TT:2014-93
Työehtosopimukseen osallisten yhdenmukaisen kannan mukaisesti katsottiin, että controllerin tehtävää yhtiössä hoitava henkilö ei ole asemaltaan työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla johtavassa asemassa oleva toimihenkilö, vaan ylempi konttoritoimihenkilö, jota vakuutusalan työehtosopimus koskee. Vakuutusalan työehtosopimuksen mukaisesti valittu luottamusmies edustaa kaikkia työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvia toimihenkilöitä järjestäytymisestä riippumatta ja myös kyseistä työntekijää, jota ei näin ollen voitu valita luottamusvaltuutetuksi.
KUULTAVAT
Finanssialan Keskusliitto ry
Vakuutusväen Liitto VvL ry
ASIA
Espoon käräjäoikeuden lausuntopyyntö työehtosopimuksen tulkintaa koskevassa asiassa, jossa kantajana on A ja vastaajana LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Vakuutusväen Liitto VvL ry:n ja Finanssialan Keskusliitto ry:n välisessä 1.10.2011- 31.10.2013 voimassa olleessa vakuutusalan työehtosopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:
1 § Sopimuksen ulottuvuus
5. Sopimus ei kuitenkaan koske
a) johtavassa asemassa olevia konttoritoimihenkilöitä kuten esim. osastopäälliköitä tai heihin rinnastettavassa asemassa olevia tahi organisaatiossa heidän yläpuolellaan olevia toimihenkilöitä,
b) yhtiöiden palveluksessa olevia sellaisia henkilöryhmiä, joita koskee eri työehtosopimus,
c) kesäapulaisia tai konttoritoimihenkilöitä, joiden keskimääräinen säännöllinen viikoittainen työaika on enintään 16 tuntia viikossa tai joiden kanssa on sovittu enintään 3 kuukauden työsuhteesta.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
KÄSITTELY ESPOON KÄRÄJÄOIKEUDESSA
Asian tausta
Työsopimuslain 13 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla työntekijät, joilla ei ole työnantajaa työehtosopimuslain nojalla sitovassa työehtosopimuksessa tarkoitettua luottamusmiestä, voivat valita keskuudestaan luottamusvaltuutetun.
Asianosaiset ovat eri mieltä vakuutusalan työehtosopimuksen tulkinnasta luottamusmiehen edustusvaltaan liittyvässä kysymyksessä.
Finanssialan Keskusliitto ry ja Vakuutusväen Liitto VvL ry ovat työehtosopimuksen 7 §:n mukaisesti tehneet erillisen luottamusmiessopimuksen. Sen 1 §:n mukaan sopimus koskee Finanssialan Keskusliitto ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa olevia toimihenkilöitä, jotka ovat Vakuutusväen Liitto VvL ry:n jäseniä. Sopimuksen 2 §:n nojalla sopimuksen piiriin kuuluvilla vakuutusalan konttoritoimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen alaisilla sekä vakuutuskenttämiehiä koskevan työehtosopimuksenalaisilla toimihenkilöillä on kummallakin ryhmällä oikeus valita yhtiökohtaisesti koko ryhmää edustava luottamusmies.
KANNE
Vaatimukset
A on vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että A on 17.10.2011 valittu työsopimuslain 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetuksi luottamusvaltuutetuksi Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiolaan. A on lisäksi vaatinut, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa laillisine korkoineen.
Perusteet
A on 17.10.2011 valittu luottamusvaltuutetuksi.
Vakuutusväen Liiton ja Finanssialan Keskusliiton välinen työehtosopimus ei koske ylempiä toimihenkilöitä. A:n työsuhde jää tuon työehtosopimuksen ulkopuolelle. Työnantaja ei ole suostunut ottamaan ylempien toimihenkilöiden edustajaa mukaan yt-neuvotteluihin. Ylemmät toimihenkilöt ovat näin menettäneet mahdollisuutensa vaikuttaa yt-neuvotteluissa henkilöstöryhmänsä asioihin työnantajan vähentäessä työvoimaa.
Luottamusmiessopimus koskee vain Vakuutusväen Liiton jäseniä. Sen vuoksi luottamusmiessopimuksen mukaisesti nimetyt luottamusmiehet eivät edusta eivätkä voi edustaa Vakuutusväen Liittoon kuulumattomia henkilöitä. Vakuutusväen Liiton työehtosopimus koskee työehtosopimuslain 4 §:n nojalla vain kyseiseen liittoon järjestäytyneitä konttoritoimihenkilöitä ja kenttäasiamiehiä.
Ylempien toimihenkilöiden henkilöstöryhmällä ja Vakuutusväen Liittoon järjestäytymättömillä toimihenkilöillä ei ole luottamusmiestä. Ylempien toimihenkilöiden ryhmällä, jota edustaa akavalainen YTN ja sitä kautta TEA, ei ole yrityskohtaista eikä alakohtaista työehtosopimusta eikä luottamusmiessopimusta.
TEA:n jäsenet ja järjestäytymättömät eivät osallistu Vakuutusväen Liiton luottamusmiehen valintaan, joten näin valittu luottamusmies ei voi edustaa heitä eikä esimerkiksi avustaa työehtoasioissa tai sopia heidän puolesta työehdoista. Vakuutusväen Liiton luottamusmies ei ole käytännössä edustanut heitä työsuhteeseen liittyvissä asioissa. Näin ollen TEA:n jäsenillä ja muilla Vakuutusväen Liittoon kuulumattomilla ei ole luottamusmiestä, minkä vuoksi heillä on oikeus työsopimuslain 13 luvun 3 §:n nojalla valita luottamusvaltuutettu.
VASTAUS
Vastaus kannevaatimuksiin
Keskinäinen Vakuutusyhtiö LähiTapiola on vaatinut, että kanne hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.
Kanteen kiistämisen perusteet
Kanne perustuu virheelliseen työsopimuslain 13 luvun 3 §:n tulkintaan ja virheelliseen Finanssialan Keskusliitto ry:n ja Vakuutusväen Liitto VvL ry:n välisen työehtosopimuksen tulkintaan. Työehtosopimusta sovelletaan kaikkiin työntekijöihin eikä vain Vakuutusväen Liiton jäseniin.
A toimii vastaajayhtiössä controllerina. Sanottua työtehtävää ei ole työehtosopimuksessa rajattu työehtosopimuksen soveltamisen ulkopuolelle. Tapiolaan luottamusmiessopimuksen perusteella valittu luottamusmies edustaa siten myös A:ta, vaikka hän ei ole edellä mainitun työntekijäliiton jäsen. Luottamusmies edustaa A:ta muun ohella yhteistoimintamenettelyssä. Työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies edustaa kaikkia työehtosopimuksen soveltamisalueella työskenteleviä, sekä järjestäytyneitä että järjestäytymättömiä työntekijöitä. Sanottu ilmenee työtuomioistuimen lausunnosta.
Työsopimuslain 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettu luottamusvaltuutettu voidaan valita silloin, kun työpaikalla ei ole työehtosopimuslain tarkoittamaa luottamusmiestä. Jos työntekijöillä on työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies, luottamusvaltuutettua ei valita erikseen. Luottamusvaltuutettu on toissijainen työehtosopimuksessa tarkoitettuun luottamusmieheen nähden.
ESPOON KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ
Espoon käräjäoikeus on pyytänyt työtuomioistuimelta lausuntoa siitä, edustaako luottamusmies edellä mainitun työehtosopimuksen ja sen liitteenä olevan luottamusmiessopimuksen nojalla työnantajayhtiössä controllerina toimivaa A:ta, joka ei ole Vakuutusväen Liiton jäsen.
FINANSSIALAN KESKUSLIITTO RY:N LAUSUNTO
Vakuutusalan työehtosopimuksen 1.10.2011 – 31.10.2013 1 § 5. kohdassa määrätään ne, joita työehtosopimus ei koske. Soveltamisalan ulkopuolella ovat johtavassa asemassa olevat konttoritoimihenkilöt, sellaiset henkilöstöryhmät, joita koskee eri työehtosopimus, kesäapulaiset sekä enintään tietyn säännöllisen viikoittaisen työajan tekevät tai enintään tietyin pituiset määräaikaiset työsopimussuhteiset. Tällaiset työehtosopimuksen 1 § 5. kohdan soveltamispiirin ulkopuolella olevat voivat valita itselleen työsopimuslaissa säännellyn luottamusvaltuutetun. Näin on tapahtunut LähiTapiolan vuoden 2011 yt-neuvotteluissa, mihin myös viitataan käräjäoikeuden yhteenvedon sivulla 3.
Kaikki toimihenkilöt, joita ei ole työehtosopimuksen 1 § 5. kohdan mukaisesti rajattu soveltamispiirin ulkopuolelle, ovat sopimuksen 1 § 1. kohdan mukaisia toimihenkilöitä. Jos tällaisen toimihenkilön päätehtävänä on välitön myyntityö, hän on työehtosopimuksen 1 § 2. kohdan tarkoittama kenttämies. Muut toimihenkilöt kuin kenttämiehet ovat työehtosopimuksen 1 § 3. kohdan mukaisia konttoritoimihenkilöitä.
Vakuutusalan työehtosopimuksen soveltamispiirissä olevat toimihenkilöt ovat siten joko konttoritoimihenkilöitä tai kenttämiehiä. Työehtosopimuksen 1 § 4. kohdan mukaisesti työehtosopimusmääräykset koskevat molempia toimihenkilöryhmiä, jollei otsikosta tai pöytäkirjamerkinnästä toisin ilmene. Tämä merkitsee sitä, että kummallakin ryhmällä on oma palkkasopimuksensa, mutta muutoin määräykset koskevat pääsääntöisesti sekä konttoritoimihenkilöitä että kenttämiehiä. Esimerkiksi luottamusmiessopimus koskee molempia toimihenkilöryhmiä.
Toimihenkilö voi olla organisaation hierarkiassa korkealla, hän voi olla ns. ylempi toimihenkilö, mutta hän on silti työehtosopimuksen tarkoittama konttoritoimihenkilö tai kenttämies. Controller on vakuutusalan työehtosopimuksen tarkoittama konttoritoimihenkilö.
Vakuutusalan työehtosopimuksen 1 § 1. kohdan mukaan työehtosopimuksessa määrätään Finanssialan Keskusliiton jäsenten palveluksessa työskentelevien Vakuutusväen Liiton jäseninä olevien konttoritoimihenkilöiden ja päätoimisten kenttämiesten työehdot. Sama järjestörajaus on vakuutusalan kenttämiehiä koskevan palkkasopimuksen 1 §:ssä ja vakuutusalan luottamusmiessopimuksen 1 §:ssä. Konttoritoimihenkilöitä koskevassa palkkasopimuksessa viittausta liittoihin ei ole. Epäloogisuus on perua siitä, että alun alkaen konttoritoimihenkilöillä oli oma työehtosopimus ja kenttämiehillä oma työehtosopimus sekä työehtosopimuksilla omat laatimisajankohtansa, ja työehtosopimuksia yhteen liitettäessä määräysten sanamuotoja ei yhdenmukaistettu. Myöhemminkään järjestöehtoon ei työehtosopimuskierroksilla ole kiinnitetty huomiota. Vakuutusalan työehtosopimuksen järjestöehto on tarkoitettu informatiiviseksi ilmaisemaan sopimukseen sidotut ilman, että osapuolet olisivat tarkoittaneet rajoittaa sopimuksen sitovuuspiiriä. Näin sitä on myös sovellettu. Finanssialan Keskusliittoon ei ole ennen tätä tapausta tullut yhtäkään vakuutusalan työehtosopimuksen järjestöehtoa koskevaa riitaisuutta.
Rajauksen asema vakuutusalan työehtosopimuksessa on siten sama kuin monilla muilla liitoilla. Yleissitovuuden vahvistamislautakunta on kysynyt asiaa Finanssialan Keskusliitolta viimeksi juuri vuoden 2011 – 2013 työehtosopimuksen sosiaali- ja terveysministeriöön toimittamisen yhteydessä. Vakuutusalan työehtosopimus on ollut yleissitova kautta aikojen eikä vakuutusalalla ole useita samaa työtä koskevia työehtosopimuksia, vaan on vain yksi sopimus.
Vakuutusalan työehtosopimus koskee niin sanottuja ylempiä toimihenkilöitä, muun muassa controlleria. Vakuutusalan työehtosopimuksen järjestörajaukset osoittavat sopimukseen sidotut ilman sitovuuspiirin rajoittamistarkoitusta. Näin on myös luottamusmiessopimuksen osalta. Vakuutusalan työehtosopimuksen mukaisesti valitut luottamusmiehet edustavat kaikkia työehtosopimuksen 1 § 5. kohdan soveltamisalan piiriin kuuluvia toimihenkilöitä siitä riippumatta, ovatko he järjestäytyneitä tai järjestäytyneet Vakuutusväen Liittoon tai johonkin muuhun liittoon.
VAKUUTUSVÄEN LIITTO VvL RY:N LAUSUNTO
Vakuutusalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 1 §:n mukaan sopimuksessa määrätään Finanssialan Keskusliitto ry:n jäsenten palveluksessa työskentelevien Vakuutusväen Liitto VvL ry:n jäseninä olevien konttoritoimihenkilöiden ja päätoimisten kenttämiesten työehdot. Konttoritoimihenkilöiden palkoista ja kenttämiesten palkkaehdoista on voimassa eri sopimukset. Kenttämiehellä tarkoitetaan henkilöä, jonka päätehtävänä on välitön myyntityö.
Konttoritoimihenkilöillä tarkoitetaan kaikkia muita toimihenkilöitä kuin kenttämiehiä. Sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu johtavassa asemassa olevat konttoritoimihenkilöt (esim. osastopäälliköt tai heihin rinnastettavissa asemassa olevat tai organisaatiossa heidän yläpuolellaan olevat toimihenkilöt), sellaiset henkilöryhmät, joita koskee eri työehtosopimus sekä kesäapulaiset ja tietyt tarkemmin määritellyt osa-aikaiset ja määräaikaiset toimihenkilöt.
Sopijapuolet ovat tehneet myös erillisen luottamusmiessopimuksen, jonka 1 §:n mukaan sopimus koskee Finanssialan Keskusliiton jäseniä sekä niiden palveluksessa olevia Vakuutusväen Liiton jäseniä. Vastaavan tyyppinen järjestöehto sisältyy myös osapuolten välillä tehtyihin palkkasopimuksiin. Järjestöehto on sisältynyt mainittuihin sopimuksiin jo ainakin 1960-luvulta lähtien. Soveltamisalamääräys on tarkoitettu pelkästään informatiiviseksi ilmaisemaan sopimukseen sidottuja ilman sitovuuspiirin rajoittamistarkoitusta. Sopimuksia on sovellettu koko niiden voimassaoloajan poikkeuksetta kaikkiin toimihenkilöihin järjestäytymisestä riippumatta.
Vakuutusalan työehtosopimuksen mukaisesti valittu luottamusmies edustaa kaikkia työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvia toimihenkilöitä järjestäytymisestä riippumatta. Tältä osin tilanne vakuutusalalla vastaa täysin työsopimuslain 13 luvun 3 §:n vakiintunutta tulkintaa ja oikeuskäytäntöä, jonka mukaan luottamusvaltuutetun voivat valita vain sellaiset toimihenkilöt, joilla ei ole työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa tarkoitettua luottamusmiestä. Järjestäytymättömät tai toiseen ammattiliittoon kuuluvat henkilöt eivät voi valita itselleen luottamusvaltuutettua.
Finanssialan Keskusliiton ja Vakuutusväen Liiton solmima työehtosopimus on yleissitova eikä alalla ole kilpailevia sopimuksia. Controllerin tehtävää hoitava henkilö ei ole asemaltaan työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla johtavassa asemassa oleva toimihenkilö. Palkkauksellisesti controllerin toimenkuva on tosin vaativuudeltaan palkkaryhmien yläpuoliseksi luokiteltava tehtävä, mutta kuuluu kuitenkin selkeästi konttoritoimihenkilöitä koskevan työehto- ja palkkasopimuksen soveltamispiiriin.
TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO
Käräjäoikeudessa vireillä olevassa asiassa vallitsee erimielisyys siitä, edustaako luottamusmies edellä mainitun työehtosopimuksen ja sen liitteenä olevan luottamusmiessopimuksen nojalla työnantajayhtiössä controllerina toimivaa A:ta, joka ei ole Vakuutusväen Liiton jäsen.
Työehtosopimuksen 1 §:n 5 a kohdan mukaan sopimus ei koske johtavassa asemassa olevia konttoritoimihenkilöitä, kuten esimerkiksi osastopäälliköitä tai heihin rinnastettavassa asemassa olevia tahi organisaatiossa heidän yläpuolellaan olevia toimihenkilöitä. Finanssialan Keskusliitto ry ja Vakuutusväen Liitto VvL ry ovat yhtenevänä kantanaan lausuneet, että controllerin tehtävää hoitava A ei ole asemaltaan työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla johtavassa asemassa oleva toimihenkilö, vaan ylempi konttoritoimihenkilö, jota työehtosopimus koskee. Työehtosopimuksen sitovuuspiiriä ei ole rajattu työntekijän järjestäytymisen mukaan. Myös vakuutusalan työehtosopimuksen mukaisesti valittu luottamusmies edustaa kaikkia työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvia toimihenkilöitä siitä riippumatta, ovatko he järjestäytyneet Vakuutusväen Liittoon tai johonkin muuhun liittoon vai ovatko he kokonaan järjestäytymättömiä.
Työtuomioistuimella ei ole aihetta poiketa työehtosopimukseen osallisten edellä esitetystä yhteneväisestä kannasta, joka perustuu työehtosopimuksen sitovuutta ja luottamusmiehen edustusvaltaa koskeviin vakiintuneisiin tulkintasääntöihin. Siten työtuomioistuin esittää lausuntonaan, että työehtosopimuksen nojalla valittu luottamusmies edustaa myös kantaja A:ta.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Siitonen, Nyyssölä, Pärssinen, Ahokas ja Koskinen jäseninä. Esittelijä on ollut Kurtto.
Lausunto on yksimielinen.