TT 2021:101

Sairausajan palkkaa koskevan sopimusmääräyksen mukaan sairausajan palkan-maksujakso oli 90 kalenteripäivää, kun poissaolon syy oli työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väki-valta tai ammattitauti.

Asiassa oli kysymys siitä, oliko määräyksen soveltamisen edellytyksenä työtehtävissä sattunutta tapaturmaa koskevissa tapauksissa se, että vakuutusyhtiö tai sen myöhempi muutoksenhakuelin oli työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvassa korvauspäätöksessään vahvistanut laissa tarkoitetun syy-yhteyden tapaturman ja vamman tai sairauden välillä. Määräyksen sanamuodosta ei käynyt ilmi tällaista palkanmaksun ehdotonta edellytystä. Koska toisenlaisesta osapuolten yhteisestä tarkoituksesta ei ollut esitetty riittävää selvitystä, asia oli ratkaistava pitäen lähtökohtana sopimusmääräyksen sanamuotoa.

Määräyksen mukaisen palkanmaksun edellytyksenä oli, että poissaolon syy oli työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma. Määräyksen mukaiseen palkan-maksuun ei siten ollut oikeutta, jos poissaolo johtui jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta, eikä palkanmaksu määräyksen nojalla voinut jatkua, jos työkyvyttömyydestä johtuva poissaolo jatkui jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä aiemmin sattuneen tapaturman johdosta. Tuomiossa katsottiin, että työehtosopimuksen mukaista työtehtävissä sattuneen tapaturman ja poissaolon välistä syy-yhteyttä arvioitaessa hoitavan lääkärin kirjoittamia lääkärinlausuntoja ja niiden merkitystä sekä näyttöarvoa suhteessa vakuutuslaitoksen päätökseen oli arvioitava tapauskohtaisesti ja kulloinkin esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella. Tuomiosta tarkemmin ilmenevin perustein työnantaja ei ollut kanteessa yksilöidyssä tapauksessa voinut yksin vakuutusyhtiön epäävän korvauspäätöksen ja siitä ilmenevän, työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvan syy-yhteysarvion perusteella keskeyttää työehtosopimuksen mukaista sairausajan palkanmaksua.

Kysymys myös siitä, oliko kantajalla oikeussuojan tarvetta.

(ään.)

Asia

Työehtosopimuksen tulkinta

Kantaja

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

Vastaaja

Hyvinvointiala HALI ry

Kuultava

X Oy

Vireille 25.2.2021

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 18.8.2021

Pääkäsittely 26.10.2021

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa (1.3.2014–31.1.2017, 1.2.2018–31.3.2020, 1.4.2020–30.4.2022) on ollut muun ohella seuraava määräys.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

20 § Sairausajan palkka

1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti:

Työsuhteen pituus:..............Sairausajan palkanmaksujakso:

alle 1 kuukausi......................Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta)

1 kuukausi - alle 3 vuotta....28 kalenteripäivää (täysi palkka)

3 - 5 vuotta............................35 kalenteripäivää (täysi palkka)

yli 5 - 10 vuotta.....................42 kalenteripäivää (täysi palkka)

yli 10 vuotta..........................56 kalenteripäivää (täysi palkka)

Milloin poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairausajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää.

---

6. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä.

Sairausepidemian aikana ja tilanteessa, jossa lääkärin vastaanottoaikoja ei ole saatavilla, voidaan hyväksyttävänä selvityksenä pitää työterveyshoitajan tai terveydenhoitajan antamaa sairauslomatodistusta lyhytaikaisesta 1-3 kalenteripäivää kestävästä poissaolosta.

Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja tällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen osallisten Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n ja Hyvinvointiala HALI ry:n välille on syntynyt erimielisyys työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan 20 §:n tulkinnasta.

Erimielisyyden taustalla on tilanne, jossa X Oy:n palveluksessa 18.4.2013 lukien työskennelleelle lähihoitaja A:lle sattui 16.9.2016 tapaturma työtehtävissä. Työterveyslääkäri kirjoitti A:lle A-lääkärintodistuksen ajanjaksoille 16.–19.9.2016, 20.–25.9.2016, 26.9.–2.10.2016, 3.–9.10.2016, 10.–23.10.2016, 24.10.–13.11.2016 ja 14.11.–18.12.2016. Lääkärintodistuksiin, lukuun ottamatta todistuksia 16.–19.9.2016 ja 26.9.–2.10.2016, oli merkitty, että kyse oli työtapaturmasta. ICD-10 koodiksi todistuksiin oli merkitty M54.5, M54.3 ja/tai S33.

A toimitti todistukset työnantajalleen.

Työnantaja maksoi 15.9.2016 palkanmaksun yhteydessä palkan ajalta 1.–30.9.2016 ja 14.10.2016 palkanmaksun yhteydessä palkan ajalta 1.–31.10.2016.

Tapaturmavakuutusyhtiö teki 11.10.2016 päätöksen, jossa se katsoi, että korvattava vamma oli selän venähdysvamma. Päätöksen mukaisesti vakuutusyhtiö korvasi tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden ja hoitokulut 7.10.2016 saakka. Vakuutusyhtiö epäsi A:lta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset 7.10.2016 jälkeiseltä ajalta, koska se katsoi, että pitkittynyt selän kipu ei ollut syy-yhteydessä tapaturmaan. A ei hakenut muutosta päätökseen.

Työnantaja ilmoitti A:lle 25.10.2016, että yhtiö ei maksa hänelle sairausajan palkkaa 21.10.2016 lukien johtuen vakuutusyhtiön päätöksestä, jossa poissaolo oli katsottu työtapaturmasta johtuvaksi vain 16.9.2016 ja 7.10.2016 väliseltä ajalta. Koska sairausloma kuitenkin jatkui 7.10.2016 jälkeen, työnantaja katsoi, että A:lla oli oikeus sairausajan palkkaan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan perusteella 35 kalenteripäivältä eli 20.10.2016 asti.

Työpaikalla syntyi erimielisyyttä siitä, oliko työntekijällä työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaiseen sairausajan palkkaan myös 21.10.2016 lukien vai oliko työnantajalla peruste olla maksamatta sairausajan palkkaa sillä perusteella, että kyse ei enää ollut vakuutusyhtiön päätöksen mukaan tapaturmasta johtuneesta poissaolosta.

Asiassa on käyty liittojen väliset erimielisyysneuvottelut.

Työnantaja sittemmin luopui aiemmin A:lle ilmoittamastaan palkan takaisinperinnästä 21.10.2016 ja 31.10.2016 väliseltä ajalta ja teki marraskuussa 2020 päätöksen siitä, että se suorittaa A:lle sairausajan palkkaa 14.12.2016 saakka laskettuna.

KANNE

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että palkanmaksu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaan tietyltä ajanjaksolta sen perusteella, että työntekijälle on työtehtävissä sattunut tapaturma, ei edellytä sitä, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on katsonut, että työntekijälle työtehtävissä sattunut tapaturma on syy-yhteydessä työntekijän työkyvyttömyyteen,

2. vahvistaa, että X Oy:llä olisi ollut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen määräyksen perusteella velvollisuus maksaa A:lle sairausajan palkkaa enintään 90 kalenteripäivän ajalta hänelle 16.9.2016 sattuneen työtapaturman johdosta myös 7.10.2016 lukien, vaikka tapaturmavakuutusyhtiö teki 11.10.2016 päätöksen, jolla se epäsi A:lta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset 7.10.2016 jälkeiseltä ajalta,

3. velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n maksamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä ja

4. velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut 12.355,52 eurolla korkoineen.

Perusteet

Prosessiväitteestä

Kantajalla on oikeussuojan tarve. Vahvistusvaatimuksen oikeudellinen intressi liittyy kantajan intresseihin, ei vain A:n intresseihin.

Työehtosopimuksen tulkinta

Työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan jos työntekijän työnteko estyy tapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle sairausajan palkkaa sopimuskohdassa määrätyllä tavalla. Kyseisen sopimuskohdan viimeisessä kappaleessa on sovittu sairausajan palkanmaksujaksoksi 90 kalenteripäivää, kun poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma.

Riidatonta on, että A:n poissaolo 16.9.2016 lukien ainakin 7.10.2016 asti johtui 16.9.2016 työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta. Riitaista sen sijaan on se, onko A estynyt tekemästä työtään tapaturmasta johtuen 8.10.2016 lukien.

A-lääkärintodistukset osoittavat riittävällä tavalla sen, että A oli 16.9.2016 työssä sattuneesta tapaturmasta johtuen estynyt tekemästä työtään myös 8.10.2016 lukien kyseinen päivämäärä mukaan luettuna. Työnantaja ei kyseenalaistanut A-lääkärintodistuksia tai ohjannut A:ta toiselle lääkärille sen jälkeen, kun se ilmoitti palkanmaksun keskeyttämisestä.

Määräyksessä tarkoitettu oikeus sairausajan palkkaan ei ole riippuvainen siitä, korvaako tapaturmavakuutusyhtiö vahinkotapahtuman sairauspoissaoloajalta tai arvioiko tapaturmavakuutusyhtiö tapaturmavakuutuslainsäädännön tarkoittaman syy-yhteyden olevan olemassa. Tällaisesta ei ole työehtosopimuksessa sovittu.

Valvontavelvollisuus

Työnantajaliitto on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa, kun se on ohjeistanut työnantajaa ainakin vuosina 2016–2019 siten, ettei sairausajan palkkaa tässä tapauksessa tule maksaa. Se, että työnantaja on myöhemmin omasta tahdostaan myöntynyt työntekijälle myönteiseen ratkaisuun asiassa, ei anna aihetta arvioida valvontavelvollisuutta toisin.

VASTAUS

Vaatimukset

Hyvinvointiala HALI ry ja X Oy ovat vaatineet, että kannevaatimukset 1, 3 ja 4 hylätään ja kannevaatimus 2 ensisijaisesti jätetään tutkimatta ja toissijaisesti hylätään. Lisäksi ne ovat vaatineet, että Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 9.672 eurolla korkoineen.

Perusteet

Tutkimatta jättäminen

Kantajan toisessa kohdassa esittämä vahvistusvaatimus tulee ensisijaisesti jättää tutkimatta kantajalta puuttuvan oikeussuojan tarpeen vuoksi. Kyse on ehdottomasta prosessinedellytyksestä.

