TT 2019:71

Kantajayhtiö oli vuonna 1991 tehnyt ammattiosaston luottamusmiehen ja puheenjohtajan kanssa paikallissopimukseksi otsikoidun sopimuksen, jonka mukaan erään tehtaan tuotantoon liittyvää varastointia eivät koskeneet mitkään lailliset tai laittomat työtaistelutoimenpiteet, joihin osaston jäsenet muuten yhtyivät. Ammattiosasto oli osallistunut SAK:n helmikuussa 2018 järjestämään poliittiseen mielenilmaukseen. Kanteessa vaadittiin vahvistettavaksi, että ammattiosasto oli rikkonut työehtosopimuksen mukaista työrauhavelvollisuuttaan. Lisäksi vaadittiin, että ammattiosasto oli tuomittava hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.

Tuomiossa katsottiin, että osalliset eli tässä tapauksessa ammattiosasto ja työnantaja olivat lähtökohtaisesti voineet laajentaa lakisääteistä työrauhavelvollisuuttaan heidän keskinäisessä suhteessaan vaikuttavalla velvoitemääräyksellä. Edelleen tuomiosta tarkemmin ilmenevin perustein katsottiin, että asiakirjaa oli pidettävä työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettuna pätevänä työehtosopimuksena. Koska ammattiosasto vastasi lakkoon osallistuneiden edustajiensa menettelystä, sen katsottiin rikkoneen työehtosopimuksen mukaista työrauhavelvollisuuttaan. Vahvistusvaatimus hyväksyttiin.

Vielä katsottiin, että työehtosopimuslain 9 §:n mukaista hyvityssakkoa ei ollut mahdollista tuomita sellaisen työehtosopimusmääräyksen perusteella, jolla oli laajennettu lain 8 §:n mukaista työrauhavelvollisuutta. Hyvityssakkovaatimus hylättiin. Ään.

KANTAJA

X Oy

VASTAAJA

Oulun Satamatyöntekijät ry

ASIA

Työrauha

Paikallistasolla tehdyn sopimuksen työehtosopimusluonne ja pätevyys

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 14.1.2019

Pääkäsittely 21.2.2019

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n ja Satamaoperaattorit ry:n välinen ahtausalan työehtosopimus (1.2.2017–31.1.2019) sisältää muun ohella seuraavan määräyksen:

5 § Työrauhavelvoite

Yksittäiseen työehtosopimusmääräykseen tai sopimukseen kokonaisuudessaan kohdistuvat työtaistelutoimet ovat kiellettyjä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

X Oy ja Oulun Satamatyöntekijät ry:n luottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja ovat 25.10.1991 allekirjoittaneet A Oy:n (nykyisin B Oyj) Oulun paperitehtaan tuotannon varastotoimintoja koskevan, paikallissopimukseksi otsikoidun sopimuksen. Sopimus kuuluu seuraavasti. "Tällä sopimuksella osapuolet sopivat, että A Oy:n paperitehtaan tuotantoon liittyvää varastointia ei koske ne mahdolliset AKT:n tai ammattiosaston järjestämät lailliset tai laittomat lakot tai työnseisauk³set tai muut häiriöt, joihin osaston jäsenet muuten yhtyvät Oulun satamissa".

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ilmoitti 23.1.2018 eri alojen osallistumisesta Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n perjantaina 2.2.2018 järjestämään poliittiseen mielenilmaukseen. X Oy:n 89 vakituisesta työntekijästä kuusi teki lakkopäivänä työvuoron B:n Oulun tehtaan selluvarastolla. Muut 83 työntekijää osallistuivat poliittiseen mielenilmaukseen ja olivat lakossa perjantaista 2.2.2018 kello 6 lauantaihin 3.2.2018 kello 6 saakka. Lakkoon osallistuneista työntekijöistä seitsemän oli Oulun Satamatyöntekijät ry:n edustajia.

Kantajan mukaan X Oy ja Oulun Satamatyöntekijät ry ovat sopineet paikallisella sopimuksella työrauhavelvoitteen laajentamisesta, joten Oulun Satamatyöntekijät ry on menetellyt työrauhavelvollisuuden vastaisesti osallistumalla poliittiseen mielenilmaisuun ja se on tuomittava hyvityssakkoon.

Vastaaja on katsonut, että paikallinen sopimus ei ole työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettu työehtosopimus. Paikallisella sopimuksella ei ole voitu sopia työehtosopimuslain 8 §:ää laajentavasta työrauhavelvollisuudesta ja se on ristiriidassa myös ahtausalan valtakunnallisen työehtosopimuksen kanssa. Sopimuksen allekirjoittaneilla pääluottamusmiehellä ja ammattiosaston puheenjohtajalla ei ole vastaajan mukaan ollut toimivaltaa sopia paikallisesti työehtosopimuksesta poikkeavasta työrauhavelvollisuudesta ja paikallissopimus on myös muutoin pätemätön.

KANNE

Vaatimukset

X Oy on vaatinut, että työtuomioistuin:

- vahvistaa Oulun Satamatyöntekijät ry:n rikkoneen työeh³tosopimuksen mukaista työrauhavelvollisuuttaan,

- velvoittaa Oulun Satamatyöntekijät ry:n maksamaan hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta ja

- vel³voittaa Oulun Satamatyöntekijät ry:n korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikulut asiassa 39.295,00 eurolla korkoineen.

Perusteet

X Oy ja Oulun Satamatyöntekijät ry ovat sopineet paikallisella sopimuksella työrauhavelvoitteen laajentamisesta. Oulun Satamatyöntekijät ry on menetellyt työrauhavelvollisuuden vastaisesti osallistumalla poliittiseen mielenilmaisuun.

Työehtosopimuksen pätevyys

Paikalliset osapuolet voivat tietyin edellytyksin solmia pätevän, itsenäisen työehtosopimuksen, jos se ei ole ristiriidassa valtakunnallisen sopimuk³sen kanssa (TT 2016:127). Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että järjestäytynyt ja valtakun³nalliseen työehtosopimukseen sidottu työnantaja voi tehdä itsenäisen paikallisen työehtosopimuksen työntekijäyhdistyksen kanssa.

Nyt kyseessä oleva paikallinen työehtosopimus on tehty työnantajan ja työntekijäin yhdistyksen välillä. Osapuolet ovat olleet kelpoisia työehtosopimuksen laatimiseen ja sopimus on tehty kirjallisesti. Osa³puolten tarkoituksena on ollut laatia työehtosopimuksen oikeusvaikutuk³set saava sopimus. Paikallista sopimusta on käytännössä noudatettu sen solmimisesta eli vuodesta 1991 lukien, eikä AKT:n tai SAK:n aikaisemmin järjestämillä lakoilla tai poliittisilla mielenilmauksilla ole ollut vaikutusta työrauhaan. Työrauhavelvoitetta noudatettiin esimerkiksi 18.9.2015 järjestetyn poliittisen mielenilmauksen yhteydessä, vaikka AKT osallistui mielenilmaukseen.

Paikal³linen sopimus ei ole ristiriidassa valtakunnallisen sopimuksen kanssa, vaan ainoastaan laajentaa työrauhavelvoitetta.

Työrauhavelvollisuuden rikkominen

Osapuolet ovat paikallisella työehtosopimuksella laajentaneet työrauhavelvollisuu³den tiettyjen toimintojen osalta absoluuttiseksi. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että työehtosopimukseen osalliset voivat velvoittautumiskompetenssin perusteella laajentaa työrauhavel³vollisuutta työehtosopimukseen otettavalla työrauhalau³sekkeella. Osapuolet ovat siten voineet sopia työehtosopimuslakia ja ahtausalan työ³ehtosopimusta laajemmasta työrauhasta.

Yhtiön toimitusjohtaja C keskusteli 24.1.2018 Oulun Satamatyöntekijät ry:n (AKT:n ammattiosas³to 142) pääluottamusmiehen D:n kanssa mielenilmauksesta. D ilmoitti C:lle, että ammattiosasto noudattaa paperivaraston hoidosta 25.10.1991 solmittua paikallista sopimusta, eikä näin ollen osallistu va³raston hoidon osalta poliittiseen mielenilmaukseen. C sai 26.1.2018 D:ltä tiedon AKT:n hallituksen päätöksestä, jonka mukaan myös B:n Oulun paperitehtaan paperivarastossa työskentelevät ahtaajat osallistuvat lakkoon. C keskusteli ennen mielenilmausta D:n ja ammattiosaston puheenjohtajan E:n kanssa ja kehotti ammattiosastoa noudattamaan paikallista sopimusta.

Toimeenpanemalla lakon Oulun Satamatyöntekijät ry:n on rikkonut paikallisen sopimuksen mukaista absoluuttista työrauhavelvoitettaan ja menetellyt siten työehtosopimuslain vastaisesti.

Työehtosopimuksen rikkomisesta aiheutuneet seuraukset

B:n Oulun tehdas on ulkoistanut tuotevarastointinsa ja paperin varastoinnin osalta myös varastotilat yhtiölle luottaen siihen, että paikallisesti sovitut lakkorajoitukset ovat päteviä. Näin ollen Oulun Satamatyöntekijät ry:n osallistuminen poliittiseen mielenilmaukseen uhkasi py³säyttää koko B:n Oulun paperitehtaan, joka työllistää noin 350 henkilöä.

Paperitehdas on erityisjärjestelyin pystytty pitämään lakon ajan käynnis³sä ilman tuotannon menetyksiä, mutta yhtiölle on ai³heutunut laittomasta lakosta merkittäviä taloudellisia vahinkoja. Lisäksi X Oy:lle aiheutuu lakosta välillistä vahinkoa, koska sen luotettavuus sopimuskumppanina B:hen nähden on kärsinyt.

VASTAUS

Vaatimukset

Oulun Satamatyöntekijät ry on vaatinut, että kanne hylätään ja X Oy velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut asiassa 1.500 eurolla korkoineen.

Perusteet

Paikallisen sopimuksen suhde työehtosopimukseen

Oulun Satamatyöntekijät ry on velvollinen noudattamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n ja Satamaoperaattorit ry:n ahtausalan työehtosopimusta, eikä sillä ole oikeutta sopia ahtausalan työehdoista. Oulun Satamatyöntekijät ry tai X Oy eivät myöskään ole ahtausalan työehtoja neuvoteltaessa sopimuskumppaneita, vaan ahtausalan työehdoista ovat toimivaltaisia neuvottelemaan ainoastaan Satamaoperaattorit ry ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry.

Ahtausalan työehtosopimuksessa on erikseen määritelty, milloin ehdoista voidaan paikallisesti sopien sopia toisin. Työrauhavelvoitteen osalta ahtausalan työehtosopimus ei anna tähän oikeutta. Näin ollen osapuolten välinen paikallinen sopimus ei ole työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettu työehtosopimus.

Mikäli katsottaisiin, että paikallinen sopimus on työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettu työehtosopimus, Oulun Satamatyöntekijät ry:n edustajina sopimuksen allekirjoittaneilla F:llä ja G:llä ei kuitenkaan ole ollut toimivaltaa sopia työrauhavelvoitteen osalta poikkeusta ahtausalan työehtosopimuksen 5 §:n säännökseen siten kuin sopimukseen on kirjattu.

Paikallissopimuksen ja työehtosopimuksen ristiriita sekä sopimuksen pätemättömyys

Työrauhavelvoitteen sisältö on sovittu ahtausalan työehtosopimuksen 5 §:ssä, jossa määritellään työrauhavelvoitteen sisällöllinen ja ajallinen raja. Paikallinen sopimus on ristiriidassa valtakunnallisen työehtosopimuksen 5 §:n kanssa, eikä paikallista sopimusta voida soveltaa rinnakkain työehtosopimuksen kanssa. Näin ollen paikallinen sopimus on myös muodollisesti ja sisällöllisesti pätemätön.

Työehtosopimuksen 5 § ei mahdollista sitä, että työrauhavelvoitteesta voitaisiin sopia toisin.

Työehtosopimuksen 5 § ei myöskään sisällä valtuutussäännöstä, jonka perusteella yksittäinen ammattiosastoa edustava luottamusmies olisi oikeutettu solmimaan sopimusta (TT 2006:40).

Paikallinen sopimus ei sisältönsä osalta täytä niitä edellytyksiä, joita työrauhavelvoitteesta paikallisesti sovittaessa sopimuksen sisällölle asetetaan. Työrauhavelvoitteesta sovittaessa luodaan sopimuksessa puitteet työn tekemiselle, työehtojen määräytymiselle ja erimielisyyksien ratkaisemiselle (TT 1973:2, TT 1974:48, TT 1977:78, TT 1986:11, TT 1988:71, TT 2000:4 ja TT 2006:59). Tässä tapauksessa sopimuksesta puuttuu maininta erimielisyyksien ratkaisemisesta ja menettelytavoista erimielisyystilanteessa sekä sopimuksen voimassaoloa ja päättämistä koskevat säännökset (TT 1987:118, TT 2003:76). Ottaen huomioon ahtausalan työehtosopimuksen määräaikaisuus ja paikallisen sopimuksen voimassaoloa koskevan ehdon puuttuminen, yksittäinen luottamusmies ei voi ajallisesti sitoa ammattiosastoa toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen valtakunnallista työehtosopimusta tiukemmin ehdoin.

Paikallinen sopimus on siten myös muodollisesti ja sisällöllisesti pätemätön.

Hyvityssakosta

Paikallissopimus ei ole työehtosopimuslaissa tarkoitettu työehtosopimus, joten Oulun Satamatyöntekijät ry ei ole rikkonut työehtosopimuslain 8 §:n velvoitteita ja hyvityssakkoon tuomitsemista koskeva vaatimus on hylättävä.

TODISTELU

Kantajan kirjallinen todiste

K1. X Oy:n ja Oulun Satamatyötekijät ry:n paikallissopimus 25.10.1991

Kantajan henkilötodistelu

1. C

Vastaajan henkilötodistelu

1. H

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Kanteessa on vaadittu, että AKT ry:n ammattiosasto Oulun Satamatyöntekijät ry tuomitaan hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta, koska ammattiosaston 83 jäsentä on 2.2.2018 osallistunut SAK:n järjestämään poliittiseen mielenilmaukseen. Kantajayhtiö on 25.10.1991 tehnyt ammattiosaston luottamusmiehen ja puheenjohtajan kanssa paikallissopimukseksi otsikoidun sopimuksen, jonka mukaan nykyisen B:n paperitehtaan tuotantoon liittyvää varastointia eivät koske mitkään lailliset tai laittomat työtaistelutoimenpiteet, joihin osaston jäsenet muuten yhtyvät Oulun satamissa.

Asiassa on kysymys siitä, onko paikallissopimukseksi otsikoitu asiakirja työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettu työehtosopimus. Edelleen kysymys on myös siitä, ovatko osapuolet ylipäätään voineet sopia työehtosopimuslain 8 §:n tai ahtausalan työehtosopimuksen 5 §:n mukaisen työrauhavelvollisuuden laajentamisesta ja voidaanko tällaisen sopimuksen rikkomisesta määrätä työehtosopimuslain 9 §:n nojalla hyvityssakkoa.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu todistelutarkoituksessa X Oy:n toimitusjohtaja C:tä sekä todistajana AKT ry:n projektipäällikköä H:ta.

C on kertonut, että hän on toiminut yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2003 alkaen ja että kysymyksessä oleva paikallissopimus on hänelle tuttu asiakirja. C:n mukaan sopimuksen solmimisen taustalla oli ollut silloisen A Oy:n tarve varmistaa paperitehtaan tuotevaraston häiriötön toiminta kaikissa mahdollisissa AKT:n lakkotilanteissa. Kun A Oy oli 1990-luvun alussa alkanut rakentaa paperitehdasta Ouluun, oli samalla käyty keskustelua siitä, kuka alkaisi hoitaa tehtaan tuotevarastoa. Nyt kysymyksessä olevaa sopimusta oli edeltänyt jo 6.6.1990 allekirjoitettu vastaavansisältöinen sopimus, joka oli sisältänyt lisäksi erillisen kappaleen, jonka mukaan sopimus annetaan tiedoksi A Oy:n paperitehtaan johdolle käytäessä neuvotteluja tehtaan varastoinnin suorittamiseksi X Oy:n ja I Oy:n toimesta. A Oy oli edellyttänyt tällaista sopimusta, jotta se oli voinut antaa tuotevarastonsa satamaoperaattorin hoidettavaksi.

C on kertomansa mukaan itse ollut siinä käsityksessä, että sopimus oli tarkoitettu nimenomaan työehtosopimukseksi, jolla oli myös kaikki työehtosopimuksen oikeusvaikutukset. Sopimuksen sisältö oli C:n mukaan ollut sopimuksen osapuolille yksiselitteisen selvä. Sopimuksella osapuolet olivat sitoutuneet siihen, että paperitehtaan tuotannon varastoinnista huolehtivat työntekijät eivät osallistu minkäänlaisiin AKT:n tai ammattiosaston toimeenpanemiin työtaisteluihin. Osapuolet olivat tarkoittaneet solmia sopimuksen, jota noudatettaisiin ilman poikkeuksia. Osapuolet ovat niin ikään aina kunnioittaneet ja puolustaneet sopimusta.

Päätös osallistua nyt kysymyksessä olevaan työnseisaukseen oli ollut AKT:n. C oli itse ennen lakon alkamista keskustellut ammattiosaston pääluottamusmiehen ja puheenjohtajan kanssa, ja he olivat molemmat olleet sitä mieltä, että paikallissopimus oli sitova ja että he halusivat noudattaa sitä, mutta että heidän oli toimittava AKT:n hallituksen päätöksen mukaisesti. C:n käsityksen mukaan ammattiosaston pääluottamusmies ja puheenjohtaja olivat olleet yhteydessä AKT:hen ja kertoneet haluavansa noudattaa paikallissopimusta ja pyytäneet poikkeuslupaa siihen, että paperivaraston työntekijät saisivat jäädä lakon ulkopuolelle. Lupaa ei kuitenkaan ollut saatu. Pääluottamusmies oli ilmoittanut C:lle, että paikallinen toimikunta tai luottamusmies ei voinut toimia vastoin AKT:n hallituksen päätöstä.

C on edelleen kertonut, että paikallissopimus oli ollut myös AKT:n tiedossa ja että sopimusta oli aikaisemmin aina kunnioitettu. Vuodesta 1991 lähtien joko AKT tai ammattiosasto oli toimeenpannut keskimäärin yhden työnseisauksen joka toinen vuosi. Nämä olivat olleet joko laillisia tai laittomia lakkoja. Paikallissopimusta oli kuitenkin noudatettu. Vaikka Oulun satamassa kaikki muut ahtaajat olivat osallistuneet lakkoon, paperivarastossa työskentelevät ahtaajat olivat jääneet lakon ulkopuolelle. Käytännössä oli toimittu siten, että kun työnantaja oli saanut tiedon uhkaavasti lakosta, oli keskusteltu pääluottamusmiehen ja tarvittaessa myös ammattiosaston puheenjohtajan kanssa asiasta sekä varmistuttu siitä, että paikallissopimusta noudatettiin.

Lakko oli C:n mukaan aiheuttanut yhtiölle monenlaista vahinkoa. Lakko oli vähentänyt yhtiön uskottavuutta ja mainetta luotettavana sopimuskumppanina. C oli joutunut käymään B:n tehtaanjohtajan kanssa keskusteluja siitä, miten paperivarastoa tullaan jatkossa hoitamaan. Lakon johdosta oli olemassa riski siitä, että yhtiö menettää sopimuksen paperivaraston hoitajana. Sekä tehtaalla että varastossa oli jouduttu tekemään erityisjärjestelyjä ja varasto oli ollut useita vuorokausia sekaisin. Ainakin yhdeksän tuotteita hakevaa rekkaa oli jouduttu lähettämään matkaan vajaina, koska oikeita tuotteita ei ollut kohtuullisessa ajassa löydetty. Lakosta oli aiheutunut ylimääräistä lauttavaunusiirtoa ja ylitöitä. Välittömiä kustannuksia oli tullut ainakin 7.000 euroa.

H on kertonut olleensa mukana neuvottelemassa valtakunnallista ahtausalan työehtosopimusta vuodesta 1998 lähtien. Hän on kertonut, että AKT ry ja Satamaoperaattorit ry olivat toimivaltaisia neuvottelemaan ahtausalan työehtosopimuksen sisällöstä. Paikalliset ammattiosastot olivat AKT:n jäseniä eivätkä ne voineet poiketa työehtosopimuksen määräyksistä ellei työehtosopimus sitä sallinut. Tällöin työehtosopimukseen oli erikseen kirjattu se, että asiasta voitiin paikallisesti sopia toisin. Tällaisia kirjauksia oli esimerkiksi työnantajan vakinaistamisvelvoitetta, taukomääräyksiä ja lomarahan maksamista koskevissa pykälissä. Työrauhavelvoitteesta ei kuitenkaan voitu paikallisesti sopia toisin kuin mitä laissa oli säädetty tai mitä ahtausalan työehtosopimuksella oli sovittu.

Kysymyksessä oleva paikallissopimus oli H:n käsityksen mukaan pätemätön. Työrauhavelvoitetta ei hänen mukaansa voinut ylipäätään sopia toistaiseksi voimassaolevaksi. Lisäksi sopimus oli työehtosopimuksen vastainen, koska työehtosopimus ei sallinut tällaista kiinteää, vuodesta 1991 alkaen pitkälle tulevaisuuteen voimassa olevaa työrauhavelvoitetta. H on kuitenkin todennut, että päteviä, pitkäaikaisia paikallisia sopimuksia oli sinänsä varmasti olemassa, mutta nämä sopimukset koskivat sellaisia asioita, joista ylipäätään voidaan paikallisesti sopia. Mikäli paikallisesti tehdylle sopimukselle ei ollut sovittu määräaikaa, se voitiin päättää noudattamalla lainmukaista irtisanomisaikaa. H:n mukaan nyt kysymyksessä olevan paikallissopimuksen allekirjoittaneet ammattiosaston puheenjohtaja ja pääluottamusmies olivat sinänsä olleet toimivaltaisia allekirjoittamaan paikallisen sopimuksen.

H on edelleen kertonut olleensa itse tietoinen paikallissopimuksen olemassaolosta 2000-luvun alusta lähtien. Hänen käsityksensä mukaan sopimus oli ollut AKT:n tiedossa heti sen allekirjoittamisesta lähtien. Samantyyppisiä paikallisia sopimuksia oli olemassa kaksi muutakin, Kemissä ja Raumalla. Sopimuksia oli aikanaan paperitehtaiden vaatimuksesta tehty, koska jos varasto meni kiinni, tehdaskin jouduttiin sulkemaan. Tehtaat olivat halunneet takuut siitä, että varastot toimivat kaikissa olosuhteissa. AKT ei ollut paikallissopimusten osapuoli, eikä se siten ollut velvollinen niitä noudattamaan. AKT ei toisaalta H:n käsityksen mukaan ollut pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että paikallissopimukset olisi irtisanottu.

Työtaistelutoimista päätti H:n mukaan AKT:n hallitus. Jos työnantaja halusi lakkoa rajattavaksi, sen tuli ottaa yhteyttä AKT:hen. Käytännössä toimittiin siten, että sataman paikallinen ammattiosasto otti yhteyttä AKT:hen ja esitti pyynnön lakon rajoittamisesta. AKT:n hallitus teki päätöksen siitä, annettiinko poikkeuslupa vai ei. H on todennut, että aikaisemmin AKT oli usein antanut poikkeuslupia, mutta nyt kysymyksessä olevan työtaistelun aikana yhdenkään sataman ammattiosastolle ei ollut myönnetty poikkeuslupaa.

Työrauhavelvollisuuden rikkominen

Vahvistusvaatimuksen johdosta on arvioitava, onko ammattiosasto rikkonut työehtosopimuksen mukaista työrauhavelvollisuuttaan. Työtuomioistuin tarkastelee ensin kysymystä, voivatko osalliset ylipäätään laajentaa työehtosopimuslain 8 §:n mukaista työrauhavelvollisuuttaan.

Lakisääteisen työrauhavelvollisuuden laajentaminen

Työehtosopimuslain 8 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimus velvoittaa siihen osallisia tai muuten sidottuja yhdistyksiä ja työnantajia, niin myös yhdistyksiä, joiden jäsenet tai 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa mainitut yhdistykset ovat yhdistyksen suostumuksella tehneet työehtosopimuksen, välttämään kaikkia työtaistelutoimenpiteitä, jotka kohdistuvat työehtosopimukseen kokonaisuudessaan tai johonkin sen yksityiseen määräykseen. Sopimukseen sidotut yhdistykset ovat sitä paitsi velvolliset huolehtimaan siitä, että myöskin niiden alaiset yhdistykset, työnantajat ja työntekijät, joita sopimus koskee, välttävät sellaisia taistelutoimenpiteitä eivätkä muutoinkaan riko työehtosopimuksen määräyksiä.

Työehtosopimuslain 8 §:n nojalla kiellettyjä ovat siten vain sellaiset työtaistelutoimenpiteet, jotka kohdistuvat työehtosopimuksen yksittäiseen määräykseen tai työehtosopimukseen kokonaisuudessaan. Sallittuja ovat toisin sanoen sellaiset työtaistelutoimenpiteet, joilla ei pyritä vaikuttamaan työehtosopimuksella sovittuihin asioihin. Poliittisella työtaistelutoimenpiteellä pyritään vaikuttamaan muihin tahoihin kuin omaan työmarkkinavastapuoleen, esimerkiksi lainsäädäntöön tai muihin julkisen vallan toimenpiteisiin. Jos työtaistelutoimenpide ei kohdistu voimassa olevaan työehtosopimukseen miltään osin, jää tällainen puhtaasti poliittinen vaikutustarkoitus työehtosopimuslain 8 §:ssä kielletyn vaikutustarkoituksen ulkopuolelle. (Ks. esim. TT 1986:87, 1988:44, 2003:50, 2010:94, 2017:142–144.)

Oikeustieteessä on ollut vallitsevana kantana se, että työrauhakysymykset eivät kuulu osallisten työehtosopimuslain 1 §:ään perustuvan säännöstämiskompetenssin alaan. Osalliset eivät siten voi sen paremmin supistaa kuin laajentaakaan työehtosopimuslain 8 §:n mukaista työrauhavelvollisuutta kolmansia sitovasti, eikä työehtosopimuksessa voida sen vuoksi pätevästi velvoittaa sidottuja välttämään muita työtaistelutoimenpiteitä kuin työehtosopimuslain 8 §:ssä kiellettyjä. Sen sijaan työehtosopimukseen osallisilla on yleiseen sopimusvapauteen perustuva oikeus omalta osaltaan velvoittautua työehtosopimuslain 8 §:n sisältämää laajempaan työrauhavelvollisuuteen. (Ks. esim. Kaarlo Sarkko, Työrauhavelvollisuudesta, 1969, s. 116–119; Martti Kairinen, Työoikeus perusteineen, 2009, s. 478; Jorma Saloheimo, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 2012, s. 85, 91, 182, 223–224.)

Osalliset eli tässä tapauksessa ammattiosasto ja työnantaja ovat siis lähtökohtaisesti voineet laajentaa lakisääteistä työrauhavelvollisuuttaan heidän keskinäisessä suhteessaan vaikuttavalla velvoitemääräyksellä. Seuraavaksi on arvioitava paikallissopimukseksi 25.10.1991 otsikoidun asiakirjan työehtosopimusluonnetta eli kysymystä siitä, onko asiakirjaa pidettävä työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettuna pätevänä työehtosopimuksena.

Sopimuksen työehtosopimusluonne

Työehtosopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimus tämän lain tarkoittamassa mielessä on sopimus, jonka yksi tai useampi työnantaja taikka rekisteröity työnantajain yhdistys tekee yhden tahi useamman rekisteröidyn työntekijäin yhdistyksen kanssa ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimus on tehtävä kirjallisesti.

Ammattiosasto on ollut sidottu ahtausalan työehtosopimukseen työehtosopimuslain 4 §:n nojalla. Työrauhakysymykset eivät ole sellainen asia, josta ahtausalan työehtosopimuksen mukaan voisi sopia paikallisesti. Paikalliset osapuolet voivat kuitenkin tietyin edellytyksin solmia pätevän, itsenäisen työehtosopimuksen, jos se ei ole ristiriidassa valtakunnallisen sopimuksen kanssa (TT 2016:127). Ahtausalan työehtosopimuksen 5 §:n mukaan yksittäiseen työehtosopimusmääräykseen tai sopimukseen kokonaisuudessaan kohdistuvat työtaistelutoimet ovat kiellettyjä. AKT ry on katsonut, että paikallisten osapuolten työrauhavelvollisuutta laajentava sopimus on ristiriidassa ahtausalan työehtosopimuksen kanssa ja jo sillä perusteella pätemätön.

Tältä osin työtuomioistuin toteaa, että myös muissa työehtosopimuksissa on usein vastaavia työrauhalausekkeita, joissa toistetaan lakisääteisen työrauhavelvollisuuden sisältö ja joita voidaan pitää lähinnä jäsenille kohdistuvana eräänlaisena muistutuksena lakisääteisestä työrauhavelvollisuudesta (Kairinen ym., Kollektiivisopimukset ja työrauha, Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2012, s. 110). Kuten edellä on todettu, osalliset eivät ylipäätään voi kolmansia sitovasti sen paremmin supistaa kuin laajentaakaan työehtosopimuslain 8 §:n mukaista työrauhavelvollisuutta. Edellä on jo todettu myös se, että lakisääteisen työrauhavelvollisuuden laajentaminen on kuitenkin mahdollista työehtosopimukseen osallisten välisessä suhteessa vaikuttavalla velvoitemääräyksellä. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että ahtausalan työehtosopimuksen 5 §:ää ei ole aihetta pitää sellaisena tyhjentävänä työrauhavelvoitteen määrityksenä, etteivätkö paikalliset osapuolet olisi lähtökohtaisesti voineet sopia työrauhavelvollisuuden laajentamisesta itseään sitovasti.

Tässä asiassa paikallisen työehtosopimuksen ovat solmineet työntekijäpuolelta luottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja. AKT ry on väittänyt, että heillä ei ilman eri valtuutusta ole ollut kelpoisuutta tehdä yhdistystä sitovaa sopimusta. Kuitenkin H:n arvion mukaan luottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja ovat sinänsä olleet toimivaltaisia allekirjoittamaan mainitun sopimuksen. Ammattiosaston on todistajien kertomusten perusteella selvitetty myös noudattaneen sopimusta itseään sitovana pitkän aikaa. Työtuomioistuin katsoo, että mahdollisen edustusvallan puuttuminen on jo tällä perusteella korjaantunut.

AKT ry on lisäksi vedonnut siihen, että sopimuksessa ei ole määräyksiä sen voimassaolosta, päättämisestä, erimielisyyksien ratkaisemisesta eikä menettelytavoista erimielisyystilanteessa. Tältä osin työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimuslain 3 §:n mukaan työehtosopimuksen, jota ei ole tehty määräajaksi, voi sopimukseen osallinen, mikäli irtisanomisajasta ei ole toisin sovittu, milloin tahansa irtisanoa päättymään kolmen kuukauden kuluttua. Työehtosopimusta ei siten tee pätemättömäksi se, että sen voimassaoloaikaa ei ole määrätty. Sitä ei liioin tee pätemättömäksi se, että siinä ei ole määräyksiä erimielisyyksien ratkaisemisesta tai menettelytavoista erimielisyystilanteessa.

Työtuomioistuin kiinnittää kuitenkin huomiota seuraavaan. Työehtosopimuslain 1 §:n mukaan työehtosopimus on sellainen sopimus, joka on tehty "ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava". Työtuomioistuin on edellä todennut, että työrauha ei kuulu työehtosopimukseen osallisten niin sanotun säännöstämiskompetenssin alaan. Sen sijaan osalliset voivat heidän keskinäisessä suhteessaan vaikuttavin velvoitemääräyksin laajentaa työrauhavelvollisuuttaan siten kuin tässä asiassa työnantaja ja ammattiosasto ovat tehneet. Velvoitemääräystenkin on tavalla tai toisella liityttävä työelämän suhteisiin, jotta kysymys olisi työehtosopimuksen määräyksistä oikeusvaikutuksineen (Saloheimo 2012, s. 85). Työrauhaa voidaan pitää tällaisena työelämän suhteisiin liittyvänä keskeisenä kysymyksenä. Työtuomioistuin näkemyksen mukaan perusteita rajata työrauhaa osallisten välisessä suhteessa laajentavat määräykset pätevien työehtosopimusmääräysten ulkopuolelle ei ole – silloinkaan, kun tällainen määräys on työehtosopimuksen ainoana sisältönä.

Lopuksi työtuomioistuin toteaa, että työtaisteluoikeuden on vakiintuneen käsityksen mukaan katsottu sisältyvän Suomen perustuslain 13 §:n 2 momentin ammatillista yhdistymisvapautta koskevaan säännökseen ja se on turvattu myös useissa Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa (ks. esim. TT 2017:161 ja siellä lausuttu). Työtuomioistuimen näkemyksen mukaan ei voida katsoa, että vain osallisten eli tässä tapauksessa ammattiosaston ja työnantajan keskinäisessä suhteessa vaikuttava työrauhaa koskeva velvoitemääräys loukkaisi kenenkään perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa turvattuja oikeuksia.

Johtopäätös

Johtopäätöksenään työtuomioistuin toteaa seuraavaa. Sopimuksen työrauhavelvollisuuden laajentamisesta on solminut työnantaja rekisteröidyn työntekijäin yhdistyksen kanssa. Sopimus on kirjallinen eikä sen edellä todetusti voida katsoa olevan ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa. Osalliset ovat voineet heidän keskinäisessä suhteessaan vaikuttavalla velvoitemääräyksellä laajentaa lakisääteistä työrauhavelvollisuuttaan. Työtuomioistuin katsoo, että paikallissopimusta on pidettävä työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettuna työehtosopimuksena.

Oulun Satamatyöntekijät ry on edellä selostetuin tavoin osallistunut SAK ry:n perjantaina 2.2.2018 järjestämään poliittiseen mielenilmaukseen. Ammattiosasto vastaa lakkoon osallistuneiden edustajiensa menettelystä, joten yhdistyksen on katsottava rikkoneen työehtosopimuksen mukaista työrauhavelvollisuuttaan. Vahvistusvaatimus on siten hyväksyttävä.

Hyvityssakkovaatimus

Hyvityssakkovaatimuksen johdosta on arvioitava kysymystä siitä, onko työehtosopimuslain 9 §:n mukaista hyvityssakkoa mahdollista tuomita sellaisen työehtosopimusmääräyksen perusteella, jolla laajennetaan lain 8 §:n mukaista työrauhavelvollisuutta.

Lain 9 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimukseen osallisen tai muutoin sidotun yhdistyksen ja työnantajan, joka ei täytä sopimuksesta johtuvia, 8 §:ssä mainittuja velvollisuuksiaan on, jollei työehtosopimuksessa ole toisin määrätty, vahingonkorvauksen asemesta maksettava hyvityssakko.

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että osalliset voivat laajentaa lakisääteistä työrauhavelvollisuuttaan osallisten välisessä suhteessa vaikuttavalla velvoitemääräyksellä. Kuten Sarkko on todennut, työrauhalausekkeella velvoitemääräyksenä on kuitenkin vain velvoitemääräyksen oikeusvaikutukset sekä sen tehosteet. Työrauhalauseke ei tällöin muodostu osallisia koskevaksi työehtosopimuslain 8 §:n mukaisen työrauhavelvollisuuden laajennukseksi. Työehtosopimuslain 9 §:n hyvityssakkomääräyksen soveltaminen ei siten tule Sarkon ilmaisemin tavoin "tässä tapauksessa missään olosuhteissa kysymykseen". Jos työrauhalauseketta ei noudateta, on rikkomuksen kohteella kuitenkin mahdollisuus saattaa rikkomus työtuomioistuimen käsiteltäväksi, jolloin työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluu muun ohella työrauhalausekkeen oikean sisällön vahvistaminen sekä sen vahvistaminen, onko menettely ollut työehtosopimuksen sisältämän työrauhalausekkeen vastainen. Jos osalliset ovat velvoittautumiskompetenssinsa perusteella asettaneet työrauhalausekkeen rikkomisesta työehtosopimukseen jonkin tehostemääräyksen kuten vahingonkorvausvelvollisuuden, sopimussakon tai muun vastaavan, voi työtuomioistuin oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella määrätä tällaisen seuraamuksen. (Ks. Sarkko 1969, s. 118–119 ja 130. Ks. myös Saloheimo 2012, s. 224.)

Todettakoon, että paikalliseen työehtosopimukseen ei ole kirjattu edellä mainitun kaltaista vahingonkorvausvelvollisuutta tai muuta seuraamusta koskevaa määräystä.

Toisaalta työtuomioistuimen oikeuskäytännössä on työehtosopimuslain 9 §:n mukaista hyvityssakkoa määrätty myös työehtosopimukseen kirjatun työrauhalausekkeen rikkomisesta. Oikeuskäytäntö koskee paperiteollisuuden työehtosopimusta, joka sisältää määräyksen osallisliittojen laajennetusta valvontavelvollisuudesta. Lausekkeen mukaan jos työrauhavelvollisuutta on rikottu eikä työrauhaa ole palautettu olosuhteet huomioon ottaen nopeasti sen jälkeen, kun rikkomus on tullut liiton tietoon, katsotaan liiton laiminlyöneen sille kuuluvan valvontavelvollisuuden. Määräyksen laiminlyömisestä on 1980-luvulta alkaen tuomittu hyvityssakko työehtosopimuslain 9 §:n nojalla (ks. esimerkiksi TT 1987:12, 2007:59 ja 2007:75; ks. myös Saloheimo 2012, s. 224–225).

Mainittu paperiteollisuuden työehtosopimuksen velvoitemääräys tarkoittaa osallisten lain mukaisen valvontavelvollisuuden tiukentamista. Määräystä koskeva oikeuskäytäntökään ei kuitenkaan voi työtuomioistuimen näkemyksen mukaan toimia perusteena sille, että nyt käsiteltävänä olevan kaltaisen työrauhalausekkeen rikkomisesta voitaisiin tuomita hyvityssakkoa työehtosopimuslain 9 §:n nojalla.

Työehtosopimuslain 9 §:n mukainen hyvityssakko on liitetty 8 §:ssä tarkoitetun velvollisuuden täyttämättä jättämiseen. Lain 8 § ei edellä todetuin tavoin kata puhtaasti poliittisia työtaistelutoimenpiteitä, jotka eivät kohdistu millään tavoin voimassa olevaan työehtosopimukseen. Hyvityssakkoseuraamuksen laajentaminen myös sellaisiin työtaistelutoimenpiteisiin, jotka ovat lain 8 §:n nojalla sallittuja, ei ole työtuomioistuimen arvion mukaan voimassa olevan lainsäädännön tulkinnan kautta perusteltua.

Edellä selostetuilla perusteilla hyvityssakkovaatimus on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Kanne hyväksytään vain siltä osin kuin siinä on vaadittu vahvistettavaksi, että ammattiosasto on rikkonut työehtosopimuksen mukaista työrauhavelvollisuuttaan. Sen sijaan hyvityssakkovaatimus hylätään.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa Oulun Satamatyöntekijät ry:n rikkoneen työeh³tosopimuksen mukaista työrauhavelvollisuuttaan.

Kanne hylätään enemmälti.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Anttila puheenjohtajana sekä Saarensola, Nyyssölä, Aarto, Vettainen ja Tähkäpää jäseninä. Valmistelija on ollut Willstedt.

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Tähkäpää, jonka lausuntoon jäsen Vettainen yhtyi, lausui:

Olen työtuomioistuimen enemmistön kanssa eri mieltä asian ratkaisusta. Asiassa on ensin tarkasteltava sitä, onko kyseessä työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettu työehtosopimus.

Työehtosopimuksen on täytettävä työehtosopimuslain 1 §:ssä säädetyt edellytykset. Lainkohdan mukaan työehtosopimuksella sovitaan ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava. Oikeuskirjallisuudessa työehtosopimuslain 1 §:ään perustuvat määräykset on vakiintuneesti ryhmitelty työnormeihin eli ehtoihin "työsopimuksissa" ja työolonormeihin eli ehtoihin "työsuhteissa muuten" (mm. Sarkko, Työoikeus, 1980, s. 197; Kairinen, Työoikeuden perusteet, 1985, s. 55 ja Tiitinen – Kröger, Työsopimusoikeus, 2012, s. 780). Työnormeilla on sovittu asioista, joita on sovellettava yksittäisen työsuhteen ehtona. Työolonormit on ryhmitelty työpaikan suojelua yleisesti koskeviin ja työntekijöitä yhteisesti koskeviin määräyksiin ja työehtosopimuksen toteuttamista koskeviin sopimusehtoihin kuten työturvallisuus, sosiaalitilat ja luottamusmiesmääräykset.

Työehtosopimus on normisopimus, eli sillä määrätään sopijapuolten kannalta ulkopuolisten tahojen, työsopimuskumppaneiden, oikeusasemasta. Tämä lainsäädännöstä tuleva sisältövaatimus tarkoittaa sitä, että sopimuksessa on oltava ainakin yksi työsuhteen ehdoksi luonnehdittava määräys, jotta sopimus voitaisiin katsoa työehtosopimukseksi ja työehtosopimuslakia voitaisiin soveltaa (Kairinen, Työoikeuden perusteet 1985, s. 51 ja Saloheimo, Työehtosopimusoikeuden perusteet 2008, s. 31).

Oikeuskirjallisuudessa on työehtosopimuslain 1 §:n mukaisilla työsopimuksen ehdoilla tässä yhteydessä katsottu yleisesti tarkoitetun kaikkia työnteon ehtoja, joista työsopimuksen puitteissa voidaan sopia. Niille on tunnusomaista, että ne liittyvät ainakin välillisesti työsuhteen edellyttämään työn tekemiseen ja siitä maksettavaan vastikkeeseen sekä muihin vastaaviin työsuhteeseen välittömästi kytkeytyviin kysymyksiin. Työsuhteissa muutoin sovellettavat ehdot liittyvät työsuhteisiin, mutta vaikuttavat työnantajan ja työntekijöiden yhdistyksen välisessä suhteessa (TT 1993:95).

Työtuomioistuimen tapauksesta TT 1993:50 ilmenee, että työehtosopimuksen sisältönä olevan määräyksen täytyy olla työehtosopimuslain 1 §:n mukaisen säännöstämiskompetenssin alaan kuuluva pätevä normimääräys, jotta kysymys olisi työehtosopimuksesta. Työrauha-asioista sopiminen ei kuulu säännöstämiskompetenssin piiriin (Kairinen, Työoikeuden perusteet, 1985, s. 55 ja Saloheimo, 2012, s. 91), koska työehtosopimuslain 8 § on absoluuttinen eikä siinä määriteltyä työrauhavelvollisuutta voi kolmansia sitovasti laajentaa tai supistaa. Työtuomioistuimen tuomiossa TT 1993:95 todetaan, että työehtosopimusosapuolten valtuus sopia kolmatta osapuolta sitovin oikeusvaikutuksin työsuhteen ehdoista perustuu työehtosopimuslakiin. Sen 1 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimuksella voidaan sopia ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava. Laki on tältä osalta voimassa alkuperäisessä, vuodelta 1946 olevassa muodossaan. Säännöstämiskompetenssin asiallinen laajuus oli määritelty samalla tavalla jo edeltäneessä, vuodelta 1924 olleessa työehtosopimuslaissa.

Nyt kyseessä oleva sopimus, joka oli otsikoitu nimellä "Paikallissopimus" ei liity millään tavalla työsuhteisiin eikä vaikuta työntekijöihin tai heidän asemaansa eikä myöskään velvoita työnantajaa mitenkään. Sopimuksessa oli pelkästään asetettu yksipuolinen ja absoluuttinen työrauhavelvoite varastoinnin työntekijöille ilman säännöstämiskompetenssia asiaan. Työehtosopimukseen liittyy automaattisesti työehtosopimuksen 8 §:n mukainen työrauhavelvollisuus, eikä sitä tarvitse erikseen sopimuksessa todeta.

Kyseessä ei ole työehtosopimuslain 1 §:ssä tarkoitettu työehtosopimus.

Asiassa on otettava lisäksi huomioon se, että työpaikalla noudatetaan työehtosopimuslain 4 §:n nojalla ahtausalan työehtosopimusta, jossa on työrauhaa koskeva määräys. Työrauhasta ei voi ahtausalan työehtosopimuksen mukaan sopia paikallisesti toisin. Paikalliset osapuolet voivat kuitenkin tietyin edellytyksin solmia pätevän, itsenäisen työehtosopimuksen, jos se ei ole ristiriidassa valtakunnallisen sopimuksen kanssa (TT 2016:127). Paikallissopimus on ristiriidassa ahtausalan työehtosopimuksen työrauhamääräyksen kanssa, koska se laajentaa työrauhavelvollisuutta.

Edellä mainituilla perusteilla hylkään kanteen ja velvoitan kantajan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut.