TT 2023:16

Kysymys siitä, oliko miehistövarallaoloa suorittaneen palomiehen varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana.
Välituomiosta tarkemmin ilmenevin perustein katsottiin, että olosuhteita kokonaisuutena arvioiden palomieheen varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet olivat vaikuttaneet objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei ollut edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Varallaoloaika oli siten luettava kokonaisuudessaan työajaksi. (Ks. myös TT 2020:31, TT 2021:33–34, TT 2021:50–52, TT 2022:22, TT 2022:34, TT 2022:53–54 ja TT 2023:13–15.)

Asia

Varallaolo

Kantaja

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

Vastaaja

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuultava

Kuopion kaupunki

ASIAN KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 31.12.2021

Suullinen valmistelu 13.10.2022

Pääkäsittely 22.–24.11.2022

Asiat R 79/20, 20119/2021, 20120/2021 ja 20121/2021 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kanteessa tarkoitettuna aikana voimassa olleen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luku sisälsi muun ohella seuraavat määräykset:

2 § Työaikalain alaiset viranhaltijat/työntekijät

1 mom.

Työaikalain alaisiin viranhaltijoihin/työntekijöihin sovelletaan tämän luvun määräysten lisäksi seuraavia työaikalain säännöksiä, jollei niistä ole sovittu toisin tämän sopimuksen liitteessä tai muulla virka- tai työehtosopimuksella:

5 §:n 3 momentti (viranhaltijan velvollisuus suorittaa varallaoloa), 8 § (moottoriajoneuvon kuljettajan työaika), 9 §:n 2 momentti (työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika), 13 §:n 1 ja 3 momentti (liukuva työaika), 14 §:n 1 ja 3 momentti (poikkeuksellinen säännöllinen työaika), 15 § (lyhennetty työaika), 18 § (työntekijän suostumus ja viranhaltijan velvollisuus tehdä lisä- ja ylityötä), 19 § (ylityön enimmäismäärä), 20 § (aloittamis- ja lopettamistyö), 21 § (hätätyö), 24 § (työsopimuksen päättyminen kesken tasoittumisjakson), 26 § (yötyö) jäljempänä 31 §:stä ilmenevin poikkeuksin, 27 § (vuorotyö ja yövuorot jaksotyössä), 29 § (vuorokausilepo), 30 § (moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokausilepo), 33 §:n 1 momentti (sunnuntaityön teettäminen), 36 § (poikkeuslupa), 37 § (työaikakirjanpito) sekä 8 luvun erinäiset säännökset (kanneaika, säännösten pakottavuus, rangaistussäännökset, ym.).

2 mom.

Edellä 1 momentin määräyksellä työaikalain säännöksiä ei ole otettu tämän virka- ja työehtosopimuksen osaksi.

2 § Työaikalain alaiset viranhaltijat/työntekijät

1 mom.

2 mom.

Edellä 1 momentin määräyksellä työaikalain säännöksiä ei ole otettu tämän virka- ja työehtosopimuksen osaksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työaika

Määritelmä

1 mom.

Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

5 § Varallaoloaika

1 mom.

Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava). Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 5 §:n 3 momentissa (viittausmääräys).

Mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi eikä tältä ajalta suoriteta varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 mom.

Kultakin varallaolotunnilta, jona viranhaltija/työntekijä on velvoitettu olemaan varalla, maksetaan rahakorvauksena 20-30 % korottamattomasta tuntipalkasta tai annetaan vastaava vapaa-aika. Korvausta määrättäessä otetaan huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika.

4 mom.

Jos työnantaja on poikkeuksellisesti määrännyt viranhaltijan/työntekijän olemaan asunnossaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, korvaus varallaolosta määräytyy työaikalain 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Edellä tarkoitettu kello 24.00-06.00 suoritettu varallaolo korvataan ainoastaan työaikalain alaiselle viranhaltijalle/työntekijälle. Työaikalain ulkopuoliselle maksetaan ko. aikana työhön kutsumisesta aiheutuvasta häiriöstä erillinen kohtuullinen korvaus.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6 mom.

Varallaolokorvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että viranhaltija/työntekijä on ollut varalla työnantajan määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla. Korvausmuodosta (raha vai vapaa) päättää työnantaja.

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen Nilsiän paloasemalla päätoimisen pelastushenkilöstön työ on ollut päivätyötä, ja työnantaja on laatinut työvuoroluettelot pääsääntöisesti arkipäiville kello 8–16. Koska päätoimiset palomiehet ovat olleet työvuorossa vain arkipäivisin, pelastusvalmius on muuna aikana hoidettu siten, että osa henkilöstöstä on ollut varalla arki-iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Varallaololistat on tehty työvuorosuunnittelussa ja ne on vahvistettu samoin kuin työvuorolistat. Varallaolokorvauksen suuruus on ollut viikonloppuisin ja arkipyhinä 40 prosenttia ja muina aikoina 37 prosenttia tuntipalkasta.

A on ollut toistaiseksi voimassa olevassa sivutoimisessa työsuhteessa Kuopion kaupunkiin. Hänen tehtävänimikkeensä on ollut nuorempi sammutusmies. Hänen työtehtävänsä ovat muodostuneet hälytystehtävistä, koulutus- ja harjoitustilaisuuksista sekä varallaolosta. Hän on suorittanut varallaoloa Nilsiän paloasemalle, ja varalla ollessaan hän on toiminut miehistön jäsenenä.

Varallaolon aikana A:lla on ollut mukanaan Virve-puhelin ja matkapuhelin. Hänellä on ollut käytössään pelastusauto.

A:n työsuhteeseen on sovellettu 6.2.2004 solmittua paikallista sopimusta, jossa on määräykset varallaolijan velvoitteista. Paikallisessa sopimuksessa on todettu muun ohella seuraavasti: ”Kyseessä on vapaamuotoinen varallaolo. Varallaolijan tulee olla välittömästi tavoitettavissa matkapuhelimella tai muulla viestintävälineellä. Hänellä on oikeus liikkua lähtövalmiina taajaman läheisyydessä.”

Erimielisyys vallitsee siitä, onko A:n suorittama varallaolo ajalla 1.5.2018–30.4.2021 katsottava työajaksi. Asiassa on riitaa myös palkkasaatavien määrästä. Välituomiolla ratkaistaan ensin kysymys siitä, onko varallaoloksi luettu aika tullut lukea työajaksi.

KANNE

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ajalla 1.5.2018–30.4.2021 Kuopion kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi

2. velvoittaa Kuopion kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia A:lle ajalta 1.5.2018–30.4.2021 enintään 250.000 euroa ja

3. velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kuopion kaupungin korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Perusteet

Varallaolijan tuli vastaanottaa Virve-puhelimeen tullut hälytys välittömästi, jolloin vastuu tehtävästä siirtyi hänelle. Kaikki hälytykset tuli vastaanottaa ja kaikille tehtäville oli velvollisuus lähteä.

Varallaolijalla oli käytössään pelastusauto. Pelastusauto lisäsi sidonnaisuutta työhön, koska hälytyksen tullessa varallaolijan oli pitänyt ajaa paloasemalle.

Työnantaja edellytti Pohjois-Savon pelastuslaitoksella, että varallaolijat oleskelivat lähtövalmiina siinä taajamassa, jossa paloasema sijaitsi. Heidän tuli lähteä pelastustehtävään välittömästi hälytyksen saatuaan. A:lle annettu ohjeistus oli, että hänen piti saapua Tahkon asemalle 5 minuutin kuluessa hälytyksestä. Täältä A lähti joko pelastuspaikalle tai yksikönjohtajan määräyksestä Nilsiän asemalle.

Lähtöaika ilmeni muun muassa Kuopion kaupungin julkisella Internet-sivuilla todetusta (22.12.2014) koskien Pohjois-Savon pelastuslaitosta. Sivuston mukaan Pohjois-Savossa vakinaisen ammattihenkilöstön miehittämät pelastusyksiköt olivat välittömässä lähtövalmiudessa. Edelleen sivustolla todettiin, että muilla paloasemilla sivutoimisen henkilöstön miehittämät pelastusyksiköt olivat 5 minuutin lähtövalmiudessa.

Käytännössä varallaolijat olivat siis velvollisia välittömästi hälytyksen saatuaan ryhtymään työhön tai ainakin he olivat sidottuja tehtävänhoitoon välittömästi hälytyksen saatuaan.

Yksiselitteinen ohjeistus oli, että A:n tuli saapua hälytyksen sattuessa asemalle. Paloauton tuli lähteä hälytystehtävään paloasemalta noin viidessä minuutissa hälytyksestä. Ennen kuin hälytysajoneuvo oli voinut lähteä paloasemalta, varallaolijan tuli pukea ylleen suojavarustus, koota tarvittava muu varustus, selvittää nopein ajoreitti ja varmistaa, että riittävä miehistö oli koossa. Ainakin A:n perustellun käsityksen mukaisesti hänen tuli hälytyksen tultua tullut mennä paloasemalle, ellei onnettomuuskohde sijainnut lähempänä kuin paloasema.

Erityisesti varallaolijalta edellytetyn lyhyen lähtövalmiuden ja myös muiden edellä lueteltujen seikkojen johdosta varallaolo on katsottava työajaksi. Työhön sidonnaisuus rinnastui työaikaan. Varallaolijat ovat tosiasiallisesti olleet samalla tavalla työhön sidottuja kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan ja näin ollen varallaolo tulee katsoa kaikilta osin työajaksi. Ainakaan heillä ei ole ollut mahdollisuutta vapaasti määritellä olinpaikkaansa tai tekemisiään.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut 9.008,46 eurolla korkoineen.

Perusteet

Varallaoloa ei tule lukea työajaksi

Kaupunki ei ole edellyttänyt välitöntä lähtövalmiutta. Kaupunki on sisäisin tiedottein ja ohjein vahvistanut varallaolon aikaisten velvoitteiden määräytyvän paikallisen sopimuksen mukaisella tavalla. Pelastuslaitos on 13.2.2006 antanut tiedotteen vapaamuotoisesta varallaolosta. Sen sisältö on perustunut työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen väliseen paikallisneuvotteluun 16.1.2006. Tiedotteessa on todettu seuraavasti:

”Työnantajan ja järjestöjen välisessä paikallisneuvottelussa 16.1.2006 sovittiin, että vapaamuotoisessa varallaolossa noudatetaan paikallista virka- ja työehtosopimusta sellaisenaan. Varallaolijan tulee olla välittömästi tavoitettavissa matkapuhelimella tai muulla viestivälineellä ja hänellä on oikeus liikkua lähtövalmiina taajaman läheisyydessä.”

Paikallinen sopimus on edelleen voimassa, ja kaupungin asettamat vaatimukset varallaoloa suorittaneille henkilöille ovat säilyneet samana sen mukaisesti koko vaatimuksia koskevan ajan. Kaupunki on toimiohjeella 18.6.2021 vahvistanut aiempien vaatimuksien olevan edelleen voimassa.

