TT 2020:33
Kanteessa vaadittiin vahvistettavaksi, että työnantaja oli työehtosopimuksen perusteella työntekijän asemapaikan vaihtuessa velvollinen korvaamaan matkakustannukset uuteen toimipaikkaan ja maksamaan päivärahaa ajalta ennen kuin asemapaikan muutoksesta oli työsopimuksella sovittu.
Työtuomioistuin katsoi asiassa selvitetyksi, että työnantajayritys oli suorittanut työntekijöilleen korvauksia matkakustannuksista tilanteissa, joissa työntekijän asemapaikka oli vaihtunut. Selvitys ei kuitenkaan riittänyt osoittamaan, että suoritukset olisivat perustuneet työehtosopimukseen, kun työehtosopimuksen sanamuoto ei tukenut kanteessa esitettyä vahvistusvaatimusta eikä kysymyksessä olevien työehtosopimusmääräysten tarkoituksesta ollut esitetty selvitystä.
Asiassa oli jäänyt näyttämättä toteen, että työehtosopimusosapuolet olisivat yhteisesti ja vakiintuneesti tulkinneet riidanalaisia työehtosopimusmääräyksiä kanteessa kerrotulla tavalla. Kanne hylättiin.
KANTAJA
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry
VASTAAJA
Palvelualojen työnantajat PALTA ry
ASIA
Palkkaus
KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA
Suullinen valmistelu 10.9.2019
Pääkäsittely 25.2.2020
Asiassa valmisteluvaiheessa toisena vastaajana olleen X Oy:n osalta asia on jätetty sillensä 25.2.2020 pääkäsittelypöytäkirjasta ilmenevin tavoin.
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry:n (jäljempänä PAU ry) ja Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n (jäljempänä PALTA ry) välinen viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus on ajalla 1.11.2016 - 31.10.2017 sisältänyt muun ohella seuraavat määräykset.
VII TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN VELVOLLISUUKSISTA
-----
40 § Matkustaminen
1. Työntekijän työhön liittyvästä matkustamisesta ja sen korvaamisesta määrätään työehtosopimuksen liitteessä 4.
-----
LIITE 4: MATKUSTAMINEN
1 §
Työntekijä on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät työmatkat. Työmatka on tehtävä tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei siihen kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän, kuin tehtävien hoitaminen välttämättä vaatii.
2 §
Työmatka alkaa työntekijän varsinaiselta työpaikalta tai suoraan asunnolta ja päättyy työntekijän varsinaiselle työpaikalle tai suoraan asunnolle.
3 §
Työnantaja korvaa kaikki ylimääräiset ja tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset, sopimukseen perustuva oman auton käyttö sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuupaikkalippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.
4 §
Työntekijän omalla tai hallitsemallaan autolla tekemästä matkasta suoritetaan matkustamiskustannusten korvauksena kilometrikorvausta Verohallinnon kulloinkin voimassa olevan päätöksen mukaisesti. Vuonna 2016 kilometrikorvaus henkilöautolla on 43 senttiä kilometriltä.
5 §
Kun työn tekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä työpaikasta tai asunnosta, sekä lisäksi yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta, maksetaan päivärahaa kultakin matkavuorokaudelta seuraavasti:
- kokopäiväraha: matka on kestänyt yli 10 tuntia,
- osapäiväraha: matka on kestänyt yli 6 tuntia.
Kun matka on kestänyt enemmän kuin yhden matkavuorokauden ajan ja matkaan käytetty aika ylittää viimeisen matkavuorokauden vähintään kahdella tunnilla, se oikeuttaa uuteen osapäivärahaan, ja yli kuudella tunnilla, se oikeuttaa uuteen kokopäivärahaan.
