TT 2020:117

Asiassa oli kysymys siitä, oliko yliopistolla ollut perusteltu syy solmia taidehistorian ja -teorian professorin kanssa määräaikainen työsopimus noin viiden vuoden ajalle. Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen mukaan määräaikainen työsopimus voitiin tehdä työsopimuslaissa ja yliopistoja koskevassa lainsäädännössä mainituilla perusteilla.

Työnantajapuolen mukaan taidealan opetustehtävän luonne yhdessä vakiintuneen käytännön kanssa muodostivat perusteen työsopimuksen määräaikaisuudelle. Työnantajapuoli vetosi siihen, että taidealan opetustehtävän luonteeseen ja erityispiirteisiin kuuluivat muun ohella taiteellisen toiminnan sekä tutkimuksen ja opetuksen muuttuvat tarpeet, ja tähän liittyen pyrkimys turvata taidealan opetustehtävien laadun kehittyminen, opetuksen ajantasaisuus sekä taiteellinen uudistuminen.

Tuomiossa todettiin, että tietyn alan vakiintuneellakaan käytännöllä ei voida syrjäyttää lain pakottavia säännöksiä, vaan tapauskohtaisesti on erikseen arvioitava, täyttyykö asiassa työsopimuksen määräaikaisuudelle laissa säädetty edellytys. Edelleen todettiin, että alan luonne ja yliopistoissa tehtävän työn erityispiirteet on otettava huomioon määräaikaista työtä koskevan säännöksen tulkinnassa. Taidealan opetustehtävän luonne on käsitteenä kuitenkin liian täsmentymätön, jotta sen perusteella voitaisiin arvioida työvoiman tarpeen tilapäisyyttä. Työnantajan on lisäksi kyettävä perustelemaan kussakin yksittäisessä tapauksessa, miksi juuri kyseisessä tehtävässä alan erityispiirteisiin liittyvän tavoitteen saavuttaminen edellyttää sopimuksen määräaikaisuutta. Arviota tehtäessä on otettava huomioon se, että yliopistossa tehtävän työn erityispiirteisiin kuuluu myös perusoikeutena turvattu tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus, mikä osaltaan puoltaa toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita määräaikaisten sijaan.

Tuomiossa katsottiin, ettei yliopisto ollut esittänyt riittävää selvitystä siitä, miksi taidealan opetustehtävän erityispiirteisiin liittyvät sinänsä oikeutetut tavoitteet olisivat olleet saavutettavissa vain siten, että tieteellisin ansioin tehtävään valitun taidehistorian ja -teorian professorin työsopimus oli määräaikainen. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että professorin työsopimusta solmittaessa olisi ollut tiedossa sellaisia konkreettisia toiminnan muutoksia, jotka tosiasiassa olisivat vaikuttaneet kyseessä olevalle professorille tarjolla olleisiin työtehtäviin määräaikaisen sopimuksen päättyessä ja tehneet työtehtävistä siten vain tilapäisiä. Yliopiston ja professorin välinen työsopimus oli tehty työnantajan aloitteesta määräaikaiseksi ilman perusteltua syytä, ja työsopimusta oli näin ollen pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Yliopisto ja työnantajaliitto tuomittiin hyvityssakkoihin.

KANTAJA

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry

VASTAAJAT

Sivistystyönantajat ry

Taideyliopisto

ASIA

Määräaikainen työsopimus

Vireille 30.6.2020

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 8.10.2020

Pääkäsittely 13. ja 16.11.2020

Asiat R 42/20 ja 44/20 on päätetty käsitellä samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla.

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Sivistystyönantajat ry:n ja muiden ohella Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä solmitussa yliopistojen yleisessä työehtosopimuksessa (1.4.2014–31.1.2017) on ollut muun ohella seuraava määräys, joka on ollut työehtosopimuksessa myös sopimuskausilla 1.2.2017–31.1.2018, 1.2.2018–31.3.2020 ja 1.4.2020–31.3.2022.

1 LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työsuhde ja koeaika

---

Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslaissa ja yliopistoja koskevassa lainsäädännössä mainituilla perusteilla.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät vuonna 2013 Taideyliopistoksi. Taideyliopisto tarjoaa ylintä kuvataiteen, musiikin, teatterin ja tanssin koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on edustamillaan aloilla, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, Suomen ainoa yliopisto.

Taideyliopistossa professoreista 17 työskentelee toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa (kaikki Sibelius-Akatemiassa) ja 39 määräaikaisessa työsuhteessa. Kuvataideakatemian (korkeakouluasema vuodesta 1993) ja Teatterikorkeakoulun (korkeakouluasema vuodesta 1979) professorit ovat työskennelleet Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun toimintojen alusta alkaen määräaikaisissa virkasuhteissa. Yliopistojen kaikki työntekijät, mukaan lukien professorit, ovat siirtyneet työsopimuslain piiriin yliopistolain uudistuksen jälkeen vuoden 2010 alusta alkaen. Myös työsopimuslain piiriin siirtymisen jälkeen Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu ovat solmineet professoreiden kanssa ainoastaan määräaikaisia työsopimuksia. Perusteena määräaikaisille työsopimuksille on ollut valtaosin opetustehtävän luonne. Keväällä 2020 yksi Kuvataideakatemian ja kaksi Teatterikorkeakoulun professoria kutsuttiin tehtäviinsä, eli heidät vakinaistetaan viimeistään syksyn 2020 aikana. Taideyliopisto vakinaisti noin 26 määräaikaisessa lehtorin tehtävässä toimivaa kevään 2020 aikana.

Taideyliopisto on tehnyt vuonna 2019 strategisen päätöksen ottaa käyttöön urajärjestelmämalli vuoden 2020 alusta alkaen. Urajärjestelmämallia on valmisteltu vuodesta 2017 alkaen yhteistyössä Taideyliopiston henkilöstön edustajien ja eri sidosryhmien kanssa. Urajärjestelmän käyttöönotto johtaa osaltaan siihen, että määräaikaisten professuurien määrä tulee vähenemään. Urajärjestelmään siirrettävät professorin tehtävät määritellään lähtökohtaisesti sellaisiksi, että niissä solmitaan toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Kuitenkin myös urajärjestelmämallin täysimittaisen käyttöönoton jälkeen Taideyliopistossa on professuureja, jotka täytetään viiden vuoden määräajaksi. Työnantajapuoli on katsonut, että määräaikaisten professuurien kautta voidaan jatkossakin huomioida taidealan erityinen luonne ja varmistaa esimerkiksi taiteenalojen uusiutuminen ja uusien avauksien mahdollistaminen. Urajärjestelmän käyttöönotto on keskeytetty tämän oikeusprosessin ajaksi.

Taideyliopisto on tehnyt 24.3.2016 X:n kanssa Kuvataideakatemiaan sijoittuvan, ajanjakson 1.4.2016–31.12.2020 voimassa olevan määräaikaisen työsopimuksen taidehistorian ja -teorian professorin tehtävästä. Määräaikaisen työsopimuksen perusteeksi on kirjattu taidealan opetustehtävän luonne. Taidehistorian ja -teorian alueella on Taideyliopistossa toiminut professori myös vuosina 2004–2009, 2010 ja 2011–2015. Taideyliopisto julkaisi toukokuussa 2020 hakuilmoituksen taidehistorian ja -teorian professorin viisi vuotta kestävään määräaikaiseen tehtävään.

Erimielisyys vallitsee siitä, onko X:n työsopimusta pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Asiassa on pidetty yksikkötason neuvonpito 4.2.2020, paikallisneuvottelut 13.3.2020 ja liittotason neuvottelut 2.6.2020.

KANNE

Vaatimukset

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- vahvistaa, että Taideyliopisto on tehnyt X:n kanssa ajalle 1.4.2016–31.12.2020 määräaikaisen työsopimuksen vastoin työehtosopimuksen määräystä ja että X:n työsopimusta tulee pitää toistaiseksi voimassa olevana,

- velvoittaa Taideyliopiston maksamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:lle hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

- velvoittaa Sivistystyönantajat ry:n maksamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä ja

- velvoittaa Sivistystyönantajat ry:n ja Taideyliopiston yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n oikeudenkäyntikulut 15.863,75 eurolla korkoineen.

Perusteet

Työehtosopimuksen tulkinta

Työnantajapuolen mukaan taidealan opetustehtävien luonne ja erityispiirteet, kuten taiteellisen toiminnan ja opetuksen muuttuvat tarpeet, muodostavat asianmukaisen perusteen professorin (tai esimerkiksi lehtorin) määräaikaiselle työsuhteelle. Se on myös vedonnut alan käytäntöön. Menettelyllä on työnantajapuolen mukaan pyritty turvaamaan taidealan opetustehtävien laadun kehittyminen, opetuksen ajantasaisuus sekä taiteellinen uudistuminen. Se on vedonnut myös tarpeeseen rekrytoida uusia työntekijöitä, ja väittänyt, että käytäntö olisi yleisesti hyväksytty ja toivottu käytäntö työntekijöiden ja opiskelijoiden keskuudessa.

Edellä mainitut seikat eivät muodosta perusteltua syytä solmia määräaikaista työsopimusta professorin tehtävistä taidealan opetus- tai tutkimustehtävissä, Taideyliopistossa tai sen Kuvataideakatemiassa. Tämä käy ilmi myös oikeuskäytännöstä (KHO 30.4.2009, dnro 3477/3/07 ja 3528/3/07), sivistysvaliokunnan yliopistolakia koskevasta mietinnöstä 5/2009 vp sekä opetus- ja kulttuuriministeriön lausunnosta 23.5.2015, jossa ministeriö on todennut, että laissa säädettyjen perusteiden tulee täyttyä, jos henkilö otetaan määräaikaiseen työsuhteeseen. Professoriliiton Taideyliopiston osasto on 17.2.2016 antanut rehtoreille lausunnon, jossa se on katsonut, että Taideyliopisto on rikkonut määräaikaisia työntekijöitä koskevaa suojaa.

Taideyliopiston olisi tullut ottaa huomioon myös yliopistolain velvoitteet professoreiden työsopimusten kestosta päättäessään (muun ohella 32 §). Yliopistolain esitöissä on todettu (SivM 5/2009 vp s. 9), että määräaikaisuuksien käytön laillisuus on ratkaistava tapauskohtaisesti työlainsäädännön periaatteiden mukaisesti ottaen lainsäädännön mahdollistavalla tavalla huomioon yliopistoissa tehtävän työn erityispiirteet. Oikeuskirjallisuudessa todetuin tavoin näihin erityispiirteisiin kuuluu muun ohella tutkimuksen ja opetuksen vapaus, jotka on otettava huomioon työsopimuslain säännöksiä tulkittaessa (Olli Mäenpää, Yliopistolaki, 2009, s. 172). Pysyvät opetustehtävät tulee hoitaa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Yliopiston opettajille kuuluva opetuksen ja tutkimuksen vapaus ja opetettavan tiedon jatkuva uusintaminen puoltavat toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita määräaikaisten työsuhteiden sijaan (Tarmo Miettinen ym., Uusi yliopistolainsäädäntö, 2009, s. 179).

Työsopimusten solmiminen vain määräajaksi ei ole tarpeen Taideyliopiston esittämien päämäärien saavuttamiseksi. Taideyliopiston käytäntö, jossa yksikään professori ei ole toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa, mahdollistaa irtisanomissuojan kiertämisen.

JUKO ei ole tällaista käytäntöä hyväksynyt. Käytäntö ei ole myöskään työntekijöiden tai opiskelijoiden toivoma ja vaikka olisi, ei se muodostaisi perusteltua syytä määräaikaisen työsopimuksen tekemiselle.

Suomen yliopistoissa professoreista keskimäärin 12 prosenttia on määräaikaisissa työsuhteissa. Taidealan opetusta annetaan Aalto-yliopistossa, Lapin yliopistossa, Tampereen yliopistossa sekä Taideyliopistossa. Taidealan professoreista (full) on määräaikaisissa työsuhteissa keskimäärin 15 prosenttia Aalto-yliopistossa, 9 prosenttia Lapin yliopistossa, 7 prosenttia Tampereen yliopistossa ja 65 prosenttia Taideyliopistossa.

X:n työsopimuksen määräaikaisuuden perusteesta

Taideyliopistolla ei ollut perusteltua syytä solmia X:n kanssa määräaikaista työsopimusta ajalle 1.4.2016–31.12.2020.

X on työskennellyt Taideyliopiston palveluksessa Kuvataideakatemiassa viidessä eri määräaikaisessa työsuhteessa 1.1.2014 lukien. Hän on työskennellyt 1.4.2016 lukien taidehistorian ja -teorian professorin tehtävässä. Taidehistoria ja taideteoria ovat kaksi eri oppiainetta tiedeyliopistoissa. Taideyliopistossa (Kuvataideakatemiassa) ne on yhdistetty samaan professuuriin. Ennen X:ää samassa tehtävässä työskenteli toinen henkilö määräaikaisissa työsuhteissa vuosina 2004–2009, vuonna 2010 ja edelleen vuosina 2011–2015.

Kuvataideakatemiassa on kolme ohjelmaa: Kuvataiteen MA/BA ohjelma (eli kandidaatin ja maisterin tutkintojen koulutusohjelma), Esittämiskäytäntöjen MA ohjelma (Praxis) ja Kuvataiteen tohtoriohjelma.

Taidehistorian ja -teorian professorin pysyviä keskeisiä tehtäviä olivat jo ennen X:n työsuhteen alkua ja ovat olleet X:n työsuhteen ajan taidehistorian ja -teorian opetus mukaan lukien kuvataiteen koulutusohjelman kandidaatin ja maisterin tutkintojen pakolliset kurssit, opinnäytetöiden ohjaaminen ja tarkastaminen sekä opiskelijoiden ohjaus ja lisäksi tutkimus.

Kun X aloitti työssään, taidehistorian ja -teorian professuuria ennen häntä hoitaneen B:n tehtäviä ei ollut siirretty pois X:n vastuulta eikä tällaisesta ollut päätetty. X oli vastuussa myöhemmin C:lle siirretyistä tehtävistä (Nykytaiteen historia ja teoria I-II) vielä syksyn 2016 alussa. Nykytaiteen tutkimuksen professorin tehtävän hakuilmoituksen dekaani allekirjoitti vasta 19.5.2016.

Yleisten opetuksen vastuuhenkilön tehtävien siirtyminen toiselle henkilölle (D) ei ole muuttanut tehtävää tai opetusalaa. Siitä päätettiin vasta 1.8.2016. Kyseinen vastuu siirrettiin D:ltä syksyllä 2017 X:lle ja C:lle. Professuurin ala ei muutu sillä, että hallinnollisia tehtäviä siirretään. Asialla ei ole mitään oikeudellista merkitystä tässä riidassa.

Taideyliopisto julkaisi toukokuussa 2020 hakuilmoituksen taidehistorian ja -teorian professorin viisi vuotta kestävään määräaikaiseen tehtävään. Edellä mainitut keskeiset tehtävät pysyvät samoina 1.1.2021 lukienkin kyseisen professuurin tehtävissä.

Taideyliopisto ja Sivista ovat X:n asiassa vedonneet siihen, että Taideyliopiston tulee voida muuttaa taidehistorian ja -teorian opetuksen suuntaa taidealan kehitys ja suuntaukset huomioon ottaen. JUKO huomauttaa, että taidehistorian professorin tehtävää hoidetaan Lapin, Turun ja Helsingin yliopistossa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. JUKO katsookin, että työnantajapuolen vetoama tarve, vaikka se olisi todellinen, ei edellytä eikä oikeuta työnantajaa solmimaan määräaikaisia työsopimuksia. Näin ollen, vaikka tehtävien tai opetuksen painotuksen katsottaisiin joiltain osin muuttuvan 1.1.2021 lukien, sekään ei olisi oikeuttanut solmimaan määräaikaista työsopimusta 1.4.2016.

Määräaikaisen työsopimuksen tekemisen perusteeksi ilmoitettu syy ”taidealan opetustehtävän luonne”, on ilmaisultaan niin yleinen, ettei sen perusteella voida välittömästi arvioida työvoiman tarpeen tilapäisyyttä.

Työsopimuksen kesto ei ollut sidoksissa mihinkään objektiivisesti havaittavissa olevaan tapahtumaan taikka solmimishetkellä tiedossa olleeseen myöhempään muutokseen, josta tiedettiin aiheutuvan työn tarjoamisedellytyksiin sellaisia muutoksia, jotka oikeuttaisivat solmimaan määräaikaisen työsopimuksen.

Tässä tapauksessa työvoiman tarvetta tuli pitää pysyvänä, kun otetaan huomioon tehtävän sisältö ja se, että tehtävässä on solmittu määräaikainen työsopimus myös ennen käsillä olevaa riidanalaista työsopimusta ja että tehtävää jälleen täytetään määräaikaisena.

Työnantaja on pyrkinyt kiertämään irtisanomissuojaa tarkoituksenaan voida halutessaan vaihtaa tehtävää hoitavaa henkilöä ilman irtisanomisperustetta.

Tieten rikkominen

Taideyliopisto on tietensä rikkonut työehtosopimusta solmiessaan määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä. Se ei ole suostunut oikaisemaan menettelyään ja tunnustamaan, että työsuhde on voimassa toistaiseksi, vaikka sillä on ollut tähän mahdollisuus. Se tulee tuomita maksamaan hyvityssakkoa.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Sivista on tullut tietämään edellä selostetuista tapahtumatiedoista viimeistään ennen 2.6.2020 eikä se ole siitä huolimatta ryhtynyt tarpeellisiin valvontatoimiin Taideyliopistoon nähden rikkomuksen korjaamiseksi, vaan päinvastoin tukenut Taideyliopiston työehtosopimuksen vastaista menettelyä. Sen olisi tullut vähintäänkin huolehtia siitä, että Taideyliopisto tunnustaa työsuhteen olevan voimassa toistaiseksi. Sivista on rikkonut valvontavelvollisuuttaan. Se tulee tuomita maksamaan hyvityssakkoa.

VASTAUKSET

Vaatimukset

Sivistystyönantajat ry on vaatinut, että kanne hylätään ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 2.150 eurolla korkoineen.

Taideyliopisto on vaatinut, että kanne hylätään ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 23.995,61 eurolla korkoineen.