A on saanut liikkua ja viettää aikaa koko paloasemaa ympäröivällä taajama-alueella ja sen läheisyydessä ilman, että hän olisi ollut sidottu työhön tai työntekopaikkaan samalla tavalla kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. A ei ole ollut velvollinen välittömästi hälytyksen saatuaan ryhtymään työhön tai ollut sidottu tehtävän hoitoon.

Kaupunki ei ole edellyttänyt A:n saapuvan viidessä minuutissa hälytyksen tapahtumisesta Tahkon tai Nilsiän paloasemalle tai sitä, että A lähtee hälytystehtävään välittömästi. Riittävää on ollut, että A on ollut tavoitettavissa paikallisen sopimuksen mukaisesti sekä valmiudessa ryhtyä toimimaan kohtuullisessa ajassa hälytyksen edellyttämällä tavalla. Mitään ehdottomia määräaikoja toiminnalle ei ole asetettu. A ei ole voinut olla siinä perustellussa käsityksessä, että häneltä edellytetään jotakin muuta kuin paikallisessa sopimuksessa on sovittu. A on ollut tietoinen palvelussuhteensa alusta (5.2.2018 lukien) siitä, että varallaoloa koskevat velvoitteet määräytyvät Pohjois-Savon pelastuslaitoksella kirjallisen varallaolo-ohjeen eli paikallisen sopimuksen mukaan ja että työnantaja edellyttää varallaolijoilta paikallisen sopimuksen mukaista menettelyä. Joulukuussa 2015 ovat päättyneet paikallisneuvottelut, joissa on käsitelty 13 viranhaltijan vaatimuksia varallaoloajan lukemisesta työajaksi, ja asiasta on käyty laajaa keskustelua pelastuslaitoksella siitä lukien eri foorumeilla. Kyseiset henkilöt suorittaneet varallaoloa Rautalammin, Suonenjoen, Juankosken, Tervon, Karttulan, Kiuruveden, Vesannon ja Keiteleen asemilla. Mikäli A on valinnut toimia toisin, on kysymyksessä ollut hänen oma valintansa.

Kanteessa viitattu Internet-sivujen teksti on kuntalaisille suunnattu pelastuslaitoksen toiminnan ja sen palvelujen esittely. Teksti ei ole henkilöstöä koskeva ohjeistus tai sitova määräys. Esittelyteksti kuvaa lähtövalmiutta aikana, jolloin paloasema on normaalissa miehistövahvuudessa muuna kuin varallaoloaikana. Sivustolla ei määritellä varallaolossa olevan sivutoimisen palomiehen lähtövalmiusaikaa mitenkään.

Kaupungilla ei ole ollut operatiivisen valmiuden kannalta tarvetta asettaa henkilöstölle tämän tiukempia varallaoloaikaa koskevia velvoitteita. Kulloinkin voimassa olevassa palvelutasopäätöksessä määritellään pelastuslaitoksen tavoitteellinen palvelutaso, johon vastataan muun muassa kaluston ja henkilöstön kokonaismitoituksella ja paloasemien tarkoituksenmukaisella sijoittamisella. Palvelutasopäätöksessä on asetettu keskimääräisiä tavoitteita koskien kohteeseen saapumista kiireellisissä pelastustoimen tehtävissä koko maakunnan tasolla. Tavoitteet määritellään riskiruudukoittain keskimääräiseksi ja koskien koko maakunnan aluetta. Tavoitteena on ollut, että tilastollisesti koko maakunnan II-tason riskiruuduissa keskimäärin 50 prosentissa tehtävistä tavoite kohteen saavuttamisesta 10 minuutissa toteutuu. Tavoitteet koskevat kaikkia hälytyksiä eli myös päiväaikoja, jolloin paloasemilla on ollut normaali miehitys työajassa. Lisäksi tavoiteajan keskiarvoon lasketaan myös 24/7-valmiudessa olevien paloasemien osallistuminen hälytyksiin. Tavoitteiden toteutumista on tarkasteltu kokonaisuutena kaikkien eri riskiruutuluokkien keskiarvona. Nämä seikat ovat tuoneet joustoa yksittäisiin lähtöihin sekä yksittäisen yksikön ja erityisesti yksittäisen työntekijän toimintaan.

Varallaololla on varauduttu onnettomuustilanteisiin normaalin virka-ajan ulkopuolella. Hälytys annetaan koko palokunnan hälytysosastolle, ja lähes aina hälytyksille osallistuu ei-varallaolossa olevia henkilöitä ja tarvittaessa myös pelastuslaitoksen jatkuvasti miehitettyjen paloasemien henkilöstöä. Jos pelastusyksikkö ei hälytyksen tapahduttua lähde liikkeelle hätäkeskuksen määrittelemässä ajassa, silloin hätäkeskus hälyttää tilalle muita pelastusyksiköitä lähialueen paloasemilta. Varallaoloa käyttävien asemien toimintaa on vahvistettu ja tuettu jatkuvasti miehitetyillä asemilla, joista yksikkö on voinut lähteä noin minuutissa. Lisäksi varallaolijoita on tuettu vakinaisten paloasemien ympärivuorokautisesti töissä olevien paloesimiesten ja päivystävän palomestarin toimesta. Paloesimiehet ja palomestari seuraavat hälytyksiä ja tehtävien hoitamista sekä tukevat ja tarvittaessa johtavat toimintaa. Myöskään sellaista ei ole edellytetty, että maantieteellisesti lähimmän paloaseman yksikön on saavuttava ensimmäisenä onnettomuuspaikalle, vaan käytännössä ensimmäisenä onnettomuuspaikalla on voinut olla toisen aseman yksikkö. Näin ollen hälytystehtävien suorittaminen ei ole ollut virka-ajan ulkopuolella pelkästään varallaolijoiden varassa.

Yksittäisen varallaolijan osalta ei ole määritelty sitä, missä ajassa hänen tulee saavuttaa onnettomuuspaikka, eikä tätä aikaa ole seurattu. Seurattu on ainoastaan ensimmäisen yksikön saapumisaikoja maakunnallisena ja kaikkia vuorokaudenaikoja koskevana kokonaisuutena.

A:n varallaoloon osallistuminen on perustunut vapaaehtoisuuteen. A:n oma halukkuus tehdä varallaoloa useiden vuosien ajan osaltaan osoittaa, että hän ei ole kokenut varallaolosta aiheutuvia rajoitteita vapaa-ajan käytölle merkittävinä.

Varallaolon aikana A:lla ei ole ollut lähtökohtaisesti mitään pelastuslaitoksen työtehtäviä eikä häntä ole millään tavoin ollut sidottu työtehtäviin. Pelastuslaitoksen toimiohjeen 7/2004 (16.11.2004) mukaan työajan ulkopuolella varallaolossa tehdään vain hälytysluonteiset tehtävät ja valmiuden ylläpitämisen kannalta välttämättömät tehtävät. Toteutuneiden hälytysten toistuvuus varallaoloaikana on ollut hyvin vähäinen, eivätkä ne ole olleet kestoltaan merkittävän pitkiä. Nilsiän paloasemalla on ollut virka-ajan ulkopuolella keskimäärin 1,88 tehtävää/vko, joista 1,34 tehtävää/vko ovat olleet kiireellisiä tehtäviä.

A:lta ei ole edellytetty, että hän olisi viettänyt varallaoloaikaansa paloasemalla tai sen välittömässä läheisyydessä. A on voinut liikkua laajalla alueella ja viettää aikaansa vapaasti valitsemassaan seurassa varallaoloalueellaan. A:lla on ollut käytettävissään päivystysauto, joka on edelleen laajentanut A:n mahdollisuutta liikkua ja oleskella valitsemassaan paikassa. Pelastusauto ei ole lisännyt sidonnaisuutta työhön. Johtoauton/päivystysauton käyttämistä ei ole edellytetty eikä sen käyttämistä ole kielletty. Mikäli pelastuslaitoksen ajoneuvo on ollut käytössä ja mukana kotona, on sen sähkönkulutuksesta maksettu korvaus alkaen 1.1.2004.

Työtuomioistuin on tuomiossaan TT 2021:51 vahvistanut, että kaupungin soveltaman paikallisen sopimuksen mukaiset olosuhteet ovat varallaoloaikaa eivätkä työaikaa. Käsiteltävänä olevassa asiassa työntekijä ei ole voinut olla perustellusti siinä käsityksessä, että häneltä edellytetään jotakin muuta kuin edellä on kuvattu.

Oikeudenkäyntikuluista

Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja vastaajalla ja kuultavalla on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. TTL 33 a §:n nojalla asianosaiset tulee määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Kunnallisen pääsopimuksen 13 §:n tarkoittama paikallinen virka- ja työehtosopimus Pohjois-Savon alueelliseen pelastustoimeen siirtyvän teknisen sopimuksen ja KVTES:n alaisen henkilöstönpalvelussuhteen ehdoista 6.2.2004 työnantajan edustajan käsintehdyin merkinnöin
2. Toimiohjeet 23.12.2008 ja 17.10.2011
3. Ote Pronto-järjestelmästä, Suonenjoen ja Leppävirran asemat
4. a) Sopimus ensivastetoiminnasta
4. b) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014
4. c) Pohjois-Savon pelastuslaitoksen tiedote 10.7.2015
5. Ohje 11.1.2006
6. B:n sähköposti 1.10.2015
7. todisteesta luovuttu
8. Pelastuspäällikön määräys 5.7.2010
9. Kuvakaappaus Kuopion kaupungin Internet-sivuilta (22.12.2014)
10. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje 2012
11. C:n esitys 22.5.2000
12. EVY INFO 1/2016
13. D:n sähköposti 20.6.2019
14. Asemakohtaiset toteutuneet lähtöajat varallaoloaikana
15. Auton käyttöä koskeva ohje
16. todisteesta luovuttu
17. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu E:n kertomus
18. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu F:n kertomus
19. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu G:n kertomus
20. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu H:n kertomus
21. Lehtileike vuodelta 2015
22. Työnjohdollinen ohjeistus koskien Karttulaa 15.11.2001