Päiväraha on määrältään se, jonka Verohallinto vuosittain vahvistaa verovapaaksi. Vuonna 2016 kokopäivärahan määrä on 40 euroa ja osapäivärahan määrä on 19 euroa.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Määräykset ovat muutoin samansisältöiset myös 1.11.2017 – 31.10.2019 voimassa olevassa työehtosopimuksessa, mutta kilometrikorvausten ja päivärahojen euromäärät on päivitetty vastaamaan Verohallinnon päätöstä kunkin vuoden osalta. Vuonna 2017 kilometrikorvaus henkilöautolla on ollut 41 senttiä kilometriltä. Vuonna 2017 kokopäivärahan määrä on ollut 41 euroa ja osapäivärahan määrä 19 euroa.
KANNE
Vaatimukset
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry on vaatinut, että työtuomioistuin
- vahvistaa viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen matkustamista koskevassa liitteessä 4 olevien 1 ja 5 §:ien oikeaksi tulkinnaksi, että työnantaja on työntekijän asemapaikan vaihtuessa velvollinen korvaamaan matkakustannukset uuteen toimipaikkaan ja maksamaan päivärahaa ajalta ennen kuin asemapaikan muutoksesta on työsopimuksella sovittu, ja
- velvoittaa Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 7.182,50 eurolla korkoineen.
Perusteet
Vahvistusvaatimus
Työehtosopimuksen matkustamista koskevan liitteen 1 §:n mukaan työntekijä oli velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät työmatkat. Liitteen 3 ja 5 §:n nojalla työnantaja oli velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta työmatkasta aiheutuneista matkakustannuksista sekä päivärahaa.
Työntekijän työskentelypaikka sovittiin työsopimuksessa. Matkat tähän sovittuun työskentelypaikkaan eivät olleet liitteessä tarkoitettuja työmatkoja. Jos työnantaja sen sijaan määräsi työntekijän työskentelemään toisessa toimipaikassa, joka ei ollut tämän työsopimuksen mukainen työskentelypaikka, kysymys oli liitteessä tarkoitetusta työmatkasta. Työsopimuksessa sovittu työskentelypaikka oli työnantajaa sitova työsopimuksen ehto, eikä työnantaja voinut sitä yksipuolisesti muuttaa. Työnantajalla voi kuitenkin työnjohto-oikeutensa rajoissa määrätä työntekijän työmatkalle.
Samat säännöt pätivät myös silloin, kun työnantaja lakkautti toimipaikan ja siirsi työn toiselle paikkakunnalle. Työntekijällä ei tässäkään tilanteessa ollut velvollisuutta muuttaa työsopimuksessa sovittua työskentelypaikkaa tai siirtyä vakituisesti työskentelemään toiselle paikkakunnalle. Työskentelypaikan muutoksesta oli mahdollista sopia, mutta muutos astui voimaan sovittuna ajankohtana. Ennen kuin työskentelypaikan muutoksesta oli työsopimuksella sovittu, työntekijällä ei ollut velvollisuutta työskennellä uudessa toimipaikassa, ellei työnantaja määrännyt häntä sinne työmatkalle. Jos työnantaja määräsi työntekijän työmatkalle, se oli velvollinen korvaamaan kaikki matkustamisesta aiheutuneet kustannukset ja maksamaan päivärahaa työehtosopimuksen liitteen 4 mukaisesti.
Liitteen 5 §:n mukaan päivärahaa tuli maksaa, kun työn tekemispaikka oli yli 15 kilometrin etäisyydellä työpaikasta tai työntekijän asunnosta, sekä lisäksi yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta. Työehtosopimuksessa matkakustannusten korvausten tai päivärahojen maksamisen edellytykseksi ei ollut asetettu korvausten verottomuutta. Vuonna 2010 työnantaja esitti kirjausten muuttamista koskemaan vain verottomia korvauksia, mutta esitystä ei hyväksytty, eikä kirjausta muutettu. Myös työehtosopimuksen vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan matkakustannukset ja päivärahat korvattiin irtisanomisajalta.
