudutaan esikysymyksenä ottamaan kantaa siihen, onko A:lla ollut oikeus vuosiloman siirtämiseen vuosilomalain 25 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Oikeudelliset lähtökohdat

Vuosilomalain 25 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos työntekijä on vuosilomansa tai sen osan alkaessa muun ohella sairauden vuoksi työkyvytön, loma on työntekijän pyynnöstä siirrettävä myöhempään ajankohtaan. Pykälän 4 momentin mukaan työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa sekä työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. (Lain esitöistä ks. tarkemmin TT 2022:58.)

Vuosilomalain säännöksillä on osaltaan pantu täytäntöön tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (jatkossa työaikadirektiivi). Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työaikadirektiivin 7 artiklassa vahvistettua oikeutta palkalliseen vuosilomaan on pidettävä erityisen tärkeänä unionin sosiaalioikeuden periaatteena. Siitä on myös määräys perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa. Oikeutta palkalliseen vuosilomaan ei näin ollen voida tulkita suppeasti. Edelleen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällä oikeudella on kaksi tarkoitusta, yhtäältä sen mahdollistaminen, että työntekijä voi levätä työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamisesta, ja toisaalta se, että hänellä on aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan. Tämä tarkoitus eroaa tältä osin sairauslomaoikeuden tarkoituksesta. Viimeksi mainittu myönnetään työntekijälle, jotta tämä voisi toipua sairaudesta, joka on johtanut tilapäiseen työkyvyttömyyteen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu myös, että palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tarkoituksesta seuraa, että työntekijällä, joka on sairauslomalla ennakolta määritetyn vuosilomajakson aikana, on pyynnöstä – ja jotta hän voi tosiasiallisesti pitää vuosilomansa – oikeus pitää tämä loma muuna ajankohtana kuin sairausloman kanssa päällekkäisenä aikana. (Ks. esim. tuomio 10.9.2009, Vicente Pereda, C- 277/08, EU:C:2009:542 ja tuomio 21.6.2012, ANGED, C-78/11, EU:C:2012:372.)

Edellä selostetuin tavoin unionin tuomioistuin on korostanut ratkaisukäytännössään vuosiloman ja sairausloman erilaisia tavoitteita. Jos vuosiloma kuluu sairastettaessa, vuosiloman tarkoitus ei toteudu: työntekijä ei palaudu työn rasituksista vaan työ kuormittaa aikaisempaa enemmän. (TyVM 1/2013 vp s. 3.)

Kuten työaikadirektiivin 7 artiklan sanamuodosta ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, jäsenvaltioiden tehtävänä on kansallisessa lainsäädännössään määrittää palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen ja toteuttamiseen liittyvät edellytykset täsmentämällä ne konkreettiset olosuhteet, joissa työntekijät voivat käyttää mainittua oikeutta. Unionin tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt muun muassa, ettei direktiivin 7 artiklan 1 kohta lähtökohtaisesti ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jolla annetaan vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen liittyvät yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaan kyseinen oikeus jopa menetetään lomavuoden tai loman siirtämiselle varatun ajanjakson päättyessä, kuitenkin sillä edellytyksellä, että oikeutensa palkalliseen vuosilomaan menettäneellä työntekijällä on tosiasiallisesti ollut mahdollisuus käyttää hänelle direktiivillä annettua oikeutta. On toisin sanoen varmistettava, ettei tällaisten kansallisten sääntöjen soveltaminen voi johtaa siihen, että työntekijän saavuttamat palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet raukeavat, vaikka työntekijällä ei ole tosiasiallisesti ollut mahdollisuutta käyttää näitä oikeuksia. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että työnantajan on palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden pakottavuuden johdosta ja työaikadirektiivin 7 artiklan tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi huolehdittava konkreettisesti siitä, että työntekijällä on tosiasiallisesti mahdollisuus pitää palkallinen vuosilomansa kannustamalla häntä tekemään näin. Todistustaakka tältä osin kuuluu lisäksi työnantajalle. (Ks. tuomio 6.11.2018, Max-Planck-Gesellschaft zur Förderung der Wissenschaften, C-684/16, EU:C:2018:874 ja tuomio 22.9.2022, LB, C-120/21, EU:C:2022:718. Ks. myös TT 2022:58.)

