TT 2022:53

Kysymys päällystövarallaolosta ja siitä, oliko varallaoloksi luettua aikaa pidettävä kokonaisuudessaan työaikana. Lisäksi kysymys yksikönjohtajana toimineen palomiehen varallaolosta.

Varallaolijoiden olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon laaja varallaoloalue, jolla varallaolijat olivat voineet viettää vapaa-aikaansa, tuomiossa katsottiin, että varallaolijoihin kohdistuneet velvoitteet eivät kokonaisuutena olleet muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että heillä ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Heidän suorittamaansa varallaoloa ei näin ollen tullut lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanne hylättiin.

(Ks. myös TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50, TT 2021:51, TT 2021:52,
TT 2022:22, TT 2022:34 ja TT 2022:54).

KANTAJAT

Julkisen alan unioni JAU ry
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry

VASTAAJA

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KUULTAVA

Vaasan kaupunki

ASIA

Varallaolo

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 31.12.2018

Kanne on 8.3.2019 jätetty oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 4 §:n nojalla lepäämään.

Suullinen valmistelu 5.10.2021

Pääkäsittely 26. ja 27.4.2022

VIRKAEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kanteessa tarkoitettuna aikana voimassa olleen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012–2014 ja 2014–2016) III luku sisälsi muun ohella seuraavat määräykset :

2 § Työaikalain alaiset viranhaltijat/työntekijät

1 mom.

Työaikalain alaisiin viranhaltijoihin/työntekijöihin sovelletaan tämän luvun määräysten lisäksi seuraavia työaikalain säännöksiä, jollei niistä ole sovittu toisin tämän sopimuksen liitteessä tai muulla virka- tai työehtosopimuksella:

5 §:n 3 momentti (viranhaltijan velvollisuus suorittaa varallaoloa), 8 § (moottoriajoneuvon kuljettajan työaika), 9 §:n 2 momentti (työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika), 13 §:n 1 ja 3 momentti (liukuva työaika), 14 §:n 1 ja 3 momentti (poikkeuksellinen säännöllinen työaika), 15 § (lyhennetty työaika), 18 § (työntekijän suostumus ja viranhaltijan velvollisuus tehdä lisä- ja ylityötä), 19 § (ylityön enimmäismäärä), 20 § (aloittamis- ja lopettamistyö), 21 § (hätätyö), 24 § (työsopimuksen päättyminen kesken tasoittumisjakson), 26 § (yötyö) jäljempänä 31 §:stä ilmenevin poikkeuksin, 27 § (vuorotyö ja yövuorot jaksotyössä), 29 § (vuorokausilepo), 30 § (moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokausilepo), 33 §:n 1 momentti (sunnuntaityön teettäminen), 36 § (poikkeuslupa), 37 § (työaikakirjanpito) sekä 8 luvun erinäiset säännökset (kanneaika, säännösten pakottavuus, rangaistussäännökset, ym.).

2 mom.

Edellä 1 momentin määräyksellä työaikalain säännöksiä ei ole otettu tämän virka- ja työehtosopimuksen osaksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työaika

Määritelmä

1 mom.

Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 § Varallaoloaika

1 mom.

Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava). Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 5 §:n 3 momentissa (viittausmääräys).

Mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi eikä tältä ajalta suoriteta varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 mom.

Kultakin varallaolotunnilta, jona viranhaltija/työntekijä on velvoitettu olemaan varalla, maksetaan rahakorvauksena 20–30 % korottamattomasta tuntipalkasta tai annetaan vastaava vapaa-aika. Korvausta määrättäessä otetaan huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika.

4 mom.

Jos työnantaja on poikkeuksellisesti määrännyt viranhaltijan/työntekijän olemaan asunnossaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, korvaus varallaolosta määräytyy työaikalain 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Edellä tarkoitettu kello 24.00–06.00 suoritettu varallaolo korvataan ainoastaan työaikalain alaiselle viranhaltijalle/työntekijälle. Työaikalain ulkopuoliselle maksetaan ko. aikana työhön kutsumisesta aiheutuvasta häiriöstä erillinen kohtuullinen korvaus.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6 mom.

Varallaolokorvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että viranhaltija/työntekijä on ollut varalla työnantajan määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla. Korvausmuodosta (raha vai vapaa) päättää työnantaja.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloasemilla työ on kanteessa tarkoitettuna aikana ollut päivätyötä, ja työnantaja on laatinut työvuoroluettelot pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin kello 8–16. Koska palomiehet ovat olleet työvuorossa vain arkipäivisin, pelastusvalmius on muuna aikana hoidettu siten, että osa henkilöstöstä on ollut varalla arki-iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Varallaololistat on tehty työvuorosuunnittelussa ja ne on vahvistettu samoin kuin työvuorolistat. Viranhaltijoille on varallaoloajalta suoritettu KVTES:n mukainen varallaolokorvaus, joka on ollut suuruudeltaan 50 prosenttia heidän säännöllisen työajan palkastaan. Kanne koskee sekä päällystövarallaoloa (P4x) että yksikönjohtajavarallaoloa (P5).

A on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Vaasan kaupunkiin päätoimisen paloesimiehen virassa sijoituspaikkanaan Pohjanmaan pelastuslaitoksen Vöyrin paloasema. A on varalla ollessaan toiminut viranomaispäivystäjänä esimiestasolla (P4x). A:n virkatehtäviin on kuulunut varallaoloaikana hälytyksen tapahduttua tarvittaessa pelastusjoukkueen johtaminen. A:n varallaoloalueeseen on kuulunut Vöyri, Uusikaarlepyy ja Pedersöre. A on asunut noin kahden kilometrin etäisyydellä paloasemasta. Hän on voinut valintansa mukaan oleskella ja yöpyä kotonaan varallaolon aikana. A:n virkasuhde on päättynyt 1.4.2017.

B on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Vaasan kaupunkiin päätoimisen paloesimiehen virassa sijoituspaikkanaan Pohjanmaan pelastuslaitoksen Maalahden paloasema. B on varalla ollessaan toiminut viranomaispäivystäjänä esimiestasolla (P4x). B:n virkatehtäviin on kuulunut varallaoloaikana hälytyksen tapahduttua tarvittaessa pelastusjoukkueen johtaminen. B:n varallaoloalueeseen on kuulunut Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö, Korsnäs ja Maalahti. B on asunut noin 15 kilometrin päässä paloasemasta. Hän on voinut valintansa mukaan oleskella ja yöpyä kotonaan varallaolon aikana.

C on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Vaasan kaupunkiin päätoimisen palomestarin virassa sijoituspaikkanaan Pohjanmaan pelastuslaitoksen Kristiinankaupungin paloasema. C on varalla ollessaan toiminut viranomaispäivystäjänä esimiestasolla (P4x). C:n virkatehtäviin on kuulunut varallaoloaikana hälytyksen tapahduttua tarvittaessa pelastusjoukkueen johtaminen. C:n varallaoloalueeseen on kuulunut Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö, Korsnäs ja Maalahti. C on asunut noin kahden kilometrin etäisyydellä paloasemasta. Hän on voinut valintansa mukaan oleskella ja yöpyä kotonaan varallaolon aikana. C:n virkasuhde on päättynyt 1.1.2017.

D on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Vaasan kaupunkiin palomiehen virassa sijoituspaikkanaan Pohjanmaan pelastuslaitoksen Kristiinankaupungin paloasema. D on varalla ollessaan toiminut viranomaispäivystäjänä miehistötasolla (P5). D:n virkatehtäviin on kuulunut myös pelastustehtävien/ -ryhmän johtaminen. D on asunut noin 30 kilometrin päässä paloasemasta. Hän on voinut valintansa mukaan oleskella ja yöpyä kotonaan varallaolon aikana.

Varallaolon aikana viranhaltijoilla on ollut mukanaan matkapuhelin ja Virve-puhelin, johon hälytys on tullut. Jokaisella kanteessa mainitulla viranhaltijalla on ollut varallaoloaikana käytössään pelastuslaitoksen ajoneuvo. Sammutusvarusteita ja henkilökohtaisia suojavarusteita on voinut säilyttää ajoneuvossa. Viranhaltijoita tai muitakaan varallaolijoita ei ole velvoitettu yöpymään tai oleskelemaan paloasemalla varallaolon aikana.

Pohjanmaan pelastuslaitoksella on 1.9.2016 tullut voimaan kirjallinen varallaolo-ohje.

Asiassa on riitaa siitä, onko viranhaltijoiden suorittama varallaolo ajanjaksolla 1.1.2012–1.9.2016 katsottava kokonaisuudessaan (tai osittain) työajaksi. Asiassa on riitaa myös palkkasaatavien määristä. Tältä osin on kysymys siitä, vastaavatko vaatimukset määrältään tosiasiallisesti suoritettuja varallaolovuoroja ja ovatko viranhaltijoiden saatavat osin tai kokonaan vanhentuneet. Lisäksi on kysymys siitä, onko mahdollisia saatavia kohtuullistettava.

Välituomiolla ratkaistaan ensin kysymys siitä, onko kanteessa tarkoitettujen henkilöiden varallaoloksi luettu aika tullut lukea työajaksi.

JAU ry:n kanne koskee D:n ja B:n asiaa ja JUKO ry:n kanne A:n ja C:n asiaa.

KANNE

Vaatimukset

Julkisen alan unioni JAU ry sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ovat vaatineet, että työtuomioistuin

vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n, D:n, B:n ja C:n ajalla 1.1.2012–1.9.2016 Vaasan kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi;

velvoittaa Vaasan kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

2.1. A:lle ajalta 1.1.2012–1.9.2016 yhteensä 207.252,00 euroa,
2.2. D:lle ajalta 1.1.2012–1.9.2016 yhteensä 105.253,29 euroa,
2.3. B:lle ajalta 1.1.2012–1.9.2016 yhteensä 144.317,71 euroa,
2.4. C:lle ajalta 1.1.2012–1.9.2016 yhteensä 207.252,00 euroa ja

velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Vaasan kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Vahvistusvaatimus

Varallaoloon oli velvollisuus. Varallaolosta ei voinut kieltäytyä. Varallaololistat tehtiin työvuorosuunnittelussa ja vahvistettiin samoin kuin työvuorolistat.

