TT 2022:68

Työehtosopimuksen mukaan matkustamiseen käytetyltä ajalta ei maksettu korvausta muun muassa silloin, kun toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttivät toistuvaa matkustamista. Teknisellä kouluttajalla oli ollut noin neljän vuoden pituisen työsuhteen aikana yhteensä 215 matkapäivää. Teknisen kouluttajan työtehtävistä ja työhön liittyneistä matkoista esitettyä selvitystä arvioituaan työtuomioistuin katsoi, että hänen normaalit työtehtävänsä olivat edellyttäneet työehtosopimuksessa tarkoitettua toistuvaa matkustamista. Toimihenkilö ei siten ollut oikeutettu matka-ajan korvaukseen matkustaessaan työnantajan määräyksestä työaikansa ulkopuolella vapaa-aikanaan.

Asia

Palkkaus

Kantaja

Ammattiliitto Pro ry

Vastaaja

Autoalan Keskusliitto ry

Kuultava

A Oy

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 3.3.2022

Pääkäsittely 5.10.2022

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Autoalan keskusliitto ry:n ja Ammattiliitto Pro ry:n välillä 1.11.2013-31.10.2016 ja 1.11.2017-31.10.2020 voimassa olleessa autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksessa oli muun muassa seuraavat määräykset:

22 § MATKAKORVAUKSET

1. Matkustamisvelvollisuus

Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii.

2. Matkan alkaminen ja päättäminen

Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai milloin erikseen sovitaan kotoaan ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi.

---

5. Matka-ajan korvaus

Milloin toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi.

Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuukausikorvauksesta.

Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21.00–7.00 väliseltä ajalta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta.

Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteiksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustuspäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi.

Milloin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta.

Edellä 3 momentissa mainittujen ruokailujen korvausten asemesta voidaan tässä momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksettavasta erillisestä korvauksesta.
---

23 § KOULUTUSTILAISUUDET

1. Milloin toimihenkilö osallistuu työnantajan lähettämänä ammattitaidon edistämistä tarkoittavaan koulutustilaisuuteen, työnantaja maksaa toimihenkilölle matkakorvaukset 22 §:n määräysten mukaisesti.

2. Edellisen kohdan mukaiset korvaukset maksetaan myös koulutussopimuksen mukaiseen yhteiseen koulutustilaisuuteen osallistuvalle toimihenkilölle, mikäli tilaisuuden tarkoituksena on paikallisesti todettu olevan toimihenkilön ammatillisten valmiuksien edistäminen.

3. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että esim. yövuorossa oleva toimihenkilö joutuu tulemaan vapaa-aikanaan ao. tilaisuuteen, on hänellä tältä ajalta maksettava peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vapaa-aika.

Mikäli kurssille osallistuminen tapahtuu toimihenkilön säännöllisenä työaikana, ei hänen paikkaansa sen vuoksi vähennetä. Tämän pykälän tarkoittamilta koulutustilaisuuksiin liittyviltä matkoilta ei makseta matka-ajan palkkaa.

4. Milloin edellä tarkoitettuun koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista sovitaan tarvittaessa paikallisesti.

------------------------------------------------------------------------------------------

STK-STTK-T runkosopimuksessa 1990 oli muun ohella seuraava määräys:

24 §

10. Milloin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta.

---

Soveltamisohje

Tämän säännöksen piiriin kuuluvat ensisijaisesti sellaiset tekniset toimihenkilöt, joiden työsopimuksessa on sovittu tai katsottava tulleen sovituksi, että työn suorittaminen edellyttää jatkuvaa matkustamista ja että pääasiallinen työ näin ollen suoritetaan muualla kuin yrityksen varsinaisissa toimitiloissa.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA

Autojen maahantuojayritys B Oy haki Kia-kouluttajaa loppuvuonna 2015 julkaisemallaan ilmoituksella. Ilmoituksen mukaan tehtävä edellytti matkustusvalmiutta. Tehtävään valittiin C.

C siirtyi 1.2.2018 tapahtuneen liiketoimintakaupan myötä vanhana työntekijänä A Oy:n palvelukseen. C työskenteli siten teknisenä kouluttajana ensin B Oy:ssä ja sen jälkeen A Oy:ssä 11.1.2016-27.3.2020 välisen ajan.

C:n tehtäviin kuului molemmissa yrityksissä autojen tekniseen kehitykseen liittyvä jälleenmyyjäkoulutus. C:n työsopimuksessa työntekopaikaksi oli sovittu Espoon tukikeskus ja aputulospaikaksi Kia tekninen palvelu. Työ tapahtui pääasiallisesti työsopimuksessa mainitussa toimipisteessä.

Työssään C teki kotimaan työmatkoja, joiden aikana hän koulutti jälleenmyyjäorganisaation työntekijöitä. Nämä matkat eivät olleet C:lle ammattitaidon edistämistä tarkoittavia koulutustilaisuuksia.

C osallistui työssään myös kouluttajille suunnattuihin ulkomailla järjestettyihin uutuusmallikoulutuksiin.

Tämän lisäksi C teki muita matkoja, joissa hänen tehtävänsä liittyivät asiakaspalvelun ja automyynnin koulutuksiin sekä isäntänä toimimiseen niin kutsutuilla palkintomatkoilla jälleenmyyntiverkoston henkilöstölle. Myöskään tässä kappaleessa tarkoitetut matkat eivät olleet C:lle ammattitaidon edistämistä tarkoittavia koulutustilaisuuksia.

C oli normaalin työajanvalvonnan piirissä. Hänen kanssaan ei ollut sovittu matkustamiseen käytetyn ajan korvaamisesta erillisellä kiinteällä kuukausikorvauksella.

C:llä oli vuosina 2016–2020 alla luetellut määrät matkapäiviä. Kaikkien matkapäivien lukumäärä sisältää myös matkat, jotka C teki yhden työpäivän aikana. Kanteessa esitetyt vaatimukset eivät koske viimeksi mainittuja matkoja.

2016

Oma kouluttautuminen 37
Jälleenmyyntiverkoston kouluttaminen 29
Muut matkat 12
Kaikki matkapäivät 78

2017

Oma kouluttautuminen 14
Jälleenmyyntiverkoston kouluttaminen 31
Muut matkat 4
Kaikki matkapäivät 49

2018

Oma kouluttautuminen 16
Jälleenmyyntiverkoston kouluttaminen 12
Muut matkat -
Kaikki matkapäivät 33

2019

Oma kouluttautuminen 4
Jälleenmyyntiverkoston kouluttaminen 19
Muut matkat 24
Kaikki matkapäivät 47

2020

Oma kouluttautuminen 4
Jälleenmyyntiverkoston kouluttaminen 3
Muut matkat -
Kaikki matkapäivät 8

C käytti vuosina 2016–2019 työtehtäviin liittyviin matkoihin keskimäärin noin 53 työpäivää vuodessa. Enimmillään C matkusti vuonna 2016 työajastaan 31 prosenttia.

Siltä osin kuin C:n matkojen katsotaan olleen osallistumista työnantajan lähettämänä ammattitaidon edistämistä tarkoittavaan koulutustilaisuuteen, oikeutta matka-ajan korvaukseen ei ole.