Arviointi tässä asiassa

Työtuomioistuimessa on kuultu A:ta. Hän on kertonut käyneensä 30.4.2020 lääkärissä työssä aiheutuneen rannevamman vuoksi. Lääkäri oli kirjoittanut hänelle sairauslomaa ja A oli vienyt sairaslomatodistuksen heti lääkärikäynnin jälkeen työpaikalleen. Työpaikalla A oli tavannut myymäläpäällikön, jolle A oli antanut sairauslomatodistuksen, kertonut sairauslomasta ja sen syystä sekä kysynyt, siirtyisikö hänen vuosilomansa sairausloman vuoksi. Lisäksi A oli ilmaissut, ettei halunnut pitää vuosilomaansa sairausloman aikana. Myymäläpäällikkö oli sanonut vuosiloman mahdollisesti siirtyvän ja asia oli jäänyt sillä erää siihen. Myymäläpäällikkö oli toiminut A:n esihenkilönä ja hänen kanssaan oli hoidettu poissaolot ja työvuoroihin sekä vuosilomiin liittyvät asiat, kun työnantajan edustaja C ei ollut ollut paikalla.

A on edelleen kertonut, että hänen sairauslomansa oli jatkunut 7.10.2020 saakka ja hän oli töihin palattuaan 14.10.2020 kysynyt C:lle lähettämässään viestissä, milloin hän voisi pitää kesälomansa (K2). C oli vastannut, että loma oli jo pidetty. Myymäläpäällikkö ei asiasta kysyttäessä ollut muistanut mitään aiemmin asiasta käydystä keskustelusta. A oli 16.10.2020 pyydetty C:n puheille ja myös tällöin hänelle oli kerrottu, ettei lomaa enää annettaisi, koska se oli jo pidetty.

Työtuomioistuin katsoo, että A:n kertomuksella on tullut selvitetyksi, että hän on 30.4.2020 ennen vuosilomansa alkua toimittanut sairauslomatodistuksensa työnantajalle ja tässä yhteydessä myös tuonut esiin halunsa siirtää 4.5.2020 alkavaksi määrättyä vuosilomaansa. Siltä osin kuin asia on työnantajalle mahdollisesti jäänyt epäselväksi, sen olisi tullut tarkemmin selvittää, onko A:n ollut tarkoitus pyytää vuosilomansa siirtoa. A:n loma on vuosilomalain 25 §:n nojalla tullut siirtää myöhempään ajankohtaan, ja työnantaja on siten menetellyt työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään loman alkamaan 4.5.2020.

Ensimmäisessä kannevaatimuksessa esitetty toissijainen vahvistusvaatimus on edellä lausutuilla perusteilla hyväksyttävä.

A:lla on yhä käyttämättä lomamääräytymisvuodelta 1.4.2019–31.3.2020 ansaitut 24 vuosilomapäivää, joten toinen vahvistusvaatimus on niin ikään hyväksyttävä.

Työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan mukaan työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti. Vuosilomalain 26 §:n 1 momentin mukaan lain 25 §:ssä säädetyllä perusteella siirretty kesäloma on annettava lomakaudella ja talviloma ennen seuraavan lomakauden alkua. Jos loman antaminen tällä tavalla ei ole mahdollista, loma on annettava lomakautta seuraavan kalenterivuoden lomakauden aikana, viimeistään kuitenkin kyseisen kalenterivuoden päättymiseen mennessä. Lomanmääräytymisvuoden 1.4.2019–31.3.2020 lomakausi on ollut 2.5.2020 ja 30.9.2020 välinen aika. X Oy:n on tullut antaa A:lle vaatimuskohdissa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät viimeistään vuoden 2021 päättymiseen mennessä. Kolmas vahvistusvaatimus on näin ollen hyväksyttävä.

Kannevaatimukset 4–5

Kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että A:lla oli oikeus saada X Oy:ltä ajalta 30.4.–3.6.2020 työehtosopimuksen 16 §:ssä tarkoitettua sairausajan palkkaa.

Työehtosopimuksen 16 §:n 1 kohdan mukaan sairausajan palkka maksetaan, jos työntekijä on sairastumisen tai tapaturman johdosta estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä eikä työntekijä ole aiheuttanut työkyvyttömyyttä tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Pykälän 6 kohdan mukaan palkallisen jakson pituus on viisi viikkoa, kun työsuhteen kesto sairastumishetkellä on 3 vuotta – alle 5 vuotta.

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että A:lla on ollut oikeus siirtää 4.5.2020 alkavaksi määrättyä vuosilomaansa myöhempään ajankohtaan työkyvyttömyyden vuoksi. Työkyvyttömyys on jatkunut lokakuun 2020 alkuun saakka. Sairastumishetkellä A:n työsuhde oli kestänyt noin 3,5 vuotta. A:lla on siten ollut työehtosopimuksen 16 §:n perusteella oikeus viiden viikon palkalliseen sairauslomaan.

Edelleen kanteessa on vaadittu, että X Oy velvoitetaan maksamaan A:lle ajalta 4.5.–30.5.2020 sairausajan palkkaa 1.454,68 euroa. Vaadittu määrä on riidaton.

Edellä lausutuilla perusteilla kannevaatimukset 4 ja 5 on hyväksyttävä.

Koska kannevaatimukset 1–5 on hyväksytty, ei asiassa ole tarpeen ottaa kantaa kanteessa toissijaisena esitettyyn kannevaatimukseen 6.

Hyvityssakot

Työnantajan on katsottava tieten rikkoneen työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohtaa, kun A on 30.4.2020 pyytänyt vuosilomansa siirtämistä työkyvyttömyyden johdosta ja työnantaja on tästä huolimatta määrännyt loman alkamaan 4.5.2020. Työnantaja on rikkonut tieten myös työehtosopimuksen 16 §:ää, kun se ei ole maksanut A:lle määräyksessä tarkoitettua sairausajan palkkaa.

Kantaja on vaatinut, että vastaajayhtiö velvoitetaan maksamaan työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoa ensisijaisesti A:lle ja toissijaisesti kantajalle.

Työehtosopimuslain 10 §:n 2 momentin mukaan tuomittu hyvityssakko menee, jollei työehtosopimuksessa ole toisin määrätty, vahinkoa kärsineelle, milloin omaisuusvahinkoa on syntynyt, mutta muuten sille asianosaiselle, jonka vaatimuksesta tuomio on annettu.

Hyvityssakko on työehtosopimuksen rikkomiseen liitetty seuraamus, joka tuomitaan ennen muuta sen johdosta, että rikkomuksella on loukattu toisen osapuolen intressiä kollektiivisopimuksen oikeasta soveltamisesta. Samalla tehostetaan sopimuksen noudattamista vastaisuudessa. Kuten oikeuskirjallisuudessa on todettu, käytäntönä on, että hyvityssakko tuomitaan maksettavaksi kantajalle, vaikka lain mukaan olisi mahdollista tuomita se myös esimerkiksi varallisuusvahinkoa kärsineen työntekijän hyväksi. (Jorma Saloheimo: Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2020, s. 151 ja 153.)

Nyt käsillä olevassa tapauksessa A:lle on syntynyt taloudellista vahinkoa siitä, ettei hänelle ole maksettu sairausajan palkkaa kanteessa mainitulta ajalta. Edellä työtuomioistuin on katsonut, että vastaajayhtiö on velvoitettava maksamaan A:lle tuo maksamatta jäänyt sairausajan palkka. Ottaen huomioon asiassa annettavan ratkaisun lopputulos tältä osin sekä hyvityssakon edellä selostettu tarkoitus, on tässä asiassa tuomittavat hyvityssakot määrättävä maksettavaksi kantajana olevalle PAM ry:lle.