Työnantaja on oman harkintansa perusteella luopunut takaisinperinnästä ja suorittanut erimielisyyden kohteena ollutta sairausajan palkkaa vastaavan summan A:lle kokonaisuudessaan marraskuussa 2020 liittoneuvotteluiden aikana, eli jo ennen kuin asiaa koskeva erimielisyyspöytäkirja on allekirjoitettu ja ennen kuin kantajan kanne on tullut vireille työtuomioistuimeen. Asiassa on siten riidatonta, että A:lle on tosiasiassa suoritettu työehtosopimuksen mukainen sairausajan palkka 90 kalenteripäivän ajalta. Sillä kysymyksellä, olisiko ollut velvollisuutta vai eikö olisi ollut velvollisuutta, ei ole mitään merkitystä kantajalle, kun vaatimuksen menestyessäkin vahvistettavaksi vaadittu saatava olisi joka tapauksessa ollut jo suoritettuna kokonaisuudessaan ennen kanteen nostamista. Siten vahvistusvaatimuksella ei ole sellaista kohdetta, johon liittyisi oikeussuojan tarve eli oikeudellinen intressi. Koska kantajan vahvistusvaatimukselta puuttuu oikeussuojan tarve, kanne tulee tältä osin jättää tutkimatta ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi. Toissijaisesti vaatimus on hylättävä.

Työehtosopimuksen tulkinta

Määräyksen sanamuoto

Työehtosopimuksen mukaan 90 kalenteripäivän sairausajan palkanmaksuvelvollisuus perustuu niihin tilanteisiin, kun työntekijän työkyvyttömyyden eli poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti. Määräyksen sanamuodon mukaisesti työntekijän poissaolon syynä tulee olla työtehtävissä sattunut tapaturma, eli toisin sanoen kyseessä on oltava työtapaturman aiheuttama työkyvyttömyys. Tämä työehtosopimuksen mukainen kirjaus työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta on sidottu työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen määritelmään työtapaturmasta ja tätä kautta myös kyseisen lain sille asettamiin edellytyksiin.

Määräyksen sanamuodossa edellytetään syy-yhteyden olemassaoloa työkyvyttömyyden (eli sairauden/vamman) ja työtehtävissä sattuneen tapaturman välillä. Tämä vastaa myös tapaturmavakuutuslainsäädännössä edellytettyä, sen 16 §:n mukaista syy-yhteyden vaatimusta, jotta vamma tai sairaus voisi tulla korvattavaksi työtapaturmana. Työtapaturma- ja ammattitautilaissa vahinkotapahtuman ja sen edellyttämän syy-yhteyden juridinen arviointi on säädetty vakuutuslaitosten ja sitä seuraavien muutoksenhakuinstanssien tehtäväksi. Jos lainvoimaisella ratkaisulla on katsottu, ettei kyseessä ole korvattava työtapaturma, tai että työtapaturma korvataan vain tiettyyn päivämäärään asti, jonka jälkeen korvaus evätään työtapaturman ja työkyvyttömyyden väliltä puuttuvan syy-yhteysedellytyksen vuoksi, ei myöskään edellytyksiä maksaa sairausajan palkkaa työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaisesti ole olemassa.

Työehtosopimuksen määräys on pysynyt sanamuodoltaan täysin samansisältöisenä jo lähes 30 vuoden ajan, eli ainakin vuodesta 1993 lähtien. Vastaavan ja paljon sitä pidemmänkin ajan työtapaturmista ja ammattitaudeista sekä niiden korvaamisesta on säädetty lailla.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa on sovittu sairausajan palkkaoikeuden syntymisen edellytyksistä työtapaturma- ja ammattitautitapauksissa lähes yhtenevästi tapaturmavakuutuslainsäädännössä säädetyn kanssa. Vastaajan näkemyksen mukaan onkin pidettävä selvänä, että työehtosopimuksen sanamuoto "poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma" vastaa edellä mainittujen lakien mukaista työtapaturman määritelmää. Asiassa on otettava lisäksi huomioon työehtosopimusmääräyksessä valittu terminologia kokonaisuudessaan. Myös työehtosopimusmääräyksen sanamuodossa käsite "ammattitauti" osoittaa jo selkeän yhteyden tapaturmavakuutus- ja ammattitautilaissa sekä nyttemmin työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädettyyn ammattitaudin käsitteeseen ja siten myös niiden mukaisiin määritelmiin. Edelleen määräyksen mukainen "työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta" eli työtehtävissä tapahtunut pahoinpitely on tullut korvattavaksi sekä tapaturmavakuutuslain että työtapaturma- ja ammattitautilain nojalla työtapaturmana, ja siten tämäkin seikka tukee edelleen vastaajan näkemystä asiasta. Kun määräystä luetaan kokonaisuutena, määräyksen sanamuoto selkeästi osoittaa yhteyden tapaturmavakuutuslainsäädäntöön. Näin ollen on lähdettävä siitä, että termien tulkinta on yhtenevä. Työehtosopimuksen solmineet osapuolet eivät ole työehtosopimuksessa sopineet näistä määrittelyistä toisin, eikä käsitteiden sisällöistä myöskään ole sovittu poikettavan. Kantajalla on näyttötaakka siitä, että osapuolet olisivat sopineet toisin käsitteiden merkityssisällöstä.

Vakiintunut soveltamiskäytäntö ja muut tulkinnassa huomioitavat perusteet

Mikäli vastoin vastaajan näkökantaa työtuomioistuin katsoisi harkinnassaan sopimusmääräyksen sanamuodon olevan monitulkintainen, epäselvä tai ristiriitainen, on vastaajan näkemyksen mukaan asiassa annettava merkitystä muun ohella yleiselle vakiintuneelle soveltamiskäytännölle ja muille alla tarkemmin esitettäville seikoille.

Kyseinen työehtosopimuksen määräys on ollut sanamuodoltaan samansisältöinen jo ainakin lähes 30 vuoden ajan, viimeistään vuodesta 1993 lähtien. Tätäkin pidemmän ajan on ollut voimassa myös työtapaturma- ja ammattitautilaki, sitä edeltäneet tapaturmavakuutus- ja ammattitautilaki sekä niitä koskeva tapaturmavakuutusjärjestelmä, jossa lakiin perustuvista korvauksista eli työtapaturmien ja ammattitautien korvaamisesta sekä niihin liittyvistä syy yhteyskysymyksistä on päättänyt vakuutusyhtiö. Koko edellä mainitun ajan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta noudattavissa yrityksissä on tulkittu, että sairausajan palkkaa maksetaan tavallisiin sairauspoissaoloihin verrattuna pidemmältä 90 päivän pituiselta ajalta vain, jos poissaolon syynä on tapaturmavakuutuslainsäädännössä tarkoitettu työtapaturma tai ammattitauti. Työehtosopimusmääräyksen perusteella tehtävien sairausajan palkanmaksua koskevien ratkaisujen on tullut olla linjassa vakuutusyhtiöiden tapaturmavakuutuslainsäädäntöön perustuvien päätösten kanssa.

Vastaajan tulkinta työehtosopimuksen määräyksestä on koko lähes 30 vuoden pituisen ajanjakson ollut muuttumaton. Tämän tulkinnan mukaisesti on ohjeistettu ja neuvottu vastaajan jäsenyrityksiä sekä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä mutta myös sen lähisopimusaloilla. Tätä vakiintunutta tulkintaa ei ole kuluneen lähes 30 vuoden aikana työntekijäpuoli aikaisemmin riitauttanut. Myös kantajan alayhdistys Tehy ry on ohjeistanut jäseniään vastaajan tulkinnan mukaisella tavalla. Tehyn ohjeistuksessa nimenomaisesti tunnustetaan se, että ensiasteessa tapaturmavakuutusyhtiö tekee päätöksen siitä, onko kyseessä työtapaturma ja tämän päätöksen perusteella myös määräytyy työntekijän oikeus siihen, onko tällä oikeus työehtosopimuksen mukaiseen pidempään palkanmaksujaksoon työtapaturman perusteella vaiko ei. Määräyksen soveltamisesta ei myöskään ole syntynyt muutakaan kantajan esittämän mukaista yhteisesti hyväksyttyä käytäntöä.

Lisäksi lähialojen sopimuskäytännön osalta voidaan erityisesti nostaa esiin kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen V luvun 3 §, jossa on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta vastaava erillinen määräys pidemmästä sairausajan palkanmaksujaksosta, kun kyseessä on työtapaturma- tai ammattitauti. Määräyksen mukana "jos työkyvyttömyys johtuu virka-/työtehtävissä sattuneesta tapaturmavakuutuslainsäädännössä tarkoitetusta työtapaturmasta tai siitä aiheutuneesta sairaudesta, ammattitaudista taikka virka-/työtehtävistä johtuneesta väkivallasta ---” ja ”mikäli työkyvyttömyydestä ei suoriteta korvausta tapaturmavakuutuslainsäädännön perusteella tai korvausta ei makseta täysimääräisenä, määräytyy oikeus sairausajan palkkaan 2 §:n mukaan." Myös määräyksen soveltamisohjeessa on erikseen todettu, että työtapaturman ja ammattitaudin käsite on määritelty työtapaturma- ja ammattitautilaissa. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen määräyksen tulkinta vastaa KVTES:ssä sovittua. Myös yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan arvio siitä, milloin poissaolon syynä on työtapaturma, on juridista syy-yhteysarviointia, joka tehdään tapaturmavakuutuslainsäädännön perusteella.

Kun kyseisen työehtosopimusmääräyksen sisällöstä on keskusteltu siitä neuvoteltaessa, on vastaajan puolelta kannustettu työntekijäliittoja vaikuttamaan siihen, että vakuutusyhtiön päätökseen tyytymätön työntekijä valittaa päätöksestä. Samoin on kerrottu työtapaturmasta aiheutuvan palkallisen poissaolon keston olevan enintään siltä ajalta, mihin syy-yhteys jatkuu muun muassa lääketieteellisen arvion mukaisesti (jonka mukaisen syy-yhteysarvioinnin tekee ensi asteessa vakuutusyhtiö).

Työnantajan menettely A:n asiassa

Työnantajan käytössä on ollut tapaturmavakuutusyhtiön 11.10.2016 antama työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuva päätös, jossa on ratkaistu kysymys siitä, miltä ajalta A:n työkyvyttömyys on perustunut työtehtävissä sattuneeseen tapaturmaan. Vakuutusyhtiön antaman päätöksen nojalla työnantaja on voinut perustellusti arvioida syy-yhteyden olemassaoloa työtehtävissä sattuneen tapaturman ja A:n poissaolon välillä. Samalla työnantaja on pystynyt tekemään ratkaisunsa siitä, millä perusteella A.n sairausajan palkanmaksujakson pituus määräytyy työehtosopimuksen mukaan.