Oikeudenkäyntikulut
Palvelualojen työnantajat PALTA ry tuli velvoittaa korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti siitä huolimatta, että kantaja on peruuttanut asiassa aikaisemmin esittämänsä vaatimukset 2-5. Vaatimusten peruuttaminen oli johtunut siitä, että vastaaja oli 3.9.2019 nimennyt uudeksi kirjalliseksi todisteeksi A:n 15.5.2017 allekirjoitetun työsopimuksen. Vastaaja ei ollut missään vaiheessa liittojen välisissä erimielisyysneuvotteluissa, ennen kanteen vireille tuloa tai edes kanteeseen esittämässään vastauksessa vedonnut asiakirjaan taikka ilmoittanut, että A oli allekirjoittanut kyseisen työsopimuksen. Asiakirja oli tullut kantajalle yllätyksenä. Asiassa oli ollut riidatonta, että A:n ja työnantajan välillä oli allekirjoitettu työsopimus 15.11.2017, ja tähän olivat myös perustuneet kantajan vaatimukset 2-5. A:n 15.5.2017 allekirjoittama työsopimus oli virheellinen, mutta sen pätevyyden tutkiminen ei kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan, ja tämän vuoksi kantaja oli peruuttanut vaatimukset 2-5. Vaatimukset 2-5 olivat siten alun perin olleet perusteltuja.
VASTAUS
Vaatimukset
Palvelualojen työnantajat PALTA ry on vaatinut, että kanne hylätään ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 8.959,80 eurolla korkoineen.
Perusteet
Työntekijälle ei tullut asemapaikan tosiasiallisen vaihtumisen jälkeen maksaa työehtosopimuksen mukaisia työmatkakorvauksia hänen asuntonsa ja uuden asemapaikan välisistä matkoista. Asiassa oli pääosin kysymys siitä, milloin asemapaikan oli katsottava vaihtuneen.
Työnantaja oli velvollinen korvaamaan työehtosopimuksen 40 §:n 1 kohdan ja sen liitteen 4 mukaiset työntekijän työhön liittyvät työmatkat varsinaisen työntekemispaikan ulkopuolelle. Työehtosopimuksessa ei ollut vahvistusvaatimuksessa mainittua asemapaikan käsitettä, mutta kanteessa sanalla tarkoitettaneen työehtosopimuksen 3 §:n 4 kohdassa mainittua työsopimuksessa sovittavaa työpaikkaa ja työpaikkakuntaa. Työnantajan velvollisuutena ei ollut edellä sanottujen työehtosopimusmääräysten mukaan korvata työntekijän matkaa työntekijän asunnolta työsopimuksessa sovitulle työpaikalle.
Työnantajalla ei yleensä ollut pelkästään työnjohto-oikeutensa nojalla oikeutta muuttaa työsopimuksessa sovittua työntekijän asema- eli työpaikkaa. Työpaikka saattoi muuttua sopimalla siitä työnantajan ja työntekijän välillä. Jos asema- eli työpaikka näin muuttui, kyse oli työsopimuksen muuttamisesta sopimisesta. Uudesta asema- eli työpaikasta tuli työsopimuksen mukainen aiemman työpaikan korvaava uusi varsinainen työpaikka, jonne kulkeminen ei tullut työehtosopimuksen mukaan korvattavaksi.
Työehtosopimuksen mukaan työsopimus tuli tehdä kirjallisesti. Työmatkojen korvattavuutta koskevien työehtosopimusmääräysten noudattamiselle kirjallisen muodon noudattamisella ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa merkitystä, jos uudesta asema- eli työpaikasta oli työnantajan ja työntekijän välillä tosiasiallisesti sovittu ja asema- eli työpaikka oli tosiasiallisesti muuttunut. Työehtosopimusta noudattavassa X Oy:ssä muutokset työsopimuksiin tehtiin käytännössä kirjallisesti. Pelkästään yhteistoimintamenettelyssä tehtyä työntekijöiden uudelleensijoittamissuunnitelmaa ei voitu pitää tässä tarkoitettuna sopimisena ennen kuin työntekijä oli hyväksynyt asemapaikan muutoksen omalta osaltaan uudeksi työsopimuksen mukaiseksi työpaikakseen.