Hyvityssakon määrää harkittaessa on otettu huomioon kaikki esiin tulleet asianhaarat, kuten vahingon suuruus, syyllisyyden määrä ja muut työehtosopimuslain 10 §:n 1 momentissa mainitut seikat.

Kun vastaajaliitto ei ole pyrkinyt oikaisemaan yhtiön työehtosopimuksen vastaista menettelyä, se on tuomittava valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla Kaupan liitto ry ja X Oy ovat asian hävitessään velvolliset korvaamaan Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on myönnetty määrältään.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

vahvistaa, että X Oy menetteli kaupan työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään A:n vuosiloman alkamaan 4.5.2020
vahvistaa, että A:lla on kaupan työehtosopimuksen 20 §:n perusteella yhä käyttämättä lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2019–31.3.2020 ansaitut 24 vuosilomapäivää
vahvistaa, että X Oy oli velvollinen kaupan työehtosopimuksen 20 §:n perusteella antamaan A:lle vaatimuskohdassa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät viimeistään vuoden 2021 päättymiseen mennessä
vahvistaa, että A:lla oli ajalta 30.4.–3.6.2020 (5 viikkoa) oikeus saada X Oy:ltä kaupan työehtosopimuksen 16 §:ssä tarkoitettua sairausajan palkkaa
velvoittaa X Oy:n maksamaan A:lle ajalta 4.5.–30.5.2020 sairausajan palkkaa 1.454,68 euroa
velvoittaa X Oy:n maksamaan Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoa 3.000 euroa ja
velvoittaa Kaupan liitto ry:n maksamaan Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoa 3.500 euroa.

Kaupan liitto ry ja X Oy velvoitetaan korvaamaan Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n oikeudenkäyntikulut 12.011,29 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Tuomas Aarto, Juha Teerimäki, Anu-Tuija Lehto ja Satu Tähkäpää jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Teerimäki, jonka lausuntoon jäsen Aarto yhtyi, lausui:

Käsittelyratkaisu

Vastaajien mukaan tämä riita-asia ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan, koska kaupan työehtosopimuksessa ei ole määräyksiä vuosiloman siirrosta.

Koska asiassa on esitetty useita kannevaatimuksia, tutkimisen edellytyksiä koskeva kysymys on arvioitava jokaisen vaatimuksen osalta erikseen.

Asiassa on riidatonta, että vuosilomalakia ei kokonaisuudessaan noudateta osana työehtosopimusta. Vain ne vuosilomaa koskevat määräykset, jotka on kirjoitettu auki työehtosopimukseen, tulevat noudattavaksi sen osana. Työehtosopimuksessa ei myöskään ole vuosilomalain 25 §:ää vastaavaa määräystä vuosiloman siirrosta työkyvyttömyyden johdosta. Sopimuksen 20 §:n 3 kohdassa on kuitenkin sovittu, että työnantaja määrää loman alkamisajankohdan vuosilomalain mukaisesti.

Ensimmäisen kannevaatimuksen ensisijaisen vahvistusvaatimuksen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö, jonka mainitsemilla perusteilla kyseistä vahvistusvaatimusta ei voida työtuomioistuimessa tutkia.

Ensimmäisen kannevaatimuksen toissijaisessa vahvistusvaatimuksessa kantaja on vaatinut vahvistettavaksi, että X Oy menetteli työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan vastaisesti määrätessään loman alkamaan 4.5.2020, vaikka se tiesi A:n työkyvyttömyydestä jo 30.4.2020.

Edellä mainitun toissijaisen vahvistusvaatimuksen osalta katson, ettei työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohta koske nyt käsillä olevan kaltaista tilannetta, jossa työkyvyttömyys ilmenee vasta sinänsä asianmukaisesti suoritetun vuosiloman alkamisajankohdan määräämisen jälkeen ennen vuosiloman alkamista.