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Ote kaupungin internetsivuilta
2. Pelastuslaitoksen toimiohje PJ 4/2014
3. Pelastuslaitoksen tiedote 13.2.2006
4. Pöytäkirja paikallisesta neuvottelusta 16.1.2006
5. Paikallinen sopimus 6.2.2004
6. Tervo-Vesanto-Karttula riskialueet
7. Palvelutasopäätös 2013–2015 (viitataan erityisesti sivuihin 6, 25–28, 39–40) 8. Palvelutasopäätös 2016–2019 (viitataan erityisesti sivuihin 6, 25–28, 39–40)
9. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2014–2015 (erityisesti sivut 13–15, 17 ja 19)
10. Toimiohje 16.11.2004. Varallaoloaikana tehtävät työt
11. Toimiohjeet 23.12.2008 ja 17.10.2011 (=K2)
12. Toimiohje 21.9.2015
13. Toimiohje 3.11.2015
14. Lomake kuormittuneisuuden arviointiin liittyen varallaoloon
15. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje 2012 (erityisesti sivut 11–12, 14)
16. Kooste Pronto-järjestelmän Karttulan ja Tervon perustiedoista (C:n laatima): Asemapaikkojen päivystys ja varallaolo aikavälillä 2013–2019
17. B:n sähköposti 1.10.2015 (=K6)
18. Auton käyttöä koskeva ohje (=K15)
19. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu C:n kertomus
20. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu J:n kertomus
21. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu D:n kertomus
22. todisteesta luovuttu
23. Asiassa R 166/17 tuomioon kirjattu K:n kertomus
24. Palvelutasopäätös 2021–2023
25. Vapaamuotoisen varallaolon ohjeistus 18.6.2021
26. Ohjeistus henkilöstölle 5.4.2004
27. Paikallisneuvottelupöytäkirja 15.12.2015
28. Muistio 20.5.2016 varallaolo
29. Taulukko paloasemittain kiireellisistä tehtävistä virka-ajan ulkopuolella
30. Taulukko paloasemittain kaikista tehtävistä virka-ajan ulkopuolella

Kantajan henkilötodistelu

1. E (Suonenjoki)
2. L (Suonenjoki)
3. M (Suonenjoki)
4. N (Karttula, Tervo)
5. O (Karttula, Tervo)
6. P (Leppävirta)
7. Q (Leppävirta)
8. R (Kangaslammi)
9. S (Sonkajärvi)
10. T (Tuusniemi)
11. U (Suonenjoki)
12. V (Rautavaara)
13. W (Juankoski)
14. X (Vehmersalmi)
15. Y (Kaavi)
16. Z (Kiuruvesi)
17. Å (Kiuruvesi)
18. Ä (Kiuruvesi)
19. Ö (Kiuruvesi)
20. A1 (Sonkajärvi)
21. B1 (Lapinlahti)
22. C1 (Vieremä)
23. D1 (Tuusniemi)
24. E1 (Nilsiä)
25. A (Nilsiä)
26. F1 (Kaavi, Riistavesi, Vehmersalmi, Tuusniemi)
27. G1 (Tervo, Karttula)
28. H1 (Juankoski)

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. C, pelastusjohtaja
2. J1, pelastuspäällikkö
3. J, entinen pelastuspäällikkö
4. D, palopäällikkö
5. B, entinen palopäällikkö
6. K1, entinen palopäällikkö
7. L1, entinen palopäällikkö
8. K, palomestari

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Ratkaistavana on kysymys siitä, onko A:n Nilsiän paloasemalle suorittama varallaolo ajalla 1.5.2018–30.4.2021 sivutoimisena miehistön jäsenenä luettava työajaksi.

KVTES:n III luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Työtuomioistuin on antanut useita palomiesten varallaoloa koskevia ratkaisuja (ks. TT 2020:31, TT 2021:33–34, TT 2021:50–52, TT 2022:22, TT 2022:34 ja TT 2022:53–54). Mainituissa ratkaisuissa on selostettu yksityiskohtaisesti niitä oikeudellisia lähtökohtia, joiden perusteella on arvioitava, onko varallaolossa kyse työajasta vai lepoajasta. Työtuomioistuin viittaa tältä osin edellä mainituissa ratkaisuissa lausuttuun.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta sekä kantajan nimeämänä 25:tä muuta palomiestä. Kantajan nimeäminä todistajina on kuultu lisäksi G1:tä ja H1:tä. Vastaajan ja kuultavan nimeäminä todistajina on kuultu pelastusjohtaja C:tä, pelastuspäällikkö J1:tä, entistä pelastuspäällikköä J:tä, palopäällikkö D:tä, entistä palopäällikköä B:tä, entistä palopäällikköä K1:tä, entistä palopäällikköä L1:tä ja palomestari K:ta.

A on kertonut toimineensa nuorempana sammutusmiehenä vuodesta 2018 lukien. A oli ollut sivutoiminen palomies Nilsiässä ja tehnyt miehistövarallaoloa Nilsiän ja Tahkovuoren paloasemille. Nilsiässä oli ollut samanaikaisesti varalla myös muita miehistön jäseniä, mutta Tahkovuoren asemalla hän oli ollut pääasiassa yksin vuorossa. Menettelyn varallaolossa oli opastanut virassa ollut päiväpalomies M1. Ohje oli, että pelastusyksikön oli tullut lähteä Nilsiän tai Tahkovuoren asemalta liikkeelle viidessä minuutissa hälytyksestä.

A oli oleskellut varalla ollessa pääasiassa kotona, joka oli sijainnut 300 metrin päässä Tahkovuoren asemalta. Koska Nilsiän asemalle oli ollut matkaa 10 kilometriä, hän oli saanut käyttöönsä päivystysajoneuvon, jota oli säilytetty Tahkovuoren asemalla. Autossa oli ollut ensivastevälineistöä ja alkusammutusvälineet. Henkilökohtaisia sammutusvarusteitaan A oli säilyttänyt paloasemalla. Hälytyksen tullessa A oli siirtynyt Tahkovuoren asemalle, selvittänyt tilannepaikan sijainnin ja kysynyt yksikönjohtajalta, millä kalustolla hänen oli lähdettävä liikkeelle ja pitikö Nilsiästä hakea esimerkiksi lisäkalustoa ennen tilannepaikalle siirtymistä. A ei olisi voinut mennä varalla ollessa suoraan tilannepaikalle, koska käytännössä yksikkö oli aina pitänyt hakea ensin asemalta. Hänen lähtöaikansa Tahkovuoren asemalta ei ollut kirjautunut mihinkään. Varallaoloon olivat kuuluneet myös ensivastetehtävät. A oli koulutukseltaan ensihoitaja.

A oli varallaollessaan oleskellut Tahkovuoren taajama-alueella ja myös Nilsiän taajamassa oli voinut tarvittaessa käydä. Työnantaja ei ollut antanut uusia toimintaohjeita varallaolosta ennen kuin kesällä 2021. A ei ole tiennyt varallaoloa koskevasta paikallisesta sopimuksesta eikä hän ollut nähnyt kirjallista ohjetta varallaolosta ennen kesää 2021.

E1 on kertonut olleensa Nilsiän toimipisteen palomestarina vuodesta 2006. Hän on kertonut aloittaneensa vuonna 1985 Nilsiässä sivutoimisena palomiehenä ja tehneensä yksikönjohtajanvarallaoloa asemalle vuodesta 1999 lukien. Tällöin E1:tä oli ohjeistettu saapumaan hälytyksen tullessa välittömästi Nilsiän asemalle. Ensimmäisen yksikön tuli lähteä asemalta viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Käytännöt eivät olleet aluepelastuslaitoksen myötä vuonna 2004 tai myöhemminkään muuttuneet.

Yksikönjohtaja oli voinut mennä suoraan kohteeseen ajamatta paloaseman kautta, jos kohde oli sijainnut matkan varrella asemalle ja etukäteen tiedossa oli lisäksi ollut, että miehistövarallaolossa oli ollut henkilö, joka oli voinut varmistua siitä, että asemalta oli lähtenyt liikkeelle tehtävän edellyttämä kalusto. Jos oli tarvittu enemmän kalustoa, oli asemalle tullut mennä kalustonkuljettajaksi. Asemalle oli myös tullut mennä, jos tarvittava kalusto oli edellyttänyt selvittelyä. Varallaolijan vapaassa harkinnassa ei siten ollut ollut se, oli hän ajanut suoraan kohteeseen vai aseman kautta, vaan hälytystehtävän luonne oli ratkaiseva. Vähänkin epäselvissä tilanteissa oli aina menty aseman kautta, eikä tätä ollut voinut etukäteen tietää ennen kuin hälytys oli tullut. Sen vuoksi oli aina tullut olla valmiina lähtemään tarvittaessa paloasemalle. Lähtöaikatavoite asemalta oli aina ollut viisi minuuttia, joka oli pelastustoimen toimintavalmiusohjeen mukainen lähtöaika ja tämä oli näkynyt myös Pronto-järjestelmässä. Lähtöaikoja oli myös käyty läpi työpaikalla. Asemalta oli lähtenyt yksikkö liikkeelle heti, kun riittävä vahvuus oli ollut koossa. Lähtökohtana oli ollut, että varallaolijan oli tullut olla mukana ensimmäisessä yksikössä. Häntä ei ollut tarvinnut odottaa, mutta pääsääntöisesti varallaolija oli ollut ensimmäisessä yksikössä mukana. Jos E1 oli mennyt suoraan tilannepaikalle, hän oli ollut yhteydessä asemalla oleviin henkilöihin Virven kautta.

E1 oli toiminut A:n esimiehenä ja ohjeistanut A:ta toimimaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin hän itsekin oli varallaoloa suorittanut. A:lla oli ollut vastaava velvoite saapua paloasemalle varmistamaan kaluston liikkeellelähtö. A oli käytännössä lähtenyt Tahkovuoren asemalta liikkeelle, koska hän asui aseman lähellä.

C on kertonut toimineensa vuodesta 1994 lukien päätoimisesti päällystövirassa, vuodesta 2011 pelastusjohtajana. Ennen alueellisen pelastuslaitoksen muodostamista vuonna 2004 C oli vuosina 1998–2003 toiminut Suonenjoen kaupungin palolaitoksella palo- ja väestönsuojelupäällikkönä, ja tämän jälkeen siirtynyt Pohjois-Savon pelastuslaitoksen riskienhallintapäälliköksi.

Pelastusjohtaja johti Pohjois-Savon maakunnallista pelastuslaitosta alaisinaan sektoripäälliköt, joita olivat pelastus-, riskienhallinta-, ensihoito- ja henkilöstöhallintopäällikkö. Pelastuspäällikön alaisina olivat palopäälliköt pohjoisella, keskisellä ja eteläisellä toimialueella. Palopäälliköiden alaisuuteen kuuluivat paloasemien vastuuhenkilöt eli palomestarit ja ylipalomiehet. Pohjoista toimialuetta johti Iisalmen palopäällikkö, keskistä toimialuetta Kuopion palopäällikkö ja eteläistä toimialuetta Varkauden palopäällikkö. Pelastusjohtaja ohjeisti varallaoloa muun ohella toimiohjeiden kautta. Pelastuspäällikkö ohjeisti operatiivista toimintaa. Toimintavalmiuden rungon olivat muodostaneet ympärivuorokautisesti palvelevat asemat Iisalmella, Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Varkaudessa. Lisäksi pienillä niin sanotuilla päiväasemilla oli ollut virka-aikana miehitys ja virka-ajan ulkopuolella yhdestä kolmeen henkilöä vapaamuotoisessa varallaolossa. Pienen paloaseman hälytysosastoon oli kuulunut keskimäärin 20 sivutoimista henkilöä. Hälytys oli mennyt heistä kaikille ja hälytykselle lähtenyt keskimäärin viisi henkilöä. Varallaolijalla ei ollut ollut velvoitetta olla mukana ensimmäisessä yksikössä. Viranhakuilmoituksessa oli ollut maininta, että varallaoloon oli velvoite tarvittaessa osallistua, mutta ketään ei ollut siihen määrätty, vaan sekä sivutoimiset että viranhaltijat olivat halunneet osallistua varallaoloon lähinnä siihen liittyvän korvauksen vuoksi.

Yksikönjohtajavarallaolijalta oli edellytetty paikallisen sopimuksen (V5) mukaisesti sitä, että hän oli viestivälineillä, Virvellä tai matkapuhelimella, tavoitettavissa, työkuntoinen ja oleskeli taajamassa tai sen läheisyydessä. Varallaolijan toiminnalle ei ollut asetettu minkäänlaista määräaikaa. Sama ohje koski sekä yksikönjohtaja- että miehistövarallaoloa. Viestivälineiden lisäksi varallaolijalla olivat olleet henkilökohtaiset sammutusvarusteet päivystysautossa, mutta varusteita oli saanut oman harkintansa mukaan säilyttää myös paloasemalla. Hälytystehtävä oli tullut ottaa viestivälineillä vastaan, selvittää sen luonne ja ryhtyä sen edellyttämin toimenpiteisiin. Virvestä oli näkynyt tehtävän kiireellisyysluokka. Sellaista määräystä ei ollut annettu, että hälytyksen tultua aina tulisi lähteä liikkeelle. Yksikönjohtaja oli voinut olla Virvellä yhteydessä paloasemalle ja johtaa tehtävää sen avulla. Pääsääntöisesti oli kuitenkin lähdetty liikkeelle. Sitä ei ollut määritelty, mentiinkö ensin asemalle vai suoraan kohteeseen, vaan tämä oli ollut varallaolijan harkinnassa. Tarkoituksenmukaista saattoi olla mennä suoraan kohteeseen. Jos päätti mennä asemalle, mitään aikamääreitä ei ollut asetettu, vaan varallaolijasta oli kiinni, milloin tämä oli sinne ehtinyt. Varallaolijan toiminta-aikoja ei ollut seurattu tai sanktioitu. Ensitoimen valmiutta olivat koskeneet samat ohjeet kuin pelastustointakin. Asemalle menoa oli saattanut käytännössä edellyttää esimerkiksi ongelmat Virve-yhteydessä asemalle tai ensivastetehtävät joissain tilanteissa. Ensivastetehtävillä tarvittavat välineet olivat tyypillisesti sammutusautossa tai joillain asemilla erillisessä ensivasteautossa. Myös ensivastetehtävää oli voinut johtaa Virven kautta siten, että yksikönjohtaja oli ollut yhteydessä asemalta lähtevään yksikköön ja hälytykselle tulevaan ambulanssiin.

Varallaolijan liikkuma-alue oli ollut erittäin laaja ja varsinkin virka-autoa käytettäessä oli ollut mahdollista oleskella 10 tai jopa 20 kilometrin etäisyydellä taajamasta. Varallaoloaikana ajoneuvoa oli saanut käyttää vapaa-ajan harrastuksiin ja muihin normaalielämän piiriin kuuluviin asioihin. Autolla oli kuljetettu perheenjäseniäkin, mutta tämä ei ollut tarkoituksenmukaista, jos sattui tulemaan hälytystilanne. Auto oli mahdollistanut liikkumisen ja sen, että varallaolija oli voinut mennä sillä suoraan onnettomuuskohteeseen.

Alueellisen pelastuslaitoksen myötä työnantaja oli Kuopion ympäristökunnissa vaihtunut Kuopion kaupungiksi. Aiempien kuntakohtaisten sopimusten ja ohjeiden voimassaolo oli lakannut vuoden 2003 loppuun mennessä. Tätä ennen ohjeistus oli alueellisesti vaihdellut, samoin kuin varallaolokorvausten määrät. Ohjeet oli vuoden 2004 alusta lukien yhdenmukaistettu. Varallaolossa toimimiselle ei ollut haluttu määritellä mitään tiettyä toiminta-aikaa vaan toimintamallista oli tehty väljä.

Suonenjoen palolaitoksen varallaolokorvausta oli käsitelty tilaisuudessa 22.5.2000 (K11), jossa korvaukseen oli pyritty saamaan korotus. C oli toiminut tuolloin palopäällikkönä ja paloesimiehenä oli ollut E, joka oli ollut aloitteellinen asiassa. C oli pitänyt tilaisuudessa esityksen, jossa kuvattu toimintatapa varallaollessa oli sittemmin 31.12.2003 kumottu muidenkin kuntakohtaisten ohjeiden ohella.

Alkuvuonna 2004 oli päälliköille, esimiehille ja pelastuslaitoksen henkilöstölle tiedotettu paikallisen sopimuksen tekemisestä ja sen sisältämistä varallaoloa koskevista ohjeista. Lisäksi sopimus oli toimitettu kaikille paloasemille ja pelastuslaitoksen intraan. Asiaa oli myös käyty useasti henkilöstön kanssa läpi. Uuden henkilön aloittaessa oli esihenkilön velvoitteena ollut varallaolokäytäntöihin perehdyttäminen. Henkilöstön tiedossa oli, että varalla ollessa mitään lähtöaikavaatimusta ei ollut. Yksittäisillä asemilla ei ollut annettu paikallisesta sopimuksesta poikkeavia ohjeita. Vain pelastusjohtaja tai -päällikkö saattoi antaa henkilöstölle toimiohjeita, ja niidenkin tuli olla sopimuksen kanssa linjassa.

Varallaoloasian riitauduttua Laitilan tapauksen myötä oli loppuvuonna 2015 käyty paikallinen neuvottelu, koska henkilöstöjärjestöt olivat vaatineet varallaoloajan lukemista työajaksi. Alkuvuonna 2016 oli käyty toinen neuvottelu, jossa oli todettu paikallisen sopimuksen olemassaolo ja se, ettei siinä ollut määritelty minuuttimääräistä lähtöaikavaatimusta. Asiaa oli käyty tämän jälkeen henkilöstön kanssa läpi lukuisissa tilaisuuksissa. Voimassa olevaa ohjeistusta ei ollut muutettu, koska Pohjois-Savossa ei ollut ohjeistettu, että hälytyksen tullessa pitäisi ensin mennä asemalle tai että liikkeelle lähdön asemalta tuli tapahtua viidessä minuutissa, kuten Laitilassa oli tehty. Asemavastaavakokousten yhteydessä oli muun ohessa käyty tästä keskustelua ja todettu paikallisen sopimuksen sisältö.

J1 on kertonut olleensa pelastuslaitoksen palveluksessa vuodesta 2012 lukien. J1 oli ensin toiminut riskienhallintapäällikkönä ja vuodesta 2021 lukien pelastuspäällikkönä. Riskienhallintapäällikön tehtäviin kuului muun ohessa riskianalyysien valmistelu ja palvelutasopäätöksien laatimiseen osallistuminen. Pelastuspäällikkö vastasi pelastustoiminnan sektorista ja muun ohella operatiivisesta valmiudesta palopäälliköt alaisinaan.

Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje oli toiminnalliseen suunnitteluun tarkoitettu tavoitteellinen asiakirja, joka sisälsi eri riskiruutuja koskevat keskimääräiset, yksikkökohtaiset toimintavalmiusajat, joiden tuli toteutua 50 prosenttisesti vuoden aikana. Ohjeen avulla suunniteltiin asemaverkostoa, jotta palvelutasopäätöksen mukaiset tavoitteet olisivat saavutettavissa. Toimintavalmiusaikojen osalta seurattiin kiireellisiä tehtäviä ja niiden tiettyjä tehtäväluokkia. Niistä ei voinut johtaa yksittäistä henkilöä koskevia velvoitteita eikä yksilötasolla toimintaa ylipäätään seurattu.

Varallaolovelvoitteita koski paikallinen sopimus, jonka sisältö oli ollut henkilöstöllä itsestään selvästi tiedossa, ja joka ei sisältänyt mitään aikamäärettä varallaolijan toiminnalle. Varallaolossa sai vapaasti liikkua taajaman läheisyydessä. Nämä seikat oli tehty koko henkilöstölle selväksi. Henkilöstön kanssa oli myös erinäisissä yhteyksissä keskusteltu siitä, miltä etäisyydeltä varallaoloa oli saanut tehdä, ja käytännössä yksittäinen varallaolija oli asunut jopa 21 kilometrin päässä asemasta. Sopimus ja sen sisältö olivat erikseen nousseet esiin henkilöstön kanssa eri kokouksissa, kuten vuonna 2013 varallaolijoiden määrää supistettaessa, ja vuonna 2014, kun aluehallintovirasto oli puuttunut varallaolon tuntimääriin, sekä vuonna 2015 varallaoloasian riitauduttua. Kokouksissa olivat olleet paikalla palopäälliköt ja asemavastaavat, joilla oli ollut tiedotusvelvollisuus omille asemilleen. Lisäksi asiaa oli sittemmin käyty läpi myös muissa kokouksissa, joissa oli ollut koko henkilöstö paikalla. Sopimusta tai sen sisältöä ei ollut aiemmin kyseenalaistettu.

Yksikönjohtajavarallaolijalla oli ollut käytössään päivystysauto, jolla oli voinut mennä suoraan kohteeseen ja jossa oli voinut säilyttää omia varusteita. Ryhmän suorituskyky syntyi toimintavalmiusohjeen mukaan vasta kohteessa, jossa toiminnan voi aloittaa yksikin henkilö. Asemalle meneminen saattoi olla perusteltua kohteen sijainnin vuoksi tai jos tehtävä vaati lisävarusteiden hakemista asemalta. Asemalle oli kuitenkin ensisijaisesti voinut olla Virvellä yhteydessä. Jos sinne saapuneen miehistön suorituskyky ei muodostunut riittäväksi, saattoi varallaolija pyytää lisäapua. Yksikönjohtajan ei tarvinnut olla mukana ensimmäisessä asemalta hälytykselle lähtevässä yksikössä. Yksikönjohtaja pystyi liikkumaan myös omalla autollaan ja mennä suoraan kohteeseen, jos se oli perusteltua. Miehistövarallaolijan oli kuitenkin tullut saapua hälytyksen tullessa asemalle. Myös miehistöä oli koskenut paikallinen sopimus ja sen mukaiset velvoitteet. Ensivastetehtävät oli hoidettu samoilla periaatteilla. Kaikkia asemia olivat koskeneet samat ohjeet ja velvoitteet. Kuntakohtaiset ohjeet olivat lakanneet vuonna 2004 paikallisen sopimuksen myötä. Toimivaltuus ohjeistamiseen oli ollut vain päällikkötasolla. Asemien lähiesimiesten näkemyksillä ja niihin perustuvilla ohjeilla, joiden antamiseen näillä ei ollut toimivaltuutta, ei voinut olla merkitystä asiaa arvioitaessa.

J1 oli ollut laatimassa tilastoa kiireellisten tehtävien ja kaikkien tehtävien viikoittaisista määristä asemittain (V29, V30). Riidanalaisilla paloasemilla oli saattanut varallaoloaikana olla yhdestä puoleentoista tehtävää viikoittain. Vain yhdessä kunnassa oli kiireellisiä tehtäviä ollut enemmän kuin kaksi tehtävää viikossa. Luvuissa oli otettu huomioon myös ensivastetehtävät.

J on kertonut toimineensa vuosina 2004–2021 pelastuslaitoksen pelastuspäällikkönä ja hoitaneensa silloin pelastustoiminnan hallintoon liittyviä asioita sekä muun ohessa valmistellut ja toimeenpannut varallaoloon liittyviä asioita. Yksikönjohtajavarallaolijan velvoitteista J on kertonut, että tämän tuli olla tehtävään käytettävissä eli viestivälineillä tavoitettavissa. Hälytyksen tullessa yksikönjohtajavarallaolijan oli tullut kuitata hälytys vastaanotetuksi ja ryhtyä hälytyksestä saatujen tietojen perusteella tarvittaviin toimenpiteisiin oman harkintansa mukaan. Tehtävän oli lievimmillään voinut kokonaan delegoida esimerkiksi jollekin miehistön jäsenelle, jolloin liikkeelle ei ollut tarvinnut lähteä lainkaan. Tällainen tilanne saattoi olla esimerkiksi silloin, jos säiliöautoa tarvittiin toisella asemalla. Jos tehtävä oli edellyttänyt liikkeelle lähtemistä, oli yksikönjohtajalla useimmiten ollut käytössään pelastuslaitoksen ajoneuvo, jolla hän oli voinut siirtyä suoraan kohteeseen ja johtaa tilannetta viestivälineillä. Aseman kautta oli pitänyt mennä tilanteissa, joissa sieltä liikkeelle lähtevä miehistö ja tarvittava kalusto oli tullut varmistaa, tai jos ketään ajokelpoisuuden omaavaa henkilöä ei ollut saapunut asemalle. Todennäköisempää J:n käsityksen mukaan oli kuitenkin ollut se, että varallaolija oli voinut mennä suoraan kohteeseen. Määräaikoja toiminnalle ei ollut asetettu, eikä varallaolijalta ollut edellytetty, että tämä olisi ensimmäisessä paloasemalta lähtevässä yksikössä. Miehistövarallaolijat olivat tyypillisesti tulleet hälytyksen tullessa paloasemalle ja lähteneet sieltä hälytykseen, mutta heilläkään ei ollut määräaikaa toiminnalleen.

Ensivastetehtävät oli sairaanhoitopiirin kanssa sovittu hoidettaviksi samalla tavoin kuin pelastustoimen tehtävät. Jos tehtävillä tarvittavaa kalustoa ei ollut ollut päivystysautossa mukana, oli tehtävälle pitänyt mennä aseman kautta.

Pelastuslaitoksen ajoneuvoa oli tehtävien lisäksi voinut käyttää myös tavanomaisiin tarpeellisiin omiin ajoihin kuten kaupassa ja harrastuksissa käymiseen. Liikkumisalue oli käsittänyt sen taajaman läheisyyden, jossa paloasema oli sijainnut. Koska Karttula ja Tervo olivat olleet samaa hälytyspiiriä, varallaolija oli voinut oleskella molempien taajamien läheisyydessä.

Varallaoloa koskeva paikallinen sopimus oli aluepelastuslaitoksen aikana koskenut kaikkia asemia. Aluepelastuslaitokseen siirryttäessä kaikki voimassa olleet ohjeet oli käyty läpi muun ohella paloasemavastaavien kokouksissa, joissa olivat kaikki asemat olleet edustettuina. Myös vuonna 2015 tapahtunutta varallaolon riitautumista oli käsitelty asemavastaavakokouksissa. Työnantaja oli korostanut koko ajan sitä, että paikallisen sopimuksen mukaisesti mitään lähtöaikavaatimusta ei varallaolijoilla ollut vaan kyse oli vapaamuotoisesta varallaolosta.

B on kertonut toimineensa eteläisen toimialueen palopäällikkönä 1.7.2017 saakka. Palopäällikkö vastasi alueen pelastustoiminnasta. Varallaolon osalta palopäällikkö hyväksyi varallaololistat ja ohjeisti toimintaa tarvittaessa. Eteläiselle toimialueelle oli kuulunut kymmenen asemaa, muun ohella Karttula ja Tervo, Suonenjoki, Leppävirta sekä Kangaslampi.

Yksikönjohtajavarallaolijoiden velvoitteista B on kertonut, että heiltä oli edellytetty tavoitettavuutta radio- tai matkapuhelimella. Varallaolossa oli paikallisen sopimuksen mukaisesti voinut liikkua taajaman läheisyydessä toimintavalmiina. Hälytys tuli kuitata vastaanotetuksi ja sen jälkeen tuli ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin kuten selvittää hälytyksen luonne ja kohteen sijainti sekä huolehtia tehtävälle lähtevästä miehistöstä ja kalustosta. Yksikönjohtaja lähti tapauskohtaisen harkintansa mukaan liikkeelle menemällä tilannepaikalle joko suoraan tai aseman kautta. Tätä ei työnantaja ollut määritellyt. Esimerkiksi erityiskaluston tarve oli voinut edellyttää asemalle menoa. Ensivastetehtävät oli hoidettu samalla tavalla kuin muutkin pelastustoimen tehtävät. Niiden hoitamiseen tarvittavaa yksikköä oli tyypillisesti säilytetty asemalla. Hälytyksen jälkeen oli mahdollista olla yhteydessä paloasemalle Virve-puhelimella.

Miehistövarallaolossa oli edellytetty samoja asioita kuin yksikönjohtajavarallaolossa pelastustoiminnan johtamista lukuun ottamatta. Lisäksi miehistön jäsenet olivat aina menneet hälytykselle aseman kautta hakemaan varusteet. Heidänkään toiminnalleen ei ollut asetettu mitään määräaikaa. B oli työssään vastannut toimintavalmiudesta ja sen vuoksi käynyt läpi ensimmäisen yksikön keskimääräisiä lähtöaikoja ja vahvuuksia tehtävissä.

D on kertonut toimineensa eteläisen toimialueen palopäällikkönä marraskuusta 2017 lukien. D oli osallistunut Leppävirralla palomestarina sekä päällystö- että yksikönjohtajavarallaoloon vuosina 2004–2011. Palomestarin tehtäviin oli kuulunut asemavastaavana toimiminen. Palopäällikkönä D johti toimialuetta, johon kuului 11 pelastusasemaa. Hän oli palomestareiden lähiesimies ja muun ohessa hyväksyi heidän varallaololistansa. D oli toiminut palomestari L:n lähiesimiehenä sekä Leppävirralla palomestarina olleessaan P:n ja Q:n lähiesimiehenä.

Yksikönjohtajavarallaolijan velvoitteet ilmenivät paikallisesta sopimuksesta. Varallaolijan oli tullut pitää mukanaan Virveä tai matkapuhelinta ja hänen liikkumisalueenaan oli ollut taajaman läheisyys. Työnantaja ei ollut määritellyt varallaolijalle mitään toiminta-aikaa. Hälytyksen tullessa varallaolijan oli tullut ottaa tehtävä vastaan kuittaamalla se Virven kautta. Virvestä näkyi pääpiirteittään minkä tyyppisestä hälytyksestä oli kyse. Tapauskohtaisesti ja tilanteesta riippuen varallaolija lähti harkintansa mukaan joko kohteeseen tai asemalle. Yksikönjohtajalla oli yleensä pelastusauto käytössään. Pelastusauton käytöstä ei ollut annettu tarkempia ohjeita eikä erikseen ollut ohjeistettu, miten tuli menetellä, jos henkilöllä ei ollut pelastusautoa käytettävissään. Ensivastetehtäviä oli koskenut sama ohjeistus kuin muitakin pelastustehtäviä. Velvollisuutta ehtiä ensimmäiseen yksikköön ei ollut. Varallaolija oli pisimmillään D:n tietojen mukaan asunut 12 kilometrin päässä asemasta. Tehtävä saattoi edellyttää asemalle saapumista esimerkiksi silloin, kun asemalla oli pitänyt varmistaa, että sieltä lähti riittävästi henkilöitä ja ajoneuvoja liikkeelle. Ensivastetehtävillä tarvittiin yleensä varusteita, joiden hakeminen asemalta oli ratkaistava tapauskohtaisesti.

Miehistövarallaolo oli eronnut yksikönjohtajavarallaolosta siten, että miehistövarallaolija ei ollut varallaolossa yksinään. Yksikönjohtaja oli saattanut olla aseman ainoa varallaolija. Miehistövarallaolijankaan toiminnalle ei ollut asetettu määräaikaa.

K1 on kertonut toimineensa pohjoisen toimialueen palopäällikkönä vuosina 2020–2022. Tätä ennen hän oli toiminut muun ohessa palopäällikkönä ja palomestarina Vieremällä vuosina 1986–2011 sekä sen jälkeen Iisalmessa toimien samalla myös Vieremän asemavastaavana. Vieremällä K1 oli osallistunut yksikönjohtajavarallaoloon vuoteen 2019 asti. Pohjoisella toimialueella oli kymmenen toimipistettä, joiden asemavastaavien esimiehenä palopäällikkö toimi. Asemavastaava puolestaan huolehti aseman toiminnasta ja vastasi sen kalustosta sekä henkilöstöstä.

Yksikönjohtajavarallaolija oli oman harkintansa mukaan ja hälytyksestä riippuen mennyt hälytyksen vastaanotettuaan joko kohteeseen suoraan tai aseman kautta. Vieremällä K1:n käytäntönä oli ollut mennä suoraan tilannepaikalle, koska aseman vieressä asuvat miehistön jäsenet olivat usein kuitanneet saapuneensa asemalle. Ensimmäinen asemalle saapuja oli ollut velvollinen ilmoittamaan yksikönjohtajalle paikalle tulijoiden määrän ja pätevyydet. Tehtävästä riippuen yksikönjohtajan ei ollut välttämätöntä saapua tällöin asemalle vaan hän oli voinut ajaa päivystysautolla suoraan kohteeseen katsomaan, millainen tilanne oli kyseessä. Yksikönjohtaja oli kuitenkin vastannut siitä, että vasteen mukaiset yksiköt saatiin asemalta liikkeelle. Jos riittävästi miehistöä ei ollut saapunut, oli lähiasemilta hälytetty lisäapua. Asemalta saattoi myös olla tarve hakea erityiskalustoa. Päivystysautossa oli pidetty sammutus- ja liikenteenohjauskalustoa. Suojavarusteita oli saanut harkintansa mukaan pitää päivystysautossa tai asemalla, tästä ei ollut annettu ohjeistusta. Vieremällä ensivastevälineitä oli alun perin säilytetty asemalla, josta ne oli pitänyt mennä hakemaan. Myöhemmin oli otettu käyttöön ensivasteauto, jolla varallaoloa oli voinut tehdä. Toiminnalle ei ollut asetettu määräaikoja. Tehtävälle piti kuitenkin lähteä mahdollisimman nopeasti. Kaikki alueen asemat oli ohjeistettu samalla tavalla. Miehistövarallaolijoilla ei ollut ollut ajoneuvoa käytössään ja heidän varusteitaan oli säilytetty asemalla. He olivat tulleet hälytyksen saatuaan asemalle. Heidänkään toiminnalleen ei ollut asetettu määräaikaa, mutta kaikkien varallaolijoiden oli käytännössä välittömästi lähdettävä tehtävälle sen vastaanotettuaan.

Asemavastaavien kokouksessa oli vuonna 2015 tullut tieto varallaoloa koskevasta riita-asiasta. Pohjois-Savossa tilanne oli kuitenkin ollut erilainen, koska vapaamuotoisesta varallaolosta oli ohjeistettu eikä lähtöaikavaatimusta ollut. Hälytyksestä riippuen oli voinut myös mennä suoraan kohteeseen käymättä paloasemalla. Tästä oli ollut keskustelua asemavastaavien kanssa vuonna 2015 ja sen jälkeen.

L1 on kertonut toimineensa alueellisen pelastuslaitoksen aikana keskisellä toimialueella apulaispalopäällikkönä ja palopäällikkönä. L1 oli jäänyt eläkkeelle vuonna 2014. Keskiseen toimialueeseen kuuluivat muun ohella Vehmersalmi ja Riistavesi. Palopäällikkönä L1 oli toiminut asemavastaavien, kuten X:n, esimiehenä. L1 ei ole muistanut käyneensä X.n kanssa keskustelua varallaolosta, mutta aluepelastuslaitoksen aikana oli kerran kuukaudessa pidetty asemavastaavien palaveri, jossa kaikki ajankohtaiset asiat oli käyty läpi.

Yksikönjohtajavarallaolijan oli tullut oleskella taajaman läheisyydessä, mitä ei ollut kilometreissä tarkemmin määritelty, ja välittömästi kuitata hälytys viestivälineellä vastaanotetuksi sekä tämän jälkeen käynnistää hälytystehtävä eli ottaa selvää, millaisesta hälytyksestä oli kyse ja oliko sen johdosta tarve mennä tilannepaikalle suoraan vai aseman kautta. Monesti oli ollut tarve mennä asemalle varmistamaan, että hälytykselle oli lähtenyt riittävästi miehistöä ja hakemaan asianmukainen kalusto. Toiminnalle ei ollut asetettu määräaikaa. Jos varallaolijalla oli käytössään pelastuslaitoksen päivystysajoneuvo, jossa olivat tarvittavat sammutusvarusteet, tarkoituksenmukaista saattoi olla, että yksikönjohtaja meni suoraan kohteeseen. Joka tapauksessa oli tullut varmistaa, että miehistö oli tuonut asemalta tarvittavan kaluston. Yksikönjohtajalla ei ollut myöskään ollut velvoitetta olla ensimmäisenä tilannepaikalla. Yksikkö oli saattanut saapua sinne lähiasemalta jo ennen yksikönjohtajaa, ja yksikönjohtaja oli voinut olla häneen yhteydessä Virvellä. Miehistövarallaolijat olivat menneet hälytyksen tullessa paloasemalle, koska heillä ei ollut ollut pelastuslaitoksen ajoneuvoa käytössä ja he olivat hoitaneet kaluston liikkeelle asemalta. Maaningalla ja Vehmersalmella yksikönjohtajalla oli ollut käytössä ajoneuvo. Ajoneuvon käyttöä ei L1:en käsityksen mukaan ollut rajoitettu vaan sitä oli saanut käyttää päivittäisiin toimiin.

Ensivastetehtävät oli hoidettu samalla tavoin kuin muutkin pelastustoimen tehtävät. Ensivasteyksikkö oli joillain asemilla toiminut myös yksikönjohtajavarallaolijan päivystysautona. Isommilla asemilla oli ollut erikseen ensivasteyksikkö tai tehtävissä oli käytetty sammutusyksikköä. Tällöin yksikköä oli säilytetty asemalla.

K on kertonut työskennelleensä Pohjois-Savon pelastuslaitoksella vuodesta 2011. Hän oli toiminut Keiteleellä palomestarina vastuullaan Keiteleen, Vesannon ja Pielaveden asemat, ja lisäksi hän oli viransijaisena ja päällystöpäivystäjänä vastannut myös Suonenjoen, Tervon, Karttulan ja Rautalammen asemista. K oli tehnyt yksikönjohtajavarallaoloa Keiteleellä sekä yksittäisiä varallaolovuoroja naapuriasemilla.

Kaikilla Pohjois-Savon asemilla olivat voimassa samat varallaoloa koskevat ohjeet. Oleskelualueena oli taajaman läheisyys. Yksikönjohtajan tuli varalla ollessa pitää mukanaan matkapuhelinta ja Virveä, jolla hälytys tuli vastaanottaa välittömästi. Virvestä tuli tarkistaa hälytystä koskevat tiedot, minkä jälkeen tuli lähteä siirtymään paloasemalle tai kohteeseen tehtävän luonteesta riippuen. Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä välittömästi. Pääsääntöisesti oli pitänyt mennä asemalle varmistamaan riittävä miehistö ja kalusto. Hälytykselle tulijat oli aiemmin voinut varmistaa vain menemällä asemalle tai siten, että yksikönjohtaja oli ollut Virvellä yhteydessä asemalle. Vuonna 2021 oli otettu käyttöön järjestelmä, josta hälytykselle tulijat olivat näkyneet. Jos tilannepaikka oli sijainnut matkan varrella, ei ollut ensin kannattanut mennä asemalle. Myös varmuus kaluston liikkeellelähdöstä piti olla. Jos tällaista varmuutta ei ollut, asemalle oli mentävä. Varallaolija oli vastannut oman asemansa toimintavalmiudesta ja siitä, että hälytykselle oli lähtenyt oikea kalusto ja riittävä miehistö. Yksin päivystäjänä ollessa oli käytännössä tullut aina mennä asemalle. Työnantaja ei ollut määritellyt määräaikoja toiminnalle. Tehtävää oli ryhdyttävä hoitamaan joka tapauksessa välittömästi, ja tämä oli kaikille selvää. Yksikönjohtajalla oli käytössään päivystysauto ja sitä oli saanut käyttää työmatkojen lisäksi myös päivittäisiin asioihin. Auto tuli olla koko ajan lähtövalmiina, joten se tuli pitää virtalähteessä pakkasilla. Jos siinä oli ollut Virve-päätelaite, auto tuli pitää koko ajan virtalähteessä.

Miehistövarallaolossa ei ollut käytössä pelastusajoneuvoa. Velvoitetta ehtiä ensimmäiseen yksikköön ei ollut kuitenkaan ollut. Lähtökohtana kuitenkin oli, että yksikönjohtaja- ja miehistövarallaolija olivat mukana ensimmäisessä yksikössä. Jos yksikönjohtaja ei ollut mukana ensimmäisessä yksikössä, otti johtovastuun joku muu yksikönjohtajakoulutuksen saanut. Käytännössä yksikönjohtajavarallaolija oli tällöinkin johtanut tilannetta Virven välityksellä matkalla kohteeseen.

Ensivastetehtävissä oli muita tehtäviä kovempi aikapaine eikä niissä ollut jääty odottelemaan ketään asemalla vaan riittävän miehistön kokoonnuttua oli välittömästi lähdetty liikkeelle. Niissäkin oli tilannepaikalle menty suoraan, jos se sijaitsi lähempänä kuin asema. Yksin ei tehtävälle kuitenkaan ollut ainakaan uhkaavissa tilanteissa voinut mennä.

Asiassa todistelutarkoituksessa kuullut muut henkilöt ja todistajina kuullut H1 ja G1 ovat yhdenmukaisesti kertoneet muun ohella seuraavaa. Pohjois-Savon pelastuslaitoksella yksikönjohtajien käytössä oli yleensä ollut päivystysajoneuvo, joillain asemilla tosin vain ajoittain. Miehistövarallaolossa päivystysajoneuvoa ei ollut ollut käytössä. Yksikönjohtajallakin oli kuitenkin ollut tarve lähteä hälytykselle pääsääntöisesti aseman kautta, koska vasta asemalla oli selvinnyt hälytykselle lähtijät ja vain asemalla oli voinut varmistua myös mukaan otettavasta kalustosta. Poikkeuksellisesti kohde oli ollut matkan varrella, jolloin kohteeseen oli saatettu jäädä suoraan. Jos yksikönjohtaja oli harkinnut lähteä suoraan kohteeseen, hänen oli tullut kuitenkin varmistua, että paloasemalta lähti riittävästi miehistöä ja tarkoituksenmukainen kalusto. Hälytyksen tullessa tehtävälle oli lähdettävä välittömästi. Vakiintunut käsitys oli lisäksi ollut, että ensimmäisen yksikön oli tullut lähteä viidessä minuutissa paloasemalta. Yksikönjohtajavarallaolija oli vakiintuneesti ollut tuossa ensimmäisessä yksikössä mukana. Ensivastetehtävissä varusteet tehtävien hoitamista varten oli haettu asemalta, ja tehtävillä käytettävää ajoneuvoa oli useimmiten säilytetty asemalla ensivastetehtävissä tarvittavien välineiden ja varusteiden edellyttämässä lämpötilassa. Menettelytavat varallaolossa olivat perustuneet pitkäaikaiseen, vakiintuneeseen käytäntöön, esimiehen antamiin ohjeisiin tai työtoverin perehdytykseen, eivätkä ne olleet aluepelastuslaitoksen myötä muuttuneet. Esimiehet eivät olleet missään vaiheessa ohjeistaneet toimintaa varallaolossa noudatetuista käytännöistä poikkeavasti. Osa kuultavista on kertonut tienneensä paikallisen sopimuksen olemassaolosta ja mahdollisesti myös sen sisällöstä sekä siitä, että sopimuksessa ei ollut määritelty varallaolijalle minuuttimääräistä lähtöaikavaatimusta. Tarkemmat varallaolo-ohjeet oli annettu vasta 18.6.2021 (V25), jolloin oli ensimmäistä kertaa ohjeistettu, että yksikönjohtajavarallaolijan oli hälytyksen tultua mahdollista mennä myös suoraan kohteeseen.

Arvio ja johtopäätökset

Arvioinnin lähtökohdat

KVTES:n mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaololla taas tarkoitetaan sitä, että työntekijän on oltava vapaa-ajallaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa edellä todetuin tavoin vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat sellaiset varallaolojaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne kokonaisuutena vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti työntekijän mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä tarkoitettua työaikaa. (Ks. esim. suuren jaoston tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main, C-580/19, EU:C:2021:183.)

Kokonaisarviota tehtäessä on ensinnäkin otettava huomioon varallaolijalta edellytetty valmiusaika (reaktioaika), jolla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka kuluessa hänen on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön, mikä yleensä edellyttää häneltä työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista. Jos tuo valmiusaika on kohtuullinen ja mahdollistaa siten henkilökohtaisten ja sosiaalisten aktiviteettien suunnittelun, kyse ei ensi näkemältä ole työajasta. Jos tuo aika on vain muutamia minuutteja, päivystysjaksoa on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan työaikana, koska tällöin varallaolija saadaan käytännössä hyvin helposti luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa.

Huomioon on tarvittaessa otettava yhtäältä myös muut työntekijälle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka työntekijälle on myönnetty. Reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on muun ohella erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotona hälytystä odottaessaan tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on saavuttava työpaikalle tai kohteeseen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen osalta merkityksellinen on työntekijän käyttöön mahdollisesti annettu päivystysauto, joka mahdollistaa nopean liikkumisen etuoikeuksia ja kulkuoikeuksia hyödyntäen, tai se, että työntekijällä on mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta oleskelupaikastaan.

Toiseksi on otettava huomioon se, miten usein keskimäärin kyseinen työntekijä tavallisesti tosiasiallisesti työskentelee kunkin päivystysjaksonsa kuluessa. Jos työntekijä päivystysjaksoinaan kutsutaan keskimäärin usein suorittamaan työtehtäviä, jotka yleensä eivät ole lyhytkestoisia, varallaoloaika kokonaisuudessaan on lähtökohtaisesti työaikadirektiivissä tarkoitettua työaikaa. Se, että hälytyksiä tulee keskimäärin vain harvoin, ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että varallaoloa olisi pidettävä lepoaikana, jos valmiusajan vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti varallaolijan mahdollisuutta käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista.

Työtuomioistuin on yksikönjohtajavarallaoloa koskevassa oikeuskäytännössään katsonut, että tilanteessa, jossa varallaolijalla on ollut velvollisuus hälytyksen tultua saapua paloasemalle hyvin lyhyessä ajassa, yleensä noin viidessä minuutissa, varallaolijalta edellytetty valmiusaika on ollut niin lyhyt, että varallaoloaikaa on lähtökohtaisesti pidetty kokonaisuudessaan työaikana. Vaikka riittävän lähellä paloasemaa asuvat ovat sinänsä voineet oleskella varallaoloaikana myös kotonaan, valmiusaikaa koskevan ehdon on katsottu rajoittavan merkittävästi heidänkin mahdollisuuksiaan keskittyä omiin asioihinsa ja viettää vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla. Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika varallaoloaika on luettu tällöin kokonaisuudessaan työajaksi (ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50–52, TT 2022:22, TT 2022:54). Työtuomioistuin on lisäksi korostanut sitä, että työnantajan velvollisuutena on selvittää työntekijöille varallaoloa koskevat keskeiset velvoitteet, ja jos työntekijällä on ollut perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänellä on tietynsisältöisiä velvollisuuksia, työnantajan on katsottu kantavan riskin siitä, että se ei ole selvittänyt työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin.

Sen sijaan tilanteessa, jossa varallaolijalla on ollut mahdollisuus ajaa käytössään olleella pelastusautolla myös suoraan kohteeseen ajamatta paloaseman kautta, ja kun varallaolovelvoitteet ovat muutoinkin sisältäneet riittävästi joustoa, varallaolijoilla on katsottu olleen mahdollisuus hyödyntää lepoaikansa asianmukaisesti. Työtuomioistuin on todennut, että mahdollisuus lähteä hälytystehtävään suoraan ajamatta paloaseman kautta mahdollistaa liikkumisen ja vapaa-ajan toiminnot vapaammin ja laajemmalla alueella, jolloin varallaolija voi myös käyttää lepoaikaansa tehokkaammin kuin silloin, kun hän on velvollinen oleskelemaan paloaseman välittömässä läheisyydessä. Näin on erityisesti silloin, jos edellytetty saapumisaika kohteeseen on kohtuullinen ja joustava. (Ks. TT 2021:51 ja TT 2021:52.)

Päällystövarallaoloa koskevissa ratkaisuissa on katsottu, että varallaolijan valmiusaika on sinänsä ollut hyvin lyhyt, koska työ on alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Varallaolijan on lisäksi tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän tarpeen vaatiessa on kyennyt lähtemään nopeasti hälytyksen tullessa tilannepaikalle, vaikka on harkintansa mukaan voinut johtaa tilannetta myös etänä. Työtuomioistuin on todennut, että liikkumavara kutsun tullessa on tehtävän luonne huomioon ottaen ollut hyvin pieni, mikä on ollut omiaan johtamaan siihen, että varallaolija on luopunut suunnittelemasta mitään sellaista vapaa-ajan toimintaa, jota hän ei ole voinut jättää välittömästi kesken hälytyksen tultua. Vapaa-ajan mahdollisia keskeytyksiä ei ole myöskään voinut millään tavalla ennakoida, mistä seuraava epävarmuus on ollut omiaan asettamaan varallaolijan pysyvään valmiustilaan. Näiden seikkojen on katsottu puoltavan kannetta. Tällöin merkitystä on annettu erityisesti sille, että päällystövarallaolija on kuitenkin voinut oleskella hyvin laajalla alueella eikä hänen ole tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Hänen käytössään on lisäksi ollut johtoauto, jossa on säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla on voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella. Vaikka autosta huolehtiminen on osaltaan rajoittanut vapaa-ajan viettoa, työtuomioistuin on katsonut, että velvoitteet eivät ole muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että varallaolijalla ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Tällaisissa tilanteissa varallaoloa ei ole tullut lukea kokonaisuudessaan työajaksi. (Ks. TT 2022:34, TT 2022:53 ja TT 2022:54.)

Arviointi tässä asiassa

Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on kanteessa tarkoitettuna aikana noudatettu 6.2.2004 solmittua paikallista sopimusta (K1, V5), jossa on varallaolosta todettu muun ohella seuraavaa. ”Kyseessä on vapaamuotoinen varallaolo. Varallaolijan tulee olla välittömästi tavoitettavissa matkapuhelimella tai muulla viestintävälineellä. Hänellä on oikeus liikkua lähtövalmiina taajaman läheisyydessä.” Työtuomioistuin toteaa, että sopimustekstistä ei voi päätellä, miten varallaolijan on tullut toimia sen jälkeen, kun hän on hälytyksen vastaanottanut. Varallaolosta ei siten ole annettu sellaisia KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentin soveltamisohjeessa tarkoitettuja kirjallisia ohjeita, joiden perusteella viranhaltija/työntekijä tietäisi varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, kuten sen, missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava. Työnantaja kantaa siten riskin siitä, että työntekijälle tai viranhaltijalle on syntynyt perusteltu syy olettaa, että hälytyksen tultua hänen on tullut toimia tietyllä tavalla.

Työtuomioistuin on 3.6.2021 antanut ratkaisun Kuopion kaupunkia koskevassa asiassa R 166/17 (TT 2021:51). Välituomiossa katsottiin näytetyksi, että Pohjois-Savon pelastuslaitoksen eräillä paloasemilla vuosina 2013–2018 varallaoloa suorittaneiden henkilöiden perustellun käsityksen mukaisesti yksikönjohtajavarallaolijan oli hälytyksen tultua tullut mennä paloasemalle siten, että paloauto oli päässyt lähtemään hälytykselle noin viidessä minuutissa hälytyksestä. Tällaisessa valmiudessa oleminen rajoittaa varallaolijan liikkumisvapautta ja siten vapaa-ajan käyttöä niin merkittävästi, että varallaolijalla ei ole katsottu olevan mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Varallaoloaika tuli sen vuoksi lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Muiden kuin edellä tarkoitettujen henkilöiden osalta kanne hylättiin ennen muuta siitä syystä, että asiassa esitetyn näytön perusteella heillä oli mahdollisuus ajaa käytössään olleella pelastuslaitoksen ajoneuvolla suoraan hälytyskohteeseen ilman tiukkoja aikamääreitä eikä heidän siten ollut tarvinnut viettää vapaa-aikaansa sellaisessa valmiudessa, että he olisivat päässeet paloasemalle alle viidessä minuutissa hälytyksen tultua.

Tässä asiassa on ollut kyse A:n ajalla 1.5.2018–30.4.2021 Nilsiän paloasemalle suorittamasta miehistövarallaolosta. Mainittu paloasema kuuluu Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pohjoiseen toimialueeseen.

Työnantajapuoli on korostanut sitä, että Pohjois-Savon pelastuslaitoksella varallaolovelvoitteet ovat määrittyneet yksinomaan paikallisen sopimuksen mukaisesti, mikä on tuotu koko henkilöstön tietoon (V26). Kuten työtuomioistuin on edellä todennut, paikallisesta sopimuksesta ei kuitenkaan ilmene, miten varallaolijan tulisi toimia hälytyksen vastaanotettuaan. Sopimuksen mukaan hänen tulee oleskella lähtövalmiina taajaman läheisyydessä ja oltava viestintävälineellä välittömästi tavoitettavissa. Velvoite olla lähtövalmiina viittaa siihen, että tehtävälle on ollut velvollisuus lähteä välittömästi hälytyksen tultua. Välitöntä toimimisvelvollisuutta ovat korostaneet paitsi kantajan kuultavat ja todistajat myös osa työnantajapuolenkin todistajista (K1, K, D todisteessa V21). Työtuomioistuin on jo aiemmissa ratkaisuissaan todennut, että pelastusalan luonne huomioon ottaen on selvää, että varallaolija ei voi esimerkiksi tulipalon tai muun vastaavan onnettomuuden sattuessa jäädä kovin pitkäksi aikaa odottamaan sopivaa lähdön hetkeä ja saattamaan loppuun kesken olevia askareitaan. Tässä asiassa varallaolija on lisäksi osallistunut ensivastetehtäviin, jotka niin ikään ovat itsestään selvästi kiireellisiä, viivytyksettä hoidettavia tehtäviä (K4.a–c, K12). Välitön toimimisvelvollisuus on ollut omiaan johtamaan siihen, että varallaolija on luopunut suunnittelemasta mitään sellaista vapaa-ajan toimintaa, jota hän ei voi jättää välittömästi kesken hälytyksen tultua. Yksinomaan tämä seikka ei kokonaisarvioinnissa kuitenkaan välttämättä tee varallaolosta työaikaa, vaikka puhuukin kanteen hyväksymisen puolesta.

Varallaolijoiden liikkumisvapauden osalta työtuomioistuin toteaa, että paikallisessa sopimuksessa mainittu ”taajaman läheisyys” on ilmauksena epämääräinen. A on kertonut voineensa liikkua paitsi Tahkovuoren taajaman läheisyydessä myös Nilsiän alueella. Paloasemat sijaitsevat noin kymmenen kilometrin etäisyydellä toisistaan. Liikkumisalue on joka tapauksessa ollut huomattavasti suppeampi kuin päällystövarallaoloa koskevissa tapauksissa TT 2022:34, TT 2022:53 ja TT 2022:54.

Tässä asiassa on kyse miehistövarallaolosta. Miehistövarallaolon osalta asiassa kuullut henkilöt ovat yhdenmukaisesti kertoneet, että varallaolijoilla on ollut lähtökohtaisesti velvollisuus saapua paloasemalle hälytyksen tultua, koska heidän käytössään ei ole ollut päivystysajoneuvoa. A:n käytössä sen sijaan on ollut ajoneuvo, sillä hän on tehnyt varallaoloa paitsi Tahkovuoren myös Nilsiän asemalle. Autoa on kuitenkin säilytetty Tahkovuoren paloasemalla, minkä vuoksi myös A:n on tullut hälytyksen saatuaan lähteä asemalle kertomuksestaan ilmenevin tavoin.

Työnantajapuoli on vedonnut siihen, että varallaolijoille ei ole asetettu velvollisuutta ehtiä ensimmäiseen paloasemalta lähtevään yksikköön, vaan velvoittavan lähtöaikavaatimuksen puuttuessa he ovat voineet saapua asemalle myöhemminkin. Koska varallaolijan hälytyksen jälkeistä toimintaa ei ole pelastuslaitoksella tarkemmin haluttu ohjeistaa, merkitystä on annettava ennen muuta sille, miten varallaolijat ovat toimintavelvoitteensa perustellusti ymmärtäneet. Tässä arviossa työtuomioistuin kiinnittää erityisesti huomiota tehtävien kiireelliseen luonteeseen. Varallaolijan on sen vuoksi ja paikallisessa sopimuksessa sovitulla tavalla tullut olla jatkuvasti lähtövalmiina ja lisäksi valmiudessa saapumaan asemalle. Henkilötodistelun perusteella viiden minuutin lähtöaika on ollut pitkään osa pelastustoimen vakiintuneita käytäntöjä. Tavoitteellisten toimintavalmiusaikojen täyttyminen käytännössä edellyttääkin, että ensimmäinen yksikkö lähtee asemalta noin viidessä minuutissa (K10, V15, V7, V8, K4.a–c, K5). Tätä on korostanut myös osa kuultavista. Vakiintuneesta käytännöstä kerrottua tukee osaltaan myös asiassa esitetty kirjallinen todistelu (K1, K3, K5, K9, K11, K22). Lähtöaikoja on henkilötodistelun perusteella seurattu ja niitä on kehotettu myös saamaan lyhyemmiksi (K13). Nopeaa liikkeellelähtöä on ymmärrettävästi korostettu myös ensivastetehtävissä (K4.c, K12). Nämä seikat huomioon ottaen työnantaja ei lähtökohtaisesti ole voinut olettaa varallaolijan ilman selkeää ohjeistusta ymmärtävän, että hänen ei edellytetä toimivan hälytystilanteessa niin nopeasti kuin mahdollista tavoitteellisten toimintavalmiusaikojen puitteissa. Sille, että tarkkaa minuuttimääräistä lähtöaikavaatimusta ei ole asetettu, ei edellä todetut seikat huomioon ottaen voi antaa merkitystä. Varallaolijan valmius- tai reaktioajan ei voida katsoa tosiasiallisesti olleen enempää kuin vain muutamia minuutteja.

Tässä asiassa A:n kertomuksella on lisäksi tullut selvitetyksi, että häntä on vuonna 2018 ohjeistettu saapumaan asemalle hälytyksen tultua siten, että hän pääsee lähtemään tehtävään viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. E1:en kertomus pitkään jatkuneesta vakiintuneesta käytännöstä Nilsiän asemalla tukee A:n kertomaa. A:n kertomuksen perusteella työnantaja ei ole missään vaiheessa ohjeistanut häntä toimimaan toisin kuin hän oli vakiintuneesti toiminut.

Työtuomioistuin on kiinnittänyt vielä huomiota siihen, että pelastusjohtaja ja riskienhallintapäällikkö ovat 13.2.2006 antaneet tiedotteen vapaamuotoisesta varallaolosta (V3) sen jälkeen, kun työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välillä on tammikuussa 2006 käyty paikallisneuvottelut aiemmin joulukuussa 2005 annetun tiedotteen johdosta. Mainitussa joulukuun tiedotteessa oli todettu muun ohella, että ”varallaolija voi liikkua lähtövalmiina kunnan/kaupungin taajama-alueen läheisyydessä kuitenkin siten, että hän on taajama-alueella sijaitsevassa kohteessa (yleensä II-riskialuetta) pääsääntöisesti viimeistään noin 10 minuutin kuluessa siitä, kun hän saa kutsun hälytysluonteiseen tehtävään”. Helmikuun 2006 tiedotteessa (V3) taas on todettu, että ”työnantajan ja järjestöjen välisessä paikallisneuvottelussa 16.1.2006 sovittiin, että vapaamuotoisessa varallaolossa noudatetaan paikallista virka- ja työehtosopimusta sellaisenaan. Varallaolijan tulee olla välittömästi tavoitettavissa matkapuhelimella tai muulla viestivälineellä ja hänellä on oikeus liikkua lähtövalmiina taajaman läheisyydessä.” Paikallisneuvottelun pöytäkirjaan (V4) on kirjattu, että ”paikallisneuvottelussa sovittiin, että pelastuslaitoksen ohje muutetaan vastaamaan paikallista virka- ja työehtosopimusta varallaolosta ilman aikarajoja”. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella henkilöstöä ei tässä yhteydessä tai myöhemminkään ole kuitenkaan selvästi ohjeistettu, että varallaolijan ei vallitsevasta käytännöstä poiketen tarvitse hälytyksen tultua saapua noin viidessä minuutissa paloasemalle ja lähteä sieltä ensimmäisen yksikön mukana kohteeseen.

Työnantajapuoli on vedonnut asiassa siihen, että työnantaja on varallaoloasian riitauduttua todennut paikallisneuvotteluissa vuonna 2015 ja 2016 (V27 ja V28), että Pohjois-Savon pelastuslaitoksella lähtövalmiusajan pituutta ei ole määritelty, ja korostanut sitä, että varallaolovelvoitteet määrittyvät paikallisen sopimuksen mukaisesti. Työnantajapuolen mukaan A:lla ei ainakaan tämän jälkeen ole voinut olla sellaista perusteltua käsitystä, että hänen varallaolovelvoitteensa olisivat jotakin muuta kuin paikallisesta sopimuksesta ilmenee. Työtuomioistuin toteaa, että asiassa ei ensinnäkään ole esitetty selvitystä siitä, että edellä mainitut työnantajan kannanotot olisi tuotu A:n tietoon tai että häntä olisi ohjeistettu toimimaan varallaolossa toisin kuin hän vakiintuneesti oli toiminut. Toiseksi, kuten työtuomioistuin on edellä jo todennut, paikallisesta sopimuksesta ei ilmene, miten varallaolijan tulee toimia hälytyksen saatuaan. Varallaolijoille on tästä huolimatta, kuten tässä tapauksessa, voinut muodostua perusteltu käsitys siitä, miten heidän edellytetään toimivan. Joka tapauksessa A:n on tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän on kyennyt saapumaan paloasemalle hälytyksen tultua. Ilman tarkempia toimintaohjeita, jotka on annettu vasta 18.6.2021 (V25), työnantaja ei ole voinut olettaa varallaolijoiden ymmärtävän, että heidän ei edellytetä toimivan hälytystilanteessa vakiintuneen toimintamallin mukaisesti.

Johtopäätökset

Miehistövarallaolijalta on edellytetty jatkuvaa lähtövalmiudessa olemista, ja tehtävälle on tullut lähteä välittömästi. Varallaolija on voinut oleskella taajaman läheisyydessä, kuitenkin siten, että hän on kyennyt tehtävän niin edellyttäessä saapumaan paloasemalle hyvin lyhyessä ajassa, tässä tapauksessa perustellun käsityksenä mukaisesti noin viidessä minuutissa hälytyksestä. Varallaolijan reaktio- tai valmiusaika ei siten tosiasiassa ole ollut enempää kuin vain muutamia minuutteja. Hänellä on ollut käytössään pelastuslaitoksen päivystysauto, joka on osaltaan mahdollistanut nopeat siirtymiset. Mukanaan hän on kantanut Virve- ja matkapuhelinta. Vuosina 2014–2022 hälytyksiä on varallaoloaikana selvitetty tulleen Nilsiässä keskimäärin 1,88 viikossa (V30).

Työnantajapuoli on vedonnut siihen, että lähes aina hälytyksille on osallistunut myös ei-varallaolossa olevia henkilöitä ja tarvittaessa myös pelastuslaitoksen jatkuvasti miehitettyjen paloasemien henkilöstöä. Lisäksi paloesimiehet ja palomestari ovat seuranneet hälytyksiä sekä tukeneet ja tarvittaessa johtaneet toimintaa. Työtuomioistuin toteaa, kuten se on todennut jo aiemmissa ratkaisuissaan, ettei näiden seikkojen ole selvitetty millään lailla poistaneen varallaolijan velvollisuutta lähteä tehtävälle hälytyksen tullessa. Myöskään tavoitteellisten toimintavalmiusaikojen sisältämällä joustolla (V7–V8) ei tässä asiassa voida katsoa olevan suurta merkitystä, kun varallaolijan on joka tapauksessa tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän kykenee saapumaan asemalle hyvin lyhyessä ajassa. Myöskään sille, että varallaoloon osallistumisesta on voinut luopua, tai että henkilöstö on itse voinut vaikuttaa varallaololistojen suunnitteluun, ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko kyse työajasta vai lepoajasta. Tällaista merkitystä ei voida antaa myöskään sille seikalle, että A on mahdollisesti itse halunnut tehdä varallaoloa. Sinänsä tämä voi osaltaan viitata siihen, että hän ei ole kokenut varallaolosta aiheutuneita rajoitteita vapaa-ajan käytölle merkittävinä. Tämä arvio tehdään kuitenkin viime kädessä olosuhteiden objektiivisen kokonaisarvioinnin perusteella.

Johtopäätöksenään edellä lausutusta työtuomioistuin katsoo, että olosuhteita kokonaisuutena arvioiden A:han varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet ovat vaikuttaneet objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei ole edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Varallaoloaika on siten luettava kokonaisuudessaan työajaksi.

Oikeudenkäyntikulut

Asian käsittelyn jatkuessa oikeudenkäyntikuluista ei ole tarpeen lausua tässä vaiheessa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ajalla 1.5.2018–30.4.2021 Kuopion kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Jatkokäsittely

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Risto Lerssi, Mika Lallo, Anu-Tuija Lehto ja Ari Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.