Asema- eli työpaikan muutoksesta voitiin sopia missä vaiheessa tahansa, esimerkiksi välittömästi työntekijän aikaisemman asemapaikan toiminnan lakatessa. Muutos voitiin sopimuksen perusteella toteuttaa myös heti muutoksesta sopimisen jälkeen työsopimuksen irtisanomisaikaa noudattamatta tai sitä vastaavan ajan kuluessa. Laskennallisena työsopimuksen irtisanomisaikana työntekijälle muutoksesta aiheutuneiden matkakustannusten mahdollinen kasvaminen ei kuulunut edellä sanottujen työehtosopimuksen matkustusmääräysten mukaan korvattavaksi. Työehtosopimusta noudattavassa X Oy:ssä oli yhtiön oman työehtosopimuksesta riippumattoman käytännön mukaisesti tapauskohtaisesti sovittu työntekijöille maksettavista korvauksista, jotka johtuivat asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten kasvamisesta työsopimuksen irtisanomisaikana tai sitä vastaavana aikana. Työtuomioistuimen tuomion TT 2017:96 mukaan näiden suoritusten ei katsottu olleen työehtosopimukseen perustuneita suorituksia irtisanomisten yhteydessä.
Jos työnantaja yksipuolisesti työsopimuksen irtisanomisperusteella mutta irtisanomisaikaa noudattamatta määräsi työntekijän asema- eli työpaikan muuttamisesta ja asema- eli työpaikka tosiasiallisesti muuttui, työntekijän matkat uuteen työpaikkaan eivät myöskään tällöin olleet laskennallisen irtisanomisajan aikana työehtosopimuksen tarkoittamia työmatkoja. Työehtosopimuksen ulkopuolinen kysymys oli tällaisen toimenpiteen aiheuttamien mahdollisten vahinkojen korvaamisesta työntekijälle. Käytännössä tällaisia tapauksia työehtosopimuksen soveltamisalalla ei ollut ollut.
Työehtosopimuksessa tarkoitettu matkakustannusten korvausvelvollisuus saattoi syntyä silloin, kun matkakustannukset voitiin maksaa verosta vapaana, mikä ilmeni työehtosopimuksen edellä mainitun liitteen 5 §:n sanamuodosta. Verosta vapaana maksaminen oli mahdollista, mikäli kysymyksessä oli tuloverolain 72 §:n 1 momentin mukainen työmatka, jolla tarkoitettiin matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti teki työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle. Tuloverolain 72 §:n 4 momentin mukaan työmatkana ei pidetty verovelvollisen asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa. Työmatkan käsite oli määritelty myös työehtosopimuksen liitteen 2 §:ssä.
Työehtosopimuksen sanamuodon, sen vakiintuneen soveltamiskäytännön ja oikeuskäytännön mukaan matkakustannuksia ei työntekijän asunnon ja työsopimuksessa sovitun työpaikan välillä ollut korvattu verosta vapaana. Työtuomioistuimen tuomio TT 2017:96 koski juuri tällaista tilannetta. Mainitussa tuomiossa oli todettu, että viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksessa työmatkan käsitettä oli tulkittava samalla tavalla kuin tuloverolain osalta. Tuloverolain ja näin ollen myös työehtosopimuksen mukaista varsinaisen työpaikan käsitettä oli tulkittu esimerkiksi konserniverokeskuksen 28.10.2010 antamassa ennakkoratkaisussa (Dnro A61/3101/2010), jossa katsottiin, että varsinainen työpaikka määräytyi tosiasiallisen työskentelyn perusteella.
Jos työntekijä uudelleensijoituksen seurauksena ja irtisanomisaikaa noudattamatta siirtyi pysyvästi työskentelemään uuteen toimipaikkaan, kysymys oli tosiasiallisesta varsinaisen työntekopaikan muutoksesta. Työntekijälle ei tällöin voitu maksaa matkakustannusten korvauksia ja päivärahoja verosta vapaana, koska kysymys oli matkoista asunnon ja varsinaisen työpaikan välillä. Matkat eivät olleet työehtosopimuksen eivätkä myöskään tuloverolain tarkoittamia työmatkoja, joten työehtosopimuksen mukaiset matkakustannusten korvaamisen edellytykset eivät täyttyneet. Tällaiset matkakulut olivat työntekijän verotuksessa verovähennykseen oikeuttavia työmatkakuluja.
Jos työnantaja työsopimuksessa sovitulla tavalla tai muutoin esimerkiksi työntekijän asemapaikan toiminnan lakattua laillisesti työnjohto-oikeutensa perusteella määräsi työntekijän tilapäisesti tekemään työtä toisella työpaikalla kuin mistä työsopimuksessa oli sovittu, eikä työsopimuksen mukainen asema- eli työpaikka ollut tosiasiallisesti muuttunut, työnantajan velvollisuus oli maksaa työmatkakorvaukset työehtosopimuksen mukaisesti. Työehtosopimusta noudattavassa XYOy:ssä tällaisiin työmatkoihin liittyi yhtiön käytännön mukainen matkamääräys- ja matkakustannusten hyväksymisprosessi.
TODISTELU
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry:n kirjalliset todisteet
K1. Kommentteja VLTES luonnosversioon 10-10-05
K2. Y Oyj:n ja PAU:n välinen sopimus 29.11.2013
K3. Pöytäkirja 27.6.2014 päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisesta jakelutoimipaikan muuttuessa
K4. Muistio 4.6.2014
K5. Pöytäkirja, Työpaikkakunta muuttuu (TES) 28.2.2014
K6. YT-pöytäkirja 29.1.2015, Itella Group
Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n kirjalliset todisteet
V1. Konserniverokeskuksen ennakkoratkaisu 28.10.2010 Dnro A6/310/2010
V2. Postin matkustusohjesääntö 1.1.2017
V3. Postin sisäinen ohje vuodelta 2015 "Jakelun muutosten toteuttaminen – Opas esimiehille – Jakelun muutokset 2015"
V4. Z Oyj:n sisäinen ohje vuodelta 2006: Tilapäinen työskentely erityisellä työntekemispaikalla
V5. PAU ry:n kirje jäsenilleen 14.3.2016
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry:n henkilötodistelu
1. B, todistelutarkoituksessa
2. C
3. D
4. E, todistelutarkoituksessa
Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n henkilötodistelu
1. F
2. G
3. H
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Vahvistusvaatimus
PAU ry on vaatinut vahvistettavaksi, että viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen matkustamista koskevan liitteen perusteella työnantaja on työntekijän asemapaikan vaihtuessa velvollinen korvaamaan matkakustannukset uuteen toimipaikkaan ja maksamaan päivärahaa ajalta ennen kuin asemapaikan muutoksesta on työsopimuksella sovittu. PAU ry on kanteensa perusteissa vedonnut siihen, että työnantajalla oli sanottu velvollisuus työehtosopimuksen ja sen vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan. Vastaaja PALTA ry on katsonut, että työnantaja ei ole velvollinen korvaamaan edellä tarkoitettuja matkakustannuksia silloin, kun varsinaisen työskentelypaikan on katsottava tosiasiallisesti vaihtuneen osapuolten välisen yhteisymmärryksen johdosta, vaikka tätä muutosta ei olisi kirjattu työsopimukseen.
Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen 40 §:n mukaan sopimuksen liitteessä 4 määrätään työntekijän työhön liittyvästä matkustamisesta ja sen korvaamisesta. Mainitun liitteen 1 §:n mukaan työntekijä on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät työmatkat. Liitteen 2 §:n mukaan työmatka alkaa työntekijän varsinaiselta työpaikalta tai suoraan asunnolta ja päättyy työntekijän varsinaiselle työpaikalle tai suoraan asunnolle.
Työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimuksessa ei ole nimenomaisesti otettu kantaa siihen, miten matkoja mahdollisesti korvataan ja päivärahaa maksetaan työntekijän asemapaikan vaihtuessa. Asiassa on riidatonta, että työntekijän asemapaikkaa voidaan muuttaa työsopimuksen muutoksella irtisanomisaikaa noudattaen, jolloin työnantajalla ei ole velvoitetta korvata työntekijän asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia tai maksaa päivärahaa. Riidatonta on myös, että työnantaja voi direktio-oikeutensa nojalla määrätä työntekijän tilapäisesti työskentelemään toisella paikkakunnalla kuin sillä, jolla hänen varsinainen asemapaikkansa sijaitsee. Tällöin kysymys on työehtosopimuksen 4 liitteen 2 §:n mukaisesta työmatkasta, josta aiheutuneet matkakustannukset työnantajalla on velvollisuus korvata työntekijälle ja josta voi tulla maksettavaksi päivärahaa.
Työehtosopimuksen matkustamista koskevat määräykset ovat PAU ry:n puheenjohtaja B:n ja liittosihteeri C:n mukaan olleet osana työehtosopimusta siitä lukien, kun sopimus oli tullut voimaan ensimmäisen kerran vuonna 1994. Määräykset olivat olleet jo aikaisemmin osana postityöntekijöiden virkaehtosopimusta, josta ne oli siirretty työehtosopimukseen. B:n ja C:n mukaan kyseiset määräykset olivat vuodesta 1994 lukien pysyneet työehtosopimuksissa samansisältöisinä lukuun ottamatta päivärahoihin ja kilometrikorvauksiin tehtyjä määrällisiä muutoksia. Työtuomioistuin toteaa, että asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, onko määräyksillä alun perin ollut tarkoitus ottaa kantaa nyt käsiteltävänä olevaan kysymykseen.
B:n, C:n ja PALTA ry:n asiantuntija F:n kertoman mukaan matkustamista koskevien työehtosopimusmääräysten sisällöstä ei ole käyty laajempaa keskustelua työehtosopimuksen osapuolten välillä. Määräyksiä oli sivuttu keskusteluissa vuonna 2010, kun työehtosopimuksen sanamuotoa oli pyritty selkeyttämään. Työnantajapuoli oli tässä yhteydessä esittänyt sopimukseen kirjattavaksi riidanalaisten määräysten osalta, että vain verovapaat matkakustannukset korvattaisiin. Työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimukseen 1.11.2016-31.10.2017 ei ole sisältynyt edellä tarkoitettua kirjausta.
Edellä mainittu työnantajapuolen vuonna 2010 tekemä esitys oli B:n mukaan liittynyt siihen, että Y Oyj (nykyään X Oy) oli ollut yhdistämässä joitakin jakelun toimipaikkoja ja käynyt yhteistoimintaneuvottelut myöhässä siten, että työntekijät olivat joutuneet siirtymään uuteen toimipaikkaan jo kesken työsopimuksen irtisanomisajan. Työnantaja oli tuolloin pyytänyt Konserniverokeskukselta ennakkoratkaisun eräiden matkakustannusten korvausten verotuskohtelusta. Keskustelut työehtosopimusosapuolten välillä eivät B:n mukaan olleet johtaneet työehtosopimuksen muuttamiseen, eikä korvausten maksamista ollut sidottu siihen, verotettiinko niitä vai ei. Ennakkoratkaisun saatuaan työnantaja oli maksanut työntekijöille veronalaisia matkakustannusten korvauksia asemapaikan muuttuessa irtisanomisaikaa noudattamatta.
Myöskään F:n mukaan vuoden 2010 neuvotteluissa ei ollut ollut kysymys varsinaisista työehtosopimusneuvotteluista, joissa määräyksiä olisi sisällöllisesti käyty läpi. F on ilmoittanut käsityksenään, että työehtosopimuksen perusteella maksettavaksi voi tulla ainoastaan verovapaita matkakustannusten korvauksia.
Sekä kilometrikorvauksia koskevassa työehtosopimuksen 4 liitteen 4 §:ssä että päivärahan maksamista koskevassa 5 §:ssä on korvausten määrien osalta viitattu Verohallinnon kulloinkin voimassa oleviin päätöksiin. Työehtosopimuksessa ei kuitenkaan ole määrätty, että sen perusteella maksettavien korvausten tulisi olla Verohallinnon mukaan verovapaita. Työehtosopimuksen sanamuotoa sekä B:n ja F:n kertomuksia arvioituaan työtuomioistuin katsoo, ettei siitä, onko työnantaja maksanut työntekijöille verovapaita vai veronalaisia matkakustannusten korvauksia ja päivärahoja, voida tehdä käsillä olevan asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä johtopäätöksiä.