Kun vakuutusyhtiö on päätöksessään katsonut, että syy-yhteyttä ei ole ollut tapaturman ja poissaolon välillä 7.10.2016 jälkeen, eikä työkyvyttömyys ole siten tuon ajankohdan jälkeen perustunut työtapaturmaan, ei poissaolon syynä työehtosopimuksenkaan mukaan ole tämän ajankohdan jälkeen voinut olla työtehtävissä sattunut tapaturma, eikä työnantajalla ole siten ollut enää edellytyksiä maksaa sairausajan palkkaa 90 päivän säännöksen perusteella 7.10.2016 jälkeen. Työnantajan on työehtosopimusta tulkitessaan ja palkanmaksuvelvoitteen pituutta arvioidessaan voitava tukeutua siihen, kuinka vakuutusyhtiö on asiaa arvioinut.

Kun A:n sairasloma on kuitenkin jatkunut 7.10.2016 jälkeen, mutta vakuutusyhtiön päätöksen mukaan ei enää työtapaturmasta johtuen, on tämän jälkeen A:n sairausajan palkanmaksujakso määräytynyt 20 §:n 1 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaisesti. A:n työsuhde on alkanut 18.4.2013, joten sairausajan palkanmaksujakson enimmäispituus sairauden tai tapaturman vuoksi on ollut 35 kalenteripäivää poissaolon alusta 16.9.2016 lukien. Tämä 35 kalenteripäivän ajanjakso on tullut täyteen 20.10.2016.

Kanteessa on tuotu esiin, että työnantaja ei kyseenalaistanut A-lääkärintodistuksia tai ohjannut A:ta toiselle lääkärille sen jälkeen, kun se ilmoitti palkanmaksun keskeyttämisestä. Työnantajalla on ollut käytettävissään hyväksyttävä selvitys A:n poissaolon kestosta sekä syystä. Lisäselvityksen hankkimiseen ei ole siten ollut tarvetta, sillä työnantajalla ei ole ollut mitään syytä epäillä sitä, etteikö A olisi ollut työkyvytön työsopimuksen mukaisiin tehtäviinsä sairaudesta johtuen. Kun väärinkäytöstä tai työkyvyttömyyttä ei ole epäilty, ei työnantajalla ole ollut tarvetta tai edes perusteltua syytä lähettää A:ta määräämänsä lääkärin tarkastukseen. Lääkärintodistukseen rastitettu vaihtoehto, että kyseessä olisi työtapaturma, ei ole perusteltu syy ohjata uuteen arvioon, koska lääkäri ei arvioi sitä, onko kyse työtapaturmasta, vaan arvion tekee ensi asteessa vakuutusyhtiö, jolle lääkärintodistukset lähetetään.

Työntekijällä on näyttövelvollisuus siitä, että hänelle on aiheutunut tapaturmavakuutuslainsäädännössä tarkoitettu työtapaturma, samalla tavoin kuin työntekijällä on näyttövelvollisuus siitä, että hänellä on työkyvyttömyyden aiheuttava sairaus, mistä johtuen hän on estynyt tekemään työtä sairausajan palkkaan oikeuttavalla tavalla. Jotta 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukainen sairausajan palkkaoikeus syntyisi, tulee työntekijän esittää työnantajalle hyväksyttävä selvitys siitä, että poissaolon syy on työtehtävissä sattunut tapaturma, eli vakuutuslaitoksen tai sen myöhemmän muutoksenhakuelimen työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuva myönteinen päätös syy-yhteyden olemassaolosta.

A:lla olisi ollut mahdollisuus saattaa vakuutusyhtiön tekemä päätös kolmiportaisen muutoksenhakujärjestelmän arvioitavaksi. A ei ole kuitenkaan näin tehnyt, mikä osaltaan osoittaa sitä, että hän on itsekin katsonut vakuutusyhtiön johtopäätöksen olevan oikea. Jos a olisi halunnut osoittaa olevansa oikeutettu työtapaturmaan perustuvaan sairausajan palkkaan 8.10.2016 lukien, olisi hänen tullut näyttää toteen se, että vakuutusyhtiön päätös oli virheellinen. Tämän toteennäyttäminen olisi tapahtunut muutoksenhakuoikeutta käyttämällä. Työnantaja on myös ilmoittanut viipymättä A:lle, että vakuutusyhtiön päätöksestä johtuen palkkaa ei enää makseta, jolloin A:lla olisi ollut mahdollisuus esittää lisänäyttöä ja siten käyttää muutoksenhakuoikeuttaan.

Kantaja on kanteessaan väittänyt, että A:lle kirjoitetut lääkärintodistukset riittävällä tavalla osoittavat sen, että A oli 16.9.2016 sattuneesta tapaturmasta johtuen estynyt tekemään työtänsä ja oikeutettu saamaan sairausajan palkkaa työehtosopimuksen mukaisesti 90 päivältä tapaturmavakuutusyhtiön hylkäävän päätöksen jälkeiseltäkin ajalta.

Hoitavan työterveyslääkärin lääkärintodistukseen tekemä kirjaus ei voi saada etusijaa suhteessa vakuutusyhtiön työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella tekemään päätökseen, kun arvioidaan työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen nojalla. Näin olisi asiaa arvioitava siinäkin tapauksessa, mikäli työtuomioistuin katsoisi vastoin vastaajan kantaa, ettei vakuutusyhtiön näkemyksestä syy-yhteyden puuttumisesta seuraisi se, että oikeus työehtosopimuksessa tarkoitettuun työtapaturmasta johtuvaan palkanmaksujaksoon päättyisi.

Edelleen kantajan omankin näkemyksen ristiriitaisuutta ilmentää myös se, että vain osassa A:n työkyvyttömyysajalle ulottuvissa A-lääkärintodistuksissa on rastitettu merkintä, että kyseessä on työtapaturma.

Hoitavalla lääkärillä ei ole toimivaltaa tehdä tällaista arviota. Hoitava lääkäri ei edes pystyisi tekemään arviota syy-yhteyden olemassaolosta, koska lääkärillä ei ole käytettävissään kaikkea sitä tietoa, mitä syy-yhteyden vahvistaminen edellyttää. Hoitavan lääkärin tekemä merkintä työtapaturmasta perustuu yksinomaan työntekijän omaan kertomukseen, mitä ei voida pitää objektiivisena arviona. Hoitava lääkäri voi arvioida vain sairauspoissaolon tarvetta ja pituutta. Työtapaturma- ja ammattitautilakiin eikä siten myöskään työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan viimeiseen kappaleeseen perustuvien ratkaisujen tekeminen ei sen sijaan kuulu hoitavalle lääkärille.

Tapaturmavakuutusyhtiön vakuutuslääkäri on ensisijainen asiantuntija arviomaan työtapaturman lääketieteellistä syy-yhteyttä poissaolon syyhyn. Lääketieteellinen syy-yhteys ja 16 §:ssä tarkoitettu juridinen syy-yhteys ovat kaksi eri asiaa, sillä lääketieteellinen syy-yhteys on vain yksi osa 16 §:n mukaista juridista harkintaa. Työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuva juridinen ratkaisu siitä, johtuuko työkyvyttömyys työtapaturmasta, kuuluu vakuutuslaitoksen ratkaistavaksi. Tapaturman ja työkyvyttömyyden välinen, työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:n mukainen syy-yhteysarvio ei ole pelkästään lääketieteellinen arvio, vaan viime kädessä juridinen arvio, jossa otetaan huomioon kaikkia muitakin syy-yhteyteen vaikuttavia seikkoja, kuten ajallinen yhteys, tapaturmamekanismi, tapaturmaenergiat, aiheutuneen vamman luonne ja sopivuus tapaturmamekanismiin, lääketieteellinen tietämys vammojen synnystä ja vaadittavista energioista ja voimista sekä muut mahdolliset työkyvyttömyyttä/vammoja selittävät tekijät. Myös työehtosopimusmääräystä tulkittaessa kyseessä on oikeudellinen arvio siitä, mikä on työtapaturma ja milloin syy-yhteys työtehtävissä sattuneen tapaturman ja työntekijän yhä jatkuvan poissaolon välillä on katkennut. Tämä juridinen arvio eli arvio muun ohella syy-yhteyden katkeamisesta ei voi olla yksinomaan työntekijää hoitavan lääkärin käsityksen varassa, koska hoitava lääkäri tekee lääketieteellistä arviota potilaastaan. Hoitava lääkäri ei tee oikeudellista arviota siitä, onko työntekijän työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolon syynä (edelleen) yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen määräyksen mukainen työtehtävissä sattunut tapaturma.

Relevanttia asian arvioinnissa ei ole se, onko tapaturmavakuutusyhtiö maksanut sairauspoissaolon ajalta tapaturmapäivärahaa tai muita lain mukaisia korvauksia vaiko ei. Toki periaatteessa lain perusteella maksettavat korvaukset, mukaan lukien tapaturmapäiväraha, ovat sidottuja siihen, kuinka vakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin asian ratkaisee eli täyttääkö tapahtuma työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset reunaehdot, jolla vamman tai sairauden aiheuttama poissaolo työstä voi tulla korvattavaksi. Tämä korvauksen saaminen kuitenkin nimenomaan edellyttää, että työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta. Kyseessä on silloin oltava laissa tarkoitettu työtapaturma ja vahinkotapahtuman ja vamman välillä on oltava lain mukainen syy-yhteys. Tämä on myös se oleellinen seikka, jonka perusteella päätös työehtosopimuksen mukaisesta sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta tehdään, eikä se, mitä korvauksia sen perusteella maksetaan. Samalla kun vakuutuslaitos ratkaisee syy-yhteyskysymyksen ja sen johtuuko työkyvyttömyys työtapaturmasta, se ratkaisee myös työehtosopimuksen edellyttämän syy-yhteyskysymyksen. Jos työkyvyttömyys ei johdu työtapaturmasta eikä syy-yhteyttä ole olemassa, ei poissaolon syy voi olla työtehtävissä sattunut tapaturma, eikä siten myöskään työehtosopimusmääräys pidemmästä palkanmaksujaksosta voi tulla sovellettavaksi.

Hyvityssakkoa koskeva vaatimus

Työnantaja ei ole menettelyllään rikkonut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan viimeisen kappaleen mukaista määräystä. Edellä mainituin perustein vastaaja katsoo, ettei se siten ole laiminlyönyt työehtosopimuslain mukaista valvontavelvollisuuttaan, eikä sitä tule tuomita maksamaan hyvityssakkoa. Näin ollen vastaaja ensisijaisesti vaatii, että kantajan hyvityssakkoa koskeva vaatimus on hylättävä perusteettomana.