Yhteiset perusteet

Työehtosopimuksen tulkinta

Professoreiden, kuten X:n, määräaikaisen työsopimuksen perusteeksi on kirjattu ”taidealan opetustehtävän luonne”. Taidealan opetustehtävän luonne ja opetustehtävän luonteeseen liittyvät erityispiirteet, kuten taiteellisen toiminnan ja opetuksen muuttuvat tarpeet, muodostavat asianmukaisen perusteen professorin määräaikaiselle työsuhteelle. Menettelyllä on pyritty turvaamaan taidealan opetustehtävien laadun kehittyminen, opetuksen ajantasaisuus sekä taiteellinen uudistuminen.

Taideyliopiston toimintaa ohjaavia tekijöitä ovat muun muassa määräajoin muuttuvat opetussuunnitelmat, Taideyliopiston strategiset linjaukset sekä ajankohtaiset taiteen ja yhteiskunnan ilmiöt ja tutkimussuuntaukset. Tämän vuoksi Taideyliopistolla voi olla tarve muuttaa esimerkiksi professoreiden tehtäviä, tehtävien painopisteitä, opetuksen sisältöä ja vastuita. Tällä tavoin Taideyliopisto edistää taiteenalojen uusiutumista, uusia avauksia sekä varmistaa alan ajankohtaiset virtaukset sekä käytännöt opetuksessa, tutkimuksessa ja taiteellisessa toiminnassa.

Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu ovat tehneet professoreiden kanssa vakiintuneesti valtaosin opetustehtävän luonteeseen perustuvia määräaikaisia virkanimityksiä niiden toiminnan alusta alkaen. Tätä vakiintunutta käytäntöä on jatkettu myös sen jälkeen, kun professorit ovat siirtyneet työsopimuslain piiriin noin 10 vuotta sitten ja käytäntöä voidaan pitää siten vakiintuneena myös työsopimuslain näkökulmasta.

Urajärjestelmää valmisteltaessa myös osa professoreista on korostanut määräaikaisten työsopimusten merkitystä taidealan koulutukselle sekä kehitykselle. Lisäksi Taideyliopiston opiskelijat ovat korostaneet määräaikaisten työsopimusten merkitystä esimerkiksi laadukkaan opetuksen takaajana. Taideyliopiston ylioppilaskunta on muun muassa julkaissut vuonna 2014 lausunnon, jossa se on ottanut vahvasti kantaa määräaikaisten professuurien puolesta.

Yliopistolakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 7/2009 vp s. 64) on todettu, että myös alan vakiintunut käytäntö voi muodostaa perusteen määräaikaiselle työsopimukselle. Sivistysvaliokunta on mietinnössään (SiVM 5/2009 vp s. 64) todennut, että vakiintunut käytäntö ei sen näkemyksen mukaan täytä työsopimuslain edellyttämää perusteltua syytä määräaikaiselle työsuhteelle. Sivistysvaliokunta ei ole kuitenkaan mietinnön jälkeen julkaisemissaan lausumaehdotuksissa ottanut miltään osin kantaa määräaikaisten työsopimusten perusteisiin. Myös yliopistolain esitöiden perusteella vakiintuneelle käytännölle voidaan antaa painoarvoa määräaikaisen työsopimuksen perusteltua syytä arvioitaessa.

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n muuttamista koskevista esitöistä (HE 239/2010 vp s. 3) käy ilmi, että arviointi työn tilapäisyydestä tehdään sopimuksentekohetkellä. Tämän arvioinnin kannalta ratkaisevaa on nimenomaisesti työnantajan perusteltu käsitys tarjolla olevan työn määrästä (esim. Äimälä ja Kärkkäinen: Työsopimuslaki, 2017, s. 73).

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussa KHO 8.8.2002 T1845 katsonut, että opetustehtävän luonne voi muodostaa perustellun syyn solmia työsopimus määräaikaisena. Ratkaisussaan korkein hallinto-oikeus on viitannut virkamieslautakunnan perusteluihin, joissa on todettu, että ”teatterikorkeakoulu on määräaikaisilla nimityksillä pyrkinyt edistämään taiteellisen oppilaitoksen mahdollisuuksia sopeuttaa määräaikaisten palvelussuhteiden käyttämiseen perustuvaa opetustoimintaansa tukeva tehtävä vastaamaan taideaineiden opetukseen muuttuvia tarpeita eikä siten ole käyttänyt määräaikaista nimittämistä R:n palvelussuhdeturvan heikentämiseksi tai muussa lainvastaisessa tarkoituksessa”.

Edelleen kantajan viittaamassa korkeimman hallinto-oikeuden 30.4.2009 antamassa ratkaisussa on katsottu, että professorin viran luonne voi olla perusteltu syy määräaikaiselle virkasuhteelle.

Edellä tarkemmin kuvattu opetustehtävien luonne yhdessä erityisesti Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa noudatetun vakiintuneen käytännön kanssa voivat muodostaa perusteen Taideyliopiston professorin määräaikaiselle työsopimukselle. Määräaikaisuuden perustetta ei ole kirjattu työsopimukseen myöskään liian yleisellä tasolla.

Eri yliopistoilta saatujen selvitysten mukaan taideaineita opettavien määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien professoreiden määrät suhteessa kaikkiin taideaineita opettaviin professoreihin ovat Aaltoyliopistossa noin 70 prosenttia, Tampereen yliopistossa noin 50 prosenttia ja Lapin yliopistossa noin 20 prosenttia.

X:n työsopimuksen määräaikaisuuden perusteesta

X:n määräaikaiselle työsopimukselle on ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukainen perusteltu syy.

Taidehistorian ja -teorian alueella on Taideyliopistossa toiminut professori ajanjaksona 1.2.2010–31.12.2015. Vuoden 2015 aikana Taideyliopistossa on käynnistetty valmistelu tehtävän erottautumiseksi alan sisällä kahteen eri painopisteeseen ja siten kahteen uuteen professorin tehtävään, joista toiseen X on tullut valituksi ja toinen on täytetty kutsulla vuoden 2016 aikana. Tämän kutsuprofessuurin alana on nykytaiteen historia, teoria ja tutkimus sekä näiden opetus.

X:n tekemän professuurin vastuita ja sisältöä on siten kohdennettu uudelleen verrattuna aikaisempaan professuuriin. Lisäksi yleisen opetuksen vastuuhenkilön tehtävät ovat siirtyneet taidehistorian ja -teorian professorilta opetuksesta vastaavalle varadekaanille ja myöhemmin jaetusti kahdelle edellä mainitulle professorille.

Kuvataideakatemian silloinen dekaani E on tehnyt 23.5.2016 päätöksen Kuvataideakatemian organisaatiomuutoksesta, joka on astunut voimaan 1.8.2016. Taideyliopisto on suunnitellut organisaatiomuutosta jo vuodesta 2015 alkaen, ja Taideyliopistolla on ollut jo X:n työsopimuksen solmimishetkellä 25.3.2016 perusteltu käsitys X:n tekemän professuurin vastuiden ja sisällön uudelleenkohdentamisesta ja yleisen opetuksen vastuuhenkilön tehtävien siirtymisestä varadekaanille.

X:n pääasialliset työtehtävät ovat olleet:

a) Vastuu X:n professuurin vastuualueelle kuuluvista opintokokonaisuuksista, kuten taidehistorian perusteista. Opintokokonaisuuksien opetuksesta ovat vastanneet kuitenkin pääosin muut Taideyliopiston työntekijät.

b) Opinnäytetöiden ohjaaminen ja tarkastaminen sekä opiskelijoiden ohjaus.

c) Tutkimus.

Taidehistorian ja -teorian professuuria ennen X:ää hoitaneen B:n pääasialliset työtehtävät ovat olleet huomattavasti laajemmat kuin X:n työtehtävät. B:n pääasiallisiin työtehtäviin on kuulunut muun muassa yleisen opetuksen keskuksen johtaminen sekä vastuu ainakin seuraavista opintokokonaisuuksista: piirustus ja havainto, taidehistoria ja teoria, yhteiset opinnot (esimerkiksi kielet ja tieto- ja viestintätekniikka) ja Taiteilija yhteiskunnassa. B on siten vastannut kaikista taidehistorian ja -teorian opintokokonaisuuksista. X:n vastuulle kuuluu ja on kuulunut ainoastaan osa näistä opintokokonaisuuksista.

Taideyliopiston opetussuunnitelmiin kirjatut opintojaksojen nimet, sisällöt ja osaamistavoitteet eivät anna täsmällistä kuvaa opintojaksojen sisällöstä. Kunkin opintojakson toteutuksen sisältöön vaikuttaa toteutuksesta vastaavan professuurin sisältö, kuten opetusala, painopistealue ja vastuualue.

Taideyliopisto on asettanut vuonna 2020 hakuun uuden taidehistorian ja -teorian professorin tehtävän, joka on määrä täyttää 1.1.2021 lähtien. Tämän tehtävän avaaminen ei poista X:n nykyisen työsopimuksen määräaikaisuuden perusteltua syytä seuraavista syistä.

– Uudessa taidehistorian ja -teorian professuurissa painopistealueena on taiteen historian ja taideteoreettisen ajattelun opettaminen antiikista 1900-luvun alkupuolelle kuvataiteilijakoulutuksen näkökulmasta.

– Uudessa taidehistorian ja -teorian professuurissa edellytetään opetuksen avaamista kansainvälisen taiteen ja kulttuurin suuntaan ja opetuksessa keskitytään siten myös muihin kulttuureihin kuin länsimaiseen.

– Uudessa taidehistorian ja -teorian professorin tehtävässä painottuu opetustyön osalta kohderyhmä eli taiteilijakoulutus ja sen historia. Professuurilla halutaan vahvistaa ymmärrystä taidehistorian ja -teorian muotoutumiseen vaikuttaneiden muiden tieteenalojen, kuten filosofian, luonnontieteiden ja teologian, näkemyksistä taiteesta ja taiteilijuudesta.

Edellä kuvatulla tavalla opetustehtävien luonne yhdessä erityisesti Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa noudatetun vakiintuneen käytännön kanssa muodostavat perusteen X:n määräaikaiselle työsopimukselle.

X:n 1.4.2016 alkanut taidehistorian ja -teorian professuuri on opetusalaltaan, painotuspisteeltään ja vastuualueiltaan erilainen professuuri, kun sitä verrataan X:n työsuhdetta edeltäneeseen ja 1.1.2021 täytettävään taidehistorian ja -teorian professorin tehtävään.

Työehtosopimuksen tieten rikkominen (Taideyliopisto)

Taideyliopisto ei ole rikkonut yliopistojen yleistä työehtosopimusta. Taideyliopisto ei ole siten velvollinen maksamaan myöskään hyvityssakkoa työehtosopimuksen rikkomisen johdosta.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti (Sivistystyönantajat ry)

Työehtosopimuslain 8 §:n 2 momentin mukaisesti työehtosopimukseen osallisen yhdistyksen katsotaan laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa, mikäli selvää ja riidatonta työehtosopimuksen määräystä ei ole sovellettu työehtosopimukseen osallisten yhdistysten yksimielisen kannan mukaisesti eikä väärää soveltamista olosuhteet huomioon ottaen nopeasti korjata, kun se on tullut yhdistyksen tietoon.

Huomioiden se, että taidealan opetustehtävän luonne on ollut käytössä määräaikaisuuden perusteena Kuvataideakatemiassa vakiintuneesti ja yleisesti sen toiminnan alusta alkaen aina tähän hetkeen asti sekä se, että oikeudellisena kysymyksenä on se, että täyttääkö työsopimukseen kirjattu määräaikaisuuden peruste työsopimuslain 1 luvun 3 §:n mukaisen edellytyksen, ei asiassa ole kyse selvän ja riidattoman työehtosopimuksen määräyksen vastaisesta menettelystä.

Näin ollen Sivistan ei voida katsoa rikkoneen valvontavelvollisuuttansa asiassa, eikä sitä voida tuomita hyvityssakkovastuuseen taikka oikeudenkäyntikuluvastuuseen.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Hakuilmoitus taidehistorian- ja teorian professorin tehtävään ajalle 1.1.2016–31.12.2020

2. Työsopimus taidehistorian- ja teorian professorin tehtävistä ajalle 1.4.2016–31.12.2020

3. Hakuilmoitus taidehistorian- ja teorian professorin tehtävään 1.1.2021 lukien

4. Yksikkötason neuvottelumuistio 4.2.2020

5. Paikallisneuvottelupöytäkirja 13.3.2020

6. Liittoneuvottelupöytäkirja 2.6.2020

7. Rehtorin päätös 7.3.2016

8. Kuvataiteen kandidaatin ja maisterin tutkintojen tutkintovaatimukset 2016 ja 2020 ja 1.8.2020 Kuvataiteen maisterin tutkinto

9. Professoriliiton Taideyliopiston osaston lausunto 13.4.2015 sekä F:n sähköposti G:lle 17.2.2016

10. Opetus- ja kulttuuriministeriön lausunto 25.3.2015

11. Professoriliiton palkkaselvitys 2019

12. Sähköpostikeskustelu syksyllä 2016 (erityisesti X:n viesti 25.8.2016)

13. Kuvataideakatemian johtoryhmän kokouksen liitteet huhtikuulta 2016

Vastaajien kirjalliset todisteet

1. Työsopimus 1.4.2016–31.12.2020

2. Taideyliopiston Ylioppilaskunnan lausunto 18.2.2014

3. Dekaanin päätös ja hakuseloste taidehistorian ja -teorian professorin määräaikaisesta työsuhteesta ajalle 1.1.2016–31.12.2020

4. Hakuseloste taidehistorian ja -teorian professorin määräaikaisesta työsuhteesta 1.1.2021 alkaen

5. Kuvataideakatemian johtoryhmän kokouksen liite 8.3.2016

6. Nykytaiteen tutkimuksen professuurin tehtäväseloste

7. Taideyliopiston strategia 2021–2030

Kantajan henkilötodistelu

1. X

2. F, professori, Teatterikorkeakoulu, Taideyliopiston hallituksen jäsen

3. H, professori, luottamusmies, Sibelius-Akatemia

4. I, lehtori, pääluottamusmies, Teatterikorkeakoulu

5. J, Professoriliiton toiminnanjohtaja

Vastaajien henkilötodistelu

1. G, Taideyliopiston rehtori

2. C, Kuvataideakatemian dekaani

3. K, Kuvataideakatemian entinen kehittämispäällikkö

4. D, Kuvataideakatemian entinen varadekaani

5. L, Sivistystyönantajat ry:n työmarkkinajohtaja

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, onko Taideyliopistolla ollut perusteltu syy solmia X:n kanssa määräaikainen työsopimus taidehistorian ja -teorian professorin tehtävässä ajalle 1.4.2016–31.12.2020.

Oikeudelliset lähtökohdat

Määräaikainen työ

Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen 1 luvun 4 §:n mukaan määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslaissa ja yliopistoja koskevassa lainsäädännössä mainituilla perusteilla.

Riidatonta on, että määräaikaisen työsopimuksen perusteita koskevat työsopimuslain ja yliopistoja koskevan lainsäädännön säännökset tulevat sovellettavaksi osana työehtosopimusta.

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Säännöksen 3 momentin mukaan toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi.

Työsopimuslain työsopimuksen kestoaikaa koskevat säännökset on laadittu siten, että toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat ensisijaisia määräaikaisiin sopimuksiin nähden. Määräaikaisen sopimuksen solmimisedellytyksiä koskevia rajoituksia sovelletaan kaikissa tehtävissä ja kaikilla toimialoilla. (HE 239/2010 vp s. 1 ja 3.)

Näyttötaakka siitä, että määräaikaisille työsopimuksille on ollut perusteltu syy, kuuluu työnantajalle (HE 157/2000 vp s. 61).

Sitä, milloin määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen on perusteltu syy, ei ole työsopimuslaissa tarkemmin määritelty. Hallituksen esityksissä (HE 157/2000 vp s. 60–61 ja HE 239/2010 vp s. 1) on viitattu vuoden 1970 työsopimuslain 2 §:n 2 momenttiin ja todettu, että määräaikainen työsopimus voidaan tehdä, jos työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy tai muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste sitä edellyttää. Määräaikaisen työsopimuksen käyttö on siten perusteltua, kun työntekijälle tarjotaan ajallisesti rajattu tehtävä, kuten edellä mainittu sijaisuus, kausiluonteinen tai tilapäinen työ, tietty asiantuntemusta vaativa tehtävä, jota vakituinen henkilöstö ei tee, taikka kertaluonteinen tehtävä tai projekti, ja kun sopimusta tehtäessä arvioidaan, että tämän työn päättyessä työnantajalla ei ole tarjota pysyväksi tarkoitettua työtä. Epävarmuus tarjottavan työn riittävyydestä ei yksinomaisena perusteena ole hyväksyttävä syy käyttää määräaikaisia sopimuksia. (HE 239/2010 vp s. 2–3.)

Jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua. Vaatimus koskee jo ensimmäistä määräaikaista työsopimusta. Toistuvien määräaikaisten sopimusten käytön sallittavuutta on arvioitava samoissa töissä. Samoina töinä pidetään sitä tehtävien kokonaisuutta, jota kyseinen työntekijä tai useat työntekijät ovat tehneet määräaikaisissa työsuhteissa. Määräaikaisen sopimuksen solmimisen edellytyksiä arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, tekeekö työnantaja samoista töistä toistuvat määräaikaiset työsopimukset saman työntekijän kanssa vai vaihtaako hän kyseisissä töissä työntekijää. Määräaikaisten sopimusten käytön edellytyksiä on siten arvioitava teetettävän työn edellyttämän työvoimatarpeen pysyvyyden kannalta. Työnantaja ei saa pyrkiä kiertämään toistaiseksi voimassa oleviin työsopimuksiin liittyvää irtisanomissuojaa toistuvilla määräaikaisilla sopimuksilla. (HE 239/2010 vp s. 4.)

