TT 2022:30
Työtuomioistuin on 3.6.2021 antamassaan välituomiossa taltionumero 49 katsonut, että kanteessa kyseessä olleiden palomiesten varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi. (TT 2021:51.)
Tuomiossa katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Vaatimukset oli esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa eivätkä kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneita.
Lisäksi tuomiossa katsottiin, että asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi olisi ollut kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi ollut oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.
KANTAJA
Julkisen alan unioni JAU ry
VASTAAJA
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
KUULTAVA
Kuopion kaupunki
ASIA
Varallaolo
KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA
Vireille 22.12.2017
Valmisteluistunto 23. ja 25.4.2019
Jatkettu valmisteluistunto 15.8.2019
Pääkäsittely 15., 16. ja 30.10.2019
Asiat R 165–168/17 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.
Työtuomioistuin on 17.3.2020 päättänyt erottaa asian R 167/17 käsiteltäväksi erillisenä muista samassa oikeudenkäynnissä käsitellyistä asioista oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla. Asioissa R 165/17, R 166/17 ja R 168/17 välituomiot on päätetty antaa sen jälkeen, kun Euroopan unionin tuomioistuin on antanut ratkaisun asiassa Stadt Offenbach am Main C-580/19.
Euroopan unionin tuomioistuin on 9.3.2021 antanut ratkaisun edellä mainitussa asiassa (EU:C:2021:183). Työtuomioistuin on varannut asianosaisille tilaisuuden lausua tuomion johdosta. Asianosaiset ovat antaneet kirjalliset lausumansa.
Välituomio 3.6.2021 taltionumero 49 (TT 2021:51)
Jatkettu valmisteluistunto 1.11.2021, 17.1.2022 ja 1.3.2022
Pääkäsittely 17.3.2022
Asiat R 165/17 ja R 166/17 on päätetty käsitellä samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.
ASIAN TAUSTA
Työtuomioistuin on tässä asiassa 3.6.2021 antamallaan välituomiolla taltionumero 49 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:lle ajalla 9.4.2014–12.2.2017 lukuun ottamatta ajanjaksoa 1.1.–6.12.2015, B:lle ajalla 1.1.2013–31.3.2017, C:lle ajalla 1.1.2013–30.9.2016, D:lle ajalla 1.1.2013–31.12.2018 ja E:lle 1.1.2013–31.1.2016 Kuopion kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.
Kaikki edellä mainitut henkilöt ovat olleet virkasuhteessa kaupunkiin. A:n virkasuhde on päättynyt 12.2.2017, C:n 11.9.2017 ja E:n 30.4.2017.
Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n oikeudesta kanteessa vaadittuihin palkkasaataviin.
KANNE
Vaatimukset
Julkisen alan unioni JAU ry on vaatinut, että työtuomioistuin
- velvoittaa Kuopion kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:
A) A:lle
vuodelta 2014 yhteensä 14.928,25 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 509,68 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 23.854,63 euroa
eli yhteensä 39.292,57 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron
17.890,98 eurolle 31.12.2016 lukien tai toissijaisesti vastaavalle määrälle haasteen tiedoksiantopäivästä lukien
B) B:lle
vuodelta 2013 yhteensä 74.132,81 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 44.340,49 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 45.321,81 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 45.072,97 euroa
vuodelta 2017 yhteensä 12.346,68 euroa
eli yhteensä 221.214,75 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron
33.804,73 eurolle 31.12.2016 lukien tai toissijaisesti vastaavalle määrälle haasteen tiedoksiantopäivästä lukien ja
12.346,68 eurolle 31.3.2017 lukien tai toissijaisesti vastaavalle määrälle haasteen tiedoksiantopäivästä lukien
C) C:lle
vuodelta 2013 yhteensä 40.619,77 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 38.558,40 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 62.840,68 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 56.324,28 euroa
eli yhteensä 198.343,14 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron
28.162,14 eurolle 30.9.2016 lukien tai toissijaisesti vastaavalle määrälle haasteen tiedoksiantopäivästä lukien
D) D:lle
vuodelta 2013 yhteensä 62.868,70 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 20.554,25 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 62.809,14 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 51.713,12 euroa
vuodelta 2017 yhteensä 63.249,30 euroa
vuodelta 2018 yhteensä 76.382,56 euroa
eli yhteensä 337.575,07 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron
38.784,84 eurolle 31.12.2016 lukien tai toissijaisesti vastaavalle määrälle haasteen tiedoksiantopäivästä 23.1.2019 lukien;
63.249,30 eurolle 31.12.2017 lukien tai toissijaisesti vastaavalle määrälle haasteen tiedoksiantopäivästä 23.1.2019 lukien;
76.382,56 eurolle 31.12.2018 lukien
E) E:lle
vuodelta 2013 yhteensä 60.591,58 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 43.294,57 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 35.160,73 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 3.584,84 euroa
eli yhteensä 142.631,71 euroa sekä
- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kuopion kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut 43.810,76 eurolla korkoineen.
Perusteet
A:lla, B:llä, C:llä, E:llä ja D:llä on oikeus saada palkkansa työaikakorvauksineen virka- ja työehtosopimuksen mukaan laskettuna siten, että varallaolo katsotaan työajaksi. Palkkasaatavat koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.
Vanhentuminen
Saatavien vanhenemiseen ei tule miltään osin sovellettavaksi työaikalain 38 §, vaan kunnallisen viranhaltijalain 55 §. KVTES:stä ei muuta johdu eikä voi johtua, koska vanhentumissääntely on pakottavaa.
Viranhaltijalain 55 §:n on katsottava koskevan kaikkia virkasuhteesta johtuvia palkkasaatavia kokonaisuudessaan, eli kaikkea työnteon/viranhoidon ajalta maksettua vastiketta sen perusteesta riippumatta. Säännöksen mukainen palkkasaatavan käsite koskee siten kaikkia viranhaltijoina toimivien asianosaisten vaatimia palkkoja työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisine työaikakorvauksineen. Kyseinen säännös koskee sanamuotonsa mukaan myös henkilöitä, joiden virkasuhde on päättynyt. Väite siitä, ettei viranhaltijalain palkkasaatava-termillä voida tarkoittaa työaikakorvauksia, on kestämätön, eikä tällaisen tulkinnan voida katsoa vastaavan lainsäätäjän tarkoitusta. Lainsäätäjän tarkoituksena ei ole voinut olla rajata kyseistä palkkasaatavan käsitettä, eikä tätä myöskään osoita ratkaisu KKO 2018:10. Vaatimuksenesittäjät ovat olleet velvollisia noudattamaan erimielisyysmenettelyä, mikä puoltaa sitä, ettei kanneaikaa sovelleta (ks. myös TT 2019:30). Kantaja vetoaa muutoinkin soveltuvin osin ratkaisusta TT 2019:30 ilmeneviin oikeudellisiin argumentteihin. Kantaja vetoaa lisäksi ratkaisusta TT 2021:25 ilmeneviin perusteluihin niitä tässä toistamatta. Näin ollen vaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita.
Paikallisneuvotteluiden vaatiminen, paikallisneuvotteluiden käyminen ja/tai keskusneuvotteluiden pyytäminen ja niiden käyminen ovat olleet vanhentumislain 11 §:n mukaisia katkaisutoimia, jotka ovat keskeyttäneet työaikalain mukaisen kanneajan kulumisen.
Vanhentumislain 2 §:n 3 momentista johtuu, että mikäli jonkin erityissäännöksen mukaan velkaa koskeva kanne on pantava vireille määräajassa, rinnastetaan tähän kanteen vireillepanoon kaikki muutkin vanhentumislain 11 §:ssä säädetyt oikeudelliset katkaisutoimet (HE 187/2002 vp, s. 43 ja Linna – Saarnilehto 2016, s. 97). Vanhentumislaissa ei ole säädetty, että mikään laki jäisi tämä säännön ulkopuolelle. Tämä johtaa katsomaan, että velkoja voi turvautua työlakien mukaisten vanhentumis- tai kanneaikojen lähestyessä myös muihin vanhentumislain 11 §:ssä säädettyihin katkaisutoimiin kuin kanteen vireillepanoon.
Kohtuullistaminen
Palkkasaatavavaatimuksia ei tule kohtuullistaa miltään osin.
KVTES:n määräykset eivät ole kohtuuttomia eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen
Ehto ei voi olla kohtuuton, kun se vastaa lainsäädännön hyväksymää ratkaisua (Hemmo, Sopimusoikeus II 2003, s. 59 ja KKO 2001:33). KVTES:n ehto työajaksi lukemisen osalta vastaa työaikalain ja työaikadirektiivin sisältöä. Se ei ole kohtuuton eikä sen soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Palkkamääräykset vastaavat tasoltaan työmarkkinakäytäntöä eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Työnantaja on saanut hyväkseen työsuorituksen eikä kyseessä ole vastikkeeton saanto.
Kohtuuton taloudellinen rasite
Kaupungille taikka muillekaan pelastuslaitoksen muodostaville kunnille/kaupungeille ei muodostu kohtuutonta taloudellista rasitetta, vaikka työtuomioistuin tuomitsisi vaatimukset täysimääräisesti maksuun. Kaupungin tai muiden kuntien taloudellinen tilanne ei puolla sovittelua. Pelastuslaitokseen kuuluvilla kunnilla ja kaupungeilla oli vuoden 2020 tilinpäätöksessä ylijäämää 36,67 miljoonaa muodostuen seuraavasti:
Kunta................Asukasluku (osuus).......Vuoden 2020 ylijäämä
Kuopio..............120 210 (47,99 %)..........19,17 milj.€
Suonenjoki.......6 931 (2,77 %).................0,70 milj.€
Varkaus............20 278 (8,09 %)...............-1,69 milj.€
Siilinjärvi..........21 251 (8,48 %)................0,54 milj.€
Pielavesi...........4 321 (1,72 %)..................2,18 milj.€
Iisalmi...............21 124 (8,43 %)................2,76 milj.€
Leppävirta ......402 (3,75 %)......................0,40 milj.€
Kaavi................2 807 (1,12 %)...................1,30 milj.€
Keitele.............2 155 (0,86 %)....................0,60 milj.€
Kiuruvesi.........7 854 (3,14 %)...................3,41 milj.€
Lapinlahti........9 358 (3,74 %)...................1,92 milj.€
Rautalampi.....3 053 (1,22 %)...................-0,30 milj.€
Rautavaara.....1 561 (0,62 %)....................1,64 milj.€
Sonkajärvi.......3 841 (1,53 %)....................2,05 milj.€
Tervo...............1 503 (0,60 %)...................-0,69 milj.€
Tuusniemi.......2 433 (0,97 %)...................-0,15 milj.€
Vesanto...........1 972 (0,79 %)....................0,77 milj.€
Vieremä...........3 522 (1,41 %)...................1,06 milj.€
Joka tapauksessa se, että yksittäinen kunta tai kaupunki on hoitanut talouttaan huonosti ja/tai tulos olisi joinain vuosina ollut alijäämäinen tai sen arvioitaisiin muodostuva alijäämäiseksi ei ole peruste sovitella yksityishenkilöille maksettavia korvauksia. Asiassa tuli huomioida sekin, että kunnilla on verotusoikeus eikä niitä voida asettaa konkurssiin. Kunnat ja kaupungit ovat voineet varautua korvausvelvoitteisiin viimeistään paikallisneuvotteluista vuodesta 2015 lukien ja ne ovat näin myös tehneet.
Työnantaja ei ole myöskään velvollinen maksamaan saataville viivästyskorkoa ennen 1.4.2016 erääntyneiden saatavien osalta. Huomioon on otettava lisäksi se, että kyse on suuresta julkisen sektorin työnantajasta, joka on ollut virkasuhteiden vahvempi osapuoli.
Väite siitä, että kaupunki on perustellusti voinut luottaa tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea
Pelkästään se, että työnantaja on voinut perustellusti luottaa tulkintansa oikeellisuuteen, ei voi muodostaa perustetta kohtuullistaa palkkasaatavia. Toiseksi ratkaisussa KKO 2015:48 arvioitavana ollut Laitilan paloaseman varallaolojärjestelmä on pitkälti vastannut nyt sitä perusteltua käsitystä, joka asianosasille on muodostunut velvoittavista lähtöajoista. Asiassa ei ole merkitystä sillä riidattomalla seikalla, että varallaolosopimusta ei ole irtisanottu vuonna 2021.
Kantaja vetoaa muilta osin ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin ja toteaa, ettei kaupunki ole voinut perustellusti luottaa tulkinneensa virkaehtosopimusta oikein. Vaikka asiaa arvioitaisiin toisin, ei tällainen seikka voisi kuitenkaan johtaa vaatimusten sovitteluun.
Väite suoritusten epätasapainosta
Sovitteluharkinnassa ei voida antaa merkitystä vastaajan ja kuultavan vetoamin tavoin sille, että täysimääräinen vaatimusten hyväksyminen johtaisi epätasapainoon viranhaltijoiden työsuoritusten ja korvausten välillä, että työnantaja ei ole antanut ylityömääräystä, tai että viranhaltijoilla ei ole ollut varallaoloaikana työtehtäviä. Kantaja viittaa ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin.
Ei erittäin painavia syitä
Korvausten kohtuullistaminen erityisesti nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa olisi hyvin poikkeuksellista. Sovittelukynnys voisi ylittyä vain erittäin painavista syistä. Tällaisia erittäin painavia syitä ei ole käsillä.
Viivästyskorot
Kantaja vaatii viivästyskorkoa saataville, jotka ovat erääntyneet 1.4.2016 lukien.
Kantajalle tuottaisi erittäin paljon vaivaa laskea viivästyskorot täsmälleen oikeille määrille oikeista päivämääristä lukien. Olisi myös vaivalloista laskea, mikä osuus vuonna 2016 on kohdistunut ajalle 1.4.2016 lukien.
A:n osalta on laskettu, paljonko on ¾ saatavien määrästä vuodelta 2016 ja vaadittu korko tälle 31.12.2016 lukien.
B:n osalta on laskettu, paljonko on ¾ saatavien määrästä vuodelta 2016 ja vaadittu korko tälle 31.12.2016 lukien. Vuoden 2017 saatavalle on vaadittu korkoa 31.3.2017 lukien, koska saatavaa kertynyt 31.3.2017 asti.
C:n osalta on laskettu puolet vuoden 2016 saatavamäärästä ja tälle määrälle on vaadittu korkoa 30.9.2016 lukien, koska saatavaa on kertynyt 30.9.2016 asti.