Mikäli työtuomioistuin vastoin vastaajan näkemystä päätyisi harkinnassaan katsomaan kantajan vahvistusvaatimuksen olevan oikea, katsoo vastaaja toissijaisesti, että käsillä oleva asia ja riidan kohteena oleva työehtosopimuksen määräys on joka tapauksessa ollut sillä tavoin epäselvä ja tulkinnanvarainen, että vastaajana oleva työnantajaliitto tulisi jättää hyvityssakkoon tuomitsematta työehtosopimuslain 10 §:n mukaisen erityisen syyn nojalla. Sopimusmääräyksen sanamuoto ja sen selkeä yhteys työtapaturma- ja ammattitautilakiin puhuu vastaajan tulkinnan puolesta. Lisäksi asiassa on huomioitava se, että vastaajan noudattamaa soveltamiskäytäntöä on noudatettu työehtosopimuksen piirissä jo pitkään, lähes 30 vuoden ajan, eikä tätä näkemystä ole aiemmin työntekijäpuoli riitauttanut. Hyvityssakkoa vastaan puhuu myös se, että työehtosopimuksen sopijaosapuolen eli kantajan alayhdistys Tehy ry itse ohjeistaa jäseniään vastaavissa asioissa vastaajan tulkinnan mukaisesti. Mikäli kantajan vahvistusvaatimus hyväksyttäisiin, tarkoittaisi tämä vastaajan näkemyksen mukaan sitä, ettei työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskeva määräys ole ollut työehtosopimuslain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin selvä ja riidaton eikä asiassa siten ole voinut olla kyse selvän ja riidattoman työehtosopimuksen määräyksen vastaisesta menettelystä. Osapuolilla ei ole ollut tällaisesta myöskään yksimielistä kantaa eikä vastaajan näkemystä määräyksen tulkinnasta voida pitää miltään osin ilmeisen perusteettomana. Näin ollen hyvityssakko tulisi jättää erityisestä syystä tuomitsematta.

Edelleen mikäli vastoin vastaajan kantaa mahdollinen hyvityssakko tulisi harkittavaksi, tässä asiassa on vielä huomioitava, että työnantaja on harkintansa perusteella luopunut työntekijään kohdistamastaan takaisinperinnästä sekä suorittanut tälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan marraskuussa 2020. Näin ollen tämän kanteen vireilletulohetkellä taikka liittotason neuvottelupöytäkirjaa allekirjoittaessa ei ole ollut mitään sellaista asiaintilaa, jossa työehtosopimuksen määräystä olisi sovellettu väärin. Myös tämä seikka huomioiden hyvityssakko olisi jätettävä tuomitsematta.

KUULTAVAN LAUSUMA

Kuultava on lausumassaan vedonnut samoihin perusteisiin kuin vastaaja, ja yhtynyt kokonaisuudessaan vastaajan näkemykseen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen määräyksen oikeasta tulkinnasta sekä yleisesti että A:n asian osalta.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Vakuutusyhtiön päätös 11.10.2016

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Kuvakaappaus Tehy ry:n Internet-sivuilta, päivitetty 12.2.2021

2. Vakuutusyhtiön päätös 11.10.2016 (=kantajan todiste 1)

Kantajan henkilötodistelu

1. B, neuvottelupäällikkö, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

2. C, sopimusneuvottelija, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. D, työmarkkinajohtaja, Hyvinvointiala HALI ry

2. E, työterveyshuollon erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri, EK

Oikeudenkäyntiaineistona vuoden 1993 työehtosopimus

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti.

Milloin poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti, on sairausajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää. (20 §:n 1 kohdan kolmas kappale.)

Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. (20 §:n 6 kohta.)

Työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen soveltamisen edellytyksenä on riidattomasti se, että työntekijän poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma. Keskeinen riitakysymys asiassa on, onko määräyksen soveltamisen edellytyksenä se, että vakuutusyhtiö tai sen myöhempi muutoksenhakuelin on työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvassa korvauspäätöksessään vahvistanut lain 16 §:ssä tarkoitetun syy-yhteyden tapaturman ja vamman tai sairauden välillä.

Käsittelyratkaisu

Kanteen toisessa vahvistusvaatimuksessa vaaditaan vahvistettavaksi, että X Oy:n palveluksessa lähihoitajana työskennelleellä A:lla on ollut työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen määräyksen perusteella oikeus sairausajan palkkaan enintään 90 kalenteripäivän ajalta hänelle 16.9.2016 sattuneen työtapaturman johdosta myös 7.10.2016 lukien, vaikka vakuutusyhtiö oli evännyt häneltä työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset tämän jälkeiseltä ajalta. Työnantaja on marraskuussa 2020 päättänyt suorittaa A:lle palkkaa 14.12.2016 saakka laskettuna.

Vastaaja ja kuultava ovat vaatineet, että kanteen toinen vahvistusvaatimus tulee ensisijaisesti jättää tutkimatta kantajalta puuttuvan oikeussuojan tarpeen vuoksi. Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet siihen, että A:lle on tosiasiassa suoritettu työehtosopimuksen mukainen sairausajan palkka 90 kalenteripäivän ajalta jo liittoneuvotteluiden aikana eikä hänelle ole siten aiheutunut asiassa oikeudenmenetystä.

Kantaja on kiistänyt vastaajan ja kuultavan väitteen ja vedonnut oikeussuojan tarpeen osalta siihen, että kyseessä olevan vahvistusvaatimuksen oikeudellinen intressi liittyy kantajan intresseihin eikä vain A:n intresseihin.

Työtuomioistuin toteaa, että sille esitetty vahvistusvaatimus voi koskea kollektiivisopimuksen tulkintaa, pätevyyttä tai voimassaoloa yleisenä normitason kysymyksenä, jopa ilman liityntää johonkin konkreettiseen työpaikkatason ongelmaan. Tällöinkin tosin edellytetään, että tulkinnasta on syntynyt epäselvyyttä eli tulkinnasta on tavalla tai toisella aiheutunut erimielisyyttä, joka on tullut ilmi viimeistään, kun asian johdosta on käyty osallisliittojen välillä työehtosopimuksen mukaiset erimielisyysneuvottelut. Vahvistusvaatimus voi kuitenkin koskea myös kanteessa nimenomaisesti yksilöityä tapausta. Kantajan ensisijaisena intressinä saattaa tällöin olla, että sopivasti valitun, edustavan yksittäistapauksen avulla saadaan ratkaisu kysymykseen, joka on yleisemminkin aiheuttanut erimielisyyttä työehtosopimuksen soveltamispiirissä. Samalla on mahdollista vaatia työnantajaa tai työnantajaliittoa tuomittavaksi hyvityssakkoon velvollisuuksiensa rikkomisesta tai laiminlyömisestä esille otetussa yksittäistapauksessa. (Ks. Jorma Saloheimo, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2020, s. 148–149).

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa osallisliittojen välillä on syntynyt tulkintariita työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen soveltamisen edellytyksistä. Kanteessa on esitetty tätä riitakysymystä koskien sekä yleisluontoinen että konkreettiseen yksittäistapaukseen sidottu vahvistusvaatimus sekä työnantajaliittoa vastaan kohdistettu hyvityssakkovaatimus. Kantaja on tuonut esiin, että sen ensisijaisena tavoitteena on saada ratkaisu käsillä olevaan työehtosopimusta koskevaan tulkintakysymykseen. Työtuomioistuin toteaa, että tätä tulkintaa koskevaa erimielisyyttä ei ole ratkaistu sillä, että työnantaja on oma-aloitteisesti maksanut A:lle sairausajan palkan 90 päivän ajalta. Näin ollen kantajalla on asiassa oikeussuojan tarve, ja vastaajan ja kuultavan esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

Pääasia

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajina Talentia ry:n neuvottelupäällikköä B:tä, SuPer ry:n sopimusneuvottelijaa C:tä, Hyvinvointiala HALI ry:n työmarkkinajohtajaa D:tä ja EK:n asiantuntijalääkäriä, työterveyshuollon erikoislääkäri E:tä.

B on kertonut työskennelleensä 2001–2007 vakuutusoikeudessa esittelijänä käsitellen muun ohella työtapaturma-asioita, sen jälkeen 2007–2012 SuPerissa työmarkkinalakimiehenä ja vuodesta 2012 lukien Talentiassa lakimiehenä/neuvottelupäällikkönä. Hän on kertonut olleensa mukana yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa vuodesta 2007 lukien. B:n oli perehdyttänyt työehtosopimuksen tulkintaan aiempi Super ry:n neuvottelija F, joka oli kertonut B:lle, että riidanalaisen määräyksen tulkinnasta oli työnantajaliiton kanssa vallinnut erimielisyys. Erimielisyys oli koskenut sitä, oliko palkanmaksuvelvoite työtapaturma-asioissa sidoksissa vakuutusyhtiön päätökseen. Työntekijäpuolen mukaan tällaista sidonnaisuutta ei ollut. Myös TSN:n sisällä oli käyty keskustelua tästä asiasta, ja Tehyn neuvottelupäällikkö G oli kertonut samalla tavoin kuin F, että asiasta vallitsi työnantajaliiton kanssa erimielisyys. B oli kertomansa mukaan tuonut työntekijäpuolen kannan esiin työehtosopimuspöydissä muutamia kertoja vuosien 2007–2012 aikana, jolloin työnantajapuoli oli omana kantanaan katsonut, että jos työntekijä oli tyytymätön vakuutuslaitoksen päätökseen, hänellä oli mahdollisuus hakea muutosta siihen. Tältä osin oli todettu se, että asiasta oltiin erimielisiä.

Riitakysymystä koskevia erimielisyyksiä oli ratkottu joitakin myös paikallisesti. Tällöin työntekijäliitto oli ilmoittanut työnantajalle, että tässä työehtosopimuksessa ei ollut sovittu siitä, että oikeus palkanmaksuun olisi sidottu vakuutusyhtiön tai Kelan päätökseen. Työtapaturma-asioita oli ollut vähemmän, yhdestä kahteen. Riidat olivat ratkenneet siten, että työnantaja oli maksanut sairausajan palkan. Varsinaisia erimielisyysneuvotteluja, joista olisi tehty pöytäkirja, ei ollut käyty. Asiasta oli työnantajaliiton kanssa kuitenkin käyty keskusteluja.

B:n mukaan työehtosopimuksessa ei ollut ollut tarkoitus sopia tapaturman käsitteestä siten, että kyse olisi vakuutuslääketieteellisestä tapaturman käsitteestä, vaan käsite määräytyi yksin työehtosopimuksen perusteella. Työehtosopimuksen mukainen syy-yhteys ei myöskään edellyttänyt vakuutuslääketieteellistä syy-yhteyttä ja sen toteamista. Työehtosopimuksessa palkanmaksun edellytys oli, että tapahtuneen tapaturman seurauksena henkilöllä oli vamma tai sairaus, joka aiheutti työkyvyttömyyden. Tämän työkyvyttömyyden saattoi todeta hoitava lääkäri. Tällöin merkitystä ei ollut sillä, miten vakuutuslaitos arvioi syy-yhteyttä vakuutuslääketieteellisesti. B:n mukaan kaikki Sote ry:n jäsenliitot olivat sopimusmääräyksen tulkinnasta samaa mieltä.