Määräaikaisen sopimuksen käyttöedellytyksiä arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä paitsi itse työn erityisluonteeseen myös työn erityispiirteisiin kunkin työnantajan kannalta. Tällaisia kriteereitä voivat olla esimerkiksi, onko työnantajalla toimintansa laajuuden vuoksi mahdollisuus teettää jatkuvasti sinänsä määrättyjä, erillisinä tai itsenäisinä pidettäviä töitä ja toisaalta, asettaako työ tekijälleen joitakin erityisiä ammattitaitovaatimuksia, joita työnantajan vakituisessa työsuhteessa olevilla ei ole tai että työnantaja ei yleensä teetä tällaisia töitä. (HE 157/2000 vp s. 60.) Vaikka kunkin työn tai työalan erityisluonne on otettava säännöksen tulkinnassa huomioon, pelkästään alan käytäntöä ei voida pitää sellaisena työn luonteeseen tai teetettävään työhön liittyvänä seikkana, joka oikeuttaisi määräaikaisen työsopimuksen tekemisen. Sopimuskäytännöllä ei voida syrjäyttää lain pakottavia säännöksiä. Sen sijaan tapauskohtaisesti on erikseen arvioitava, täyttyykö asiassa työsopimuksen määräaikaisuudelle laissa säädetty edellytys. Tietyn alan vakiintunutkaan käytäntö ei siten voi yksinomaisena syynä muodostaa työsopimuslaissa tarkoitettua perusteltua syytä määräaikaisten työsopimusten solmimiseen. (Ks. KKO 2012:10, 13 kohta ja TT 2008:15).

Oikeuskäytännössä on katsottu, että työsopimus voidaan tehdä määräaikaisena työnantajan varautuessa sellaisiin toimintansa muutoksiin, joista aiheutuu työn tarjoamisedellytyksiin vaikuttavia työn järjestelyjä. Työnantajan suunnitelmien vaikutusten tulee kuitenkin olla ennakoitavissa suhteellisen tarkasti. Jos organisaatiota koskevat suunnitelmat toteutuvat vasta pitkähkön ajan kuluttua, ne eivät muuta työn luonnetta tilapäiseksi. Ratkaisussa TT 2003:13 työnantaja oli suunnitellut eräiden töiden uudelleen organisointia, mutta pannut muutokset toimeen vasta noin 2,5 vuoden kuluttua siitä, kun työntekijän kanssa oli tehty ensimmäinen määräaikainen työsopimus. Työtuomioistuin katsoi, että työnantajalla ei vielä tuossa vaiheessa ollut sellaisia uudistussuunnitelmia, joiden perusteella voitaisiin perustellusti katsoa työn pysyvän luonteen siinä määrin muuttuneen, että työnantaja olisi ollut oikeutettu tällä perusteella solmimaan työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen.

Ratkaisussa KKO 2015:64 korkein oikeus totesi (kohta 15), että varautuminen toiminnan muutoksiin voi sinänsä olla sellainen lain esitöissä tarkoitettu muu työnantajan toimintaan liittyvä perusteltu syy, joka voi oikeuttaa työsopimuksen solmimiseen määräaikaisena. Jutussa oli määräaikaisuuden perusteena vedottu muun ohella organisaatiomuutokseen. Työnantaja ei ollut kuitenkaan esittänyt tarkkaa ajankohtaa tai edes arviota siitä, koska mahdolliset muutokset työntekijän tekemissä töissä tulisivat voimaan. Perusteen ei katsottu olevan hyväksyttävä. Työvoiman tarpeen pysyvyyden arvioinnissa on oikeuskäytännössä annettu merkitystä myös sille, kohdistuuko työvoiman tarpeen pysyvyyteen sellaisia uhkia, jotka poikkeavat niistä uhista, jotka tyypillisesti liittyvät työn jatkuvuuteen toistaiseksi voimassa olevissa työsopimuksissa (ks. esim. KKO 2011:73, kohta 7 ja KKO 2012:2, kohta 19).

Ratkaisussa TT 2018:15 yliopisto oli solminut A:n kanssa kolme peräkkäistä työsopimusta työoikeuden tutkimusjohtajan, työ- ja sosiaalioikeuden apulaisprofessorin ja työ- ja sosiaalioikeuden professorin tehtävänimikkeillä. Ensimmäisessä sopimuksessa määräaikaisuuden perusteena oli sijaisuus, toisessa keskeneräiset työjärjestelyt yksikössä, tiedekunnan strategiset tehtävämuutokset ja tutkinnonuudistus. Tutkinnonuudistukseen oli liittynyt epävarmuutta kyseessä olevan tehtävän jatkumisesta. Tiedossa kuitenkin oli ollut, että muutoksia näissä tehtävissä tulisi tapahtumaan uudistuksen edetessä. Tuomiossa katsottiin, että tutkinnonuudistuksen vireillä olon ja kyseessä olevien tehtävien uudelleen suuntaamista koskevien suunnitelmien perusteella yliopisto oli perustellusti voinut varautua toiminnan muutoksiin solmimalla työsopimuksen määräaikaisena. Koska kysymyksessä olevan tehtävän lakkauttaminen ja resurssien uudelleen suuntaaminen olivat tiedossa kolmatta sopimusta tehtäessä, yliopistolla oli peruste solmia myös kolmas työsopimus määräaikaisena. Tuomiossa katsottiin yliopiston osoittaneen, että toiminnan muutokset olivat tosiasiallisesti vaikuttaneet kysymyksessä olevalle työntekijälle tarjolla olleisiin työtehtäviin. Mikään ei myöskään viitannut siihen, että yliopisto olisi määräaikaisilla työsopimuksilla pyrkinyt kiertämään toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen liittyvää irtisanomissuojaa tai että tutkimuksen tai opetuksen vapaus olisi vaarantunut yliopiston menettelyn vuoksi. Näin ollen katsottiin, että määräaikaisille työsopimuksille oli ollut lailliset perusteet eikä yliopisto ollut rikkonut työehtosopimuksen määräaikaista työsopimusta koskevaa määräystä.

Yliopistolaissa ei ole säädetty työsopimuslaista poikkeavia määräaikaisuuden perusteita. Yliopistolain esitöissä on todettu (SiVM 5/2009 vp s. 9–10), että määräaikaisuuksien käytön laillisuus on ratkaistava tapauskohtaisesti työlainsäädännön periaatteiden mukaisesti ottaen lainsäädännön mahdollistavalla tavalla huomioon yliopistoissa tehtävän työn erityispiirteet, kuten perusteltu tarve käyttää määräaikaisia tuntiopettajia tietyissä tehtävissä. Yliopistolakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 7/2009 vp s. 64) mainittu alan vakiintunut käytäntö on kuitenkin valiokunnan mukaan käsitteenä liian täsmentymätön eikä valiokunnan näkemyksen mukaan täytä työsopimuslain edellyttämää perusteltua syytä määräaikaiselle työsuhteelle. Valiokunta arvioi mietinnössään, että jatkossa yliopistoissa on kiinnitettävä selvästi nykyistä enemmän huomiota määräaikaisuuksien käytön lainmukaisiin perusteisiin, ja totesi, että tavoitteena tulee olla, että nykyisten määräaikaisten palvelussuhteiden osuus kaikista palvelussuhteista vähenisi selvästi. Myös oikeuskirjallisuudessa on todettu, että yliopistoissa laajasti ja vakiintuneesti sovellettu palvelussuhteiden määräaikaisuus ei sellaisenaan voi oikeuttaa määräaikaisen työsuhteen käyttöä (Olli Mäenpää, Yliopistolaki, 2009, s. 170; Tarmo Miettinen ym., Uusi yliopistolainsäädäntö, 2009, s. 180).

Yliopistolakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 7/2009 vp) on todettu, että määräaikaisen työsuhteen käyttö on perusteltua esimerkiksi Suomen Akatemian rahoittamissa akatemiatutkijan ja -professorin tehtävissä tai silloin, kun on kyse perustutkinto-opiskelijan työskentelystä harjoittelu- ja pätevöitymistarkoituksessa. Samoin määräaikaisten tuntiopettajien käyttö yliopistoissa on perusteltua toiminnan luonteesta johtuen pienten työmäärien hoitoa varten, esimerkiksi joidenkin erityisalojen opetustehtävissä. Määräaikaisten työsopimusten käytölle voi olla hallituksen esityksen mukaan laillinen peruste myös esimerkiksi tilanteissa, joissa on kyse neliportaiseen tutkijanuraan liittyvistä tehtävistä. (HE s. 64–65.) Viimeksi mainitun osalta sivistysvaliokunta totesi mietinnössään, että myös neliportaisessa tutkijanuramallissa on tarkkaan harkittava määräaikaisten palvelussuhteiden käyttömahdollisuus (SiVM 5/2009 vp s. 10).

Oikeuskirjallisuudessa on edelleen todettu, että jatko-opintoja harjoittavan nuoremman tutkijan työsopimus voidaan tehdä määräaikaisena tehtävään liittyvän määräaikaisen opiskelutavoitteen perusteella. Määräaikaista työsuhdetta voidaan käyttää kertaluontoisissa tutkimusprojekteissa silloin, kun niissä tarvitaan projektikohtaista erityisasiantuntemusta tai kun niiden rahoitus perustuu yksinomaan yliopiston ulkopuolisen rahoittajan päätökseen. Määräaikaista työsuhdetta voitaneen käyttää myös silloin, kun professori keskittyy jonkin erityisalan tai -kysymyksen kertaluontoisiin kehittämistehtäviin. Kyse voi olla esimerkiksi uuden koulutusalan tai -ohjelman suunnittelu- ja kehittämistehtävästä tai koulutuksen alasajamisesta. Sen sijaan esimerkiksi sillä seikalla, että opetussuunnitelmat vahvistetaan lukuvuodeksi tai pariksi, tai sillä seikalla, että opiskelijamäärät vaihtelevat vuosittain, ei yleensä voida perustella määräaikaista työsuhdetta. Pysyvät opetustehtävät tulee hoitaa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. (Miettinen ym. s. 179.)

Johtopäätöksenä edellä selostetusta voidaan todeta, että työsuhteen määräaikaisuus on yliopistoissakin suppeasti sovellettava poikkeus, ja sen edellytykset on arvioitava jokaisessa tapauksessa erikseen. Pääsääntönä on työsopimuslain mukaisesti toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.

Unionin oikeudessa määräaikaisten työsuhteiden käytöstä säädetään määräaikaista työtä koskevalla neuvoston direktiivillä 1999/70/EY, jolla on pantu unionin tasolla täytäntöön Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemä määräaikaista työtä koskeva puitesopimus. Puitesopimuksen tarkoituksena on sen 1 lausekkeen mukaisesti muun ohella laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä.

Puitesopimuksen tavoitteena on muun ohella turvata työpaikan pysyvyyttä, jota pidetään työntekijöiden suojelun keskeisenä osatekijänä (ks. tuomio 25.10.2018, Sciotto, C-331/17, EU:C:2018:859, 44 ja 31 kohdat).

Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu perusteltujen syiden käsite on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan määrätylle toiminnalle ominaisia täsmällisiä ja konkreettisia olosuhteita, jotka ovat sellaisia, että niillä voidaan tuossa nimenomaisessa yhteydessä perustella perättäisten määräaikaisten työsopimusten käyttöä. Nämä olosuhteet voivat olla muun muassa seurausta niiden työtehtävien erityisluonteesta, joiden suorittamiseksi tällaiset työsopimukset on tehty, sekä näille tehtäville luontaisista ominaispiirteistä tai mahdollisesti siitä, että jäsenvaltio pyrkii hyväksyttävään sosiaalipoliittiseen päämäärään (tuomio 14.9.2016, López, C-16/15, EU:C:2016:679, 38 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö).

Unionin tuomioistuin on myös korostanut vaatimusta arvioida sitä, onko määräaikaisten työsopimusten uudistaminen tosiasiassa vastannut todellista tarvetta ja ollut sopiva ja tarpeellinen keino tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi. Uudistaminen sellaisten tarpeiden tyydyttämiseksi, jotka eivät tosiasiassa ole luonteeltaan väliaikaisia vaan päinvastoin pysyviä ja jatkuvia, ei ole perusteltua puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Säännöksen noudattaminen edellyttää, että konkreettisesti selvitetään, onko perättäiset määräaikaiset työsopimukset uudistettu väliaikaisia tarpeita varten. Unionin tuomioistuin on edelleen todennut, että jäsenvaltioilla on puitesopimusta sovellettaessa mahdollisuus ottaa huomioon myös eri alojen erityistarpeet, kunhan se on objektiivisesti perusteltua ja toiminnan harjoittamisen edellytyksiin nähden puitesopimuksen vaatimusten mukaista. (Ks. esim. tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C-22/13, C-61/13–63/13 ja C-418/13, EU:C:2014:2401, 70 ja 94–95 kohdat ja niissä mainittu oikeuskäytäntö; tuomio 14.9.2016, López, C-16/15, EU:C:2016:679, 39–40, 46–49 ja 54 kohdat ja niissä mainittu oikeuskäytäntö sekä tuomio 25.10.2018, Sciotto, C-331/17, EU:C:2018:859.)

Tieteen, taiteen ja opetuksen vapaus

Suomen perustuslain 16 §:n 3 momentin mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu. Tieteen vapauteen kuuluu sen harjoittajan oikeus valita tutkimusaiheensa ja -menetelmänsä. Tieteen suuntautumisen tulee toteutua ensisijaisesti tieteellisen yhteisön itsensä harjoittaman tieteen kritiikin kautta. Myös taiteessa tulee vallita ilmaisun ja menetelmien vapaus, joka osaltaan edistää ja monipuolistaa yhteiskunnallista keskustelua. Opetuksen vapaus sisältää oikeuden opiskella ja hankkia tietoja itseään kiinnostavista asioista ja oikeuden opettaa haluamallaan tavalla niin sisällöllisesti kuin menetelmällisesti. (HE 309/1993 vp s. 64.)

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 13 artiklan mukaan taiteen ja tieteellisen tutkimuksen vapaus turvataan ja akateemista vapautta kunnioitetaan. Perusoikeuskirjan 51 artiklan mukaisesti perusoikeuskirjan säännökset koskevat jäsenvaltioita näiden soveltaessa unionin oikeutta. Perusoikeuskirja tulee sovellettavaksi siten esimerkiksi tilanteessa, joka kuuluu määräaikaista työtä koskevan direktiivin 1999/70 soveltamisalaan.

Yliopistolain 6 §:n mukaan yliopistoissa vallitsee tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus. Opettajan on kuitenkin noudatettava koulutuksen ja opetuksen järjestämisestä annettuja säännöksiä ja määräyksiä.

Yliopistolain 32 §:n 3 momentin mukaan työnantaja ei saa menetellä työsuhteessa tavalla, joka voi vaarantaa 6 §:n mukaista tutkimuksen, taiteen tai opetuksen vapautta. Sen lisäksi, mitä työsopimuksen irtisanomisesta säädetään työsopimuslain 7 luvussa ja työsopimuksen purkamisesta mainitun lain 8 luvussa, yliopiston tutkimus- ja opetushenkilöstöön kuuluvan työntekijän työsopimusta ei saa irtisanoa tai purkaa perusteella, johon vetoaminen loukkaisi tutkimuksen, taiteen tai opetuksen vapautta.

Oikeuskirjallisuudessa tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaudesta on todettu muun ohella seuraavaa.

Yksilötasolla tieteen vapauden suojan kohteena on etenkin yksittäisen tutkijan oikeus valita vapaasti omat tutkimusaiheensa, tutkimuksen näkökulmat ja painotukset, tutkimuksen kysymyksenasettelut ja tutkimusmetodit. Tieteen vapaus suojaa myös oikeutta toteuttaa tutkimus, muotoilla tutkimuksen tulokset sekä tutkijan oikeutta julkistaa tutkimuksensa tulokset. (Mäenpää s. 76.) Tieteenharjoittajalla on siten oikeus päättää tieteellisen työnsä perusteista, kehittää omaa tieteellistä omaleimaisuuttaan ja ottaa tutkimuksen onnistumiseen liittyviä riskejä. Yliopisto-opettajaa tai -tutkijaa ei ole mahdollista velvoittaa tekemään tutkimusta vain tieteellisen vakanssin alalta, vain yliopiston, tiedekunnan tai laitoksen hyväksymiltä tutkimuksen painoaloilta tai toimimaan vastoin tahtoaan tutkijana tietyssä tutkimusryhmässä. Tutkimuksen vapaus ei estä yliopistoja palkkaamasta tutkijoita yksittäisiin tutkimushankkeisiin ja ennalta määrättyihin tutkimustehtäviin. (Miettinen ym. s. 47.)

Yliopistojen toiminnassa taiteen vapaudella on merkitystä etenkin Taideyliopistossa sekä esimerkiksi Aalto-yliopiston vastaavanlaisessa toiminnassa. Niissä taiteen vapaus rinnastuu sisällöltään ja merkitykseltään pitkälti tieteellisen toiminnan vapauteen, kunhan otetaan huomioon taiteellisen toiminnan erityispiirteet. Taiteen vapaus merkitsee siten muun muassa, että yliopistossa harjoitettavan taiteellisen toiminnan tai opetuksen kohteita, taiteen toteuttamistapaa taikka julkistamista ei rajoiteta. (Mäenpää s. 101.)

Ylimmän opetuksen vapaus liittyy tutkimuksen vapauteen, sillä opetuksen vapauteen kuuluu tieteellisen doktriinin ja sen opettamisen vapaus. Tähän vapauteen perustuu se, että opettaja saa päättää opetuksensa sisällöstä ja valita käyttämänsä opetusmenetelmät. Opetuksen sisällölliseen vapauteen kuuluu oikeus valita opetuksen kohde ja sisältö, tuoda esiin niihin kohdistuvan tutkimuksen tulokset ja tutkimuksessa esitetyt kriittiset näkökohdat. Opetusmenetelmien vapaus puolestaan sisältää oikeuden esittää opetussisältö opettajan valitsemalla tavalla ja pedagogisella menetelmällä. Koska yliopiston tehtävänä on antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta, lähtökohtana on, että opetus sisällöllisesti perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja välittää sen keskeisiä tuloksia ja metodisia vaihtoehtoja. Opetuksen vapauteen kuuluu, että opettajalla on oikeus esittää omat tutkimustuloksensa, tieteelliset käsityksensä ja kriittiset arvionsa opetettavasta aiheesta. Yliopistojen tulee yliopistolain 2 §:n 2 momentin mukaan järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, taiteellisessa toiminnassa, koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Näillä vaatimuksilla on myös merkitystä opetuksen vapauden toteuttamisessa. (Mäenpää s. 102–103.)

Opetuksen järjestämistä voidaan ohjata yliopiston sisäisin päätöksin, määräyksin ja suunnitelmin. Lisäksi yliopistolaki sisältää opetuksen järjestämistä ohjaavia säännöksiä. Opettajalla on yliopistolain 6 §:n 1 momentin toisen virkkeen nojalla velvollisuus noudattaa tällaisia koulutuksen ja opetuksen järjestämisestä annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Yliopiston sisäisessä opetusta koskevassa päätöksenteossa keskeisiä ovat erilaiset opetussuunnitelmat ja opetusta ohjaavat pysyväismääräykset. Niillä voidaan määritellä muun muassa opetuksen ajoitusta, opiskelun etenemisjärjestystä ja edellytyksiä opintosuorituksille. Opetussuunnitelmissa määritellään yleensä myös opetuksen aihealueita ja sisällöllisiä painotuksia. Siltä osin kuin tällaiset määrittelyt voivat olla merkityksellisiä opetuksen sisällöllisen vapauden kannalta, opettajan on yleensä voitava osallistua omalta osaltaan suunnitelman laatimiseen. (Mäenpää s. 103–104.)

Työnantaja ei voi käyttää direktio-oikeuttaan tai päättää työsopimusta tutkimuksen, taiteen tai opetuksen vapautta rajoittavalla tai loukkaavalla tavalla. Tutkimuksen ja opetuksen vapaus on otettava huomioon muutoinkin työsopimuslain säännöksiä tulkittaessa (Mäenpää s. 78–79, 103, 172). Yliopiston opettajille kuuluvan opetuksen ja tutkimuksen vapauden ja opetettavan tiedon jatkuvan uusintamisen on katsottu puoltavan toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita määräaikaisten työsuhteiden sijaan (Miettinen ym. s. 179).

Henkilötodistelu

X on kertonut muun ohella seuraavaa. X oli väitellyt filosofian tohtoriksi 2000-luvun alussa Helsingin yliopiston taiteen tutkimuksen laitokselta. Hän oli opiskellut myös Jyväskylän yliopiston nykytaiteen tutkimuksen linjalla taidekasvattajaksi. Vuonna 2014 X oli aloittanut taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopiston Kuvataideakatemian tohtorikoulutusohjelmassa. Siitä hän oli vuonna 2016 siirtynyt nykyiseen tehtäväänsä taidehistorian ja -teorian professoriksi. X on kertonut olleensa mukana yliopiston keskeisissä päätöksentekoelimissä kuten akateemisessa neuvostossa ja johtokunnassa. Hänen mukaansa kysymystä määräaikaisuuksista ei ollut koskaan tuotu käsiteltäväksi missään toimielimessä, vaan määräaikaisuuksien perusteena oli aina vedottu opetusalan muuttuvaan luonteeseen. Perusteelle oli pyydetty tarkempia perusteluita esimerkiksi silloin, kun urapolkujärjestelmää oli otettu käyttöön, mutta yliopiston johto oli kieltäytynyt antamasta niitä.

X on kertonut taiteilijaprofessoreiden ja sellaisten professoreiden, jotka oli valittu tehtäväänsä tieteellisin ansioin, tehtävien välisistä eroista seuraavaa. Taiteilijaprofessoreiden ensisijainen meriitti oli taiteellinen ura. Jotta saattoi tulla valituksi niin sanotuksi taiteilijaprofessoriksi, kuten maalauksen, kuvanveiston tai grafiikan professoriksi, hakijan tuli osoittaa olevansa kykenevä uudistamaan vapaata taiteellista toimintaa ja luomaan ajankohtaisesti korkeatasoista kiinnostavaa taidetta. Yhteisen opetuksen opetusalueella taas oli akatemian ainoat humanistiset professorit, jotka kaikki kolme olivat tiedeyliopistosta väitelleitä, mikä oli ollut myös edellytyksenä tehtävissä. Tehtäviin päästäkseen tuli olla korkeasti meritoitunut akateemisesti ja kykenevä uudistamaan omaa alaansa, johtamaan tutkimusta ja opettamaan. Opetuksessa taiteilijaprofessorien opetus oli vapaampaa siltä osin, että vaikka heilläkin oli tietyt tutkintorakenteessa määritellyt kokonaisuudet kuten vaikkapa piirustuksen ja havainnon kurssi, opetuksen sisällöt vaihtelivat paljonkin vuosittain. Heillä ei ollut myöskään velvoitetta pohjata omaa opetustyötä uusimpaan tutkimukseen. Yliopistolain mukaisesti tieteellisin ansioin professorin tehtävään valittavan tuli kyetä jatkuvasti uudistamaan tutkimusta ja pohjaamaan opetustyönsä tutkimukselle. Taiteilijaprofessorit sen sijaan saattoivat pohjata opetuksensa laajemmin esimerkiksi taiteen historiaan tai nykytaiteen erilaisten kontekstien uusimmalle tiedolle. Voitiin sanoa, että taiteilijaprofessorit edistivät taiteen vapautta, kun taas tieteellisin ansioin valitut professorit tieteen vapautta. Tämä eroavaisuus oli viime vuosina tosin pienentynyt, sillä oli paljon taiteilijaprofessoreita, jotka olivat suorittaneet tohtoritutkinnon taiteellisen tutkimuksen alueella. Kyse oli kuitenkin eri tutkinnosta kuin se, minkä tiedeyliopiston tohtorit olivat suorittaneet.

X on kertonut, että hakiessaan professorin tehtävään hänelle ei ollut selvitetty, miksi hänen tehtävänsä oli määräaikainen. Hänelle ei ollut tuotu esiin mitään muutosta, joka tehtävissä tapahtuisi vuoden 2021 alussa. Mitään muutossuunnitelmia ei ollut ollut pöydällä johtokunnassa tai akateemisessa neuvostossa, joissa X oli ollut jäsenenä. Muutoksia olisi väistämättä käsitelty näissä keskeisissä päätöksentekoelimissä, koska johto ei lain mukaan voinut yksin linjata opetusta ja tutkimusta.

X:n hoitaman professuurin ydintehtävät perustuivat ensinnäkin yliopistolakiin (K1). Yhtäältä X:n tehtävänä oli siten taidehistorian ja -teorian alan tutkimuksen kehittäminen, harjoittaminen ja ohjaaminen sekä toisaalta tutkimukseen pohjaavan opetuksen antaminen ja opetustyön jatkuva kehittäminen. Lisäksi hänen tehtävänään oli ollut opinnäytteiden ohjaaminen ja tarkastaminen sekä opiskelijoiden ohjaus. X oli osallistunut yhteisen opetuksen opetusalueen suunnittelutyöhön ja opetukseen. Hänen vastuullaan olevat kurssit olivat suurelta osin pakollisia. Lisäksi hänellä oli hallinnollisia tehtäviä. Edelleen professorin tehtäviin kuului yhteistyö ja vuorovaikutus eri tahojen kanssa myös kansainvälisesti. Muut professorille kuuluvat tai osoitetut tehtävät saattoivat olla esimiestehtäviä, joita kaikilla professoreilla oli.

Taidehistorian ja -teorian professuuri oli hyvin laaja-alainen, sillä muissa yliopistoissa taidehistoria ja taideteoria oli eriytetty eri oppiaineiksi. X:n koulutusvastuu oli siten huomattavan laaja. Kyse oli tutkinto-opiskelijoiden keskeisistä kursseista, joilla pyrittiin turvaamaan, että opiskelijat saivat riittävän yleissivistyksen omalla alallaan ja oppivat ajattelemaan itsenäisesti ja kriittisesti. X vastasi vuosittain 10–13 pakollisesta kurssista. Opetusta kursseilla antoivat X:n lisäksi lehtorit ja tuntiopettajat. Koska Kuvataideakatemia antoi ainoastaan nykytaiteilijoiden koulutusta, opetus tuli integroida nykyaikaisesti mielekkäällä tavalla nykytaiteilijoiden koulutukseen. X:n tehtävään kuului ilman muuta myös nykytaiteen historian tutkimus ja opettaminen.

Ensimmäistä Kuvataideakatemiaan perustettua taidehistorian ja -teorian professuuria oli hoitanut B vuosina 2004–2009. Hän oli hoitanut edelleen samaa tehtävää vuonna 2010 ja vielä kolmannella sopimuksella vuosina 2011–2015. Opetusvastuiltaan tehtävä oli säilynyt samana. Professuurin alalta keskeiset lakisääteiset tehtävät taidehistorian ja -teorian pakollisine opetusvastuineen olivat siirtyneet B:ltä X:lle. Vaihtuvia kursseja oli jaettu professoreiden kesken. B:n opetusvastuun kohtuullistamiseksi valinnaisia kursseja oli siirretty muille. Uutena professuurina oli myöhemmin tullut nykytaiteen tutkimuksen professuuri, jota tehtävää oli kutsuttu hoitamaan C. Kyse ei ollut ollut siitä, että olisi pyritty eriyttämään kaksi erillistä professuuria. Keväällä 2016 oli ollut käynnissä yhteisen opetuksen opetusalaa koskeva yksikkörakenteen uudistus, jossa haluttiin uudistaa ja laajentaa esimiessuhteita (V5, K13). B oli aiemmin toiminut ainoana professorina yhteisen opetuksen keskuksessa, ja keskustelua johtoryhmässä ja akateemisessa neuvostossa oli käyty siitä, voitaisiinko keskus lakkauttaa ja siirtyä opetusalueisiin siten, että yhteisen opetuksen keskuksesta tulisi yksi opetusalue. Yhteisen opetuksen opetusaluetta oli tarkoitus myös laajentaa siten, että siihen integroitaisiin lisäksi esittämiskäytäntöjen ja tilallisuuden professuuri. Tarkoituksena oli siten luoda aiempaa monimuotoisempi yhteisen opetuksen osasto. Opetuksen varadekaani D oli halunnut, että varadekaani toimisi yhteisen opetuksen opetusalueen esimiehenä. Hän ei ollut voinut ottaa lain mukaan professoreille kuuluvia tehtäviä, vaan hänestä tuli vuoden ajaksi hallinnollinen esimies yhteisen opetuksen opetusalueella.

Uudeksi resurssiksi opetusalueelle oli saatu tutkimuspainotteinen nykytaiteen ja teorian professuuri, jonka ala oli vielä maaliskuussa 2016 ollut määrittelemätön (V5) ja joka tuli täydentämään X:n tehtäviä. Uuden professuurin tarkoituksena oli vahvistaa nykytaiteen tutkimusta, ja tehtävät olivat yliopistolain mukaisia (V6). X:lle oli tullut B:ltä nykytaiteen historian ja -teorian pakolliset kurssit, eikä X:ltä ollut siirretty uuteen professuuriin kutsutulle C:lle yhtään sellaista tehtävää, joka oli periytynyt B:ltä X:lle. Vielä syksyllä 2016 kaikki pakolliset nykytaiteen historian ja teorian kurssit olivat kuuluneet X:n vastuulle (K12). C:lle ei ollut kuulunut lainkaan pakollista opetusvastuuta. X itse oli tarjonnut C:lle kahta kurssia omasta opetusvastuustaan. He olivat opettaneet myös yhdessä tiettyjä kursseja. Tehtävänkuvat professuureissa olivat osittain päällekkäiset kuitenkin siten, että X:lle jäi huomattavasti laajempi vastuu teoriaopetuksesta. X:n professuurin alaa uusi tehtävä ei ollut muuttanut. Nykytaiteen ja teorian professorin ydintehtävät olivat edelleen vielä jossain määrin hahmottamattomat. Tarkoituksena olikin, että tehtävät tässä professuurissa muotoutuisivat täsmällisemmin ajan kanssa.

Huhtikuussa 2016 oli tehty päätös yhteisen opetuksen keskuksen lakkauttamisesta ja yhteisen opetuksen laajennetun opetusalueen perustamisesta (K13). X:lle oli tässä yhteydessä tullut myös lisää esimiestehtäviä. Varadekaanin esimiesvastuu oli purettu vuonna 2017, ja siitä lukien X ja C olivat toimineet jaetusti yhteisen opetusalueen esimiehinä. Professuurien alaan esimiesvastuita koskevat ja hallinnollisiin tehtäviin liittyvät muutokset eivät tietenkään vaikuttaneet. Professuurien alaan kuuluvat lakisääteiset tehtävät kuvattiin hakuselosteessa. Esimiestehtävät sen sijaan vaihtelivat.

X:n vastuulla ollut opetus jatkui myös elokuussa 2020 voimaan tulleessa opetussuunnitelmassa (K8). Määräaikaisuuden kestoa ei ylipäätään ollut sidottu opintosuunnitelmien tai tutkintovaatimusten voimassaoloon. X oli itse professorina ollut laatimassa sekä vuoden 2016 että vuoden 2020 opintosuunnitelmia ja tutkintovaatimuksia. Tämä kuului professorin tehtävään.

Haettavana olevan professuurin, joka oli määrä täyttää 1.1.2021 lukien, tehtävänkuva oli lähtökohtaisesti aivan sama kuin X:n hoitamassa professuurissa. Tehtävänkuvaus ei tuonut sisällöllisesti mitään uutta siihen, mitä X oli tuonut omalla osaamisellaan Kuvataideakatemian taidehistorian ja -teorian opetukseen.

X on korostanut sitä yliopistolaissa säädettyä lähtökohtaa, että tehtäviinsä päteviksi katsotut professorit takasivat omalla toiminnallaan tieteen ja taiteen jatkuvan uudistumisen. Tämä tehtävä oli uskottu yliopistolain nojalla professorikunnalle. Heidän koulutusvastuuseensa kuului seurata oman alansa uusinta tutkimusta ja uudistaa opetusta uusimman tiedon varassa. Henkilöä ei voinut ottaa professorin tehtäviin, jos hänellä ei ollut näyttöä uusiutumiskyvystä. Professorit suuntasivat opetussuunnitelmat yliopistoissa, eikä yliopisto voinut ”kävellä professoreiden yli” opetuksen sisällöissä. Professoreiden vastuualueille kuuluva tärkeä tehtävä oli muun ohella edistää taiteenalojen uusiutumista ja varmistaa alan ajankohtaiset virtaukset sekä käytännöt opetuksessa, tutkimuksessa ja taiteellisessa toiminnassa. Myöskään strategiallaan yliopisto ei voinut määrittää niin tarkkoja ja kapeita linjauksia, että tutkimuksen ja opetuksen vapaus estettiin. Taidehistorian professorit olivat vakinaisia muissa yliopistoissa.

Erimielisyysneuvotteluissa työnantaja ei ollut yksilöinyt konkreettisia perusteluja sille, miksi X:n tehtävä oli määräaikainen.

Teatterikorkeakoulussa tanssipedagogiikan professorin tehtävää hoitava, Taideyliopiston hallituksen jäsen F on kertonut muun ohella seuraavaa. F oli ollut jäsenenä muun ohella rekrytointineuvostossa, jossa päätettiin rekrytoinneista ja tehtäviin valittavista henkilöistä. Rekrytointineuvostossa ei ollut yleensä käyty erityistä keskustelua professoreiden työsuhteiden muodosta, koska työsuhteet olivat aina määräaikaisia. Käytäntö, jonka mukaan määräaikaisuudet olivat kestoltaan viisi vuotta, oli F:n käsityksen mukaan muotoutunut pitkän ajan kuluessa ja jäänyt sittemmin voimaan. Jatkokaudelle professori saattoi päästä, jos rekrytointineuvosto professorin ansioita, vikoja ja puutteita arvioituaan tähän päätyi. Myös opiskelijoiden näkemyksille ja opiskelijapalautteelle oli annettu merkitystä, sekä sille, miten henkilö oli työyhteisössä toiminut.

Professorikunta oli vuonna 2015 paikallisosaston toimesta ottanut määräaikaisuuksiin kantaa työnantajalle lähettämässään lausunnossa (K9). Aihe oli noussut esiin osaston kokouksessa, kun oli huomattu, että Sibelius-Akatemialla oli erilaiset käytännöt työsuhteiden muodon suhteen kuin Kuvataideakatemialla ja Teatterikorkeakoululla. Akatemioiden erilaisia käytäntöjä pidettiin eriarvoistavana. Sibelius-Akatemialla oli myös vakituisia professoreita, vaikka professorin tehtävät eivät siellä olleet erilaisia, vaan näin oli pikemminkin historiallisista syistä eikä niinkään tehtävän luonteesta ja esimerkiksi uusiutumistarpeesta johtuen. Klassinen musiikki oli Sibelius-Akatemiassa suurin opetusala, mutta ei suinkaan ainoa, eivätkä määräaikaiset ja vakinaiset työsuhteet jakautuneet sen mukaan, oliko kyse klassisesta vai nykymusiikista.

Full professoreiden ydintehtävät Taideyliopistossa olivat yliopistolain mukaisesti oman opetusalueensa kehittäminen ja tutkimus, hallinnolliset työtehtävät, yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Taideyliopiston professoreiden tehtävät eivät olleet erityyppisiä kuin muissa yliopistoissa. Taiteellinen ja tieteellinen työ olivat laissa samanarvoisia, eikä taiteellisin perustein valittu professorikaan ollut rinnastettavissa esimerkiksi työelämäprofessoriin.

Yliopistolaissa määritellyt professorin tehtävät toteutuivat F:n näkemyksen mukaan parhaiten turvallisessa ja pitkäjänteisessä eli vakituisessa työsuhteessa. Esimerkiksi tutkimushankkeet kestivät pitkään, ja yhteistyöverkostojen kehittäminen ja edistäminen edellyttivät pitkäkestoista työtä. Taiteellisen toiminnan sekä tutkimuksen ja opetuksen muuttuvia tarpeita sekä vaihtuvuutta voitiin pitää yllä taiteilija- tai vierailijaprofessorikäytännön kautta, joka oli kaikkialla yliopistoissa käytössä kansainvälisellä tasolla, myös Kuvataideakatemiassa. Professorin tehtävään kuului keskeisesti uudistuminen, ja tapa pitää yllä uusiutumista oli pitää taiteellisen toiminnan kausia tai tutkimusvapaita. Mahdollista oli ottaa myös tuntiopettajia. Taideyliopiston strategisten linjausten toteuttaminen voitiin F:n mukaan niin ikään toteuttaa vierailijaprofessuurien kautta. Taideyliopiston ydinkoulutusalueet eivät ylipäätään olleet kovin vaihtuvia. Koulutusohjelmat olivat olleet olemassa melko kauan, eikä kovin montaa koulutusohjelmaa ollut aikojen saatossa lakkautettu. Uusi maisteriohjelma saatettiin käynnistää, ja kyse saattoi olla ensin pilotista, jonka vetämiseen oli mahdollista ottaa esimerkiksi määräaikainen vieraileva professori. Opetussuunnitelmat muuttuivat määräajoin, ja yleensä professorit itse laativat ne. Usein kävi niin, että aikajänne, jolle suunnitelmat laadittiin, ei asettunut professorin omalle toimikaudelle, jolloin uusi professori joutui toteuttamaan toisen henkilön laatimaa opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelma ei määrännyt, minkälaista professoria haettiin, koska edellinen professori oli itse suunnitelman laatinut omalla asiantuntemuksellaan.

Sibelius-Akatemiassa professorin tehtävää hoitava, luottamusmies H on kertonut muun ohella seuraavaa. Hän oli vuodesta 2016 edustanut luottamusmiehenä koko Taideyliopiston professorikuntaa ja ollut jäsenenä muun ohella akateemisessa neuvostossa ja hallitusta valvovassa yliopistokollegiossa. H:n mukaan Taideyliopiston tehtävät eivät eronneet millään tavalla tiedeyliopistojen tehtävistä. Yliopistolaissa Taideyliopistolle ei ollut annettu muiden yliopistojen tehtävistä poikkeavia tehtäviä. Professorin lain mukaiset tehtävät voitiin H:n mukaan parhaiten täyttää toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Taideyliopistossa oli laadittu hyvä ja kunnianhimoinen strategia (V7), mutta sen tavoitteita oli vaikea saavuttaa, jos ”määräaikaisuuskaruselli” ei loppunut. Tutkimusrahoituksen hakemisen näkökulmasta määräaikaisuudet olivat todella hankalia. Samoin julkaisujen tekeminen oli pitkäjänteistä työtä. Akateemisessa mielessä määräaikaisuuksissa ei siten ollut mitään mieltä. Kehittyminen ja uudistuminen edellyttivät sitä, että yhteisöt kehittyivät, mikä ei toteutunut, jos tekijät yhteisön sisällä alati vaihtuivat. Sibelius-Akatemiassa oli toimittu toisin ja vakinaistettu henkilöstöä, mikä näkyi esimerkiksi tutkimushankkeiden ja julkaisujen määrässä sekä kansainvälistymisessä.

H:n mukaan taiteellisen toiminnan sekä tutkimuksen ja opetuksen muuttuvat tarpeet eivät edellyttäneet määräaikaisten professuurien käyttöä, sillä professorin työnkuvaan kuului uusien suuntauksien seuraaminen ja huomioiminen omassa työssään. Taiteellisin ansioin valitut professoritkin uudistuivat tekemällä produktioita osana professorin tehtävän hoitoa, tai pitämällä sapattivapaita. Organisaatio uudistui joka tapauksessa parhaiten sisältä päin. Jos uusien alojen myötä katsottiin tarpeelliseksi avata uusia koulutusohjelmia, tästä laadittiin tyypillisesti erillisrahoituksella pilotti, ja katsottiin, oliko koulutusohjelma syytä ottaa perusrahoitukseen. Se, että yliopiston uudessa strategiassa ekologisuus oli nostettu kärkitekijäksi, ei muuttanut professorin tehtävää toiseksi.

H oli ollut X:n asiassa mukana yksikkötason neuvonpidossa ja paikallisneuvotteluissa. Työnantaja ei ollut tuonut esiin konkreettisia seikkoja, minkä vuoksi X:n työsopimus oli määräaikainen. Työnantajan edustaja oli vedonnut perusteena taidealan luonteeseen ja erityispiirteisiin sekä direktio-oikeuteensa.

Teatterikorkeakoulussa lehtorin tehtävää hoitava, pääluottamusmies I on kertonut muun ohella seuraavaa. I oli työskennellyt usean professorin alaisuudessa ja kokenut, että professorin tehtävän hoidon kannalta oli hyvin hankalaa, että tehtävä oli määräaikainen. Professorit olivat esimerkiksi opetuksen kehittämisessä tärkeässä asemassa, ja viiden vuoden kausi oli tämän tehtävän kannalta liian lyhyt. Uuden henkilön sisäänajo tehtävään ja organisaatioon vei aikansa. I:n mukaan opetuksen tai tutkimuksen muuttuvat tarpeet eivät edellyttäneet professorin vaihtamista. Väite siitä, että professori ei itse kykenisi uusiutumaan tai seuraamaan alansa kehitystä, oli työntekijän aliarvioimista ja arvostuksen puutetta. Määräajoin muuttuvat opetussuunnitelmatkaan eivät I:n mukaan edellyttäneet määräaikaisuuksien käyttämistä. Opetussuunnitelmiin tehtiin ylipäätään vain pieniä muutoksia. Myöskään Taideyliopiston strategiset linjaukset eivät olleet muuttaneet tehtäviä toiseksi. Sibelius-Akatemiassa professorin tehtävät eivät I:n mukaan olleet uusiutumisen suhteen erilaisia kuin Kuvataideakatemiassa tai Teatterikorkeakoulussa.

I on kertonut kyselystä, jonka henkilöstöjohtaja oli vuonna 2015 lähettänyt Lehtoriyhdistykselle, Professoriliitolle ja ylioppilaskunnalle. Kyselyssä oli kysytty määräaikaisuuksista ja siitä, mikä olisi hyvä malli koko Taideyliopistolle. Tuolloin Taideyliopiston nykyinen rehtori G oli Lehtoriyhdistyksen puheenjohtajana ollut mukana laatimassa yhdistyksen vastausta kyselyyn. G oli ollut muiden kanssa samaa mieltä siitä, että pääsääntöisesti työsuhteiden tuli olla toistaiseksi voimassa olevia, ja määräaikaisia sopimuksia voitiin solmia vain esimerkiksi projektitöissä, vierailijaprofessuureissa tai tuntiopetuksessa.

I on kertonut osallistuneensa X:n asiassa paikallisneuvotteluihin. Työnantaja ei ollut esittänyt mitään yksilöityjä perusteita, miksi X:n kanssa olisi voitu tehdä nimenomaan määräaikainen työsopimus. Neuvotteluissa työntekijäpuoli oli pyytänyt perusteluja työnantajalta niitä kuitenkaan saamatta ja esittänyt oman kantansa.

Professoriliiton toiminnanjohtaja J on kertonut muun ohella seuraavaa. Suomessa oli vuoden 2019 syyskuussa 1 899 full professoria, joista 88 prosenttia oli toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Taideyliopistossa taas 65 prosenttia full professoreista oli määräaikaisia, ja tässä se poikkesi kaikista muista Suomen yliopistoista. Yliopistolain vuonna 2010 voimaan tulleen muutoksen myötä yliopistot ottivat käyttöön niin sanotun tenure track -urajärjestelmän eli professorin vakinaistamispolun, ja sen myötä full professoreiden määrä oli hiljalleen laskenut ja yliopistoihin tullut enemmän määräaikaisia associate ja assistant professoreita. Urajärjestelmässä tavoitteena oli lopulta vakinaistaminen full professoriksi. Kaikista yliopistoiden opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 70 prosenttia oli määräaikaisessa työsuhteessa, ja jos väitöskirjatutkijat vähennettiin tästä, luku oli yli 50. Vain 30 prosenttia oli toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.

J on kertonut olleensa yhteydessä muihin yliopistoihin, joissa oli taidealan professuureja. Hänen saamiensa tietojen mukaan Aalto-yliopiston Artsissa oli yhdeksän full professoria, joista yksi oli määräaikainen ja jonka määräaikaisen sopimuksen perusteeksi oli ilmoitettu muu syy. Lisäksi Artsissa oli työelämäprofessoreita (professor of practice) sekä associate ja assistant professoreita, joista osa oli muun ohella vakinaistamispolun perusteella määräaikaisia. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa oli kahdeksan full professoria, joista kaksi oli määräaikaisia ja joiden määräaikaisen sopimuksen perusteeksi oli ilmoitettu kahden koulutusohjelman fuusio. Lapissa oli lisäksi yksi associate professori, jonka määräaikaisuuden perusteena oli sijaisuus. Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutus- ja näyttelijäntaiteen tutkimuksessa (Näty) oli yksi full professori, joka oli määräaikainen, eikä määräaikaisuuden perusteesta ollut tietoa. Taiteellinen uudistumistarve ei ollut missään määräaikaisuuden perusteena.

Professoriliitto oli ollut tietoinen Taideyliopiston määräaikaisuustilanteesta yliopiston syntymisestä lähtien ja jo ennen sitä, kun Kuvataideakatemia, Teatterikorkeakoulu ja Sibelius-Akatemia olivat vielä valtion virastoja. Asiasta oli käyty jatkuvaa keskustelua opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Ministeriö oli esittänyt huolensa määräaikaisuuksien perusteista Taideyliopistossa muun ohella eräässä kanteluasiassa (K10). Professoriliiton Taideyliopiston osasto oli vuonna 2015 antanut Taideyliopistolle lausunnon (K9), jossa se oli vaatinut, että määräaikaisuuksia koskevalle asialle oli tehtävä jotakin. Liitto oli lisäksi ottanut määräaikaisuuksiin puuttumisen puheeksi myös yhteisissä tapaamisissa Taideyliopiston johdon kanssa. Tätä asiaa koskevissa erimielisyysneuvotteluissa Sivistystyönantajien kanta oli ollut, että työn luonne ja vakiintunut käytäntö mahdollistivat määräaikaisuuksien käytön, eikä liitto J:n pyynnöstä huolimatta halunnut käydä tarkemmin läpi X:n työtehtäviä ja niiden mahdollista pysyvyyttä.

Taideyliopiston rehtori G on kertonut muun ohella seuraavaa. G oli aloittanut tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa 1980-luvun lopulla, työskennellyt lehtorina 1990-luvun puolivälin jälkeen, toiminut jazz-osaston johtajana ja sen jälkeen Sibelius-Akatemian koulutuksesta vastaavana vararehtorina vuoteen 2013 saakka. Hän oli toiminut jonkin aikaa lehtorin tehtävässä ja viisi edeltävää vuotta Taideyliopiston rehtorina määräaikaisella kaudella, joka päättyisi marraskuun lopussa 2020. Hänen työsopimuksensa jazz-musiikin lehtorin tehtävässä oli toistaiseksi voimassa oleva.

G:n mukaan Taideyliopiston keskeinen ero muuhun yliopistokenttään oli se, että suurin osa Taideyliopiston toiminnasta oli koulutusta, ja tutkimuksen osuus oli pienempi, vaikkakin tärkeä ja yhä kasvava osuus toiminnasta. Koulutus perustui taiteeseen ja taiteen harjoittamiseen eli Taideyliopistossa koulutettiin taiteilijoita eri aloilla Suomen ainoana yliopistotason oppilaitoksena. Kaikissa muissa yliopistoissa, joissa oli myös taidekoulutusta, keskityttiin pääosin tutkimusperustaiseen koulutukseen. Kuvataideakatemian ja Sibelius-Akatemian osalta hän on kertonut, että molemmissa tähdättiin korkeimpaan mahdolliseen osaamiseen ja parhaaseen suomalaiseen ja kansainväliseen tasoon kaikessa opetuksessa. Määräaikaisuuksien osalta akatemioissa oli eroavaisuuksia, sillä kuvataidealalla oli katsottu, että nykytaide ja taidekenttä muuttuivat niin nopeasti, että määräaikaisia akateemisia tehtäviä oli haluttu ja haluttiin edelleen käyttää. Musiikissa ja esimerkiksi klassisessa musiikissa taiteen sisältö ei samalla tavalla muuttunut niin nopeasti eikä heijastellut yhteiskunnallisia muutoksia samalla tavalla. Hänen mukaansa taidealan opetustehtävän luonnetta oli perusteltua käyttää määräaikaisuuden perusteena Kuvataideakatemiassa juuri siitä syystä, että Kuvataideakatemiassa opetuksen ytimessä oli nykytaide, ja nykytaide heijasteli ajankohtaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka vaikuttivat taiteen sisältöön. Näin oli haluttu varmistaa se, että yhteys muuttuvaan taidekenttään pysyi ja että opiskelijoilla oli suora kosketus nykytaiteen tilaan. G ei oman taustansa perusteella tuntenut nykytaiteen kenttää kovin syvällisesti, mutta oli rehtorina perehtynyt Kuvataideakatemian tilanteeseen. Kaikki taidealat sinänsä elivät ajassa.

G on kertonut, että Taideyliopiston strategia vuosille 2021–2030 (V7) oli Taideyliopiston kolmas strategia. Sitä oli valmisteltu koko vuosi 2019. Prosessiin oli osallistettu paljon sisäisiä sidosryhmiä, opiskelijoita, henkilökuntaa ja myös ulkoisia sidosryhmiä. Hallitus oli hyväksynyt strategian vuoden 2020 helmikuussa. Tämä strategia oli huomattavasti enemmän koulutuksen ja tutkimuksen akateemiseen sisältöön kantaa ottava kuin aikaisemmat. Erityisen paljon oli keskusteltu opiskelijoiden kanssa siitä, mitä Taideyliopiston koulutuksessa tuli huomioida seuraavan kymmenen vuoden aikana. Keskeinen uusi ajatus strategiassa oli, että ei keskityttäisi vain huipputaiteilijoiden kouluttamiseen, vaan siihen, että koulutettaisiin laaja-alaisesti ajattelevia taiteilijoita ja asiantuntijoita, jotka ymmärtäisivät suhteensa yhteiskuntaan. Sen takia oli ensimmäistä kertaa myös linjattu, että opetussuunnitelmat tehtiin yhteisten periaatteiden varassa siten, että eri koulutusohjelmien opetussuunnitelmia ohjasivat yhteiset periaatteet kuten ilmastonmuutoksen ja ekologisten kysymysten huomioon ottaminen. Strategia oli tarkoitus jalkauttaa monella eri tavalla. Rekrytointien tasolla se vaikutti tulevien akateemisten tehtävien sisältöihin, joissa tuli näkyä strategiassa linjatut periaatteet.

G on kertonut, että Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa oli vuosikymmenet kaikki akateemiset tehtävät olleet vain määräaikaisia. Henkilöstöpolitiikat eri akatemioissa olivat hyvin erilaisia, ja niitä oli nyt tarkoitus urajärjestelmän käyttöönotolla yhtenäistää. Hänen rehtoriaikanaan urajärjestelmää oli työstetty pitkään, ja se oli astunut voimaan vuoden 2020 alusta. Varsinkin urajärjestelmän kehittämisvaiheen alkuvaiheessa Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun edustamilta aloilta oli tullut hyvin paljon vastustusta vakinaisten tehtävien suhteen, koska oli totuttu siihen, että tehtävät olivat aina määräaikaisia, ja pelättiin, että vakinaiset tehtävät tulisivat tuhoamaan koko alan. Toki oli esitetty myös vakinaisia tehtäviä tukevia kannanottoja. Uudessa urajärjestelmässä määräaikaisten tehtävien osuus tuli olemaan alle puolet akateemisista tehtävistä. Vuonna 2018 sekä Teatterikorkeakoulussa että Kuvataideakatemiassa oli järjestetty kysely määräaikaisista työsuhteista, ja tuolloin puolet kyselyyn vastanneista oli kannattanut pysymistä edelleen vain määräaikaisissa työsuhteissa ja toinen puoli oli kannattanut urajärjestelmään siirtymistä. Taideyliopisto oli viimeinen yliopisto Suomessa, joka otti urajärjestelmän käyttöön, ja erona muihin oli vielä se, että Taideyliopistossa saattoi edetä urallaan myös taiteellisin eikä vain tutkimuksellisin ansioin.

G:n mukaan Sibelius-Akatemiassa toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmittiin esimerkiksi opetuspainotteisissa professorin ja lehtorin tehtävissä. Tyypillistä oli, että aluksi oltiin määräaikaisessa tehtävässä, jonka jälkeen oli tullut haettavaksi vakinainen tehtävä. Urajärjestelmään siirryttäessä myös kuvataiteisiin tuli vakinaisia tehtäviä. Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa oli urajärjestelmään siirryttäessä arvioitu opetusaloja siten, että jokaisella alalla olisi sekä jatkuvuutta että joustavuutta.

G ei ole yksittäisten tehtävien osalta osannut sanoa, missä määrin määräaikaisten professorin tehtävien täytössä oli huomioitu yhteiskunnallisia ilmiöitä tai muutoksia. Urajärjestelmässä määräaikaiset tehtävät määriteltiin vaihtuva-alaisiksi, ja niiden sisällöt määriteltiin määräajoin uudestaan. Nämä muutokset heijastelivat muutoksia taidekentällä ja yhteiskunnassa. Kussakin akatemiassa arvioitiin tulevia tarpeita ja uusien tehtävien profiileja omassa akateemisessa prosessissaan johtokunnassa tai akateemisessa neuvostossa. G:n näkemyksen mukaan oli hyvä, että Taideyliopistossa oltiin urajärjestelmän myötä vähentämässä määräaikaisten määrää.

Kuvataideakatemian dekaani C on kertonut muun ohella seuraavaa. C oli toiminut Kuvataideakatemiassa 1990-luvulta lähtien aluksi tuntiopettajana, 2000-luvun puolivälissä osa-aikaisena lehtorina ja vuosina 2006–2009 tutkijana Suomen Akatemian tutkimushankkeessa. Elokuussa 2015 C oli palannut Kuvataideakatemiaan hoitamaan vuoden ajaksi Praxis-maisteriohjelman professuuria. Sen jälkeen hän oli ollut nykytaiteen tutkimuksen professorin tehtävässä syksystä 2016. Lisäksi hän oli toiminut neljän vuoden aikana kahteen otteeseen opetuksesta vastaavan varadekaanin sijaisena. Elokuusta 2020 hän oli toiminut dekaanin tehtävässä. Hänen työsuhteensa oli määräaikainen.

C:n mukaan työsopimusten solmiminen määräajaksi oli aina ollut nimenomaan Kuvataideakatemiassa perusteltua taidealan opetustehtävän luonne huomioon ottaen. Kuvataideakatemiassa tämä oli olennaista ottaen huomioon sen erikoistehtävä ja vastuualue. Kuvataideakatemia oli Suomessa ainoa kuvataiteilijoiden koulutuksesta vastaava yliopisto, ja tämä oli sen ydintehtävä. Tämän takia sillä oli erityisiä vastuualueita. Opetustehtävien tuli olla määräaikaisia, koska kuvataiteilijoiden koulutus itsessään oli ala, joka ei vertautunut muihin taidealalla kouluttaviin yliopistoihin. Kuvataidetta opetettiin sinänsä muissa yliopistoissa, mutta ne opettivat laajemmalla skaalalla eikä niillä ollut vastaavaa kuvataiteilijoiden koulutusvastuuta kuin Kuvataideakatemialla. Myös koulutuksen kestossa oli eroja, sillä kandidaatin tutkinnon kesto oli Kuvataideakatemiassa taiteilijakoulutuksen erityislaatuisuuden vuoksi kolme ja puoli vuotta, kun muissa yliopistoissa tavoiteaika oli kolme vuotta. Taiteellinen toiminta itsessään oli Kuvataideakatemian näkökulmasta jatkuvasti muutoksessa oleva, luonteeltaan kokeellinen ala, joka työsti traditiota jatkuvasti uudelleen ja haki uusia suuntia. Tätä kautta opetustehtävien tuli seurata Kuvataideakatemian ydintehtävän ja opetusalan luonnetta ja laatua. Taustalla oli myös muita syitä, kuten yliopiston aika ajoin muuttuva strategia ja muuttuvat opetussuunnitelmat sekä taiteellisen toiminnan ja opetuksen muuttuvat tarpeet. Sitä kautta oli mahdollisuus myös taata opetuksen ajantasaisuus ja se, että voitiin vastata kuvataidekentältä ja yhteiskunnasta tuleviin tarpeisiin.

Kuvataideakatemian ja Sibelius-Akatemian välisestä erosta C on kertonut, että niillä oli ollut erilaiset vakiintuneet käytännöt määräaikaisuuksien suhteen jo pitkään. Kuvataideakatemian vastuulla oli kouluttaa nykytaiteilijoita, kun taas Sibelius-Akatemiassa koulutuksessa korostui enemmän traditio ja taitopainotteisuus. Sibelius-Akatemiassakin työsuhteen vakinaistamista arvioitiin yleensä vasta viiden vuoden määräaikaisuuden jälkeen.

Kuvataideakatemian toiminnassa ja taiteilijakoulutuksessa korostuivat erilaiset ajankohtaiset ilmiöt kuten globalisaatio ja rasismikeskustelu, tai yliopiston uudessa strategiassa (V7) mainitut taiteellinen ajattelu ja sen vahvistaminen yhteiskunnassa, taiteilijapedagogiikka sekä ekologisuus. Nämä vaikuttivat suoraan opetukseen ja taiteelliseen toimintaan, sillä rahoitus perustui siihen, että toiminta oli strategian mukaista. C itse oli ollut strategiatyössä vain hyvin vähän mukana. Kyse oli kuitenkin ollut valtavasta työstä, johon oli pyritty osallistamaan koko yhteisö.

Määräaikaiskäytäntöä oli aika ajoin kritisoitu ja toivottu käytännön muuttamista. Henkilöiden vaihtuminen viiden vuoden välein aiheutti tiettyä hankaluutta, kun traditio ei siirtynyt. Siinä mielessä käyttöön otettava urapolkumalli oli yliopiston toiminnan kannalta perusteltu. Todella paljon oli C:n käsityksen mukaan ollut myös määräaikaisuuksien puolustajia sekä opettajien että opiskelijoiden keskuudessa. Tämä perustui siihen, että Kuvataideakatemialla oli valtakunnallinen vastuu taiteilijakoulutuksesta, ja jotta se tulisi toteutetuksi uskottavalla tavalla, professoreiden ja osittain myös lehtoreiden tehtävät tuli olla vaihtuva-alaisia ja määräaikaisia. Myös Suomen Akatemian akatemiaprofessuurit olivat viisivuotisia. Viiden vuoden aikana pystyi toteuttamaan omaa erityisosaamistaan kulloisellakin painopistealueella.

C on kertonut, että Kuvataideakatemialla ei ollut taidehistorian tai -teorian koulutuksen vastuuta, vaan vastuu taiteilijakoulutuksesta neljällä opetusalueella: maalaus, kuvanveisto, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet. Muilla yliopistoilla oli pääainevastuu taidehistorian ja -teorian koulutuksesta. Kuvataideakatemiassa taidehistoriaa ja -teoriaa voitiin C:n mukaan opettaa monella tavalla, mutta sen tuli lähtökohtaisesti tukea taiteilijakoulutusta. Tradition tunteminen oli tärkeää, ja tässä mielessä myös taidehistorian opetus oli tärkeää, mutta historiaa katsottiin Kuvataideakatemiassa tämän päivän ja nykytaiteilijan näkökulmasta ja tulevaa taiteilijuutta silmällä pitäen. Muissa yliopistoissa ei korostettu samalla tavalla nykynäkökulmaa kuin Kuvataideakatemiassa.

Ennen kuin X oli aloittanut taidehistorian ja -teorian professuurissa, taidehistorian ja -teorian professorin tehtäviä oli hoitanut B, joka oli toiminut yleisen opetuksen keskuksen johtajana. Hänellä oli ollut vastuu taidehistorian ja -teorian opetusalueesta mukaan lukien kaikki nykyisellä yhteisen opetuksen opetusalueella oleva opetus, lisäksi kieli- ja viestintäopinnot. Tehtävä oli siten ollut vastuiltaan hyvin laaja. Yleisen opetuksen keskus oli purettu ja vastuut jaettu uudelleen. Organisaatiouudistus oli tältä osin suunniteltu vuoden 2015 aikana ja keväällä 2016. Vastuita oli monellakin tavalla muutettu ja koko alue uudistettu hallinnollisesti ja osin myös sisällöllisesti. Ensinnäkin yhteisen opetuksen opetusalueen esimieheksi oli tullut opetuksesta vastaava varadekaani D. Nykytaiteen historian ja teorian professuuri oli ollut uusi, ja tätä professuuria oli syksyllä 2016 tullut hoitamaan C itse. Taidehistorian ja -teorian alue oli jaettu siten kahtia. Yhteiset opinnot kuten kieli- ja viestintäopinnot olivat siirtyneet avoimelle kampukselle. Taideyliopistolla oli ollut tiedossa nämä muutokset X:n työsopimusta 24.3.2016 solmittaessa (V3). C oli nimitetty nykytaiteen historian ja teorian professuuriin syksyllä 2016, ja sitä ennen hän oli jonkin aikaa ollut tuntityösopimuksella, kun nimitys professuurin ei ollut ollut vielä virallinen ennen lausunnonantajien lausuntojen saapumista.

Uusi, 1.1.2021 täytettävä taidehistorian ja -teorian professorin tehtävä oli C:n mukaan suunnattu hyvin toisella tavalla kuin vuonna 2016 täytetty X:n hoitama professorin tehtävä (K3). Taustalla oli Taideyliopiston uusi strategia. Taidehistorian ja -teorian professuuri oli mahdollista suunnata Kuvataideakatemian vastuulla olevan taiteilijakoulutuksen tarpeet huomioon ottavalla tavalla hyvin kapeallekin alueelle. Uuden professuurin tehtävänkuvauksesta (K3) oli käynyt hyvin ilmi se, miten tehtävä oli haluttu suunnata ja perustaa uusi painopistealue. Tehtävä oli historiapainotteinen, puhuttiin antiikista 1900-luvun alkuun. Teemoja tarkasteltiin kuitenkin tämän päivän kuvataiteilijan näkökulmasta. Toinen painopiste oli globaali näkökulma. Toivottiin, että tehtävän hoitaja avaisi näitä kysymyksiä sekä länsimaisen että ei-länsimaisen kulttuurin ja taiteen näkökulmasta. Kolmas painopiste oli taiteen ja tieteen väliset suhteet ja niiden historiallinen jäsennys. Tehtävässä oli haluttu korostaa taiteellista ajattelua ja sitä, miten taiteilijat olivat muovanneet taiteen historiaa ja miten he olivat toimineet yhdessä muiden alojen kanssa. X:n kurssien ja opetuksen sisällöstä C ei ole tiennyt.

Professuurien painopistealueet ja suuntaaminen käsiteltiin tavanomaisesti akateemisessa neuvostossa. C:n käsityksen mukaan 1.1.2021 täytettävän professuurin rekrytointiseloste oli käsitelty johtokunnassa. Hakuilmoitukset oli laatinut yliopiston johto.

Kuvataideakatemian entinen kehittämispäällikkö K on kertonut muun ohella seuraavaa. K oli tullut Kuvataideakatemian palvelukseen vuonna 2005 ja hoitanut henkilöstöhallinnon tehtäviä Kuvataideakatemiassa vuoteen 2017 asti. Kuvataideakatemiassa oli tehty määräaikaisia työsopimuksia pääasiallisesti taidealan opetustehtävän luonteen perusteella. Tätä käytäntöä oli noudatettu koko Kuvataideakatemian historian ajan. Taidealan opetustehtävän luonne oli K:n näkemyksen mukaan Kuvataideakatemiassa perusteltu syy solmia työsopimus määräajaksi, koska Kuvataideakatemia keskittyi kouluttamaan nykytaiteilijoita, jotka tulivat toimimaan tulevaisuudessa nykytaiteen kentällä. Tästä johtuen opetuksella ja taiteellisella toiminnalla oli jatkuvasti muuttuvia tarpeita. Yhteiskunta ja taidekenttä muuttuivat jatkuvasti, ja tulevaisuuden taide oli eri asia kuin menneen ajan taide, minkä vuoksi haluttiin pyrkiä turvaamaan opetuksen ajantasaisuus, ajankohtaisten taiteellisten virtausten huomioiminen sekä taiteellinen ja opetuksen sisällön uudistuminen. Esimerkiksi teknologian kehittyminen toi mukanaan uusia taidemuotoja kuten videotaiteen. Ajankohtaiset yhteiskunnalliset aiheet kuten ilmastonmuutos ja ekologisuus vaikuttivat myös taiteen sisältöihin. Tämän tuli näkyä opetusalueiden määrittelyissä ja opetussuunnitelmissa.

Taidehistorian ja -teorian professorin tehtäviä oli ennen X:ää hoitanut B. Myös nykytaiteen historia oli sisältynyt B:n opetusalaan. Hän oli vastannut myös koko teoriaopetuksen kokonaisuudesta. Lisäksi hänen vastuullaan oli ollut muita opintokokonaisuuksia liittyen kuvataiteilijoiden yhteisiin opintoihin, kuten piirustus ja havainto, kieli-, viestintä- ja tietotekniikkaopinnot, ja taiteilija yhteiskunnassa -opintokokonaisuus. B:n hallinnollisiin tehtäviin oli kuulunut myös johtaa yhteisen opetuksen keskusta. X:n tehtävät eivät kokonaisuudessaan vastanneet B:n tehtäviä, sillä B:n tehtävät olivat olleet huomattavasti laajemmat. X:n professuurissa opetusala oli kaventunut, koska Kuvataideakatemiaan oli tullut uusi nykytaiteen tutkimuksen professuuri. Sen lisäksi hallinnollinen vastuu yleisen opetuksen keskuksesta oli siirtynyt varadekaanille. Taiteilija yhteiskunnassa -opetuskokonaisuus oli siirtynyt tilallisuuden ja esittämiskäytäntöjen professorin alaisuuteen. Kieliopinnot taas olivat siirtyneet avoimelle kampukselle. Verrattain monet yleisen opetuksen keskuksessa olleista opetuskokonaisuuksista olivat siirtyneet muiden vastuulle tai johdettavaksi.

Vuonna 2016 toteutetusta organisaatiomuutoksesta K on kertonut, että se oli ollut valmisteilla jo vuonna 2015. Jo X:n professuurin hakuselosteeseen (K1) toukokuussa 2015 oli kirjattu, että tutkintorakenteet ja opetusohjelmat tulivat muuttumaan tai niiden uudistustyö oli käynnissä, mikä saattoi vaikuttaa opetuksen rakenteisiin. Lisäksi oli todettu, että uudet opetussuunnitelmat otettaisiin käyttöön 1.8.2016. Lisäksi vuoden 2015 aikana oli tehty opetussuunnitelmatyötä, ja sen yhteydessä ja rinnalla organisaatiomuutostyötä. Näitä oli käsitelty Kuvataideakatemiassa monella eri foorumilla kuten opettajakokouksissa, johtamisfoorumissa, johtoryhmässä, johtokunnassa ja akateemisessa neuvostossa. Henkilöstösuunnittelussa oli otettu lisäksi huomioon se, että uusia tehtäviä oli ollut tulossa.

Työsopimusten solmiminen juuri viideksi vuodeksi oli K:n mukaan katsottu yhtäältä tarpeeksi pitkäksi ja toisaalta tarpeeksi lyhyeksi ajaksi, jotta sinä aikana pystyttäisiin huomaamaan, oliko jokin uusi avaus tai uudelleenmäärittely opetusalassa onnistunut. Tuon ajan puitteissa pystyttiin myös reagoimaan siihen, pitäisikö pohtia alan tai opetusalueen uudelleen suuntaamista. Lyhyemmässä ajassa tätä ei niin hyvin saanut selville ja toisaalta pidempi aika esti reagoimasta mahdollisiin kentän ja yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin, jotka pitäisi näkyä opetustehtävissä.

Kuvataideakatemian entinen varadekaani D on kertonut aloittaneensa Kuvataideakatemian määräaikaisessa valokuvataiteen lehtorin tehtävässä elokuussa 2011. Tähän tehtävään hänet oli valittu täysin taiteellisin ansioin. Lehtorin tehtävä oli sittemmin muutettu professorin tehtäväksi, jota hän oli hoitanut sijaisena siihen saakka, kunnes vuonna 2017 hänen työsuhteensa oli päättynyt ja hän oli siirtynyt Aalto-yliopistoon valokuvataiteen professoriksi. Kuvataideakatemiassa hän oli toiminut myös varadekaanin tehtävässä. Varadekaanikauden aikana hän oli johtanut Kuvataideakatemian opetussuunnitelmien muutostyötä eli tutkintorakenteen ja tutkintovaatimusten uudistamista. Tähän liittyvää työryhmää hän oli johtanut vuosina 2015–2016. Kyseinen muutos oli edellyttänyt organisaatiouudistuksia ja myös teoriapuolen opetustehtävien uudelleensuuntaamista.

Ennen X:n professuuria B oli hoitanut hyvin isoa kokonaisuutta, jossa hän oli opettanut muun ohella taidehistoriaa, nykytaiteen historiaa ja teoriaa, piirustuksen ja havainnon opintoja, taiteilijana yhteiskunnassa -opintoja ja muuta yleisen opetuksen keskuksen yleistä opetusta. Syksyllä 2016 toteutetun organisaatiorakenteen uudistuksen taustalla oli ollut tarve lisätä eri opetusalueiden välistä yhteistyötä. Myös taidehistoriaan ja -teoriaan sekä yhteiseen opetukseen oli haluttu lisää resursseja. Muutosta oli valmisteltu vuodesta 2014, ja sitä oli käsitelty yhdessä henkilöstön kanssa eri tilaisuuksissa ja elimissä. Taideyliopistolla oli ollut käsitys näistä organisaatiomuutoksista jo viimeistään vuonna 2015 loppusyksyn budjettineuvotteluissa ja siis jo ennen kuin X:n työsopimus oli solmittu 24.3.2016. Jo rekrytointiselosteesta oli mainittu, että muutoksia oli tulossa. Tiedossa oli, että kyse ei ollut samanlaisesta tehtävästä kuin aiemmin ja että tehtävässä ei ollut samanlaisia vastuita kuin aiemmin (V3). Tuolloin oli ollut suunnitteilla laittaa hakuun nykytaiteen tutkimuksen professorin tehtävä. Tämä asia oli esitetty johtamisfoorumin lähetekeskustelussa 25.10.2015, jossa D oli esitellyt uuden organisaatiorakenteen.

D on kertonut, että verrattuna muihin Suomessa taidealaa opettaviin yliopistoihin Kuvataideakatemia oli Suomessa ainoa täysin vapaan taiteen ja kuvataiteen alaan keskittynyt hyvin pieni akatemia. Sen erityispiirre oli nimenomaan se, että se oli keskittynyt vapaaseen taiteeseen, ei soveltaviin taiteisiin, kuten esimerkiksi Aalto Arts. Kuvataiteilijoita koulutettiin ylemmällä korkeakoulutasolla Suomessa hyvin vähän ja käytännössä ne koulutettiin kaikki Kuvataideakatemiassa. Etenkin kuvataiteen opetus oli vahvasti nykytaiteen opetusta, ja nykytaide taas oli lähtökohtaisesti sellaista, että se eli suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, joka muuttui koko ajan. Tämän vuoksi oli mahdollista, että tehtävän painotusta oli muutettava, jolloin määräaikaisuus oli perusteltua. Toisaalta tasapainon vuoksi oli hyvä, että rinnalla oli myös jatkuvia tehtäviä, ettei koko henkilöstö vaihtunut koko ajan.