Kanteessa vaadittu matka-ajan korvaus on määrältään riidaton. Kanteessa esitetty suoritusvaatimus jakautuu erityyppisille matkoille seuraavasti: oma kouluttautuminen 5.307,30 euroa, jälleenmyyntiverkoston kouluttaminen 4.499,78 euroa ja muut matkat 1.703,25 euroa.

Riidan kohteena olevat työehtosopimuksen 22 ja 23 §:ien määräykset ovat olleet sanamuodoltaan muuttumattomina voimassa vuodesta 1995 lukien.

KANNE

Vaatimukset

Ammattiliitto Pro ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- vahvistaa, että tekninen kouluttaja C on ollut oikeutettu autoalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 22 §:n mukaiseen matka-ajan korvaukseen matkustaessaan työnantajan määräyksestä työaikansa ulkopuolella vapaa-aikanaan,

- velvoittaa A Oy:n suorittamaan C:lle matka-ajan korvausta vuosilta 2016–2020 yhteensä 11.510,33 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 27.3.2020 lukien ja

- velvoittaa Autoalan Keskusliitto ry:n ja A Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 11.170 eurolla korkoineen.

Perusteet

Työehtosopimusmääräysten tulkinta

Työehtosopimusmääräysten mukaan säännöllisen työajan ulkopuolella matkustamiseen käytetyltä ajalta maksetaan peruspalkkaa enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä, mikäli kyse ei ole matkustavaan työhön palkatusta toimihenkilöstä. Etuus voidaan toteuttaa myös erillisenä kiinteänä kuukausikorvauksena. Työehtosopimuksen mukainen pääsääntö on siten matka-ajan korvaaminen. Korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta ei poikkeuksellisesti makseta sellaiselle toimihenkilölle, jonka normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä. Poikkeusta yleiseen sääntöön on tulkittu ja tulee tulkita edelleen suppeasti.

Riidanalainen työehtosopimusmääräys on aikanaan siirtynyt autoalan toimihenkilöiden työehtosopimukseen aikaisemmin teknisiin toimihenkilöihin sovelletun STK - STTK-T runkosopimuksen 24 §:stä. Vuoden 1990 runkosopimuksen 24 §:n 10 kohdan mukaan “Milloin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta”. Runkosopimuksen soveltamisohjeissa on matkustavaan työhön palkatusta teknisestä toimihenkilöstä todettu muun muassa seuraavaa (kohta 10): ”Tämän säännöksen piiriin kuuluvat ensisijaisesti sellaiset tekniset toimihenkilöt, joiden työsopimuksessa on sovittu tai katsottava tulleen sovituksi, että työn suorittaminen edellyttää jatkuvaa matkustamista ja että pääasiallinen työ näin ollen suoritetaan muualla kuin yrityksen varsinaisissa toimitiloissa”. Vaikka runkosopimuksen soveltamisohjeita ei ole otettu osaksi työehtosopimusta, vaikuttavat ne edelleen, koska tulkinta ei ole muuttunut. Sanonta ”työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista” on modernimpi ilmaus sanonnalle ”matkustavaan työhön palkatut". Käsitteellisesti kysymys on samasta asiasta.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa työehtosopimusmääräyksillä on sama syntyhistoria kuin asiassa TT 2009:36, jossa työtuomioistuin katsoi matkakorvausten maksamatta jättämisen olevan poikkeus pääsäännöstä. Sen soveltaminen edellyttää, että huomattava osa toimihenkilön työstä on matkustamista tai että toimihenkilö voi varsin itsenäisesti päättää työaikansa käytöstä.

Autoalan (yhteinen) toimihenkilöiden työehtosopimus on tehty vuonna 2005. Autoalan työehtosopimusta edelsi autoalan teknisiä toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus, joka perustui runkosopimukseen. Työtuomioistuimen ratkaisussa TT 2009:36 on ollut kyse teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen matka-aikaa koskevasta määräyksestä, joka on tekstiltään sama kuin autoalan toimihenkilösopimuksen vastaava määräys.

Oikeus työehtosopimuksen 22 §:n mukaiseen matka-ajan korvaukseen

C ei ole työskennellyt tehtävässä, joka edellyttäisi toistuvaa matkustamista. Toistuva matkustaminen tarkoittaa, että työ tapahtuu pääasiallisesti jossain muualla kuin työsopimuksessa sovitussa työpaikassa. C on työskennellyt tavanomaisessa toimihenkilötehtävässä, ja työntekopaikka on nimetty työsopimuksessa. Jotta kyseessä olisi toistuva matkustaminen, täytyisi matkustamista olla merkittävä osa, käytännössä yli puolet työajasta. C on matkustanut työajastaan 31 prosenttia vuonna 2016, 18 prosenttia vuonna 2017, 13 prosenttia vuonna 2018 ja 19 prosenttia vuonna 2019 eli keskimäärin noin 20 prosenttia työajastaan.

C ei tehtäviensä luonteen vuoksi ole myöskään itse päättänyt matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä. Esimies on erikseen hyväksynyt työmatkat. Työaikana matkustaminen ei ole pääsääntöisesti ollut sallittua. Seuraavan päivän työmatkalle on saanut lähteä vasta työpäivän päätyttyä. Koulutuspäivän jälkeen paluumatkan on luonnollisesti pystynyt aloittamaan vasta päivän päätyttyä. Näistä seikoista huolimatta työnantaja ei ole suostunut erikseen korvaamaan C:lle vapaa-aikana tapahtunutta matkustamista. Työsopimusta solmittaessa matka-ajan korvauksesta ei ole ollut mitään keskustelua. Sovitulla kokonaispalkalla on tarkoitettu rahapalkkaa ja puhelinetua yhteensä.

Teknisenä kouluttajana C on vastannut Kian koulutushankinnasta ja -koordinoinnista, jälleenmyyntiverkoston koulutuksesta sekä koulutuksista raportoinnista päämiehelle. Jälleenmyyntiverkoston koulutus on pitänyt sisällään pääsääntöisesti Kian uusien mallien uutuusmallikoulutukset. Tämän lisäksi C on huolehtinut sähkötyöturvallisuuskoulutuksista. C:n tehtäviin ei ole kuulunut teknisenä tukena toiminen eikä tekninen tiedotus. Näistä tehtävistä ovat vastanneet tekninen tuki D ja takuuvastaava E. C:n tehtävät ovat eronneet Mitsubishi-kouluttajan tehtävistä.

C on osallistunut itse uutuusmallikouluksiin Frankfurtin koulutuskeskuksessa, jossa markkinoille tulevan automallin uudet ominaisuudet on koulutettu maakohtaisille kouluttajille, jotka ovat tuoneet tiedon edelleen maansa jälleenmyyjille. Koulutuksissa ei ole päivitetty omaa teknistä osaamista, vaan koulutus on koskenut markkinoille tuotavan uuden auton ominaisuuksia, ei autotekniikkaa syvällisemmin. Mekaanikkojen syvällisempi tekninen koulutus on ostettu alihankintana Kainuun ammattiopistosta. Tekninen kouluttaja on kouluttanut ja perehdyttänyt myös uusien jälleenmyyjien teknisen henkilöstön ”Kia -maailmaan”.

Kotimaan tekniset koulutukset on tullut toteuttaa valmistajan edellyttämässä aikataulussa ennen uutuusmallin markkinoinnin ja myynnin aloittamista Suomessa. Koulutukset on tullut pitää ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana. Kouluttaja on tuonut koulutusaineiston mukanaan Frankfurtista. Koulutusaineisto on saapunut sähköisenä vasta viiveellä. Koulutusaineiston saapuessa koulutukset ovat jo olleet käynnissä. Uusien toimipisteiden perehdytyskoulutukset ovat määräytyneet sen mukaan, milloin uuden toimipisteen oli sovittu aloittavan jälleenmyyjänä. Ilmoitukset noudatettavasta aikataulusta ovat tulleet esimieheltä.

Uutuusmallikoulutukset ovat tapahtuneet Euroopan pääkonttorissa Frankfurtissa. Koulutuskutsut uutuusmallikoulutuksiin ovat tulleet sähköpostilla ja valmistajan koulutuskalenterin kautta. Aikatauluihin ei ole itse voinut vaikuttaa.

Teknisen puolen asiakaspalveluhenkilöstön ja automyynnin yhteiskoulutukset eli S@S (Sales at Service) -koulutukset alkoivat vuonna 2019. Koulutuksen tarkoituksena oli osallistaa huoltoneuvojat tukemaan uusien autojen myyntiä. Kyseessä oli uusi brändi, jonka tarkoituksena oli lisätä automyyntiä. Kysymys on ollut työtehtävistä, jotka työnantaja on työnjohto-oikeuden perusteella määrännyt C:lle. Myynnin koulutuksiin on tullut määräys C:n omalta esimieheltä tai tämän esimieheltä jälkimarkkinointijohtajalta.

C:n tehtävät teknisenä kouluttajana ovat vaatineet tehtaan koulutuksiin osallistumista, jotta hän on tehtävänsä mukaisesti voinut kouluttaa jälleenmyyjäverkostoa edelleen. C:n itsensä saama koulutus on ollut C:n omien töiden suorittamisen kannalta välttämätöntä ja pakollista. Koulutus ei ole liittynyt C:n yleisen ammattitaidon lisäämiseen vaan puhtaasti työtehtävien hoitamiseen.

Muut kuin C:n koulutukseen liittyvät ulkomaanmatkat ovat myös olleet normaaleja työmatkoja, joille C on osallistunut työnantajan lähettämänä ja määräämänä. C on määrätty toimimaan isäntänä mekaanikkojen ja huoltoneuvojien palkintomatkoilla sekä osallistumaan vuonna 2016 myynnin matkalle Frankfurtiin. Kysymys on ollut työtehtävistä, jotka työnantaja on työnjohto-oikeutensa perusteella määrännyt C:lle. Valmistajan koulutuksiin on kaikista maista osallistumispakko, joten C on määrätty myös koulutuksiin, jotka eivät ole liittyneet suoraan hänen teknisen kouluttajan työtehtäviinsä. Ne eivät siten ole lisänneet C:n ammattitaitoa. Palkintomatkojen isännöinti ei myöskään ole lisännyt C:n ammattitaitoa yleisesti eikä edes parantanut suoriutumista teknisen kouluttajan tehtävässä.

C:lle on maksettu kaikista päivärahaan oikeuttavista matkapäivistä päivärahat samoin kuin matkakulut.

VASTAUS

Vaatimukset

Autoalan Keskusliitto ry ja A Oy ovat yhteisessä vastauksessaan vaatineet, että kanne hylätään ja Ammattiliitto Pro ry velvoitetaan korvaamaan Autoalan Keskusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 11.000 eurolla korkoineen.

Perusteet

Työehtosopimusmääräysten tulkinta

Autoalan Työantajaliitto ATL ry oli Teollisuuden ja Työantajain keskusliiton (TT) jäsen 1.7.1993 saakka. Autoalan Työnantajaliitto ATL ry irtisanoi 29.4.1993 kaikki TT:n jäsenyyteen perustuneet keskusjärjestösopimukset ja runkosopimuksen päättymään tuolloin voimassa olleen työehtosopimuksen päättyessä. Sen jälkeen Autoalan Työantajaliitto ATL ry, sittemmin Autoalan Keskusliitto AKL ry (AKL ry) oli riippumaton työnantajien keskusjärjestöistä vuoteen 2005 saakka, jolloin AKL ry liittyi Elinkeinoelämän Keskusliitto ry:n jäseneksi.

AKL ry:n ja Teknisten Liitto ry:n välisissä autoalan sopimusneuvotteluissa 1995 neuvoteltiin muun muassa matkakorvausasiasta. Nykyisessä autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksessa olevan matkakorvauksia koskevan 22 §:n 5 momentin 5. kappale on kirjoitettu näissä neuvotteluissa. Sopimukseen ei ole liitetty soveltamisohjeita, eikä siinä ole mitään viittausta sovitun työehtosopimuksen ulkopuolisiin soveltamisohjeisiin. Sopimusta on tulkittava sen sanamuodon mukaisesti.

Vuodelta 1990 olevan STK-STTK-T runkosopimuksen soveltamisohjeita ei ole neuvoteltu työehtosopimuksen osaksi. Vanhojen soveltamisohjeiden lisäämistä työehtosopimuksiin on vuosien varrella toimihenkilöpuolelta esitetty, mutta työnantajapuoli on torjunut sen. Runkosopimuksella ei ole tulkintavaikutusta tai muuta merkitystä tässä asiassa.

Runkosopimuksen soveltamisohjeen 10 kohdassa on viitattu toistuvan matkustamisen asemesta jatkuvaan matkustamiseen. Soveltamisohje huomioon ottaen itse runkosopimuksessa käytetty termi ”toistuva matkustaminen” on tarkoittanut huomattavasti laajempaa matkustamista kuin autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksessa. Tilanne, jossa C on matkustanut enimmillään jopa 31 prosenttia vuotuisesta työajastaan, täyttää työehtosopimuksessa tarkoitetun toistuvan matkustamisen kriteerit.

Autoalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin 5. kappaleessa oleva määräys on kaksijakoinen. Matka-ajan korvausta ei sen mukaan makseta, mikäli toimihenkilön normaalit työtehtävät sisältävät toistuvaa matkustamista tai mikäli toimihenkilö tehtävänsä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä.

Toimihenkilö päättää itse työmatkoistaan ja -ajoistaan, jos hän voi sijoittaa työmatkan työviikolle itse harkitsemallaan tavalla. Asiaan ei vaikuta se, että esimies antaa toimihenkilölle työtehtäviä koskevia määräyksiä tai toimihenkilön työajan käyttöä seurataan sähköisellä järjestelmällä.

Kysymyksessä on matkustava työ, kun matkustaminen on normaali osa työtehtävää. Tällöin matkustaminen toistuu tai henkilö itse päättää työaikansa käytöstä sekä matkojen ajankohdista. Tehtävän edellyttämä matkustaminen otetaan huomioon toimihenkilön palkkauksessa. Matkustava työ ei sen sijaan edellytä, että työajasta vähintään puolet kuluu muualla kuin yrityksen varsinaisissa toimitiloissa.

A Oy:llä on ollut toinen tekninen kouluttaja Mitsubishi-automerkin maahantuonnissa. Kyseisen kouluttajan tehtävä on luonteeltaan samanlainen kuin C:n tehtävä. Myös matka-ajan korvauksen suhteen menettelytapa Mitsubishi-kouluttajan ja C:n kohdalla on ollut identtinen sekä B Oy:n että A Oy:n palveluksessa.

C:n työtehtävä ja sen luonne

Työsopimusta allekirjoitettaessa B Oy:n jälkimarkkinointijohtaja kävi läpi C:n toimenkuvan ja kertoi selkeästi, että tehtävään liittyi useita kymmeniä matkustuspäiviä vuodessa. Tehtävä oli luonteeltaan kansainvälinen, ja se edellytti alaan liittyvää ulkomaanverkostoa ja yhteydenpitoa ulkomaille. Samassa yhteydessä kerrottiin, että matkustamisajalta korvattaisiin matkakulut ja maksettaisiin päiväraha. Matka-aikaa ei korvattaisi, koska kyseessä oli kokonaispalkkaus. Yritys kuitenkin jousti työajoista mahdollistamalla ”ylimääräisiä vapaapäiviä” tarvittaessa. C sai vapaapäiviä myös työskentelyaikanaan A Oy:ssä.

C:n kohdalla matkustaminen on ollut oleellinen ja toistuva osa hänen normaalia työtehtäväänsä. Matkustusmäärän, tehtävän luonteen ja C:n toimenkuvan perusteella teknisen kouluttajan tehtävää voidaan pitää luonteeltaan kriteerien mukaisena matkustavana tehtävänä.

Teknisen kouluttajan tehtävän kohdalla on toteutunut myös työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin mukainen autonomia päättää itse matkojen aikataulusta ja suorittamisesta. Työnantaja ei ole aikatauluttanut C:n tekemiä matkoja ulkomaille tai kotimaahan. Halutessaan C olisi voinut matkustaa myös työajalla.

C:n esimies ei ole puuttunut koulutusten ajankohtiin tai hyväksynyt etukäteen C:n koulutus- tai matkustusaikataulua. Matkojen ajankohdista on keskusteltu C:n oman matkaehdotuksen pohjalta tiimin sisällä. Matkalaskun esimies on hyväksynyt jälkikäteen. C:n päätösvalta omiin matkasuunnitelmiinsa on mahdollistanut matkan varaamisen tai peruuttamisen ilman esimiehen erillistä hyväksyntää.

C:n suorittamat matkat

C:n kotimaan matkat ovat liittyneet koulutukseen ja auditointiin. Ne on toteutettu työnantajan asiakkaiden eli jälleenmyyjien ja C:n yhteistyönä. Uuden Kia-mallin maahantulon jälkeen C:llä on ollut 3–4 viikkoa aikaa toteuttaa jälleenmyyjien koulutukset. Noin kahden päivän koulutuksia on ollut maakunnissa yhteensä 4–5. C on aikatauluttanut koulutustilaisuudet itse.

C:n työtehtäviin on kuulunut oma kouluttautuminen Kian autotehtaalla. C on päivittänyt omaa teknistä osaamistaan osallistumalla Kia-autotehtaan koulutuksiin oman aikataulunsa mukaisesti. Koulutuksia on pidetty pääsääntöisesti Frankfurtissa. Koulutuksiin osallistuminen ei ole ollut välttämätöntä, koska koulutusmateriaali on jaettu, vaikka koulutuspäivään ei olisikaan osallistunut. Koulutuksiin osallistuminen on kuitenkin ollut hyödyllistä, ja työnantaja on toivonut C:n osallistuvan niihin.

C on saanut tietoa Kia Motors Europen koulutuksista Kian koulutuskalenterin kautta sähköpostitse. Kia-autotehtaan koulutukset on jaettu maittain. Suomi kuuluu muiden Pohjoismaiden kanssa samaan koulutusryhmään. Autotehdas on tarjonnut kullekin koulutusryhmälle tiettyä koulutusajankohtaa. Mikäli kyseinen päivä ei ole sopinut omaan aikatauluun, on tehtaan ollut mahdollista järjestää pääsy toiseen koulutusryhmään.

C:n tehtävä on ollut tekninen kouluttaminen. Teknisen kouluttajan ammattitaidon ylläpitäminen edellyttää nopeasti muuttuvan ajoneuvojen teknisen ympäristön tuntemusta. Ilman omaa ammattitaitoa kehittävää kouluttautumista autoalan teknisen kouluttajan ammattitaito vanhenisi nopeasti. Koulutuksissa Kian tehtaalla on siis ollut kysymys mitä suurimmassa määrin nimenomaan C:n omaa ammattitaitoa kehittävästä kouluttautumisesta, josta työehtosopimuksen 23 §:n mukaan ei missään tilanteessa makseta matka-ajan korvausta.

C on tehnyt jossain määrin myös myyntiin ja markkinointiin liittyviä matkoja sekä niin kutsuttuja palkintomatkoja. Niiden järjestämisestä C on vastannut itse. Häntä ei ole määrätty näille matkoille. Työehtosopimuksen mukaan työtehtäviin kuulumattoman matkan osalta ei makseta matkakorvauksia eikä matka-ajan palkkaa ilman erillistä sopimista ennen matkalle lähtöä. C:n kanssa matkakorvauksista tai matka-ajan palkasta ei ole sovittu erikseen ennen mitään matkaa. Siltä osin kuin C:n matkoissa on ollut kysymys ammattitaitoa lisäävästä koulutuksesta tai kysymys on ollut jostain muusta kuin suoraan työtehtäviin liittyvästä matkasta (niin kutsutut palkintomatkat tai isäntänä toimiminen) matkakorvauksia tai matka-ajan korvausta ei työehtosopimusmääräysten perusteella tarvitse maksaa lainkaan.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

Työsopimus 4.12.2015
Kian koulutuskalenteri vuodelta 2019
Ote teknisiä toimihenkilöitä koskevasta työehtosopimuksesta 1.1.1994 – 31.12.1994

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

Ilmoitus teknisen kouluttajan tehtävästä loppuvuonna 2015
Kaksi toimenkuvalomaketta
Autoalan Työnantajaliitto ATL ry:n irtisanomisilmoitukset 29.4.1993 Teknisten Liitto ry:lle ja Svenska Tekniska Funktionärsförbundet i Finland STAF rf:lle
Teknisten Liitto TL ry:n 10.11.1994 päivätty luettelo autoalan sopimusneuvotteluissa 1995 neuvoteltavista asioista

Kantajan henkilötodistelu

C, todistelutarkoituksessa
F
G

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että tekninen kouluttaja C on ollut oikeutettu autoalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 22 §:n mukaiseen matka-ajan korvaukseen matkustaessaan työnantajan määräyksestä työaikansa ulkopuolella vapaa-aikanaan. Perusteina vaatimukselleen kantaja on vedonnut siihen, että C:n työtehtävät eivät olleet edellyttäneet toistuvaa matkustamista, että C ei ollut voinut päättää itse matkojensa suorittamisesta ja että kanteessa tarkoitetut matkat eivät olleet parantaneet hänen yleistä ammattitaitoaan. Kanteessa on esitetty myös vahvistusvaatimukseen liittyvä suoritusvaatimus ja vaatimus kantajan oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Vastaajapuoli on vastustanut kantajan vaatimuksia ja kiistänyt niiden perusteet.

Asiassa esitettyjen väitteiden johdosta työtuomioistuin arvioi ensin sitä, ovatko C:n normaalit työtehtävät edellyttäneet autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin 5. kappaleessa tarkoitettua toistuvaa matkustamista. Sen jälkeen työtuomioistuin tarvittaessa ratkaisee, onko C voinut itse päättää matkojensa suorittamisesta ja onko hän tehnyt ainakin jotkin kanteessa tarkoitetuista matkoista osallistuakseen ammattitaitonsa edistämistä tarkoittavaan koulutustilaisuuteen.

