TT:2014-74

Lehdistön työehtosopimuksen työrauhaa koskevaa määräystä tulee tulkita siten, ettei siihen sisälly ankaruudeltaan työehtosopimuslain 8 §:stä poikkeavaa työehtosopimukseen osallisten liittojen valvontavastuuta mainitun säännöksen vastaisista jäsenten työtaistelutoimenpiteistä.

Työnantajaliiton kanne hylätty.

KANTAJAT

Suomen Journalistiliitto ry

Viestinnän Keskusliitto ry

VASTAAJAT

Viestinnän Keskusliitto ry

Suomen Journalistiliitto ry

ASIA

Työehtosopimuksen tulkinta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 18.2.2014, jossa Suomen Journalistiliitto ry:n kanne R 133/13 ja Viestinnän Keskusliitto ry:n vastakanne R 18/14 päätettiin käsitellä yhdessä

Pääkäsittely 24.3.2014

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välinen lehdistön työehtosopimus (1.5.2013 - ) sisältää muun ohella seuraavan työrauhaa koskevan määräyksen:

8.6. Työrauha

Työehtosopimuksen voimassa ollessa ei panna toimeen salaista tai julkista työnsulkua, lakkoa, boikottia tai työnkieltoa.

ASIAN TAUSTA

Journalistiliiton ja Viestinnän Keskusliiton välillä on erimielisyys työehtosopimuksen 8.6 kohdan työrauhamääräyksen tulkinnasta.

Journalistiliiton käsityksen mukaan kyseistä määräystä tulee tulkita sen sanamuodon ja sen solmimishetkellä voimassa olleen ja edelleen voimassa olevan työehtosopimuslain systematiikan mukaisesti passiivista työrauhaa koskevana määräyksenä. Sopimukseen osalliset liitot ovat määräyksellä sitoutuneet työehtosopimuksen voimassa ollessa pidättäytymään kaikista työtaistelutoimista siitä riippumatta, kohdistuvatko ne työehtosopimukseen tai sen yksittäiseen ehtoon (niin sanottu ehdoton eli absoluuttinen työrauhavelvollisuus). Näin määräys laajentaa osallisten työrauhavelvoitetta siitä, mikä se työehtosopimuslain nojalla olisi. Määräyksessä ei sanota mitään aktiivisen työrauhavelvoitteen eli jäsenistöön kohdistuvan valvontavelvollisuuden ankaruudesta tai valvontavelvoitteen täyttymisen arvioimisesta.

Viestinnän Keskusliiton mukaan määräystä tulee tulkita niin, että se sisältää niin sanotun ankaran vastuun työrauhasta. Tämä tarkoittaa, että sopimukseen osalliset liitot vastaavat työehtosopimuslain 8 §:stä poiketen kaikista sopimusalalla tapahtuneista jäsenyhteisöjensä tai yksittäisten jäsentensä aiheuttamista työrauhan rikkoutumisista omasta toiminnastaan ja vaikutusmahdollisuuksistaan riippumatta. Näin on siinäkin tapauksessa, että työrauhan rikkoutuminen on jo päättynyt siinä vaiheessa, kun osalliset liitot siitä saavat tiedon.

Erimielisyys ilmeni työehtosopimuksella perustetun välimiesoikeuden käsitellessä vuonna 2012 sattunutta ulosmarssitapausta. Välimiesoikeus ei ole katsonut olevansa toimivaltainen ottamaan kantaa sopimusmääräyksen tulkintaan, vaan välimiesprosessi on työehtosopimuksen 8.3.3 kohdan nojalla keskeytetty työtuomioistuinkäsittelyn ajaksi.

SUOMEN JOURNALISTILIITTO RY:N KANNE

Vaatimukset

Suomen Journalistiliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- vahvistaa oikeaksi tulkinnan, jonka mukaan Suomen Journalistiliitto ry:n ja Viestinnän Keskusliitto ry:n välillä solmitun lehdistön työehtosopimuksen työrauhaa koskevaa 8.6. kohtaa tulkitaan siten, ettei siihen sisälly ankaruudeltaan työehtosopimuslain 8 §:stä poikkeavaa työehtosopimukseen osallisten liittojen valvontavastuuta mainitun säännöksen vastaisista jäsenten työtaistelutoimenpiteistä.

Perusteet

Vuonna 1977 Viestinnän Keskusliitto ry esitti työehtosopimusneuvotteluissa Suomen Journalistiliitolle uuden työrauhaa koskevan määräyksen ottamista työehtosopimukseen. Esityksen mukaan määräyksen tarkoitus oli laajentaa passiivisen työrauhavelvollisuuden alaa tekemällä kaikkien työtaisteluiden toimeenpanemisesta kiellettyjä riippumatta siitä, kohdistuvatko ne työehtosopimuksen määräykseen vai ovatko ne luonteeltaan esim. poliittisia tai myötätuntotyötaistelutoimenpiteitä. Sopimusneuvotteluissa Viestinnän Keskusliitto ei tuonut esiin tulkintaa, että määräyksellä olisi vastoin sen sanamuotoa tarkoitus sopia myös liittojen valvontavelvollisuuden ankaroittamisesta tai lakisääteistä laajemmasta vastuusta jäsenten toimien vuoksi. Määräyksestä sovittiin vuonna 1980. Aiemmin voimassa ollutta, sisällöltään työehtosopimuslakia vastaavaa työrauhalauseketta muutettiin poistamalla rajaus kielletyn työtaistelun kohdistumisesta työehtosopimukseen.

Työehtosopimuksen työrauhaa koskevat määräykset ovat olleet samansisältöisiä koko ajan vuodesta 1980 lähtien, eikä niiden muuttamisesta tai uusista tulkinnoista ole tämän jälkeen sovittu. Koska työrauhamääräys poikkeaa työehtosopimuslain pakottavasta säännöksestä, se on voimassa vain sopimukseen osallisten liittojen välisenä velvoitemääräyksenä eikä saa työehtosopimuksen normivaikutusta suhteessa muihin työehtosopimukseen sidottuihin.

Valvontavelvollisuutta koskeva erimielisyys ilmeni Turun Sanomissa 24.9.2012 tapahtunutta ulosmarssia koskevan Journalistiliiton ja Viestinnän Keskusliiton välisen välimieskäsittelyn yhteydessä. Journalistiliiton vedottua välimiesoikeudessa myös nopeisiin valvontatoimiinsa Viestinnän Keskusliitto ilmoitti kantanaan, että työehtosopimuksen työrauhamääräyksiin kohdistuva valvontavelvollisuus ei määräydy työehtosopimuslain mukaisesti, vaan työrauhaa koskevaa määräystä tulee tulkita niin, että siinä on sanattomasti sovittu työehtosopimuslain systematiikasta poikkeavasta ankarasta työrauhavastuusta. Viestinnän Keskusliitto esitti, ettei työehtosopimukseen osallinen liitto voisi vapautua vastuusta millään valvontatoimilla.

Työehtosopimuksella perustettu välimiesoikeus on vuodesta 1980 lähtien käsitellyt kaikkiaan 16 työrauhakannetta. Viestinnän Keskusliitto on vedonnut kantansa tueksi siihen, että Journalistiliitto on tuomittu hyvityssakkoihin kaikissa 16:ssa työrauhaa koskevissa välimieskäsittelyissä. Journalistiliiton käsityksen mukaan tälle ei ole annettava näyttöarvoa. Viestinnän Keskusliitto ei ole välimiesoikeudessa vedonnut tai esittänyt väitteitä ankaruudeltaan työehtosopimuslaista poikkeavasta työrauhavastuusta. Myöskään välimiesoikeus ei ole erästä vuonna 1986 ratkaistua tapausta lukuun ottamatta perustanut valvontavelvollisuutta koskevia työrauhatuomioitaan tällaiseen ankaraan vastuuseen, vaan Journalistiliiton vastuun arviointiperusteena on ollut juuri valvontatoimien riittävyys.

Viestinnän Keskusliiton kannan mukaan lehdistön työehtosopimuksen työrauhamääräystä tulee tulkita samoin kuin Viestinnän Keskusliitto ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry tulkitsevat kirjatyöntekijöiden sopimuksen sanamuodoltaan samankaltaista määräystä. Tämän määräyksen tulkinta perustuu kuitenkin osapuolten vuonna 1956 tekemään erilliseen työrauhasopimukseen. Journalistiliitto ei ole ollut millään tavoin osallisena tämän kaltaisissa työrauhasopimuksissa eikä ole ollut toisten liittojen vanhoista sopimuksista tietoinen.

Työehtosopimukseen osallisilla olisi periaatteessa velvoitemääräyksellä mahdollisuus sopia olevansa automaattisessa vastuussa jäsentensä toiminnasta. Tällainen määräys olisi kuitenkin hyvin poikkeuksellinen ja ankara. Toisaalta työehtosopimuslaista ei löydy säännöstä, joka asettaisi sanktion tällaisesta vastuusta. Jos lehdistön työehtosopimuksen työrauhamääräystä tulkittaisiin Viestinnän Keskusliiton nyt esittämällä tavalla, se olisi joka tapauksessa tämän vuoksi ilman sanktiota ja käytännössä vailla merkitystä. Sopimukseen perustuva vahingonkorvausvastuu voisi tulla kysymykseen, mutta tämä lienee sopimukseen osallisten liittojen välillä lähinnä teoreettista. Hyvityssakko työehtosopimuslain 8 §:stä poikkeavan vastuun perusteella voitaisiin tuomita vain, jos siitä olisi sopimuksessa nimenomaisesti sovittu. Liittojen neuvottelijat vuonna 1980 olivat ammattitaitoisia ja tunsivat työehtosopimusoikeuden. He eivät olisi tehneet sellaista virhettä, että olisivat sopineet nyt väitetystä ankarasta työrauhavelvoitteesta ja jättäneet sen kuitenkin samalla vaille toimivaa sanktiota. Tämäkin osaltaan osoittaa, ettei Viestinnän Keskusliiton esittämä tulkinta lehdistön työrauhalausekkeen sisällöstä ole oikea. Lauseke on ollut Viestinnän Keskusliiton esittämä, ja liitto vastaa siitä, että se tuo neuvotteluissa esille määräykselle tarkoittamansa tulkinnan. Näin ei ole nyt esitetyn ankaran vastuun osalta tapahtunut.

VIESTINNÄN KESKUSLIITTO RY:N VASTAUS JA VASTAKANNE

Vastaus Suomen Journalistiliitto ry kannevaatimuksiin

Viestinnän Keskusliitto ry on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Viestinnän Keskusliitto ry:n kannevaatimukset

Viestinnän Keskusliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- vahvistaa oikeaksi tulkinnan, jonka mukaan Suomen Journalistiliitto ry:n ja Viestinnän Keskusliitto ry:n välillä solmitun lehdistön työehtosopimuksen työrauhaa koskevaa 8.6 kohtaa tulkitaan siten, että määräykseen sisältyy työehtosopimuslain 8 §:ää tiukempi työrauhavelvoitteen noudattamista koskeva valvontavelvoite, jonka rikkomisen sanktiona työehtosopimukseen osallisille on tuottamuksesta riippumattomaan vastuuseen perustuva hyvityssakko.

Perusteet kanteen kiistämiselle ja kannevaatimukselle

Ankara vastuu

Alan työrauhamääräys

VKL on sopimuspuolena kahdeksassa työehtosopimuksessa, joissa on sovittu niin sanotusta ehdottomasta työrauhavelvollisuudesta ja ankarasta vastuusta. Ensimmäisen kerran määräys otettiin VKL:n ja TEAM:n välillä vuonna 1956 solmittuun kirjatyöntekijöiden työehtosopimukseen, jonka tulkinta on nyt vahvistettu välimiesoikeudessa. Vuonna 1972 työrauhakysymystä käsiteltiin valtakunnansovittelijan johdolla käydyssä sovittelussa. Sen jälkeen työrauhaa koskevia välimiesoikeuden tuomioita on annettu TEAM:n osalta yli 60 ja SJL:n osalta vajaa 20. Yhteensä tuomioita työrauhakysymyksestä on vajaa 100. Liittojen ankaraa vastuuta ei ole aikaisemmin kiistetty.

Alalla on kahdeksan työehtosopimusta, joissa on sisällöltään samanlainen työrauhamääräys, vaikka niiden sananmuodoissa saattaa olla pieniä eroja. Lisäksi samanlainen työrauhamääräys on kahdessa yrityskohtaisessa Sanoma Entertainment Oy:tä koskevassa työehtosopimuksessa.

SJL:n kanssa on aloitettu neuvottelut työrauhamääräyksen yhtenäistämisestä alan muiden työehtosopimusten kanssa 1970-luvun puolivälissä. Useiden neuvottelukierrosten jälkeen määräys sovittiin otettavaksi lehdistön journalistien työehtosopimukseen, ensin erillispöytäkirjoilla 8.12.1980, 29.3.1983 ja 23.1.1986. Työehtosopimuksen pysyväksi osaksi työrauhamääräys otettiin 13.3.1989.

Erillispöytäkirjoilla sovitut työrauhamääräykset eivät noudattaneet työehtosopimuskausia. Pöytäkirjoissa työrauhamääräyksille sovittiin pitkät voimassaoloajat, joiden tarkoituksena oli korostaa järjestelmän jatkuvuutta. Pyrkimyksenä oli myös erottaa työrauhaneuvottelut palkkaneuvotteluista ja muista työehtosopimuksen muutosvaatimuksia. Erillistä työrauhasopimusta ei edes painettu SJL:n työehtosopimuksiin.

Työrauhamekanismin muuttamisen yhteydessä sovittiin, että työrauha-asiat käsitellään välimiesoikeudessa. Aikaisemmin työtuomioistuin oli ensisijainen foorumi ja vuodeksi kerrallaan valittua välimiesoikeutta käytettiin erikseen sovittaessa. Muutoksen perusteena oli liittojen oikeussuojan tarve, sillä ankaran vastuun vuoksi oli tärkeää saada työrauha-asiat nopeasti ratkaistua ja työtaistelutoimenpiteet päättymään mahdollisimman nopeasti.

Ankaran ja ehdottoman työrauhamääräyksen vastapainona liittojen välillä sovittiin myös työehtosopimuslaista poikkeava valvontavelvollisuus muissa työehtosopimuksen tulkintaa koskevissa asioissa. Lisäksi liitot sitoutuivat työlainsäädäntöön liittyvään ohjaamiseen ja muun muassa työsuhteen purkamistilanteissa korostettiin liittojen roolia. Puhuttiin "korostetusta valvontavelvollisuudesta". Edelleen liitot sopivat irtisanomissuojasta, jossa työsuhde ei pääty, ennen kuin asian käsittely on liittojen välillä päättynyt. Määräaikaiset työrauhasopimukset mahdollistivat SJL:lle paremman neuvotteluaseman työehtosopimusneuvotteluissa, ja työnantajaliitto hyväksyi SJL:n esittämiä merkittäviä työsuhteen jatkuvuuteen ja valvontavelvollisuuteen liittyneitä vaatimuksia, ennen kuin ehdottomasta työrauhasta sovittiin lopullisesti.

VKL-SJL lehdistön journalistien työrauhamääräys on ollut voimassa vuodesta 1980. Suomen Journalistiliitto ry ei ole ennen syksyä 2012 kiistänyt työrauhamääräyksen luonnetta ja sisältöä. Ilmeistä on, että asian käsittelyyn liittyvä siirtovaatimus työtuomioistuimeen liittyy SJL:n ja TEAM:n tavoitteiseen luopua voimassaolevasta työrauhajärjestelmästä. Myös TEAM esitti välimiesoikeudessa, että TEAM:n ja VKL:n välinen työrauhamääräys ei sisältäisi niin sanottua ankaraa vastuuta. Välimiesoikeus kuitenkin tuomiollaan 8.3.2013 tuomitsi TEAM:n hyvityssakkoon ja vahvisti työrauhamääräyksen sisällön osallisliiton ankaraan vastuuseen perustuvaksi.

Työrauhamääräyksen noudattamista tehostava hyvityssakkovastuu johtuu siitä, että osapuolet ovat vahingonkorvausvelvollisuuden sijasta sopineet tuottamuksesta riippumattomaan vastuuseen perustuvasta hyvityssakosta. Tämä ilmenee alan yhtenäisestä sopimuskäytännöstä, osapuolten tarkoituksesta, sopimuksen sanamuodosta ja alan oikeuskäytännöstä. Toissijaisesti katsotaan, että sopimusmääräyksen rikkomisesta seuraa hyvityssakkovastuu suoraan työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla. Vastaavasti paperiteollisuuden työehtosopimuksen mukaisen tehostetun valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä on vakiintuneesti tuomittu hyvityssakko (esim. TT 2007:59 ja 2007:75).

Tilanne ja taustat määräyksestä sovittaessa

VKL oli 1970-luvun alkupuolella sopinut toimittajia lukuun ottamatta niin sanotusta ehdottomasta työrauhavelvollisuudesta. Alan tiedonvälitystä harjoittavissa yrityksissä, esimerkiksi sanomalehdissä, prosessiin osallistuu huomattavan monta henkilöstöryhmää (toimittajat, toimihenkilöt, kirjatyöntekijät, tekniset toimihenkilöt, kuljetus ja jakelu). VKL:lle oli tärkeätä, että kaikissa työehtosopimuksissa oli samanlainen työrauhamekanismi. Neuvotteluja asiasta käytiin 1970 luvun puolivälin jälkeen. Esitys työrauhamääräyksen sisällöksi on tehty sanamuodoltaan samanlaisena kirjatyöntekijöiden vastaavan määräyksen kanssa ja sitä on perusteltu määräysten yhtenäistämisellä (esitys 28.2.1977). Välivaiheena työrauha-asiassa saatiin 1970-luvun lopulla sovittua ns. tiedonvälityskannanotto, jossa korostettiin tiedonvälityksen häiriöttömyyttä ja toimittajien työsuhdeturvaa. Määräys on edelleen voimassa, nykyisin luvun 8 kohtana 8.7.

Nykyisestä työrauhamääräyksestä sovittiin ensimmäisen kerran vuonna 1980 lakon lopettamissopimuksen yhteydessä. Työehtosopimusneuvotteluissa VKL:n (silloinen GTT) 20.10.1980 tekemä esitys työrauhamääräyksen muuttamiseksi noudatti johdonmukaista linjaa ja kuului työrauhan osalta näin: "Työrauha- ja osallisten valvontavelvollisuus määräykset vastaamaan alan käytäntöä, jolloin irtisanomis- ja lomautussuojaa koskevassa sopimuksessa voitaisiin toteuttaa seuraava järjestely:"

Toimittajien 13.11.1980 alkanut lakko päättyi 3.12.1980, kun osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoesityksen palkankorotuksista. Työrauhamääräyksestä osapuolet olivat päässeet sopimukseen jo keskinäisissä neuvotteluissaan. Työehtosopimuksen sisältö sai lakon päätyttyä runsaasti julkisuutta. SJL:n neuvottelijat olivat kokeneita ja ammattitaitoisia. Kun työrauhamääräys saatiin sovittua SJL:n kanssa vuonna 1980, siitä lähti työnantajaliiton jäsenistölle tiedotteet (kiertokirjeet 174/80/G ja 18/80/K), joiden mukaan SJL:n kanssa on sovittu samanlaisesta työrauhamääräyksestä kuin kirjatyöntekijöiden sopimuksessa. Asia on todettu myös työnantajaliiton vuosikertomuksessa.

SJL on ollut täysin tietoinen, mistä se on sopinut, kun työrauhamääräystä on vuonna 1980 tiukennettu vastaamaan alan yleistä käytäntöä. Liitto on myös ymmärtänyt määräyksen arvon työehtosopimusneuvotteluissa ja on neuvotellut vastavuoroisesti useita jäsenistölleen tärkeitä määräyksiä työehtosopimukseen työrauhamääräyksen tiukentamisen "hintana".

Alan oikeuskäytäntö

Kun ehdoton työrauha otettiin SJL:n työehtosopimukseen 1980, välimiesoikeus oli vuosina 1972-1980 ratkaissut yli kaksikymmentä kirjatyöntekijöitä koskenutta työrauhan rikkomista koskevaa kannetta. VKL tiedotti tuomioista paitsi vuosikertomuksissa, myös erillisissä kiertokirjeissä. Tuomiot, joista ankara vastuu käy kiistatta selville, olivat SJL:n tiedossa, kun työrauhavelvoitetta tiukennettiin.

VKL:n ja SJL:n välillä ehdotonta työrauhamääräystä on tulkittu ensimmäisen kerran 15.12.1980. Erillispöytäkirjojen aikana välimiesoikeus antoi viisi tuomiota, joissa kaikissa SJL tuomittiin maksamaan hyvitystä työrauhavelvoitteen rikkomisesta. Välimiesoikeuden 16.1.1986 antamassa Kansan Voima -lehden työrauhan rikkomista koskevassa tuomiossa on nimenomaisesti todettu, että SJL vastaa työtaistelutoimenpiteestä, vaikka valvontavelvollisuutta ei ollut näytetty rikotun. Asia on todettu myös VKL:n kiertokirjeessä 50/86/G. Kansan Voiman ulosmarssiin osallistui useampia henkilöstöryhmiä. Myös Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton (nykyinen Ammattiliitto Pro ry) osalta katsottiin jääneen näyttämättä valvontavelvollisuuden laiminlyönti ja hyvityssakko tuomittiin. Kirjatyöntekijöiden osalta välimiesoikeus ei ottanut kantaa siihen, olivatko liiton toimenpiteet riittäviä vai eivät ja TEAM tuomittiin hyvityssakkoon. Viikon päästä tuomiosta 23.1.1986 SJL jatkoi sopimusta ehdottomasta työrauhamääräyksestä. Liitto ei tuolloin voinut olla tietämätön määräykseen liittyvästä ankarasta vastuusta, joka oli juuri välimiesoikeudessa vahvistettu.

Ankaran vastuun periaate näkyy myös muissa välimiesoikeuden tuomioissa. Ankara vastuu on nimenomaisesti uloskirjoitettu päätöksessä (15.2.1994), jossa vastaajina olivat SJL ja Savo-Kainuun Journalistit (liite 15).

Joissakin tuomioissa hyvitys on tuomittu, vaikka SJL:n ei ole edes väitetty rikkoneen valvontavelvollisuuttaan (Seura-lehteä koskeva tuomio 28.11.1990). Joissakin tuomioissa hyvityssakko on määrätty ottamatta lainkaan kantaa valvontatoimien riittävyyteen (Kymen Sanomia koskeva tuomio 17.10.1986). SJL:ää koskevissa vajaassa 20 työrauha-asiassa vuoden 1980 jälkeen se on aina tuomittu hyvityssakkoon työrauhan rikkouduttua. TEAM:n osalta vastaavia juttuja on ollut noin 60 ja niissä kaikissa TEAM:n on katsottu olevan vastuussa ja vain yhdessä tapauksessa on katsottu olleen erityisiä syitä jättää hyvityssakko tuomitsematta. Oikeuskäytäntö osoittaa siis selvästi, että osapuolet ovat sopineet ankarasta vastuusta.

Osapuolten välillä on kerran, 9.2.2009 tehty sopimus, jolla SJL maksoi VKL:lle hyvityssakkoa ilman välimiesmenettelyä. Sopimuksessa on todettu menettelyn olevan erittäin poikkeuksellista ja se tehtiin, koska SJL ei ole saanut välimiehiä koolle. Perusteena sopimukselle oli se, että SJL hyväksyi tuottamuksesta riippumattoman vastuunsa työrauhan rikkomisesta ja tiesi, että välimiesoikeus langettaisi hyvityssakon maksettavaksi joka tapauksessa.

Kun ankara vastuu on merkinnyt sitä, että SJL tuomitaan maksamaan hyvitystä tuottamuksesta riippumatta, vastuun kiistäminen olisi ollut turhaa. Kiistämättä jättämistä ja vastuun välillistä myöntämistä on oikeuskäytännön arvon horjuttamisen sijasta pidettävä näyttönä siitä, että SJL on ymmärtänyt vastuun ankaruuden.

Oikeuskäytäntö osoittaa yksiselitteisesti ja selkeästi, että osapuolet ovat sopineet ankarasta vastuusta. Välimiesoikeuden toimintatapa on se, että työtaistelun toteamisen jälkeen välimiesoikeudessa selvitetään valvontatoimenpiteiden sisältöä. Mikäli valvontatoimenpiteet katsotaan riittämättömiksi, kysymys on valvontavelvollisuuden vastaisesta menettelystä. Mikäli valvontatoimenpiteet ovat riittävät, vastuu perustuu tuottamuksesta riippumattomaan vastuuseen. Lopputuloksena on aina hyvityssakko. Työrauhaoikeudenkäynneissä keskeisin kysymys on ollut hyvityssakon mittaamiseen liittyvien seikkojen arviointi. Lyhyt kesto saatetaan hyvityssakkoa arvioidessa ottaa huomioon sakkoa vähentävänä seikkana.

Välimiesoikeus VKL-TEAM on 8.3.2013 antamansa päätöksen perusteluissa lausunut, että työrauhalausekkeen ratkaisukäytännöstä käy yksiselitteisesti ilmi, että osapuolten yhteisenä tarkoituksena on ollut asettaa liitoille ankara vastuu työrauhasta.

SUOMEN JOURNALISTILIITTO RY:N VASTAUS

Vastaus kannevaatimukseen

Suomen Journalistiliitto ry on kiistänyt Viestinnän Keskusliitto ry:n kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Kanteen kiistämisen perusteet

Suomen Journalistiliitto ry ei ole sopinut lehdistön työehtosopimuksessa Viestinnän Keskusliitto ry:n kanteessaan esittämällä tavalla, että sopimukseen osallisilla liitoilla olisi tuottamuksesta riippumaton vastuu työrauhasta. Lehdistön työehtosopimuksen 8.6 kohdan työrauhalausekkeessa ei ole sovittu osallisten liitoille ankaruudeltaan työehtosopimuslain 8 §:stä poikkeavaa valvontavastuuta mainitun säännöksen vastaisista jäsenten työtaistelutoimenpiteistä. Asia voidaan todeta jo työehtosopimuksen tekstistä, jossa ei ole mitään viittausta kuvatun kaltaiseen työrauhavastuuseen, kuten ei missään muussakaan liittojen välisiin työehtosopimusneuvotteluihin liittyvässä aineistossa.

Journalistiliitto ei ole myöskään sopinut lehdistön työehtosopimukseen mitään työehtosopimuslaista poikkeavia sanktioita. Työehtosopimuksessa ei ole mitään viittauksia työrauhaan liittyviin sanktioihin, vaan ne määräytyvät työehtosopimuslain mukaan. Työehtosopimuslain 9 §:n mukainen hyvityssakko voidaan tuomita vain työehtosopimuslain 8 §:n mukaisen velvoitteen rikkomisesta. Viestinnän Keskusliitto ry:n vahvistuskanteessaan esittämässä tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa on kyse täysin työehtosopimuslain 8 §:stä poikkeavasta erillisestä vastuuperusteesta, joka ei perustu osallisten toimintaan ja ei näin mahdu sen enempää passiivisen kuin aktiivisenkaan työrauhavelvoitteen piiriin. Tällainen vastuu ei voi perustua työehtosopimuslain 8 §:ään.

TODISTELU

Suomen Journalistiliitto ry:n kirjalliset todisteet

1. Journalistiliiton puheenjohtaja A:n 29.10.1978 työehtosopimusneuvottelukunnalle tekemä muistio vuonna 1977 käydyistä työrauhalauseketta koskevista neuvotteluista (s. 3 ja 4)

2. Suomen Journalistiliitto ry:n ja Viestinnän Keskusliitto ry:n välinen TV 4:n sekä Swelcom Oy:n radioiden toimituksellista henkilöstöä koskeva työehtosopimus sivut 1 ja 4.

Viestinnän Keskusliitto ry:n kirjalliset todisteet

1. Välimiesoikeuden tuomio 8.3.2013, asia nro 4/2012

2. VKL:n (silloinen GTT) esitykset VKL-SJL työehtosopimukseen 28.2.1977

3. VKL:n (silloinen GTT) esitys työehtosopimusratkaisuksi 20.10.1980

4. Hufvudstadsbladet-lehden artikkeli joulukuulta 1980

5. SJL:n muistio 29.10.1978

6. VKL:n (silloinen GTT) kiertokirje 3.12.1980, 174/80/G

7. VKL:n (silloinen GTT) kiertokirje 3.12.1980, 18/80/K

8. Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton vuosikertomus 1980 (ote)

9. VKL-SJL Välimiesoikeuden tuomio 16.1.1986

10. VKL-SJL Välimiesoikeuden tuomio 15.2.1994

11. VKL-SJL Välimiesoikeuden tuomio 17.10.1986

12. Luettelo SJL-VKL välimiesoikeudenkäynneistä 15.12.1980-23.10.2012

13. Luettelo TEAM-VKL välimiesoikeudenkäynneistä 7.12.1964-23.10.2012

14. Sopimus SJL-VKL 9.2.2009

15. VKL-MDU (silloinen Suomen Faktoriliitto) Välimiesoikeuden tuomio 26.6.1987

16. VKL-MDU (silloinen Suomen Faktoriliitto) Välimiesoikeuden tuomio 17.2.1992

17. VKL-PRO (silloinen Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto STTL) Välimiesoikeuden tuomio 17.1.1986

18. VKL-PRO (silloinen STTL) Välimiesoikeuden tuomio 26.6.1987

19. VKL-PRO (silloinen STTL) Välimiesoikeuden tuomio 8.6.1992

20. VKL:n, SJL:n, Swelcom Oy:n ja SW Television Oy:n välinen neuvottelupöytäkirja 27.9.2007

Suomen Journalistiliitto ry:n henkilötodistelu

1. Suomen Journalistiliitto ry:n entinen pääsihteeri B

2. Toimittaja C

Viestinnän Keskusliitto ry:n henkilötodistelu

1. Viestinnän Keskusliitto ry:n entinen toimitusjohtaja D

2. Viestinnän Keskusliitto ry:n entinen työehtopäällikkö E

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työrauhamääräyksen tarkoituksesta esitetty selvitys

Suomen Journalistiliitto ry:n entinen pääsihteeri B on osallistunut Suomen Journalistiliitto ry:n edustajana niihin lehdistön työehtosopimusta koskeneisiin neuvotteluihin, jotka ovat johtaneet vuoden 1980 työehtosopimukseen otetun työrauhamääräyksen hyväksymiseen. Viestinnän Keskusliitto ry esitti ensimmäisen kerran työehtosopimuslaista poikkeavan työrauhalausekkeen ottamista työehtosopimukseen työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä vuonna 1977. Työehtosopimuksessa oli tuolloin työehtosopimuslain mukainen työrauhalauseke. Uudella työrauhalausekkeella oli tarkoitus laajentaa lakisääteistä relatiivista työrauhavelvollisuutta niin sanotuksi absoluuttiseksi työrauhavelvollisuudeksi kieltämällä kaikki työtaistelutoimenpiteet lukuun ottamatta kansainvälisestä konfliktista johtuvia työtaisteluja. Tarvetta laajentaa työrauhavelvollisuutta perusteltiin sillä, että lehdistön tiedonvälityksen pitää toimia kaikissa oloissa. Poliittisia ja sympatiatyötaisteluja ei tämän vuoksi haluttu sallia. Liitot muotoilivat lisäksi yhdessä työehtosopimukseen tätä tarkoittavan tiedonvälityskannanoton. Työnantajapuolen esitys oli samasanainen kuin kirjatyöntekijöiden työehtosopimuksen työrauhamääräys. Määräyksen sisältö ei ollut neuvotteluissa tarkemmin esillä. Viestinnän Keskusliitto ry ei missään vaiheessa neuvotteluissa tuonut esille, että kirjatyöntekijöiden työehtosopimuksen työrauhamääräyksen tulkinta ankarasta työrauhavastuusta perustui tuon sopimuksen osapuolten vuonna 1956 tekemään erilliseen työrauhasopimukseen. Minkäänlainen ankara työrauhavastuu ei ollut esillä neuvotteluissa. Suomen Journalistiliitto ry:n silloisen puheenjohtajan 1978 laatimasta muistiosta ei käy ilmi, että työntekijäliitolle olisi neuvotteluissa esitetty, että määräys sisältäisi ankaran työrauhavastuun (Journalistiliiton kirjallinen todiste 1).

B:n mukaan seuraavan kerran sama työnantajapuolen esittämä työrauhalauseke oli esillä vuoden 1980 työehtosopimusneuvotteluissa. Työrauhalauseke sovittiin muutettavaksi sanamuodoltaan sellaiseksi kuin määräys oli kirjatyöntekijöiden sopimuksessa muotoiltu. Työrauhamääräys sovittiin ehdottomaksi. Sen vastapainoksi työnantajapuolelle asetettiin tiukennettu valvontavelvollisuus, ja irtisanomissuojaan liitettiin työsuhteen jatkuvuusperiaate. Minkäänlainen tuottamuksesta riippumaton tai ankara vastuu ei ollut neuvotteluissa esillä. Suomen Journalistiliitto ry ei ole työehtosopimuksessa sopinut ankarasta työrauhavastuusta. Työehtosopimusneuvotteluissa vastuun sisältö ei ole ollut esillä vuoden 1980 jälkeen.

Alan välimiesoikeudessa on B:n mukaan vuodesta 1980 alkaen ollut esillä noin 15 työrauha-asiaa, joista suurimman osan B on asiamiehenä hoitanut. Niissä kaikissa oli rikottu relatiivista työrauhavelvoitetta, ja seurauksena on ollut työntekijäliitolle tuomittu hyvityssakko. Tapaukset eivät siten ole edes koskeneet laajennettua työrauhavelvollisuutta, vaan Journalistiliitolle olisi koitunut vastuu myös työehtosopimuslain nojalla. Työnantajaliitto ei ole jutuissa vedonnut ankaraan vastuuseen perustuvaan valvontavelvollisuuteen, vaan tavanomaiseen työehtosopimuslain mukaiseen vastuuseen. Vuoden 1986 tuomiossa Kymen Sanomien jutussa välimiesoikeus poikkeuksellisesti mainitsee ankaran vastuun. Kysymyksessä on kuitenkin saman kaavan mukainen "nipputuomio" jutuissa, joissa viisi työntekijäliittoa tuomittiin. Näitä tuomioita lukuun ottamatta todistaja ei saanut käyttöönsä muille liitoille annettuja ratkaisuja, kuten 1970-luvulla kirjatyöntekijöiden jutuissa annettuja tuomioita. Toisen kerran ankara vastuu mainitaan vuoden 1994 Kainuun Sanomien jutun tuomiossa. Tässä on kuitenkin käytetty professori Kaarlo Sarkon terminologiaa ja tarkoitettu yhdistyksen automaattista vastuuta edustajiensa menettelystä. Välimiesoikeuden toiminta oli vapaamuotoista ja puheenjohtajavetoista. Tuomioissa saattoi olla vääriä pykäliä ja muitakin virheitä, mutta niistä ei jälkeenpäin tehty numeroa. Graafisen teollisuuden eri aloilla oli kullakin oma välimiesoikeus, mutta puheenjohtajana toimi sama henkilö.

Suomen Journalistiliitto ry:n liittohallituksen ja liittovaltuuston entinen jäsen C on osallistunut lehdistön vuoden 1980 työehtosopimusneuvotteluihin. C on kertonut, että neuvotteluissa käsiteltiin absoluuttista työrauhavelvollisuutta. Sen sijaan ankaran työrauhavastuun käsite ei ole ollut missään vaiheessa neuvotteluissa esillä. Se ei ole ollut esillä myöskään alan vuosien 1983, 1986 tai 1989 työehtosopimusneuvotteluissa, joihin hän myös osallistui. C oli kaksi kertaa alan välimiesoikeuden jäsenenä työrauha-asiassa. Kummallakaan kerralla työnantajapuolelta ei edes vedottu ankaraan työrauhavastuuseen. Tuomiot ovat olleet puheenjohtajan kirjoittamia.

Viestinnän Keskusliitto ry:n entinen toimitusjohtaja D on osallistunut niihin lehdistön työehtosopimusta koskeneisiin neuvotteluihin, jotka ovat johtaneet vuoden 1980 työehtosopimukseen otetun työrauhamääräyksen hyväksymiseen. D on kertonut, että työnantajaliitto oli viestintäalan tiedonvälityksen turvaamiseksi sopinut vuonna 1956 ehdottoman eli absoluuttisen työrauhamääräyksen kirjatyöntekijäin työehtosopimusneuvotteluissa. Sama työrauhamääräys on sittemmin otettu muihin graafisen alan sopimuksiin. Viestinnän Keskusliitto ry halusi 1970-luvun puolivälistä alkaen muuttaa myös lehdistön työehtosopimusmääräyksen vastaamaan muiden graafisen alan sopimusten työrauhamääräystä. Määräys sovittiin 1980 otettavaksi lehdistön työehtosopimukseen sisällöltään samanlaisena kuin muissakin graafisen alan sopimuksissa. Kaikki työtaistelutoimenpiteet, kuten sympatialakot sovittiin kielletyiksi. Suomen Journalistiliitto ry:n on täytynyt olla tietoinen kirjatyöntekijäin työehtosopimuksen työrauhamääräyksestä ja alan välimiesoikeuden tuomioista sekä ymmärtää niiden sisältö. Työrauhamääräyksen sisältöä ei ole riitautettu sinä aikana, kun D on ollut toimessaan eli vuoteen 2002. Välimiesoikeuden tuomioissa on työntekijäliitolle aina langetettu hyvityssakko.

Viestinnän Keskusliitto ry:n entinen työehtopäällikkö E on kertonut, että lehdistön työehtosopimuksen työrauhamääräys asettaa liitolle ankaran työrauhavastuun. Määräyksen nojalla myös poliittiset sekä sympatia- ja korpilakot ovat lehtien ilmestymisen turvaamiseksi kiellettyjä. Lehdistön työehtosopimuksen työrauhamääräys sovittiin vuonna 1980 muutettavaksi sisällöltään samanlaiseksi kuin muissakin graafisen alan sopimuksissa. Alan välimiesoikeudessa työntekijäliitto haastettiin aina vastaajaksi ja tuomittiin hyvityssakkoon.

Suomen Journalistiliitto ry on kirjallisena todisteena vedonnut liiton entisen puheenjohtajan vuonna 1978 työehtosopimusneuvottelukunnalle tekemään seikkaperäiseen muistioon vuonna 1977 käydyistä työrauhalauseketta koskevista neuvotteluista. Muistiosta ei ilmene, että työnantajaliitto olisi neuvotteluissa esittänyt työntekijäliitolle ankaraa työrauhavastuuta koskevaa selvitystä työrauhamääräyksen sisällöstä.

Arviointi ja johtopäätökset

Lehdistön vuonna 1980 solmittuun työehtosopimukseen on otettu määräys, jonka mukaan työehtosopimuksen voimassa ollessa ei panna toimeen salaista tai julkista työnsulkua, lakkoa, boikottia tai työnkieltoa. Määräyksellä muutettiin työehtosopimuksen aikaisemmin voimassa ollutta, sisällöltään työehtosopimuslakia vastannutta työrauhalauseketta, jossa vain työehtosopimukseen kohdistuneet työtaistelutoimenpiteet oli kielletty.

Työrauhamääräys on osallisten liittojen välillä osoittautunut tulkinnanvaraiseksi. Viestinnän Keskusliitto ry:n edeltäjä on aikanaan laatinut sopimustekstin. Työnantajaliiton mukaan määräystä tulee tulkita niin, että se sisältää työehtosopimukseen osallisille liitoille asetetun niin sanotun ankaran vastuun jäsenten työrauharikkomuksista. Työtuomioistuin toteaa, ettei määräyksen tällainen erityismerkitys ilmene ehdon sanamuodosta. Kun otetaan huomioon määräyksen aikaisempi sisältö, vastaa sen muutettu sanamuoto työtuomioistuimen käsityksen mukaan jossakin määrin paremmin Suomen Journalistiliiton esittämää tulkintaa.

Työnantajaliitto on ensimmäisen kerran esittänyt lehdistön työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä vuonna 1977 työehtosopimuslaista poikkeavan työrauhalausekkeen ottamista työehtosopimukseen. Määräys on työnantajapuolen neuvotteluesityksen mukaisena otettu lehdistön vuonna 1980 solmittuun työehtosopimukseen. Työnantajaliiton neuvotteluesityksessä aikaisempi työrauhamääräys on haluttu muuttaa "vastaamaan alan käytäntöä", toisin sanoen graafisen teollisuuden muiden sopimusalojen työrauhamääräyksiä (Viestinnän Keskusliiton kirjallinen todiste 3). Määräyksen sisällöstä ei esitetyn selvityksen mukaan ole juurikaan keskusteltu työehtosopimusneuvotteluissa. B:n ja C:n kertomusten mukaan työnantajaliitto ei neuvotteluissa tuonut esille, että määräys olisi sisältänyt ankaran työrauhavastuun. Kirjatyöntekijöiden työehtosopimuksen työrauhamääräyksen tulkinta ankarasta työrauhavastuusta perustui tuon sopimuksen osapuolten vuonna 1956 tekemään erilliseen työrauhasopimukseen. Se ei ollut B:n mukaan ollut hänen tiedossaan eikä esillä neuvotteluissa. Työntekijäliiton silloisen puheenjohtajan vuonna 1978 työehtosopimusneuvottelukunnalle laatima muistio viittaa myös siihen, ettei työntekijäliitolle ole vuoden 1977 neuvotteluissa esitetty määräyksen sisältävän ankaraa työrauhavastuuta tarkoittavaa merkitystä.

Työntekijäliitto on näistä syistä voinut perustellusti saada määräyksen sisällöstä toisenlaisen käsityksen kuin työnantajaliitto ehkä on tarkoittanut. Sanamuodon muutos on voitu perustellusti ymmärtää vain työtaistelutoimenpiteen kohdistumista koskevaksi muutokseksi, jossa niin sanotun relatiivisen työrauhavelvollisuuden tilalle on tullut absoluuttinen työrauhavelvollisuus. Tätä käsitystä tukevat myös työnantajapuolen neuvottelijoiden D:n ja E:n todistajankertomukset siitä, että muutoksella haluttiin kieltää sympatia- ja poliittiset työtaistelutoimenpiteet. Jotta Viestinnän Keskusliitto ry voisi tehokkaasti vedota nyt esittämänsä tulkinnan mukaiseen määräyksen tarkoitukseen, työnantajaliiton olisi osoitettava, että se on jo määräyksestä sovittaessa tehnyt Journalistiliitolle selväksi tämän tarkoituksen. Tällaista näyttöä ei ole asiassa esitetty.

Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välimiesoikeudessa on työrauhamääräystä sovellettu noin viidessätoista tuomiossa, joissa kaikissa työntekijäliitto on tuomittu maksamaan hyvityssakkoa työnantajaliitolle. Viestinnän Keskusliitto ry ei ole välimiesoikeudessa vedonnut työehtosopimuslaista poikkeavaan ankaraan työrauhavastuuseen. Enimmäkseen suppeasti perustelluissa tuomioissa on parissa tapauksessa viitteitä ankaran vastuun soveltamisesta työntekijäliittoon. Tuomioiden merkitystä vähentää se, ettei välimiesoikeus ole lehdistön työehtosopimuksen 8.3 kohdan mukaan toimivaltainen ratkaisemaan merkitykseltään laajakantoista tulkintaerimielisyyttä. Juuri tästä syystä välimiesoikeus on 2.4.2013 antamallaan ratkaisulla osoittanut asianosaiset riitelemään nyt esillä olevasta asiasta työtuomioistuimessa.

Muissa graafisen teollisuuden välimiesoikeuksien tuomioissa, joihin Viestinnän Keskusliitto ry on laajalti vedonnut, on ollut kysymys toisten sopimusalojen työrauhamääräysten soveltamisesta. Näistä välimiesoikeuksien tuomioista ei siten voida välittömästi saada johtoa lehdistön työehtosopimuksen työrauhamääräyksen oikealle tulkinnalle. Erikseen voidaan kuitenkin tarkastella TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n ja Viestinnän Keskusliitto ry:n välimiesoikeuden 8.3.2013 antamaa tuomiota. Se koskee ammattiliiton vastuuta samasta työtaistelusta kuin edellä mainittu 2.4.2013 annettu välitystuomio, ja yhtenä ratkaistavana kysymyksenä oli sama erimielisyys ammattiliiton työrauhavastuun luonteesta. Tämän erimielisyyden välimiesoikeus katsoi voivansa ratkaista, koska vuosikymmenien ajan kertyneen oikeuskäytännön perusteella kysymys ei ollut enää merkitykseltään laajakantoisesta tulkintaerimielisyydestä. Työrauhalausekkeen epämääräisestä sanamuodosta huolimatta välimiesoikeus katsoi muun muassa laajan ratkaisukäytännön osoittavan, että sopijapuolten yhteisen tahdon mukaan sopimukseen osallisilla liitoilla on niin sanottu ankara vastuu jäsentensä työrauharikkomuksista.

Työtuomioistuin katsoo samalla tavoin kuin välimiesoikeudetkin, että lehdistön työehtosopimuksen työrauhalauseketta on tulkittava eri perustein kuin viestintäalan muiden työehtosopimusten vastaavia lausekkeita. Sopijapuolten yhteinen tahto ankarasta vastuusta on tässä asiassa jäänyt näyttämättä. Aikaisemmin esitetyistä syistä työtuomioistuin katsoo, että nyt esillä olevaa määräystä on tulkittava Suomen Journalistiliitto ry:n kannan mukaisesti. Siten työtuomioistuin hyväksyy Suomen Journalistiliitto ry:n kanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen ja hylkää Viestinnän Keskusliitto ry:n vastakanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa oikeaksi tulkinnan, jonka mukaan Suomen Journalistiliitto ry:n ja Viestinnän Keskusliitto ry:n välillä solmitun lehdistön työehtosopimuksen työrauhaa koskevaa 8.6. kohtaa tulkitaan siten, ettei siihen sisälly ankaruudeltaan työehtosopimuslain 8 §:stä poikkeavaa työehtosopimukseen osallisten liittojen valvontavastuuta mainitun säännöksen vastaisista jäsenten työtaistelutoimenpiteistä.

Viestinnän Keskusliitto ry:n kanne hylätään.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Almgrén, Äimälä, Rekola, Lehto ja Schön jäseninä. Sihteeri on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.