TT 2022:54

Kysymys siitä, oliko yksikönjohtajina toimineiden palomiesten varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana. Kahden palomiehen osalta kysymys myös päällystövarallaolosta.

Yksikönjohtajavarallaolijoiden oli tullut oleskella sellaisella etäisyydellä paloasemasta, että he kykenivät hälytyksen tultua lähtemään paloasemalta ensimmäisen yksikön mukana kohteeseen viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella ja erityisesti lyhyt valmiusaika huomioon ottaen varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi. (Ks. myös TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50, TT 2021:51, TT 2021:52 ja TT 2022:22.)

Päällystövarallaolijoiden olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon laaja varallaoloalue, jolla varallaolijat olivat voineet viettää vapaa-aikaansa, ratkaisussa katsottiin, että varallaolijoihin kohdistuneet velvoitteet eivät kokonaisuutena olleet muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että heillä ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Viranhaltijoiden suorittamaa päällystövarallaoloa ei näin ollen tullut lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanne hylättiin tältä osin. (Ks. myös TT 2022:34 ja TT 2022:53.)

KANTAJA

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

VASTAAJAT

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Oulun kaupunki

ASIA

Varallaolo

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 23.12.2020

Suullinen valmistelu 5.10.2021

Pääkäsittely 10. ja 11.5.2022

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kanteessa tarkoitettuna aikana voimassa olleen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012–2014 ja 2014–2016) III luku sisälsi muun ohella seuraavat määräykset:

2 § Työaikalain alaiset viranhaltijat/työntekijät

1 mom.

Työaikalain alaisiin viranhaltijoihin/työntekijöihin sovelletaan tämän luvun määräysten lisäksi seuraavia työaikalain säännöksiä, jollei niistä ole sovittu toisin tämän sopimuksen liitteessä tai muulla virka- tai työehtosopimuksella:

5 §:n 3 momentti (viranhaltijan velvollisuus suorittaa varallaoloa),
8 § (moottoriajoneuvon kuljettajan työaika), 9 §:n 2 momentti
(työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika), 13 §:n 1 ja
3 momentti (liukuva työaika), 14 §:n 1 ja 3 momentti
(poikkeuksellinen säännöllinen työaika), 15 § (lyhennetty työaika), 18 § (työntekijän suostumus ja viranhaltijan velvollisuus tehdä lisä- ja ylityötä), 19 § (ylityön enimmäismäärä), 20 § (aloittamis- ja lopettamistyö), 21 § (hätätyö), 24 § (työsopimuksen päättyminen kesken tasoittumisjakson), 26 § (yötyö) jäljempänä 31 §:stä ilmenevin poikkeuksin, 27 § (vuorotyö ja yövuorot jaksotyössä), 29 § (vuorokausilepo), 30 § (moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokausilepo), 33 §:n 1 momentti (sunnuntaityön teettäminen), 36 § (poikkeuslupa), 37 § (työaikakirjanpito) sekä 8 luvun erinäiset säännökset (kanneaika, säännösten pakottavuus, rangaistussäännökset, ym.).

2 mom.

Edellä 1 momentin määräyksellä työaikalain säännöksiä ei ole otettu tämän virka- ja työehtosopimuksen osaksi.

2 § Työaikalain alaiset viranhaltijat/työntekijät

1 mom.

Työaikalain alaisiin viranhaltijoihin/työntekijöihin sovelletaan tämän luvun määräysten lisäksi seuraavia työaikalain säännöksiä, jollei niistä ole sovittu toisin tämän sopimuksen liitteessä tai muulla virka- tai työehtosopimuksella:

5 §:n 3 momentti (viranhaltijan velvollisuus suorittaa varallaoloa), 8 § (moottoriajoneuvon kuljettajan työaika), 9 §:n 2 momentti (työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika), 13 §:n 1 ja 3 momentti (liukuva työaika), 14 §:n 1 ja 3 momentti (poikkeuksellinen säännöllinen työaika), 15 § (lyhennetty työaika), 18 § (työntekijän suostumus ja viranhaltijan velvollisuus tehdä lisä- ja ylityötä), 19 § (ylityön enimmäismäärä), 20 § (aloittamis- ja lopettamistyö), 21 § (hätätyö), 24 § (työsopimuksen päättyminen kesken tasoittumisjakson), 26 § (yötyö) jäljempänä 31 §:stä ilmenevin poikkeuksin, 27 § (vuorotyö ja yövuorot jaksotyössä), 29 § (vuorokausilepo), 30 § (moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokausilepo), 33 §:n 1 momentti (sunnuntaityön teettäminen), 36 § (poikkeuslupa), 37 § (työaikakirjanpito) sekä 8 luvun erinäiset säännökset (kanneaika, säännösten pakottavuus, rangaistussäännökset, ym.).

2 mom.

Edellä 1 momentin määräyksellä työaikalain säännöksiä ei ole otettu tämän virka- ja työehtosopimuksen osaksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työaika

Määritelmä

1 mom.

Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 § Varallaoloaika

1 mom.

Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava). Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 5 §:n 3 momentissa (viittausmääräys).

Mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi eikä tältä ajalta suoriteta varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 mom.

Kultakin varallaolotunnilta, jona viranhaltija/työntekijä on velvoitettu olemaan varalla, maksetaan rahakorvauksena 20–30 % korottamattomasta tuntipalkasta tai annetaan vastaava vapaaaika. Korvausta määrättäessä otetaan huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika.

4 mom.

Jos työnantaja on poikkeuksellisesti määrännyt viranhaltijan/työntekijän olemaan asunnossaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, korvaus varallaolosta määräytyy työaikalain 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Edellä tarkoitettu kello 24.00–06.00 suoritettu varallaolo korvataan ainoastaan työaikalain alaiselle viranhaltijalle/työntekijälle. Työaikalain ulkopuoliselle maksetaan ko. aikana työhön kutsumisesta aiheutuvasta häiriöstä erillinen kohtuullinen korvaus.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6 mom.

Varallaolokorvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että viranhaltija/työntekijä on ollut varalla työnantajan määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla. Korvausmuodosta (raha vai vapaa) päättää työnantaja.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen paloasemilla pelastushenkilöstön työ on ollut päivätyötä, ja työnantaja on laatinut työvuoroluettelot pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 8–16. Koska pelastuslaitoksella työskentelevät ovat olleet paloasemalla työvuorossa vain arkipäivisin, pelastusvalmius muuna aikana on hoidettu siten, että osa henkilöstöstä on ollut varalla arki-iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Varallaololistat on tehty työvuorosuunnittelussa ja ne on vahvistettu samoin kuin työvuorolistat. Viranhaltijoille on varallaoloajalta suoritettu KVTES:n mukainen varallaolokorvaus, joka on ollut suuruudeltaan 30 prosenttia heidän säännöllisen työajan palkastaan.

A on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin ylipalomiehen (1.1.2012–30.6.2014), vs. apulaispalopäällikön (1.7.2014–31.12.2014) ja paloesimiehen (1.1.2015 alkaen) virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Iin paloasema. A on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 4 kilometrin päässä Iin paloasemalta, johon hän on yksikönjohtajavarallaoloa suorittanut. Hän on tehnyt yksinomaan P3 palomestarivarallaoloa 1.7.–31.12.2014. Hänen oli tuolloin oleskeltava varallaolonsa aikana pääasiassa Iin (Olhavan eteläpuoli), Haukiputaan, Kiimingin, Oulun (Ylikiimingin taajaman länsi/etelä puolella), Oulunsalon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän, Muhoksen kuntien muodostamalla alueella.

B on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin kalustonhoitajan virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Hailuodon paloasema. B on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 1 kilometrin päässä Hailuodon paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

C on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin palomiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Limingan paloasema. C on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 20 kilometrin päässä Limingan paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut. Hän on majoittunut paloasemalla varalla ollessaan. C ei ole osallistunut varallaoloon 1.10.2014 jälkeen, jolloin hänen sijoituspaikkansa on vaihtunut Ouluun.

D on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin paloesimiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Kiimingin paloasema. D on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 1,5 kilometrin päässä Kiimingin paloasemalta, johon hän on yksikönjohtajavarallaoloa suorittanut. Hän on tehnyt yksinomaan P3 palomestarivarallaoloa 10.2.–14.8.2014, jolloin hän on toiminut vs. apulaispalopäällikkönä. Hänen oli tuolloin oleskeltava varallaolonsa aikana pääasiassa Iin (Olhavan eteläpuoli), Haukiputaan, Kiimingin, Oulun (Ylikiimingin taajaman länsi/etelä puolella), Oulunsalon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän, Muhoksen kuntien muodostamalla alueella.

E on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin ylipalomiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Limingan paloasema. E on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 1 kilometrin päässä Limingan paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

F on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin ylipalomiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Kiimingin paloasema. F on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 2 kilometrin päässä Kiimingin paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

G on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin kalustonhoitajan virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Ylikiimingin paloasema. G on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 2,5 kilometrin päässä Ylikiimingin paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

H on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin kalustonhoitajan virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Kuivaniemen (1.6.2012–31.8.2013), Iin (1.9.2013–31.5.2014 ja 1.7.–31.12.2014) ja Yli-Iin (1.6.2014 alkaen) paloasemat. H on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on tehnyt varallaoloa Kuivaniemen asemalle 1.6.–31.8.2013 ja Iin asemalle 1.9.2013–31.10.2015. Hän on asunut ajanjaksolla 1.6.2012–31.8.2013 noin 30 kilometrin päässä Kuivaniemen paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut. Tällöin hän on majoittunut paloasemalla varalla ollessaan. Ajalla 1.9.2013–31.12.2015 hänellä oli kotoaan matkaa Iin asemalle noin 4 kilometriä.

J on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin kalustonhoitajan virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Tyrnävän paloasema. J on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 4 kilometrin päässä Tyrnävän paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

K on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin kalustonhoitajan virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Muhoksen paloasema. K on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 4,5 kilometrin päässä Muhoksen paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

L on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin kalustonhoitajan virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Utajärven paloasema. L on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 4 kilometrin päässä Utajärven paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

M on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin palomiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Taivalkosken paloasema. M on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 2 kilometrin päässä Taivalkosken paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

N on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin palomiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Limingan paloasema. N on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 8 kilometrin päässä Limingan paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

O on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin ylipalomiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Muhoksen paloasema. O on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 3,5 kilometrin päässä Muhoksen paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

P on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin ylipalomiehen virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Iin paloasema. P on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 2 kilometrin päässä Iin paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

Q on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin ylipalomiehen (1.1.2012–31.12.2014) ja paloesimiehen (1.1.2015 alkaen) virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Pudasjärven paloasema. Q on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 1 kilometrin päässä Pudasjärven paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

R on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Oulun kaupunkiin kalustonhoitajan virassa työpisteenään Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Kuivaniemen paloasema. R on varalla ollessaan toiminut yksikönjohtajana. Hän on asunut noin 1 kilometrin päässä Kuivaniemen paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut.

Kaupunki on sallinut varallaolijoiden yöpyvän varallaolon aikana aseman tiloissa. Viranhaltijoita tai muitakaan varallaolijoita ei ole velvoitettu yöpymään tai oleskelemaan asemalla varallaolon aikana. Varallaolon aikana viranhaltijoilla on ollut mukanaan matkapuhelin ja Virve-puhelin, johon hälytys on tullut. Viranhaltijat ovat varallaoloaikana voineet liikkua varallaoloalueellaan pelastuslaitoksen ajoneuvolla. Pelastuslaitoksen ajoneuvon käyttö on ollut vapaaehtoista, mutta viranhaltijat ovat pääsääntöisesti halunneet ottaa sen käyttöön. Mikäli viranhaltija on ottanut sen käyttöönsä, on sammutusvarusteet säilytetty siellä.

Vaatimuksia koskevana aikana (2012–2015) kanteessa mainitut viranhaltijat ovat varallaolo-aikana osallistuneet myös ensivastetehtäviin seuraavilla paloasemilla: Hailuoto, Ii, Pudasjärvi, Taivalkoski ja Muhos. Paloasemista Kiimingissä, Tyrnävällä, Ylikiimingissä ja Utajärvellä ensivastetoiminta on aloitettu vuoden 2013 aikana. Vaatimuksia koskevana aikana ensivastetehtäviä ei ole ollut lainkaan Limingan ja Kuivaniemen paloasemilla. Varallaoloa koskevat velvollisuudet ovat olleet kanteessa mainitulla henkilöillä samat riippumatta siitä, onko varallaoloaikana ollut kyseessä pelastustoimen tehtävä vai ensivastetehtävä.

Kanteessa tarkoitettuna aikana on ollut voimassa 1.10.2009 laadittu Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen varallaolo-ohje.

Erimielisyys vallitsee siitä, onko viranhaltijoiden suorittama yksikönjohtaja- tai palomestarivarallaolo kanteessa mainittuina aikoina katsottava työajaksi. Asiassa on riitaa myös siitä, onko kaupungin katsottava rikkoneen virka- ja työehtosopimusta tieten ja onko Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. Vielä asiassa on riitaa palkkasaatavien määristä.

Välituomiolla ratkaistaan ensin kysymys siitä, onko viranhaltijoiden varallaoloksi luettu aika tullut lukea työajaksi.

Asiassa on käyty vuonna 2016 alkaneet paikallisneuvottelut, jotka päättyivät 29.8.2016. Keskusneuvottelut on aloitettu neuvottelupyynnöllä 15.1.2019 ja ne ovat päättyneet 18.12.2019.

KANNE

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella:

1.1. A:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.2. B:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.3. C:n ajalla 1.1.2012–30.9.2014
1.4. D:n ajalla 1.1.2012–30.9.2015
1.5. E:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.6.F:n ajalla 1.1.2012–30.9.2015
1.7. G:n ajalla 1.1.2012–30.9.2015
1.8. H:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.9. J:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.10. K:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.11. L:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.12. M:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.13. N:n ajalla 1.11.2014–31.10.2015
1.14. O:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.15. P:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.16. Q:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.17. R:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015

Oulun kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi,

ja toissijaisesti vaatimuskohtiin 1.1 ja 1.4 nähden vahvistaa A:n ja D:n osalta, että sanotuissa vaatimuskohdissa mainittuina aikoina A:n ja D:n varallaoloksi luettu aika, siltä osin kuin kyse on ollut yksikönjohtajavarallaolosta, tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi,

- velvoittaa Oulun kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia

2.1. A:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 90.500,00 euroa
2.2. B:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 125.268,00 euroa
2.3. C:lle ajalta 1.1.2012–30.9.2014 yhteensä 52.129,00 euroa
2.4. D:lle ajalta 1.1.2012–30.9.2015 yhteensä 164.499,00 euroa
2.5. E:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 66.274,00 euroa
2.6. F:lle ajalta 1.1.2012–30.9.2015 yhteensä 168.181,00 euroa
2.7. G:lle ajalta 1.1.2012–30.9.2015 yhteensä 158.279,00 euroa
2.8. H:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 122.249,00 euroa
2.9. J:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 157.066,00 euroa
2.10. K:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 167.067,00 euroa
2.11. L:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 171.779,00 euroa
2.12. M:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 66.042,00 euroa
2.13. N:lle ajalta 1.11.2014–31.10.2015 yhteensä 38.341,00 euroa
2.14. O:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 160.579,00 euroa
2.15. P:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 138.000,00 euroa
2.16. Q:n oikeudenomistajalle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 96.232,00 euroa
2.17. R:lle ajalta 1.1.2012–31.10.2015 yhteensä 114.842,00 euroa,

- velvoittaa Oulun kaupungin maksamaan kantajalle hyvityssakkoa virkaehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n maksamaan kantajalle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnin johdosta sekä

- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Oulun kaupungin korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Perusteet

Vahvistusvaatimus

Yksikönjohtajavarallaolosta

Varallaoloon oli velvollisuus. Varallaolosta ei voinut kieltäytyä. Kaikki paloasemat olivat ns. ensilähdön paloasemia. Varallaolon aikaisiin tehtäviin kuului pelastus- ja ensivastetehtäviä, jotka olivat luonteeltaan kiireellisiä. Kuitenkaan ensivastetehtäviä ei ollut Limingan (E, N, C) ja Kuivaniemen (H, R) asemilla. Utajärvellä ensivastetoiminta (L) alkoi vuoden 2013 keväällä.

Varallaolon aikana viranhaltijoilla oli mukanaan Virve-puhelin ja matkapuhelin, jolla hoidettiin virka-asioita. Varallaolijan tuli vastaanottaa Virve-puhelimeen tullut hälytys välittömästi, jolloin vastuu tehtävästä siirtyi hänelle. Kaikki hälytykset tuli vastaanottaa ja kaikille tehtäville oli velvollisuus lähteä. Sellaisia tehtäviä ei ollut, joille ei tarvinnut lähteä. Velvoitteisiin ei vaikuttanut se, keitä muita tehtävälle lähti. Hälytyksen jälkeen yksikönjohtajan tuli ryhtyä johtamaan tehtävää ja saapua paloasemalle ohjeen mukaisesti.

Varallaolijoilla oli pääsääntöisesti käytössään pelastusauto, jolla he saapuivat paloasemalle. Tämä lisäsi sidottuisuutta. Kun auto oli käytössä, varallaolijoita sitoi varallaolo-ohje, jonka mukaan:

Varallaolijalla on oikeus käyttää pelastuslaitoksen virka-autoa liikkumiseen päivittäisten asioidensa vuoksi pakottavassa tilanteessa siten, että yksikköön sidottu lähtöaikavaatimus ja hälytysvalmius säilytetään (sivutoimisten asemapaikoilla lähtöaikavaatimus on 5 minuuttia). Silloin on oltava mukana virkavaatteet ja tarvittavat hälytysvarusteet. Varallaolon aikana liikuttaessa virka-auton kyydissä voi olla ainoastaan pakottavassa tilanteessa muita kuin pelastuslaitoksen henkilökuntaan kuuluvia.

Varallaolijat säilyttivät pääsääntöisesti sammutusvarusteet pelastusautossa. Kuitenkin P ja R säilyttivät sammutusvarusteet pääsääntöisesti paloasemalla.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen varallaolo-ohjeessa 1.10.2009 oli määrätty seuraavaa:

Pelastusyksikön varallaolijan on oleskeltava siten, että henkilö voi lähteä pelastusyksikkönsä mukana tehtävään sille määritetyssä ajassa, joka on pääasiassa 5 min.

Yksikönjohtajan on aloitettava hälytyksestä viivytyksettä (5 min kuluessa) yksikkönsä johtaminen.

[- -]

Hälytystilanteissa yksikönjohtaja menee pääsääntöisesti paloasemalle ja siirtyy pelastusyksikköön, jolla hän siirtyy kohteeseen.

Yksikönjohtaja voi mennä harkintansa mukaan suoraan oman asemapaikan hälytyskohteeseen virka-autolla, jos kohde on varallaolopaikan ja paloaseman välillä tai kohteeseen on suoraan lyhyempi matka kuin paloasemalle, mutta tällöinkin yksikönjohtajan on varmistettava yksikkönsä liikkeellelähtö.

Toisen asemapaikan alueelle kohdistuvaan hälytykseen yksikönjohtaja siirtyy aina pelastusyksikön mukana.

Työnantaja oli ohjeistanut varallaolijat toimimaan ohjeistuksen mukaisesti.

Varallaolossa olleen yksikönjohtajan tuli olla ensimmäisenä pelastuspaikalla johtamassa ensivaiheen pelastustehtäviä.

Ainakin varallaolijoilla oli perusteltu syy olettaa, että heidän tuli menetellä edellä selostetulla tavalla. Käytännössä varallaolijat olivat siis velvollisia välittömästi hälytyksen
saatuaan ryhtymään työhön tai ainakin he olivat sidottuja tehtävänhoitoon välittömästi hälytyksen saatuaan. Noudatettu käytäntö on ollut mennä paloaseman kautta.

Olinpaikka varallaolossa

C suoritti varallaoloa Limingan paloasemalla. Hänellä ei ollut mahdollisuutta suorittaa varallaoloa kotoaan 20 kilometrin päästä käsin, vaan hän on varalla ollessaan tosiasiassa joutunut oleskelemaan paloasemalla.

H suoritti varallaoloa Koivuniemen paloasemalla ajalla 1.6.2012–31.8.2013. Hänellä ei ollut mahdollisuutta suorittaa varallaoloa kotoaan 30 kilometrin päästä käsin, vaan hän on varalla ollessaan tosiasiassa joutunut oleskelemaan paloasemalla.

Muut kanteessa tarkoitetut viranhaltijat ovat voineet oleskella varallaoloaikana kotonaan tai muutoin paloaseman välittömässä läheisyydessä siten, että pystyivät saapumaan hälytyksen jälkeen paloasemalle siten, että pystyivät lähtemään asemalta yksikön mukana 5 minuutin kuluttua hälytyksestä.

Johtopäätökset

Erityisesti varallaolijalta edellytetyn lyhyen lähtövalmiuden ja myös muiden edellä lueteltujen seikkojen johdosta varallaolo on katsottava työajaksi. Työhön sidonnaisuus rinnastui työaikaan. Viranhaltijat ovat tosiasiallisesti olleet samalla tavalla työhön sidottuja kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan ja näin ollen varallaolo tulee katsoa kaikilta osin työajaksi. Ainakaan heillä ei ole ollut mahdollisuutta vapaasti määritellä olinpaikkaansa tai tekemisiään. H:n ja C:n osalta työajaksi lukemista osoitti lisäksi sekin, että he joutuivat tosiasiassa oleskelemaan paloasemalla.

Palomestarivarallaolo P3 (A,D)

Varallaoloon oli velvollisuus. Varallaolosta ei voinut kieltäytyä. Pelastuslaitos velvoitti P3-varallaolijoita kantamaan varallaolossa mukanaan Virve-puhelinta, johon hälytykset annettiin hätäkeskuksesta ja johon varallaolijan tuli heti vastata. Lisäksi varallaolijalla oli matkapuhelin.

Lisäksi työnantaja edellytti, että päällystövarallaolossa olevalla oli käytössään johtoauto (muita nimityksiä olivat päivystysauto ja virka-auto). Johtoauton tuli käytännössä olla koko ajan virtalähteessä, kun auto oli pysäköitynä. Tämä lisäsi varallaolon sitovuutta, koska se rajoitti mahdollisuutta liikkua johtoautolla. Edellytetty lähtövalmius ei jättänyt muuta mahdollisuutta kuin oleskella johtoauton välittömässä läheisyydessä. Tämä johti siihen, että hälytykseen lähdettiin pääasiassa kotoa, jossa henkilö oli sidoksissa johtoautoon edellä mainitulla tavalla. Lisäksi varallaolo-ohjeen mukaan johtoautolla liikuttaessa oli oltava virkavaatteet ja muita kuin pelastuslaitoksen henkilökuntaan kuuluvia ei voinut olla johtoautossa kuin pakottavissa tilanteissa. Nämä seikat lisäsivät työhön sidonnaisuutta.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen varallaolo-ohjeessa 1.10.2009 oli määrätty seuraavaa:

P3:n lähtövalmiusvaatimus on hälytyksestä 5 min. P3:n on tarvittaessa aloitettava pelastustoiminnan johtaminen välittömästi hälytyksen saatuaan.

Hälytyksen vastaanottamisen jälkeen pelastustoiminnan johtaminen oli aloitettava välittömästi. Pelastuslain 34 §:n mukainen johtamisvastuu siirtyi hälytyksen jälkeen varallaolijalle.

Johtamistoiminta voitiin tai tulikin aloittaa varallaolijan olinpaikasta käsin välittömästi,
mutta lisäksi varallaolijan oli lähdettävä välittömästi tai viimeistään 5 minuutin kuluttua hälytyksestä kohti pelastuspaikkaa. Sellaisia hälytyksiä A:lla ja D:llä ei ollut, joissa olisi toimittu edellä kuvatusta poikkeavasti. Keskeinen ero yksilönjohtajavarallaoloon oli se, että päällystövarallaolossa he pystyivät liikkumaan johtoautolla laajemmalla alueella eikä heidän tarvinnut olla paloaseman välittömässä läheisyydessä. Käytännössä he olivat velvollisia välittömästi hälytyksen saatuaan ryhtymään työhön.

Olinpaikka varallaolossa

Palomestarivarallaolijan liikkumisaluetta oli rajattu varallaolo-ohjeella seuraavasti: ”Länsi P3 on oleskeltava varallaolonsa aikana pääasiassa Iin (Olhavan eteläpuoli), Haukiputaan, Kiimingin, Oulun (Ylikiimingin taajaman länsi/etelä puolella), Oulunsalon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän, Muhoksen kuntien muodostamalla alueella.”

Johtopäätökset

Erityisesti varallaolijalta edellytetyn välittömän toimintavalmiuden ja myös muiden edellä lueteltujen seikkojen johdosta varallaolo on katsottava työajaksi. Työhön sidonnaisuus rinnastui työaikaan. Viranhaltijat ovat tosiasiallisesti olleet samalla tavalla työhön sidottuja kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan ja näin ollen varallaolo tulee katsoa kaikilta osin työajaksi. Ainakaan heillä ei ole ollut mahdollisuutta vapaasti määritellä olinpaikkaansa tai tekemisiään.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Oulun kaupunki ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 21.610,10 eurolla korkoineen.

Perusteet

KVTES:n III luvun 4 §:n perusteella kanteessa mainittujen viranhaltijoiden varallaoloksi luettua aikaa ei tule lukea miltään osin työajaksi eikä kanteessa mainituilla viranhaltijoilla siten ole palkkasaatavia kaupungilta. Viranhaltijat ovat suorittaneet KVTES:n III luvun 5 §:n mukaista vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti varallaolon ajalta on suoritettu varallaolokorvausta. Kaupunki ei ole tieten rikkonut virkaehtosopimusta eikä KT laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Vahvistusvaatimus

Yksikönjohtajavarallaolosta

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen 1.10.2009 voimaan tulleen varallaolo-ohjeen mukaan yksikönjohtajavarallaolijan on oleskeltava siten, että hän voi viivytyksettä (5 minuutin kuluessa) aloittaa yksikkönsä johtamisen. Yksikönjohtaja voi ohjeen mukaan mennä hälytyksen jälkeen paloasemalle ja siirtyä pelastusyksikköön. Yksikönjohtaja voi ohjeen mukaan mennä harkintansa mukaan myös suoraan oman asemapaikan hälytyskohteeseen virka-autolla muun muassa silloin, jos kohteeseen on suoraan lyhyempi matka kuin paloasemalle. Yksikönjohtajan on ohjeen mukaan varmistettava yksikkönsä liikkeellelähtö. Hän on voinut varmistaa tämän etänä. Käytännössä yksikönjohtaja-varallaolija on voinut viettää aikaansa paikkakuntakohtaisella alueella, jossa henkilö on ollut varallaolossa. Aikaa, jossa yksikönjohtaja-varallaolija on aloittanut yksikkönsä johtamisen, ei ole seurattu eikä sanktioitu.

Viranhaltijoille annettujen ohjeiden mukaan varallaolossa ei siten ole edellytetty välitöntä lähtöaikaa. Riittävää oli, että viranhaltijat olivat tavoitettavissa matkapuhelimella tai muulla viestivälineellä mahdollisimman pian hälytyksen jälkeen paloaseman toiminta-alueella ja kykenivät aloittamaan ryhmänsä johtamisen harkintansa mukaan etänä viiden minuutin kulussa hälytyksestä. Hälytyksen saapuessa viranhaltijan on tullut mahdollisimman pian lukea hätäkeskuksen lähettämä tekstiviesti ja ryhtyä toimimaan sen edellyttämien toimenpiteiden mukaisesti. Yksikönjohtajavarallaolossa hälytys on tullut kaikille varallaolijoille yhtäaikaisesti, ja lisäksi se on tullut pääsääntöisesti koko hälytysosastolle. Välitöntä toimimisvelvoitetta ei ole edellytetty. Mikäli hälytys on koskenut yksikönjohtajavarallaolijaa ja on edellyttänyt lähtöä onnettomuuspaikalle, hän on hälytyksen saatuaan voinut valintansa ja olinpaikkansa perusteella mennä joko paloasemalle tai suoraan onnettomuuspaikalle. Kaupunki ei ole edellyttänyt, että viranhaltija on ollut ensimmäisenä pelastuspaikalla johtamassa ensivaiheen pelastustehtäviä.

Viranhaltijoiden ei ole tullut työnantajan asettamista vaatimuksista johtuen lähteä pelastus-tehtävään välittömästi hälytyksen saatuaan. Viranhaltijoilta ei edellytetty asemalle saapumista hälytyksen jälkeen, eivätkä he ole työnantajan asettamista vaatimuksista johtuen olleet velvollisia ryhtymään työhön välittömästi tai sidottuja tehtävänhoitoon välittömästi. Annettujen ohjeiden ja noudatetun käytännön perusteella viranhaltijoilla ei ole ollut perusteltua syytä olettaa, että heiltä edellytettäisiin kirjallisessa varallaolo-ohjeessa nimenomaisesti määriteltyä tiukempaa menettelyä.

Varallaololla on varauduttu onnettomuustilanteisiin normaalin virka-ajan ulkopuolella. Lähes aina varallaolossa olevien lisäksi hälytyksille osallistuu ei-varallaolossa olevia henkilöitä ja tarvittaessa myös pelastuslaitoksen jatkuvasti miehitettyjen paloasemien henkilöstöä. Jos pelastusyksikkö ei hälytyksen tapahduttua lähde liikkeelle hätäkeskuksen määrittelemässä ajassa, silloin hätäkeskus hälyttää tilalle muita pelastusyksiköitä lähialueen paloasemilta. Näin ollen hälytystehtävien suorittaminen ei ole ollut virka-ajan ulkopuolella pelkästään varallaolijoiden tai edes kyseisen paloaseman hälytysosaston varassa.

Pelastustoimen toimintavalmius määritellään ns. riskiruuduilla, joille arvioidun riskitason perusteella määritellään riskiluokka. Asemilla, joilla viranhaltijat ovat työskennelleet, on ollut korkeimmillaan joitakin yksittäisiä II-luokan riskialueita, jossa ensimmäisen yksikön tavoitteena oli kiireellisessä tehtävässä saavuttaa onnettomuuskohde 10 minuutin toimintavalmiusajassa. Joillain asemilla (ainakin vuodesta 2013 lukien Hailuoto, Kuivaniemi, Utajärvi) ei ole ollut lainkaan II-luokan riskialuetta, jolloin ensimmäisen yksikön tavoitteena on ollut saapua kiireellisissä tehtävissä onnettomuuspaikalle nopeimmillaan 20 minuutin toimintavalmiusajassa. Sisäministeriön ohjeen mukaan toimintavalmiusaikatavoite tulee saavuttaa 50 %:ssa hälytyksistä, mikä on tuonut toimintavalmiusaikoihin joustoa. Joustavuus on huomioitu myös kulloinkin voimassa olleissa pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksissä. Tavoitteelliset toimintavalmiusajat koskevat kaikkia kiireellisiä pelastustoimen hälytyksiä eli myös päiväaikoja, jolloin paloasemilla on ollut normaali miehitys työajassa. Käytännössä em. tavoitteelliset toimintavalmiusajat olisi ollut mahdollista saavuttaa myös ilman varallaolojärjestelmää, mutta henkilöstö ei ole halunnut luopua varallaolosta yksittäisiä henkilöitä lukuun ottamatta.

Olennaista on, että pelastuslaitoksen edellä esitetty toimintavalmiusaika on eri asia kuin se, mitkä ovat olleet yksittäisen viranhaltijan velvoitteet varallaolon aikana. Palvelutasopäätöksen toimintavalmiusaikatavoitteet eivät ole sama asia kuin yksittäisen viranhaltijan tosiasiallinen varallaolo-ohjeistus tai varallaolovelvoitteet. Toimintavalmiusaikatavoitteet on luotu maakunnallisiksi, ja pelastuslaitos on tarkastellut sen toteumaa kokonaisuutena kaikkien eri riskiruutuluokkien keskiarvona. Yksittäisen viranhaltijan osalta ei ole määritelty sitä, missä ajassa hänen tulee saavuttaa onnettomuuspaikka eikä tätä aikaa ole seurattu. Seurattu on ainoastaan ensimmäisen yksikön saapumisaikoja maakunnallisena ja kaikkia vuorokaudenaikoja koskevana kokonaisuutena.

Palomestarivarallaolosta

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen varallaolo-ohjeen mukaan P3 palomestarivarallaolossa viranhaltija on voinut liikkua virka-autolla tai omalla ajoneuvolla lähtöaikavaatimus huomioiden. Käytännössä viranhaltijat ovat käyttäneet mahdollisuuttaan käyttää johtamistoimintaan tarkoitettua virka-autoa. Ohjeen mukainen lähtöaikavaatimus on ollut 5 minuuttia, ja varallaolijan on ohjeen mukaan tarvittaessa aloitettava pelastustoiminnan johtaminen välittömästi hälytyksen saatuaan. Hälytys on käytännössä tullut ottaa vastaan noin viiden minuutin kuluessa. Varallaolija on voinut johtaa pelastustoimintaa etänä. Mikäli tehtävä on edellyttänyt lähtöä kohteeseen, varallaolija on lähtenyt kohteeseen. Tällöin tavoitteellisena lähtökohtana on ollut se, että viranhaltija lähtee olinpaikastaan kohteeseen noin viidessä minuutissa. Toteutuneita aikoja ei ole seurattu eikä sanktioitu, eikä viranhaltijalla ole ollut määriteltyä aikaa, jossa onnettomuuskohde tulee saavuttaa. Viranhaltijoille annettujen ohjeiden mukaan varallaolossa ei siten ole edellytetty välitöntä lähtöaikaa, eivätkä viranhaltijat ole voineet perustellusti olla siinä käsityksessä, että heiltä sellaista edellytettäisiin.

Työhönsidonnaisuudesta

Varallaolossa työhön sidonnaisuus ei ole rinnastunut työaikaan. Viranhaltijat ovat viran vastaanottaessaan antaneet suostumuksensa varallaoloon. Käytännössä varallaoloon osallistuminen on kuitenkin perustunut vapaaehtoisuuteen. Varallaolosta on vapautettu viranhaltijan pyynnöstä. Aseman esimiehenä toimiva viranhaltija on ollut viime kädessä vastuussa varallaolovuorojen suunnittelusta, mutta käytännössä suunnittelussa on otettu huomioon myös henkilöstön toiveita. Varallaolosta on halutessaan voinut jäädä pois. Sen jälkeen, kun viranhaltija on suostumuksensa mukaisesti nimetty varallaolijaksi työvuoroluetteloon, on viranhaltijalla ollut velvollisuus suorittaa tämä työvuoro, ellei hän ole huolehtinut sen vaihtamisesta kulloinkin noudatetun käytännön mukaisesti. Viranhaltijoiden oma halukkuus tehdä varallaoloa useiden vuosien ajan osaltaan osoittaa, että viranhaltijat eivät ole kokeneet varallaolosta aiheutuvia rajoitteita vapaa-ajan käytölle merkittävinä.

Varallaolon aikana viranhaltijoilla ei ole ollut lähtökohtaisesti mitään pelastuslaitoksen työtehtäviä eikä heitä ole millään tavoin ollut sidottu työtehtäviin. Toteutuneiden hälytysten toistuvuus varallaoloaikana on ollut hyvin vähäinen. Viranhaltijoilla on yksikönjohtajavarallaolossa ollut keskimäärin paloasemittain vaihdellen noin 0,2–3 hälytystä varallaoloviikkoa kohden. Keskimääräiset hälytysmäärät/varallaoloviikko (sis. ensivastetehtävät) asemittain ovat seuraavat vuosina 2012–2015 (1–10/2015):

Hailuoto 0,8–1,0
Ii 1,8–2,7
Kiiminki 1,6–3,1
Kuivaniemi 0,3–0,5
Liminka 1,5–1,7
Muhos 1,8–2,5
Pudasjärvi 2,8–3,8
Taivalkoski 1,2–2,0
Tyrnävä 0,9–1,8
Utajärvi 0,9–1,7
Ylikiiminki 0,5–1,5

Palomestarivarallaolossa tehtäviä on ollut keskimäärin alle yksi varallaoloviikkoa kohden (A ja D keskimäärin 0,92 tehtävää/varallaoloviikko). Hälytystehtävät ovat olleet kestoltaan tavanomaisesti kohtuullisen lyhyitä siten, että viranhaltijoiden työhönsidonnaisuus on varallaoloaikana muodostunut silläkin perusteella erittäin vähäiseksi.

Viranhaltijoiden käytössä ollut pelastusauto ei ole lisännyt työhönsidonnaisuutta.

Olinpaikka varallaolossa

Viranhaltijoilta ei ole edellytetty, että he olisivat viettäneet varallaoloaikaansa paloasemalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Viranhaltijat ovat voineet liikkua laajalla alueella ja viettää aikaansa vapaasti valitsemassaan seurassa ja valitsemassaan paikassa pääasiassa varallaoloalueellaan. Yksikönjohtajavarallaolossa tämä alue on ollut noin 10–15 kilometrin säde paloasemasta (paloaseman toiminta-alue), ja palomestarivarallaolossa viranhaltijan liikkuma-alue, jolla hänen varallaolo-ohjeen mukaan on pääsääntöisesti tullut oleskella, on ollut noin 50 kilometrin säde Oulusta.

Jokaisen viranhaltijan käytettävissä ollut pelastusauto on laajentanut viranhaltijoiden mahdollisuutta liikkua ja oleskella valitsemassaan paikassa varallaolon aikana. Pelastusautoa on saanut käyttää myös siviiliajoihin.

Viranhaltijat ovat varallaoloaikana voineet valintansa mukaan oleskella myös paloaseman tiloissa, joissa he, kuten pelastuslaitoksen henkilöstö muutoinkin, ovat voineet viettää aikaa myös vapaa-ajallaan. Yleisesti palomiehillä on mahdollisuus mm. remontoida ja kunnostaa omia autoja ja muita laitteita paloasemalla, ja siellä vietetään vapaa-aikaa ja urheillaan. Varallaoloaikana paloaseman tiloissa voi siis halutessaan viettää tavanomaista vapaa-aikaa. Maaseutumaisilla paikkakunnilla, joita kaikki puheena olevat asemapaikkakunnat ovat, paloaseman fasiliteetit tarjoavat käytännössä useille palomiehille olennaisia vapaa-ajan harrasteita.

Johtopäätökset

Viranhaltijoille ei ole asetettu määräaikaa, jossa hänen olisi tullut saapua paloasemalle. He ovat voineet aloittaa joustavassa määräajassa johtamisen etänä olinpaikassaan. Hälytysmäärä varallaoloaikana on ollut erittäin vähäinen, ja hälytyksestä johtuva työskentelyaika on ollut tavanomaisesti sen verran lyhyt, että viranhaltijoiden työhönsidonnaisuus on muodostunut silläkin perusteella erittäin vähäiseksi. Työnantaja on mahdollistanut liikkumisen varallaoloaikana päivystysautolla koko varallaoloalueella, jolla viranhaltija on voinut viettää normaalia vapaa-aikaa ja käyttää aikaansa valitsemiinsa tarkoituksiin huomioidaan ainoastaan sen, että toiminta on kohtuudella keskeytettävissä. Viranhaltijat ovat tosiasiassa käyttäneet aikaansa valitsemiinsa asioihin ja tehneet samoja asioita kuin muutoinkin. Viranhaltijat ovat voineet pääasiassa viettää varallaoloaikaa normaalissa sosiaalisessa elinympäristössään valitsemassaan seurassa. Viranhaltijoista C ja H eivät omista asuinpaikkaa koskevista valinnoistaan johtuen ole voineet viettää varallaoloaikaa kotonaan, mutta ovat muutoin voineet käyttää aikaa vastaavasti kuin muut viranhaltijat. Työnantajan asettamat velvoitteet eivät ole objektiivisesti arvioiden vaikuttaneet erittäin merkittävästi heidän mahdollisuuksiinsa käyttää varallaoloaikaa vapaasti ja omiin tarkoituksiinsa. Kyse ei ole ollut työajasta.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Sääntö varallaolosta 26.1.2007 eteläisellä toiminta-alueella
2. Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen varallaolo-ohje 1.10.2009
3. Pelastustoiminnan johtamisohje 15.1.2013
4. Uusi varallaolo-ohje 1.6.2017
5. Paikallisneuvottelupöytäkirja 18.5.2016
6. Paloesimiehen tehtävänkuva 2011
7. Pelastuslaitoksen ja työsuhteista sivutoimisten sammutusmiesten välillä solmittu sopimus 14.12.2020

Vastaajien kirjalliset todisteet

1. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen varallaolo-ohje 1.10.2009
2. Sisäasiainministeriön toimintavalmiuden suunnitteluohje

3 a. Palvelutasopäätös 2013–2016
3 b. Palvelutasopäätös 2013–2016 Liitetaulukko 1

1. Varallaolon aikaiset tehtävämäärät
2. Pelastustoiminnan johtamisohje 1.3.2013
3. Paikallisneuvottelupöytäkirja 18.5.2016
4. Varallaolo-ohje 25.10.2015
5. Varallaolo-ohje 28.12.2008

Kantajan henkilötodistelu

1. A
2. B
3. C
4. D
5. F
6. G
7. H
8. J
9. L
10. M
11. N
12. O
13. P
14. R
15. S, apulaispalopäällikkö
16. T, apulaispalopäällikkö
17. U, entinen apulaispalopäällikkö
18. V

Vastaajien henkilötodistelu

1. W, pelastuspäällikkö
2. X, apulaispalopäällikkö
3. Y, palopäällikkö
4. Z, sivutoiminen palomies, yksikönjohtaja
5. Å, palomies, yksikönjohtaja
6. Ä, ylipalomies, yksikönjohtaja

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Ratkaistavana on kysymys siitä, onko kanteessa mainittujen viranhaltijoiden suorittama varallaolo luettava työajaksi. Kyse on kaikkien viranhaltijoiden osalta yksikönjohtajavarallaolosta, A:n ja D:n osalta tämän lisäksi myös päällystövarallaolosta, josta käytetään tässä asiassa myös termiä palomestarivarallaolo tai P3-varallaolo.

KVTES:n III luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Työtuomioistuin on antanut useita palomiesten varallaoloa koskevia ratkaisuja (ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50, TT 2021:51, TT 2021:52, TT 2022:22, TT 2022:34). Mainituissa ratkaisuissa on selostettu yksityiskohtaisesti niitä oikeudellisia lähtökohtia, joiden perusteella on arvioitava, onko varallaolossa kyse työajasta vai lepoajasta. Työtuomioistuin viittaa tältä osin edellä mainituissa ratkaisuissa lausuttuun.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta, B:tä, C:tä, D:tä, F:ää, G:tä, H:ta, J:tä, L:ää, M:ää, N:ää, O:ta, P:tä ja R:ää. Kantajan nimeäminä todistajina on kuultu apulaispalopäällikkö S:ää, apulaispalopäällikkö T:tä, entistä apulaispalopäällikköä U:ta ja sopimuspalomies V:tä. Vastaajien nimeäminä todistajina on kuultu pelastuspäällikkö W:tä, apulaispalopäällikkö X:ää, palopäällikkö Y:tä, sopimuspalomies Z:aa, palomies Å:ta ja ylipalomies Ä:tä.

A on kertonut tehneensä vuodesta 2009 lukien yksikönjohtajavarallaoloa Iin paloasemalle. Hänen esimiehenään oli ollut apulaispalopäällikkö S. Menettelyn varallaolossa olivat ohjeistaneet S ja palopäällikkö Ö. A oli lisäksi tehnyt palomestarivarallaoloa vuonna 2014. Kyse oli ollut S:n sijaisuudesta.

Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. Varallaolovarusteina olivat olleet Virve-puhelin, matkapuhelin, virkavaatteet ja sammutusvarusteet. Käytössä oli ollut virka-auto, jossa oli säilytetty alkusammutus- ja valaisinkalustoa. A oli säilyttänyt autoa kotona. Auton oli tullut talvisaikaan olla aina lämmityksessä ja myös kesällä latauksessa, koska laitteisto vei virtaa. Ensivastetehtävissä tarvittava välineistö oli säilytetty paloasemalla.

Yksikönjohtaja oli vastannut oman yksikkönsä toimintakyvystä ja toiminnasta. Hälytyksen tullessa A oli kuitannut sen vastaanotetuksi, pukenut virkavaatteet ja sammutusvarusteet ainakin osittain päälle sekä kysynyt hätäkeskukselta lisätietoja hälytyksestä. Tämän jälkeen hän oli siirtynyt paloasemalle. Asemalle oli tullut mennä, koska koskaan ei ollut tiennyt, ketkä hälytyksellä lähtivät ja mitä kalustoa tarvittiin mukaan. Yksikkö ei ollut lähtenyt liikkeelle paloasemalta ilman yksikönjohtajaa. Yksikönjohtaja oli voinut mennä suoraan tilannepaikalle vain tilanteissa, joissa tilannepaikka oli sijainnut asemaa lähempänä. Tuolloinkin A oli käytännössä pysähtynyt matkalla tarkistamaan tilanteen ja sen jälkeen jatkanut asemalle. Etäjohtaminen oli käytännössä ollut mahdollista vain sellaisissa erittäin harvinaisissa tilanteissa, joissa varallaolija oli saanut Virvellä yhteyden paloasemalle, jossa miehistönä oli ollut tuttu henkilöstö, ja hälytystehtävä oli ollut aivan selvä. Ohjeiden mukaan yksikön oli tullut lähteä liikkeelle viidessä minuutissa. Varalla ollessa oli siten voinut oleskella sellaisella etäisyydellä paloasemasta, että oli ehtinyt asemalle ja saamaan yksikön liikkeelle viidessä minuutissa. Työnantaja oli tiennyt varallaolon vakiintuneista käytännöistä. Lähtöaika oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Lähtöajoista oli saatu tilastotietoja vuosittain, mutta henkilökohtaisesti työnantaja ei ollut niistä hänen kanssaan puhunut.

Palomestarivarallaoloon A:n oli perehdyttänyt D. Varustukseen olivat kuuluneet Virve-puhelin, matkapuhelin, virkavaatteet ja sammutusvarusteet. Pelastuslaitoksen johtoyksikössä oli johtamisvälineistöä, viestintäkalustoa, tietokone, alkusammutuskalustoa, tiedusteluvälineistöä ja mittauslaitteita. Auton oli tullut olla jatkuvasti joko latauksessa tai käynnissä, koska akku oli kestänyt vain kaksi tuntia ilman latausta. Autolla oli ohjeen mukaan voinut liikkua koko läntisellä alueella, mutta käytännössä A oli käyttänyt sitä kodin ja paloaseman väliseen liikkumiseen. Auto oli tullut pitää lähellä, koska sillä oli pitänyt olla viidessä minuutissa liikkeellä. Viiden minuutin lähtöaika oli perustunut varallaolo-ohjeeseen.

Palomestarivarallaolossa menettely hälytyksen tullessa oli ollut pääosin samanlaista kuin yksikönjohtajalla. A oli kuitannut hälytyksen vastaanotetuksi, pyytänyt siitä lisätietoja ennen lähtöä tai ajaessa, varmistanut hälytykselle lähteneet yksiköt ja oikean hälytysvasteen sekä käskyttänyt alaisiaan yksiköitä. Ensimmäiselle tilannepaikalle menneelle yksikölle oli osoitettu tilannepaikan johtaja. Tilannepaikalla A oli ottanut johtovastuun. A oli lähtenyt aina kohteeseen, etenkin, jos alueella oli toiminut vain sopimushenkilöstöä, koska sivutoimiset eivät olleet voineet ottaa tehtävästä johtovastuuta. A oli muutoinkin halunnut varmistaa, että hälytyksellä oli toimittu oikein. Työnantaja oli ollut tietoinen varallaolokäytännöistä. Ohjeistus oli mahdollistanut etäjohtamisen.

A:n mukaan palomestarivarallaolo oli rajoittanut elämää samalla tavalla kuin yksikönjohtajavarallaolo, vaikka siinä liikkumisalue oli ollut laajempi. Käytännössä varallaoloaikana ei ollut lähdetty ”hupiajeluille” pidemmälle maakuntaan.

B on kertonut toimineensa kalustonhoitajan tehtävässä vuodesta 2007 ja tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa Hailuodon paloasemalla. B:n esimiehenä oli kanteessa tarkoitettuna aikana ollut ensin apulaispalopäällikkö U ja sittemmin apulaispalopäällikkö A1. Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. Yksikönjohtajalla oli ollut mukana Virve ja matkapuhelin. Käytössä oli ollut pelastuslaitoksen virka-auto. Auton oli tullut olla talvella latauksessa ja lämmityksessä.

Hälytyksen tullessa tehtävä oli tullut kuitata vastaanotetuksi ja sen jälkeen B oli siirtynyt paloasemalle tarkistamaan mukaan otettavan miehistön ja kaluston. Hälytystä ei olisi tämän vuoksi voinut hoitaa etänä. Koskaan ei ollut myöskään tullut sellaista tilannetta, että tilannepaikka olisi osunut B:n olinpaikan ja paloaseman välille. Yksikön lähtöaika oli ollut viisi minuuttia hälytyksestä. Liikkeellelähtö oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Yleisessä tiedossa oli ollut, että lähtöaikoja oli seurattu, koska tilastoja oli käyty läpi. Varallaolosta oli ollut kirjallinen ohje, jota oli käyty läpi esimiesten kanssa. Varallaoloon olivat kuuluneet myös ensivastetehtävät. Niitä varten tarvittavaa kalustoa oli säilytetty ensivasteajoneuvossa, joka oli ollut paloasemalla. Varalla ollessa oli voinut oleskella sellaisella etäisyydellä paloasemasta, että yksikön viiden minuutin lähtöaika toteutui.

C on kertonut toimineensa palomiehenä vuodesta 2010 lukien ja tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa Limingan paloasemalle. Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. C:n koti oli sijainnut noin 20 kilometrin päässä paloasemasta. C oli keskustellut esimiesten B1:n ja E:n kanssa asiasta, ja hänen oli tullut majoittua varalla ollessaan paloasemalla, koska yksikön viiden minuutin lähtöaika ei olisi täyttynyt muuten mitenkään. Asemalla oli ollut pieni kahvihuone ja sänky. C:llä oli lisäksi ollut käytössään pelastuslaitoksen ajoneuvo. C oli käyttänyt autoa esimerkiksi kaupassa käyntiin. C oli oleskellut varalla ollessaan sellaisessa paikassa, että hän oli kyennyt saapumaan paloasemalle alle viidessä minuutissa.

Hälytyksen tullessa se oli tullut kuitata vastaanotetuksi. Yksikönjohtaja oli ollut yhteydessä hätäkeskukseen, päivystävään palomestariin ja muihin yksiköihin, sekä tarkistanut reitin tilannepaikalle ja kohteessa tarvittavan kaluston. Asemalle saapuneelle miehistölle oli jaettu tehtävät ja varmistettu heidän kelpoisuutensa eri tehtäviin. Yksikön lähtöaika oli kirjautunut Pronto-järjestelmään, ja lähtöajoista sekä mahdollisten viiveiden syistä oli keskusteltu esimiesten kanssa. Hälytystä ja yksikön liikkeellelähtöä ei olisi voinut johtaa etänä. Myös muut yksikönjohtajat olivat tulleet hälytyksen tullessa asemalle. Toki jos tilannepaikka olisi sattunut matkan varrelle, sen ohitse ei ollut voinut ajaa. C ei ole muistanut että näin olisi käynyt koskaan. Työnantaja oli tiennyt menettelystä varallaolossa ja toimintamallit olivat vastanneet annettua kirjallista varallaolo-ohjetta.

D on kertonut toimineensa paloesimiehen tehtävissä vuodesta 2011 ja tehneensä vuodesta 2006 lukien yksikönjohtajavarallaoloa Yli-Iin ja Kiimingin paloasemille. Hänen esimiehenään oli kanteessa tarkoitettuna aikana ollut apulaispalopäällikkö C1. C1, palopäällikkö Ö ja viime kädessä pelastuspäällikkö W olivat ohjeistaneet menettelyn varallaolossa. D oli lisäksi tehnyt palomestarivarallaoloa vuonna 2013 sijaistaessaan apulaispalopäällikkö B1:tä Limingan paloasemalla.

Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. Yksikönjohtajavarallaolossa varusteina olivat olleet Virve-päätelaite ja matkapuhelin, virkavaatteet tai väliasu. Käytössä oli ollut pelastuslaitoksen ajoneuvo, jossa olivat olleet sammutusvarusteet. Ajoneuvoa oli tullut pitää jatkuvasti latauksessa ja sitä oli saanut käyttää kodin ja aseman välisiin ajoihin sekä muihin ajoihin vain pakottavissa tilanteissa. Ensivastetehtävissä tarvittava välineistö oli säilytetty paloasemalla. Yksikönjohtaja oli vastannut yksikön liikkeellelähdöstä ja miehistön toimintakelpoisuudesta sekä muiden velvoitteiden, kuten lähtöajan noudattamisesta. Hälytyksen tullessa D oli kuitannut tehtävän vastaanotetuksi, pukenut varusteet päälleen, siirtynyt ajoneuvoon ja ajanut nopeinta reittiä asemalle. Asemalla hän oli varmistanut miehistön kelpoisuuden tehtävälle, vaihtanut tarvittaessa tehtävälle lähtevää yksikköä ja varmistanut, että pelastusyksikkö oli lähtenyt liikkeelle viidessä minuutissa hälytyksestä. Yksikkö ei ollut koskaan lähtenyt liikkeelle ilman D:tä. Liikkeellelähtö oli kuitattu pelastusyksiköstä ja se oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Työnantaja oli seurannut lähtöaikojen toteutumista, sillä C1 oli muistuttanut D:tä viiden minuutin lähtöajan noudattamisesta.

Menettely varalla ollessa oli perustunut varallaolo-ohjeeseen sekä muihin annettuihin ohjeisiin ja määräyksiin. Varallaolo-ohjetta oli käyty työpaikalla läpi. Ohje oli mahdollistanut tietyissä tilanteissa yksikönjohtajan suoraan kohteeseen menon ja etäjohtamisen. D ei kuitenkaan ollut koskaan toiminut näin, koska paloasemalla oli varmistettava, että henkilöt olivat oikeissa ajoneuvoissa ja että liikkeelle lähti tarvittavat tukiyksiköt sekä muut tarvittavat varusteet. D oli varalla ollessa voinut käytännössä oleskella kodin ja paloaseman välisellä alueella.

Palomestarivarallaoloon (P3) D:n oli perehdyttänyt apulaispalopäällikkö S. Oulun kasarmoitu P3-päivystäjä oli vastannut Oulun ja sen lähialueen tehtävistä ja P3-varallaolija taas oli hoitanut päällekkäiset tai kauempana olevat tehtävät. P3-varallaolijalle olivat kuuluneet joukkuelähdön ja sitä suuremmat tehtävät, joille oli hälytetty useampi pelastusyksikkö tai paloasema. Varustukseen oli kuulunut virkavaatetus, sammutusvarustus, kannettava tietokone, Virve-päätelaite ja matkapuhelin. Käytössä olleessa johtoyksikössä oli ollut muun ohessa useita päätelaitteita, tietokone, sammutusvarusteet ja muuta tehtävällä tarvittavaa kalustoa. Auton sähkönkulutus oli ollut niin suurta, että sitä oli tullut pitää aina virtalähteessä. Auto ei ollut lähtenyt käyntiin, jos se oli ollut yli kaksi tuntia pois virtalähteestä. D oli käyttänyt autoa vain hälytystehtäviin sekä työpaikan ja kodin väliseen matkaan. Varalla ollessa oli ohjeen mukaisesti voinut liikkua koko päivystysalueella. D oli käytännössä oleskellut kotona.

P3-varallaolija oli toiminut pitkälti samalla tavoin hälytyksen tullessa kuin yksikönjohtajavarallaolija. D oli lähtenyt aina kohteeseen. P3-varallaolija oli varmistanut, että hälytyksellä tarvittavat yksiköt olivat lähteneet liikkeelle, johtanut niitä ja tehnyt hätäkeskukselta saamiensa lisätietojen perusteella tarvittavat lisähälytykset tai muut muutokset hälytykseen. Ohjeen mukaan hälytystilannetta olisi voinut johtaa etänä, mutta näin ei ollut käytännössä toimittu. D oli ollut tietoinen ohjeista. Suurin osa tehtävistä oli kuitenkin hoidettu sellaisten asemapaikkojen kautta, joissa oli ollut vain yksi viranhaltija tai pelkästään sivutoimista henkilöstöä. Tämän vuoksi läsnäolo tilannepaikalla oli ollut tärkeää. Tehtävälle hälytetyllä ylimmällä pelastusviranomaisella oli ollut viranomaisvastuu tehtävästä eikä sitä olisi voinut siirtää sivutoimiselle palomiehelle.

F on kertonut toimineensa ylipalomiehenä vuodesta 2009 lukien ja tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa vuodesta 2004, kanteessa tarkoitettuna aikana Kiimingin paloasemalla. Hänen esimiehinään oli ollut apulaispalopäällikkö C1 ja palopäällikkö Ö. He ja viime kädessä pelastuspäällikkö W olivat ohjeistaneet menettelyn varallaolossa.

Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. Varalla ollessa mukana olivat olleet Virve- ja matkapuhelin. Käytössä oli ollut maasturimallinen ajoneuvo, jossa olivat olleet Virve ja sammutusvarusteet. Autoa ajaessa oli tullut olla virkavaatteet päällä. Tämän esimiehet olivat tuoneet selkeästi esiin. Yksikönjohtaja oli vastannut oman yksikkönsä toiminnasta. Hälytyksen tullessa F oli kuitannut hälytyksen vastaanotetuksi, pukenut varusteet, lähtenyt asemalle, tarkistanut tehtävätiedot sekä tehtävälle mukaan lähtevän miehistön ja kaluston. Ohjeen mukaisesti suoraan kohteeseen oli voinut mennä vain, jos kohde oli sijainnut olinpaikan ja paloaseman välillä. Tällaisia tilanteita oli käytännössä ollut vain kaksi. Yksin kohteeseen menemistä oli tullut apulaispalopäällikkö C1:n ja palopäällikkö Ö:n ohjeen mukaan välttää, koska kyse oli ollut työturvallisuusriskistä. Tehtävää ei olisi muutenkaan voinut johtaa etänä miehistön koulutustaso ja tehtävän laatu huomioon ottaen.

Miehistö ei ollut lähtenyt asemalta ilman yksikönjohtajaa. Yksikön oli tullut lähteä asemalta viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Lähtöaika määritteli myös alueen, jolla varallaoloaikana oli pystynyt liikkumaan. Viiden minuutin lähtöajassa oli käytännössä aina onnistuttu. Jos lähtöaika oli ylittynyt, tähän oli ollut erityinen syy, joka oli liittynyt esimerkiksi mukaan otettavaan kalustoon. Ylittyneistä lähtöajoista oli annettu palautetta. Varallaolorinkiin ei ylipäänsä ollut otettu mukaan henkilöitä, jotka eivät asuinpaikkansa sijainnista johtuen olleet ehtineet viidessä minuutissa asemalle. Lähtöaika oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Työnantaja oli seurannut lähtöaikoja, ja tilastoja oli käyty työpaikalla vuosittain kerran tai kahdesti läpi. Varallaoloon olivat kuuluneet myös ensivastetehtävät. Niillä tarvittavat varusteet olivat olleet sammutusyksikössä, joka oli ollut paloasemalla.