Toistuva matkustaminen

Työehtosopimuksen sanamuoto

Riidanalaisen autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin 5. kappaleen mukaan milloin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta.

Kantajan mukaan edellä olevassa määräyksessä mainittu toistuva matkustaminen tarkoittaa, että työ tapahtuu pääasiallisesti jossain muualla kuin työsopimuksessa sovitussa työpaikassa. Jotta kysymyksessä olisi toistuva matkustaminen, täytyisi matkustamista olla käytännössä yli puolet työajasta. Kantaja on vedonnut myös siihen, että kyseinen määräys on poikkeus pääsäännöstä, jonka mukaan matkustamisajalta maksetaan korvausta. Määräystä tulee sen vuoksi tulkita suppeasti.

Vastaajapuolen mukaan riidanalaista sopimuskohtaa tulee tulkita sanamuotonsa mukaisesti. Määräyksessä ei ole mainittu, että matkustamista tulisi olla tietty määrä tai osuus työtehtävistä, jotta sitä voitaisiin pitää toistuvana. Vastaajapuoli on katsonut, että työehtosopimuksessa käytetyt sanat ”toistuvaa matkustamista” edellyttävät ainoastaan, että matkustaminen on normaali osa toimihenkilön työtehtävää.

Työtuomioistuin toteaa, että autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin otsikko on ”Matka-ajan korvaus”. Momentin 1. kappaleen ensimmäisen virkkeen mukaan ”[m]illoin toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä.” Riidanalainen määräys toistuvasta matkustamisesta on mainitun momentin 5. kappaleessa. Työtuomioistuin katsoo työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin sisäisen järjestyksen ja sisällön osoittavan, että matkustamiseen käytetyn ajan korvaaminen on kantajan väittämällä tavalla pääsääntö. Momentin 5. kappaleessa olevat määräykset ovat siten poikkeuksia pääsäännöstä.

Työtuomioistuin katsoo, että edellä mainitussa 5. kappaleessa käytetty ilmaisu ”normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista” ei itsessään viittaa mihinkään yksiselitteiseen määrälliseen rajaan, joka olisi ylitettävä, jotta matkustamisen tulisi katsoa olevan toistuvaa. Toistuminen viittaa siihen, että jotain tapahtuu toiseen tai useaan kertaan. Sanana se ei kuitenkaan viittaa siihen, että jonkin pitäisi tapahtua jatkuvasti tai suurimman osan ajasta. Työtuomioistuin katsoo sen johdosta, että riidanalainen työehtosopimusmääräys ei sanamuotonsa mukaan puolla käsitystä, jonka mukaan vain matkustamista yli puolet työajasta voitaisiin pitää toistuvana matkustamisena. Määräyksen sanamuoto puoltaa siten vastaajapuolen esittämää kantaa. Työtuomioistuin tarkastelee johtopäätöksiä tehdessään sitä, mikä merkitys on annettava työehtosopimuksessa olevalle pääsäännölle, jonka mukaan matka-ajalta maksetaan palkka.

Työehtosopimusmääräyksen tarkoitus

Kantajan mukaan toistuvan matkustamisen käsitettä tulkittaessa tuli ottaa huomioon vuoden 1990 STK-STTK-T runkosopimus ja soveltamisohje. Vaikka runkosopimuksen soveltamisohjeita ei ollut otettu osaksi autoalan toimihenkilöiden työehtosopimusta, niillä oli kantajan mukaan edelleen merkitystä, koska runkosopimuksesta alakohtaisiin työehtosopimuksiin otettujen sopimusmääräysten tulkinta ei ollut muuttunut.

Vastaajapuoli on katsonut, että vuoden 1990 STK-STTK-T runkosopimuksella tai sen soveltamisohjeella ei ollut vaikutusta siihen, mitä toistuvan matkustamisen tulisi tulkita tarkoittavan autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksessa. Autoalan Työnantajaliitto ATL ry oli nimenomaisesti irtisanonut kyseisen runkosopimuksen 29.4.1993 eli ennen alakohtaisen työehtosopimuksen solmimista.

Mainitun runkosopimuksen 24 §:n 10 kohdan mukaan “[m]illoin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta”. Määräykseen liittyvässä soveltamisohjeessa on todettu: ”Tämän säännöksen piiriin kuuluvat ensisijaisesti sellaiset tekniset toimihenkilöt, joiden työsopimuksessa on sovittu tai katsottava tulleen sovituksi, että työn suorittaminen edellyttää jatkuvaa matkustamista ja että pääasiallinen työ näin ollen suoritetaan muualla kuin yrityksen varsinaisissa toimitiloissa”.

Ammattiliitto Pro ry:n sopimusalavastaava F on työtuomioistuimessa kuultuna kertonut työskennelleensä Teknisten Liitto ry:n neuvottelutoiminnassa vuodesta 1999 alkaen. F on kertonut autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin olevan peräisin teknisten alojen runkosopimuksesta. Kun runko- ja yleissopimuksista oli luovuttu 1990-luvun puolivälissä, kyseinen määräys oli siirretty sellaisenaan alakohtaisiin työehtosopimuksiin. F:n mukaan ”toistuva matkustaminen” viittasi työehtosopimuksessa työhön, jota tehtiin enimmäkseen jossain muualla kuin vakituisessa toimipisteessä. Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen vastaavaan määräykseen oli myöhemmin tehty lisäys, jonka mukaan matkustaminen otetaan huomioon palkan määrässä, jos matkustamista ei korvata työehtosopimuksen mukaisesti.

G on kertonut aloittaneensa Ammattiliitto Pro ry:ssä vuonna 2009 sopimusala-asiamiehenä ja hoitaneensa alusta lukien autoalan työehtosopimuksia. Vuonna 2018 hän oli siirtynyt sopimusalavastaavaksi. G on kertonut käsityksenään, että koska runkosopimuksen tekstisisällöt olivat säilyneet samoina alakohtaisissa työehtosopimuksissa, myös soveltamisohjeiden oli katsottu vaikuttavan edelleen. Autoalan työehtosopimusneuvotteluissa ei ollut keskusteltu sopimuksen 22 §:n sanamuodoista tai pykälän soveltamisesta.

Autoalan Keskusliitto ry:n entinen toimitusjohtaja J on kertonut neuvotelleensa autoalan teknisten toimihenkilöiden työehtosopimusta vuodesta 1973 lukien. Vuonna 1993 Autoalan Työnantajaliitto ATL ry oli irtisanonut osaltaan runkosopimuksen. Vuonna 1994 oli sovittu uusi, alakohtainen työehtosopimus, joka muodostui tarpeellisiksi katsotuista runkosopimuksen määräyksistä ja vanhasta palkkaliitteestä. Tuolloin oli sovittu myös matka-ajan korvaamista koskevat määräykset sellaisiksi kuin ne nykyään ovat. Toistuvalla matkustamisella oli viitattu työmatkojen toistuvuuteen, ei niiden määrään. Toistuvasti matkustava työntekijä matkusti silloin tällöin, mutta matkustaminen oli osa tehtävänkuvaa. Se, että runkosopimuksen soveltamisohjeita ei ollut otettu osaksi alakohtaista työehtosopimusta, oli ollut tietoinen ratkaisu. Runkosopimuksen 24 §:n 10 kohdan soveltamisohje oli koskenut teollisuuden komennustehtävissä olleita työntekijöitä, eikä se ollut soveltunut autoalan toimihenkilöiden tehtäviin.