PAU ry on vedonnut siihen, että työehtosopimuksen vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan työntekijöille oli korvattu matkakustannukset irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta, kun asemapaikka oli irtisanomisaikaa noudattamatta tai sen kesken tosiasiallisesti vaihtunut. Työehtosopimusta noudattavan X Oy:n ja sen edeltäjäyhtiöiden työntekijöille oli X Oy:n valtakunnallisen pääluottamusmiehen D:n ja yhtiön pääluottamusmiehen E:n kertomusten mukaan aina korvattu matkakustannukset mainitulta ajalta, kun työntekijöille oli osoitettu uusi asemapaikka yhteistoimintamenettelyn yhteydessä X Oyn toimipaikkoja yhdistettäessä ja niitä lakkautettaessa.
PALTA ry on myöntänyt, että X Oy oli joissain tapauksissa maksanut edellä tarkoitettuja korvauksia. PALTA ry:n mukaan kysymys oli kuitenkin ollut yksittäisistä tapauksista, joissa kohonneita matkakustannuksia oli korvattu työntekijöille vahingonkorvausluonteisesti, vaikka työehtosopimus ei ollut sitä edellyttänyt. X Oy:n työsuhdelakimiehen G:n ja X-konsernin entisen työsuhdejohtajan H:n mukaan kysymys ei ollut ollut yleisestä käytännöstä X Oy:ssä. G:n mukaan kantajan kirjallisina todisteina 3-6 esittämät pöytäkirjat ja muistio päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisesta oli kaikki tehty yhden jakelupäällikön alaisten palveluesimiesten ja yhden pääluottamusmiehen välillä, ja niissä oli poikettu X Oy:n konsernitasolla antamista ohjeista.
F on kiistänyt PALTA ry:n, joka on työehtosopimuksen osapuoli, ylipäänsä tienneen mainituista sopimuksista niitä tehtäessä tai ainakaan hyväksyneen tällaista korvauskäytäntöä työehtosopimuksen tulkinnan mukaiseksi. F:n mukaan X Oy oli maksanut työntekijöille korvauksia, joiden suorittamiseen sillä ei ollut ollut velvollisuutta työehtosopimuksen perusteella.
Työtuomioistuin katsoo kantajan kirjallisilla todisteilla 3-6 sekä D:n, E:n, G:n ja H:n kertomuksilla selvitetyksi, että X Oy on useissa tapauksissa suorittanut työntekijöilleen korvauksia matkakustannuksista ja maksanut päivärahaa tilanteissa, joissa työntekijän asemapaikka on vaihtunut X Oy:n jakelutoimipaikkaverkostoa muutettaessa. Jonkinlaiseen X Oy:n käytäntöön tältä osin viittaa myös kantajan kirjallisena todisteena 2 vetoama Y Oyj:n ja PAU ry:n välinen sopimus 29.11.2013, jonka mukaan työnantaja suorittaisi työntekijöille työehtosopimuksen matkustusliitteen mukaiset kilometrikorvaukset ja päivärahat verollisina korvaukseksi aikaisemmin tapahtuneista työpaikan muuttamisista irtisanomisaikaa noudattamatta.
Vastaajan väitettä edellä tarkoitettujen korvausten tapauskohtaisesta sopimisesta ja vahingonkorvausluonteesta puoltaa se, että korvausten maksaminen vaikuttaa kantajan kirjallisten todisteiden 2-6 perusteella liittyneen tilanteisiin, joissa työnantaja on laiminlyönyt yhteistoimintamenettelyihin liittyvät määräajat. Lisäksi käsitystä yksilöllisestä sopimisesta tukee se, että korvausvelvollisuuden sisältö ja kirjaustapa ovat vaihdelleet edellä mainituissa asiakirjoissa. Matkakorvauksia ja päivärahaa on saatettu sopia suoritettavaksi toimipaikkojen uudelleenjärjestelyjen vuoksi esimerkiksi muuttopäivän ja jäljellä olevan irtisanomisajan väliseltä ajalta tai koko irtisanomisajalta. Korvausten määrien osalta kantajan kirjallisissa todisteissa 2, 4 ja 6 on viitattu työehtosopimuksen määräyksiin niiden sisältöä tarkemmin yksilöimättä kun taas kantajan todisteissa 3 ja 5 ei ole lainkaan viitattu työehtosopimukseen.