Sivistystyönantajien työmarkkinajohtaja L on kertonut, että taidealan opetustehtävän luonne ei ollut hänen tietojensa mukaan ollut aiemmin erimielisyyden kohteena liittotasolla. Hänen mukaansa ensimmäisen kerran tämä asia oli tullut liiton tietoon palkansaajapuolen näissä asioissa esittämän liittoneuvottelupyynnön myötä maalis-huhtikuussa 2020. Taideyliopiston puolelta ei ollut tuotu työnantajaliiton suuntaan tietoa näistä asioista ennen tätä. L:n mukaan työnantajaliitto oli heti liittoneuvottelupyynnön saatuaan lähtenyt selvittämään asiaa. Keskusteluissa Taideyliopiston kanssa oli tullut vahvasti esille Taideyliopiston erityisluonne ja vakiintunut käytäntö. Taideyliopistolta saamiensa selvitysten pohjalta heille ei ollut työnantajaliitossa muodostunut sellaista epäilystä, että Taideyliopisto olisi toiminut jotenkin virheellisesti ja että liiton pitäisi ohjeistaa Taideyliopistoa vakinaistamaan professoreiden työsuhteet.

L on lisäksi kertonut, että taidealalla professoreja oli Taideyliopiston lisäksi Aalto-yliopistossa, Tampereen yliopistossa ja Lapin yliopistossa. Aalto-yliopistossa määräaikaisissa työsuhteissa oli heistä 70 prosenttia, Tampereen yliopistossa 50 prosenttia ja Lapin yliopistossa 20 prosenttia.

Taidealan opetustehtävän luonne määräaikaisuuden perusteena

Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa kaikki professorit ovat toimintojen alusta alkaen työskennelleet määräaikaisissa virkasuhteissa ja vuodesta 2010 lukien määräaikaisissa työsuhteissa. Perusteena virka- ja työsuhteiden määräaikaisuudelle on pääsääntöisesti ollut taidealan opetustehtävän luonne. Tämä on ollut myös X:n työsopimuksen määräaikaisuuden peruste.

Työnantajapuoli on katsonut, että taidealan opetustehtävän luonne ja siihen liittyvät erityispiirteet yhdessä vakiintuneen käytännön kanssa ovat muodostaneet perustellun syyn solmia professoreiden työsopimukset määräaikaisina. Edellä todetuin tavoin tietyn alan vakiintuneellakaan käytännöllä ei voida syrjäyttää lain pakottavia säännöksiä, vaan tapauskohtaisesti on erikseen arvioitava, täyttyykö asiassa työsopimuksen määräaikaisuudelle laissa säädetty edellytys. Asiassa on arvioitava, ovatko taidealan opetustehtävien luonne ja siihen liittyvät erityispiirteet voineet muodostaa Taideyliopistossa perustellun syyn solmia työsopimukset määräaikaisina.

Työnantajapuolen mukaan taidealan opetustehtävän luonteeseen ja erityispiirteisiin kuuluvat ensinnäkin taiteellisen toiminnan sekä tutkimuksen ja opetuksen muuttuvat tarpeet, ja tähän liittyen pyrkimys turvata taidealan opetustehtävien laadun kehittyminen, opetuksen ajantasaisuus sekä taiteellinen uudistuminen. Edelleen Taideyliopistolla on työnantajapuolen mukaan ollut tarve edistää taiteenalojen uusiutumista ja uusia avauksia, huomioida ajankohtaiset taiteen ja yhteiskunnan ilmiöt ja tutkimussuuntaukset sekä varmistaa alan ajankohtaiset virtaukset sekä käytännöt opetuksessa, tutkimuksessa ja taiteellisessa toiminnassa. Työnantajapuolen todistajat ovat kertomuksissaan korostaneet tältä osin Kuvataideakatemian luonnetta Suomen ainoana kuvataiteilijoiden koulutuksesta vastaavana yliopistona, jonka opetuksen ytimessä on ajankohtaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä heijasteleva nykytaide. Jotta Kuvataideakatemiasta valmistuisi nykytaiteilijoita, on opetuksessa työnantajapuolen mukaan seurattava tarkasti yhteiskunnallista kehitystä ja huomioitava yhteiskunnalliset muutokset siten, että opiskelijat saavat perusteltua ja pohdittua tietoa taiteen ja yhteiskunnan ilmiöistä sekä niiden suhteesta taiteeseen.

Työnantajapuoli on katsonut, että edellä mainituista tavoitteistaan johtuen yliopistolla voi olla tarve muuttaa professoreiden tehtäviä ja niiden painopisteitä, opetuksen sisältöä ja vastuita. Tämä tarve voi työnantajapuolen mukaan syntyä myös määräajoin muuttuvien opetussuunnitelmien ja Taideyliopiston strategisten linjausten perusteella. Näillä perusteilla Taideyliopisto on katsonut voivansa solmia työsopimukset määräaikaisina.

Työtuomioistuin toteaa, että alan erityisluonne ja yliopistoissa tehtävän työn erityispiirteet on edellä todetusti otettava huomioon työsopimuslain määräaikaista työtä koskevan säännöksen tulkinnassa. Taidealan opetustehtävän luonteen vakiintunut käyttö määräaikaisuuksien perusteena kaikissa Taideyliopiston professoreiden määräaikaisissa työsopimuksissa tai ainakin valtaosassa niistä on kuitenkin ollut oikeudellisesti ongelmallista jo sen vuoksi, että käytäntö on mahdollistanut toistuvien määräaikaisten sopimusten käytön samoissa tehtävissä ilman tapauskohtaista harkintaa siitä, onko työvoiman tarve kyseisissä tehtävissä ollut pysyvä. Pysyvät työtehtävät on yliopistoissakin hoidettava toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Tämä vaatimus koskee jo ensimmäistä määräaikaista työsopimusta. Taideyliopistossa noudatettu käytäntö on myös mahdollistanut toistaiseksi voimassa oleviin työsopimuksiin liittyvän irtisanomissuojan kiertämisen. Tästä on antanut viitteitä esimerkiksi se F:n kertoma seikka, että professori on saattanut päästä jatkokaudelle, jos rekrytointineuvosto professorin ansioita, vikoja ja puutteita arvioituaan tähän on päätynyt.

Unionin tuomioistuin on edellä todetusti oikeuskäytännössään korostanut vaatimusta arvioida sitä, onko määräaikaisten työsopimusten uudistaminen tosiasiassa vastannut todellista tarvetta ja ollut sopiva ja tarpeellinen keino tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi. Tapauskohtaisesti on siten konkreettisesti selvitettävä, onko perättäiset määräaikaiset työsopimukset uudistettu tosiasiassa vain väliaikaisia tarpeita varten. Työnantajan on kyettävä osoittamaan, miksi juuri kyseisessä tehtävässä sinänsä hyväksyttäväksikin katsotun tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi työsopimuksen määräaikaisuutta.

Työtuomioistuin katsoo, että Taideyliopistolla on ollut hyväksyttävä tavoite pyrkiä turvaamaan alan erityispiirteisiin liittyvät edellä selostetut muuttuvat tarpeensa ja muut mainitut seikat kuten taidealan opetustehtävien laadun kehittyminen, opetuksen ajantasaisuus sekä taiteellinen uudistuminen. Toinen asia on, onko näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttänyt työsopimusten määräaikaisuutta. Tämä arvio on tehtävä tapauskohtaisesti.

Tältä osin on huomattava ensiksi, että yliopistolain 33 §:n 1 momentissa määritellään professorin tehtävät. Säännöksen mukaan professorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimustyötä tai taiteellista työtä, antaa siihen perustuvaa opetusta ja seurata tieteen tai taiteen kehitystä sekä osallistua alallaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Edelleen yliopistolain 2 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Laissa ei ole määritelty Taideyliopistolle tai sen professoreille näistä säännöksistä poikkeavia tehtäviä. Työnantajan tulee osaltaan mahdollistaa ja varmistaa se, että professoreilla on mahdollisuus täyttää heille laissa asetetut tehtävät.

Huomioon on otettava lisäksi se seikka, että yliopistoissa tehtävän työn erityispiirteisiin kuuluu myös perusoikeutena turvattu tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus. Tieteenharjoittajalla on edellä selostetuin tavoin oikeus valita tutkimusaiheensa ja -menetelmänsä. Yliopisto-opettajaa ei voida myöskään velvoittaa tekemään tutkimusta tai antamaan opetusta vain yliopiston hyväksymiltä tutkimuksen painopistealoilta. Siltä osin kuin opetussuunnitelmissa määritellään opetuksen aihealueita ja sisällöllisiä painotuksia, tällaiset määrittelyt voivat olla merkityksellisiä opetuksen sisällöllisen vapauden kannalta, jolloin opettajan on yleensä omalta osaltaan voitava osallistua suunnitelman laatimiseen. Opetussuunnitelmien laatiminen ja niiden päivittäminen sekä kurssien sisällön suunnittelu kuuluvat siten keskeisesti professorin opetustehtävään. Ylipäätään on selvää, että opetussuunnitelmia ja kurssien sisältöjä on tarpeen muuttaa aika ajoin. Tämä ei kuitenkaan voi tehdä professorin lakisääteisistä tehtävistä tilapäisiä. Myöskään yliopiston strategisten linjausten ja painopisteiden muutokset eivät voi muuttaa professorin laissa määriteltyjä tehtäviä.

Yliopiston strategisista linjauksista johtuen yliopistolle voi kuitenkin syntyä tarve esimerkiksi uudelleen suunnata tutkimusta, taiteellista toimintaa tai annettavaa opetusta ja tätä kautta myös muuttaa opetussuunnitelmia. Muutostarpeita voi syntyä erilaisten uusien yhteiskunnallisten ilmiöiden tai esimerkiksi uusien taiteenlajien myötä, kuten Taideyliopisto on tuonut esiin. Tältä osin merkitystä on annettava sille, miten sopiva ja tarpeellinen keino määräaikaisen sopimuksen käyttö on tämän uudistumistarpeisiin liittyvän tavoitteen saavuttamiseksi.

F on korostanut sitä, että edellä kuvaillut Taideyliopiston esittämät uusiutumis- ja muutostarpeet voidaan turvata myös taiteilija- tai vierailijaprofessorikäytännön kautta tai ottamalla erityisalaan tai -kysymyksiin perehtyneitä tuntiopettajia. F ja H ovat kertoneet, että uusien nousevien alojen myötä on tavanomaisesti avattu uusi koulutusohjelma erillisrahoitetun pilottihankkeen kautta. Tällaisissa tilanteissa, joissa professori keskittyy uuden koulutusalan tai -ohjelman kertaluonteisiin suunnittelu- ja kehittämistehtäviin, voi olla hyvinkin perusteltua käyttää määräaikaista työsuhdetta. Tutkimuksen ja opetuksen vapaus eivät myöskään estä yliopistoja palkkaamasta tutkijoita yksittäisiin tutkimushankkeisiin ja ennalta määrättyihin tutkimus- tai opetustehtäviin. X, F, H ja I ovat korostaneet sitä, että professorin tehtävään itsestään selvänä osana kuuluu uudistuminen ja oman alansa seuraaminen. Uusiutumisen mahdollistavat esimerkiksi taiteellisen toiminnan kaudet tai tutkimusvapaat. Jo yliopistolain nojalla professorin tulee työssään seurata tieteen tai taiteen kehitystä sekä osallistua alallaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

F, H ja I ovat esittäneet näkemyksenään, että yliopistolaissa määritellyt professorin tehtävät toteutuvat parhaiten toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Heidän kertomuksistaan on käynyt ilmi, että työsuhteiden määräaikaisuus vaikeuttaa muun ohella tutkimusrahoituksen hankkimista, tutkimushankkeiden toteuttamista ja yhteistyöverkostojen kehittämistä ja edistämistä. Viiden vuoden määräajaksi tehdyt sopimukset eivät myöskään salli professorin ohjata edes yhtä opiskelijasukupolvea alusta loppuun. Edelleen työsuhteiden jatkuvuus mahdollistaisi osaltaan erilaisten nykytaiteen virtauksiin perehtymisen. Myös G ja C ovat pitäneet urapolkumalliin siirtymistä ja sen myötä määräaikaisten työsopimusten vähenemistä perusteltuna, vaikkakin he ovat toisaalta korostaneet myös tarvetta vaihtuva-alaisille, määräaikaisille professuureille.

Professoriliiton Taideyliopiston osasto on vuonna 2015 antamassaan lausunnossa (K9) todennut muun ohella toisaalta ymmärtävänsä alojen uudistumista koskevan huolen, joka oli tuotu esiin joiltakin tahoilta Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa. Lausunnon mukaan pitäviä perusteita näkemykselle, jonka mukaan taiteenalan uudistuminen varmistuisi nimenomaan määräaikaisten työsuhteiden avulla, oli kuitenkin vaikea löytää, eikä sellaisia ollut esitetty. Pikemminkin määräaikaisuuksien voi lausunnon mukaan nähdä estävän alan johdonmukaista ja monipuolista kehittämistä.

Johtopäätöksenä edellä selostetusta on katsottava, että Taideyliopiston esittämien, sen erityispiirteisiin liittyvien tavoitteiden saavuttaminen ei ainakaan kaikissa tehtävissä edellytä työsopimuksen solmimista määräaikaisena. Tähän viittaa myös se, että Taideyliopiston käyttöön ottamaan urajärjestelmään siirrettävät professorin tehtävät on määritelty lähtökohtaisesti sellaisiksi, että niissä solmitaan toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset, joskin edelleen Taideyliopistossa on edelleen niin sanottuja vaihtuva-alaisia, määräajaksi täytettäviä professuureja. Lisäksi muissa taidealaa opettavissa yliopistoissa ei käytetä J:n ja L:n kertomuksista ilmenevästi siinä määrin määräaikaista työvoimaa kuin Taideyliopistossa. Tosin erilaisia käsityksiä on esitetty siitä, mikä merkitys tässä yhteydessä on Kuvataideakatemian erityispiirteellä Suomen ainoana kuvataiteilijoiden koulutuksesta vastaavana yliopistona. Edellä on jo todettu, että laissa määritellyt yliopiston ja professorin tehtävät koskevat joka tapauksessa kaikkia yliopistoja ja niiden professoreita, eikä taideala tältä osin ole erityisasemassa.

Asiassa on käynyt lisäksi ilmi, että Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa on käytetty vähemmän määräaikaista työvoimaa kuin muissa akatemioissa. Käytäntöjen on selvitetty tältä osin olleen jo pitkään erilaisia. G on tuonut esiin, että musiikissa ja erityisesti klassisessa musiikissa taiteen sisältö ei muutu niin nopeasti eikä heijastele yhteiskunnallisia muutoksia samalla tavalla kuin kuvataiteissa. Myös C on korostanut sitä, että Kuvataideakatemian vastuulla on kouluttaa nykytaiteilijoita, kun taas Sibelius-Akatemiassa koulutuksessa korostuu pikemminkin traditio ja taitopainotteisuus. Sen sijaan työntekijäpuolen todistajien mukaan Sibelius-Akatemiassa professorin tehtävät eivät ole luonteeltaan erilaisia verrattuna Kuvataideakatemian tai Teatterikorkeakoulun professorien tehtäviin, vaan Sibelius-Akatemiassa työsuhteet ovat olleet useammin toistaiseksi voimassa olevia lähinnä vain historiallisista syistä. F:n mukaan Sibelius-Akatemiassakaan määräaikaiset ja toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet eivät jakaudu sen mukaan, onko kyse klassisesta vai nykymusiikista. Asiasta ei ole esitetty edellä selostettua tarkempaa selvitystä. Todettakoon, että työnantajalla on joka tapauksessa velvollisuus kohdella työntekijöitään tasapuolisesti ja samoja periaatteita noudattaen.

Yhteenvedonomaisesti työtuomioistuin toteaa, että määräaikaisuuksien käytön laillisuus on yhtä kaikki ratkaistava tapauskohtaisesti työlainsäädännön periaatteiden mukaisesti, kuten sivistysvaliokunta on aikanaan todennut (SiVM 5/2009 vp s. 9). Taidealan opetustehtävän luonne on käsitteenä liian täsmentymätön, jotta sen perusteella voitaisiin arvioida työvoiman tarpeen tilapäisyyttä. Työnantajan on lisäksi kyettävä perustelemaan kussakin yksittäisessä tapauksessa, miksi juuri kyseisessä tehtävässä alan erityispiirteisiin liittyvän tavoitteen saavuttaminen edellyttää sopimuksen määräaikaisuutta. Arviota tehtäessä on otettava huomioon erityisesti se, että yliopistossa tehtävän työn erityispiirteisiin kuuluu myös perusoikeutena turvattu tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus, mikä osaltaan puoltaa toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita määräaikaisten sijaan. Toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden tulee siten yliopistossakin olla ensisijaisia suhteessa määräaikaisiin työsuhteisiin.

Asiassa viitattujen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen johdosta työtuomioistuin toteaa vielä seuraavaa.

Työnantajapuoli on vedonnut asiassa korkeimman hallinto-oikeuden 8.8.2002 asiassa dnro 2/1/02 antamaan ratkaisuun taltionumero 1845, jossa kyse oli Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella työskentelevän päätoimisen säestäjän määräaikaisista virkasuhteista. Virkamieslautakunta oli katsonut, että säestäjän virkaan kuuluva opetusvelvollisuus, tanssitaiteen luonne opetusalana sekä säestäjän tehtävien kiinteä liityntä määräajaksi täytettäviin opetusvirkoihin ja yksittäisten opettajien opetuksellisiin tarpeisiin ja painotuksiin muodostivat kokonaisuutena sellaisen viran luonteeseen liittyvän perustellun syyn, joka tehtävien sinänsä pysyvästä luonteesta huolimatta oikeutti määräaikaisen palvelussuhteen käyttämisen. Lautakunta oli katsonut, että Teatterikorkeakoulu oli määräaikaisilla nimityksillä pyrkinyt edistämään taiteellisen oppilaitoksen mahdollisuuksia sopeuttaa määräaikaisten palvelussuhteiden käyttämiseen perustuvaa opetustoimintaansa tukeva tehtävä vastaamaan taideaineiden opetuksen muuttuvia tarpeita eikä siten ollut käyttänyt määräaikaista nimittämistä säestäjän palvelussuhdeturvan heikentämiseksi tai muussa lainvastaisessa tarkoituksessa. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi säestäjän valituksen.

Työtuomioistuin toteaa, että edellä selostetun ratkaisun johdosta ei voida tehdä sellaista yleistä päätelmää, että taidealan tehtävissä olisi aina sallittua käyttää määräaikaisia työsuhteita alan luonteen tai erityispiirteiden vuoksi (vrt. esim. tuomio 25.10.2018, Sciotto, C-331/17, EU:C:2018:859). Taidealoja ei ole lainsäädännössä asetettu muista poikkeavaan asemaan määräaikaisten työsopimusten käytön osalta, ja niiden on siten noudatettava samoja periaatteita kuin muidenkin alojen.

Asiassa on vedottu puolin ja toisin myös korkeimman hallinto-oikeuden 30.4.2009 asioissa dnrot 3477/3/07 ja 3528/3/07 antamaan ratkaisuun taltionumero 1065, jossa oli kyse Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja televisiokerronnan professorin määräaikaisista virkasuhteista. Virkamieslautakunta oli katsonut, että siltä osin kuin määräyksissä oli ollut kyse virkaan kuuluvien tehtävien väliaikaisesta järjestämisestä, määräaikaisuuksille oli ollut laissa tarkoitettu peruste. Siltä osin kun professori oli tämän jälkeen nimitetty virkasuhteeseen kolmen vuoden määräajaksi kutsumenettelyä käyttäen ja kyseessä oli taidealan professorin virka, jossa henkilön persoonalla ja taiteellisilla ansioilla oli erityinen merkitys, määräaikaisuudelle oli ollut viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy. Professori oli vuonna 2000 edelleen nimitetty virkaan kahden vuoden määräajaksi laittamatta virkaa julkisesti haettavaksi. Tuolloin oli ollut vireillä henkilöstörakennetta koskeva selvitystyö. Viran opetusalan muuttaminen oli edelleen ollut vireillä, kun määräys seuraavalle kaksivuotiskaudelle oli annettu vuonna 2002, ja edelleen seuraavalle kaksivuotiskaudelle vuonna 2004. Virkamieslautakunta oli todennut, että professorin tehtävien hoito oli näin ollen jatkunut kuuden vuoden ajan keskeytyksettä. Tehtävät olivat olleet pysyviä. Viran ala oli sittemmin muutettu ja virkarakennemuutokset toteutettu, mutta selvitykseen perustuvien muutosten toteuttaminen oli kestänyt useita vuosia. Mainitut seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen virkamieslautakunta oli katsonut, että korkeakoululla ei ollut ollut laissa tarkoitettua perustetta nimittää professoria virkaan määräajaksi.

Valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle Taideteollinen korkeakoulu oli vedonnut muun ohella siihen, että taidealoilla oli vakiintuneesti katsottu alan kehittymisen edellyttävän, että professorin tehtävän suuntautumista voitiin tarkastella määräajoin. Se oli todennut, että taiteellisten virkojen virantäytössä oli olennaista, että erilaiset taiteelliset näkemykset pääsivät esille opetuksessa ja että jokin suuntaus ei päässyt dominoimaan. Kun professori vastasi alansa taiteellisen toiminnan ja tutkimuksen suuntaamisesta ja tämä oli itsenäisempää ja enemmän persoonaan liittyvää kuin tieteellisillä aloilla, joissa tutkimustraditiot olivat pitkät, oli vaihtuvuuden turvaaminen Taideteollisen korkeakoulun mukaan entistä merkityksellisempää. Sen sijaan perusopetuksessa, jota hoitivat pääosin lehtorit ja tuntiopettajat, jatkuvuus oli korkeakoulun mukaan perusteltu lähtökohta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.

Lopuksi työtuomioistuin toteaa, että määräaikaisen työsopimuksen solmimisen edellytyksiä koskevat säännökset ovat työntekijän suojaksi säädettyä pakottavaa oikeutta. Merkitystä ei voida antaa sille, mikä on mahdollisesti ollut työyhteisön tai opiskelijoiden kanta sen suhteen, tulisiko professoreiden olla määräaikaisia vai vakituisia.

X:n työsopimuksen määräaikaisuuden perusteen arviointi

Taideyliopisto on 24.3.2016 solminut X:n kanssa Kuvataideakatemiaan sijoittuvan, ajanjakson 1.4.2016–31.12.2020 voimassa olevan määräaikaisen työsopimuksen taidehistorian ja -teorian professorin tehtävästä. Määräaikaisuuden perusteena on ollut taidealan opetustehtävän luonne.

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että taidealan opetustehtävän luonne on käsitteenä liian täsmentymätön, jotta sen perusteella voitaisiin arvioida työvoiman tarpeen tilapäisyyttä. Määräaikaisuuksien käytön laillisuus on ratkaistava tapauskohtaisesti työlainsäädännön periaatteiden mukaisesti.

X on kertonut, että työnantaja ei ole missään vaiheessa kertonut hänelle konkreettisia seikkoja, joilla se olisi perustellut työsopimuksen määräaikaisuutta. Yksikkötason ja paikallisneuvotteluihin osallistuneet I ja H ovat kertoneet, että työnantaja ei ole työntekijäpuolen pyynnöistä huolimatta yksilöinyt neuvotteluissa niitä seikkoja, joiden perusteella X:n kanssa on voitu tehdä nimenomaan määräaikainen työsopimus. Työnantajan edustaja on todennut perusteena vain taidealan opetustehtävän luonteen ja vedonnut direktio-oikeuteensa. Keskusneuvotteluissakaan X:n työtehtäviä ja niiden mahdollista pysyvyyttä ei ole käyty tarkemmin läpi.

Tässä oikeudenkäynnissä työnantajapuoli on vedonnut edellä kerrotulla tavalla taidealan opetustehtävän luonteeseen ja alalla vakiintuneeseen käytäntöön. Vakiintunut käytäntö ei sellaisenaan voi muodostaa perusteltua syytä määräaikaiselle sopimukselle. Edellä on katsottu, että Taideyliopistolla on sinänsä ollut hyväksyttävä tavoite pyrkiä turvaamaan alan erityispiirteistä aiheutuvat, esimerkiksi taiteenalojen uusiutumiseen liittyvät muuttuvat tarpeet. Arvio siitä, onko näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttänyt X:n työsopimuksen määräaikaisuutta, on tehtävä hänen työtehtävänsä ja perustuslaissa turvattu tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus huomioon ottavalla tavalla.

Taidehistorian ja -teorian professorin tehtävät määräytyvät ensinnäkin yliopistolain 33 §:n perusteella, jonka mukaan professorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimustyötä tai taiteellista työtä, antaa siihen perustuvaa opetusta ja seurata tieteen tai taiteen kehitystä sekä osallistua alallaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Hakuselosteen mukaan (K1) taidehistorian ja -teorian professori määrittelee yleisen opetuksen suuntaviivat, edustaa erityisalaansa yliopiston hallintoelimissä ja ottaa kantaa alansa asiantuntijana. Professorin tehtävänä on erityisesti taidehistorian ja -teorian opetus ja sen kehittäminen, opinnäytteiden ohjaaminen ja tarkastaminen sekä opiskelijoiden ohjaus, yleisen opetuksen keskuksen (sittemmin 1.8.2016 lukien yleisen opetuksen opetusalue) yhteinen suunnittelutyö, osallistuminen Kuvataideakatemian kaikkien koulutusohjelmien ja yleisten opintojen väliseen yhteistyöhön, itsenäinen tieteellinen ja/tai taiteellinen toiminta, osallistuminen Kuvataideakatemian hallinnon toimintaan, yhteistyö Taideyliopiston akatemioiden, muiden korkeakoulujen ja instituutioiden kanssa, taiteen kehityksen seuraaminen sekä osallistuminen yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön, muut professorille kuuluvat tai hänelle osoitetut tehtävät.

X:n kertomuksesta on käynyt ilmi, että opetus taidehistorian ja -teorian opetusalueella, josta X on ollut vastuussa, on ollut osa pakollista opetusta, jota käymättä ei ole voinut valmistua Kuvataideakatemiasta. Asiassa ei ole väitettykään, että kyse olisi ollut tältä osin tai muutoinkaan kyseisen opetusalan opetuksen ja tutkimuksen osalta tilapäisestä työvoiman tarpeesta esimerkiksi siten, että opetusalan professuuri olisi ollut lakkautusuhan alla (vrt. TT 2018:15). Työnantajapuoli on sen sijaan vedonnut opetusalan painopistealueiden muutoksiin.

Työnantajapuoli on niin ikään vedonnut siihen, että taidehistoriaa ja -teoriaa ennen X:ää määräaikaisessa työsuhteessa hoitaneen B:n työtehtävät ovat olleet paljon laajemmat kuin X:n ja että vuonna 2015 Taideyliopistossa on käynnistetty organisaatiomuutoksen valmistelu, jonka johdosta B:n johtaman yleisen opetuksen keskus on 1.8.2016 lakkautettu ja yleisen opetuksen vastuita jaettu. Lisäksi on 19.5.2016 päätetty täyttää uusi nykytaiteen tutkimuksen professuuri kutsumenettelyllä viiden vuoden määräajaksi 1.8.2016 lukien (V6). Työtuomioistuin toteaa, että näistä muutoksista huolimatta asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että X:n työsopimusta 24.3.2016 solmittaessa olisi ollut tiedossa sellaisia konkreettisia toiminnan muutoksia, jotka tosiasiassa olisivat vaikuttaneet X:lle tarjolla olleisiin taidehistorian ja -teorian professorin työtehtäviin 1.1.2021 lukien ja tehneet niistä vain tilapäisiä. Lisäksi on huomattava, että professorin tehtäviin kuuluu olennaisena osana osallistuminen yliopistoyhteisölliseen toimintaan, joka voi käsittää erilaisia hallinnollisia ja esimiestehtäviä. Se seikka, että esimiesvastuut tai jäsenyydet erilaisissa hallinnon elimissä vaihtelevat, ei voi tehdä professorin tehtävää toiseksi tai tilapäiseksi. Merkitystä ei ole myöskään sillä vastaajien vetoamalla seikalla, että opetuksesta vastaavat osin myös muut työntekijät kuten lehtorit ja tuntiopettajat.

Taideyliopisto on asettanut hakuun taidehistorian ja -teorian professorin tehtävän, joka on määrä täyttää 1.1.2021 lukien (K3, V4). Työnantajapuoli on vedonnut siihen, että uudessa taidehistorian ja -teorian professuurissa painopistealueena on taiteen historian ja taideteoreettisen ajattelun opettaminen antiikista 1900-luvun alkupuolelle kuvataiteilijakoulutuksen näkökulmasta. Lisäksi tehtävässä edellytetään opetuksen avaamista kansainvälisen taiteen ja kulttuurin suuntaan, ja opetuksessa keskitytään siten myös muihin kulttuureihin kuin länsimaiseen. Edelleen uudessa tehtävässä painottuu opetustyön osalta kohderyhmä eli taiteilijakoulutus ja sen historia, ja professuurilla halutaan vahvistaa ymmärrystä taidehistorian ja -teorian muotoutumiseen vaikuttaneiden muiden tieteenalojen, kuten filosofian, luonnontieteiden ja teologian, näkemyksistä taiteesta ja taiteilijuudesta. C:n mukaan 1.1.2021 alkavassa professuurissa on haluttu korostaa yliopiston strategiassa (V7) mainittuja kokonaisuuksia ja suunnata tehtävä hyvin toisella tavalla kuin vuonna 2016 täytetty X:n hoitama professorin tehtävä.

Työtuomioistuin on jo edellä todennut, että yliopiston strategiset painopisteet ja niiden muutokset eivät voi muuttaa professorin laissa määriteltyjä tehtäviä. Työnantajan tulee lisäksi ottaa huomioon professorin oikeus tieteen, taiteen ja opetuksen vapauteen. Toisaalta henkilötodistelussa on korostettu sitä, että koko yliopiston henkilöstön on tärkeää huomioida opetuksessa, tutkimuksessa ja taiteellisessa toiminnassa yliopiston strategiassa muotoillut periaatteet ja painopisteet. Tämä tai muut alan erityispiirteisiin liittyvät seikat eivät kuitenkaan voi muuttaa tehtävää toiseksi eikä tilapäiseksi, ellei se ole yliopiston asettamien oikeutettujen tavoitteiden saavuttamiseksi välttämätöntä.

X:n mukaan 1.1.2021 täytettäväksi tarkoitetun professuurin alaan kuuluvat tehtävät (K3) vastaavat niitä tehtäviä, joita hän on omassa tehtävässään hoitanut. X:n kertomuksella selvitetyksi on tullut, että professuureissa opetusala on sisällöllisesti ollut sama.

Edellä lausutun perusteella on katsottava, että X:n hoitaman professuurin keskeiset tehtävät ovat olleet pysyviä. Pysyvät tehtävät tulee hoitaa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Merkitystä ei ole sillä, että kurssien sisällöt ja opetussuunnitelmat saattavat muuttua tai ovat muuttuneet vuosien aikana. Taideyliopistolla on sinänsä ollut hyväksyttävä tavoite ottaa taiteellisessa toiminnassaan, tutkimuksessa ja opetuksessa huomioon erilaiset ajankohtaiset taiteen ja yhteiskunnan ilmiöt ja tutkimussuuntaukset. Sillä on toisaalta työnantajana ollut velvollisuus toimia työsuhteessa tavalla, joka ei vaaranna perusoikeutena turvattua tieteen, taiteen ja opetuksen vapautta. Työtuomioistuin katsoo, että Taideyliopisto ei ole esittänyt riittävää selvitystä siitä, miksi taidealan opetustehtävän erityispiirteisiin liittyvät sinänsä oikeutetut tavoitteet olisivat olleet saavutettavissa vain siten, että tieteellisin ansioin tehtävään valitun taidehistorian ja -teorian professorin työsopimus on määräaikainen.

Johtopäätöksenään edellä lausutusta työtuomioistuin katsoo, että Taideyliopiston ja X:n välinen työsopimus on tehty työnantajan aloitteesta määräaikaiseksi ilman perusteltua syytä. Työsopimusta on näin ollen pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Ensimmäinen kannevaatimus on siten hyväksyttävä.

Tieten rikkominen

J:n kertomuksen mukaan Taideyliopistossa 65 prosenttia full professoreista on syksyllä 2019 ollut määräaikaisia. Kuvataideakatemian (korkeakouluasema vuodesta 1993) ja Teatterikorkeakoulun (korkeakouluasema vuodesta 1979) professorit ovat työskennelleet Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun toimintojen alusta alkaen määräaikaisissa virkasuhteissa. Myös työsopimuslain piiriin siirtymisen jälkeen vuodesta 2010 lukien Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu ovat solmineet professoreiden kanssa ainoastaan määräaikaisia työsopimuksia.

Professoriliiton Taideyliopiston osasto on vuonna 2015 ja edelleen vuonna 2016 tuonut työnantajalle esiin kantansa siitä, että Taideyliopisto menettelee määräaikaisuuksien suhteen työehtosopimuksen vastaisesti (K9). Henkilötodistelun perusteella asiasta on muutoinkin käyty aika ajoin keskustelua myös opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Taideyliopiston on työnantajana tullut muutoinkin tietää ja tuntea laissa säädetyt edellytykset määräaikaisten sopimusten käytölle.

X:n asiassa Taideyliopisto on edellä todetuin tavoin ilmoittanut määräaikaisuuden perusteeksi taidealan opetustehtävän luonteen avaamatta tarkemmin määräaikaisuuden konkreettisia perusteita. Taideyliopiston olisi perustellusti pitänyt tietää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä, ja se on tuomittava asiassa hyvityssakkoon.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Sivistystyönantajien on yliopistojen työnantajaliittona tullut tietää määräaikaisten työsopimusten käytön edellytykset ja havaita, että Taideyliopiston menettely ei ole ollut työehtosopimuksen mukaista. Se on tästä huolimatta ryhtynyt tukemaan Taideyliopiston kantaa asiassa. Se on tuomittava hyvityssakkoon valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä.

Oikeudenkäyntikulut

Sivistystyönantajat ry ja Taideyliopisto ovat asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n oikeudenkäyntikulut.

JUKO ry:n asiamies on ilmoittanut oikeudenkäyntikulujen määräksi 15.863,75 euroa. Asian hoitamiseen on käytetty noin 47 tuntia. Taideyliopisto ja Sivistystyönantajat ry ovat paljoksuneet asiamiehen asian hoitamiseen käyttämää työtuntimäärää 35 tuntia ylittäviltä osin.

Työtuomioistuin katsoo, että JUKO ry:n asiamiehen asian hoitamiseen käyttämää työtuntimäärää on asian laatu ja laajuus huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena.

Taideyliopisto ja Sivistystyönantajat ry ovat tämän lisäksi kiinnittäneet huomiota siihen, että asiat R 42/20 ja R 44/20 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä. Ne ovat katsoneet, että JUKO ry ei voi vaatia korvattavaksi oikeudenkäyntimaksua molemmista asioista, jos työtuomioistuin tosiasiassa perii JUKO ry:ltä vain yhden 2.050 euron suuruisen oikeudenkäyntimaksun yhdessä käsitellyistä asioista. Tältä osin työtuomioistuin toteaa, että asioissa R 42/20 ja R 44/20 annetaan kaksi eri tuomiota, ja niistä peritään siten myös kaksi eri oikeudenkäyntimaksua. JUKO ry:n vaatimus ei näin ollen ole tältä osin perusteeton.

Edellä lausutun perusteella Taideyliopiston ja Sivistystyönantajat ry:n on yhteisvastuullisesti korvattava JUKO ry:n oikeudenkäyntikulut vaaditun mukaisesti.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- vahvistaa, että Taideyliopisto on tehnyt X:n kanssa ajalle 1.4.2016–31.12.2020 määräaikaisen työsopimuksen vastoin yliopistojen yleisen työehtosopimuksen 1 luvun 4 §:n määräystä ja että X:n työsopimusta tulee pitää toistaiseksi voimassa olevana,

- velvoittaa Taideyliopiston maksamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:lle hyvityssakkoa 5.000 euroa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

- velvoittaa Sivistystyönantajat ry:n maksamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:lle hyvityssakkoa 5.000 euroa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä ja

- velvoittaa Sivistystyönantajat ry:n ja Taideyliopiston yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n oikeudenkäyntikulut 15.863,75 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Anttila puheenjohtajana sekä Kiiski, Äimälä, Aarto, Lehto ja Stenholm jäseninä. Valmistelija on ollut Korhonen.

Tuomio on yksimielinen.