K on kertonut työskennelleensä Autoalan Keskusliitto ry:ssä ja neuvotelleensa autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta ainakin vuosina 2000–2006. L on kertonut neuvotelleensa samasta sopimuksesta Autoalan Keskusliitto ry:n puolesta vuosina 2007–2020 ensin työmarkkinalakimiehenä ja sittemmin työmarkkinajohtajana. K ja L ovat kertoneet, ettei työehtosopimusneuvotteluissa ollut käsitelty heidän aikanaan matka-ajan korvauksia tai vedottu siihen, että vanhan runkosopimuksen soveltamisohjeet olisivat edelleen relevantteja.

Työtuomioistuin toteaa asiassa olevan riidatonta, että autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 ja 23 §:ien määräykset ovat olleet sanamuodoltaan muuttumattomina voimassa vuodesta 1995 lukien.

Työehtosopimuksen tulkinnassa aiemmille työehtosopimuksille ja niiden aikana syntyneelle soveltamiskäytännölle voidaan antaa merkitystä voimassa olevan työehtosopimuksen tulkinnassa, kun tarkasteltava kohta on pysynyt olennaisesti samansisältöisenä. Edellä mainittu STK-STTK-T runkosopimuksen 24 §:n 10 kohta on sanamuodoltaan identtinen autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin 5. kappaleen kanssa. Työtuomioistuin katsoo F:n, G:n ja J:n kertomuksilla näytetyksi, että runkosopimuksen määräys on ollut mainitun momentin sanamuodon pohjana.

Runkosopimuksessa kyseisen kohdan soveltamisohjeella oli tarkennettu, millaista työtä tekevät toimihenkilöt kuuluivat ensisijaisesti säännöksen piiriin. Soveltamisohjeessa oli viitattu jatkuvaan matkustamiseen ja siihen, että pääasiallinen työ suoritettiin muualla kuin yrityksen varsinaisissa toimitiloissa. Työtuomioistuin katsoo, että runkosopimuksen määräyksessä mainitulla toistuvalla matkustamisella ja soveltamisohjeessa mainitulla jatkuvalla matkustamisella on kielellisesti selkeä merkitysero. Koska autoalan työnantajapuoli oli nimenomaisesti irtisanonut runkosopimuksen ennen uuden alakohtaisen työehtosopimuksen solmimista eikä alakohtaiseen työehtosopimukseen ole otettu runkosopimuksen soveltamisohjeita tai minkäänlaista viittausta niihin, runkosopimuksen 24 §:n 10 kohdan soveltamisohjeelle ei voida antaa merkitystä tulkittaessa autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momenttia.

Työtuomioistuin toteaa, että työtuomioistuimessa ainoa autoalan ensimmäiseen alakohtaiseen työehtosopimukseen johtaneista neuvotteluista omia havaintoja kertonut henkilö on ollut J. Hänen mukaansa työnantajapuoli oli tarkoittanut, että työehtosopimuksen määräys matka-ajan korvaamisesta ei sanamuodostaan huolimatta olisi sisällöltään sama kuin vastaava määräys runkosopimuksessa soveltamisohjeineen. F:n ja G:n kertomuksista on käynyt ilmi, että työntekijäpuolen käsitys asiasta on ollut toisenlainen. G:n, J:n, K:n ja L:n kertomusten mukaan myöhemmissä työehtosopimusneuvotteluissa ei ollut keskusteltu matka-ajan korvaamista koskevasta sopimusmääräyksestä ja sen tulkinnasta tai soveltamisesta. Työtuomioistuin katsoo näiden kertomusten perusteella, että työehtosopimuksen osapuolilla ei ole näytetty olleen määräyksen sisällöstä yhteistä tarkoitusta, joka tulisi ottaa huomioon määräystä tulkittaessa.

Soveltamiskäytäntö

F on kertonut tehneensä vuonna 2009 toiseen riita-asiaan liittyen selvitystyötä matka-ajan korvaamista koskevan määräyksen tulkintakäytännöstä teknologiateollisuudessa, jossa alakohtainen työehtosopimusmääräys oli sanamuodoltaan sama kuin autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksessa, tosin pienin lisäyksin. Alan yritysten käytäntö vastasi F:n mukaan sitä, että toistuva matkustaminen tarkoitti työtä, jossa yli puolet ajasta kului matkoihin. Tyypillisiä tällaisia tehtäviä olivat esimerkiksi huoltotehtävät, joissa päätyö oli korjausten tai asennusten tekeminen asiakasyrityksissä.

G ja L ovat kertoneet, että työmatkojen korvaamisesta oli ollut autoalalla erimielisyyksiä, joista vuonna 2006 työtuomioistuimeen oli päätynyt eräs katsastajia koskenut tapaus. G on lisäksi kertonut, että autoalalla ei ollut toimihenkilötehtäviä, joihin liittyisi erityisen paljon matkustamista. Maahantuonnin puolella huolto- ja korjaustoiminnassa saattoi tulla asiakkaiden tilauksesta satunnaisia matkustuspäiviä. Käytännöt vaihtelivat eri yrityksissä, mutta pääsääntöisesti matka-aika oli korvattu.

Työtuomioistuin toteaa, että F:n kertomus matka-ajan korvaamista koskevan sopimusmääräyksen soveltamiskäytännöstä ei ole koskenut autoalan toimihenkilöiden työehtosopimusta. G:n ja L:n kertomuksista puolestaan ilmenee, että autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen sopijapuolilla on ollut ennenkin erimielisyyttä työmatkojen korvaamisesta ja että käytäntö yrityksissä on vaihdellut matka-ajan korvaamisen osalta. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että käsillä olevan työehtosopimuksen alalla ei ole näytetty syntyneen sopimuspuolten yhteisesti hyväksymää, vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, jolla olisi painoarvoa riidanalaisen määräyksen tulkinnassa.

C:n työtehtävistä ja työhön liittyneistä matkoista esitetty selvitys

Asiassa on riidatonta, että autojen maahantuojayritys B Oy haki Kia-kouluttajaa loppuvuonna 2015 julkaisemallaan ilmoituksella. Ilmoituksen mukaan tehtävä edellytti matkustusvalmiutta. Tehtävään valittiin C. Hän siirtyi 1.2.2018 tapahtuneen liiketoimintakaupan myötä vanhana työntekijänä A Oy:n palvelukseen.

Riidatonta on myös, että C teki työssään kotimaan työmatkoja, joiden aikana hän koulutti jälleenmyyjäorganisaation työntekijöitä. C osallistui työssään myös kouluttajille suunnattuihin ulkomailla järjestettyihin uutuusmallikoulutuksiin. Tämän lisäksi C teki muita matkoja, joissa hänen tehtävänsä liittyivät asiakaspalvelun ja automyynnin koulutuksiin sekä isäntänä toimimiseen niin kutsutuilla palkintomatkoilla jälleenmyyntiverkoston henkilöstölle.