Edellä mainittujen seikkojen lisäksi työtuomioistuin on ottanut huomioon, että kantaja on työehtosopimuksen soveltamisalalla vedonnut vain X Oy:ssä tehtyihin sopimuksiin matkakustannusten korvaamisesta ja päivärahan maksamisesta. Asiassa ei ole esitetty selvitystä, jonka perusteella PALTA ry:n voitaisiin F:n kertomuksen vastaisesti katsoa hyväksyneen X Oy:n maksamat korvaukset työehtosopimuksen edellyttämiksi suorituksiksi. Näillä perusteilla asiassa on katsottava jääneen näyttämättä, että mainittujen korvausten maksamisessa olisi ollut kysymys työehtosopimuksen yhteisesti hyväksytystä ja vakiintuneesta soveltamiskäytännöstä (ks. myös TT 2017:96).
Edellä mainituilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että työehtosopimuksen sanamuoto ei tue kanteessa esitettyä vahvistusvaatimusta. Kysymyksessä olevien työehtosopimusmääräysten tarkoituksesta ei ole esitetty selvitystä. Työtuomioistuin katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että työehtosopimusosapuolet olisivat yhteisesti ja vakiintuneesti tulkinneet työehtosopimuksen 4 liitteen ja erityisesti sen 1 ja 5 §:ien määräyksiä kanteessa vahvistettavaksi vaaditulla tavalla. Kanne on siten hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla PAU ry on asian hävitessään velvollinen korvaamaan PALTA ry:n oikeudenkäyntikulut. PAU ry on paljoksunut vastaajan asiamiehen käyttämää työtuntimäärää 27,5 tuntia ylittäviltä osin sekä H:lle maksettua 900 euron suuruista todistajanpalkkiota 100 euroa ylittäviltä osin. Vastaajan asiamies oli vaihtunut hieman ennen pääkäsittelyä, ja PAU ry on kohdistanut tuntimäärän paljoksumisen uuden asiamiehen asian hoitamiseen käyttämään aikaan.
Vastaaja on perustellut kulujensa määrää sillä, että asiaa aiemmin hoitanut asiamies ei ollut kantajan supistettua kannettaan ehtinyt valmistautua pääkäsittelyyn muiden työkiireidensä ohella. Uusi asiamies oli käyttänyt asiaan perehtymiseen, vastauksen muokkaamiseen sekä pääkäsittelyyn valmistautumiseen ja siinä esiintymiseen jälkitoimenpiteineen yhteensä 20,5 tuntia. Työtuomioistuin katsoo, että vastaajan uuden asiamiehen asian hoitamiseen käyttämää työtuntimäärää on asian laatu ja laajuus huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena.
Todistaja H on ilmoittanut työskentelevänsä yrittäjänä, ja hän oli ilmoituksensa mukaan joutunut valmistautumaan oikeudenkäyntiin käymällä läpi muistiinpanojaan. H oli laskenut kuluvaatimuksensa määrän käyttämällä tavanomaista 225 euron tuntiveloitustaan. Työtuomioistuin katsoo, että H:n palkkiovaatimusta on mainitut seikat huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena.
Edellä esitetyillä perusteilla kantajan on korvattava vastaajan oikeudenkäyntikulut vaatimuksen mukaisesti.
Tuomiolauselma
Kanne hylätään.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry velvoitetaan korvaamaan Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n oikeudenkäyntikulut 8.959,80 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Niemiluoto puheenjohtajana sekä Aaltonen, Nyyssölä, Lindström, Lehto ja Tähkäpää jäseninä. Valmistelija on ollut Julmala.
Tuomio on yksimielinen.