C on kertonut olleensa mukana yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa vuodesta 2012 lukien. Työehtosopimuspöydissä oli puhuttu vähemmän nyt riidanlaisesta kolmannen kappaleen määräyksestä, enemmän sen sijaan määräyksen mukaisen sairausajan palkan kytköksestä Kelan päätökseen. Vuonna 2017 C oli kuitenkin esittänyt työnantajaliitolle erimielisyysneuvotteluja nyt kysymyksessä olevaa riitakysymystä vastaavassa asiassa, jossa työnantaja ei ollut aluksi maksanut sairausajan palkkaa työtapaturman johdosta, koska vakuutusyhtiö oli päätöksessään evännyt työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisen päivärahan tietyltä ajalta. Työntekijäpuoli oli tuonut asiassa esiin sen, ettei sairausajan palkanmaksuvelvollisuus ollut riippuvainen vakuutusyhtiön päätöksestä vaan palkanmaksuvelvollisuus perustui työehtosopimuksen määräykseen. Erimielisyysneuvotteluja oli käyty C:n ja Halin lakimiehen välillä, eikä varsinaista yksimielisyyttä tuossa tilaisuudessa ollut saavutettu. Riita oli kuitenkin saatu sovittua, kun työnantaja oli suorittanut palkan työehtosopimusmääräyksen edellyttämältä 90 päivän ajalta. C:llä oli parhaillaan työn alla myös vastaava riita-asia, ja hän oli kuullut kollegoiltaan muistakin tapauksista.

C:n tulkinnan mukaan palkanmaksu riidanalaisen määräyksen nojalla edellytti sitä, että työntekijälle oli työtehtävissä sattunut tapaturma, ja työkyvyttömyys osoitettiin lääkärintodistuksella. Tapaturmavakuutusyhtiön päätöksellä ei ollut merkitystä työehtosopimuksen tulkinnassa. Sote ry:n ja aiemmin TSN:n sisällä näkemys työehtosopimuksen tulkinnasta oli C:n mukaan yhtenäinen.

D on kertonut olleensa mukana neuvottelemassa nyt sovellettavaa työehtosopimusta alusta alkaen vuodesta 1993. Riidanalainen 20 §:n määräys oli säilynyt samansisältöisenä koko sopimuksen voimassaolon ajan. Määräyksestä ei ollut vuonna 1993 käyty juurikaan keskusteluja, koska sen rakenne oli otettu suoraan sopimusta edeltäneestä yksityisten valtionapulaitosten toimiehtosopimuksesta, ja koska pöydällä oli paljon muitakin asioita, kun koko työehtosopimus neuvoteltiin tuolloin uusiksi. Määräyksen perusrakenne oli edeltävässä toimiehtosopimuksessa ja vuonna 1993 solmitussa työehtosopimuksessa sellainen, että työkyvyttömyyden syyn ollessa työtapaturma tai ammattitauti, eli työnantajan pakollisen työtapaturmavakuutuksen piiriin kuuluva tilanne, palkallinen sairausjakso oli pidempi kuin normaaleissa, muista syistä johtuvissa sairaustapauksissa, eli 90 päivää. Tämä rakenne vastasi monien muiden työehtosopimuksen vastaavaa määräystä. Määräyksen taustalla oli se, että pakollinen tapaturmavakuutus korvasi kutakuinkin täysimääräisesti aiheutuvat palkkamenetykset, kun taas yleisen sairauspäivärahan osalta korvaustaso oli matalampi. Siksi pidemmän palkanmaksujakson sopiminen työtapaturmatilanteissa oli loogista, eivätkä tapaturmavakuutuksen piiriin kuuluvat poissaolot olleet työnantajan maksurasitteen kannalta myöskään yhtä kalliita kuin tavalliset sairauspoissaolot. Yleensä poissaolot olivat normaalin sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden piirissä.

D:n mukaan riidanalaista määräystä tuli soveltaa sen sanamuodon mukaisesti silloin, kun poissaolon syy oli työtehtävissä sattunut tapaturma. Kyse oli juridisesta ja lääketieteellisestä syy-yhteydestä työssä tapahtuneeseen tapaturmaan, mikä oli määräyksen sanamuodosta suoraan luettavissa. D on korostanut sitä, että suomalaisessa järjestelmässä työtapaturmavakuutukseen perustuvan korvauksen edellytyksenä oli ratkaisu, jonka teki vakuutusyhtiö. Vakuutusyhtiöissä oli erikseen vakuutuslääkärit, joilla oli kaikki asiaan vaikuttavat tiedot kuten taustatiedot tapaturmasta, työntekijän sairaushistoria ja muut asiaan vaikuttavat dokumentit. D:n näkemyksen mukaan ainoa looginen taho, jolla oli syy-yhteyden objektiivista arviointia varten riittävät tiedot, oli vakuutusyhtiö, jolla oli myös lainmukainen velvollisuus tuo määrittely tehdä laissa määriteltyjen kriteerien pohjalta. Syy-yhteyden työntekijä voi osoittaa vain vakuutusyhtiön tai muutoksenhakuasteen ratkaisulla, jonka perusteella tapaturmakorvaus oli maksettu. Hoitavalla lääkärillä ei ollut kokonaisnäkemystä syy-yhteydestä, vaan hän kirjasi tiedon työtapaturmasta lääkärintodistukseen vain potilaan itsensä oman kertomuksen perusteella.

D:n mukaan määräyksen tulkinnasta ei ollut ollut erimielisyyttä 20 vuoteen. Sittemmin noin viiden viimeisen vuoden aikana työntekijäliittojen neuvottelijoiden kanssa oli käyty keskustelua siitä, miten määräystä tulisi tulkita työntekijän ollessa eri mieltä vakuutusyhtiön päätöksestä. D oli näissä tilanteissa todennut, että vakuutusyhtiön päätöksestä kävi ilmi, oliko kyse työtapaturmasta vai ei, ja jos työntekijä oli asiasta eri mieltä, hänellä oli valitusmahdollisuus, jota hänen kannatti käyttää. Näin oli mahdollisuus saada mahdollisimman objektiivinen arvio työtapaturman lääketieteellis-juridisesta käsitteestä eli siitä, oliko poissaolon syy työssä sattunut tapaturma. Asiaa ei ollut D:n tietojen mukaan missään vaiheessa varsinaisesti riitautettu ainakaan siten, että erimielisyys olisi edennyt liittotason erimielisyyspöytäkirjaan asti, eikä D tiennyt, miten mahdollisesti paikallisesti syntyneet tilanteet oli ratkaistu. D:n mukaan määräystä oli vakiintuneesti sovellettu sosiaalipalvelualalla D:n kertomalla tavalla ja näin D oli ohjeistanut myös työnantajia. Nyt käsiteltävä tapaus oli D:n mukaan kuitenkin poikkeuksellinen eikä nyt käsiteltävän tapauksen kaltaisia tapauksia ylipäätään ollut ollut paljon. Useimmat poissaolot olivat kestoltaan niin lyhyitä, että ne joka tapauksessa olivat määräyksen mukaisen normaalin sairausajan palkanmaksun piirissä. Pidemmissä poissaoloissa taas oli usein tavanomaista, että syy-yhteys säilyi pitkään, toisin kuin nyt käsiteltävässä tapauksessa, jossa poissaolon syy oli tietyn ajanjakson jälkeen ollut jokin muu kuin työssä sattunut tapaturma.

Työntekijän itse tuli D:n mukaan hakea muutosta vakuutusyhtiön päätökseen, eikä työnantajan, koska työntekijä oli itse saamassa korvauksen.

E on kertonut, että A-lääkärintodistus kirjoitettiin sairauspoissaoloa varten ja siitä ilmeni muun ohessa diagnoosi, työkyvyttömyysaika sekä työkyvyttömyyden syy kuten työtapaturma tai vapaa-ajan tapaturma. ICD-koodeissa S-luokka oli tapaturmaluokka ja M-luokka tarkoitti tuki- ja liikuntaelinsairautta. Potilaalta kysyttiin jo ajanvarausvaiheessa, oliko kyseessä työtapaturma vai muu tapaturma, jotta käynnistä osattiin laskuttaa oikeaa tahoa. Hoitava lääkäri arvioi vielä uudelleen, oliko kyse tapaturmasta. Arvio perustui potilaan kertomukseen tapahtuneesta. Potilaan tutkimuksen perusteella lääkäri arvioi, vastasiko potilaan kertomus tutkimuslöydöksiä. Jos vastasi, lääkärintodistukseen laitettiin ruksi oikean tapaturman kohdalle. Jos tapaturma oli tapahtunut työssä, kyse oli työtapaturmasta. Hoitava lääkäri otti kantaa vain lääketieteellisiin seikkoihin, ei juridisiin. Hoitava lääkäri arvioi lääketieteellisillä perusteilla vain sen, oliko työntekijä työkykyinen vai ei ja voiko tapaturma, esimerkiksi nilkan nyrjähdys, aiheuttaa työkyvyttömyyden, ja kirjoitti sen perusteella sairaspoissaolon. Hän ei kuitenkaan tehnyt päätöstä siitä, oliko kyse juridisesti työtapaturmasta. Hoitavalla lääkärillä oli työkyvyttömyyttä arvioidessaan käytössä vastaanotolla syntyneet sairauskertomukset sekä muista terveydenhuollon yksiköistä saatavat tiedot, jos potilas antoi luvan näiden tietojen käyttämiseen. Ohjaamisesta toiselle lääkärille ei E:n näkemyksen mukaan ollut hyötyä syy-yhteyden arvioinnissa, koska lisäselvitykset perustuivat potilaan itsensä kertomaan. Esitietoihin ja löydöksiin perustuen vakuutusyhtiön lääkäri arvioi syy-yhteyttä ja sitä, oliko se mahdollinen, todennäköinen tai erittäin todennäköinen. Lääkäri teki lääketieteellisen arvion, ja juristit tekivät lopullisen päätöksen.

Arviointi ja johtopäätökset

Ensimmäinen vahvistusvaatimus

Riidanalaisen sopimusmääräyksen mukaan milloin poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti, on sairausajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää.

Määräyksen soveltamisen edellytyksenä on se, että työntekijän poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma. Jo määräyksen sanamuodon perusteella on siten selvää, että poissaolon ja työtehtävissä sattuneen tapaturman välillä tulee olla syy-yhteys. Palkanmaksuun määräyksen perusteella ei toisin sanoen ole oikeutta, jos poissaolo johtuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta, eikä palkanmaksu määräyksen nojalla voi jatkua, jos työkyvyttömyydestä johtuva poissaolo jatkuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä aiemmin sattuneen tapaturman johdosta.