Asiassa on vielä riidatonta, että C:llä oli vuonna 2016 yhteensä 78 matkapäivää. Matkapäiviä oli 49 vuonna 2017, 33 vuonna 2018, 47 vuonna 2019 ja 8 vuonna 2020. C:n työsuhde kuultavayhtiössä päättyi 27.3.2020. C käytti vuosina 2016–2019 työtehtäviin liittyviin matkoihin keskimäärin noin 53 työpäivää vuodessa. Enimmillään C matkusti vuonna 2016 työajastaan 31 prosenttia.

Kirjallisena todisteena esitetyssä työsopimuksessa 4.12.2015 C:n tehtävästä on käytetty nimitystä tekninen kouluttaja. Sopimuksen mukaan ”[t]ehtävä sisältää ko. tehtävälle ominaiset työt”. B Oy:n ilmoituksessa, jolla on haettu yhtiöön Kia-kouluttajaa, on mainittu muun ohella: ”Tehtävässäsi vastaat Kian huolto-, varaosa- ja teknisestä koulutuksesta. Suunnittelet ja organisoit koulutukset, tuotat koulutusmateriaalit ja laadit tekniset tiedotteet sekä ylläpidät koulutusrekisteriä.”

Vastaajapuoli on vedonnut kirjallisena todisteena kahteen toimenkuvalomakkeeseen. Ensimmäinen on B Oy:stä, ja vastaajapuoli on ilmoittanut sen olevan kuvaus C:n tehtävästä. Kantaja on väittänyt, että lomakkeessa ei ole kuvattu C:n tehtävää vaan yhtiön Mitsubishi-kouluttajan tehtävä. Toinen lomake on A Oy:stä, ja se koskee Technical Trainer -tehtävää KIA Maahantuonti -tiimissä. Kantaja on väittänyt, että kysymyksessä on C:n seuraajalle laadittu toimenkuva.

C on työtuomioistuimessa kuultuna kertonut, ettei hänellä ollut ollut kuultavayhtiössä kirjattua tehtävänkuvaa. Hän on kertonut, että ensimmäisessä toimenkuvalomakkeessa oleva maininta ”MME” viittaa Mitsubishi Motors Europe -yhtiöön. C:n mukaan toinen tehtävänkuva oli luultavasti laadittu hänen seuraajaansa varten, koska siinä oli mainittu yhtenä tärkeimmistä tehtävistä ja vastuualueista ”jälleenmyyjäverkoston tekninen tuki”. Se sopi C:n seuraajan taitoihin, kun taas C ei ollut toiminut jälleenmyyjien teknisenä tukena.

Työtuomioistuin toteaa, että kummassakaan toimenkuvalomakkeessa ei ole yhdenkään henkilön nimeä, eikä niitä ole päivätty tai allekirjoitettu. C:n uskottavana pidettävän kertomuksen perusteella työtuomioistuin katsoo, että lomakkeista ei ole saatavissa selvitystä C:n kuultavayhtiössä suorittamista työtehtävistä.

C on kertonut, että hänen hakiessaan kysymyksessä olevaa työtä haastattelija oli kertonut, että työ edellytti matkustamista, koska tehtävään valitun tuli kouluttaa kotimaisia jälleenmyyjiä. Matkustamisen määrästä tai korvauksista ei ollut keskusteltu. C:n edeltäjä tehtävässä oli toiminut hänen perehdyttäjänään. Perehdyttäjä ja C:n esimies olivat kertoneet, että työmatkoille lähdettiin vasta työpäivän jälkeen eli siirtymiset paikasta toiseen tapahtuivat omalla ajalla.

C on myös kertonut, että hänen päätehtäviinsä B Oy:ssä ja A Oy:ssä olivat kuuluneet Kia-jälleenmyyjien henkilöstön koulutus, koulutusrekisterin ylläpito ja yhteydenpito päämieheen. Hän oli käynyt Kia-yhtiön uutuusmallikoulutuksissa Frankfurtissa. Uutuusmallikoulutukset olivat merkki- ja automallisidonnaisia. C:n kertoman mukaan Frankfurtissa oli annettu kouluttamisen malli, joka kunkin osallistujan oli tarkoitus toteuttaa omassa maassaan. Koulutuksiin oli ollut pakko osallistua, koska Kia-yhtiö oli edellyttänyt sitä kansallisilta kouluttajilta. C ei myöskään olisi suoriutunut omista tehtävistään ilman näitä koulutuksia. Frankfurtista palattuaan C oli alkanut valmistella Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa järjestettäviä uutuusmallikoulutuksia suomalaisille jälleenmyyjille. Lisäksi aina kun Suomeen oli tullut uusi Kia-jälleenmyyjä, C oli järjestänyt jälleenmyyjän luona perehdytyskoulutuksen henkilökunnalle.

C:n kertoman mukaan hänellä oli ollut erityisen paljon työmatkoja vuonna 2016, koska tuolloin oli lanseerattu useita uusia automalleja. Lisäksi C:n oli tullut suorittaa joitakin maakohtaisille kouluttajille tarkoitettuja koulutuksia saadakseen kouluttajan pätevyyden.

C:n esimiehenä kuultavayhtiössä toiminut H on kertonut C:n tehtävistä pääosin samoin kuin C itse. H:n mukaan työnantaja ei ollut kieltänyt työajan käyttämistä matkustamiseen. C oli esimerkiksi lähtenyt toisinaan lounaan jälkeen ajamaan kohti Oulua, kun hänellä oli siellä koulutustilaisuus seuraavana päivänä. Muut työntekijät olivat noudattaneet vastaavaa käytäntöä. Vapaa-ajalla matkustaminen oli kuitenkin ollut yleinen tapa. Matkoista oli maksettu normaalit päivärahat.

Arviointi ja johtopäätökset

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että riidanalainen työehtosopimusmääräys ei sanamuotonsa mukaan puolla käsitystä, jonka mukaan vain matkustamista yli puolet työajasta voitaisiin pitää toistuvana matkustamisena. Riidanalaisen sopimusmääräyksen tarkoituksesta tai soveltamiskäytännöstä ei ole esitetty selvitystä, joka vaikuttaisi asian arviointiin.

Kantaja on vedonnut asiassa muun ohella työtuomioistuimen ratkaisuun TT 2009:36. Ratkaisussa oli kysymys teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen tulkinnasta. Yhden asiassa riidanalaisen määräyksen mukaan milloin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Ottaen huomioon muun muassa alan suurimpien työnantajien pitkään jatkuneen soveltamiskäytännön työtuomioistuin katsoi matkakorvauksen maksamatta jättämisen edellyttävän, että huomattava osa toimihenkilön työstä on matkustamista. Kanteessa tarkoitettu toimihenkilö oli tehnyt työnsä pääasiassa työnantajan toimitiloissa. Hän oli noin vuoden aikana tehnyt ulkomaille 13 työmatkaa, joihin oli kulunut noin 28,5 työpäivää. Asiassa esitettyä selvitystä arvioituaan työtuomioistuin katsoi, että matkustaminen ei ollut ollut toimihenkilön työssä sillä tavoin leimaa-antava piirre, että matka-ajan korvaus olisi voitu jättää maksamatta.

Käsillä olevassa asiassa on selvitetty riidattomien seikkojen ja C:n oman kertomuksen perusteella, että työnantaja oli jo ennen työsopimuksen solmimista tehnyt selväksi, että kysymyksessä oleva tehtävä edellytti matkustusvalmiutta. Se, että työnantaja oli pitänyt aiheellisena tuoda tämän seikan esille jo tuossa vaiheessa, viittaa työtuomioistuimen käsityksen mukaan siihen, että matkustamisen oli ajateltu liittyvän tehtävään olennaisena osana.

