TT 2017:57

Työtuomioistuin katsoi leipomoiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen sopimusmääräysten oikeaa sisältöä parhaiten vastaavaksi tulkinnaksi, että leipomoiden työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen sidotulla työnantajalla on oikeus määrätä yksipuoleisesti tuotantopuolen työntekijä työhön lauantaina sellaisella viikolla, jolla ei sunnuntain lisäksi ole toista vapaapäivää. Näin ollen kanne oli hylättävä.

KANTAJA

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry

VASTAAJA

Elintarviketeollisuusliitto ry

ASIA

Lauantaityö

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 7.2.2017

Pääkäsittely 17.3.2017

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n (SEL ry) ja Elintarviketeollisuusliitto ry:n välinen leipomoiden työntekijöitä koskeva työehtosopimus (1.4.2014–31.1.2017) on sisältänyt muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

28 § Vapaapäivät

Mikäli viikolla ei sunnuntain lisäksi ole toista vapaapäivää, annetaan leipomon tuotantopuolen työntekijöille tämän lain mukaisen viikkovapaan lisäksi vapaapäivä viikoittain lauantaina.

Muille kuin tuotantopuolen työntekijöille annetaan lain mukaisen viikkovapaan lisäksi tuleva vapaapäivä kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina lauantaina tai, ellei tämä ole mahdollista, maanantaina.

Edellä olevat määräykset eivät kuitenkaan ole esteenä sille, että työnantaja ja työntekijä sopivat, luottamusmiehen kanssa neuvotellen, vapaapäivän antamisesta yksittäistapauksissa jonakin muuna viikon päivänä.

Pöytäkirjamerkintä 1:

Osapuolet toteavat tässä pykälässä ja 24 §:n 1 kappaleessa olevien määräysten tarkoittavan kaikkien työpäivien - myös lauantaiden, milloin ne ovat työpäiviä, sekä aattopäivien - muodostumista 8-tuntisiksi sekä kaikkien työviikkojen, ellei viikolle sattuvasta arkipyhästä tai jäljempänä olevasta pöytäkirjamerkinnästä 2 muuta johdu, muodostumista kullekin työntekijälle 5-päiväiseksi.

Pöytäkirjamerkintä 2:

Pääsiäislauantai, sekä juhannus- ja jouluaatto ovat vapaapäiviä, elleivät tuotannon teknilliset syyt muuta vaadi. Mikäli itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, uudenvuodenpäivä ja loppiainen ovat muuna arkipäivänä kuin lauantaina, sekä helatorstaiviikolla on niillä työntekijöillä, joilla lauantai on työtuntijärjestelmän mukaan kiinteä vapaapäivä, vapaa myös näiden viikkojen lauantai. Sanotuilla työntekijöillä ovat myös joulun ja pääsiäisen jälkeiset lauantait vapaapäiviä.

Vastaava työajan lyhennys niiden työntekijöiden osalta, jotka ovat työssä mainittujen viikkojen lauantaina, toteutetaan antamalla lauantain työaikaa vastaava yhdenjaksoinen vapaa-aika ajanjaksolla, joka on kaksi viikkoa työaikaa lyhentävää viikkoa ennen tai kaksi viikkoa sen jälkeen.

29 § Lauantaityö

Työntekijöillä voidaan tässä pykälässä olevien määräysten estämättä teettää säännöllistä työtä lauantaisin myös kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina. Tällöin heille maksetaan erityislisänä 22,38 euroa siitä riippumatta, mikä on ollut ao. lauantaipäivänä tehtyjen säännöllisten työtuntien lukumäärä.

Milloin 40-tuntista työviikkoa suorittavalla työntekijällä teetetään säännöllistä lauantaityötä, saa hän edellä mainitun erityislisän lisäksi vapaa-aikahyvitystä yhden neljäsosan lauantaina tekemiensä täysien työtuntien lukumäärästä.

Näin kertyvä vapaa-aika annetaan työntekijälle työtuntijärjestelmän puitteissa ensi sijassa normaalia lyhyempinä, esim. 6 tunnin työpäivinä. Vapaa-aika annetaan sen kertymistä seuraavan vuosineljänneksen loppuun mennessä.

Mikäli muodostunutta vapaa-aikaa on työsuhteen päättyessä antamatta, korvataan se työntekijälle rahassa yksinkertaisen tuntipalkan mukaan.

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vapaa-ajan antamisajankohdasta toisinkin. Tapauskohtaisesti voidaan sopia myös vapaa-ajan korvaamisesta yksinkertaisella tuntipalkalla.

Vapaa-ajan asemesta suoritettavat rahakorvaukset vanhenevat kuten ylityökorvaukset.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ERIMIELISYYS

Erimielisyyden kohteena on se, saako työehtosopimukseen sidottu työnantaja määrätä tuotantopuolen työntekijää työnjohto- eli direktio-oikeutensa nojalla työhön lauantaina sellaisella viikolla, jolla ei sunnuntain lisäksi ole toista vapaapäivää (arkipyhä).

Kantajan mukaan työnantajalla ei ole työnjohto-oikeutensa nojalla oikeutta määrätä tuotantopuolen työntekijää työhön lauantaina sellaisella viikolla, jolla on kuusi arkipäivää. Työnjohto-oikeus on suljettu pois työehtosopimuksen 28 §:n 1 kappaleen ehdottomalla määräyksellä toisen vapaapäivän antamisesta tuotantopuolen työntekijöille lauantaina. Vastaajan mukaan työehtosopimushistoria sekä lauantaityötä koskevat työehtosopimuksen 29 §:n määräykset ja niiden soveltamiskäytäntö osoittavat, että leipomoissa voidaan työnantajan päätöksellä teettää säännöllistä lauantaityötä.

Riidatonta on, että työehtosopimuksen 29 §:ssä määrättyä korvausta maksetaan lauantaisin teetetystä säännöllisestä työstä. Säännöllisellä työllä tarkoitetaan tässä yhteydessä säännöllisenä työaikana tehtyä työtä. Kantajan mukaan tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole otettu kantaa siihen, millä perusteella työtä teetetään tai onko kyse tuotantopuolen tai muun työntekijäryhmän työstä.

KANNE

Vaatimukset

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- vahvistaa, että leipomoiden työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen sidotulla työnantajalla ei ole oikeutta määrätä yksipuoleisesti tuotantopuolen työntekijää työhön lauantaina sellaisella viikolla, jolla ei sunnuntain lisäksi ole toista vapaapäivää, ja

- velvoittaa Elintarviketeollisuusliitto ry:n korvaamaan Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n oikeudenkäyntikulut 9.086,60 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

Perusteet

Työehtosopimusmääräysten historia

Vuoteen 1965 saakka lauantai oli leipomoalalla työpäivä. Lauantain luonne työ- tai vapaapäivänä oli keskeisessä roolissa syksyllä 1965 ja keväällä 1966 käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa, joissa neuvoteltiin työajan asteittaisesta lyhentämisestä 40 viikkotuntiin.

Kevään 1966 aikana valtakunnansovittelija antoi kaksi sovintoesitystä uusiksi työehtosopimuksiksi elintarvikealoille. 27.2.1966 annetussa sovintoesityksessä (= K1) työaikaa olisi leipomoalalla alennettu kahden vuoden sopimuskauden aikana asteittain siten, että vapaapäivien sijoittelu olisi jäänyt työnantajan vapaaseen harkintaan. Tuo sovintoesitys hylättiin sekä työntekijä että työnantajapuolen taholta.

Valtakunnansovittelija antoi 13.3.1966 toisen sovintoesityksen (= K2), jossa leipomoalalla työaikaa olisi alennettu kahden vuoden jakson aikana asteittain siten, että 40 tunnin työviikkoina viikon toinen vapaapäivä oli joko lauantai tai maanantai. Vapaapäivien kohdentumista koskeva määräys oli esityksessä esitetty pakottavaksi työehtosopimusmääräykseksi, siten että työnantajalla ei ollut mahdollisuutta poiketa sijoittelusta yksipuoleisella päätöksellä, mutta paikallisesti oli mahdollista sopia toisin vapaapäivien sijoittelusta. Esityksessä myös todettiin, että työntekijää ei voida velvoittaa ilman suostumustaan työskentelemään hänelle etukäteen määrättynä vapaapäivänä. Tämän 13.3.1966 annetun sovintoesityksen työnantajapuoli ilmoitti hyväksyvänsä ja työntekijäpuoli hylkäävänsä.

Vuoden 1966 leipomoalan työehtosopimusneuvottelut päättyivät työehtosopimusosallisten 29.3.1966 keskenään tekemään työehtosopimusratkaisuun. Vapaapäivien sijoittelua koskeva kysymys ratkaistiin 13.3.1966 päivätyn sovintoesityksen kirjausten mukaisesti (= K3) siten, että vapaapäivien sijoittuminen lauantaille tai maanantaille oli sitova määräys, josta voitiin paikallisesti sopia toisin.

Vuonna 1968 solmittuun kolmivuotiseen työehtosopimusratkaisuun määritettiin 40-tuntiseen työviikkoon siirtymisen aikataulu siten, että vuonna 1970 oli käytössä 40-tuntinen työviikko koko vuoden. Työehtosopimuksessa toisen viikoittaisen vapaapäivän antaminen oli määritetty lauantaiksi tai toissijaisesti, jos lauantai ei ollut mahdollinen, maanantaiksi (= K4).

Työehtosopimuksen vapaapäivien sijoittelusta syntyneiden riitaisuuksien vuoksi sopivat työehtosopimusosalliset vuonna 1970 suosituksen (= K5), jonka mukaan tuotantopuolen työntekijöitä voitiin pitää lauantaina töissä enintään 25 % työntekijöiden määrästä.

Vuonna 1972 solmitussa työehtosopimuksessa (= K6) viitattiin vuonna 1970 sovittuihin lauantaityötä koskeviin sopimuksiin ja muihin asiakirjoihin (suositukseen = K5).

Vuonna 1974 solmitussa työehtosopimuksessa (= K7) vuonna 1970 tehty suositus kirjattiin näkyviin pöytäkirjamerkintä 3:n tekstiin.

Vuonna 1976 työehtosopimuksen määräyksen pöytäkirjamerkintä 3 muutettiin pöytäkirjamerkinnästä omaksi kohdakseen määräyksessä. Samassa yhteydessä ensimmäinen virke muutettiin koskemaan tuotannon työntekijöiden sijasta kaikkia työntekijöitä (= K8).

Pöytäkirjamerkintä 3:een sisällytetty 25 prosentin suositus poistettiin pöytäkirjamerkinnästä työehtosopimuksesta edellisessä kohdassa todetun vuoden 1976 tekstimuutoksen yhteydessä.

Määräys pysyi muuttamattomana vuodesta 1976 lukien 28.4.1984 saakka. Sopimuskaudelle 29.4.1984–28.2.1986 tehtyyn työehtosopimukseen vanha määräys jaettiin kahteen eri määräykseen, eli vapaapäiviä koskevaan määräykseen ja lauantaityötä koskevaan määräykseen. Samassa yhteydessä lauantaityötä koskevaan määräykseen sisällytettiin uusina määräyksinä lauantaina tehtyä työtä vastaavan vapaan antamista koskevat määräykset (= K9).

Työehtosopimusmääräysten tulkinta

Työehtosopimusneuvotteluissa on sovittu, että viikoilla, jolloin ainut työehtosopimuksen muutoin osoittama vapaapäivä on sunnuntai, tuotannon työntekijöiden toinen vapaapäivä on lauantai. Tästä nykyisin 28 §:n ensimmäiseen kappaleeseen kirjatusta säännöstä voidaan poiketa tuotannon työntekijöiden osalta ns. arkipyhättöminä viikkoina vain sopien asiasta 28 §:n kolmannen kappaleen mukaisesti.

Vapaapäivän sijoittelua koskevasta ehdottomasta määräyksestä johtuu, että työnantajalla ei ole yksipuoleista oikeutta määrätä tuotannon puolen työntekijää työhön kuusi arkipäivää sisältävän kalenteriviikon lauantaina.

Työehtosopimuksen 28 §:n ensimmäisen kappaleen pakottavuutta ja työnjohto-oikeutta rajaavaa vaikutusta osoittaa määräyksen ehdoton sanamuoto.

Työehtosopimusmääräyksen muutoksen tarkoitusta osoittaa se, että määräyksen pöytäkirjamerkintä 3:sta, ja määräyksestä muutoinkin, poistettiin lauantaityön käyttöä koskenut 25 prosentin suositus. Koska määräys muutettiin velvoittavaksi, suositus jäi vaille merkitystä ja poisto tapahtui tästä syystä.

Työehtosopimuksen 28 §:n pöytäkirjamerkintä 1:n merkitys on määrittää työvuoron pituus kahdeksan tuntisiksi myös lauantaityövuorojen osalta sekä määrittää työviikko viisipäiväiseksi. Pöytäkirjamerkinnässä ei oteta kantaa lauantaina teetettävän työn teettämisen perusteeseen. Pöytäkirjamerkintä on yleinen ja yhteinen sekä tuotantopuolen työntekijöiden että muiden työntekijöiden osalta.

Työehtosopimuksen 28 §:n pöytäkirjamerkintä 2 määrää vapaapäivien sijoittelusta eräinä arkipyhäviikkoina. Tuo pöytäkirjamerkintä ei koske 28 §:n ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja viikkoja. Tästä syystä kyseinen pöytäkirjamerkintä jää vaille merkitystä tulkittaessa 28 §:n ensimmäisen kappaleen sisältämää määräystä.

Työehtosopimuksen nykyisen 29 §:n lauantaityön korvausmääräys määrittää sen, miten lauantaina tehty työ korvataan. Määräys ei ole merkityksellinen arvioitaessa oikeutta tai velvollisuutta työskennellä lauantaina.

Työehtosopimuksen nykyisen 29 §:n ensimmäisen virkkeen määräys ei ota kantaa työnjohto-oikeuden sallivasti 28 § ensimmäisen kappaleen tarkoittamassa tilanteessa. Päinvastainen tulkinta johtaisi ristiriitaan sekä 28 §:n ensimmäisen kappaleen sanamuodon että 28 § kolmannen kappaleen tarkoituksen ja sanamuodon kanssa.

Työehtosopimuksen nykyisen 29 §:n ensimmäisen kappaleen ensimmäinen virke on sama tekstimuotoilu, joka on 1970-luvulla ollut vapaapäivämääräyksen kolmannessa pöytäkirjamerkinnässä. Tuolloinen pöytäkirjamerkintä ja nykyisen 29 §:n ensimmäinen virke on ollut selventämässä sitä, että sinänsä lauantaityötä on sallittua teettää, mikäli sen aikaisemmin 28 §:ssä määritellyt edellytykset täyttyvät. Määräys on ollut selventävä ja tarpeellinen aikaisemmin, jolloin oli vallalla myös käsitystä, että lauantaityötä ei voitasi teettää lainkaan.

Elintarviketeollisuusliitto ry:n vetoamista seikoista

SEL ry:n lauantaityömääräystä koskevat työehtosopimusesitykset ovat koskeneet kaikkia työntekijöitä yhteisesti, eivät siis vain tuotantopuolen työntekijöitä. Tuotantopuolen työntekijöiden työsuhteissa noudatettavat ehdot olisivat esitysten johdosta muuttuneet vain siten, että lauantaityöstä ei olisi voinut enää sopia paikallisesti.

Työtuomioistuimen ratkaisu TT 1985:122 koskee eri asiaa, eikä sillä ole nyt käsiteltävänä olevassa asiassa näyttöarvoa.

Leipomoissa, joissa tehdään säännöllistä työtä lauantaisin, on pääasiallisesti sovittu paikallisesti lauantaityön tekemisestä. On kuitenkin mahdollista, että joissain leipomoissa tehdään lauantaityötä työnantajan yksipuolisella päätöksellä. Tällaisissa tapauksissa on käyty sovintoneuvotteluja ja tehty jokin ratkaisu niiden johdosta.

Erimielisyysneuvottelut

Asiasta on neuvoteltu työehtosopimuksen mukaisessa neuvottelujärjestyksessä aluksi paikallisesti sekä myöhemmin työehtosopimusosapuolten välillä. Asia on jäänyt erimieliseksi.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Elintarviketeollisuusliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin hylkää kanteen ja velvoittaa Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 6.000 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

Kanteen kiistämisen perusteet

Kantaja perustaa kanteen leipomoiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen vapaapäiviä (28 §) ja lauantaityötä (29 §) koskevien määräysten tulkinnalle, jonka mukaan vapaapäivää koskevan määräyksen sanamuoto estää säännöllisen lauantaityön teettämisen työnjohto-oikeuden perusteella. Kantaja esittää, että vapaapäiviä koskeva määräys muutettiin velvoittavaksi vuoden 1976 työehtosopimuksen uudistuksessa.

Työehtosopimuksen historia osoittaa yksiselitteisesti, että kyseisiä työehtosopimuksen määräyksiä (28 § ja 29 §) on luettava yhdessä ja lauantaityötä koskevan pykälän 29 §:n 1. kappale antaa työnantajalle oikeuden teettää säännöllistä lauantaityötä 28 §:n vapaapäivistä poiketen. Työehtosopimus ei ole muuttunut kantajan esittämällä tavalla ja työehtosopimus on päinvastoin aina sallinut säännöllisen lauantaityön teettämisen työnjohto-oikeuden perusteella. Työehtosopimuksen sanamuoto, tekstimuutokset ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n vaatimukset työehtosopimuksen uudistamiseksi myös vuoden 1976 jälkeen siten, että lauantai olisi aina työntekijöiden vapaapäivä sekä työehtosopimuksen soveltamiskäytäntö osoittavat, että työehtosopimusta ei tule tulkita kantajan esittämällä tavalla.

Lauantaityötä koskevat määräykset työehtosopimuksessa

Leipomoiden työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa on ollut määräyksiä työajasta ainakin vuoden 1945 työehtosopimuksesta lähtien. Säännöllinen työaika oli vuoteen 1966 saakka 47 tuntia viikossa. Kun laki työajan muuttamisesta tuli voimaan 1.1.1966, lyhennettiin työaikaa asteittain vuodesta 1966 vuoteen 1970 saakka ja työajan lyhentämisen myötä siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon.

Vuoden 1971 leipomoiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen vapaapäiviä koskeva määräys oli seuraava (= V7):

9 § Vapaapäivät

Mikäli viikolla ei sunnuntain lisäksi ole toista vapaapäivää, annetaan leipomon tuotantopuolen työntekijöille tämän lain mukaisen viikkovapaan lisäksi vapaapäivä viikoittain lauantaina.

Pöytäkirjanmerkintä 3: (lisäys aikaisempaan)

Leipomoiden tuotantopuolen työntekijöillä voidaan tässä pykälässä olevien määräysten estämättä teettää säännöllistä työtä lauantaina myös kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina, jolloin heille maksetaan erityistä 1:25 markan suuruista olosuhdelisää lauantaina tehdyiltä työtunneilta. Heidän työaikansa määräytyy tällöin liittojen välillä vuoden 1970 voimassa olleiden sopimusten ja muitten asiakirjojen mukaisesti.

Työehtosopimuksen vapaapäivää koskeva määräys muuttui siten, että tuotantopuolen työntekijöitä ja muita kuin tuotantopuolen työntekijöitä koskevat määräykset eriytettiin omiksi kappaleiksi. Tuotantopuolen työntekijöiden toinen viikoittainen vapaapäivä on lauantai, ellei työnantaja teetä työntekijöillä säännöllistä lauantaityötä (pöytäkirjamerkintä 3) tai työnantaja ja työntekijät sovi yksittäistapauksessa työskentelystä lauantaisin. Työehtosopimukseen lisättiin siten selventämään pöytäkirjamerkintä 3, jonka mukaan säännöllistä lauantaityötä voidaan teettää 1. kappaleesta huolimatta. Työehtosopimuksen mukaan säännöllisen lauantaityön teettäminen on siten edelleen työnantajan työnjohto-oikeuden alaista eikä edellytä työntekijän ja työnantajan välistä sopimusta. Mikäli lauantaityön teettäminen työnjohto-oikeudella olisi todella tuolloin kielletty, ei työehtosopimukseen olisi lisätty tässä muutosvaiheessa pöytäkirjamerkintää 3.

Vuoden 1974–1976 työehtosopimus on muutoin identtinen vapaapäivää koskevan määräyksen kanssa kuin vuonna 1971, mutta pöytäkirjanmerkintä 3 on muuttunut seuraavaksi (= V10):

Pöytäkirjanmerkintä 3:

Leipomoiden tuotantopuolen työntekijöille voidaan tässä pykälässä olevien määräysten estämättä teettää säännöllistä työtä lauantaisin myös kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina, jolloin heille maksetaan erityistä 3 markan suuruista olosuhdelisää lauantaina tehdyiltä työtunneilta. Tällöin liitot suosittelevat, että tuotantopuolen työntekijöitä pidetään työssä enintään 25% kunkin laitoksen tuotantopuolen työntekijöistä ja, että lähettämötyöntekijöille ja pakkaajille annetaan vapaapäivät siten että puolet kalenterivuoden aikana annettavista vapaapäivistä annetaan lauantaipäivinä ja puolet maanantaipäivinä tai paikallisesti niin sovittaessa muina viikon päivinä.

Vuoden 1974–1976 työehtosopimukseen kirjattiin siten näkyväksi jo 15.1.1970 työehtosopimuksen allekirjoitustilaisuuden pöytäkirjan liitteessä ollut suositus, että tuotantopuolen työntekijöistä enintään 25 prosentilla teetettäisiin kerralla lauantaityötä. Kyseessä on entiseen tapaan nimenomaisesti vain suositus, joka ei luo velvoitteita työnantajalle.

1976 solmitussa työehtosopimuksessa (= V11) vapaapäiviä koskevan määräyksen kirjaus on pysynyt asiasisällöltään ennallaan, mutta pöytäkirjamerkintä 2. ja 3. ovat muuttuneet seuraaviksi:

Pöytäkirjamerkintä 2:

Pääsiäislauantai sekä juhannus- ja jouluaatto ovat vapaapäiviä, elleivät tuotannon teknilliset syyt muuta vaadi. Mikäli itsenäisyyspäivä- vapunpäivä ja uudenvuodenpäivä ovat muuna arkipäivänä kuin lauantaina, on niillä työntekijöillä joilla lauantai on työtuntijärjestelmän mukaan kiinteä vapaapäivä, vapaa myös näiden viikkojen lauantai.

Pöytäkirjamerkintä 3:

Työntekijöillä voidaan tässä pykälässä olevien määräysten estämättä teettää säännöllistä työtä lauantaisin myös kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina. Tällöin heille maksetaan erityislisänä 40 markkaa siitä riippumatta, mikä on ollut ao. lauantaipäivänä tehtyjen säännöllisten työtuntien lukumäärä.

Kirjaukset osoittavat, että työnantajalla voi olla käytössä työtuntijärjestelmä, jossa lauantai on säännöllinen työpäivä ja lauantaityöstä maksettava erityislisä maksetaan vain säännöllisenä lauantaityönä tehdystä työstä. Lisäksi pöytäkirjamerkintä 3 on laajennettu koskemaan kaikkia leipomotyöntekijöitä, kun aikaisemmin kirjaus oli koskenut vain tuotantopuolen työntekijöitä.

Nykyisten sisältöiset määräykset vapaapäivistä ja lauantaityöstä otettiin työehtosopimukseen 29.4.1984–28.2.1986. Lauantaityötä koskevat määräykset kirjoitettiin omaksi pykäläksi, jonka ensimmäinen kappale vastasi aikaisempaa pöytäkirjamerkintää 3 sanatarkasti. Tämä muutos on tehty työehtosopimukseen vasta työehtosopimuksen koontivaiheessa. Tarkoitus on ollut, että lauantain erillislisää ja vapaa-aikahyvitystä koskevat määräykset huomattaisiin paremmin työehtosopimuksesta.

Olennaista sisältömuutosta ei tapahtunut kuin siltä osin, että säännöllistä lauantaityötä tekevät saivat lauantailisän lisäksi vapaa-aikahyvityksen. Lauantaityötä koskevan määräyksen ensimmäinen kappale on sanatarkasti aikaisempi pöytäkirjamerkintä, ja "tässä pykälässä olevien määräysten estämättä…" viitaa siten vapaapäiviä koskevaan 26 §:ään (nykyisin 28 §:ään). Vapaapäiviä ja lauantaityötä koskevat työehtosopimuksen määräykset ovat pysyneet sisällöltään riidanalaisten kohtien osalta muuttumattomina.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n esitykset lauantaityömääräyksestä 1980-luvulla

Suomen Elintarviketyöläisten liitto SEL ry on työehtosopimusneuvotteluissa vuosien 1979-1990 aikana esittänyt, että lauantai määrätään työntekijöiden toiseksi vapaapäiväksi, vaikka kanteessa kantaja onkin esittänyt, että työehtosopimus muutettiin vuonna 1976 vastaamaan kantajan tulkintaa vapaapäivistä.

Vuoden 1979–1980 työehtosopimusneuvotteluissa SEL ry on esittänyt, että "Viikoittainen vapaapäivä on aina lauantai ja sunnuntai". Vapaapäivistä olisi edelleen ollut mahdollista sopia yksittäistapauksissa toisin, mutta lauantaina tehdystä työstä maksetaan erillinen 60 markan päiväkorvaus (= V15).

Esityksessä työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.3.1980 lukien esitetään vapaapäivistä, että "Työntekijän viikkovapaapäiviä ovat aina lauantai ja sunnuntai" (= V16).

Esityksessä työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.3.1982 lukien esitetään vapaapäivistä vastaavasti, että "Työntekijän toisena viikkovapaana on aina lauantai" (= V17).

Työehtosopimusneuvotteluissa ajalle 1.3.1983–29.2.1984 SEL ry on esittänyt, että "Leipomoiden toiseksi viikkovapaaksi sovitaan lauantai" ja uudestaan saman ajalle 1.3.1984–28.2.1985. Esitystä on perusteltu sillä, että lauantaivapaa on yleistynyt teolliseen työhön ja kaikkialle sinne missä se tuotantoprosessin kannalta on mahdollista. Toisena perusteluna on esitetty, että useilla aloilla ja useissa leipomoissa toteutetaan jo nyt vapaan lauantain periaatetta, jonka lisäksi vuoden 1983–1984 perusteluissa todetaan, että muutettu leipomotyölaki mahdollistaa uuden harkinnan kyseisessä asiassa (= V18 ja V19).

Sama esitys tehtiin myös työehtosopimukseen 1.3.1986–29.2.1988 ja edelleen kaudelle 1.3.1989–28.2.1990, joissa on esitetty asiasta, että "Toiseksi viikkovapaapäiväksi annetaan lauantai." (= V20 ja V21).

Edelleen esityksessä työehtosopimuksen uudistamiseksi ajalle 1.3.1991–28.2.1992 on esitetty, että "Säännöllistä lauantaityötä voi tehdä työntekijän suostumuksella. Näin tehdystä työstä maksetaan 200 markan lauantaityölisä" (= V22).

SEL ry:n ehdotusta lauantain määräämisestä työntekijöiden vapaapäiväksi ei ole koskaan hyväksytty, ja siten työehtosopimuksen mukainen kirjaus on jäänyt ennalleen.

Lauantaivapaa on ollut SEL ry:lle periaatteellinen kysymys, joka ilmenee hyvin työtuomioistuimen tuomion 1985:122 selostusosasta, jossa SEL ry on lausunut seuraavaa (= V23):

…että leipomotyöntekijät koko maassa olivat suhtautuneet kielteisesti lauantaityöhön, vaikka työehtosopimus kirjaimellisesti tulkittuna antoi siihen mahdollisuuden…

...Koska lauantaityön teettäminen oli Suomen Elintarviketyöläisten Liitolle erittäin tärkeä periaatteellinen kysymys, oli ihmeteltävä sitä tapaa, jolla työnantaja Iin Leipomo Oy:ssä väkisin työnjohto-oikeutensa nojalla pyrki pakkoratkaisuun asiassa...

SEL ry:n vaatimukset työehtosopimuksen muutokseksi sekä työtuomioistuimeen edellä mainitussa asiassa annettu vastine osoittavat selvästi myös SEL ry:n katsovan, että lauantaityön teettäminen on yksiselitteisesti ollut työnantajan työnjohto-oikeuden alaista.

Työehtosopimuksen tulkinta

Kantajan väitteet työehtosopimuksen tulkinnasta

Kantajan tulkinnan mukaan työnantajan työnjohto-oikeus on suljettu pois 28 §:n 1 kappaleen ehdottamalla määräyksellä toisen vapaapäivän antamisesta lauantaina. Lauantaityöskentelystä voidaan vain sopia yksittäistapauksin työntekijän kanssa ja lauantaina tehdystä työstä tulee maksaa lauantailisä työehtosopimuksen 29 §:n säännösten mukaan. Siten säännöllisen lauantaityöskentelyn teettäminen on kantajan tulkinnan mukaan kiellettyä, sillä sopimusvapaus koskee vain yksittäistapauksia.

Tällainen työehtosopimuksen tulkinta on kuitenkin ilmeisessä ristiriidassa työehtosopimuksen sanamuodon kanssa, sillä vapaapäivää (29 §) koskevan määräyksen erityislisä ja vapaa-aikahyvitys lauantaina tehdystä työstä koskee ainoastaan säännöllistä lauantaityötä, joka on kantajan tulkinnan mukana kiellettyä.

Kantaja myös esittää, että työehtosopimuksen 28 §:n ensimmäisen kappaleen pakottavuutta ja työnjohto-oikeutta rajaavaa vaikutusta osoittaa määräyksen ehdoton sanamuoto ja että vuoden 1974 työehtosopimuksen pöytäkirjamerkinnässä 3 ollut suositus, jonka mukaan tuotantopuolen työntekijöistä työskentelisi säännöllisessä lauantaityössä samanaikaisesti vain 25 prosenttia kunkin laitoksen työntekijämäärästä poistettiin sen vuoksi, että määräys muutettiin velvoittavaksi ja suositus jäi vaille merkitystä. Tämä tulkinta edellyttäisi, että työehtosopimuksen määräyksen sanamuotoa olisi muutettu poistettaessa suositus. Näin ei ole kuitenkaan tehty, vaan vapaapäiviä koskevan sanamuoto on pysynyt muuttumattomana.

Kantajan kanssa päinvastaista tulkintaa osoittaa myös se, että samanaikaisesti kun tuotantopuolen työntekijöitä ja muita kuin tuotantopuolen työntekijöitä koskevat vapaapäivämääräykset eriytettiin omiksi kohdiksi, lisättiin työehtosopimukseen kirjauksena pöytäkirjamerkintä 3, joka yksiselitteisesti kertoi, että säännöllisen lauantaityön teettäminen tuotantopuolen työntekijöillä on edelleen rajoituksetta mahdollista.

Kantajan väite siitä, että pöytäkirjamerkintä 3 on lisätty selventämään käsitystä, että lauantaityötä ei voitaisi teettää lainkaan, on perustelematon ja perusteeton. Vastaaja huomauttaa, että pöytäkirjamerkintä 3 lisättiin vuoden 1971 työehtosopimukseen. Vuonna 1974 pöytäkirjamerkintään lisättiin 25 prosentin työvoimasuositus, joka osoittaa, että lauantaityön teettäminen on ollut yleistä vuonna 1971, koska sen vähentämiseksi on kirjattu vuonna 1974 näkyviin kyseinen suositus. Väite on erikoinen myös työehtosopimuksen sanamuoto huomioiden: työehtosopimus yksiselitteisesti antaa työntekijälle ja työnantajalle aina oikeuden sopia vapaapäivästä toisella tapaa ja myös sunnuntai voi olla työntekijän säännöllinen työpäivä.

Työehtosopimuksen sanamuodon ja systematiikan mukainen tulkinta

Mikäli työsopimuksessa tai työehtosopimuksessa ei ole määrätty työn sijoittamisesta, työajan sijoittaminen on työaikalain puitteissa työnantajan työnjohto-oikeuden alaista. Nykyisen työehtosopimuksen vapaapäiviä (28 §) ja lauantaityötä (29 §) koskevat sisällöt ovat pysyneet riidanalaisten kohtien osalta muuttumattomina.

Työehtosopimuksen historia ja systematiikka osoittavat, että työehtosopimuksen määräyksiä on luettava yhdessä siten, että 28 § määrää tuotantopuolen työntekijöille lauantain vapaapäiväksi silloin, kun työnantajalla ei ole käytössä 29 §:n 1. kappaleen sallimaa työaikajärjestelyä, jossa lauantaisin tehdään säännöllistä työtä.

Näitä määräyksiä on siten luettava yhdessä ja muistettava, että lauantaityötä koskeva 29 §:n 1. kappale on ollut aikaisemmin vapaapäiviä koskevan määräyksen pöytäkirjamerkintä 3, joka sallii pääsäännöstä poiketen teettää säännöllistä lauantaityötä. Muunlainen tulkinta johtaisi ristiriitaan työehtosopimuksen sisällön ja sanamuodon kanssa.

Työehtosopimuksen sanamuoto antaa työnantajalle oikeuden käyttää sellaista työaikamuotoa, jossa lauantaityötä tehdään säännöllisesti. Mikäli tällainen työaikamuoto ei ole käytössä tai työnantajalla on tarve teettää ylityötä, voi työnantaja yksittäistapauksissa sopia lauantaityöskentelystä työntekijän kanssa tai luonnollisesti työnjohto-oikeuden nojalla muuttaa työaikajärjestelyä siten, että käyttöön otetaan säännöllinen lauantaityöskentely.

Työehtosopimuksen soveltamiskäytäntö

Useissa Elintarviketeollisuusliitto ry:n leipomoiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen soveltamisalan jäsenyrityksissä teetetään säännöllistä lauantaityötä työnantajan yksipuolisella päätöksellä. Tällaisia jäsenyrityksiä ovat mm. Fazer Leipomot Oy, Vaasan Oy, Sinuhe Oy, Moilas Oy, Linkosuo Oy ja Elonen Oy.

Säännöllinen lauantaityö korvataan erityislisällä ja vapaa-aikahyvityksenä työehtosopimuksen mukaisesti. Mikäli kyse on sen sijaan viikkoylityön tekemisestä, korvataan tällainen "ei-säännöllinen työ" työehtosopimuksen ylityötä koskevien määräysten mukaisesti. Liittojen välillä ei ole ollut erimielisyysneuvotteluja lauantaiylityöstä maksettavien korvausten osalta.

Säännöllisen lauantaityön teettäminen on ollut yleistä, sallittua ja kummankin osapuolen hyväksymää jo vuosikymmenet.

Työehtosopimuksen sanamuoto, systematiikka, historia sekä soveltamiskäytäntö ja SEL ry:n esitykset työehtosopimuksen muuttamiseksi osoittavat yksiselitteisesti, että säännöllisen lauantaityön teettäminen on työnantajan työnjohto-oikeuden alaista vastaajan esittämällä tavalla, eikä työnantaja ole missään työehtosopimuksen historian vaiheessa luopunut tästä oikeudesta.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Sovintoesitys 27.2.1966

2. Sovintoesitys 13.3.1966

3. Ote 29.3.1966 solmitusta työehtosopimuksesta

4. Ote vuonna 1968 tehdystä työehtosopimuksesta (= V4)

5. Työehtosopimusten vuonna 1970 tekemä suositus vapaapäivien sijoittamisesta (= V6:n liite)

6. Ote vuonna 1972 tehdystä työehtosopimuksesta

7. Ote vuonna 1974 tehdystä työehtosopimuksessa (= V10)

8. Ote vuoden 1976 työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjasta

9. Ote sopimuskauden 29.4.1984–28.2.1986 työehtosopimuksesta (= V14)

Vastaajan kirjalliset todisteet

1. Ote vuoden 1960 työehtosopimuksesta

2. Ote vuosien 1966–1967 työehtosopimuksesta

3. Pöytäkirja 1.4.1966

4. Ote vuoden 1968 työehtosopimuksesta ja työaikasopimuksesta 1968–1970 (= K4)

5. Ote vuoden 1970 työehtosopimuksesta

6. Pöytäkirja 15.1.1970 liitteineen (liite = K5)

7. Ote vuoden 1971 työehtosopimuksesta

8. Ote vuoden 1972 työehtosopimuksesta

9. Ote vuoden 1973 työehtosopimuksesta

10. Ote vuosien 1974–1976 työehtosopimuksesta (= K7)

11. Ote vuoden 1976 työehtosopimuksesta

12. Pöytäkirja 28.4.1978

13. Ote työehtosopimuksesta 1978

14. Ote vuosien 1984–1986 työehtosopimuksesta (= K9)

15. Ote SEL ry:n esityksestä työehtosopimuksen uudistamiseksi 1979–1980

16. Ote SEL ry:n esityksestä työehtosopimuksen uudistamiseksi 1980 lukien

17. Ote SEL ry:n esitys työehtosopimuksen uudistamiseksi 1.3.1982 lukien

18. Ote SEL ry:n esitys työehtosopimuksen uudistamiseksi 1983–1984

19. Ote SEL ry:n esitys työehtosopimuksen uudistamiseksi 1984–1985

20. Ote SEL ry:n esitys työehtosopimuksen uudistamiseksi1986–1988

21. Ote SEL ry:n esitys työehtosopimuksen uudistamiseksi 1989–1990

22. Ote SEL ry:n esitys työehtosopimuksen uudistamiseksi 1991–1992

23. Työtuomioistuimen tuomio N:o 122/Asia n:o 167/85 (sivut 7–8)

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry on vedonnut työtuomioistuimessa siihen, että vuoden 1976 työehtosopimuksessa työnantajalta poistettiin oikeus teettää tuotannon työntekijöillä lauantaityötä direktio-oikeuden nojalla kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina. Edelleen SEL ry on todennut, että lauantain saaminen vapaaksi oli nimenomaan SEL ry:n asiana. Tähän nähden SEL ry:n mukaan se, miten Elintarviketeollisuusliitto ry:n on tulkinnut vuoden 1976 työehtosopimuksen muutoksia, ei ole johdonmukaista. Tulkinta nimittäin merkitsisi sitä, että SEL ry:n tavoitteleman lauantaityön teettämistä koskevan tiukennuksen sijaan työnantajan lauantaityön teettämismahdollisuudet olisivat laajentuneet.

Työtuomioistuin toteaa, että vuoden 1976 työehtosopimuksen vapaapäiviä koskevaa 16 §:n pöytäkirjamerkintää 3 sanamuodon mukaan tulkiten työnantajan mahdollisuus teettää säännöllistä lauantaityötä on laajentunut sitä edeltävistä työehtosopimuksista. Näin siksi, että pöytäkirjamerkintä 3:n ensimmäinen virke muutettiin tässä työehtosopimuksessa koskemaan kaikkia työntekijöitä sen sijaan, että se oli aiemmin koskenut vain tuotantopuolen työntekijöitä. Lisäksi liittojen välillä 15.1.1970 sovittu ja työehtosopimuksessa 1974–1976 vapaapäiviä koskevan määräyksen pöytäkirjamerkintään 3 kirjattu suositus poistettiin. Suosituksessa liitot suosittelivat, että mikäli leipomoiden tuotantopuolen työntekijöillä teetetään säännöllistä työtä lauantaisin kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina, työssä pidetään enintään 25 prosenttia kunkin laitoksen tuotantopuolen työntekijöistä.

Muutosten johdosta työntekijöillä oli siis mahdollista teettää kyseisessä 16 §:ssä olevien muiden määräysten estämättä säännöllistä työtä lauantaisin myös kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina ilman tuotantopuolen työntekijämääriä koskevia rajoituksia. Samassa yhteydessä sovittiin myös siitä, että työntekijöillä näin työtä teetettäessä maksetaan heille erityislisänä 40 markkaa riippumatta lauantaina tehtyjen säännöllisten työtuntien lukumäärästä. Edeltävän työehtosopimuksen mukaan säännöllisestä lauantaityöstä oli maksettu erikoisolosuhdelisää 3 markkaa työtunnilta. Kun otetaan huomioon, että vuoden 1976 työehtosopimuksen 16 §:n pöytäkirjamerkinnän 1 mukaan lauantaipäivien työaika oli kahdeksan tuntia, nostettiin lauantaityöstä maksettavaa korvausta merkittävästi, 24 markasta 40 markkaan. Työtuomioistuin katsoo, että myös tämä seikka voi selittää työnantajan lauantaityön teettämisoikeuden laajentumista.

Työtuomioistuin katsoo, että arvioitaessa sitä, onko työnantajalla oikeus teettää lauantaityötä direktio-oikeuden nojalla tuotantopuolen työntekijöillä kuusi arkipäivää sisältävillä viikoilla, keskeisessä asemassa on se, mikä on voimassa olevan työehtosopimuksen 28 ja 29 §:n määräysten keskinäinen suhde.

Asiassa on riidatonta, että 28.4.1984 saakka työehtosopimuksessa oli yksi vapaapäiviä koskeva määräys. Työehtosopimuksessa 1984–1986 kyseinen määräys jaettiin kahdeksi eri määräykseksi: vapaapäiviä koskevaan 26 §:ään (vuosien 2014–2017 työehtosopimuksen 28 §) ja lauantaityötä koskevaan 27 §:ään (vuosien 2014–2017 työehtosopimuksen 29 §). Jako tehtiin siten, että aiemman vapaapäiviä koskevan määräyksen alku pöytäkirjamerkintöineen 1 ja 2 otettiin 26 §:ään ja 27 §:ään otettiin aiemman vapaapäiviä koskevan määräyksen pöytäkirjamerkintä 3. Lisäksi 27 §:ään kirjattiin uudet säännöllistä lauantaityötä koskevat vapaa-aikahyvitystä koskevat määräykset 40-tuntista työviikkoa suorittavalle työntekijälle.

Vastaaja Elintarviketeollisuusliitto ry on todennut työtuomioistuimessa, että kahdeksi eri määräykseksi jakaminen tehtiin vasta työehtosopimuksen koontivaiheessa. Tästä syystä jälkimmäisen määräyksen ensimmäiseen virkkeeseen on jäänyt ilmaisu "tässä pykälässä olevien määräysten estämättä", vaikka tosiasiassa sillä viitataan edeltävään määräykseen, kuten aikaisemmassa pöytäkirjamääräyksessä 3 oli tehty.

Työtuomioistuin katsoo edellä työehtosopimuksen muutoshistoriasta kerrotun osoittavan, että työehtosopimuksen 28 ja 29 §:n määräykset ovat olleet aiemmin samaa määräystä ja ne on eriytetty työehtosopimuksen 1984–1986 koontivaiheessa ilman, että tässä yhteydessä olisi tehty sisällöllisiä muutoksia. Näin ollen työehtosopimuksen 28 ja 29 §:n määräyksiä on luettava yhdessä. Työehtosopimuksen 29 §:n ensimmäisestä kappaleesta käy siten ilmi, että työnantajalla on direktio-oikeuden nojalla oikeus 28 §:ssä olevien määräysten estämättä teettää säännöllistä työtä lauantaisin myös kuusi arkipäivää sisältävinä viikkoina. Mikäli työtä näin teetetään, maksetaan työntekijöille lauantaina tehdyistä työtunneista riippumatta kiinteä erityislisä, ja tietyissä tapauksissa he saavat lisäksi vapaa-aikahyvitystä.

Asiassa on riidatonta, että leipomoissa tehdään yleisesti säännöllistä työtä lauantaisin. SEL ry on katsonut, että lauantaityön teettämisestä on pääasiallisesti sovittu paikallisesti. Edelleen SEL ry on kuitenkin pitänyt mahdollisena, että joissain leipomoissa tehdään lauantaityötä työnantajan yksipuolisella päätöksellä. Tällaisissa tapauksissa on kuitenkin SEL ry:n mukaan käyty sovintoneuvotteluja ja tehty niiden johdosta jokin ratkaisu. Elintarviketeollisuusliitto ry on esittänyt, että säännöllistä lauantaityötä teetetään sen jäsenyrityksissä työnantajan yksipuolisella päätöksellä ja ilmoittanut esimerkkeinä kuuden tällaisen leipomon nimet. SEL ry ja Elintarviketeollisuusliitto ry eivät ole esittäneet työtuomioistuimessa tarkempaa selvitystä edellä mainittujen, soveltamiskäytäntöä koskevien väitteidensä tueksi. Työehtosopimuksen 28 §:n mukaan lauantaityön teettämisestä voidaan sopia vain yksittäisissä tapauksissa työnantajan ja työntekijän välillä.

Edellä kerrotuin perustein työtuomioistuin katsoo sopimusmääräysten oikeaa sisältöä parhaiten vastaavaksi tulkinnaksi, että leipomoiden työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen sidotulla työnantajalla on oikeus määrätä yksipuoleisesti tuotantopuolen työntekijän työhön lauantaina sellaisella viikolla, jolla ei sunnuntain lisäksi ole toista vapaapäivää. Näin ollen kanne on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry on asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla velvollinen korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen määrä on myönnetty.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Työtuomioistuin velvoittaa Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 6.000 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Saarensola, Aarto, Lindström, Lehto ja Schön jäseninä. Sihteeri on ollut Kalske.

Tuomio on yksimielinen.