H on kertonut toimineensa kalustonhoitajan tehtävissä vuodesta 2012 lukien ja tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa Kuivaniemen ja Iin asemilla. Tehdessään varallaoloa Kuivaniemessä hän oli asunut 35 kilometrin päässä asemasta. Työnantajan kanssa oli keskusteltu siitä, että H oli voinut varalla ollessaan joko vuokrata asunnon Kuivaniemestä tai yöpyä paloasemalla. H oli päätynyt yöpymään asemalla. Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. H:lla oli ollut käytössään pelastuslaitoksen ajoneuvo, jolla oli voinut käydä esimerkiksi kaupassa tai lähialueella asioilla. Hälytyksen tullessa tehtävä oli pitänyt kuitata vastaanotetuksi, lähteä asemalle ja siellä tarkistaa, että mukaan lähti sopiva miehistö ja kalusto. Yksikön oli tullut lähteä paloasemalta liikkeelle viidessä minuutissa. Tämä oli ohjeistettu varallaolo-ohjeessa. H oli voinut oleskella muutaman kilometrin päässä asemasta, jotta lähtövalmius toteutui.

Iin paloasemalla H:n esimiehenä oli ollut apulaispalopäällikkö S. H oli tuolloin asunut 2,5 kilometrin päässä asemasta. Käytössä oli ollut virka-auto, jossa oli säilytetty varusteita. Autoa oli tullut pitää lähes jatkuvasti virtalähteessä latauksen ja talvisaikaan lämmityksen vuoksi. Tästä oli maksettu erillinen korvaus. Hälytyksen tullessa oli menetelty samalla tavoin kuin Kuivaniemelläkin. Yksikön lähtöaika oli ollut niin ikään viisi minuuttia, mikä oli vaikuttanut samalla tavalla liikkumisalueeseen kuin Kuivaniemelläkin. Jos lähtöaika ei ollut toteutunut, siitä oli tullut palautetta. Kerran tai kaksi tilannepaikka oli ollut asemaa lähempänä, jolloin H oli mennyt sinne suoraan. Muuten hän oli mennyt aina ensin asemalle, koska asemalla oli tullut tarkistaa, että hälytykselle oli lähtenyt sopiva miehistö ja kalusto. Varallaoloon olivat kuuluneet Iissä myös ensivastetehtävät. Niille tarvittavia varusteita oli säilytetty sammutusautossa, joka oli ollut paloasemalla. H:n käsityksen mukaan työnantaja oli tiennyt varallaolossa noudatetuista menettelytavoista. Lisäksi ne olivat ilmenneet varallaolo-ohjeesta. Koskaan työnantaja ei ollut ohjeistanut niin, että hälytykset olisi voinut hoitaa etänä.

M on kertonut tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa vuodesta 1989 lähtien Taivalkosken paloasemalla. Hänen esimiehenään oli ollut palopäällikkö Y, joka oli apulaispalopäällikkö X:n ohella ohjeistanut menettelyn varallaolossa.

Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. Yksikönjohtajalla oli ollut käytössä pelastuslaitoksen maastoauto. Hälytyksen tullessa tehtävä oli kuitattu minuutin sisällä vastaanotetuksi Virven kautta, minkä jälkeen oli lähdetty paloasemalle. Paloasemalta oli tullut lähteä yksikön mukana tilannepaikalle viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Yksikönjohtaja oli ennen liikkeellelähtöä tarkistanut hälytykselle mukaan lähtevän henkilöstön ja kaluston sopivuuden. Jos tilannepaikka oli sijainnut olinpaikan ja aseman välissä, oli tilannepaikalle periaatteessa voinut jäädä. Miehistön muodostamat sopimuspalokuntalaiset eivät kuitenkaan olleet olleet virkavastuussa tehtävästä tai välttämättä edes osanneet käyttää Virveä, ja tämänkin takia yksikönjohtajan oli tullut mennä asemalle. Virka-auto oli tullut myös viedä asemalle hälytyksen tullessa, jotta sitä oli voitu käyttää pienemmän yksikön siirtämisessä esimerkiksi johonkin maastopelastustehtävään.

N on kertonut toimineensa palomiehenä vuodesta 2014 lukien ja tehneensä yksikönjohtaja varallaoloa Limingan paloasemalla. Hänen esimiehenään oli ollut apulaispalopäällikkö B1 ja hänen esimiehenään palopäällikkö Ö. Varallaolo-ohjeesta olivat ilmenneet menettelytavat varalla ollessa. Niistä oli keskusteltu myös lähiesimiehen kanssa. Varalla ollessa mukana olivat olleet Virve-päätelaite ja matkapuhelin sekä suojavarusteet. Käytössä oli ollut pelastuslaitoksen virka-auto, jota ajettaessa oli tullut käyttää virka-asua. Autoa oli käytetty lähinnä hälytystoimintaan. Auton oli tullut olla jatkuvasti lähtövalmiina, joten sitä oli tullut pitää virtalähteessä lämmityksen ja akun lataamisen takia.

Hälytyksen tullessa tehtävä oli pitänyt kuitata vastaanotetuksi, lähteä asemalle ja siellä tarkistaa, että mukaan oli lähti sopiva miehistö, varusteet ja kalusto. Kaikilla miehistön jäsenillä ei ollut ollut kaikkiin tehtäviin soveltuvia kelpoisuuksia. Asemalle mennessä miehistön kokoonpanoa ei ollut voinut ennalta tietää. N oli mennyt vain kerran suoraan tilannepaikalle, kun kodin ja paloaseman välissä oli tapahtunut liikenneonnettomuus. Palomestari oli tuolloin antanut luvan jäädä tilannepaikalle suoraan. Kyse oli ollut joukkuelähdöstä, josta N ei ollut vastannut. Yksikkö ei ollut muutoin koskaan lähtenyt ilman yksikönjohtajaa asemalta. Yksikön oli tullut lähteä liikkeelle paloasemalta viidessä minuutissa hälytyksestä. Yksikön lähtöaika oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Lähtöaikojen toteutumista oli seurattu ja niistä oli keskusteltu. Lähtöajan ylittäminen esimerkiksi huonon ajokelin vuoksi oli tullut selittää esimiehelle. N oli voinut oleskella varalla ollessa sellaisella etäisyydellä paloasemasta, että viiden minuutin lähtöaika toteutui. N oli asunut 7,5 kilometrin etäisyydellä asemasta, joten hän oli joutunut lähtemään hyvin nopeasti asemalle hälytyksen tullessa.

P on kertonut työskennelleensä palomiehenä vuodesta 1987 lukien ja tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa vuodesta 2004 lukien Iin paloasemalle. Hänen esimiehinään olivat olleet kunta-aikana D1, läntisen alueen aluepalopäällikkö Ö ja palopäällikkö S. Esimiehet olivat ohjeistaneet menettelyn varallaolossa. Kaikki ohjeet oli käyty työpaikalla läpi. Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. P oli pitänyt varalla ollessa mukana Virve-puhelinta ja kahta matkapuhelinta. Käytössä oli ollut virka-auto, jota oli pidetty jatkuvasti virtalähteessä. Oli jossain määrin tulkinnanvaraista, minkälaisiin omiin ajoihin autoa oli saattanut käyttää. Käytännössä autoa oli käytetty vain kodin ja työpaikan välisiin ajoihin.

Yksikönjohtaja oli vastannut siitä, että hälytykselle oli lähtenyt hälytykseen sopiva kalusto ja miehistö. Hälytyksen tullessa P oli kuitannut sen vastaanotetuksi, kuunnellut hälytystä koskevia lisätietoja, ollut yhteydessä päivystävään palomestariin ja siirtynyt paloasemalle. Yksikkö ei ollut koskaan lähtenyt asemalta ilman P:tä. P:n käsityksen mukaan tehtävää ei olisi voinut johtaa etänä. Yksikön lähtöaika oli ollut viisi minuuttia. Tieto hälytyksen vastaanottamisesta ja yksikön lähdöstä oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Työnantaja oli seurannut lähtöaikoja, ja joka vuosi tilastoja oli myös tarkasteltu. P ei ollut kuitenkaan saanut asiasta koskaan henkilökohtaista palautetta, koska autot olivat lähteneet määrätyissä ajoissa. Työnantaja oli tiennyt varallaolossa noudatetuista käytännöistä. Jos olisi toimittu väärin, siitä olisi annettu palautetta. Myös ensivastetehtävät olivat kuuluneet varallaolotehtäviin. Siihen liittyviä varusteita oli säilytetty pelastusyksikössä, joka oli ollut asemalla. Varallaoloaikana oli voinut oleskella alueella, josta oli ehtinyt paloasemalle siten, että yksikkö pääsi lähtemään kohteeseen viidessä minuutissa hälytyksestä.

G, J, L, O ja R ovat kertoneet olennaisilta osin samalla tavoin kuin edellä mainitut kuultavat.

S on kertonut toimineensa muun ohella Iissä apulaispalopäällikkönä, ja hänen alaisinaan kanteessa tarkoitettuna aikana oli ollut kaksi ylipalomiestä sekä Iin, Yli-Iin, Oijärven ja Kuivaniemen vapaapalokunnan ja sopimushenkilöstö. S itse oli tehnyt Oulu-Koillismaalla P3-päällystövarallaoloa vuodesta 2004.

Yksikönjohtajat johtivat yksikköään ja siksi lähtivät hälytyksille aina yksikön mukana. He vastasivat myös siitä, että asemalta lähti oikea kalusto liikkeelle. Yksikönjohtajavarallaolossa varallaolija oli hälytyksen tullessa lähtenyt asemalle käytössään olleella päivystysautolla. Oli sovittu niin, että jos tilannepaikka oli ollut matkan varrella, hän oli voinut jäädä sinne. Yksikönjohtaja oli voinut olla radiopuhelimitse miehistöön yhteydessä, mutta ajaessa puhelinta oli kuitenkin käytetty mahdollisimman vähän eikä asemalla olisi välittömästi hälytyksen tullessa ollut vielä paikalla henkilöstöä, johon olisi voinut olla yhteydessä. Asemalla yksikönjohtaja oli siirtynyt pelastusyksikköön sen johtopaikalle ja yksikkö oli lähtenyt tilannepaikalle. Varallaolo-ohjeen mukaisesti lähtöaikavaatimus oli ollut viisi minuuttia. Yksikönjohtajan lähtöaika oli ollut yhteydessä pelastusyksikön lähtöaikaan. Yksikön lähtöaika oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Lähtöaikoja oli seurattu asemakohtaisesti sekä oletettavasti ylimmän johdon että aluehallintoviranomaisen taholta.

Palomestarivarallaolossa varallaolijalla oli ollut käytössä johtoauto, jonka läheisyydessä oli varalla ollessa tullut pysytellä, jotta viiden minuutin lähtöaikavaatimus oli voinut toteutua. Johtaminen oli kuitenkin täytynyt aloittaa autossa olleiden johtamisvälineiden avulla heti. Myös virka-asua oli tämän vuoksi tullut pitää varalla ollessa päällä. Johtoautoa oli tullut pitää jatkuvasti virtalähteessä akkujen lataamisen ja moottorin lämmityksen vuoksi. Autolla oli saanut ohjeen mukaan liikkua varallaoloalueella. Liikkuminen autolla oli kuitenkin ollut käytännössä hyvin rajoitettua. Perheenjäseniä oli saanut kuljettaa vain pakottavasta syystä.

Oulussa oleva päivystäjä oli hoitanut Oulun alueen tehtävät ja varallaolijat olivat hoitaneet päällekkäiset tehtävät ja sellaiset, jotka olivat sijainneet Oulun päivystäjän sijaintipaikkaa lähempänä. Suurin osa tehtävistä oli sijainnut alueella, jossa sopimushenkilöstö oli vastannut pelastustoiminnasta ja tämän vuoksi S oli mennyt aina itsekin tilannepaikalle. Johtovastuuta ei ollut voinut siirtää, vaan S oli vastannut toiminnasta hälytyksellä, ellei päällikköpäivystäjä ollut ilmoittanut ottavansa johtovastuuta. Sopimushenkilöstölle vastuuta ei olisi voinut siirtää. S oli tuntenut johtamisohjeen sisällön.

T on kertonut toimineensa apulaispalopäällikkönä Muhoksella vuodesta 2010 lukien. Hänen alaisiaan kanteessa tarkoitettuna aikana olivat olleet ylipalomies O ja kalustonhoitaja K. Sivutoimista henkilöstöä oli ollut noin 30. T itse oli tehnyt päällystövarallaoloa vuosina 1996–2021. Hän oli vastannut yksikönjohtajavarallaolosta Muhoksella ja tehnyt varallaololistat.

Hälytyksen tullessa yksikönjohtajavarallaolija oli mennyt asemalle ja lähtenyt liikkeelle yksikön mukana, ellei tilannepaikka ollut ollut matkan varrella. Silloinkin oli tullut varmistaa pelastusyksikön lähtö asemalta. Lähdön paloasemalta oli tullut tapahtua ohjeen mukaisesti viidessä minuutissa. T:n käsityksen mukaan myös muilla Oulun ympäristössä sijaitsevilla asemilla oli noudatettu samoja menettelytapoja varallaolossa.

Päällystövarallaoloa tehdessään T:llä oli ollut käytössään viestivälineinä Virve ja matkapuhelin sekä johtoauto, joka oli tullut pitää toimintakuntoisena ja lähtövalmiina, ja jonka läheisyydessä oli koko varallaoloajan tullut pysytellä. Auto oli tullut jatkuvasti pitää virtalähteessä, jos se ei ollut käynnissä. Autolla oli ohjeen mukaan saanut ajaa vain välttämättömät ajot. T oli pitänyt päällään virkavaatteita kyetäkseen heti hälytyksen tullessa aloittamaan johtamisen. Ohjeen mukaan virkavaatteet oli tullut olla vähintäänkin mukana. Virka-asu oli rajoittanut tekemisiä eikä hän ollut voinut tehdä mitään sellaista, mikä olisi estänyt hälytyksen kuulemisen. T:n toimintatapana oli ollut lähteä aina kohteeseen hälytyksen tullessa. Tällä oli varmistettu tilanteen johtaminen eikä käytössä ollut vielä ollut sellaisia etäjohtamisvälineitä kuin nykyään.

U on kertonut toimineensa apulaispalopäällikkönä vuosina 2004–2013 vastuualueenaan Oulunsalo ja Hailuoto. Hänen alaisuuteensa olivat kuuluneet sopimuspalokuntalaiset ja kalustonhoitaja B. U oli tehnyt sekä yksikönjohtaja- että palomestarivarallaoloa vuodesta 2004 lukien.