Riidatonta on, että C:n tehtäviin kuului autojen tekniseen kehitykseen liittyvä jälleenmyyjäkoulutus. Työpaikkailmoituksen, C:n työsopimuksen sekä C:n ja H:n kertomusten perusteella työtuomioistuin katsoo näytetyksi, että jälleenmyyjäkoulutus on ollut C:n päätehtävä. Riidatonta on, että C on osallistunut kouluttajille suunnattuihin ulkomailla järjestettyihin uutuusmallikoulutuksiin ja niiden jälkeen kouluttanut jälleenmyyntiorganisaation työntekijöitä Suomessa. C on kertonut järjestäneensä jälleenmyyjien koulutuksia säännönmukaisesti neljällä paikkakunnalla. C oli mieltänyt uutuusmallikoulutukset ulkomailla itselleen pakollisiksi ja pitänyt niitä välttämättöminä omien työtehtäviensä kannalta.

Työtuomioistuin katsoo edellä lausuttujen seikkojen perusteella selvitetyksi, että ennen jokaisen uuden Kia-mallin tuloa markkinoille C on käynyt ulkomailla uutuusmallikoulutuksessa ja järjestänyt vastaavan koulutuksen Suomessa neljällä paikkakunnalla. Tätä menettelyä on siis noudatettu ennen jokaisen uuden automallin lanseerausta. C:n kertomuksella on näytetty, että yhden vuoden aikana on voinut tulla markkinoille useita uusia Kia-malleja. Hänen kertomuksellaan on myös näytetty, että hän on järjestänyt jokaisen uuden suomalaisen Kia-jälleenmyyjän luona perehdytyskoulutuksen tämän henkilökunnalle. Työtuomioistuin katsoo, että tehtävästä jälleenmyyjien kouluttajana on seurannut C:lle työmatkoja kotimaassa ja ulkomailla säännönmukaisesti tavalla, jota voidaan normaalissa kielenkäytössä pitää toistuvana. Riidatonta on, että C:lle oli aiheutunut omasta kouluttautumisesta ja jälleenmyyntiverkoston kouluttamisesta yhteensä 66 matkapäivää vuonna 2016, 45 päivää vuonna 2017, 28 päivää vuonna 2018, 23 päivää vuonna 2019 ja 7 päivää vuonna 2020.

Asiassa on lisäksi riidatonta, että C on tehnyt työssään myös muita matkoja kuin edellä viitatut omaan kouluttautumiseen ja jälleenmyyntiverkoston kouluttamiseen liittyvät matkat. Näillä matkoilla hänen tehtävänsä olivat liittyneet asiakaspalvelun ja myynnin koulutuksiin sekä isäntänä toimimiseen niin kutsutuilla palkintomatkoilla jälleenmyyntiverkoston henkilöstölle. C:n ja H:n tältä osin yhdenmukaisilla kertomuksilla työtuomioistuin katsoo selvitetyksi, että muihin matkoihin on kuulunut isännöintiä myös niin kutsutuilla kilpailumatkoilla, jotka olivat Kia-jälleenmyyjien henkilöstölle tarkoitettuja ammattitaitokilpailuja. C:n ja H:n kertomusten perusteella työtuomioistuin katsoo näytetyksi, että palkinto- ja kilpailumatkoja on järjestetty säännöllisesti, vaikkakaan ei kovin usein. Noin neljän vuoden pituisen työsuhteensa aikana C oli kuitenkin osallistunut tällaisille matkoille useamman kerran.

Kuten työtuomioistuin on edellä todennut, autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin 1. kappaleessa olevan pääsäännön mukaan matka-ajalta maksetaan palkka. Momentin 5. kappaleessa on sinänsä selkeästi sovittu siitä, että joissain tilanteissa matkustamiseen käytetyltä ajalta ei kuitenkaan makseta korvausta. Työtuomioistuin katsoo, että pääsäännön olemassaolo ei anna aihetta tulkita momentin 5. kappaleessa olevaa poikkeusta niin suppeasti, että sen käyttöala jäisi työehtosopimuksen soveltamisalalla häviävän pieneksi. Työtuomioistuimessa kuulluista todistajista G, J ja L ovat kertoneet, että autoalalla suurin osa toimihenkilöistä tekee hyvin vähän työmatkoja. Heidän mukaansa niitä tekevät enemmän vain harvat lähinnä maahantuontiyritysten palveluksessa olevat toimihenkilöt.

Työtuomioistuin katsoo, että C:n työtehtävistä sekä työhön liittyneistä matkoista ja niiden määristä esitetyn selvityksen perusteella matkustamisen rooli hänen työtehtävissään on ollut merkittävämpi kuin työtuomioistuimen ratkaisussa TT 2009:36 tarkoitetulla toimihenkilöllä. Työtuomioistuin on arviossaan ottanut huomioon, että C:n päätehtävä on ollut välittää ulkomailla järjestetyissä koulutustilaisuuksissa saamansa oppi suomalaisille jälleenmyyjille ympäri maata. Se, että matkustaminen oli olennainen osa työnkuvaa, oli tehty C:lle selväksi jo rekrytointivaiheessa, kun tehtävän hakijoilta oli edellytetty matkustusvalmiutta.

Edellä mainituilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että C:n teknisen kouluttajan normaalit työtehtävät B Oy:ssä ja A Oy:ssä ovat edellyttäneet autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 22 §:n 5 momentin 5. kappaleessa tarkoitettua toistuvaa matkustamista. Vaikka C:n työ riidattomasti on tapahtunut pääasiallisesti työsopimuksessa mainitussa toimipisteessä, matkustaminen on ollut olennainen osa tehtävää. Työtuomioistuin katsoo, että C ei ole ollut oikeutettu autoalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 22 §:n mukaiseen matka-ajan korvaukseen matkustaessaan työnantajan määräyksestä työaikansa ulkopuolella vapaa-aikanaan. Näin ollen kanne on hylättävä.

Riidanalaisen työehtosopimusmääräyksen mukaan korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta ei makseta, milloin toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä. Työtuomioistuin katsoo, että määräyksen yksiselitteisen sanamuodon mukaan tämä poikkeussääntö tulee siten sovellettavaksi, jos kumpi tahansa siinä mainituista edellytyksistä täyttyy. Työtuomioistuimen päädyttyä toistuvan matkustamisen osalta edellä todettuun lopputulokseen asiassa ei ole tarpeen käsitellä sitä, onko C tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättänyt matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä tai ovatko jotkin C:n matkoista olleet sellaisia autoalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen 23 §:ssä tarkoitettuja koulutustilaisuuksia, joihin liittyviltä matkoilta ei makseta matka-ajan palkkaa.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla Ammattiliitto Pro ry on asian hävitessään velvollinen korvaamaan Autoalan Keskusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut. Ammattiliitto Pro ry on hyväksynyt Autoalan Keskusliitto ry:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrältään.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Ammattiliitto Pro ry velvoitetaan suorittamaan Autoalan Keskusliitto ry:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 11.000 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Risto Niemiluoto puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Markus Äimälä, Mika Lallo, Anu-Tuija Lehto ja Timo Koskinen jäseninä. Valmistelija on ollut Lotta Sassi.

Tuomio on yksimielinen.