Kaikki paloasemat olivat ns. ensilähdön paloasemia. Varallaolon aikaisiin tehtäviin kuului pelastus- ja ensivastetehtäviä, jotka olivat luonteeltaan kiireellisiä.

Varallaolon aikana viranhaltijoilla oli mukanaan Virve-puhelin ja matkapuhelin, jolla hoidettiin virka-asioita. Varallaolijan tuli vastaanottaa Virve-puhelimeen tullut hälytys välittömästi, jolloin vastuu tehtävästä siirtyi hänelle. Kaikki hälytykset tuli vastaanottaa ja kaikille tehtäville oli velvollisuus lähteä. Sellaisia tehtäviä ei ollut, joille ei tarvinnut lähteä. Velvoitteisiin ei vaikuttanut se, keitä muita tehtävälle lähti.

Työnantaja edellytti Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloasemilla, että pelastushenkilökunnan, mukaan lukien kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden, tuli olla välittömässä lähtövalmiudessa varallaoloa suorittaessaan. Hälytyksen saamisen jälkeen viranhaltijoiden tuli aloittaa johtamistoiminta viivytyksettä ja lähteä välittömästi pelastustehtävälle. Edellytetty lähtövalmius perustui työnantajan edustajien (pelastuspäällikön ja aluepalopäällikön sekä D:n osalta myös palomestarin) suullisiin määräyksiin sekä kirjallisiin päätöksiin. Viranhaltijat noudattivat työnantajan ohjeistusta.

Työnantajan edellyttämän välittömän lähtövalmiuden taustalla olivat viranhaltijoiden käsityksen mukaan muun ohella Pohjanmaan pelastuslaitoksen kulloinkin voimassa olleet palvelutasopäätökset ja niiden perustelumuistiot. Ajanjaksoina, joihin vaatimukset kohdistuvat, olivat voimassa päätökset vuosille 2010–2013 ja 2014–2017.

Käytännössä varallaolijat olivat siis velvollisia välittömästi hälytyksen saatuaan ryhtymään työhön tai ainakin he olivat sidottuja tehtävänhoitoon välittömästi hälytyksen saatuaan.
Ainakin varallaolijoilla oli perusteltu syy olettaa, että heidän tuli menetellä edellä selostetulla tavalla.

Työnantaja edellytti, että päällystövarallaolossa olevalla oli käytössään johtoauto (muita nimityksiä olivat päivystysauto ja virka-auto). Johtoauton tuli käytännössä olla koko ajan virtalähteessä, kun auto oli pysäköitynä. Tämä lisäsi varallaolon sitovuutta, koska se rajoitti mahdollisuutta liikkua johtoautolla. Edellytetty lähtövalmius ei jättänyt muuta mahdollisuutta kuin oleskella johtoauton välittömässä läheisyydessä. Tämä johti siihen, että hälytykseen lähdettiin pääasiassa kotoa, jossa henkilö oli sidoksissa johtoautoon edellä selostetulla tavalla. Yksikönjohtajavarallaolijalla oli myös käytössään pelastuslaitoksen auto, josta tuli huolehtia kuten johtoautosta. Autoja ei voinut käyttää siviiliajoihin. Edellä sanottu lisäsi sidottuisuutta varallaoloaikana.

Oikeudenkäyntikulut

Jos kanne hylätään, osapuolten tulisi vastata itse kuluistaan. Vastaavaa kysymystä päällystövarallaolosta ei ole aiemmin ratkaistu. Kantajilla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Vaasan kaupunki ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Julkisen alan unioni JAU ry ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 20.159,30 eurolla korkoineen.

Perusteet

KVTES:n III luvun 4 §:n perusteella kanteessa mainittujen viranhaltijoiden varallaoloksi luettua aikaa ei tule lukea miltään osin työajaksi eikä kanteessa mainituilla viranhaltijoilla siten ole palkkasaatavia kaupungilta. Viranhaltijat ovat suorittaneet KVTES:n III luvun 5 §:n mukaista vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti varallaolon ajalta on suoritettu 50 prosentin tuntipalkkaa vastaavaa varallaolokorvausta.

Vahvistusvaatimus

P4x-varallaolo

Pelastuslaitoksen alue on jaettu kolmeen P4x-päivystysalueeseen (Pohjoinen, Keski, Etelä), joista kukin kattaa usean kunnan laajuisen alueen. P4x-varallaolijan velvollisuutena on ollut oleskella varallaoloalueellaan, ottaa Virve-puhelimeen saapuvat hälytykset vastaan mahdollisimman pian ja ryhtyä toimimaan hälytyksen edellyttämällä tavalla. Aikaa, jossa P4x-varallaolija on vastaanottanut viestin ja ryhtynyt toimimaan, ei ole seurattu tai sanktioitu.

P4x-varallaolijan tehtäviin on kuulunut tukea pelastusviranomaisena kohteeseen menevää pelastusyksikköä, johtaa pelastustoimintaa sekä tarvittaessa toimia pelastusjoukkueen johtajana. P4x-varallaolijan tehtäviin ei lähtökohtaisesti ole kuulunut yksikön- tai ryhmänjohtajana toimiminen, vaan vastuu tästä on ollut alemman tason P5-varallaolijalla tai muulla ryhmänjohtajakelpoisella henkilöllä.

P4x-varallaolija on voinut oleskella ja liikkua vapaasti käytössään olevalla pelastusautolla varallaoloalueellaan, joka on koostunut usean kunnan alueesta. Merkittävää osaa hälytyksistä P4x-varallaolija on voinut johtaa olinpaikastaan etänä viestiyhteydellä pelastusyksikköön. Vain pieni osa hälytyksistä on ollut sellaisia, jotka ovat edellyttäneet P4x-varallaolijalta siirtymistä onnettomuuspaikalle. Käytännössä on edellytetty, että P4x-varallaolija ottaa olinpaikassaan hälytyksen vastaan ja tekee tilannearvion. Mikäli tehtävä on P4x-varallaolijan harkinnan mukaan edellyttänyt lähtemistä onnettomuuspaikalle, on hänen tullut kohtuullisessa ajassa lähteä kohteeseen. Välitöntä lähtövalmiutta ei ole edellytetty, eikä edellytettyä lähtöaikaa ole määritelty. Myöskään velvollisuutta saapua onnettomuuspaikalle tietyssä ajassa ei ole ollut, ja P4x-varallaolija on voinut johtaa pelastustoimintaa etänä ollessaan matkalla onnettomuuspaikalle.

Kaupungilla ei ole ollut erillistä kirjallista varallaolo-ohjetta aikana, jolle vaatimukset kohdistuvat. Esimiehet ovat kuitenkin käyneet suullisesti läpi varallaolon aikaiset velvollisuudet kunkin varallaolijan kanssa. Sellaista suullista määräystä ei ole annettu, että P4x-varallaolijan velvollisuutena olisi lähteä välittömästi pelastustehtävälle, eikä tällaista käytäntöä ole pelastuslaitoksella noudatettu. Varallaolijat eivät pääsääntöisesti ole lähteneet välittömästi pelastustehtävään hälytyksen tapahduttua, vaan he ovat voineet tehdä tilannearvion ja johtaa toimintaa etänä olinpaikastaan. P4x-varallaolijat ovat voineet liikkua laajalla varallaoloalueella, jonka takia saapumisaika onnettomuuspaikalle on voinut vaihdella hyvin huomattavastikin siitä riippuen, missä varallaolija on sattunut hälytyksen tullessa oleskelemaan. Kaiken edellä olevan perusteella viranhaltijoille ei ole voinut olla epäselvää, ettei heitä koskevia määräaikoja ole asetettu koskien tehtävään lähtemistä tai onnettomuuspaikalle saapumista. Kirjallisella varallaolo-ohjeella 1.9.2016 on nimenomaisesti vahvistettu aiemmat käytännöt, jotka viranhaltijoilla on ollut tiedossa jo aiemmin.

Palvelutasopäätösten perustelumuistioihin kirjatut tavoitteelliset asemapaikkakohtaiset lähtöajat ovat perustuneet historialliseen tarkasteluun ja kyseiseltä asemalta toteutuneisiin aiempiin ensimmäisen yksikön lähtöaikoihin ja niitä on käytetty riskiarvioinnin lähtökohtana. Ne eivät ole välillisestikään vaikuttaneet viranomaispäivystäjien lähtöaikavaatimuksiin varallaoloaikana. Ne eivät ylipäätään ole koskeneet millään tavalla P4x-varallaolijoita, joilta ei ole koskaan edellytetty hälytyksen jälkeen liikkumista paloasemalle eikä pääsäännön mukaan edes liikkumista onnettomuuspaikalle.

P5-varallaolo

P5-varallaolijan tehtäviin on kuulunut toimia ryhmän- tai yksikönjohtajana. Hän ei ole ollut velvollinen hälytyksen saatuaan ryhtymään välittömästi työhön, eikä hän ole ollut tehtävänhoitoon välittömästi sidottu hälytyksen saatuaan. Riittävää on ollut, että hälytyksen tapahduttua hän on voinut kohtuullisessa ajassa lähteä käytössään olleella pelastusajoneuvolla kohti onnettomuuspaikkaa. Sellaista ei ole edellytetty, että P5-varallaolijan olisi oltava ensimmäisenä onnettomuuspaikalla. P5-varallaolija on voinut johtaa ryhmän tai yksikön toimintaa etäyhteydellä ollessaan matkalla pelastuspaikalle, mikäli yksikkö on saapunut onnettomuuspaikalle ennen häntä.