D:n osalta on laskettu, paljonko on ¾ saatavien määrästä vuodelta 2016 ja vaadittu korko tälle 31.12.2016 lukien. Vuoden 2017 ja 2018 saataville on vaadittu korkoa kalenterivuosien viimeisistä päivistä lukien.
E:n osalta ei vaadita korkoa, koska varallaolo päättyi 31.1.2016.
Toissijaisesti korkoa vaaditaan haasteen tiedoksiantopäivästä.
VASTAUS
Vaatimukset
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki ovat vaatineet, että suoritusvaatimukset hylätään ja Julkisen alan unioni JAU ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 61.815,57 eurolla korkoineen.
Perusteet
KT ja Kuopion kaupunki vastustavat palkkasaatavavaatimuksia perusteeltaan ja määrältään.
Vanhentuminen
Kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:ssä on säännös palkkasaatavan vanhentumisesta. Lain esitöiden mukaan vanhentumissäännöstä sovelletaan palkkasaatavaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen, kuten esimerkiksi matkapuhelin- tai asuntoetuun. Kunnallisessa viranhaltijalaissa tai lain esitöissä ei todeta, että 55 §:n vanhentumissäännöstä sovellettaisiin työaikakorvauksiin. Säännös vastaa tarkoitukseltaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista yleistä vanhentumis- ja kanneaikasäännöstä, joka ei KKO 2018:10 ilmentämän ratkaisuohjeen mukaan sovellu työaikakorvauksiin. Siten kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:n vanhentumisaika ei tule tässä asiassa sovellettavaksi.
KVTES:n III luvun 2 §:n 1 momentissa on nimenomaisesti sovittu, että työaikalain alaisiin viranhaltijoihin sovelletaan KVTES:ssä sovittujen työaikamääräysten lisäksi KVTES:ssä erikseen mainittuja työaikalain säännöksiä kuten 8 luvun kanneaikamääräystä (eli työaikalain 38 §:ää). Viranhaltijoihin sovellettavassa virka- ja työehtosopimuksessa ei ole sellaisia määräyksiä, joiden perusteella työaikakorvauksiin sovellettaisiin työaikalain 38 §:stä poikkeavaa tai pidempää vanhentumisaikaa. Lisäksi viitatun KVTES:n säännöksen mukaan työaikalain 37 §:n määräykset työaikakirjanpidosta tulevat myös sovellettavaksi. Työaikalain 37 §:n työaikakirjanpidon kanneajan pituisen säilyttämisvelvollisuuden perusteella oikeuskäytännössä on katsottu, että työaikakorvauksiin ei voi soveltaa työaikalain 38 §:ää pidempää kanneaikaa (KKO 2018:10, kohdat 56–57). Vaikka vanhentumista ja kanneaikaa koskevat säännökset ovat pakottavaa oikeutta, on asiassa huomioitava, että KVTES:n osapuolten yhteinen tulkinta on ollut, että viranhaltijoihin sovelletaan työaikalain mukaista kanneaikasäännöstä ja että työaikakirjanpitoa säilytetään työaikalain mukaisesti.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on vireillä valitusasia (1037/3/19), jossa KHO tulee ottamaan kantaa työaikalain ja viranhaltijalain vanhentumisaikojen soveltamiseen. Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään sitä koskien, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia. Helsingin hovioikeuden tuomiossa 20.7.2021 nro 1002 dnro S 20/465 on edelleen vahvistettu ennakkopäätöksen KKO 2018:10 mukainen tulkinta. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä.
Työaikalain 38 §:n kanneaikamääräyksen soveltamatta jättämistä työaikakorvausta koskeviin vaatimuksiin on pidettävä vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisena. Toisenlainen tulkinta johtaa myös työntekijän ja viranhaltijan ammatillisen järjestäytymisvapauden kannalta kestämättömään lopputulokseen.
Uuden työaikalain esitöiden (HE 158/2018 vp s. 40) mukaan muissa kuin valtion virkamiesten virkasuhteissa sovellettaisiin edelleenkin työaikalain kanneaikasäännöksiä. Tästä voidaan päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jo vanhan työaikalain (605/1996) voimassa ollessa, että viranhaltijoiden työaikakorvauksiin sovelletaan työaikalain kanneaikasäännöstä eikä viranhaltijalain 55 §:n vanhentumisaikaa.
Viranhaltijoiden kanne on tullut vireille 22.12.2017. B:n ja D:n palvelussuhteet ovat edelleen voimassa. A:n virkasuhde on päättynyt 12.2.2017 ja E:n virkasuhde on päättynyt 30.4.2017. C:n virkasuhde on päättynyt 11.9.2017. Kanneaika edellä mainittujen viranhaltijoiden 1.1.2013–31.12.2014 väliseltä ajalta vaatimiin korvauksiin on työaikalain 38 §:n 1 momentin mukaan vanhentunut. Siten työtuomioistuimen on hylättävä A:n, B:n, C:n, E:n ja E:n mainitulle ajalle kohdistuvat vaatimukset vanhentuneina.
Vanhentuneet määrät ovat seuraavat:
A.....14.928,25 euroa
B.....118.473,30 euroa
C.....79.178,17 euroa
D.....83.422,95 euroa
E.....103.886,15 euroa.
Kohtuullistaminen
Vaatimuksia tulee joka tapauksessa kohtuullistaa oikeustoimilain 36 §:n perusteella. KVTES III 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaa tilanteessa kohtuuttomaan lopputulokseen, joten näitä korvauksia koskevia KVTES:n ehtoja on soviteltava tai jätettävä ne huomioon ottamatta. Viranhaltijat ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Palkansaajajärjestö ei ole ollut asiasta eri mieltä, ennen kuin varallaoloon liittyen annettiin korkeimman oikeuden tuomio KKO 2015:48.
Työtuomioistuimen tulee velvoittaa kaupunki suorittamaan viranhaltijoille enintään kolmasosa siitä määrästä, johon työtuomioistuin katsoo viranhaltijoiden olevan oikeutettuja. Kaupunkia ei tule velvoittaa suorittamaan viivästyskorkoja.
Kysymyksessä olevat palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määrältään suuria. Palkkavaatimukset ja kantajan esittämä virkaehtosopimuksen tulkinta johtaisivat kaupungin kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jota kaupunki ei ole viranhaltijoiden varallaolojärjestelyiden yhteydessä voinut ottaa huomioon. Oikeuskäytännössä työehtosopimuksen sovittelemista on pidetty mahdollisena tilanteessa, jossa työehtosopimuksen soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen (ks. KKO 1986 II 144 ja Itä-Suomen HO 11.2.2016 nro 1010, dnro S15/322). Kaupungin ja maakunnan kuntien taloudellisesti heikko tilanne, talouden huonot tulevaisuudennäkymät sekä rajalliset keinot vaikuttaa tilanteen parantumiseen huomioon ottaen taannehtiva täysimääräinen suoritusvelvollisuus työantajasivukuluineen johtaisi kaupungin ja maakunnan kuntien kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen. Kysymys on kaupungin kannalta ennakkotapausluonteisesta asiasta, ja kaupunkia kohtaan on esitetty samaan paikalliseen sopimukseen perustuvan varallaolon perusteella yhteensä palkkasaatavavaatimuksia, joiden yhteismäärä ilman työnantajan sivukuluja on kaupungin arvion mukaan noin 30 miljoonaa euroa. Määrä ylittää pelastuslaitoksen vuotuisen budjetin.
Tuomittavaa määrää tulee kohtuullistaa myös sen vuoksi, että kaupunki on perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea. Kaupungin tulkinta on vastannut määräyksen sanamuotoa. Kaupunki on toiminut täysin avoimesti ja yhteisymmärryksessä palkansaajajärjestöjen kanssa. Kaupunki on varallaolojärjestelyissään huomioinut KVTES:n III 5 §:n 1 momentin soveltamisohjeet. Kaupunki on sopinut asiasta palkansaajajärjestön kanssa nimenomaisesti paikallisella sopimuksella, joka on edelleen voimassa ja jota palkansaajajärjestö ei näin olen ole katsonut tarpeelliseksi irtisanoa. Työtuomioistuin on asiassa antamassaan välituomiossaan vahvistanut, että lähtökohtaisesti paikallisen sopimuksen mukaiset olosuhteet ovat varallaoloa eivätkä työaikaa. Palkansaajajärjestöt ovat olleet yhtä mieltä sopimusmääräysten tulkinnasta ja siis siitä, että kysymyksessä on ollut varallaolo eikä työaika. Kaupunki on suorittanut paikallisen sopimuksen mukaisesti KVTES:n mukaista varallaolokorvausta suurempaa korvausta. Varallaolokorvaus on arkipäivinä 37 % ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä 40 %.
Suoritusten tasapainoon tai sopimuksen täyttämisedellytyksiin vaikuttavat osapuolista riippumattomat muutokset ovat tärkeitä sopimuksen sovitteluharkintaan vaikuttavia tekijöitä. Hälytysten on katsottu toistuneen vain harvakseltaan, joten täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Korkein oikeus on tehnyt ratkaisun KKO 2015:48 kuulematta KVTES:n sopijapuolina olevia järjestöjä siitä, millainen osapuolten yhteinen tulkinta sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä on. Siten KVTES:n osapuolilla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa ratkaisun KKO 2015:48 sisältöön. Lisäksi varallaolon lukeminen työajaksi johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Tämä voidaan todeta vertaamalla viranhaltijoille vaatimuksia ajallisesti vastaavalta ajalta suoritettuja palkkoja ja virkaehtosopimuksen vakiintuneen tulkinnan perusteella laskettuja työaikakorvauksia niihin korvauksiin, joita viranhaltijat kanteessa vaativat:
A:lle on ajalla 9.4.2014–12.2.2017 lukuun ottamatta ajanjaksoa 1.1.–6.12.2015 suoritettu palkkaa ja työaikakorvauksia (ml. kustannustenkorvaukset) yhteensä 54.226,73 euroa. Kanteessa A vaatii työaikakorvauksia 39.292,57.
B:lle on ajalla 1.1.2013–31.3.2017 suoritettu palkkaa ja työaikakorvauksia (ml. kustannustenkorvaukset) yhteensä 200.854,40 euroa. Kanteessa B vaatii työaikakorvauksia 221.214,75 euroa.
C:lle on ajalla 1.1.2013–30.9.2016 suoritettu palkkaa ja työaikakorvauksia (ml. kustannustenkorvaukset) yhteensä 262.345,10 euroa. Kanteessa C vaatii työaikakorvauksia 198.343,14 euroa.
D:lle on ajalla 1.1.2013–31.12.2018 suoritettu palkkaa ja työaikakorvauksia (ml. kustannustenkorvaukset) yhteensä 347.614,10 euroa. Kanteessa D vaatii työaikakorvauksia 337.575,97 euroa.
E:lle on ajalla 1.1.2013–31.1.2016 suoritettu palkkaa ja työaikakorvauksia (ml. kustannustenkorvaukset) yhteensä 133.315,20 euroa. Kanteessa E vaatii työaikakorvauksia 142.631,71 euroa.
Viivästyskorot
Kysymyksessä on korkolain 7 §:ssä tarkoitettu velka, jonka määrän ja perusteen selvittäminen edellyttää erityistä selvitystä. Näin ollen kaupunki voitaisiin velvoittaa suorittamaan mahdollisesti suoritettavaksi tuomittaville määrille viivästyskorkoa korkolain 9 §:n mukaisesti aikaisintaan haasteen tiedoksiannosta lukien seuraavasti huomioiden alkuperäinen kanne ja kanteen täydennys: Kunkin viranhaltijan osalta aikaväliltä 1.4.2016–31.12.2018 mahdollisesti tuomittaville saataville kanteen täydennyksen tiedoksiannosta eli 23.1.2019 lukien.
Kaupunki vaatii osana kohtuullistamisvaatimusta, että viivästyskorkoa ei tule velvoittaa suorittamaan.
Oikeudenkäyntikuluista
Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja KT:llä on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. Asianosaiset tulee määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
TODISTELU
Kantajan kirjalliset todisteet
1. Kuopion tilinpäätös 2018
2. Kuopion tilinpäätös 2020
3. Iisalmen tilinpäätös 2020
4. Siilinjärven tilinpäätös
5. Varkauden tilinpäätös
Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet
1. Talousarvioitietoja vuosilta 2018–2022
2. YT-neuvottelutulos 7.11.2019
3. YT-päätös kaupunginhallitus 11.11.2019
4. Pöytäkirja paikallisneuvottelusta 16.1.2006
5. Pohjois-Savon kuntien maksuosuudet 2021–2022
6. Otteita vuoden 2022 talousarviosta
7. Kuntatalousohjelma vuodelle 2022 VM 2021:49
8. Ote Kuntaliiton talouskatsauksesta 7.10.2021
9. Ote Kuntaliiton talouskatsauksesta 25.11.2021
10. Sisäministeriön blogikirjoitus 19.4.2021
11. KVTES 1971−1972
12. KVTES 1992−1993, 1995–1996, 2001–2002, 2003–2004 ja 2005–2007
13. Tiedot Pohjois-Savon kuntien talousarvioista 2022 ja taloussuunnitelmista 2023–2024
14. Koronatuet ja yhteisöveronkorotus 2020–2021
15. Paikallinen sopimus
Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu
1. F, pelastusjohtaja
2. G, kaupungin talouspäällikkö
3. H, Pohjois-Savon kuntataloustyöryhmän puheenjohtaja, Suonenjoen kaupunginjohtaja
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Vanhentuminen
Työtuomioistuin on 3.6.2021 antamallaan välituomiolla taltionumero 49 katsonut, että A:n osalta ajalla 9.4.2014–12.2.2017 lukuun ottamatta ajanjaksoa 1.1.–6.12.2015, B:n osalta ajalla 1.1.2013–31.3.2017, C:n osalta ajalla 1.1.2013–30.9.2016, D:n osalta ajalla 1.1.2013–31.12.2018 ja E:n osalta ajalla 1.1.2013–31.1.2016 varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.
Kanne on nostettu 22.12.2017. Vastaaja ja kuultava ovat katsoneet, että oikeus 1.1.2013 ja 31.12.2014 väliseltä ajalta vaadittuihin korvauksiin on työaikalain (605/1996) 38 §:n 1 momentin nojalla rauennut. Mainitun säännöksen mukaan oikeus työaikalaissa tarkoitettuun korvaukseen raukeaa, jos kannetta työsuhteen jatkuessa ei nosteta kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt. Säännös tulee vastaajan ja kuultavan mukaan sovellettavaksi korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 perusteella.