Koska työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohta ei sovellu A:n tapaukseen ja koska työehtosopimuksessa ei edellä todetuin tavoin ole sovittu siitä, millä edellytyksillä vuosilomaa voidaan siirtää työkyvyttömyyden johdosta, ei ensimmäisen kannevaatimuksen toissijaista vahvistusvaatimustakaan voida työtuomioistuimessa tutkia.

Myöskään toista kannevaatimusta ei voida tutkia, koska vaatimus ei edellä todetuin tavoin perustu sovellettavana olevaan työehtosopimukseen.

Kuten jo aiemmin on todettu, työehtosopimuksen 20 §:n 3 kohdan ei voida katsoa tarkoittavan tilannetta, jossa työntekijä tulee työkyvyttömäksi ennen asianmukaisesti määrätyn vuosiloman alkua. Määräyksen ei myöskään voida katsoa soveltuvan tilanteeseen, jossa vuosiloma on alun perin määrätty vuosilomalain mukaisesti, mutta jossa vuosilomalain 25 §:n mukaisesti siirretty loma myöhemmin määrätään pidettäväksi vuosilomalain 26 §:n mukaisesti. On myös huomattava, ettei vuosilomain 26 §:ää vastaavaa määräystä ei ole kaupan työehtosopimuksessa.

Myöskään työehtosopimuksen sanamuodosta ei voida päätellä, että sopimuskohta koskisi tällaisia tilanteita. Osallisten tällaisesta tarkoituksestakaan ei ole asiassa esitetty selvitystä.

Näin ollen myöskään kolmatta kannevaatimusta ei voida työtuomioistuimessa tutkia.

Kannevaatimusten 4–6 ja 7–8 tutkimisesta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Siltä osin kuin vastaajat ovat vedonneet oikeudellisen intressin puuttumiseen, olen myös enemmistön kanssa samaa mieltä.

Edellä mainittujen kannevaatimusten 4–6 osalta totean lisäksi, että ne perustuvat työehtosopimukseen ja hyvityssakkovaatimusten osalta työehtosopimuslakiin. Kysymys on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla ensinnäkin siitä, onko työnantajan menettely ollut työehtosopimuksen mukaista, ja toiseksi työehtosopimuksen vastaisen menettelyn seuraamuksista. Näiden kannevaatimusten ratkaiseminen edellyttää kuitenkin ensin kannanottoa siihen, oliko A:lla ollut vuosilomain 25 §:n nojalla oikeus siirtää vuosilomapäiviä. Kantaja on katsonut, että arvioitaessa kannevaatimusten hyväksymistä tai hylkäämistä, työtuomioistuimen on esikysymyksenä mahdollista ratkaista ensin tämä vuosilomalain tulkintaa koskeva kysymys. Vastaajat taas ovat katsoneet, että vuosiloman siirtämistä koskevaa kysymystä ei voida ratkaista työtuomioistuimessa esikysymyksenä, vaan kyse on yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta asiasta.

Katson, ettei työtuomioistuin voi jättää oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n nojalla sen toimivaltaan kuuluvia työehtosopimukseen ja työehtosopimuslakiin perustuvia vaatimuksia tutkimatta. Näin siitä huolimatta, että asiaa ratkaistaessa joudutaan esikysymyksenä ottamaan kantaa myös työtuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jäävään vuosilomalain 25 §:n soveltamiseen ja sen tulkintaan.

Perusteluina esikysymyksen ratkaisemisen osalta viittaan enemmistön vastaaviin perusteluihin tuomion sivuilla 15–17.

Edellä mainituilla perusteilla vastaajien esittämä oikeudenkäyntiväite on siten hylättävä kannevaatimusten 4–6 ja 7–8 osalta.

Pääasian perustelut (kannevaatimukset 4–5, sairausajan palkka)

Kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että A:lla oli oikeus saada X Oy:ltä ajalta 30.4.–3.6.2020 työehtosopimuksen 16 §:ssä tarkoitettua sairausajan palkkaa.