Kantajan mukaan työehtosopimuksessa ei ole kuitenkaan sovittu sellaisesta määräyksen soveltamisen edellytyksestä, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on arvioinut tapaturmavakuutuslainsäädännössä tarkoitetun syy-yhteyden olevan olemassa. Työnantajapuolen kannan mukaan taas edellytyksiä maksaa sairausajan palkkaa työehtosopimuksen riidanalaisen määräyksen mukaisesti ei ole, jos vakuutuslaitos on katsonut, ettei kyseessä ole työtapaturma tai että työtapaturma korvataan vain tietyltä ajanjaksolta. Työnantajapuoli on vedonnut muun ohella siihen, että työtapaturma- ja ammattitautilaissa työtapaturman ja vamman välisen syy-yhteyden juridinen arviointi on säädetty vakuutuslaitoksen ja sitä seuraavien muutoksenhakuinstanssien tehtäväksi.

Työtuomioistuin on sairausajan palkkaa koskevassa ratkaisukäytännössään katsonut, ettei Kansaneläkelaitoksen sairauspäivärahaa koskevalle päätökselle voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko työntekijällä oikeus työehtosopimuksen mukaiseen sairausajan palkkaan, elleivät työehtosopimusosapuolet ole nimenomaisesti niin sopineet.

Ratkaisussa TT 1991:100 työtuomioistuin totesi, että Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutuslain nojalla tekemillä ratkaisuilla on riidattomasti yleistä merkitystä sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden määrittämisessä. Niille ei kuitenkaan voi antaa sellaista vaikutusta, että päivärahojen suorittamisen epääminen ilman muuta vapauttaisi työnantajan työehtosopimukseen perustuvasta sairausajan palkan maksamisvelvollisuudesta. Tuomiossa merkitystä annettiin sille, että työntekijän työkyvyttömyyden oli todennut yhtiön työterveyslääkäri, jota työntekijä oli osoitettu käyttämään. Hänen sairautensa aiheuttaman työkyvyttömyyden olivat todenneet muutkin lääkärit sen jatkuessa. Kun lisäksi työnantajaliitonkin tulkinnan mukaan työterveyslääkärin antamalle lääkärintodistukselle pitäisi antaa etusija epäselvyyksien ilmaantuessa, työtuomioistuin katsoi asiassa esitetyn selvityksen osoittavan, että työntekijä oli ollut työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla sairauden perusteella estynyt tekemästä työtään.

Ratkaisussa TT 1989:44 Kansaneläkelaitos oli maksanut työntekijälle työkyvyttömyysajalta sairausvakuutuslain nojalla sairauspäivärahaa, mutta tälle ei työehtosopimuksen tulkinnan kannalta annettu ratkaisevaa merkitystä muun ohella siitä syystä, että asianosaisliittojen ei ollut väitettykään sopineen sairausvakuutuslain nojalla syntyneen korvauskäytännön soveltamisesta työehtosopimukseen. (Ks. myös TT 2001:59.)

Nyt käsiteltävässä asiassa riitaa on kuitenkin jossain määrin toisen tyyppisestä kysymyksestä kuin edellä selostetuissa sairausajan palkkaa koskevissa tapauksissa. Riitaa on nyt siitä, onko pidemmän, työehtosopimuksen mukaisen 90 päivän palkanmaksun edellytyksenä se, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on todennut syy-yhteyden tapaturman ja vamman välillä. Riidatonta sinänsä on, että määräyksen soveltamisen edellytyksenä ei ole se, että vakuutusyhtiö on maksanut työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia korvauksia.

Työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetään lain 1 §:n mukaisesti muun ohella työntekijän oikeudesta korvaukseen työtapaturman ja ammattitaudin johdosta. Vahinkotapahtumana korvataan siis lain 15 §:n mukaisesti työtapaturma ja ammattitauti. Lain 16 §:n mukaan vahinkotapahtuman korvaamisen edellytyksenä on todennäköinen lääketieteellinen syy-yhteys vahinkotapahtuman ja vamman tai sairauden välillä, jollei laissa toisin säädetä. Työtuomioistuin toteaa, että työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisen korvauksen edellytyksenä olevan syyseuraussuhteen toteaminen on työtapaturmajärjestelmää toimeenpanevan vakuutuslaitoksen lakisääteinen tehtävä. Syy-yhteyden arvioinnissa otetaan lain 16 §:n nojalla huomioon erityisesti lääketieteelliset löydökset ja havainnot, vahingon sattumistapa sekä aikaisemmat vammat ja sairaudet.

Asiassa on kyse työehtosopimuksen tulkinnasta. Riidanalaisen määräyksen sanamuodosta ei ilmene, että palkanmaksun ehdottomana edellytyksenä olisi vakuutuslaitoksen vahvistama, työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:ssä tarkoitettu syy-yhteys tapaturman ja vamman tai sairauden välillä. Tällaista päätelmää ei voida tehdä myöskään sen vastaajan vetoaman seikan perusteella, että määräyksessä on käytetty samoja käsitteitä kuin työtapaturmalainsäädännössä (”ammattitauti”, ”työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta”). Toisekseen työehtosopimuksessa on käytetty osin myös sellaisia käsitteitä, jotka poikkeavat lainsäädännössä käytetyistä käsitteistä. Sopimusmääräyksessä edellytetään palkanmaksun edellytyksenä syy-yhteyttä työtehtävissä sattuneen tapaturman ja poissaolon välillä, kun taas tapaturmalainsäädännössä korvauksen edellytyksenä on todennäköinen lääketieteellinen syy-yhteys tapaturman ja vamman tai sairauden välillä.

Sanamuotonsa puolesta sopimusmääräys poikkeaa esimerkiksi KVTES:n vastaavasta määräyksestä, jonka sanamuodosta selvästi käy ilmi, että pidemmän sairausajan palkanmaksun edellytyksenä on se, että työkyvyttömyydestä suoritetaan korvausta tapaturmavakuutuslainsäädännön perusteella. Se seikka, että näin on sovittu KVTES:ssä, ei kuitenkaan esitetyn selvityksen perusteella tue työnantajapuolen tulkintaa tässä asiassa.

Työnantajapuoli on vedonnut asiassa siihen, että Tehy ry:n verkkosivuilla (päivitetty 12.2.2021) on todettu seuraavaa. ”Työntekijällä on yleensä oikeus saada sairausajan palkkaa tavallista pidemmältä ajalta, jos työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta. Esimerkiksi kunta-alalla (KVTES) työntekijällä on oikeus työtapaturmatapauksessa saada täysi palkka jopa 120 kalenteripäivältä. Työtapaturmalla tarkoitetaan työssä tai työmatkalla tapahtunutta tapaturmaa, joka on johtanut työkyvyttömyyteen. Ensin tapaturmavakuutusyhtiö tekee päätöksen siitä, onko kyseessä työtapaturma vai ei. Vakuutusyhtiön päätökseen voi hakea muutosta. Jos työnantaja on maksanut sairasajan palkan niin kuin kyse olisi ollut työtapaturmasta ja myöhemmin lainvoimaisesti todetaan, ettei kyse olekaan työtapaturmasta, työnantajalla saattaa olla oikeus periä takaisin liikaa maksettua palkkaa.” Työtuomioistuimen käsityksen mukaan teksti vastaa sitä, mitä KVTES:ssä on sovittu. Siitä ei kuitenkaan voida tehdä kovin vahvoja päätelmiä sen suhteen, onko tekstissä esitetty ohjeistus vastannut Tehyn kantaa myös yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen osalta. B:n ja C:n mukaan näin ei ole, vaan heidän mukaansa Sote ry:n sisällä tulkinta on tältä osin yhtenäinen. Tarkempaa selvitystä asiasta ei ole esitetty.

Selvitetyksi on tullut, että riidanalainen määräys on säilynyt samansisältöisenä työehtosopimuksessa sen solmimisesta lähtien eli vuodesta 1993. D:n kertomuksen perusteella riidanalaisesta määräyksestä ei sopimusta solmittaessa käyty juurikaan keskusteluja. Määräyksen rakenne otettiin suoraan sopimusta edeltäneestä yksityisten valtionapulaitosten toimiehtosopimuksesta. Tuon sopimuksen sisällöstä ja tulkinnasta ei ole esitetty tarkempaa selvitystä. D:n kertomuksesta ei siten voida tehdä sellaista päätelmää, että osallisten alkuperäinen yhteinen tarkoitus vastaisi työnantajapuolen tulkintaa asiassa.

D:n mukaan määräyksen tulkinnasta ei ole syntynyt erimielisyyksiä ennen kuin edeltävän noin viiden vuoden aikana. B:n ja C:n kertomuksilla on kuitenkin tullut selvitetyksi, että työntekijä- ja työnantajapuoli ovat pitkään olleet eri mieltä siitä, onko palkanmaksuvelvoite työtapaturma-asioissa sidoksissa vakuutusyhtiön päätökseen. Näin siitä huolimatta, että yksittäiset riitatilanteet eivät ole johtaneet erimielisyyspöytäkirjan laatimiseen asti. C on kertonut yksittäisestä vuonna 2017 käsitellystä riitatilanteesta, joka oli päättynyt siihen, että työnantaja oli maksanut sairausajan palkan 90 päivältä. D:kin on kertonut, että nyt käsiteltävä tapaus on poikkeuksellinen, mistä on pääteltävissä, ettei sellaisia tapauksia, joista olisi ylipäätään voinut liittojen välillä syntyä riitaa, ole ollut kovin monta. Siltä osin kuin määräyksen tulkinnasta on liittojen välillä käyty keskusteluja, D on kertonut näissä yhteyksissä säännönmukaisesti todenneensa, että vakuutusyhtiön päätöksestä kävi ilmi, oliko kyse työtapaturmasta vai ei, ja jos työntekijä oli asiasta eri mieltä, hänellä oli valitusmahdollisuus. B:n ja C:n kertomuksella taas on tullut selvitetyksi, että tältä osin työntekijäpuoli on neuvotteluissa todennut olevansa työehtosopimuksen tulkinnasta eri mieltä.

Edellä selostetun perusteella ei voida katsoa, että riidanalaisen määräyksen tulkinnasta olisi syntynyt vakiintunutta, yhtenäistä ja yhteisesti hyväksyttyä soveltamiskäytäntöä.

Koska osapuolten tarkoituksesta ei ole esitetty edellä selostettua tarkempaa selvitystä, asia on ratkaistava pitäen lähtökohtana sopimusmääräyksen sanamuotoa. Työtuomioistuin on jo edellä todennut, että määräyksen sanamuodosta ei käy ilmi sellaista palkanmaksun ehdotonta edellytystä, että vakuutuslaitos tai sen muutoksenhakuelin on katsonut työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:ssä tarkoitetun syy-yhteyden olevan olemassa. Ensimmäinen kannevaatimus on siten hyväksyttävä.