Yksikönjohtajavarallaolossa hälytyksen tullessa varallaolija oli aloittanut toiminnan johtamisen, siirtynyt ohjeen mukaisesti paloasemalle ja lähtenyt sieltä liikkeelle pelastusyksiköllä. Jos kohde oli sijainnut reitin varrella, oli varallaolija voinut jäädä siihen. Tämä oli kuitenkin ollut harvinaista. Yksikön lähtöaika oli ollut ohjeen mukaan viisi minuuttia. Lähtöaika oli kirjautunut tietojärjestelmään. Lähtöaikoja oli seurattu, koska viivästyksistä oli annettu palautetta.

Palomestarivarallaolossa käytössä oli ollut johtoauto, jonka oli tullut olla jatkuvasti virtalähteessä kiinni, jotta akku ei olisi tyhjentynyt. Hälytyksen tullessa oli tullut aloittaa heti johtamistoimenpiteet ja siirtyä suoraan kohteeseen. U oli ollut myös koko ajan yhteydessä tilannepaikalle menevään yksikönjohtajaan.

V on kertonut tehneensä sopimusmiehenä yksikönjohtajavarallaoloa Utajärvellä vuosina 2001–2020. Hänen esimiehenään oli ollut apulaispalopäällikkö T. Varallaolossa hälytyksen tullessa tehtävä oli tullut kuitata Virvellä vastaanotetuksi. Tämän jälkeen V oli välittömästi pukeutunut, vastaanottanut hätäkeskukselta lisätietoa hälytyksestä ja lähtenyt siirtymään asemalle. Yksikön lähtöaikavaatimus oli ollut viisi minuuttia. Ohjeistuksen mukaan aina oli tullut mennä ensin asemalle ellei tilannepaikka ollut sijannut reitin varrella. Yksikönjohtajan oli paloasemalla tullut varmistaa, että yksikkö pääsi lähtemään. Varallaolija oli voinut asua enintään viiden kilometrin etäisyydellä asemapaikasta.

W on kertonut, että hän oli pelastuspäällikkönä vastannut pelastustoiminnan kokonaisuudesta muun ohessa henkilöstöön, paloasemiin, kalustoon ja toiminnan ohjeistamiseen liittyen. Myös varallaolon toteuttaminen kokonaisuutena oli kuulunut W:lle, ja hän oli osallistunut varallaoloa koskevan ohjeistuksen laadintaan. Lisäksi W oli käynyt ohjeet palopäälliköiden kanssa läpi. W oli tämän lisäksi tiedottanut suoraan henkilöstöä ajankohtaisista asioista. Ohjeet, kuten varallaolo-ohje ja johtamisohje, olivat koskeneet koko pelastuslaitosta. W oli ollut vaatimuksentekijöihin nähden esimiehen esimies tai viimeksi mainittujen esimies.

Varallaoloa koskevaan normistoon kuuluivat muun ohessa pelastuslaki, laki pelastustoimesta ja sisäministeriön asetukset ja ohjeet kuten toimintavalmiuden suunnitteluohje. Palvelutasopäätöksessä oli kuvattu pelastustoimen järjestämisen taso alueella. Lisäksi oli ollut paikallisen tason täydentäviä ohjeita. Sisäministeriön toimintavalmiuden suunnitteluohjeessa ei ollut ollut asetettu yksittäistä varallaolijaa koskevia velvoitteita. Toimintavalmiusajat olivat olleet tavoitteellisia eikä niistä ollut voitu johtaa yksittäistä varallaolijaa koskevia velvoitteita. Esimerkiksi joukkueelle asetetut tavoitteelliset toiminta-ajat eivät olleet koskeneet joukkueen johtajaa, jolla oli aina ollut harkintavaltaa sen suhteen, oliko hän johtanut joukkuetta etänä vai lähtenyt kohteeseen. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa varallaoloa oli toteutettu II–IV riskiruutujen alueilla. II-riskiruudun alueella toimintavalmiusaika oli ollut 10 minuuttia hälytyksestä ja sen oli tullut toteutua 50 prosenttisesti vuositasolla. III-riskiluokan alueella aika oli ollut 20 minuuttia ja IV-riskiluokan alueella aikaa ei ollut määritetty. Hailuodolla, Yli-Iissä, Kuivaniemellä ja Utajärvellä oli ollut vain III-riskiluokan alueita, koska kyse oli hyvin pienistä maaseutumaisista taajamista. Työnantaja ei ollut seurannut yksittäisen varallaolijan toiminta-aikoja eikä tähän olisi ollut edes mahdollisuutta. Aikoja oli seurattu vain yleisellä tasolla.

Viranhakuilmoituksessa oli edellytetty valmiutta varallaoloon ja hakijat olivat antaneet siihen suostumuksensa, mutta nimityspäätöksissä ei ollut ollut tästä mainintaa, ja varallaolosta oli käytännössä voinut luopua. Aika harva oli kuitenkaan halunnut luopua varallaolosta, koska sillä oli ansiotasoa korottava vaikutus. Erityisesti varallaolon määrään ja siihen, minä päivinä sitä oli tehnyt, oli voinut vaikuttaa. Varallaolijalta oli edellytetty työkuntoisuutta ja kykyä tarvittaessa osallistua tehtäville.

Palomestarivarallaoloa tehneet A ja D olivat toimineet Oulun alueen varapalomestarin roolissa. Samaan aikaan Oulussa oli ollut kasarmoitu palomestari, joka oli hoitanut tehtävistä yli 95 prosenttia ja varallaolijat olivat olleet vain päällekkäisten tehtävien varalta. Varallaolijoille oli annettu käyttöön johtoauto, jolla oli voinut liikkua varsin laajalla alueella. Lisäksi mukana olivat olleet Virve ja matkapuhelin sekä suojavarusteet, joita oli pidetty autossa. Hälytyksen tullessa tehtävä oli tullut kuitata vastaanotetuksi matkalla-tilatiedolla, jotta hätäkeskus oli saanut tästä tiedon. Toimenpiteet oli pitänyt aloittaa viiden minuutin kuluessa eli tähän oli kuulunut hälytyksen vastaanottaminen, vasteen oikean mitoituksen arvioiminen sekä päätös siitä, oliko varallaolijalla ollut aihetta lähteä tilannepaikalle vai oliko hän jäänyt johtamaan tehtävää etänä. Palomestarivarallaolijat olivat saaneet liikkua kyseisten kuntataajamien alueella eli noin 50 kilometrin säteellä Oulun keskustasta. W oli itse havainnut varallaolijoiden käyttäneen liikkumismahdollisuutta hyväkseen. Johtoautoon oli asennettu Virve-laitteet ja tietokone, erilaisia mittareita, alkusammutin, ja myös muita johtamiseen liittyviä välineitä. Etäjohtaminen oli ollut mahdollista autosta käsin. Varallaolijat olivat tienneet, että auto oli ollut vapaasti käytettävissä. Tästä oli käyty varallaolijoiden kanssa keskustelua. Autoa oli tullut pitää kiinni virtalähteessä latauksen ja talvisi lämmityksen vuoksi silloin, kun se oli ollut pidemmän aikaa paikallaan. Ajoneuvossa oli ollut kaksi akkua, joista toinen oli tarkoitettu laitteille ja toinen oli ollut starttiakku, jolla auto oli saatu aina lähtemään käyntiin. Laiteakkukin oli kestänyt tunteja ilman latausta, vaikka kaikki laitteet olisivat olleet päällä. Sen kesto oli ollut ainakin 12 tuntia, jos tietokoneen oli välillä sammuttanut.

Palomestarivarallaolijan oli tullut hälytykseen viidessä minuutissa. Jos hälytystä ei ollut kuitattu vastaanotetuksi, oli samaa yksikköä hälytetty uudelleen tai hälytys oli mennyt eri yksikölle. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen varallaolo-ohjeessa 1.10.2009 (V1, K2) mainittu P3:n lähtövalmiusvaatimus 5 minuuttia oli tarkoittanut sitä, että varallaolija oli lähtenyt tässä ajassa liikkeelle tai aloittanut johtamistoimenpiteet. Varallaolija oli voinut harkintansa mukaan johtaa tehtävää etänä tai tilannepaikalla tilanteesta riippuen. Tilannepaikan johtajaksi oli voinut osoittaa esimerkiksi sivutoimisen palomiehen, jos tällä oli katsottava olleen riittävät kyvyt hoitaa tehtävä. Palomestari oli ottanut tilannepaikan johtajuuden itselleen aina paikalle saapuessaan. Varallaolijalla oli joka tapauksessa aina ollut vastuu tehtävästä. Palomestarin ehtiminen tilannepaikalle oli voinut vaihdella 15 minuutista 90 minuuttiin johtamisalueen laajuuden vuoksi.

Pelastustoiminnan johtamisohjeessa 1.3.2013 (V5, K3) oli kuvattu johtamisjärjestelmä ja päivystäjien johtamisalueet sekä yleisperiaatteet muun ohessa pelastusjoukkueen johtamisesta, eli kyse oli ollut yleisohjeesta. Joiltain osin ohje oli kuitenkin sisältänyt myös yksityiskohtaisempia ohjeita esimerkiksi etäjohtamiseen liittyen.

W oli laatinut tehtävämääristä asiakirjan, johon oli saatu tiedot Pronto-järjestelmästä (V4). Tietojen mukaan A:lla ja D:llä oli ollut tehtäviä varallaoloaikana keskimäärin vähemmän kuin kerran viikossa.

Yksikönjohtajavarallaolijoilla oli ollut varalla ollessaan rajoitetumpi liikkumisalue, heidän oli tullut pysytellä noin 6–10 kilometrin säteellä kuntakeskuksesta. Päivystysauton lataukseen ei ollut ollut tarvetta, koska autossa ei ollut ollut muita sähkölaitteita kuin Virve-puhelin. Auton moottoria oli kuitenkin tullut lämmittää talvella. Yksikönjohtajat olivat voineet käyttää päivystysautoa vapaasti myös omiin ajoihin. Muilta osin rajoitteet ajankäytölle olivat olleet samanlaisia kuin palomestarivarallaolijallakin.

Yksikönjohtajan oli tullut hälytyksen tullessa kuitata tehtävä vastaanotetuksi ja tarvittaessa lähteä paloasemalle tai suoraan kohteeseen, jos kohde oli ollut lähempänä oleskelupaikkaa kuin paloasema. Yksikönjohtajan oli tullut joka tapauksessa varmistua, että yksikkö oli lähtenyt paloasemalta ja että miehistön jäseniä oli riittävästi. Myös hälytykselle mukaan otettavasta asianmukaisesta kalustosta oli tullut varmistua. Yksikönjohtaja oli voinut johtaa yksikköään etänä, kunhan hän oli määrännyt tilannepaikan johtajan. Pääsääntönä oli kuitenkin ollut, että yksikönjohtaja oli halunnut lähteä kohteeseen. Varallaolijat, jotka olivat asuneet aseman lähellä olivat yleensä pitäneet tarkoituksenmukaisena mennä hälytyksen saatuaan paloasemalle ja lähteä sieltä yksikön mukana liikkeelle, kun taas kauempana asuva varallaolija ei välttämättä olisi edes ehtinyt asemalta lähteneen yksikön matkaan. Yksikönjohtajalla ei ollut ollut velvoitetta olla mukana ensimmäisessä asemalta lähteneessä yksikössä. Kaikki tehtävät eivät olleet olleet kiireellisiä.

Varallaolo-ohjeessa (V1, K2) sivutoimisia miehistön jäseniä ja sivutoimisia yksikönjohtajia oli ohjeistettu lähtemään paloasemalta lähtevän pelastusyksikön mukana liikkeelle viidessä minuutissa hälytyksestä. Viranhaltijoilla oli ollut kuitenkin enemmän harkintavaltaa asian suhteen ja heidän oli tullut reagoida hälytykseen viidessä minuutissa. Myös kohteeseen meneminen oli vaihdellut ja asian suhteen oli ollut harkintavaltaa. Ohjetta oli käyty läpi pelastuslaitoksella sen voimaan tullessa ja palopäälliköillä on ollut vastuu käydä asia läpi henkilöstön kanssa.

Sivutoimisilla miehistövarallaolijoilla oli velvollisuus tulla paloasemalle ja lähteä sieltä yksiköllä liikkeelle. Pelastuslaitoksen ja sivutoimisten sammutusmiesten välillä oli 14.12.2020 solmittu sopimus (K8), jolla oli sovittu työsuhteisten sammutusmiesten varallaolokorvauksista. Sopimuksessa mainitulla viiden minuutin lähtövalmiusajalla oli tarkoitettu sitä, että kyseisten henkilöiden oli tullut olla paloasemalla noin viidessä minuutissa hälytyksestä.

Kaksi kanteessa tarkoitettua henkilöä oli asunut niin kaukana paloasemasta, että työnantaja oli sallinut heidän majoittua asemalla varallaoloaikanaan.

X on kertonut toimineensa apulaispalopäällikkönä vuodesta 2004 lukien ja vastanneensa kanteessa tarkoitettuna aikana Pudasjärven ja Taivalkosken asemista. Hän oli ollut suorassa esimiessuhteessa vakituisiin viranhaltijoihin, kuten Q:hun ja M:ään nähden, ja vastannut ohjeistusten jalkauttamisesta paloasemilla. Hän oli itse tehnyt kanteessa tarkoitettuna aikana palomestarivarallaoloa.

Yksikönjohtajavarallaolossa oli annettu mahdollisuus käyttää johtoautoa, jolla oli saanut liikkua varallaoloalueella. Pudasjärvellä yksikönjohtajat olivat voineet mennä hälytyksen saatuaan suoraan kohteeseen tai ajaa paloaseman kautta. Lähes aina oli menty kohteeseen suoraan. Myös Taivalkoskella oli ollut käytössä johtoauto, mutta X ei ole tiennyt miten M oli Taivalkoskella tosiasiassa toiminut. Yksikönjohtajan oli kuitenkin tullut varmistaa yksikön toimintakyky ja lähtö hälytykselle. Yksikköön oli oltu yhteydessä Virven kautta. Yksikönjohtajalla ei ollut ollut mitään tiettyä edellytettyä toiminta-aikaa, mutta heti hälytyksen tultua oli ryhdytty toimimaan.

Palomestarivarallaolossa varallaolijalla oli ollut käytössä johtoauto, jolla hän oli voinut liikkua koko varallaoloalueella. Hälytys oli tullut kuitata johtoautossa vastaanotetuksi. Lisäksi hälytysvaste oli tullut tarkistaa ja hälyttää lisävoimia tarvittaessa. Varallaolija oli ollut myös yhteydessä hälytykselle lähteviin yksiköihin ja hänen oli tullut päättää, hoitiko hän tehtävän etänä vai lähtikö paikan päälle. Palomestarilla oli joka tapauksessa ollut johtovastuu tehtävästä, ja hän oli antanut käskyjä ja saanut tilannetietoja Virven kautta. Hän oli myös määrännyt tilannepaikan johtajan, jos oli päättänyt itse jäädä johtamana hälytystä etänä. Kohteeseen lähtöaikaa ei ollut määritelty. Autoa oli tullut pitää ladattuna ja lämmitettynä, mutta sitä ei ollut tarvinnut pitää jatkuvasti virtalähteessä. Auton käyttöä ei ollut rajoitettu.