Kaupungilla ei ole ollut erillistä kirjallista varallaolo-ohjetta aikana, jolle vaatimukset kohdistuvat. Esimiehet ovat kuitenkin käyneet suullisesti läpi varallaolon aikaiset velvollisuudet kunkin varallaolijan kanssa. Sellaista suullista määräystä ei ole annettu, että P5-varallaolijan velvollisuutena olisi lähteä välittömästi pelastustehtävälle, eikä tällaista käytäntöä ole pelastuslaitoksella noudatettu. Varallaollessaan D on voinut oleskella muun muassa noin 30 kilometrin etäisyydellä paloasemasta sijaitsevassa kodissaan. Jo D:n kodin ja paloaseman välisen etäisyyden perusteella on ollut selvää, että D:n saapumisaika onnettomuuspaikalle voi poiketa huomattavasti siitä, missä ajassa ensimmäinen pelastusyksikkö onnettomuuspaikalle saapuu. D:lle ei ole voinut olla epäselvää, ettei häntä koskevia määräaikoja ole asetettu koskien tehtävään lähtemistä tai onnettomuuspaikalle saapumista. Kirjallisella varallaolo-ohjeella 1.9.2016 on nimenomaisesti vahvistettu aiemmat käytännöt, jotka viranhaltijoilla on ollut tiedossa jo aiemmin.

Palvelutasopäätösten perustelumuistioihin kirjatut tavoitteelliset asemapaikkakohtaiset lähtöajat ovat perustuneet historialliseen tarkasteluun ja kyseiseltä asemalta toteutuneisiin aiempiin ensimmäisen yksikön lähtöaikoihin ja niitä on käytetty riskiarvioinnin lähtökohtana. Ne eivät ole välillisestikään vaikuttaneet viranomaispäivystäjien lähtöaikavaatimuksiin varallaoloaikana. Ne eivät ole ylipäätään koskeneet millään tavalla P5-varallaolijoita, joilta ei ole koskaan edellytetty hälytyksen jälkeen liikkumista paloasemalle.

Vaatimuksia koskevana aikana Kristiinankaupungissa on varallaoloaikana osallistuttu myös turvapuhelintehtäviin, jotka eivät ole olleet luonteeltaan kiireellisiä ja joita on ollut harvakseltaan.

Työhönsidonnaisuudesta

Viranhaltijat ovat viran vastaanottaessaan antaneet suostumuksensa varallaoloon. Käytän-nössä varallaoloon osallistuminen on kuitenkin perustunut vapaaehtoisuuteen. Varallaolosta on vapautettu viranhaltijan pyynnöstä ja varallaolosta on halutessaan voinut jäädä pois.

Viranhaltijoiden oma halukkuus tehdä varallaoloa useiden vuosien ajan osaltaan osoittaa, että viranhaltijat eivät ole kokeneet varallaolosta aiheutuvia rajoitteita vapaa-ajan käytölle merkittävinä. C ja A ovat saavuttaneet eläkeiän jo ennen virkasuhteiden päättymistä, mutta he ovat halunneet jatkaa työskentelyä ja varallaoloa alimman eläkeiän jälkeenkin.

Varallaolon aikana viranhaltijoilla ei ole ollut lähtökohtaisesti mitään pelastuslaitoksen työtehtäviä eikä heitä ole millään tavoin ollut sidottu työtehtäviin. Toteutuneiden hälytysten toistuvuus varallaoloaikana on ollut hyvin vähäinen. Ajanjaksolla 1.1.2012–30.11.2015 hälytyksiä on varallaoloaikana ollut Pronton onnettomuustilastojen mukaan seuraavasti:

D:n alueella keskimäärin 0,3 hälytystä per vuorokausi ja 2,1 per viikko, joista kiireellisiä oli 0,25 per vuorokausi ja 1,75 per viikko
B:n alueella keskimäärin 0,84 hälytystä per vuorokausi ja 5,88 per viikko, joista kiireellisiä 0,69 per vuorokausi ja 4,83 per viikko
A:n alueella keskimäärin 0,61 hälytystä per vuorokausi ja 4,27 per viikko, joista kiireellisiä 0,50 per vuorokausi ja 3,5 per viikko
C:n alueella keskimäärin 0,84 hälytystä per vuorokausi ja 5,88 per viikko, joista kiireellisiä 0,69 per vuorokausi ja 4,83 per viikko

Hälytystehtävät ovat olleet kestoltaan tavanomaisesti kohtuullisen lyhyitä siten, että viranhaltijoiden työhönsidonnaisuus on varallaoloaikana muodostunut silläkin perusteella vähäiseksi.

Hälytyksen saapuessa viranhaltijan on tullut mahdollisimman pian lukea hätäkeskuksen lähettämä tekstiviesti ja ryhtyä toimimaan sen edellyttämien toimenpiteiden mukaisesti. P5-varallaolossa hälytys on tullut kaikille varallaolijoille yhtäaikaisesti, ja lisäksi se on tullut pääsääntöisesti koko hälytysosastolle. Välitöntä toimimisvelvoitetta ei ole edellytetty.

Viranhaltijoilta ei ole edellytetty, että he olisivat viettäneet varallaoloaikaansa paloasemalla, kotonaan tai niiden välittömässä läheisyydessä. P4x-varallaolijat ovat voineet liikkua laajalla useasta kunnasta koostuvalla alueella, ja D:kin on voinut liikkua koko Kristiinankaupungin alueella sekä oleskella 30 kilometrin päässä paloasemasta sijaitsevassa kodissaan. He ovat voineet viettää aikaansa vapaasti valitsemassaan seurassa ja valitsemassaan paikassa pääasiassa varallaoloalueellaan.

Jokaisen viranhaltijan käytettävissä ollut pelastusauto on laajentanut viranhaltijoiden mahdollisuutta liikkua ja oleskella valitsemassaan paikassa varallaolon aikana. Pelastusautoa on saanut käyttää myös siviiliajoihin. Kaupunki ei ole edellyttänyt, että viranhaltijoiden käytössä olleen pelastusauton olisi tullut olla koko ajan virtalähteessä. Ajoneuvoihin ei ole kuulunut sellaista tekniikkaa eikä varallaoloon ole liittynyt muitakaan sellaisia seikkoja, jotka olisivat edellyttäneet auton pitämistä jatkuvasti virtalähteessä. Erityisiä rajoituksia liikkua ajoneuvolla varallaoloalueella ei ole ollut. Viranhaltijat eivät ole olleet sidottuja oleskelemaan ajoneuvon välittömässä läheisyydessä.

Johtopäätökset

Viranhaltijoille ei ole asetettu määräaikaa, jossa heidän olisi tullut saapua onnettomuuspaikalle tai lähteä tehtävään. P4x-varallaolijat ovat voineet aloittaa joustavassa määräajassa johtamisen etänä olinpaikassaan ja myös P5-varallaolija on voinut johtaa ryhmän toimintaa etäyhteyksin ollessaan matkalla onnettomuuspaikalle. P4x-varallaolijalta liikkumista onnettomuuspaikalle ei pääsäännön mukaan ole edes edellytetty. Hälytysmäärä varallaoloaikana on ollut erittäin vähäinen, ja hälytyksestä johtuva työskentelyaika on ollut tavanomaisesti sen verran lyhyt, että viranhaltijoiden työhönsidonnaisuus on muodostunut silläkin perusteella erittäin vähäiseksi. Työnantaja on mahdollistanut liikkumisen varallaoloaikana päivystysautolla koko varallaoloalueella, jolla viranhaltija on voinut viettää normaalia vapaa-aikaa ja käyttää aikaansa valitsemiinsa tarkoituksiin pitkänkin etäisyyden päässä paloasemasta huomioiden ainoastaan sen, että toiminta on kohtuudella keskeytettävissä. Viranhaltijat ovat tosiasiassa käyttäneet aikaansa valitsemiinsa asioihin ja tehneet samoja asioita kuin muutoinkin. Viranhaltijat ovat voineet pääasiassa viettää varallaoloaikaa normaalissa sosiaalisessa elinympäristössään, kuten kotonaan, ja valitsemassaan seurassa. Työnantajan asettamat velvoitteet eivät ole objektiivisesti arvioiden vaikuttaneet erittäin merkittävästi heidän mahdollisuuksiinsa käyttää varallaoloaikaa vapaasti ja omiin tarkoituksiinsa. Kyse ei ole ollut työajasta.

Oikeudenkäyntikuluista

Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja vastaajalla sekä kuultavalla on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. Asianosaiset tulee määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

Pohjanmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen 2014–2017 liite 1: Perustelumuistio – riskianalyysi, päivätty 11.12.2013
Pohjanmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen 2010–2013 liite 1: Perustelumuistio
Palvelutasopäätös 2010–2013
Johtamistasot ja hälyttäminen -niminen asiakirja 1.1.2007
Päätös 10.1.2007
Päätös 22.2.2007
Kokouspöytäkirja 5.2.2010
Päätös kustannusten korvaamisesta vuodelta 2012
Työnhakuilmoituksen palomiehen tehtävään vuosilta 2009 ja 2010
C:n tehtävänkuvaus vuodelta 2011
Turvapuhelintehtäviä koskeva päätös vuodelta 2012
. Varallaolo-ohje 1.9.2016

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

Varallaolonaikaiset tehtävät 2012–2015
Sisäasiainministeriön toimintavalmiuden suunnitteluohje
Palvelutasopäätös 2010–2013
Palvelutasopäätös 2014–2017
Esimieskokouksen pöytäkirja 19.1.2010
Päätös 30.1.2012 turvapuhelin
Kirjallinen varallaolo-ohje 1.9.2016

Kantajan henkilötodistelu

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

E, pelastusjohtaja
F, aluepalopäällikkö
G, asemamestari
H, asemamestari / vs. palomestari
I, vs. paloesimies

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Ratkaistavana on kysymys siitä, onko A:n, B:n, C:n ja D:n ajalla 1.1.2012–1.9.2016 suorittama varallaolo luettava työajaksi. D:n osalta kyse on ollut yksikönjohtajavarallaolosta (P5) ja muiden viranhaltijoiden osalta päällystövarallaolosta (P4 tai P4x).