Toinen vahvistusvaatimus

Kanteen toisessa vahvistusvaatimuksessa arvioitavaksi tulee, onko lähihoitaja A:lla ollut oikeus työehtosopimuksen mukaiseen enintään 90 päivän sairausajan palkkaan hänelle työtehtävissä sattuneen tapaturman johdosta siitä huolimatta, että vakuutuslaitos on katsonut syy-yhteyden tapaturman ja vamman välillä katkenneen kolmen viikon kuluttua tapaturmasta. Olennainen ratkaistava kysymys siten on, minkälaista näyttöä työntekijän on esitettävä osoittaakseen, että hänen työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolonsa syy on työtehtävissä sattunut tapaturma.

Asiassa on riidatonta, että A:lle sattui 16.9.2016 tapaturma työtehtävissä. Työterveyslääkäri kirjoitti A:lle kaikkiaan seitsemän A-lääkärintodistusta ajanjaksolle 16.9.–18.12.2016. Lääkärintodistuksiin, lukuun ottamatta todistuksia 16.–19.9. ja 26.9.–2.10., oli merkitty, että kyse oli työtapaturmasta. ICD-10 -tautiluokituksen mukaisiksi koodeiksi oli merkitty M54.5 (lanneselän kipu), M54.3 (iskiaskipu) ja/tai S33. E:n kertomuksen perusteella ICD-koodeissa S-luokka on tapaturmaluokka ja M-luokka tarkoittaa tuki- ja liikuntaelinsairautta.

A esitti työkyvyttömyydestään lääkärintodistukset työnantajalle, joka ei edellyttänyt asiassa lisäselvitystä, koska ei epäillyt, etteikö A olisi työkyvytön. Vakuutusyhtiö teki 11.10.2016 korvauspäätöksen, jonka mukaisesti se korvasi tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden ja hoitokulut 7.10.2016 saakka.

Vakuutusyhtiön päätökseen (K1, V1) on kirjattu muun ohella seuraavaa. ”Katsomme, että korvattava vamma on selän venähdysvamma. --- Tapaturmailmoituksen mukaan olit 16.9.2016 työssäsi avustamassa asiakasta lattialta ylös. Olit asiakkaan takana ja avustit kainaloiden alta ylösnousussa, kun asiakas teki äkkiarvaamatta liikkeen eteenpäin, minkä seurauksena selässäsi tuntui paine ja iso kipu. Hakeuduit lääkärin vastaanotolle samana päivänä sekä myöhemmin 19.9., 26.9., 3.10. ja ortopedin vastaanotolle 4.10.2016. Sinulle määrättiin sairauslomaa lanneselän kivun ja selän venähdyksen vuoksi 16.9.2016.–2.10.2016 ja sait kipulääkkeitä. Ortopedin 4.10.2016 laatiman E-lääkärinlausunnon mukaan selkäoireet olivat tuolloin edelleen hankalat ja alaselän kipu säteili pakaroihin. Alaraajoihin aiheutui puutumista, laseque-testin tulos oli 50/50. Ortopedin mukaan kyseessä oli selkeä iskiasoire ja diagnoosiksi ortopedi määritteli lannerangan nikamavälilevyn traumaattisen repeämän. --- Vahinkotapahtuman korvaamisen edellytyksenä on todennäköinen lääketieteellinen syy-yhteys vamman ja vahinkotapahtuman välillä. Syy-yhteyden arvioinnissa otetaan huomioon erityisesti lääketieteelliset löydökset, yleinen lääketieteellinen tietämys vammojen ja sairauksien syntymekanismeista, vahingon sattumistapa sekä aikaisemmat vammat ja sairaudet. Yksin se seikka, että oireilu on alkanut tapaturman yhteydessä tai pian sen jälkeen, ei ole riittävä syy-yhteyttä ilmentävä tekijä. Tapaturman on pitänyt lisäksi olla voimakkuudeltaan riittävä aiheuttamaan vamman ja oireet. --- Kuvaamasi tapaturma ei ole vammamekanismiltaan sellainen, että se riittäisi aiheuttamaan terveeseen selkään nikamavälilevyn traumaattisen repeämän. Terveeseen selkään voisi kuvatun kaltaisella vammamekanismilla aiheutua vain venähdysvammaan verrattava vamma, joka paranee kahden - kolmen viikon kuluessa ilman erityisiä hoitotoimenpiteitä. Katsomme, että pitkittynyt selän kipu ei ole syy-yhteydessä tapaturmaan, vaan johtuu jostain muusta viasta, vammasta tai sairaudesta, josta ei työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan makseta korvausta. Tämän vuoksi sinulla ei ole oikeutta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisiin korvauksiin 7.10.2016 jälkeen. Korvaamme sinulle sattuneesta tapaturmasta venähdysvamman osuutta vastaavan osuuden eli työkyvyttömyyden ja hoitokulut 7.10.2016 saakka.”

A ei hakenut muutosta vakuutusyhtiön päätökseen. Riitaa on nyt siitä, muodostiko vakuutusyhtiön tekemä syy-yhteysarvio työnantajalle perusteen olla maksamatta A:lle sairausajan palkkaa työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaisesti enintään 90 päivän ajalta.

Työnantajapuoli on vedonnut siihen, että työtapaturma- ja ammattitautilaissa työtapaturman ja vamman välisen syy-yhteyden juridinen arviointi on säädetty vakuutuslaitoksen ja sitä seuraavien muutoksenhakuinstanssien tehtäväksi, eikä muilla tahoilla, kuten esimerkiksi hoitavalla lääkärillä, ole käytettävissään kaikkea sitä tietoa, jota syy-yhteyden toteaminen edellyttää.

Työtuomioistuin on jo edellä katsonut, että työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannessa kappaleessa tarkoitetun sairausajan palkanmaksun edellytyksenä ei voida pitää sitä, että vakuutuslaitos on todennut tapaturman ja vamman välisen syy-yhteyden. Palkanmaksun edellytyksenä kuitenkin on, että poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma. Määräyksen mukaiseen palkanmaksuun ei siten ole oikeutta, jos poissaolo johtuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta, eikä palkanmaksu määräyksen nojalla voi jatkua, jos työkyvyttömyydestä johtuva poissaolo jatkuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä aiemmin sattuneen tapaturman johdosta.

Työehtosopimuksessa on 20 §:n 6 kohdan mukaisesti sovittu, että työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. Asiassa ei ole esitetty selvitystä, jonka mukaan työtapaturman osalta työntekijältä edellytettäisiin jotakin muuta selvitystä kuin mainitussa 6 kohdassa sovittua. Työtuomioistuin on työehtosopimusten sairausajan palkkamääräysten tulkintaa koskevissa aiemmissa tuomioissaan katsonut, että jotta työnantaja voisi lääkärintodistukseen merkityn diagnoosin perusteella olla hyväksymättä lääkärintodistusta selvitykseksi työntekijän työkyvyttömyydestä, työnantajan on voitava tuoda esiin perusteltuja epäilyksiä sen seikan tueksi, että kysymyksessä saattaisi olla väärinkäytös. Samoin on katsottu, että työnantaja voi kieltäytyä hyväksymästä lääkärintodistusta palkallisen sairausloman myöntämisen perusteeksi myös niissä tilanteissa, joissa työnantajalla on perustellut syyt sille epäilylle, että lääkärintodistukseen merkitty lääketieteellinen arvio on joltakin osin virheellinen. Tällöin työnantaja voi yleensä lähettää työntekijän osoittamansa lääkärin tarkastukseen. Työntekijällä on katsottu olleen oikeus työehtosopimusmääräysten mukaiseen sairausajan palkkaan lääkärintodistusten mukaiselta työkyvyttömyysajalta, jos työnantaja ei ole kyennyt osoittamaan lääkärin tekemää työkyvyttömyyttä koskevaa arviota virheelliseksi eikä esittänyt riittävää lääketieteellistä näyttöä sen tueksi, että työntekijä ei ollut ollut työkyvytön koko lääkärintodistuksiin merkityn työkyvyttömyysajan. (Ks. esim. TT 1991:112, 1997:61, 1998:74, 2000:33, 2020:89, 2021:45.)

Edellä selostetut todistustaakkaa koskevat oikeusohjeet ovat lähtökohtaisesti sovellettavissa myös nyt käsiteltävän tapauksen kaltaisessa tilanteessa, jossa riitaa ei sinänsä ole siitä, onko työntekijä ollut työkyvytön vai ei, vaan siitä, onko poissaolon syy ollut työtehtävissä sattunut tapaturma tai onko tuo syy-yhteys katkennut. Vakuutuslaitoksen tekemän korvauspäätöksen ei voida katsoa olevan tällaisessa työehtosopimuksen tulkintatilanteessa vailla merkitystä. Työtapaturma- ja ammattitautilain 119 §:n nojalla vakuutuslaitoksella on velvollisuus huolehtia korvausasian riittävästä selvittämisestä. Vakuutuslaitoksen tulee siten huolehtia muun muassa, että hoitavalta lääkäriltä ja hoitolaitoksilta saadaan vamman tai sairauden tutkimuksia ja hoitoa koskevat potilasasiakirjat. Vakuutuslaitos voi myös tarvittaessa ohjata vahingoittuneen henkilön lääkärin tutkittavaksi tai pyytää vahingoittunutta toimittamaan vammasta tai sairaudesta uuden lääketieteellisen kannanoton, jos se katsoo selvitykset puutteellisiksi. (HE 277/2014 vp s. 72.) Kuten E on työtuomioistuimessa kertonut, hoitava lääkäri taas arvioi lääketieteellisillä perusteilla sen, voiko potilaan kertoma tapaturma aiheuttaa työkyvyttömyyden ja onko työntekijä työkykyinen vai ei. Hoitavan lääkärin arvio potilaan tilasta perustuu kuitenkin lähtökohtaisesti vain potilaan omaan kertomukseen, eikä lääkärillä, toisin kuin vakuutuslaitoksella, ole aina mahdollisuutta saada tietoa potilaan aikaisemmista vammoista ja sairauksista. Tämä tukee sitä työnantajapuolen kantaa, että hoitavalla lääkärillä ei välttämättä ole riittävästi tietoa arvioidakseen sitä, onko työkyvyttömyyden tai sen pitkittymisen syy työssä sattunut tapaturma vai jokin muu vika, vamma tai sairaus.