Y on kertonut, että palopäällikkönä hänen alaisuudessaan olivat olleet Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven paloasemat. Palopäällikkönä hän oli vastannut muun ohessa paloasemien henkilöstö- ja hallinnollisista asioista. Varallaolo-ohjeet olivat tulleet pelastusjohtaja W:ltä, ja Y oli jalkauttanut ne alaisilleen sekä tehnyt vuorolistat päällystö- eli palomestarivarallaolon osalta. Lisäksi yksikönjohtajien työvuorolistat oli toimitettu Y:lle tiedoksi. Varallaolo-ohjeistus oli koskenut koko pelastuslaitosta. Varallaolosta oli voinut perustellusta syystä luopua. Kukaan ei kuitenkaan ollut lähtenyt varallaoloringistä pois.

Päällystövarallaolossa työnantaja oli edellyttänyt, että henkilö oli koko varallaoloajan työkuntoinen, ja että hälytyksen tullessa hälytys kuitattiin vastaanotetuksi, selvitettiin, mistä oli kyse, ja aloitettiin johtamistoimet. Varallaolija oli päättänyt oikeasta vasteesta ja tilannepaikan johtajan määräämisestä. Hän oli voinut oman harkinnan mukaan päättää, oliko hän lähtenyt kohteeseen vai johtanut tehtävää etänä olinpaikastaan. Tästä oli käyty paljon keskustelua työpaikalla, ja kaikilla oli ollut asiasta samanlainen käsitys. Koko pelastuslaitoksen alueella päällystövarallaolijalla oli ollut samanlainen harkintavalta.

Varallaolija oli voinut liikkua koko varallaoloalueella. Ohjeen mukaan johtoautoa ei voinut käyttää omiin asioihin, mutta yhteisesti ohjetta oli tulkittu niin, että käytännössä autoa oli voinut käyttää normaaleihin päivittäisiin toimiin kuten kaupassa tai kuntosalilla käyntiin. Perhettä sillä ei ollut kuitenkaan voinut kuljettaa. Y oli pitänyt autoa virtalähteessä vain työpaikalla ollessaan silloin, kun ei ollut ollut pakkasta. Pakkasellakin akku oli kestänyt pari tuntia ilman latausta. Autossa oli myös ollut erillinen laiteakku.

Yksikönjohtajavarallaoloa liikkumisalue oli ollut suppeampi kuin päällystövarallaolossa, koska toimialue oli ollut suppeampi. Johtovastuuta ei ollut voinut myöskään siirtää eteenpäin kuten palomestarivarallaolossa. Hälytys oli tullut kuitata vastaanotetuksi ja hälytyksestä saatujen tietojen perusteella päättää, oliko lähtenyt kohteeseen suoraan vai paloaseman kautta. Johtamistoimet oli tullut aloittaa viiden minuutin kuluessa. Varalla ollessa oli voinut oleskella 6–7 kilometrin säteellä taajaman keskustan alueella, jotta varallaolija oli pystynyt liikkumaan samaan tahtiin yksikön kanssa.

Yksikönjohtajalla on pääasiassa ollut käytössä päivystysauto, jota oli voinut käyttää samalla tavoin kuin palomestarivarallaolossa. ”Hupiajeluihin” autoa ei ollut voinut käyttää. Miehistövarallaolijoiden oli tullut lähteä yksikön mukana liikkeelle pääasiassa viidessä minuutissa ja heillä oli ollut velvoite saapua asemalle, koska heillä ei ollut ollut autoa käytössään.

Z on kertonut toimineensa sivutoimisena yksikönjohtajana vuodesta 2001 ja tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa Iin asemalla, joka oli kuulunut pohjoiselle toimialueelle kuten myös Ii, Yli-Ii ja Kuivaniemi. Yli-Iissä ja Kuivaniemellä oli Z:n käsityksen mukaan mukaan toimittu varalla ollessa samalla tavoin kuin Iissäkin. Menettely varalla ollessa oli ohjeistettu kirjallisesti ja ohjetta oli käyty myös esimiehen kanssa läpi. Z:n esimiehinä olivat olleet S ja A.

Yksikönjohtajavarallaolossa hälytys oli otettu vastaan ja tarkistettu tilannetiedot sekä vasteen asianmukainen mitoitus. Z oli pääsääntöisesti siirtynyt paloasemalle, mutta tarvittaessa mennyt suoraan kohteeseen, koska varallaolo-ohjeen mukaan näin saattoi harkinnan mukaan toimia. Yksikönjohtajan vastuulle oli joka tapauksessa kuulunut sen varmistaminen, että yksikkö oli lähtenyt kohteeseen. Jos Z oli mennyt ensin paloasemalle, yksikkö ei ollut lähtenyt ennen Z:n saapumista. Z oli voinut radioteitse määrätä yksikönjohtajaksi myös jonkun muun. Miehistövarallaolijoiden oli tullut aina saapua ensin asemalle ja lähteä yksikön mukana viiden minuutin sisällä hälytyksestä.

Yleisen käytännön mukaan Z:n oli tullut varalla ollessaan oleskella viiden minuutin säteellä paloasemasta, koska yksikön lähdön asemalta oli tullut tapahtua viidessä minuutissa. Z ei ollut havainnut, että toiminta-aikoja olisi erityisesti seurattu. Käytössä oli ollut pelastuslaitoksen auto, eikä sen käyttöä ollut mitenkään rajoitettu. Autoa oli tullut pitää talvella aina virtalähteessä.

Å on kertonut osallistuneensa vuodesta 2011 lukien sivutoimisena yksikönjohtajavarallaoloon Limingan asemalla. Samaan eteläiseen paloasemaryhmään oli kuulunut Tyrnävä ja Hailuoto. Hänen esimiehenään oli toiminut B1. Hälytyksen tullessa Å oli mennyt asemalle. Jos tilannepaikka oli ollut matkan varrella, ei siitä ollut voinut ajaa ohi. Asemalle oli tullut ehtiä viidessä minuutissa. Tämä oli rajannut myös liikkumisaluetta. Å oli pyrkinyt siihen, että olisi ollut mukana ensimmäisessä yksikössä, mutta jos hän ei poikkeuksellisesti ollut ehtinyt sen mukaan, hän oli voinut määrätä johtovastuun toiselle henkilölle. Käytössä oli ollut virka-auto, ellei se ollut ollut muussa käytössä. Virka-auto oli ollut vapaasti käytössä.

Ä on kertonut aloittaneensa vuonna 2011 palomiehenä Pudasjärven paloasemalla, jolle hän oli tehnyt myös yksikönjohtajavarallaoloa. Pudasjärven paloasema oli tehnyt tiivistä yhteistyötä Taivalkosken paloaseman kanssa ja varallaoloa oli koskenut sama ohjeistus. Ä:n esimiehiä olivat olleet Q, E1 ja X. Q oli perehdyttänyt Ä:n varallaolokäytäntöihin. Varallaolosta oli ollut kirjallinen ohje, joka oli käyty suullisesti läpi.

Yksikönjohtajavarallaolossa hälytyksen tullessa oli tullut tarkistaa tehtävän laatu ja asianmukainen vaste ja lähteä siirtymään kohteeseen. Pudasjärven asemalla käytössä oli ollut virka-auto. Ä oli mennyt sillä suoraan kohteeseen, koska hän oli voinut tällöin tarkistaa tilanteen ennen sammutusyksikön saapumista. Miehistö oli mennyt paloasemalle ja ilmoittanut Ä:lle olevansa matkalla kohteeseen. Ä oli alkanut hoitaa tehtävää mahdollisimman pian. Ä oli voinut varalla ollessaan liikkumaan Pudasjärven taajama-alueella eli noin 6–7 kilometrin säteellä. Ä oli käynyt muun ohella kalastamassa muutamien kilometrien päässä paloasemasta. Ä ei ollut kuullut, että hänen toiminta-aikojaan olisi seurattu.

Virka-auton käyttöä ei ollut rajoitettu. Sillä oli voinut hoitaa päivittäisiä asioita kuten käydä kaupassa. Ä oli pitänyt autoa välillä latauksessa. Akku oli kestänyt useita tunteja ilman lataamista ja autossa oli aina ollut käynnistysakku mukana.

Arvio ja johtopäätökset

KVTES:n mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaololla taas tarkoitetaan sitä, että työntekijän on oltava vapaa-ajallaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa edellä todetuin tavoin vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat sellaiset varallaolojaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne kokonaisuutena vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti työntekijän mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä tarkoitettua työaikaa. (Ks. esim. suuren jaoston tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main, C-580/19, EU:C:2021:183.)

Kokonaisarviota tehtäessä on ensinnäkin otettava huomioon varallaolijalta edellytetty valmiusaika (reaktioaika), jolla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka kuluessa hänen on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön, mikä yleensä edellyttää häneltä työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista. Jos tuo valmiusaika on kohtuullinen ja mahdollistaa siten henkilökohtaisten ja sosiaalisten aktiviteettien suunnittelun, kyse ei ensi näkemältä ole työajasta. Jos tuo aika on vain muutamia minuutteja, päivystysjaksoa on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan työaikana, koska tällöin varallaolija saadaan käytännössä hyvin helposti luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa.

Huomioon on tarvittaessa otettava yhtäältä myös muut työntekijälle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka työntekijälle on myönnetty. Reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on muun ohella erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotona hälytystä odottaessaan tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on saavuttava työpaikalle tai kohteeseen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen osalta merkityksellinen on työntekijän käyttöön mahdollisesti annettu päivystysauto, joka mahdollistaa nopean liikkumisen etuoikeuksia ja kulkuoikeuksia hyödyntäen, tai se, että työntekijällä on mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta oleskelupaikastaan.

Toiseksi on otettava huomioon se, miten usein keskimäärin kyseinen työntekijä tavallisesti tosiasiallisesti työskentelee kunkin päivystysjaksonsa kuluessa. Jos työntekijä päivystysjaksoinaan kutsutaan keskimäärin usein suorittamaan työtehtäviä, jotka yleensä eivät ole lyhytkestoisia, varallaoloaika kokonaisuudessaan on lähtökohtaisesti työaikadirektiivissä tarkoitettua työaikaa. Se, että hälytyksiä tulee keskimäärin vain harvoin, ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että varallaoloa olisi pidettävä lepoaikana, jos valmiusajan vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti varallaolijan mahdollisuutta käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista.

Työtuomioistuin on yksikönjohtajavarallaoloa koskevassa oikeuskäytännössään katsonut, että tilanteessa, jossa varallaolijalla on ollut velvollisuus hälytyksen tultua saapua paloasemalle hyvin lyhyessä ajassa, yleensä noin viidessä minuutissa, varallaolijalta edellytetty valmiusaika on ollut niin lyhyt, että varallaoloaikaa on lähtökohtaisesti pidetty kokonaisuudessaan työaikana. Vaikka riittävän lähellä paloasemaa asuvat ovat sinänsä voineet oleskella varallaoloaikana myös kotonaan, valmiusaikaa koskevan ehdon on katsottu rajoittavan merkittävästi heidänkin mahdollisuuksiaan keskittyä omiin asioihinsa ja viettää vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla. Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika varallaoloaika on luettu tällöin kokonaisuudessaan työajaksi (ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50–52, TT 2022:22). Työtuomioistuin on lisäksi korostanut sitä, että työnantajan velvollisuutena on selvittää työntekijöille varallaoloa koskevat keskeiset velvoitteet, ja jos työntekijällä on ollut perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänellä on tietynsisältöisiä velvollisuuksia, työnantajan on katsottu kantavan riskin siitä, että se ei ole selvittänyt työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin.

Sen sijaan tilanteessa, jossa yksikönjohtajavarallaolijalla on ollut mahdollisuus ajaa käytössään olleella pelastusautolla myös suoraan kohteeseen ajamatta paloaseman kautta, ja kun varallaolovelvoitteet ovat muutoinkin sisältäneet riittävästi joustoa, varallaolijoilla on katsottu olleen mahdollisuus hyödyntää lepoaikansa asianmukaisesti. Työtuomioistuin on todennut, että mahdollisuus lähteä hälytystehtävään suoraan ajamatta paloaseman kautta mahdollistaa liikkumisen ja vapaa-ajan toiminnot vapaammin ja laajemmalla alueella, jolloin varallaolija voi myös käyttää lepoaikaansa tehokkaammin kuin silloin, kun hän on velvollinen oleskelemaan paloaseman välittömässä läheisyydessä. Näin on erityisesti silloin, jos edellytetty saapumisaika kohteeseen on kohtuullinen ja joustava. (Ks. TT 2021:51 ja TT 2021:52.)

Työtuomioistuin on 13.5.2022 antanut ensimmäisen niin sanottua päällystövarallaoloa koskevan ratkaisun TT 2022:34. Varallaolossa valmiusaika oli ollut hyvin lyhyt, koska työ oli alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Työtehtävät oli voitu suorittaa myös etänä, jos tilannepaikalle lähteminen ei varallaolijan oman harkinnan mukaan ollut ollut tehtävän kannalta tarpeen. Varallaolijan oli joka tapauksessa tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän tarpeen vaatiessa oli kyennyt lähtemään hyvin nopeasti hälytystehtävään. Päällystövarallaolija oli voinut oleskella hyvin laajalla alueella eikä hänen ollut tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Hänen käytössään oli lisäksi ollut johtoauto, jossa oli säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla oli voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella. Toisaalta varallaolija oli joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta, mikä oli osaltaan rajoittanut varallaolijan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa. Olosuhteita kokonaisuutena arvioituaan työtuomioistuin katsoi, että viranhaltijaan varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet eivät olleet muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että viranhaltijalla ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Viranhaltijan suorittamaa varallaoloa ei tullut lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Tässä asiassa kyse on ollut kaikkien kanteessa tarkoitettujen henkilöiden osalta yksikönjohtajavarallaolosta ja A:n ja D:n osalta lisäksi päällystövarallaolosta.

Yksikönjohtajavarallaolo

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksella on kanteessa tarkoitettuna aikana ollut voimassa 1.10.2009 annettu varallaolo-ohje (K2, V1), jossa on todettu seuraavaa. ”Pelastusyksikön varallaolijan on oleskeltava siten, että henkilö voi lähteä pelastusyksikkönsä mukana tehtävään sille määritetyssä ajassa, joka on pääasiassa 5 min. Yksikönjohtajan on aloitettava hälytyksestä viivytyksettä (5 min kuluessa) yksikkönsä johtaminen. [- -] Hälytystilanteissa yksikönjohtaja menee pääsääntöisesti paloasemalle ja siirtyy pelastusyksikköön, jolla hän siirtyy kohteeseen. Yksikönjohtaja voi mennä harkintansa mukaan suoraan oman asemapaikan hälytyskohteeseen virka-autolla, jos kohde on varallaolopaikan ja paloaseman välillä tai kohteeseen on suoraan lyhyempi matka kuin paloasemalle, mutta tällöinkin yksikönjohtajan on varmistettava yksikkönsä liikkeellelähtö. Toisen asemapaikan alueelle kohdistuvaan hälytykseen yksikönjohtaja siirtyy aina pelastusyksikön mukana.”

Työtuomioistuin katsoo, että varallaolo-ohjeen perusteella varallaolijoilla on ollut perusteltu syy olettaa, että heidän on tullut oleskella sellaisella etäisyydellä paloasemasta, että he kykenevät hälytyksen tultua lähtemään paloasemalta ensimmäisen yksikön mukana kohteeseen viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Ohje on sinänsä mahdollistanut sen, että varallaolija on voinut harkintansa mukaan mennä myös suoraan kohteeseen, jos kohde on ollut lähempänä kuin paloasema tai niin sanotusti ”matkan varrella”. Olennaista on kuitenkin se, että henkilötodistelun perusteella valmius saavuttaa paloasema alle viidessä minuutissa on tällöinkin tullut säilyttää, ja pääsääntöisesti sinne on ohjeen mukaisesti ja ennen muuta yksikön lähdön varmistamiseksi myös tullut lähteä (ks. myös TT 2021:50). Varallaolijat ovat siten olleet velvollisia oleskelemaan paloaseman välittömässä läheisyydessä ja edellytetty valmiusaika on ollut hyvin lyhyt. Kantajapuolen henkilötodistelun perusteella on tullut uskottavasti selvitetyksi, että varallaolo-ohjeen kirjaus on varallaolijoiden keskuudessa perustellusti koettu velvoittavaksi ja että ohjetta on vakiintuneesti tulkittu kanteessa kerrotulla tavalla. Osa viranhaltijoista on kertonut uskottavasti siitä, että toiminta-aikoja on myös seurattu ja viiden minuutin lähtöajan ylittymisestä käyty keskustelua esimiehen kanssa. Lähtöajan ylittymistä ei ole kuitenkaan sanktioitu.

Pelastuspäällikkö W on kertomuksessaan tuonut esiin, että varallaolo-ohjeen kirjaus, jonka mukaan ”hälytystilanteissa yksikönjohtaja menee pääsääntöisesti paloasemalle ja siirtyy pelastusyksikköön, jolla hän siirtyy kohteeseen”, koskisi vain sivutoimisia yksikönjohtajia eikä niinkään viranhaltijoita. Työnantajan ei kuitenkaan ole selvitetty ohjeistaneen kanteessa tarkoitettuja viranhaltijoita tällä tavalla, eikä tällainen tulkinta ole pääteltävissä ohjeen sanamuodosta.

Yksikönjohtajavarallaolijat ovat kantaneet mukanaan Virve-puhelinta ja matkapuhelinta. Myös virka-asua on tullut pitää mukana. Suojavarusteita on säilytetty pelastusautossa tai paloasemalla. Pääsääntöisesti varallaolijoiden käytössä on ollut pelastuslaitoksen ajoneuvo, jolla on voinut liikkua varallaoloalueella, kuitenkin siten, että paloasema on ollut saavutettavissa noin viidessä minuutissa. Mahdollisuus käyttää ajoneuvoa on osaltaan helpottanut liikkumista ja mahdollistanut etuoikeuksien ja kulkuoikeuksien hyödyntämisen. Varallaolo-ohjeen (K2, V1) mukaan autoa on kuitenkin voinut käyttää liikkumiseen päivittäisten asioiden hoitamiseksi vain pakottavassa tilanteessa. Henkilötodistelun perusteella on jäänyt jossain määrin epäselväksi, kuinka tarkkaan tätä ohjetta on käytännössä noudatettu. Lisäksi ohjeen mukaan autolla liikuttaessa kyydissä ei ole voinut olla kuin pakottavassa tilanteessa muita kuin pelastuslaitoksen henkilökuntaan kuuluvia, ja ainakin osa viranhaltijoista on kertonut, että autolla liikuttaessa on tullut pitää yllään virkavaatteita. Ohjeen mukaan ne on ainakin tullut olla mukana. Edelleen varallaolija on joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja huolehtimaan sen lämmityksestä ja latauksesta. Nämä seikat ovat osaltaan rajoittaneet varallaolijan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa. Hälytyksiä on varallaoloaikana selvitetty tulleen kanteessa mainituilla paloasemilla keskimäärin 0,8–3,8 viikossa (V4).

C ja H ovat varallaoloa suorittaessaan majoittuneet myös paloasemalla, koska heidän kotinsa ovat sijainneet etäällä paloasemasta. Työtuomioistuin toteaa, että he ovat siten joutuneet varallaoloaikana olemaan poissa perheidensä luota ja heillä on ollut vähemmän mahdollisuuksia keskittyä tavanomaisiin vapaa-ajan askareisiinsa. Tämä ei kuitenkaan voi sellaisenaan tehdä varallaolosta työaikaa, sillä työntekijöillä on oikeus valita asuinpaikkansa (ks. esim. suuren jaoston tuomio Stadt Offenbach am Main, 40–42 kohdat ja tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija, C-344/19, EU:C:2021:182, 39–41 kohdat). Työtuomioistuin on oikeuskäytännössään korostanut sitä, että työnantajalla on tällöin korostunut velvollisuus tehdä varallaolijalle selväksi varallaolovelvoitteiden sisältö ja se, että velvoitteet eivät ole tiukemmat kuin muilla varallaolijoilla, jotka suorittavat varallaoloa kotoaan käsin (ks. esim. TT 2021:51).

Työnantajapuoli on vedonnut vielä siihen, että lähes aina hälytyksille on osallistunut myös ei-varallaolossa olevia henkilöitä ja tarvittaessa myös pelastuslaitoksen jatkuvasti miehitettyjen paloasemien henkilöstöä. Työtuomioistuin toteaa, ettei näiden seikkojen ole selvitetty millään lailla poistaneen yksikönjohtajavarallaolijan velvollisuutta lähteä tehtävälle hälytyksen tullessa. Myöskään toimintavalmiusaikojen sisältämällä joustolla (V2–V3) ei tässä asiassa voida katsoa olevan suurta merkitystä, kun varallaolijoiden perusteltuna käsityksenä on ollut se, että heidän tulee pääsääntöisesti olla noin viidessä minuutissa paloasemalla hälytyksen tultua. Työtuomioistuimen näkemyksen mukaan myöskään sille, että varallaoloon osallistumisesta on voinut luopua, tai että henkilöstö on itse voinut vaikuttaa varallaololistojen suunnitteluun, ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko kyse työajasta vai lepoajasta. Tällaista merkitystä ei voida antaa myöskään sille seikalle, että viranhaltijat ovat mahdollisesti itse halunneet tehdä varallaoloa. Sinänsä tämä voi osaltaan viitata siihen, että viranhaltijat eivät ole kokeneet varallaolosta aiheutuneita rajoitteita vapaa-ajan käytölle merkittävinä. Tämä arvio tehdään kuitenkin viime kädessä olosuhteiden objektiivisen kokonaisarvioinnin perusteella.

Johtopäätöksenään edellä lausutusta työtuomioistuin katsoo, että olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet ovat vaikuttaneet objektiivisesti ja erittäin huomattavasti heidän mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin heiltä ei ole edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Varallaoloaika on siten luettava kokonaisuudessaan työajaksi.

Päällystövarallaolo

A:n ja D:n osalta kyse on ollut myös palomestarivarallaolosta.

Varallaolo-ohjeessa (K2,V1) on palomestarivarallaolon osalta todettu seuraavaa. ”P3 voi liikkua varallaolonsa aikana virka-autolla tai omalla ajoneuvolla lähtöaikavaatimuksen huomioiden. Itä P3 on oleskeltava Kuusamon keskustasta n. 30 km säteen muodostamalla alueella varallaolonsa aikana. Länsi P3 on oleskeltava varallaolonsa aikana pääasiassa Iin (Olhavan eteläpuoli), Haukiputaan, Kiimingin, Oulun (Ylikiimingin taajaman länsi/etelä puolella), Oulunsalon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän, Muhoksen kuntien muodostamalla alueella. P3:n lähtövalmiusvaatimus on hälytyksestä 5 min. P3:n on tarvittaessa aloitettava pelastustoiminnan johtaminen välittömästi hälytyksen saatuaan.”

Työtuomioistuin toteaa, että johtamistyö on ohjeen mukaisesti alkanut hälytyksen vastaanottamisesta, eikä tämän jälkeen ole voinut keskittyä enää omiin vapaa-ajan askareisiin vaan sen sijaan käsillä olevaan hälytystehtävään.

Kantajan mukaan päällystövarallaolijoiden on tullut paitsi aloittaa johtamistoiminta välittömästi myös lähteä kaikille hälytystehtäville ohjeessa mainitun mukaisesti viimeistään viiden minuutin kuluttua hälytyksestä. A:n ja D:n kertomusten perusteella he ovat hälytyksen tullessa pääsääntöisesti lähteneet kohteeseen, tosin heidän tiedossaan on ollut, että ohjeistus on mahdollistanut myös etäjohtamisen eikä johtovastuussa oleminen ole edellyttänyt tilannepaikalla olemista (K3,V5). Tosin se, että alueella on toiminut vain sivutoimista sopimushenkilöstöä, on A:n ja D:n kertomuksesta ilmenevin tavoin tosiasiassa voinut tarkoittaa sitä, että kohteeseen on ollut perusteltua lähteä paikan päälle. Hälytyskohteeseen saapumisaikaa ei ole määritelty, eikä se olisi ollut mahdollistakaan ottaen huomioon hyvin laaja varallaoloalue. Työnantajan ei ole selvitetty myöskään puuttuneen toiminta-aikojen mahdollisiin ylityksiin.

Työtuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on käytetty käsitettä valmiusaika tai reaktioaika, kun on viitattu aikaan, jonka kuluessa varallaolijan on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön. Tämä edellyttää yleensä työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista, mutta ei suinkaan aina. Palomestarivarallaolossa työtehtävät on voitu suorittaa myös etänä eikä tilannepaikalle ole ohjeistuksen mukaan aina ollut välttämätöntä lähteä. Joka tapauksessa valmius- tai reaktioaika on ollut hyvin lyhyt, koska työ on alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Varallaolijan on lisäksi tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän tarpeen vaatiessa on kyennyt lähtemään viiden minuutin kuluessa hälytyksestä tilannepaikalle. Liikkumavara kutsun tullessa on tehtävän luonne huomioon ottaen ollut siten hyvin pieni, mikä on ollut omiaan johtamaan siihen, että varallaolija on luopunut suunnittelemasta mitään sellaista vapaa-ajan toimintaa, jota hän ei ole voinut jättää välittömästi kesken hälytyksen tultua. Vapaa-ajan mahdollisia keskeytyksiä ei ole myöskään voinut millään tavalla ennakoida, mistä seuraava epävarmuus on ollut omiaan asettamaan varallaolijan pysyvään valmiustilaan (ks. tuomio 9.9.2021, Dopravní podnik hl. m. Prahy, C-107/19, EU:C:2021:722, kohta 41). On selvää, että nämä seikat puoltavat kannetta.

Valmiusajan lisäksi huomioon on kuitenkin otettava yhtäältä myös muut varallaolijalle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka varallaolijalle on myönnetty. Arvio on tehtävä kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella. Työtuomioistuin toteaa, että varallaolosta aiheutuu väistämättä rajoituksia varallaolijan vapaa-ajan käytölle. Onkin punnittava, ovatko nuo rajoitukset niin voimakkaita, että varallaolijalla ei ole olosuhteita kokonaisuutena arvioiden mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon.

A ja D ovat voineet palomestarivarallaoloa suorittaessaan oleskella hyvin laajalla alueella eikä heidän ole tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Merkitystä ei ole sillä, ovatko he tosiasiassa käyttäneet tätä mahdollisuutta hyväkseen vai eivät. Palomestarivarallaolijan käytössä on lisäksi ollut johtoauto, jossa on säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla on voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella. Toisaalta varallaolija on joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta, mikä on osaltaan rajoittanut varallaolijan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa. Lisäksi autolla liikuttaessa kyydissä ei ole voinut olla kuin pakottavassa tilanteessa muita kuin pelastuslaitoksen henkilökuntaan kuuluvia. Edelleen autoa on A:n ja D:n mukaan voinut pitää pysäköitynä vain noin kahden tunnin ajan ilman sähkövirtaa, mikä on vähentänyt heidän mahdollisuuksiaan liikkua autolla vapaasti. Tämän rajoitteen ei kuitenkaan voida katsoa muodostaneen tosiasiallista estettä viettää vapaa-aikaa laajemmalla alueella kuin esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Kanteessa tarkoitettuna aikana A:lle ja D:lle on selvitetty tulleen varallaoloaikana keskimäärin 0,92 hälytystä varallaoloviikon aikana (V4). Mukanaan he ovat lisäksi kantaneet Virve- ja matkapuhelinta.

Johtopäätöksenä edellä lausutusta työtuomioistuin toteaa, että asiassa on esitetty sekä kantajan että työnantajapuolen omaksuman tulkinnan puolesta puhuvia seikkoja. Varallaolijoiden olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon laaja varallaoloalue, jolla palomestarivarallaolijat ovat voineet viettää vapaa-aikaansa, vaikkakin edellä selostetuin rajoittein, työtuomioistuin katsoo, että A:han ja D:hen palomestarivarallaolon aikana kohdistuneet velvoitteet eivät kokonaisuutena ole muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että heillä ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Heidän suorittamaansa palomestarivarallaoloa ei näin ollen tule lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanne on siten heidän palomestarivarallaoloaan koskevilta osin hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Asian käsittelyn jatkuessa oikeudenkäyntikuluista ei ole tarpeen lausua tässä vaiheessa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella:

1.1. A:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015, siltä osin kuin kyse on ollut yksikönjohtajavarallaolosta,
1.2. B:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.3. C:n ajalla 1.1.2012–30.9.2014
1.4. D:n ajalla 1.1.2012–30.9.2015, siltä osin kuin kyse on ollut yksikönjohtajavarallaolosta,
1.5. E:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.6. F:n ajalla 1.1.2012–30.9.2015
1.7. G:n ajalla 1.1.2012–30.9.2015
1.8. H:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.9. J:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.10. K:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.11. L:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.12. M:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.13. N:n ajalla 1.11.2014–31.10.2015
1.14. O:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.15. P:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.16. Q:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015
1.17. R:n ajalla 1.1.2012–31.10.2015

Oulun kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Kanne hylätään siltä osin kuin siinä on ollut kyse A:n ja D:n suorittamasta palomestarivarallaolosta.

Jatkokäsittely

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Markus Äimälä, Risto Lerssi, Anu-Tuija Lehto ja Ari Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.