Kantajan mukaan asiassa tulee sovellettavaksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (lain nimike on nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta) palkkasaatavan vanhentumista koskeva 55 §, jonka 1 momentin mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään viranhaltijasta, koskee myös henkilöä, jonka virkasuhde on lakannut, sekä viranhaltijan kuolinpesää.
Jos asiassa tulee sovellettavaksi edellä mainittu viranhaltijalain 55 §, riidatonta on, että saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita.
Työtuomioistuin on ratkaisuissaan TT 2019:30 ja TT 2021:25 jo linjannut, että sillä ei korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 johdosta ole syytä poiketa aiemmasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstään, jonka mukaisesti työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa, virka- tai työehtosopimukseen perustuvia työaikasaatavia koskevissa asioissa työaikalain kanneaikasäännös ei tule sovellettavaksi. Sen sijaan viranhaltijoiden osalta sovellettavaksi tulee viranhaltijalain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskeva säännös. Työtuomioistuin viittaa tältä osin siihen, mitä se on tuomiossa TT 2021:25 lausunut.
Se vastaajan ja kuultavan vetoama seikka, että Helsingin hovioikeus on 20.7.2021 antamassaan tuomiossa numero 1002 soveltanut työaikalain 38 §:n kanneaikasäännöstä korkeimman oikeuden edellä mainitun ennakkoratkaisun mukaisesti, ei muuta tämän asian arviointia. Oikeuskäytäntö ei ensinnäkään vaikuta tältä osin olevan aivan yhtenäistä (ks. kantajan vetoama Vaasan hovioikeuden 29.1.2021 antama tuomio numero 44, jossa hovioikeus päätyi soveltamaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n palkkasaatavien vanhentumissäännöstä työaikalain 38 §:n asemesta). Työtuomioistuin on toisekseen jo täysistuntoratkaisussaan TT 2019:30 perustellut, miksi se erityistuomioistuimena on päätynyt sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa soveltamaan korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2018:10 poikkeavasti työsopimuslain palkkasaatavien vanhentumissäännöstä työaikalain kanneaikasäännöksen asemesta. Kuten työelämä- ja tasa-arvovaliokunta työaikalakia säädettäessä lausui (TyVM 17/2018 vp s. 9), korkein oikeus tulkitsi ratkaisussaan kanneaikasäännöstä toisin kuin työmarkkinoilla ja työtuomioistuimen käytännössä oli aiemmin vakiintuneesti tulkittu. Sinänsä on selvää, kuten valiokuntakin totesi (s. 9), että tilanne on tällä hetkellä epätyydyttävä. Valiokunnan mukaan työoikeudellisten saatavien kanneaikaa ja vanhentumisaikaa koskevia säännöksiä on perusteltua selvittää kolmikantaisesti laajasti myös muilta osin kuin työaikalain osalta. Kysymys onkin parhaiten lainsäätäjän ratkaistavissa.
Edellä lausutuilla ja tuomioista TT 2019:30 ja TT 2021:25 ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.
Kohtuullistaminen
Työtuomioistuin on välituomiossaan 3.6.2021 edellä todetuin tavoin katsonut, että kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden suorittama varallaolo on luettava KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi. Vaaditut palkkasaatavat ovat määrällisesti riidattomat.
Vastaaja ja kuultava ovat vaatineet, että palkkasaatavia kohtuullistetaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n nojalla. Pykälän 1 momentin mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Pykälän 3 momentin mukaan oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.
Kuten työtuomioistuin on tuomiossaan TT 2021:25 todennut, viranhaltijoiden puolesta esitetyt vaatimukset perustuvat virkaehtosopimukseen, joka tulee virkasuhteessa sovellettavaksi kunnallisen virkaehtosopimuslain (nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista) nojalla. Koska oikeustoimilain 36 §:n sovittelusäännöstä on kuitenkin käytännössä sovellettu laaja-alaisesti, työtuomioistuin ei voi pitää poissuljettuna, etteikö säännös voisi lähtökohtaisesti tulla sovellettavaksi myös nyt käsiteltävän asian kaltaisessa, virkasuhdetta koskevassa asiassa. Työtuomioistuin viittaa tältä osin tuomiossa TT 2021:25 lausuttuun.
Henkilötodistelu
Työtuomioistuimessa on kuultu Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastusjohtajaa F:ää, Kuopion kaupungin talouspäällikköä G:tä ja Pohjois-Savon kuntataloustyöryhmän puheenjohtajaa H:ta.
F on kertonut toimineensa pelastuslaitoksen pelastusjohtajana vuodesta 2011 lukien. Alueellisella pelastuslaitoksella oli noudatettu sen perustamisesta, vuodesta 2004, lähtien samanlaista vapaamuotoista varallaolojärjestelmää, joka perustui paikalliseen virka- ja työehtosopimukseen. Vastaava järjestelmä oli kuitenkin ollut käytössä jo 1970-luvulta lähtien silloisilla pelastuslaitoksilla. Kyse oli ollut vakiintuneesta käytännöstä, josta oli pitkään vallinnut yhteisymmärrys. Sekä paikallisessa sopimuksessa että KVTES:ssä oli määritelty vapaamuotoisen varallaolon sisältö.
Vuonna 2015 oli ensimmäisen kerran tullut tietoon Varsinais-Suomesta Laitilan tapaus, jossa korkein oikeus oli katsonut, että varallaoloaikaa oli pidettävä työaikana. Laitilan varallaolojärjestelmä oli kuitenkin eronnut Pohjois-Savossa noudatetusta järjestelmästä, koska Laitilassa työnantaja oli nimenomaan ohjeistanut, että paloauton oli tullut olla viiden minuutin kuluessa hälytyksestä liikkeellä, kun taas Pohjois-Savossa lähtöaikaa ei ollut määrätty ja varallaolijoiden liikkumisalue oli ollut laaja. Myös paikallinen sopimus oli pysynyt tapauksen jälkeen voimassa. Vuonna 2015 erimielisyysneuvottelut olivat alkaneet myös Pohjois-Savon pelastuslaitoksella.
F piti varallaolokorvauksia koskevia vaatimuksia, jotka olivat nyt viiden henkilön osalta noin 1,5 miljoonaa euroa työnantajamaksuineen, kohtuuttoman suurina, koska vaatimuksentekijöille oli jo maksettu kyseiseltä ajalta asianmukaiset korvaukset. Kyse oli myös pelastuslaitoksen budjettiin nähden suhteettoman suuresta summasta. Pelastustoimen vuosibudjetin kokonaismäärä oli noin 22,5 miljoonaa euroa, minkä alueen kunnat rahoittivat (V5). Vuotuinen henkilöstöbudjetin määrä tästä oli noin 67 prosenttia eli noin 15 miljoonaa euroa. Pelastajan keskimääräinen vuosiansio puolestaan oli työnantajamaksuineen noin 45.000 euroa. Vaatimusten täysimääräinen hyväksyminen voisi johtaa pelastustoimen palvelutason heikentymiseen, jos kunnat eivät voisi niitä maksuosuuksiensa mukaisesti rahoittaa. Pelastustoimen kustannukset olivat viime vuosina kasvaneet vuokramenojen vuoksi, koska sisäilmaongelmaisia paloasemia oli jouduttu uusimaan ja uusissa rakennuksissa vuokra oli selkeästi korkeampi kuin vanhoissa. Lisäksi Kuopion kantakaupungin toimintavalmiutta oli kasvatettu uudella paloasemalla. Pelastuslaitosta kohtaan oli nyt kysymyksessä olevien vaatimusten lisäksi vireillä muitakin vastaavia juttuja, jolloin vaatimusten kokonaismäärä käsitti noin 30 miljoonaa euroa. Korvausvaateita ajatellen ei ollut tehty kirjanpitoon varauksia, koska työnantajalla oli ollut vahva luottamus paikallisen sopimuksen asianmukaisuuteen ja siihen että kyse oli varallaolosta eikä työajasta.
G on kertonut toimineensa vuodesta 2017 kaupungin taloussuunnittelupäällikkönä. Hänen tehtäviinsä kuului vastata talousarvion ja tilinpäätöksen valmistelusta sekä talousarviovuoden aikana talouden ja toiminnan seurannasta. G:n mukaan kaupungin taloudessa oli vallinnut useampina vuosina noin 20 miljoonan euron rakenteellinen alijäämä. Vuoden 2022 talousarvio (V6) oli noin 15 miljoonaa alijäämäinen. Tulorahoitus vuosikatteella mitaten oli noin 35 miljoonaa euroa ja investoinnit noin 100 miljoonaa euroa, eli noin 65 miljoonaa euroa jouduttiin kattamaan lainanotolla. Tulorahoitus ei siten riittänyt investointeihin. Tämä tarkoitti sitä, että palvelutuotannon vaatimat menot kasvoivat nopeammin kuin verotulot ja valtionosuudet. Lainakannan ennakoitiin jatkavan kasvuaan myös muutaman vuoden päähän ulottuvalla suunnitteluajalla. Tämä johtui tulorahoituksen ja investointikuorman epäsuhdasta. Valtio oli korottanut yhtenä koronatuen muotona kuntien yhteisövero-osuutta vuosina 2020–2021 ja tämä osuus tuli laskemaan. Tilinpäätöksen 2020 ja talousarvion 2021 välillä oli tapahtunut valtionosuuksien iso pudotus koronatukitoimien päätyttyä. Vuonna 2019 budjetti oli ollut ylijäämäinen, koska kaupungin vesiliikelaitos oli yhtiöitetty ja kaupunki oli saanut tässä järjestelyssä satunnaista kirjanpidollista myyntivoittoa. Kyse oli kuitenkin puhtaasti kirjanpidollisesta erästä eikä se ollut tuonut yhtään euroa kaupungin kassaan. Vuosina 2018 ja 2020 oli ollut vastaavanlaisia satunnaisia eriä, vaikkakin pienempiä suuruusluokaltaan, eikä niillä ollut merkitystä vuotuisen alijäämän kannalta. Alijäämäisyys johtui osaltaan palvelutarpeiden kasvusta esimerkiksi ikääntyneiden menoihin ja mielenterveyspalveluiden menoihin liittyen. Laajassa maaseutumaisessa kaupunkirakenteessa palveluverkon ylläpitäminen oli kustannuksiltaan suurempaa kuin verrokkikunnissa. Väestökasvu oli ollut viime vuosina vahvaa ja tämän vuoksi peruskoulujen ja varhaiskasvatuksen toimipisteisiin kohdistui painetta.
Syksyllä 2019 kaupungissa oli käynnistetty yhteistoimintamenettely rakenteellisen alijäämäisyyden vuoksi. Menettely oli johtanut lähes yhdeksän miljoonan euron henkilöstösäästöohjelman valmisteluun, joka käsitti 31 henkilön irtisanomiset ja lisäksi muita henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia vuosille 2020–2021. Näissä sopeutustoimissa oli varsin hyvin onnistuttu. Toimenpiteitä oli jatkettu siten, että keskeisistä päättäjistä koostuva ryhmä oli laatinut vuonna 2020 oman ohjelmansa, jossa oli käyty läpi palveluverkkoja, tilatehokkuutta ja toimintatapojen muutoksia. Toimia jatkettiin edelleen kaikilla palvelualueilla.
Hyvinvointialueuudistus merkitsi sitä, että kaupungin verotulot vähenivät aiemmasta noin puoleen ja valtionosuudet noin viidesosaan. Laskelmat tältä osin olivat vielä hyvin epävarmoja. Joka tapauksessa talous tuli supistumaan noin puoleen, mutta investointikuorma ja velat tulivat jäämään, eli pienemmällä talouden kokonaisuudella oli kyettävä hoitamaan suuremmat vastuut investoinneissa ja velanhoidossa.
Vaadittujen korvausten suorittaminen täysimääräisesti tarkoittaisi sitä, että alijäämä tulisi kasvamaan ja investointien rahoittamiseen jouduttaisiin ottamaan edelleen kasvavaa velkamäärää. Talousarvion suunnassa pitäytyminen tarkoitti sopeutustoimia henkilöstömenojen leikkaamisen muodossa. Korvauksiin ei ollut talousarviossa mitenkään varauduttu, koska kirjanpitolain mukaiset edellytykset pakollisen varauksen tekemiselle eivät tältä osin olleet täyttyneet. Korvausmäärä oli otettu huomioon riskinä vuosien 2020 ja 2021 tilinpäätöksissä. Vuoden 2021 tilinpäätös tuli olemaan arviolta noin kymmenen miljoonaa ylijäämäinen. Yhteisöverokertymä oli ollut poikkeuksellisen hyvä, ja osaltaan positiiviseen tulokseen oli vaikuttanut myös eräs omaisuusjärjestely. Lisäksi valtiolta oli saatu enemmän koronakorvauksia kuin oli ennakoitu.
H on kertonut aloittaneensa Suonenjoen kaupunginjohtajana vuonna 2013 ja toimeensa muun ohella Pohjois-Savon liiton kuntataloustyöryhmän puheenjohtajana vuodesta 2016. Maakuntaliiton asettama pysyväisluontoinen kuntataloustyöryhmä toimi kuntien asiantuntijaryhmänä kuntatalouteen liittyvissä kysymyksissä. Maakuntaliitto kokosi kunnilta talousarvioon liittyviä tunnuslukuja yhteen asiakirjaan (V13), josta ilmeni, että maakunnan kuntien nykyinen tilanne oli erittäin haasteellinen ja epävarma, ja se oli menossa selkeästi heikompaan suuntaan. Vuodelle 2022 menot olivat yli kolmen prosentin kasvussa ja henkilöstömenot yli neljän prosentin kasvussa. Vuosikate oli heikkenemässä, kolmessa kunnassa se oli vuodelle 2022 arvioitu negatiiviseksi. Kaiken kaikkiaan 19:stä kunnasta kymmenen kuntaa oli tehnyt alijäämäisen talousarvion. Investointimenot pysyivät korkealla tasolla. Kuntien oma lainakanta oli pysynyt edeltävän vuoden tasolla, 973 miljoonaa eurossa, mutta velkaantuminen oli investointipaineiden vuoksi kasvamassa. Valtaosissa kuntia oli tehty erilaisia tasapainottamis- ja sopeuttamisohjelmia, joissa oli tarkasteltu pääasiassa kulurakennetta ja siihen vaikuttavia keinoja. Kuntien yhteenlasketun alijäämän oli arvioitu olevan 28 miljoonaa euroa vuonna 2022. Vuosi 2020 oli kuntien osalta ollut 38 miljoonaa euroa ylijäämäinen, koska vuoteen kohdistui 76 miljoonan edestä koronatukia. Pohjois-Savon maakunta oli ikääntyvä maakunta, jonka väestökehitys oli negatiivinen ja sairastavuus muuta maata suurempaa. Kuntatalouden näkökulmasta maakunnan tilanne oli siten haastava.
Hyvinvointialueuudistus lisäsi suunnittelun epävarmuutta. Kuntien taloudet supistuivat ja tulopohja sekä samalla liikkumavara kaventuivat. Kuntien vastuulle jäivät kuitenkin kiinteistöt, velat, vastuut ja kuntainfran investointipaineet. Epävarmuutta lisäsivät koronavuosien myötä tullut hoivavelan paine, mikä saattoi lisätä hyvinvointialueiden näkökulmasta rahoitustarvetta. Kunnilla ei ollut myöskään tietoa kunnallisen alan palkkaratkaisusta ja sen vaikutuksesta tulevien vuosien kulurakenteelle. Lisäksi Ukrainan sota kasvatti energian ja elintarvikkeiden hintoja, joiden osalta kunnat olivat suuria hankkijoita. Jos vaadittavat suoritukset tulisivat maksettavaksi, tämä olisi lisänä sopeuttamispotissa, jonka kunnat joutuisivat käsittelemään. Puskureita ei ollut.
Työtuomioistuimen arvio ja johtopäätökset
Vastaaja ja kuultava ovat sovitteluvaatimuksensa perusteina vedonneet siihen, että KVTES:n III luvun 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Ne ovat korostaneet ensinnäkin sitä, että työnantaja ja palkansaajajärjestö ovat korkeimman oikeuden antamaan ratkaisuun KKO 2015:48 asti olleet yhtä mieltä siitä, että henkilöt ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Kaupunki on vastaajan ja kuultavan mukaan perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea, ja se on lisäksi sopinut varallaolosta palkansaajajärjestöjen kanssa paikallisella sopimuksella.
Asiassa on kyse vuosina 2013–2018 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen eräillä paloasemilla suoritetusta varallaolosta. Asia on H:n kertomuksen perusteella riitautunut paikallisesti sen jälkeen, kun korkein oikeus on 25.6.2015 antanut ratkaisunsa KKO 2015:48. Ratkaisussa oli kyse viime kädessä siitä, että virka- ja työehtosopimuksen työaikaa koskevan määräyksen tulkinnassa työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä ainakin on pidettävä työaikana (ks. tuomion kohta 23) – riippumatta siis siitä, mikä tältä osin on ollut sopimukseen osallisten mahdollinen yhteinen tarkoitus. Tuossa asiassa arvioitavana ollut Laitilan paloaseman varallaolojärjestelmä on pitkälti vastannut niitä olosuhteita, joissa A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n on tässä asiassa katsottu varallaoloa suorittaneen. Viimeistään korkeimman oikeuden antaman ratkaisun jälkeen työnantajan on tullut ymmärtää, että sen noudattama varallaolokäytäntö on tältä osin ollut KVTES:n vastainen. Turun hovioikeuden tuomio mainitussa asiassa on annettu jo vuonna 2012, ja tuossa tuomiossa on niin ikään katsottu, että varallaoloajaksi luettu aika tuli lukea työajaksi. Nämä seikat huomioon ottaen ei voida katsoa, että kaupunki on perustellusti voinut luottaa tulkinneensa virkaehtosopimusta oikein. (Ks. myös TT 2021:25.) Sinänsä varallaoloa koskeva sopimusmääräys on 1970-luvulta lähtien ollut KVTES:ssä nykyisen kaltainen (V11, V12) ja määräyksen tulkinta ollut pitkään vakiintunut ilman että asiasta olisi syntynyt erimielisyyksiä (F sekä J:n ja K:n kertomukset 3.6.2021 annetussa välituomiossa numero 49). Sovitteluharkinnassa ei ole kuitenkaan annettu merkitystä sille, että työnantaja on perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, että se on toiminut virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (TT 2020:30).
Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet toiseksi siihen, että täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Tältä osin on vedottu siihen, että hälytykset varallaoloaikana olivat toistuneet harvakseltaan ja vaadittujen työaikakorvausten määrä on suuri verrattuna samalta ajalta maksettuun palkkaan.
Työtuomioistuin on jo tuomiossaan TT 2021:25 todennut, että sovitteluharkinnassa ei voida antaa merkitystä sille, että täysimääräinen vaatimusten hyväksyminen johtaisi epätasapainoon viranhaltijoiden työsuoritusten ja korvausten välillä (ks. myös KKO 2015:48, 29–32 kohdat). Varallaoloaika on tässä asiassa luettu kokonaisuudessaan työajaksi, koska olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika varallaolijoihin kohdistuneet velvoitteet ovat vaikuttaneet objektiivisesti ja erittäin huomattavasti heidän mahdollisuuteensa käyttää vapaasti varallaolojaksojen aikana se aika, jolloin heiltä ei ole edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Kyse ei siten ole ollut lepoajasta vaan työajasta – siitä huolimatta, että hälytyksiä olisi tullut vain harvakseltaan. Tätä unionin oikeuden työajan käsitettä koskevaa tulkintaa ei voida kyseenalaistaa väitteillä tulkinnan taloudellisista vaikutuksista (tuomio Jaeger C-151/02, EU:C:2003:437, tuomion 66 kohta), eivätkä osapuolet ole myöskään sopineet työajaksi luettavalta päivystysajalta maksettavasta sellaisesta korvauksesta, joka olisi jotain muuta kuin normaali palkka.
Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet lisäksi siihen, että palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määriltään suuria, ja kaupungin ja maakunnan kuntien taloudellinen tilanne on heikko. Kirjallisista todisteista (V1, V2) ja taloussuunnittelupäällikkö G:n kertomuksesta on ilmennyt, että kaupungin taloudessa on vallinnut useampina vuosina noin 20 miljoonan rakenteellinen alijäämä, joka on aiheutunut osaltaan palvelutarpeiden kasvusta ja niiden ylläpitämisestä. Kaupungin tulot eivät ole riittäneet kattamaan toiminnasta ja investoinneista aiheutuneita menoja, ja investoinnit joudutaan G:n mukaan kattamaan pitkälti velkarahalla myös tulevaisuudessa. Vuoden 2022 talousarvio on ollut noin 15 miljoonaa alijäämäinen (V6). Huonon taloudellisen tilanteen ja rakenteellisen alijäämäisyyden johdosta on vuonna 2019 käynnistetty yhteistoimintaneuvottelut (V2, V3), jotka ovat johtaneet lähes yhdeksän miljoonan euron henkilöstösäästöohjelman valmisteluun. Säästötoimet ovat tarkoittaneet henkilöstön irtisanomisia ja muita henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia vuosille 2020–2021. Ennakkoarvioiden mukaan taloustilanne on hyvinvointialueuudistuksen sekä muiden seikkojen myötä edelleen kiristymässä, ja talouden kehitysnäkymiin sisältyy joka tapauksessa runsaasti epävarmuutta. Suonenjoen kaupunginjohtaja H:n kertomuksesta ja kirjallisesta todisteesta V13 on ilmennyt, että myös maakunnan tilanne kokonaisuudessaan on vastaavien seikkojen vuoksi taloudellisesti kireä.
Vaatimukset sivukuluineen ovat noin 1,5 miljoonaa euroa, joten ne ovat vastaajan ja kuultavan toteamin tavoin määriltään suuria. F on lisäksi tuonut esiin, että kaupungille esitettyjen vaatimusten kokonaismäärä on noin 30 miljoonaa euroa. Tältä osin työtuomioistuin toteaa, että se on tässä asiassa 3.6.2021 antamassaan välituomiossa katsonut, että paikallisessa sopimuksessa (V4, V15) sovitun mukaisissa olosuhteissa yksikönjohtajiin kohdistuneet velvoitteet eivät varallaoloaikana ole olleet niin voimakkaita, että kyse olisi kokonaisuudessaan työajasta. Epäselväksi on jäänyt, missä määrin muissa F:n esiin tuomissa vaatimustenesittäjissä on sellaisia, jotka ovat suorittaneet varallaoloa vastaavissa olosuhteissa kuin A, B, C, D ja E. Kaupunki on joka tapauksessa kiistänyt esitetyt vaatimukset. Edellä mainittua vaatimusten kokonaismäärää ei siten tämän asian arvioinnissa voida ottaa huomioon.
Työtuomioistuin toteaa, että yleisenä lähtökohtana on sovittelun poikkeusluontoisuus. Korvausten kohtuullistaminen erityisesti nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, jossa velallisena on julkisen sektorin työnantaja, olisi hyvin poikkeuksellista. Sovittelukynnys voisi ylittyä vain erittäin painavista syistä. Kuntien taloudellinen tilanne ei työtuomioistuimen näkemyksen mukaan voi olla sellainen seikka, joka sellaisenaan voisi johtaa korvausten kohtuullistamiseen, vaikka se sinänsä puhuisikin sovittelun puolesta. Kun muutkaan vastaajan ja kuultavan vetoamat seikat eivät edellä selostetuin perustein erityisesti puolla sovittelua, työtuomioistuin katsoo, että määrällisesti riidattomien palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi ei ole kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.
Palkkasaatavavaatimukset on siten hyväksyttävä kokonaisuudessaan.
Viivästyskorko
Kanteessa on vaadittu viivästyskorkoa A:n, B:n, C:n ja D:n saataville, jotka ovat erääntyneet 1.4.2016 lukien. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 56 a §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen perustuvan saatavan suorituksen viivästyessä sovelletaan, mitä korkolaissa säädetään viivästyskorosta. Säännös on tullut voimaan 1.4.2016.
Riitaa on siitä, mistä ajankohdasta lukien viivästyskorkoa on suoritettava.
Korkolain 5 §:n 1 momentin mukaan jos velan eräpäivä on velallista sitovasti ennalta määrätty, viivästyskorkoa on maksettava eräpäivästä lukien.
Lain 7 §:n 1 momentin mukaan vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Jos selvitystä on pidettävä riittämättömänä ainoastaan velan määrän osalta, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava sille velan määrälle, jota kohtuudella voidaan pitää selvitettynä.
Lain 9 §:n mukaan viivästyskorkoa on muun ohessa 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi, tai, jos vaatimus esitetään oikeudenkäynnin aikana, sen esittämisestä lukien.
Tässä asiassa kyse on palkkasaatavista. Palkan maksupäivä on ollut työnantajaa sitovasti ennalta määrätty. Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet siihen, että velan määrän ja perusteen toteaminen on edellyttänyt erityistä selvitystä, kun varallaolon lukeminen työajaksi on perustunut olosuhteiden kokonaisarvioon. Korkolain 7 ja 9 §:n soveltaminen edellyttää kuitenkin sitä, että kyse olisi vahingonkorvausvelasta tai siihen rinnastettavasta velasta. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että on jossain määrin epäselvää, mitä kaikkia velkatyyppejä 7 §:n alaan luetaan varsinaisten vahingonkorvausvelkojen lisäksi. Säännöksen soveltamisalaan on katsottu kuuluvaksi esimerkiksi hinnanalennus, tai korvaus siitä, että sopijapuoli on pitänyt huolta toiselle kuuluvasta esineestä, taikka korvaus, jonka työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle työsuhdekeksinnöstä. (Olli Norros, Velvoiteoikeus, Alma Talent 2018, s. 273–274.) Työtuomioistuin katsoo, että A:n, B:n, C:n ja D:n saatavia ei ole pidettävä korkolain 7 §:ssä tarkoitettuna velkana, joten sovellettavaksi tulee korkolain 5 §. Kantajan esittämä viivästyskoron laskentatapa on ollut riidaton siinä tapauksessa, että mainittu säännös tulee sovellettavaksi.
Edellä lausutuilla perusteilla kanteessa esitetyt ensisijaiset viivästyskorkovaatimukset on hyväksyttävä.
Vastaaja ja kuultava ovat osana kohtuullistamisvaatimusta vaatineet, että kaupunkia ei tule velvoittaa suorittamaan viivästyskorkoa. Korkolain 11 §:n 1 momentin mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella säännöksessä mainituin edellytyksin vain jos velallisena on luonnollinen henkilö. Sovittelu ei siten tässä tilanteessa ole mahdollista.
Oikeudenkäyntikulut
Kantajan vahvistusvaatimukset on hyväksytty 3.6.2021 annetulla välituomiolla. Myös kantajan suoritusvaatimukset on hyväksytty. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuopion kaupunki ovat asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Ottaen huomioon asiaa koskeva oikeuskäytäntö oikeustilaa ei voida pitää siten epäselvänä, että asiassa olisi perusteita määrätä asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kuopion kaupungin on siten korvattava Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrältään myönnetty.
Tuomiolauselma
Työtuomioistuin
- velvoittaa Kuopion kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:
A) A:lle
vuodelta 2014 yhteensä 14.928,25 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 509,68 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 23.854,63 euroa
eli yhteensä 39.292,57 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron 17.890,98 eurolle 31.12.2016 lukien
B) B:lle
vuodelta 2013 yhteensä 74.132,81 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 44.340,49 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 45.321,81 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 45.072,97 euroa
vuodelta 2017 yhteensä 12.346,68 euroa
eli yhteensä 221.214,75 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron
33.804,73 eurolle 31.12.2016 lukien ja
12.346,68 eurolle 31.3.2017 lukien
C) C:lle
vuodelta 2013 yhteensä 40.619,77 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 38.558,40 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 62.840,68 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 56.324,28 euroa
eli yhteensä 198.343,14 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron 28.162,14 eurolle 30.9.2016 lukien
D) D:lle
vuodelta 2013 yhteensä 62.868,70 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 20.554,25 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 62.809,14 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 51.713,12 euroa
vuodelta 2017 yhteensä 63.249,30 euroa
vuodelta 2018 yhteensä 76.382,56 euroa
eli yhteensä 337.575,07 euroa
ja lisäksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron
38.784,84 eurolle 31.12.2016 lukien
63.249,30 eurolle 31.12.2017 lukien
76.382,56 eurolle 31.12.2018 lukien
E) E:lle
vuodelta 2013 yhteensä 60.591,58 euroa
vuodelta 2014 yhteensä 43.294,57 euroa
vuodelta 2015 yhteensä 35.160,73 euroa
vuodelta 2016 yhteensä 3.584,84 euroa
eli yhteensä 142.631,71 euroa sekä
- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Kuopion kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut 43.810,76 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Mikko Nyyssölä, Risto Lerssi, Anu-Tuija Lehto ja Ari Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.
Tuomio on yksimielinen.