KVTES:n III luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Työtuomioistuin on antanut useita palomiesten varallaoloa koskevia ratkaisuja (ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50, TT 2021:51, TT 2021:52, TT 2022:22, TT 2022:34). Mainituissa ratkaisuissa on selostettu yksityiskohtaisesti niitä oikeudellisia lähtökohtia, joiden perusteella on arvioitava, onko varallaolossa kyse työajasta vai lepoajasta. Työtuomioistuin viittaa tältä osin edellä mainituissa ratkaisuissa lausuttuun.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu A:ta, B:tä, C:tä, D:tä, pelastusjohtaja E:tä, aluepalopäällikkö F:ää, asemamestari G:tä, asemamestari H:ta ja vs. paloesimies I:tä.

A on kertonut aloittaneensa Pohjanmaan pelastuslaitoksella paloesimiehen tehtävissä vuonna 2004. Hän oli tuolloin aloittanut P44-varallaolon. Hänen esimiehenään oli vuosina 2009–2015 ollut pelastuspäällikkö J ja vuodesta 2015 lukien aluepalopäällikkö F. A oli saanut varallaoloa koskevat määräykset J:ltä. Asemamestari G oli ollut A:n lähiesimies. Myös G oli osallistunut P4-varallaoloon. Hän ei ollut antanut ohjeita varallaoloon liittyen, vaan ohjeet oli antanut pelastuspäällikkö.

A:n käsityksen mukaan varallaoloon oli ollut velvollisuus. Varalla ollessa mukana olivat olleet Virve-puhelin ja matkapuhelin. A:n oli pitänyt päivystäessä päällään virkapukua, koska hänen tietojensa mukaan vakinaisten oli tullut näin toimia. Virka-autossa oli säilytetty kesäaikaan sammutusasua ja muita henkilökohtaisia suojavarusteita sekä hälytyksellä tarvittavia varusteita. Talviaikana varusteet olivat olleet sisätiloissa. Autossa oli ollut myös Virve-puhelin sekä lisäksi tietokone. A oli pitänyt autoa kotona ja aina latauksessa, koska akun kesto oli ollut vain 2–3 tuntia. Jossain vaiheessa autoon oli otettu mukaan vara-akku, koska akku oli tyhjentynyt sen verran nopeasti eikä ollut lähtenyt sen jälkeen enää käyntiin. Auton käytöstä ei ollut annettu määräyksiä.

Hälytyskeskukselle oli annettu ohje (K4), josta ilmenivät P4-varallaolijan hoidettavaksi kuuluneet hälytykset. Kaikille hälytyksille oli pitänyt lähteä ja tämän oli tullut tapahtua välittömästi eli tarkkaan ottaen 90 sekunnissa. Tämän ohjeen oli antanut pelastusjohtaja J. Reagointiaikojen ylittämisestä oli tullut pelastusjohtajalta kritiikkiä. Keskustelussa vuonna 2015 F:n kanssa tämä oli niin ikään ilmoittanut, että lähtöaika oli välitön. Tuolloin oli ollut lähtöajasta paljon puhetta. A ei ollut kuullut etänä johtamisen mahdollisuudesta, eikä tämä ollut tullut edes hänen mieleensä.

Hälytyksen tullessa A oli kuitannut sen vastaanotetuksi, pukeutunut ja ilmoittanut autossa statukseksi ”matkalla”, minkä jälkeen hän oli saanut hätäkeskukselta lisätietoja tehtävästä. Pelastusjohtaja oli seurannut lähtöaikoja ja saattanut kysyä, miksi lähdössä oli kestänyt. A oli ottanut yhteyttä myös yksikönjohtajana toimineeseen P5-päivystäjään ja taustalla Vaasassa päivystävään P3-varallaolijaan. P3 oli saattanut ilmoittaa jäävänsä kuulolle tai tulevansa tarvittaessa paikan päälle. Jos yksikön esimiehenä toiminut P5 oli ilmoittanut tilannepaikalta, ettei sinne tarvinnut tulla, P4 oli kääntynyt takaisin. Hälytyksen tullessa ei ollut voinut tietää, oliko P5:llä pelastusviranomaisen statusta. Kaikilla P5-päivystäjillä tällaista statusta ei ollut ollut, koska osa heistä oli ollut vapaapalokuntalaisia.

Varallaoloalue oli ollut pituudeltaan noin 130–140 kilometriä. A oli oleskellut varalla ollessaan Vöyrin alueella. Varallaolo oli rajoittanut ajanviettotapoja, koska auto oli aina pidetty latauksessa ja varallaolijan oli tullut olla auton läheisyydessä. Lisäksi hälytykseen oli tullut lähteä välittömästi.

Uusi kirjallinen ohjeistus varallaolosta oli annettu vuonna 2016 eikä sen myötä pienille hälytyksille ollut tarvinnut enää lähteä. Tuolloin ohjeistettu lähtöaika 15 minuuttia oli ollut uutta.

B on kertonut toimineensa paloesimiehen tehtävissä vuodesta 2006 lukien. Hänen esimiehenään oli ollut aluepalopäällikkö F. B oli tehnyt ennen vuotta 2006 P5-varallaoloa ja siirtynyt vuonna 2007 P4-rinkiin. Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. F oli ohjeistanut, miten varallaolossa oli tullut menetellä. B oli pitänyt varalla ollessaan mukanaan Virve-puhelinta ja matkapuhelinta, ja virka-autossa oli säilytetty henkilökohtaisia suojavarusteita. B oli varalla ollessaan pitänyt päällään virkavaatteita. Autoa oli säilytetty varallaoloaikana kotona. Auton oli tullut olla jatkuvasti latauksessa, koska tietokone ja muu laitteisto oli käyttänyt paljon sähköä. Akun kesto oli ollut noin neljä tuntia, riippuen muun muassa sääolosuhteista. Kotona lataamisesta oli maksettu vuosittaista korvausta. Autolla ei ollut voinut lähteä pitkälle matkalle, koska aina kun auton oli laittanut parkkiin, se oli täytynyt laittaa lataukseen.

Hälytykset olivat koskeneet kaikenlaisia tilanteita. Hätäkeskukselle annetusta ohjeesta (K4) ilmeni tehtävät, joille P4 oli hälytetty. Suurin osa hälytyksistä oli luokiteltu kiireellisiksi. Lähes kaikki hälytykset olivat kuuluneet P4-varallaolijan hoidettaviksi. Vuoden 2016 jälkeen järjestelmä oli muuttunut siten, että kaikille tehtäville ei P4:n tarvinnut lähteä.

Hälytyksen tullessa B oli kuitannut sen vastaanotetuksi, pukeutunut ja lähtenyt autolla tehtävälle. Autossa B oli kuitannut olevansa matkalla. Menettely oli perustunut vuonna 2007 annettuun päätökseen (K5), jonka B oli saanut tiedoksi F:ltä ja jonka mukaan lähdön ja yhteydenoton P3:een ja/tai hätäkeskukseen oli tullut tapahtua 90 sekunnissa hälytyksestä. Lähtöaika oli ollut sama myös työaikana. Status ”matkalla” oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Varallaolijoille oli ilmoitettu palaverissa, että kirjauksia ja lähtöaikoja seurattiin. Liian pitkistä toiminta-ajoista oli annettu myös palautetta.

Pääsääntöisesti hälytyksille oli tullut aina lähteä lukuun ottamatta esimerkiksi ensihoitoa koskevaa virka-aputehtävää. Pelastuspäällikkö J oli korostanut hälytykselle lähtemistä myös palaverissa vuonna 2010 (K7). Matkalla oli voinut tulla P5:lta ilmoitus, että P4:n ei tarvinnut tulla paikalle. Ei riittänyt, että P5 oli lähtenyt paikan päälle, koska hän ei ollut välttämättä ollut pelastusviranomainen, vaan kyse oli saattanut olla puolivakinaisesta palomiehestä. P3 oli lisäksi voinut määrätä P4:n pelastustoimen johtajaksi, jolloin P4:lla oli ollut enemmän harkinnanvaraa sen suhteen, oliko paikan päälle tarvetta lähteä.

B oli oleskellut varalla ollessaan käytännössä vain oman kunnan alueella. Ohjeen mukaan varallaoloalue oli ollut laajempi, arviolta noin 130 kilometriä pituudeltaan ja 30 kilometriä leveydeltään. Varallaolo oli rajoittanut B:n ajanviettotapoja, koska hän oli ollut välittömässä lähtövalmiudessa virkavaatteet päällään ja henkilökohtaiset varusteet mukanaan. Lisäksi auton latausmahdollisuudet olivat rajalliset. Varallaolosta oli annettu vuonna 2016 kirjallinen ohje (K12), jossa uutena asiana oli ollut 15 minuutin lähtöaika hälytykselle. Aiemmin tällaisesta ei ollut ollut puhetta.

C on kertonut toimineensa palopäällikkönä vuodesta 2004 ja palomestarina vuodesta 2006 lukien. Hän oli aloittanut työt vuonna 1999 Kristiinankaupungissa, jossa hän oli toiminut eläkkeelle jäämiseensä vuoden 2016 loppuun saakka.

Pohjanmaan pelastuslaitoksella C:n esimiehenä oli ollut aluepalopäällikkö F. Pelastuspäällikkö oli kuitenkin käytännössä vastannut varallaolojärjestelmästä. Pelastuspäällikkönä oli toiminut vuosina 2004–2009 E, vuosina 2009–2014 J ja tämän jälkeen K. Pelastusjohtajana oli vuosina 2004–2009 ollut L ja vuodesta 2009 lukien E. Varallaolo-ohjeet oli kuitenkin antanut J. C:n mukaan varallaoloon oli ollut velvollisuus osallistua.

P5-varallaolijat olivat olleet C:n alapuolella siten, että hänellä oli ollut kaksi palomiestä alaisenaan ja rinkiin oli kuulunut lisäksi 3–4 sivutoimista palomiestä. Yläpuolella oli ollut P3 Vaasassa. Lisäksi oli ollut P2- eli päällikkötason varallaolo.

J oli palaverissa 5.2.2010 (K7) ohjeistanut, että jokaiselle tehtävälle oli lähdettävä ja että lähtöaika oli välitön. Asian taustalla oli ollut se, etteivät P4 päivystäjät olleet aina lähteneet hälytykselle, kun kyse oli ollut automaattihälytyksestä, vaan siirtäneet tehtävän suoraan P5:lle. Sama asia oli mahdollisesti tullut esille toisessakin palaverissa.

C:llä oli varalla ollessaan ollut mukana Virve-puhelin ja matkapuhelin, sammutusvarustus ja henkilökohtaiset suojavarusteet. C oli varalla ollessaan koko päivystysviikon ajan pukeutunut virka-asuun, koska pelastuslaki edellytti, että virantoimituksessa tuli käyttää virka-asua. Käytössä oli ollut virka-auto, jonka käytöstä oli suullisesti ohjeistettu siten, että sen oli tullut olla aina lähtövalmiina eli tankki ja akut täynnä. Autoon oli kiinteästi asennettuna tietokone ja Virve-puhelin. C oli käyttänyt autoa omiin asioihin vain vähäisissä määrin kuten kaupassa käyntiin. Toiset olivat saattaneet käyttää autoa vapaamminkin. Auto oli aina ollut latauksessa, kun se ei ollut ollut käytössä, koska laitteisto oli vienyt paljon sähköä. Tietokoneen ja Virven oli tullut olla jatkuvasti päällä. Autoa varten oli ollut sähköpiste kodin pihalla. Latauspaikkoja ei ollut ollut julkisilla paikoilla. Auton kotona lataamisesta oli maksettu korvaus.

Hätäkeskukselle laaditun ohjeen (K4) mukaan kaikki hälytykset, joissa oli tarvittu palokuntaa, oli välitetty P4:lle turvapuhelinhälytyksiä lukuun ottamatta. Sittemmin vuonna 2016 myös pieniä peltikolareita koskeneet ja muut pienemmät hälytykset olivat jääneet pois. Suurin osa tehtävistä oli luokiteltu kiireellisiksi.

C oli hälytyksen tullessa kuitannut välittömästi vastaanottaneensa hälytyksen, pukeutunut ja lähtenyt autolla liikkeelle sekä ilmoittanut olevansa matkalla. C oli ollut myös yhteydessä hätäkeskukseen saadakseen lisätietoa tehtävästä ja sille mahdollisesti hälytetyistä muista yksiköistä. Myöhempinä vuosina päivystykseen oli tullut mukaan P3-päivystäjä, jonka kanssa P4 oli ollut yhteydessä, ja jompikumpi heistä oli ollut yhteydessä kunnan P5-päivystäjään tarkemman tilannetiedon saamiseksi.

Sekä P4- että P5-päivystäjät olivat lähteneet aina, joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, hälytyksen tullessa tilannepaikalle. Tämä oli ollut välttämätöntä, koska varallaolorinkiin oli kuulunut P5-päivystäjinä toimineita puolivakinaisia palomiehiä, joilla ei ollut ollut viranomaisstatusta kuten P4:llä. Etukäteen ei aina voinut tietää, kuka oli ollut vuorossa P5-päivystäjänä. J oli ohjeistanut siten, että jokaiselle tehtävälle oli P4:n lähdettävä (K7) ja että lähtöaika ”ei ollut minuutteja tai sekunteja vaan välitön”. Tämä ohje oli välitetty kaikille. Joissain tehtävissä P3 oli johtanut toimintaa etänä tai tämä oli saattanut nimittää P4:n pelastustoiminnan johtajaksi. Tieto tästä oli tullut yleensä tilannepaikalle mentäessä. P4 ei olisi voinut johtaa tehtäviä etänä. Joissain pienimuotoisissa tehtävissä tilannepaikan johtajana oli voinut toimia joku muu kuin pelastusviranomainen. C oli saattanut määrätä P5:n tilannepaikan johtajaksi esimerkiksi jälkisammutustöissä. Hälytystehtävän hoitamiseen oli kulunut vaihtelevasti aikaa kymmenestä minuutista vuorokauteen.

Työnantaja oli pystynyt seuraamaan hälytyksille lähtemistä Pronto-järjestelmästä. C oli joskus unohtanut kuitata olevansa matkalla tilannepaikalle, mutta hän ei kuitenkaan ollut saanut asiasta koskaan moittivaa palautetta.

Varallaolo oli vaikuttanut C:n ajanviettotapoihin, sillä välittömässä lähtövalmiudessa oleminen oli ollut jatkuvasti mielessä ja puhelimia oli tullut kantaa mukana. C oli oleskellut varalla ollessaan Kristiinankaupungin keskustassa. C ei ollut tiennyt sellaisesta, että hän olisi voinut oleskella koko päivystysalueella.

Ensimmäinen kirjallinen ohje varallaolosta oli tullut voimaan 1.9.2016 (K12), ja sen oli esitellyt K muutamaa päivää tätä ennen. Ohje oli sisältänyt sekä uusia ohjeita että jo käytössä olleita käytäntöjä. Ohjeeseen kirjattu 15 minuutin lähtöaikavaatimus oli ollut uutta.

D on kertonut toimineensa palomiehenä Kristiinankaupungissa vuodesta 2008 ja tehneensä yksikönjohtajavarallaoloa siitä lähtien. Hänen lähiesimiehenään vuosina 2008–2016 oli ollut C.

Aluksi päivystysyksikkö oli hoitanut neljän Kristiinankaupungissa sijainneen aseman tehtävät mukaan lukien ensivaste- ja turvapuhelintehtävät, joista viimeksi mainitut eivät olleet olleet kiireellisiä. Järjestelmä oli muuttunut vuonna 2016 siten, että päivystäminen oli koskenut vain yhden aseman tehtäviä, minkä myötä tehtävät olivat vähentyneet selvästi.

Varallaolo oli kuulunut virkavelvoitteisiin. Varalla ollessa mukana olivat olleet Virve-puhelin ja matkapuhelin. Virka-autossa oli säilytetty henkilökohtaisia suojavarusteita sekä hälytyksellä tarvittavaa muuta välineistöä. Autoa oli tullut pitää jatkuvasti latauksessa, koska tietokone kulutti paljon akkua. Auton oli voinut jättää ilman sähköä 2–4 tunniksi. Ulkopuolisia ei ollut saanut ottaa pelastusauton kyytiin.

Yksikönjohtaja oli hälytetty kaikille hälytyksille. Naapurikuntia koskeville hälytyksille ei kuitenkaan ollut lähdetty. Hälytyksen tullessa D oli kuitannut sen vastaanotetuksi ja lähtenyt välittömästi liikkeelle suoraan kohteeseen. Autossa hän oli ilmoittanut statukseksi ”matkalla”, mikä oli kirjautunut Pronto-järjestelmään. Matkalla hälytykselle D oli kuunnellut lisäohjeita. Hän oli aloittanut yhteydenpidon paloasemalta lähteneeseen yksikköön saatuaan lisätiedot tehtävästä. Tilanteissa, joissa yksikkö oli ehtinyt ennen D:tä kohteeseen, oli yksi yksikön mukana kulkeneista henkilöistä toiminut tilannepaikan johtajana, kunnes D oli saapunut paikalle.

C oli ohjeistanut varallaoloa koskevat menettelytavat. Sekä aluepalopäällikkö F että C olivat ilmoittaneet, että riskiruutujen tavoiteaikoja oli tullut noudattaa. Kohde olisi tullut siten saavuttaa kymmenen minuutin sisällä. Käytännössä tämä ei aina ollut mahdollista. F oli ohjeistanut, että lähtöaika oli ollut välitön. Työnantaja oli seurannut lähtöaikatietoja, koska liian pitkistä lähtöajoista oli annettu moitteita.

D oli kyennyt oleskelemaan varalla ollessa sellaisessa paikassa, jossa autoa ei ollut tarvinnut pitää liian kauan kylmässä, tai jossa sitä oli voinut pitää latauksessa, kuten kotona tai paloasemalla. Vuonna 2016 oli annettu kirjallinen ohje varallaolosta. Ohjeeseen kirjattu 15 minuutin lähtöaikavaatimus ei ollut ollut aiemmin käytössä.

E on kertonut toimineensa pelastusjohtajana vuodesta 2009 lukien. Pelastusjohtaja vastasi pelastustoimen kokonaisuudesta. Pelastuspäällikölle sen sijaan kuuluivat varsinaiset pelastustoiminnan valmiuteen liittyvät asiat. E ei ollut ollut suorassa esimiessuhteessa kanteessa tarkoitettuihin henkilöihin nähden.

Varallaoloa koskevaan normistoon kuuluivat muun ohessa pelastuslaki, toimintavalmiusohje ja alueelliset palvelutasopäätökset. Kyseisessä normistossa ja ohjeissa ei E:n muistin mukaan ollut suoranaisesti määritelty yksittäistä viranhaltijaa koskevia velvoitteita. E oli ollut mukana ohjaamassa, koordinoimassa ja esittelemässä palvelutasopäätöksiä.

Viranhaussa oli ollut maininta velvoitteesta osallistua varallaoloon. Ei kuitenkaan ollut täysin poissuljettua, että palomies ei siihen syystä tai toisesta kyennyt eikä siihen osallistunut. P4-varallaolossa varallaolijan tuli hälytyksen tullessa arvioida, miten tehtävään tuli reagoida, eli lähtikö hän tilannepaikalle vai seurasiko tehtävää taustalla. Näin saattoi toimia tilanteen mukaan esimerkiksi silloin, kun viranomaispäivystäjä oli kohteessa paikalla. Hälytysohje (K4) oli tehty hätäkeskusjärjestelmää varten ja siitä ilmeni, kenelle tieto hälytyksestä oli tullut mennä. Sekä P4- että P5-varallaolijoiden oli tullut reagoida hälytykseen ja lähteä tarvittaessa liikkeelle mahdollisimman nopeasti. Heillä oli ollut käytössään päivystysauto, jota oli saanut käyttää myös yksityisajoihin. Varallaolija oli voinut liikkua koko päivystysalueellaan. P5-varallaolon taustalla oli aina P4-päivystäjä. Aluksi hälytyksen oli saattanut hoitaa puolivakinainen varallaolijakin, mutta jossain vaiheessa oli tarvittu sellainen henkilö vastaamaan hälytyksestä, jolla oli pelastusviranomaisen toimivaltuudet.

E oli ollut läsnä vuonna 2010 pidetyssä kokouksessa (K7, V5), jossa silloinen pelastuspäällikkö J oli tuonut esiin, että P4-varallaolijat olivat liian nopeasti siirtäneet vastuun tehtävästä P5:lle. Päätös 10.1.2007 (K5) ei E:n käsityksen mukaan tarkoittanut sitä, että hälytykselle olisi ainakaan enää vuosina 2012–2016 tullut lähteä 90 sekunnissa.

Varallaolo-ohjeeseen 1.9.2016 (K12, V7) oli kirjattu jo olemassa olevia varallaolokäytäntöjä sekä joitakin toimintamalleja koskevia tarkennuksia. Hälytykselle lähtemisen osalta oli kirjattu takaraja. Varallaolonaikaisia tehtäviä 2012–2015 koskevasta asiakirjasta (V1) ilmenivät muun ohessa keskimääräiset tehtävämäärät, jotka oli saatu Pronto-järjestelmästä. Tarkoitus oli ollut seurata työn kuormittavuutta. Myös palvelutasopäätöksen 2014–2017 liitteeseen (K1) kirjatut keskimääräiset lähtöaikatiedot oli saatu Pronto-järjestelmästä. Yksittäisen varallaolijan suorituksia ei ollut seurattu vaan sen sijaan järjestelmän toimivuutta oli analysoitu kokonaisuutena. Tehtävien kestot varalla ollessa olivat olleet keskimäärin 30–90 minuuttia.

F on kertonut toimineensa aluepalopäällikön tehtävissä vuodesta 2002 lukien ja vastanneensa Pohjanmaan pelastuslaitoksen pohjoisesta ja eteläisestä alueesta. Ft itse oli osallistunut P3- ja P2-varallaoloon. F oli ollut C:n ja B:n suora esimies sekä D:n ja A:n esimiehen esimies.

Viranhaltijoilla oli ollut velvollisuus osallistua varallaoloon, tosin siitä oli F:n käsityksen mukaan voinut myös kieltäytyä. Varallaolijan oli tullut olla Virven tai matkapuhelimen kautta tavoitettavissa ja hänellä tuli olla pelastuslaitoksen ajoneuvo käytössään. Autoa oli tullut pitää sähköpistokkeessa noin pari tuntia vuorokaudessa. F itse oli pitänyt autoa pistokkeessa vain yön ajan. Virka-asua oli tullut pitää mukana, mutta velvoitetta pitää asua päällä muutoin kuin hälytyksillä ei ollut ollut. F:n tiedossa oli ollut, että jotkut olivat pitäneet virkavaatteita koko varallaoloajan, mutta tähän ei hänen käsityksensä mukaan ollut varallaolijaa velvoitettu. Pelastuspäällikön tehtäviin kuului antaa tätä ja myös muut varallaoloa koskevat ohjeistukset.

Varallaolija oli voinut liikkua koko päivystysalueella. P5-varallaolossa päivystysalue oli ollut pienempi käsittäen yhden kunnan alueen. Pelastuslaitoksen ajoneuvoa oli saanut käyttää vapaasti yksityisajoihin, kuten kaupassa käymiseen ja ystävien luona vierailuun. F ei ollut seurannut, miten varallaolijat autoa olivat käyttäneet. Varalla ollessa oli ollut mahdollisuus harrastaa ja viettää normaalia vapaa-aikaa, mutta auton läheisyydessä oli kuitenkin tullut pysytellä. Auton jättäminen kauemmaksi ei ollut onnistunut.

Hälytys oli tullut Virveen ja se oli pitänyt kuitata vastaanotetuksi. Varallaolijan oli tullut selvittää lisätiedot tehtävästä ja johtaa toimintaa joko etänä tai paikan päällä tilanteesta riippuen ja oman harkintansa mukaan. P5-varallaolijan oli kuitenkin tullut lähteä P4-varallaolijaa useammin kohteeseen, jolloin yhteyttä oli aluksi pidetty paloasemalta lähtevän yksikköön Virven kautta. Hälytykselle lähtemiselle tai kohteeseen saapumiselle ei ollut asetettu määräaikaa, eikä ainakaan F itse ollut seurannut toteutuneita aikoja. Hälytystehtävän kesto oli useimmiten ollut noin 15–90 minuuttia. Esimerkiksi isompi rakennuspalo tai öljyvuoto oli voinut olla pitkäkestoisempi.

F oli tehnyt 10.1.2007 päätöksen, jonka mukaan varallaolorinkiin oli tullut 1.1.2007 lukien mukaan päällikköpäivystys (K5, V7). Päätökseen oli kirjattu, että hälytykseen oli tullut reagoida 90 sekunnissa, mikä oli perustunut vuosien 2006–2009 palvelutasopäätökseen, jossa vasteajaksi oli määritelty 60 sekuntia. Vuoden 2010 palvelutasopäätöksessä tämä oli kumottu, eikä vuosina 2012–2016 ollut ollut voimassa 90 sekunnin lähtöaikavaatimusta.

Eteläisen alueen esimieskokouksessa vuonna 2010 (K7, V5) pelastuspäällikkö J oli huomauttanut, että P4x-päivystäjät olivat reagoineet automaattihälytyksiin siirtämällä sen suoraan P5-päivystäjän hoidettavaksi. J:n mukaan kyseisille hälytyksille oli tullut aina lähteä ja tarvittaessa kääntyä takaisin, jos matkalla oli ilmennyt, ettei paikalle meno ollut ollut tarpeen. Vuosina 2012–2016 pienemmissä hälytyksissä oli kuitenkin ollut mahdollista, että P4 johti tilannetta etänä oman harkintansa mukaan. Varallaolijat olivat F:n käsityksen mukaan tienneet, miten varalla ollessa oli tullut menetellä, koska F oli keskustellut käytännöistä heidän kanssaan.

Varallaolo-ohjeen (K12, V7) laadintaan olivat osallistuneet pelastuspäällikkö ja pelastusjohtaja. Varallaoloa koskevat edellytykset eivät olleet muuttuneet kirjallisen ohjeen myötä. Myös 15 minuutin lähtöaika oli ollut jo kanteessa tarkoitettuna aikana käytäntönä.

G on kertonut toimineensa asemamestarin tehtävissä vuodesta 2011 ja tehneensä P4-varallaoloa Pohjanmaan pelastuslaitoksen pohjoisella alueella. G oli toiminut A:n lähiesimiehenä.

Varallaolo oli kuulunut työtehtäviin. Siihen oli myös haluttu osallistua siitä saatavan korvauksen vuoksi. Hälytyksen tullessa siihen oli tullut reagoida mahdollisimman nopeasti. Pienissä hälytyksissä ei ollut ollut välttämätöntä lähteä kohteeseen. Määräajoista ei ollut ollut koskaan puhetta, vaan niin nopeasti kuin mahdollista oli tullut reagoida ja ryhtyä työhön radion kautta. Auton liikkeellelähdön tai kohteeseen saapumisen osalta ei ollut ollut määrättyjä lähtöaikoja, eikä G:n tiedossa ollut, että työnantaja olisi seurannut lähtöaikoja. Päivystysauton oli tullut olla jatkuvassa lähtövalmiudessa. G oli pitänyt autoa latauksessa öisin. Akkujen kesto oli jossain määrin rajoittanut auton käyttöä, koska tietyt laitteet veivät paljon virtaa. Sen vuoksi autoon oli saatu myöhemmin toinen akku. Korvausta oli maksettu siitä, että autoa oli ladattu kotona. Auton käyttöä ei ollut rajoitettu ja sitä oli voinut käyttää melko vapaasti myös yksityisajoihin. Pelastuspäällikkö J oli näin suullisesti ohjeistanut. J oli ohjeistanut muistakin menettelytavoista varallaolossa. Varalla ollessa oli tullut pysytellä päivystysalueella. P5-varallaolo oli poikennut P4x-varallaolosta siten, että liikkumisalue oli ollut pienempi ja rajoittunut oman kunnan alueeseen. P5-varallaolijoilla oli myös ollut useammin tarve mennä tilannepaikalle, koska he olivat johtaneet yksikköä.

H on kertonut toimineensa asemamestarin tehtävissä vuodesta 2017 lukien ja tehneensä P4x-varallaoloa vuodesta 2007 lukien Pohjanmaan pelastuslaitoksen eteläisellä toimialueella. Varallaolo oli kuulunut virkavelvollisuuksiin. H:n pelastusjohtaja E:ltä saaman tiedon mukaan varallaoloon ei ollut kuitenkaan ollut pakko osallistua. Varalla ollessa hälytykseen oli tullut vastata välittömästi, mutta määräaikoja sen suhteen, mitä sen jälkeen tapahtui ja missä ajassa, ei ollut asetettu. Hälytystehtävän hoitamisen suhteen oli ollut harkinnanvaraa. Tehtävän oli voinut delegoida eteenpäin P5-päivystäjälle sekä tilanteen mukaan hoitaa etänä tai lähteä tilannepaikalle. Suuremmalle hälytykselle oli tullut aina lähteä. Jos kyse oli esimerkiksi pienestä peltikolarista, joka oli kaukana, oli perusteltua hoitaa hälytys etänä. Varalla ollessa oli voinut liikkua koko päivystysalueella. Alue oli kapea ja pitkä, leveydeltään noin 30 kilometriä ja pituudeltaan noin 100 kilometriä. Käytössä olleen päivystysauton käyttöä henkilökohtaisiin ajoihin ei ollut rajoitettu. Päivystysalueella oli kuitenkin tullut pysytellä. Aluepalopäällikkö F oli tällä tavoin ohjeistanut. Autoa oli yleensä pidetty virtalähteessä yön ajan. Työnantaja ei ollut H:n tietojen mukaan seurannut varallaolijan toiminta-aikoja.

I on kertonut tehneensä P4x- ja P5-varallaoloa Pohjanmaan pelastuslaitoksen keskisellä alueella. Hälytyksen tullessa I oli ottanut sen vastaan ja harkinnut tehtävästä saamiensa lisätietojen perusteella, oliko tehtävä edellyttänyt tilannepaikalle lähtemistä. Kaikille tehtäville ei ollut tarvinnut lähteä. Tehtävään reagoimisaika oli riippunut sen kiireellisyydestä. Kiireellisille tehtäville I oli lähtenyt välittömästi. Varalla ollessa I oli voinut liikkua Pohjanmaan pelastuslaitoksen alueella. Käytössä oli ollut johtoauto, jota oli voinut käyttää kaikkiin ajoihin, myös henkilökohtaisiin. Näin oli yleisesti toimittu. Auto oli ollut I:llä latauksessa osittain iltaisin ja koko yön ajan. P4x- ja P5-varallaolossa oli ollut samansisältöiset velvoitteet, kuitenkin niin, että P5-varallaolossa liikkuma-alue oli ollut pienempi. Mitään tiettyä määräaikoja toiminnalle ei ollut asetettu, eikä I:n tiedossa ollut, että toiminta-aikoja olisi seurattu.

Arvio ja johtopäätökset

KVTES:n mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaololla taas tarkoitetaan sitä, että työntekijän on oltava vapaa-ajallaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa edellä todetuin tavoin vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat sellaiset varallaolojaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne kokonaisuutena vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti työntekijän mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä tarkoitettua työaikaa. (Ks. esim. suuren jaoston tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main, C-580/19, EU:C:2021:183.)

Kokonaisarviota tehtäessä on ensinnäkin otettava huomioon varallaolijalta edellytetty valmiusaika (reaktioaika), jolla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka kuluessa hänen on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön, mikä yleensä edellyttää häneltä työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista. Jos tuo valmiusaika on kohtuullinen ja mahdollistaa siten henkilökohtaisten ja sosiaalisten aktiviteettien suunnittelun, kyse ei ensi näkemältä ole työajasta. Jos tuo aika on vain muutamia minuutteja, päivystysjaksoa on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan työaikana, koska tällöin varallaolija saadaan käytännössä hyvin helposti luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa.

Huomioon on tarvittaessa otettava yhtäältä myös muut työntekijälle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka työntekijälle on myönnetty. Reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on muun ohella erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotona hälytystä odottaessaan tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on saavuttava työpaikalle tai kohteeseen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen osalta merkityksellinen on työntekijän käyttöön mahdollisesti annettu päivystysauto, joka mahdollistaa nopean liikkumisen etuoikeuksia ja kulkuoikeuksia hyödyntäen, tai se, että työntekijällä on mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta oleskelupaikastaan.

Toiseksi on otettava huomioon se, miten usein keskimäärin kyseinen työntekijä tavallisesti tosiasiallisesti työskentelee kunkin päivystysjaksonsa kuluessa. Jos työntekijä päivystysjaksoinaan kutsutaan keskimäärin usein suorittamaan työtehtäviä, jotka yleensä eivät ole lyhytkestoisia, varallaoloaika kokonaisuudessaan on lähtökohtaisesti työaikadirektiivissä tarkoitettua työaikaa. Se, että hälytyksiä tulee keskimäärin vain harvoin, ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että varallaoloa olisi pidettävä lepoaikana, jos valmiusajan vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti varallaolijan mahdollisuutta käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista.

Työtuomioistuin on yksikönjohtajavarallaoloa koskevassa oikeuskäytännössään katsonut, että tilanteessa, jossa varallaolijalla on ollut velvollisuus hälytyksen tultua saapua paloasemalle hyvin lyhyessä ajassa, yleensä noin viidessä minuutissa, varallaolijalta edellytetty valmiusaika on ollut niin lyhyt, että varallaoloaikaa on lähtökohtaisesti pidetty kokonaisuudessaan työaikana. Vaikka riittävän lähellä paloasemaa asuvat ovat sinänsä voineet oleskella varallaoloaikana myös kotonaan, valmiusaikaa koskevan ehdon on katsottu rajoittavan merkittävästi heidänkin mahdollisuuksiaan keskittyä omiin asioihinsa ja viettää vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla. Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika varallaoloaika on luettu tällöin kokonaisuudessaan työajaksi (ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50–52, TT 2022:22). Työtuomioistuin on lisäksi korostanut sitä, että työnantajan velvollisuutena on selvittää työntekijöille varallaoloa koskevat keskeiset velvoitteet, ja jos työntekijällä on ollut perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänellä on tietynsisältöisiä velvollisuuksia, työnantajan on katsottu kantavan riskin siitä, että se ei ole selvittänyt työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin.

Sen sijaan tilanteessa, jossa yksikönjohtajavarallaolijalla on ollut mahdollisuus ajaa käytössään olleella pelastusautolla myös suoraan kohteeseen ajamatta paloaseman kautta, ja kun varallaolovelvoitteet ovat muutoinkin sisältäneet riittävästi joustoa, varallaolijoilla on katsottu olleen mahdollisuus hyödyntää lepoaikansa asianmukaisesti. Työtuomioistuin on todennut, että mahdollisuus lähteä hälytystehtävään suoraan ajamatta paloaseman kautta mahdollistaa liikkumisen ja vapaa-ajan toiminnot vapaammin ja laajemmalla alueella, jolloin varallaolija voi myös käyttää lepoaikaansa tehokkaammin kuin silloin, kun hän on velvollinen oleskelemaan paloaseman välittömässä läheisyydessä. Näin on erityisesti silloin, jos edellytetty saapumisaika kohteeseen on kohtuullinen ja joustava. (Ks. TT 2021:51 ja TT 2021:52.)

Työtuomioistuin on 13.5.2022 antanut ensimmäisen niin sanottua päällystövarallaoloa koskevan ratkaisun TT 2022:34. Varallaolossa valmiusaika oli ollut hyvin lyhyt, koska työ oli alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Työtehtävät oli voitu suorittaa myös etänä, jos tilannepaikalle lähteminen ei varallaolijan oman harkinnan mukaan ollut ollut tehtävän kannalta tarpeen. Varallaolijan oli joka tapauksessa tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän tarpeen vaatiessa oli kyennyt lähtemään hyvin nopeasti hälytystehtävään. Päällystövarallaolija oli voinut oleskella hyvin laajalla alueella eikä hänen ollut tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Hänen käytössään oli lisäksi ollut johtoauto, jossa oli säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla oli voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella. Toisaalta varallaolija oli joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta, mikä oli osaltaan rajoittanut varallaolijan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa. Olosuhteita kokonaisuutena arvioituaan työtuomioistuin katsoi, että viranhaltijaan varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet eivät olleet muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että viranhaltijalla ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Viranhaltijan suorittamaa varallaoloa ei tullut lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Tässä asiassa kyse on ollut D:n osalta yksikönjohtajavarallaolosta (P5) ja A:n, B:n ja C:n osalta päällystövarallaolosta (P4x). Pohjanmaan pelastuslaitoksella ei ole kirjallisesti ohjeistettu menettelyä varallaolossa ennen 1.9.2016 voimaan tullutta varallaolo-ohjetta (K12, V7). Kanteessa esitetyt vaatimukset ovat kohdistuneet ajanjaksolle 1.1.2012–1.9.2016. Henkilötodistelun perusteella varallaolijan on kanteessa tarkoitettuna aikana tullut olla toimintakykyinen ja Virve- ja matkapuhelimella tavoitettavissa, oleskella varallaoloalueellaan ja johtoauton lähettyvillä, eikä hän ole voinut ryhtyä sellaisiin toimiin, joista ei ole voinut välittömästi irtautua. Riidatonta on, että yksikönjohtajavarallaoloa suorittaneen D:kään ei ole tarvinnut oleskella paloaseman välittömässä läheisyydessä, vaan hän on voinut ajaa hälytyksen saatuaan suoraan kohteeseen. Hänen kotinsa on sijainnut 25 kilometrin päässä kaupungin paloasemista. Asiassa on niin ikään tullut selvitetyksi, että Virve- ja matkapuhelimeen tulleeseen hälytykseen on tullut vastata välittömästi. Johtamistyö on alkanut hälytyksen vastaanottamisesta, eikä tämän jälkeen ole voinut keskittyä enää omiin vapaa-ajan askareisiin vaan sen sijaan käsillä olevaan hälytystehtävään.

Kantajan mukaan varallaolijoiden on tullut paitsi aloittaa johtamistoiminta myös lähteä kaikille hälytystehtäville välittömästi. Kantajan kuultavien kertomusten perusteella tämä käsitys on perustunut ensinnäkin vuonna 2007 F:n antamaan ohjeeseen (K5), jossa on todettu seuraavasti: ”Dejoureringsberedskapen är under tjänstetid och övriga tider följande: Avfärd / kontakt skall ske inom max 90 s efter erhållet larm.” Edelleen pelastuspäällikkö J:n on selvitetty esimieskokouksessa vuonna 2010 kiinnittäneen huomiota siihen, että P4x-päivystäjät olivat siirtäneet hälytyksiä P5-päivystäjän hoidettavaksi (K7). Kantajan kuultavien kertomusten perusteella J:n ohjeistus on perustellusti tullut ymmärretyksi siten, että hälytyksille tuli aina lähteä ja tarvittaessa kääntyä takaisin, jos matkalla ilmeni, ettei P4x-varallaolijan läsnäolo tilannepaikalla ollutkaan tarpeen. C on kertonut uskottavasti J:n ohjeistaneen, että liikkeelle oli lähdettävä välittömästi. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että työnantaja olisi tämän jälkeen ennen vuoden 2016 ohjeistusta (K12) antanut toisenlaisia ohjeita hälytyksille lähdöstä. Työnantajapuolen todistajat taas ovat korostaneet varallaolijan oman harkinnan merkitystä. Heidän mukaansa P4x-varallaolijan ei ole ollut välttämätöntä lähteä pieniin hälytystehtäviin paikan päälle, etenkään jos tilannepaikka on ollut kaukana. Ottaen huomioon varallaoloalueen laajuus ja se, että P4x-varallaolijat on hälytetty hyvin monenlaisiin tehtäviin (K4), työtuomioistuin ei pidäkään uskottavana sitä, että varallaolija ei olisi lainkaan käyttänyt harkintaa sen suhteen, kuinka tarkoituksenmukaista tilannepaikalle lähteminen on ollut. Joka tapauksessa varallaolijan on tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän on tarpeen vaatiessa kyennyt lähtemään hyvin nopeasti hälytystehtävään.

Hälytyskohteeseen saapumisaikaa ei ole P4x-varallaolijan osalta määritelty, eikä se olisi ollut mahdollistakaan ottaen huomioon hyvin laaja varallaoloalue. P5-varallaoloa suorittanut D on kertonut saaneensa ohjeistuksen, jonka mukaan riskiruutujen toimintavalmiusaikoja tulisi noudattaa eli pyrkiä saavuttamaan kohde kymmenessä minuutissa (K1–K3). Hän on tosin itsekin myöntänyt, että tämä ei aina ole ollut mahdollista. Saapumisajoissa on siten ollut joustoa. Epäselväksi on jäänyt, missä määrin työnantaja on seurannut toteutuneita toiminta-aikoja Pronto-järjestelmän kautta. A, B ja D ovat kuitenkin kertoneet, että pitkiksi menneistä toiminta-ajoista on saatettu antaa palautetta tai jopa moitteita.

Työtuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on käytetty käsitettä valmiusaika tai reaktioaika, kun on viitattu aikaan, jonka kuluessa varallaolijan on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön. Tämä yleensä edellyttää työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista, mutta ei suinkaan aina. Joka tapauksessa valmius- tai reaktioaika on kaikkien varallaolijoiden osalta ollut hyvin lyhyt, koska työ on alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Lähtökohtana on edellä todetusti lisäksi ollut, että hälytystä ei ole voinut hoitaa poistumatta oleskelupaikasta. Liikkumavara kutsun tullessa on tehtävän luonne huomioon ottaen ollut siten hyvin pieni, mikä on ollut omiaan johtamaan siihen, että varallaolija on luopunut suunnittelemasta mitään sellaista vapaa-ajan toimintaa, jota hän ei ole voinut jättää välittömästi kesken hälytyksen tultua. Vapaa-ajan mahdollisia keskeytyksiä ei ole myöskään voinut millään tavalla ennakoida, mistä seuraava epävarmuus on ollut omiaan asettamaan varallaolijan pysyvään valmiustilaan (ks. tuomio 9.9.2021, Dopravní podnik hl. m. Prahy, C-107/19, EU:C:2021:722, kohta 41). On selvää, että nämä seikat puoltavat kannetta.

Valmiusajan lisäksi huomioon on kuitenkin otettava yhtäältä myös muut varallaolijalle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka varallaolijalle on myönnetty. Arvio on tehtävä kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella. Työtuomioistuin toteaa, että varallaolosta aiheutuu väistämättä rajoituksia varallaolijan vapaa-ajan käytölle. Onkin punnittava, ovatko nuo rajoitukset niin voimakkaita, että varallaolijalla ei ole olosuhteita kokonaisuutena arvioiden mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon.

A on suorittanut varallaoloa pelastuslaitoksen pohjoisella toiminta-alueella, joka on muodostunut Vöyrin, Uusikaarlepyyn ja Pedersören kuntien alueista. C ja B ovat vastaavasti suorittaneet varallaoloa eteläisellä toiminta-alueella Kristiinankaupungin, Kaskisen, Närpiön, Korsnäsin ja Maalahden kuntien alueilla, ja D Kristiinankaupungin alueella. D on edellä mainituin tavoin saanut oleskella ja yöpyä myös kotonaan 25 kilometrin päässä kaupungin paloasemista. Varallaolijat ovat siten voineet oleskella laajalla alueella, eikä heidän ole tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Tämä seikka puhuu työnantajapuolen omaksuman tulkinnan puolesta. Varallaolijoiden käytössä on lisäksi ollut johtoauto, jossa on säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla on voinut liikkua koko varallaoloalueella. Toisaalta varallaolija on joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta. Olosuhteista riippuen autoa on kantajan kuultavien mukaan voinut pitää pysäköitynä vain noin 2–4 tunnin ajan ilman sähkövirtaa, mikä on vähentänyt heidän mahdollisuuksiaan liikkua autolla vapaasti. Tämän rajoitteen ei kuitenkaan voida katsoa muodostaneen tosiasiallista estettä viettää vapaa-aikaa laajemmalla alueella kuin esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä.

Varallaolijan on tullut kantaa mukanaan Virve- ja matkapuhelinta. A, B ja C ovat lisäksi kertoneet pitäneen yllään virkavaatteita. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella heillä voitaisiin katsoa olleen sellainen perusteltu käsitys, että työnantaja olisi velvoittanut näin toimimaan. Kanteessa tarkoitettuna ajanjaksona varallaolon aikaisia hälytyksiä on selvitetty tulleen D:n alueella keskimäärin 2,1 viikossa, B:n alueella 5,88 viikossa, A:n alueella 4,27 viikossa ja C:n alueella 5,88 viikossa.

Johtopäätöksenä edellä lausutusta työtuomioistuin toteaa, että asiassa on esitetty sekä kantajien että työnantajapuolen omaksuman tulkinnan puolesta puhuvia seikkoja. Varallaolijoiden olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon laaja varallaoloalue, jolla varallaolijat ovat voineet viettää vapaa-aikaansa, vaikkakin edellä selostetuin rajoittein, työtuomioistuin katsoo, että A:han, B:hen, C:hen ja D:hen varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet eivät kokonaisuutena ole muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että heillä ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Heidän suorittamaansa varallaoloa ei näin ollen tule lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanne on siten hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi.

Kantajat ovat hävinneet asian. Kantajat ovat kuitenkin katsoneet, että niillä on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, koska vastaavaa kysymystä päällystövarallaolosta ei ole aiemmin ratkaistu. Kantajat ovat siten vaatineet, että kanteen tullessa hylätyksi osapuolten tulisi vastata itse kuluistaan.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista. Säännös on lain perustelujen mukaan tarkoitettu poikkeukseksi, ja kuluvastuun alentamiselle riittävän oikeudellisen epäselvyyden kynnyksen pitää olla suhteellisen korkea. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi esiintyä esimerkiksi tilanteessa, jossa oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulosta ei ole etukäteen ennustettavissa. Oikeudellisesta epäselvyydestä on kysymys esimerkiksi silloin, kun kirjoitetussa laissa on aukko, ennakkoratkaisua ei ole, eikä ole selvää, kuinka riitaan liittyvä oikeuskysymys tulisi ratkaista. Samoin on asianlaita, jos laki on tulkinnanvarainen eikä lain esitöistäkään riittävän selvästi käy ilmi lainsäätäjän tarkoitusta. Säännöksen soveltaminen pitää perustaa oikeudenkäynnin kohteena olevaan riita-asian kokonaisarviointiin. Säännöstä ei saa soveltaa niin laajasti, että se johtaa pääsäännön eli hävinneen asianosaisen täysimääräisen kuluvastuun vesittymiseen. Säännöstä tulee ensisijaisesti soveltaa siten, että hävinneen asianosaisen vastapuolelle maksettavia kuluja alennetaan. (HE 107/1998 vp s. 19.)

Työtuomioistuin toteaa, että työajan ja lepoajan välistä rajanvetoa koskevissa varallaoloasioissa merkitystä on ollut ennen muuta sillä, miten työaikadirektiiviä ja sen tulkintaa koskevia unionin tuomioistuimen antamia oikeusohjeita on sovellettava käsillä olevassa tapauksessa. Päällystövarallaoloa koskevia ratkaisuja ei ole annettu unionin tuomioistuimessa eikä tällaisia ratkaisuja ole annettu kansallisestikaan ennen työtuomioistuimen 13.5.2022 antamaa ratkaisua TT 2022:34 asiassa R 80/20. Unionin tuomioistuimen työaikadirektiivin tulkintaa koskevat oikeusohjeet ovat jättäneet kansalliselle tuomioistuimelle sellaista harkintavaltaa, että ratkaisun lopputulos päällystövarallaoloa koskien ei ole ollut etukäteen selvästi ennustettavissa. Työtuomioistuin katsoo, että kantajilla on tältä osin ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä edellytetyllä tavalla perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Mainittua säännöstä tulee edellä todetuin tavoin ensisijaisesti soveltaa siten, että hävinneen asianosaisen vastapuolelle maksettavia kuluja alennetaan. Vastaajan ja kuultavan oikeudenkäyntikuluvaatimus on ollut 20.159,30 euroa. Työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, että kantajat velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut 15.000 eurolla.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Julkisen alan unioni JAU ry ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle ja Vaasan kaupungille niiden yhteisten oikeudenkäyntikulujen korvauksena 15.000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Markus Äimälä, Risto Lerssi, Anu-Tuija Lehto ja Ari Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.