Työehtosopimuksen 16 §:n mukaan sairausajan palkkaa maksetaan, jos työntekijä on sairastumisen tai tapaturman johdosta estynyt tekemästä työsopimuksensa mukaista työtä eikä työntekijä ole aiheuttanut työkyvyttömyyttä tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Pykälän 6 kohdan mukaan palkallisen jakson pituus on viisi viikkoa, kun työsuhteen kesto sairastumishetkellä on 3 vuotta – alle 5 vuotta.

Kuten edellä on todettu, kannevaatimusten ratkaiseminen edellyttää ensin kannanottoa siihen, oliko A:lla ollut vuosilomain 25 §:n nojalla oikeus siirtää vuosilomapäiviä. Siirto-oikeutta koskevien oikeudellisten lähtökohtien ja tätä asiaa koskevan arvioinnin osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö (tuomion sivut 19 ja 20), minkä vuoksi katson, että A:lla on ollut oikeus siirtää 4.5.2020 alkavaksi määrättyä vuosilomaansa myöhempään ajankohtaan työkyvyttömyyden vuoksi.

Työkyvyttömyys on jatkunut lokakuun 2020 alkuun saakka. Sairastumishetkellä A:n työsuhde oli kestänyt noin 3,5 vuotta. A:lla on siten ollut työehtosopimuksen 16 §:n perusteella oikeus viiden viikon palkalliseen sairauslomaan.

Edelleen kanteessa on vaadittu, että X Oy velvoitetaan maksamaan A:lle ajalta 4.30.5.2020 sairausajan palkkaa 1.454,68 euroa. Vaadittu määrä on riidaton.

Edellä lausutuilla perusteilla hyväksyn kannevaatimukset 4 ja 5.

Koska kannevaatimukset 4 ja 5 on hyväksytty, ei asiassa ole tarpeen ottaa kantaa kanteessa toissijaisena esitettyyn kannevaatimukseen 6.

Hyvityssakot

Työnantajan on katsottava tieten rikkoneen työehtosopimuksen 16 §:ää, kun se ei ole maksanut A:lle määräyksessä tarkoitettua sairausajan palkkaa.

Asiassa tuomittavien hyvityssakkojen osalta olen yhtenevin perusteluin samaa mieltä kuin enemmistö siitä, että ne on määrättävä maksettavaksi kantajana olevalle Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle.

Kun vastaajaliitto ei ole pyrkinyt oikaisemaan yhtiön työehtosopimuksen vastaista menettelyä, se on tuomittava valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäyntikuluista työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi. Milloin asian epäselvyyden vuoksi asianosaisilla on ollut perusteltua syytä oikeudenkäyntiin, voidaan määrätä, että he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Työtuomioistuimessa noudatetaan lisäksi soveltuvin osin myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta oikeudenkäymiskaarta, jonka 21 luvun 3 §:n mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, tulee hänen saada täysi korvaus kuluistaan.

Osa kannevaatimuksista on jätetty tutkimatta ja osa hyväksytty. Koska asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa on ratkaistu kantajan ja osa vastaajien hyväksi, harkitsen oikeaksi määrätä, että osapuolet saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Vahvistan, että A:lla oli ajalta 30.4.–3.6.2020 (5 viikkoa) oikeus saada X Oy:ltä työehtosopimuksen 16 §:n tarkoittamaa sairausajan palkkaa.

Velvoitan X Oy:n maksamaan A:lle ajalta 4.5.–30.5.2020 sairausajan palkkaa 1.454,68 euroa.

Velvoitan X Oy:n maksamaan työehtosopimuksen tieten rikkomisesta 2.500 euroa hyvityssakkoa Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle ja Kaupan liitto ry:n maksamaan valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 3.000 euroa hyvityssakkoa Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle.

Muilta osin jätän kanteen tutkimatta.

Osapuolet saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.