Edellä lausutun perusteella työtuomioistuin katsoo, että työehtosopimuksen mukaista työtehtävissä sattuneen tapaturman ja poissaolon välistä syy-yhteyttä arvioitaessa hoitavan lääkärin kirjoittamia lääkärinlausuntoja ja niiden merkitystä sekä näyttöarvoa suhteessa vakuutuslaitoksen päätökseen on arvioitava tapauskohtaisesti ja kulloinkin esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella. Huomioon on lisäksi otettava se, että työnantaja voi työehtosopimuksen 20 §:n 6 kohdan kolmannen kappaleen mukaisesti perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin, ja sillä on vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella katsottu olevan myös oikeus hakea valittamalla muutosta vakuutuslaitoksen korvauspäätökseen siltä osin, kun se on maksanut työntekijälle sairausajan palkkaa (HE 277/2014 vp s. 168).

Tässä asiassa A on lääkärintodistusten perusteella ollut riidattomasti työkyvytön 16.9.–18.12.2016. Niin ikään riidatonta on, että hänen poissaolonsa syy on ollut työtehtävissä sattunut tapaturma 7.10.2016 asti. Vakuutusyhtiön päätöksestä ilmenee, että ortopedi on määritellyt diagnoosiksi A:lle lannerangan nikamavälilevyn traumaattisen repeämän. Vakuutusyhtiö on katsonut, että A:n kuvaama tapaturma ei olisi voinut aiheuttaa terveeseen selkään kuin venähdysvammaan verrattavan vamman, joka paranee kahden, kolmen viikon kuluessa. Pitkittyneen selän kivun ei ole katsottu olleen syy-yhteydessä tapaturmaan, vaan johtuneen jostain muusta viasta, vammasta tai sairaudesta, josta ei työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan makseta korvausta.

Työterveyslääkärin kirjoittamissa lääkärintodistuksissa sen sijaan on merkitty myös 7.10.2016 jälkeen aina 18.12.2016 asti, että kyse on ollut työtapaturmasta. Lääkärintodistuksista ilmenevistä ICD-10 -luokituksen koodeista on ollut myös pääteltävissä, että kyse on ollut A:lle työssä sattuneesta tapaturmasta alkaneesta pitkittyneestä selkäkivusta. Asiassa ei ole esitetty selvitystä A:n aikaisemmista vammoista ja sairauksista, vaikka ne on tullut ottaa huomioon myös työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:n mukaista syy-yhteyttä arvioitaessa. Vakuutuslaitoksen päätöksestä ei ilmene, miten nämä päätöstä tehtäessä on huomioitu tai onko niitä ylipäätään selvitetty.

Työtuomioistuin katsoo, että lääkärintodistusten ja vakuutusyhtiön päätöksestä ilmenevien tietojen perusteella työnantaja ei ole voinut katsoa, että A:n työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolon syy ei 7.10.2016 jälkeen enää osaksikaan olisi ollut hänelle 16.9.2016 työtehtävissä sattunut tapaturma. Työnantaja ei ole yksin vakuutusyhtiön epäävän korvauspäätöksen ja siitä ilmenevän, työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvan syy-yhteysarvion perusteella voinut keskeyttää työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaista sairausajan palkanmaksua. Kanteen toinen vahvistusvaatimus on siten hyväksyttävä.

Hyvityssakot

Työnantajaliitto on ohjeistanut työnantajaa ainakin vuosina 2016–2019 siten, ettei sairausajan palkkaa A:n tapauksessa tule maksaa. Ohjeistus on myös käytännössä johtanut työehtosopimuksen vastaiseen menettelyyn, eikä työnantajaliitto ole ryhtynyt toimenpiteisiin virheen korjaamiseksi. Työnantaja on sittemmin vuonna 2020 päättänyt maksaa sairausajan palkan kokonaisuudessaan. Työnantajaliitolla on kuitenkin ollut valvontavelvollisuus tätä edeltävältä ajalta. Määräyksen sanamuoto on ollut objektiivisesti arvioiden selvä, eivätkä asiaan liittyvät tosiseikatkaan ole olleet sillä tavoin epäselvät, että huolellisesti toimimallakaan työnantajaliitolla ei olisi ollut edellytyksiä arvioida työehtosopimuksen oikeaan soveltamiseen vaikuttavia seikkoja. Työnantajaliitto on menettelyllään laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja se on tuomittava hyvityssakkoon.

Oikeudenkäyntikulut

Hyvinvointiala HALI ry on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla velvollinen korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määrä on myönnetty.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- vahvistaa, että palkanmaksu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaan tietyltä ajanjaksolta sen perusteella, että työntekijälle on työtehtävissä sattunut tapaturma, ei edellytä sitä, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on katsonut, että työntekijälle työtehtävissä sattunut tapaturma on syy-yhteydessä työntekijän työkyvyttömyyteen,

- vahvistaa, että X Oy:llä olisi ollut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen määräyksen perusteella velvollisuus maksaa A:lle sairausajan palkkaa enintään 90 kalenteripäivän ajalta hänelle 16.9.2016 sattuneen työtapaturman johdosta myös 7.10.2016 lukien, vaikka tapaturmavakuutusyhtiö teki 11.10.2016 päätöksen, jolla se epäsi A:lta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset 7.10.2016 jälkeiseltä ajalta ja

- velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n maksamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:lle hyvityssakkoa 3.000 euroa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Hyvinvointiala HALI ry velvoitetaan korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut 12.355,52 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Mikko Nyyssölä, Kim Kaskiaro, Anu-Tuija Lehto ja Timo Koskinen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Nyyssölä, jonka lausuntoon jäsen Kaskiaro yhtyi, lausui:

Työtapaturmien lakisääteinen korvaaminen perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin (459/2015). Korvattavuuden edellytyksenä on, että vahinkotapahtuman ja vamman tai sairauden välillä on syy-yhteys. Vaadittavan syy-yhteyden asteesta säädetään lain 16 §:ssä.

Työntekijällä on oikeus saada lakiin perustuvaa päivärahaa, jos hän on kykenemätön tekemään työtään vahingon johdosta. Tästä säädetään lain 56 §:ssä. Päivärahan suuruus on 100 % työntekijän palkasta.

Työehtosopimuksissa on yleisesti määräyksiä, joiden mukaan päiväraha maksetaan työnantajalle, jos tämä on maksanut työntekijälle samalta ajalta palkan.

Ensiasteen päätöksen tapaturma-asiassa tekee se vakuutusyhtiö, josta työnantaja on ottanut lakisääteisen tapaturmavakuutuksen. Vakuutusyhtiön toiminta on tältä osin julkista hallintoa. Kun kyse on lääketieteellisen seikan arvioimisesta, myös vakuutusyhtiön lääkärin on lain mukaan osallistuttava päätöksentekoon. Vakuutusyhtiön päätökseen voi hakea muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta. Ylin muutoksenhakuaste on korkein oikeus.

Lakisääteisen tapaturmavakuutusjärjestelmän keskeiset periaatteet ovat olleet muuttumattomina voimassa vuoden 1948 tapaturmavakuutuslaista (608/1948) alkaen. Tässä jutussa sovellettava työehtosopimus on tullut voimaan vuonna 1993.

Vakuutusyhtiö on antanut päätöksen A:n asiassa 11.10.2016. Vakuutusyhtiö on katsonut, että tapaturman ja työkyvyttömyyden välillä on syy-yhteys 7.10.2016 asti mutta ei enää sen jälkeen. A ei ole hakenut muutosta vakuutusyhtiön päätökseen, joten se on tullut lainvoimaiseksi. Työnantajalla ei ole ollut muutoksenhakuoikeutta.

Sovellettavan työehtosopimuksen sanamuoto ei nimenomaisesti aseta 90 kalenteripäivän palkanmaksujakson edellytykseksi sitä, että asiasta olisi myönteinen vakuutusyhtiön korvauspäätös. Todistaja D:n mukaan työehtosopimusmääräystä oli kuitenkin sovellettu vakiintuneesti tällä tavalla 20 vuoden ajan. D on kertonut, että työehtosopimusmääräyksen taustalla oli se, että lakisääteinen tapaturmavakuutus korvasi palkan kutakuinkin täysimääräisesti työnantajalle.

Kantajan puolelta kuultujen todistajien kertomusten merkitystä vähentää se, että heillä ei ole omakohtaista tietoa työehtosopimuksen soveltamiskäytännöstä tältä ajalta. Kertomukset perustuvat suurelta osin toisen käden tietoon.

Työtuomioistuin joutuu työehtosopimusta tulkitessaan arvioimaan samoja tosiseikkoja, joita vakuutusyhtiö on jo arvioinut omassa päätöksessään. Olennaista ovat tapaturman sattuminen, työkyvyttömyys ja niiden välinen syy-yhteys. Kanteen hyväksyminen merkitsisi sitä, että tosiseikkoja olisi arvioitava lakia ja työehtosopimusta sovellettaessa eri tavalla.

Pidän sinänsä mahdollisena sitä, että 90 päivän sairausajan palkka voi tulla työehtosopimuksen perusteella maksettavaksi, vaikka vakuusyhtiö ei olisikaan tehnyt myönteistä korvauspäätöstä. Tällainen lopputulos olisi mahdollinen lähinnä silloin, kun kiistatonta työtapaturmaa ei ole jostain syystä lainkaan saatettu vakuutusyhtiön arvioitavaksi.

Tilannetta on kuitenkin arvioitava toisin, jos vakuutusyhtiö on antanut päätöksen tapaturman korvattavuudesta. Todistaja D:n kertomuksen perusteella on näytetty, että työehtosopimusta on sovellettu yhtenevästi vakuutusyhtiön päätöksen kanssa vuosikymmeniä. Vastakkaisen tulkinnan puolesta ei ole esitetty luotettavaa näyttöä.

D:n kertomuksella on selvitetty myös se, miksi sairausajan palkanmaksujakso on työtapaturmissa pitempi kuin tavanomaisissa sairauspoissaoloissa. Kantajan puolelta ei ole esitetty selvitystä siitä, miksi työtapaturmiin liittyvä sairausajan palkanmaksujakso olisi tavanomaista pitempi, vaikka vastaavalta ajalta ei maksettaisi lakisääteistä tapaturmakorvausta. Myös tämä seikka on otettava huomioon todistajien kertomusten merkitystä arvioitaessa.

Kiinnitän lisäksi huomiota vakuutusyhtiön päätöksen oikeusvoimavaikutukseen. Vaikka käsiteltävää työehtosopimuksen tulkintakysymystä ei voikaan ratkaista yksin oikeusvoimavaikutuksen perusteella, totean että sekin johtaisi samaan lopputulokseen.

Edellä todetun perusteella kannetta ei voi hyväksyä esitetyssä muodossa. Hylkään kanteen ja velvoitan kantajan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut.